Muksuoppi on Ben Furmanin ratkaisukeskeiseen työskentelyyn pohjautuva pedagoginen menetelmä, jolla voidaan tarttua lasten käytösongelmiin.

 

Muksuopin keskeinen aja­tus on, että las­ta ei ran­gaista eikä syytetä siitä, jos hän ei osaa toimia tai käyt­täy­tyä toiv­o­tul­la taval­la. Lapsen käytök­sen aiheut­ta­mat ongel­mat kään­netään häneltä puut­tuviksi taidoik­si.

Jos lap­si esimerkik­si saa rai­voko­htauk­sia, lyö mui­ta, heit­telee tavaroi­ta ja on kär­simätön, hänen kanssaan pohdi­taan, mitä hyö­tyä hänelle itselleen ja myös muille ihmisille olisi siitä, että hän oppisi tilanteen vaa­ti­man taidon.

Jos lap­si kiroilee,  hänet joh­datel­laan ymmärtämään, että häneltä puut­tuu taito puhua kau­ni­isti. Sit­ten hän voi alkaa opetel­la toisia sano­ja, joil­la voi ilmaista harmis­tu­mis­taan. On tärkeää, että lap­si ei koe käyt­täy­tymis­es­tään häpeää, vaan oival­taa, että taito­jen opet­telu on hieno asia.

Muksuoppi toimii niin pienten lasten kuin varhais-

nuortenkin kanssa.

− Lapselle koroste­taan, että me aikuiset joudumme opet­tele­maan koko ajan uusia taito­ja, lisää Muk­suop­pi­o­h­jaa­ja, psykoter­apeut­ti Tar­ja Aho-Kin­nunen.

Muk­suopis­sa taito ei tarkoi­ta sitä, että osaa olla toim­i­mat­ta niin kuin ei pitäisi, vaan sitä että osaa sen sijaan toimia niin kuin pitää. Taito­ja opetel­laan askel askeleelta, yksi ker­ral­laan, ja las­ta kan­nuste­taan ja kehutaan pien­estäkin edis­tymis­es­tä. Nuorim­mat Muk­suopista hyö­tyneet lapset ovat olleet 3−4‑vuotiaita ja van­him­mat noin 13-vuo­ti­ai­ta.

Voimaolento ja kannustusjoukot

Tar­ja Aho-Kin­nusen mukaan lap­si useim­miten itse ymmärtää tilanteen­sa ja kek­sii sen, mil­laista taitoa hänen kan­nat­taisi opetel­la, jot­ta han­kala tilanne ei tois­tu­isi.
− Aikuinen voi joh­datel­la lapsen huo­maa­maan, mikä taito häneltä puut­tuu ja tukea  ymmärtämään, mitä hyö­tyä taidon oppimis­es­ta on. Tämä voi olla lapselle avain oival­luk­seen ja luo moti­vaa­tio­ta opetel­la taitoa, Aho-Kin­nunen sanoo.

Usein lapset pitävät siitä, että opeteltavalle taidolle annetaan jokin nimi. Aho-Kin­nunen ker­too eräästä tytöstä, joka suut­tui hel­posti ja alkoi suuttues­saan  lyödä ja potkia kavere­itaan. Pian hänel­lä ei ollut lainkaan ystäviä. Kun tytön kanssa keskustelti­in, hän ymmär­si menet­täneen­sä kaverin­sa aggres­si­ivisen käyt­täy­tymisen­sä seu­rauk­se­na.

Kun häneltä kysyt­ti­in, mil­lais­es­ta tai­dos­ta hänelle  itselleen olisi hyö­tyä tässä tilanteessa, hän kek­si, että hän voisi opetel­la osoit­ta­maan ärtymys­tään muul­la tavoin kuin lyömäl­lä. Näin hän voisi saa­da kaverin­sa takaisin. Tyt­tö nime­si opetelta­van taidon super­suuk­si, kos­ka hän alkoi opetel­la puke­maan ärtymyk­sen­sä sanoik­si.

Las­ta voidaan myös pyytää val­it­se­maan itselleen voimao­len­to, joka aut­taa hän­tä taidon oppimises­sa. Hän saa ker­toa, kuin­ka voimao­len­to aut­taa. Lap­si voi piirtää tai hän­tä voidaan aut­taa etsimään voimaolen­non kuva, jon­ka hän voi saa­da käyt­töön­sä.

Kun lap­si alkaa opetel­la uut­ta taitoa, on tärkeää val­jas­taa kan­nus­tusjoukoik­si per­heen­jäseniä ja päiväkodista tai koulus­ta aikuisia tai mui­ta lap­sia, joiden kanssa  hän saa har­joitel­la taito­jaan. Kan­nus­ta­jat seu­raa­vat lapsen edis­tymistä, kehu­vat hän­tä onnis­tu­mi­sista ja voivat kir­joit­taa niistä merk­in­töjä lapsen taitokir­jaan. Kan­nus­ta­jat voivat ker­toa lapselle, mik­si he usko­vat, että hän oppii taidon. Sit­ten lapselta voi itseltäänkin kysyä, mik­si hän uskoo oppi­vansa sen.

Uutta taitoa juhlitaan

Lapselle voi jär­jestää tilantei­ta, jois­sa hän saa har­joitel­la taitoaan. Jos lap­si saa  pelis­sä hävitessään rai­voko­htauk­sia, häviämistä har­joitel­laan. Lap­si voi itse kek­siä leikin tai muun tavan, mil­lä hän voi esit­tää taito­jaan käytän­nössä.

− Las­ta muis­te­taan kehua pien­estäkin onnis­tu­mis­es­ta, ja hän­tä kan­nat­taa lisäk­si kehua muiden kuullen, sil­lä se tun­tuu hänestä hyvältä, Aho-Kin­nunen sanoo.

Lisää tietoa löytyy esimerkiksi muksuoppi.fi- ja kidsskills.org-sivuilta.

Las­ta on syytä val­men­taa myös sietämään pieniä taka­pakke­ja taidon opet­telus­sa. Hänen kanssaan keskustel­laan, mitä tehdään tilanteis­sa, jois­sa hän mah­dol­lis­es­ti ”uno­htaa” taiton­sa. Kun lap­si on oppin­ut uuden taidon, Muk­suop­pi suosit­telee, että taidon oppimista juh­lis­te­taan jol­lakin taval­la.

− Eräs lap­si kehui saa­vansa päiväkodis­sa seu­raa­vana päivänä juh­lapäivän opit­tuaan  uuden taidon.

Luota lapsen kykyyn löytää ratkaisu

Muk­suop­pi syn­tyi 1990-luvun lop­pupuolel­la, jol­loin eri­ty­is­las­ten­tarhanopet­ta­jat Lau­ra Birn ja Tui­ja Terävä pyy­sivät Ben Fur­manil­ta työkalu­ja, joit­ta voivat toimia käytö­songel­mais­ten, sosi­aalis­es­ti ja emo­tion­aalis­es­ti haas­tavien las­ten kanssa.
Opet­ta­jat alkoi­vat kehitel­lä menetelmää yhdessä Ben Fur­manin ja myöhem­min Tapani Aholan kanssa ja tes­ta­si­vat sitä päiväkodis­saan.
− Menetelmä on varsin luotet­ta­va. Onhan sitä jo kehit­te­ly­vai­heessa kokeil­tu käytän­nössä.

Aho-Kin­nusen mukaan Muk­suopin ydi­na­ja­tus on, että lap­si­in pitäisi luot­taa
enem­män, sil­lä usein he itse pystyvät löytämään ongelmi­in­sa ratkaisu­ja. Yhden taidon oppimi­nen kehit­tää lapsen muitakin vuorovaiku­tustapo­ja, joiden oppimi­nen
aut­taa las­ta voimaan parem­min.
Lyhyt­ter­api­ain­sti­tu­ut­ti jär­jestää Muk­suop­pi­o­h­jaa­jak­oulu­tuk­sia ja lisäk­si Muk­suop­pia voi opiskel­la verkos­sa Muk­suop­pi-videokurssil­la.

Iita Ket­tunen