Ranskan sosiaalihuollon ammattilaiset vievät yhteistyössä Pariisin filharmonisen orkesterin kanssa klassista musiikkia ongelmalähiöihin. Lapsen saama maksuton musiikkikasvatus kohottaa koko perheen elämänlaatua.

 

 

Rans­kan ongel­ma­lä­hiöissä työs­ken­te­le­vällä sosi­aa­li­huol­lon ammat­ti­lai­sella ei ole juu­ri­kaan ollut tar­jota vai­keuk­sissa ole­ville per­heille mitään kon­kreet­tista apua elä­män­laa­dun paran­ta­mi­seen. Nyt on, koska nuor­ten parissa teh­tä­vässä sosi­aa­li­työssä on mukana Pariisin fil­har­mo­ni­nen orkes­teri. Se on koon­nut vähä­va­rais­ten per­hei­den 7–12-vuotiaista jo yli kol­me­kym­mentä noin 150 hen­kistä Démos-nimistä lähiö­or­kes­te­ria eri puo­lille Ranskaa. Soittimet lai­na­taan lap­sille kol­meksi vuo­deksi ker­ral­laan ja soi­ton­ope­tus on ilmaista. Projektissa on mukana noin 500 sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jää ja tuhat­kunta musii­kin opettajaa.

Ongelmalähiön lap­sille klas­si­nen musiikki on jotain saa­vut­ta­ma­tonta, jotain jota ei ole tar­koi­tettu heille. Démos-orkes­te­rien perus­ta­mi­sella lähiöi­hin on tul­lut todis­tet­tua, että sosi­aa­lista eriar­voi­suutta vas­taan voi­daan tais­tella musii­kin kei­noin, sanoo Pariisin fil­har­mo­ni­sen orkes­te­rin joh­taja Laurent Bayle.

Hän ker­too kult­tuu­ri­mi­nis­te­riön innos­tu­neen hank­keesta, mikä tar­koit­taa käy­tän­nössä sitä, että orkes­te­rei­den määrä voi­daan tuplata. Kun nykyi­sestä rei­lusta kol­mes­ta­kym­me­nestä orkes­te­rista men­nään kuu­teen­kym­me­neen, mak­sut­to­masta musii­kin ope­tuk­sesta pää­see naut­ti­maan jo kuusi tuhatta nuorta.

Soittaminen tasapainottaa tunne-elämää

Ajatus musiik­ki­kas­va­tuk­sen laa­jen­ta­mi­sesta ongel­ma­lä­hiöi­hin syn­tyi Pariisin fil­har­mo­ni­sessa orkes­te­rissa jo vuonna 2010. Levottomiin lähiöi­hin perus­tet­tiin ensin kokeeksi neljä sin­fo­niaor­kes­te­ria, joi­den puit­teissa 450 lasta sai kol­men vuo­den ajan ilmaista musii­kin ja soi­ton ope­tusta. Instrumentit lai­nat­tiin lap­sille, jotta vähä­va­rais­ten per­hei­den ei tar­vin­nut luo­pua aja­tuk­sesta rahan takia. Lapsen har­ras­ta­mista tuke­maan rek­ry­toi­tiin musii­kin ammat­ti­lai­sia ja sosiaalityöntekijöitä.

Kokeilu onnis­tui yli odo­tus­ten. Orkestereja on sit­tem­min perus­tettu paitsi ongel­ma­lä­hiöi­hin, myös taka­pa­jui­sille syr­jä­seu­duille, joissa ei ole musiik­kio­pis­toja eikä soi­ton opettajia.

Démos-orkes­te­rien puit­teissa on ehditty jo teke­mään useita tut­ki­muk­sia, joissa on sel­vi­tetty pro­jek­tin vai­ku­tuk­sia niin orkes­te­ri­lai­siin kuin ope­tuk­seen osal­lis­tu­nei­siin ammat­ti­lai­siin­kin. Musiikkikasvatuksen on muun muassa todettu paran­ta­van las­ten sosi­aa­li­sia tai­toja ja empa­tia­ky­kyä sekä tasa­pai­not­ta­van tunne-elämää.

Orkesteriprojekti antaa sii­hen osal­lis­tu­ville lap­sille paitsi kult­tuu­ri­pää­omaa myös uskoa omiin kykyi­hinsä, Laurent Bayle ker­too. Démos-orkes­te­rin riveissä kolme vuotta soit­ta­neista lap­sista yli puo­let jat­kaa musiikkiopintoja.

Arjen ainoa henkireikä

Myös Suomessa on kes­kus­teltu viime aikoina las­ten har­ras­tus­ten kal­leu­desta. Vähävaraisissa per­heissä lii­kunta- tai musiik­ki­har­ras­tus jää vali­tet­ta­van usein väliin, koska se loh­kai­sisi liian suu­ren palan ruoka- ja asu­mis­bud­je­tista. Varsinkin jos lap­sia on useita ja jokai­selle pitäisi tar­jota tasa­ver­tai­nen mah­dol­li­suus harrastaa.

Sama tilanne on myös Ranskassa, jossa niin­sa­not­tu­jen parem­pien per­hei­den vesat soit­ta­vat viu­lua tai pia­noa, rat­sas­ta­vat ja pelaa­vat ten­nistä. Heille musiikki on vain yksi lukui­sista van­hem­pien sane­le­mista ajan­viet­teistä ja näistä lap­sista harva pää­tyy ammat­ti­muusi­koksi. Ongelmalähiön lap­selle soit­ta­mi­sesta voi sen sijaan tulla arjen ainoa hen­ki­reikä ja sen lisäksi vaka­vasti otet­tava tule­vai­suu­den ammat­ti­vaih­toehto. Viemällä klas­sista musiik­kia lähiöi­hin Pariisin fil­har­mo­ni­nen orkes­teri kou­lut­taa siis samalla rivei­hinsä uusia soittajia.

Nuoria soittajia keltaiset paidat päällään.

Pariisin fil­har­mo­ni­sessa orkes­te­rissa on huo­mattu, että todel­li­nen musii­kin rak­kaus voi löy­tyä ongelmalähiöstä.

Oppimisesta tuli ryhmäkokemus

Orkesteriprojektin yhtey­dessä on jou­duttu kat­so­maan perin­tei­sen soi­ton ope­tuk­sen peda­go­giik­kaa uudelta kan­tilta. Konservatorion luok­ka­huo­neessa yksin puur­ta­mi­sen sijaan oppi­mi­sesta on tehty kol­lek­tii­vi­nen koke­mus. Musiikinopetusta anne­taan neljä tun­tia vii­kossa vii­den­toista lap­sen ryh­missä. Koulusta ja orkes­te­ri­lais­ten mää­rästä riip­puen osa musiik­ki­tun­neista on mah­dol­lista sisäl­lyt­tää las­ten kou­lu­päi­vään. Jokaisen ryh­män toi­min­taa seu­raa sille nimetty sosi­aa­li­työn­te­kijä sekä per­hei­den ja opet­ta­jien vuo­ro­vai­ku­tusta hel­pot­tava koordinaattori.

Lapset oppi­vat instru­men­tin hal­lin­taa ryh­missä, joissa hei­dän anne­taan kokea yhdessä soit­ta­mi­sen antama ener­gia jo oppi­mi­sen alku­vai­heessa. Opetuksessa yhdis­tyy sosi­aa­li­nen kon­takti ja mie­li­hyvä omasta oppi­mi­sesta, ker­too Pariisin poh­jois­puo­li­sessa lähiössä työs­ken­te­levä sosi­aa­li­työn­te­kijä Samira Gaddab.

Jotta yhdessä soit­ta­mi­sen ilo voi­daan toteut­taa, orkes­te­ri­so­vi­tuk­sia on muu­tettu hel­pom­miksi. Teoriaopetusta anne­taan vähi­tel­len pie­nissä erissä. Opetusohjelmaan kuu­luu lisäksi tans­sia ja lau­lua sekä museo- ja kon­sert­ti­käyn­tejä, joille koi­te­taan mah­dol­li­suuk­sien mukaan hou­ku­tella mukaan myös vanhemmat.

Viulua ei saa takavarikoida

Samira Gaddab ker­too, että per­hei­den kanssa kes­kus­tel­laan aluksi pit­kään siitä, mikä on har­ras­tus ja miten sii­hen tulisi suh­tau­tua. Hänen mukaansa pro­jek­tiin mukaan läh­te­vän lap­sen van­hem­pien on usein vai­kea sisäis­tää, että lap­sen musii­kin opis­kelu on jota­kin sään­nöl­listä ja pysyvää.

Vaikeuksissa ole­vissa per­heissä van­hem­pien tai usein sen ainoan van­hem­man aika kuluu arjen ongel­mien kanssa kamp­pai­luun. Lisäksi kyseessä ovat ihmi­set, joilla ei itse lap­sena ole ollut mah­dol­li­suutta harrastaa.

Paitsi lap­sen, myös van­hem­pien pitää oppia, että orkes­te­ri­har­joi­tuk­siin men­nään aina, ei satun­nai­sesti sil­loin kuin huvit­taa eikä ole muuta teke­mistä, Samira Gaddab sanoo.

Hän muis­taa kah­dek­san­vuo­ti­aan pojan, jonka äiti piti koi­ran ulkoi­lut­ta­mista tär­keäm­pänä kuin tuu­ban soi­ton opet­te­lua. Sosiaalityöntekijöiden yri­tyk­sistä huo­li­matta orkes­te­ri­har­ras­tus lopahti kah­den hyvin alka­neen kuu­kau­den jälkeen.

Yllättävän moni isä tai äiti saa aja­tuk­sen käyt­tää har­ras­tuk­sen kiel­tä­mistä kurin­pi­to­toi­men­pi­teenä. Lasta voi­daan toki ran­kaista huo­nosta koe­nu­me­rosta taka­va­ri­koi­malla kän­nykkä, mutta ei viu­lua. Koitamme saada van­hem­mat ymmär­tä­mään, että soi­ton opet­telu aut­taa lasta eteen­päin. Kotona har­joit­te­lua tai orkes­te­ri­har­joi­tuk­siin menoa ei saa estää, vaikka lap­sen käy­tös kuinka potut­taisi, Samira Gaddab korostaa.

Virpi Latva