Muksuoppi on Ben Furmanin ratkaisukeskeiseen työskentelyyn pohjautuva pedagoginen menetelmä, jolla voidaan tarttua lasten käytösongelmiin.

 

Muksuo­pin kes­kei­nen aja­tus on, että lasta ei ran­gaista eikä syy­tetä siitä, jos hän ei osaa toi­mia tai käyt­täy­tyä toi­vo­tulla tavalla. Lap­sen käy­tök­sen aiheut­ta­mat ongel­mat kään­ne­tään häneltä puut­tu­viksi taidoiksi.

Jos lapsi esi­mer­kiksi saa rai­vo­koh­tauk­sia, lyö muita, heit­te­lee tava­roita ja on kär­si­mä­tön, hänen kans­saan poh­di­taan, mitä hyö­tyä hänelle itsel­leen ja myös muille ihmi­sille olisi siitä, että hän oppisi tilan­teen vaa­ti­man taidon.

Jos lapsi kiroi­lee,  hänet joh­da­tel­laan ymmär­tä­mään, että häneltä puut­tuu taito puhua kau­niisti. Sit­ten hän voi alkaa ope­tella toi­sia sanoja, joilla voi ilmaista har­mis­tu­mis­taan. On tär­keää, että lapsi ei koe käyt­täy­ty­mi­ses­tään häpeää, vaan oival­taa, että tai­to­jen opet­telu on hieno asia.

Muksuoppi toimii niin pienten lasten kuin varhais-

nuortenkin kanssa.

− Lap­selle koros­te­taan, että me aikui­set jou­dumme opet­te­le­maan koko ajan uusia tai­toja, lisää Muk­suop­pioh­jaaja, psy­ko­te­ra­peutti Tarja Aho-Kin­nu­nen.

Muk­suo­pissa taito ei tar­koita sitä, että osaa olla toi­mi­matta niin kuin ei pitäisi, vaan sitä että osaa sen sijaan toi­mia niin kuin pitää. Tai­toja ope­tel­laan askel aske­leelta, yksi ker­ral­laan, ja lasta kan­nus­te­taan ja kehu­taan pie­nes­tä­kin edis­ty­mi­sestä. Nuo­rim­mat Muk­suo­pista hyö­ty­neet lap­set ovat olleet 3−4‑vuotiaita ja van­him­mat noin 13-vuotiaita.

Voimaolento ja kannustusjoukot

Tarja Aho-Kin­nusen mukaan lapsi useim­mi­ten itse ymmär­tää tilan­teensa ja kek­sii sen, mil­laista tai­toa hänen kan­nat­taisi ope­tella, jotta han­kala tilanne ei toistuisi.
− Aikui­nen voi joh­da­tella lap­sen huo­maa­maan, mikä taito häneltä puut­tuu ja tukea  ymmär­tä­mään, mitä hyö­tyä tai­don oppi­mi­sesta on. Tämä voi olla lap­selle avain oival­luk­seen ja luo moti­vaa­tiota ope­tella tai­toa, Aho-Kin­nu­nen sanoo.

Usein lap­set pitä­vät siitä, että ope­tel­ta­valle tai­dolle anne­taan jokin nimi. Aho-Kin­nu­nen ker­too eräästä tytöstä, joka suut­tui hel­posti ja alkoi suut­tues­saan  lyödä ja pot­kia kave­rei­taan. Pian hänellä ei ollut lain­kaan ystä­viä. Kun tytön kanssa kes­kus­tel­tiin, hän ymmärsi menet­tä­neensä kave­rinsa aggres­sii­vi­sen käyt­täy­ty­mi­sensä seurauksena.

Kun häneltä kysyt­tiin, mil­lai­sesta tai­dosta hänelle  itsel­leen olisi hyö­tyä tässä tilan­teessa, hän keksi, että hän voisi ope­tella osoit­ta­maan ärty­mys­tään muulla tavoin kuin lyö­mällä. Näin hän voisi saada kave­rinsa takai­sin. Tyttö nimesi ope­tel­ta­van tai­don super­suuksi, koska hän alkoi ope­tella puke­maan ärty­myk­sensä sanoiksi.

Lasta voi­daan myös pyy­tää valit­se­maan itsel­leen voi­mao­lento, joka aut­taa häntä tai­don oppi­mi­sessa. Hän saa ker­toa, kuinka voi­mao­lento aut­taa. Lapsi voi piir­tää tai häntä voi­daan aut­taa etsi­mään voi­mao­len­non kuva, jonka hän voi saada käyttöönsä.

Kun lapsi alkaa ope­tella uutta tai­toa, on tär­keää val­jas­taa kan­nus­tus­jou­koiksi per­heen­jä­se­niä ja päi­vä­ko­dista tai kou­lusta aikui­sia tai muita lap­sia, joi­den kanssa  hän saa har­joi­tella tai­to­jaan. Kan­nus­ta­jat seu­raa­vat lap­sen edis­ty­mistä, kehu­vat häntä onnis­tu­mi­sista ja voi­vat kir­joit­taa niistä mer­kin­töjä lap­sen tai­to­kir­jaan. Kan­nus­ta­jat voi­vat ker­toa lap­selle, miksi he usko­vat, että hän oppii tai­don. Sit­ten lap­selta voi itsel­tään­kin kysyä, miksi hän uskoo oppi­vansa sen.

Uutta taitoa juhlitaan

Lap­selle voi jär­jes­tää tilan­teita, joissa hän saa har­joi­tella tai­to­aan. Jos lapsi saa  pelissä hävi­tes­sään rai­vo­koh­tauk­sia, häviä­mistä har­joi­tel­laan. Lapsi voi itse kek­siä lei­kin tai muun tavan, millä hän voi esit­tää tai­to­jaan käytännössä.

− Lasta muis­te­taan kehua pie­nes­tä­kin onnis­tu­mi­sesta, ja häntä kan­nat­taa lisäksi kehua mui­den kuul­len, sillä se tun­tuu hänestä hyvältä, Aho-Kin­nu­nen sanoo.

Lisää tietoa löytyy esimerkiksi muksuoppi.fi- ja kidsskills.org-sivuilta.

Lasta on syytä val­men­taa myös sie­tä­mään pie­niä taka­pak­keja tai­don opet­te­lussa. Hänen kans­saan kes­kus­tel­laan, mitä teh­dään tilan­teissa, joissa hän mah­dol­li­sesti ”unoh­taa” tai­tonsa. Kun lapsi on oppi­nut uuden tai­don, Muk­suoppi suo­sit­te­lee, että tai­don oppi­mista juh­lis­te­taan jol­la­kin tavalla.

− Eräs lapsi kehui saa­vansa päi­vä­ko­dissa seu­raa­vana päi­vänä juh­la­päi­vän opit­tu­aan  uuden taidon.

Luota lapsen kykyyn löytää ratkaisu

Muk­suoppi syn­tyi 1990-luvun lop­pu­puo­lella, jol­loin eri­tyis­las­ten­tar­han­opet­ta­jat Laura Birn ja Tuija Terävä pyy­si­vät Ben Fur­ma­nilta työ­ka­luja, joitta voi­vat toi­mia käy­tö­son­gel­mais­ten, sosi­aa­li­sesti ja emo­tio­naa­li­sesti haas­ta­vien las­ten kanssa.
Opet­ta­jat alkoi­vat kehi­tellä mene­tel­mää yhdessä Ben Fur­ma­nin ja myö­hem­min Tapani Aho­lan kanssa ja tes­ta­si­vat sitä päiväkodissaan.
− Mene­telmä on var­sin luo­tet­tava. Onhan sitä jo kehit­te­ly­vai­heessa kokeiltu käytännössä.

Aho-Kin­nusen mukaan Muk­suo­pin ydin­a­ja­tus on, että lap­siin pitäisi luottaa
enem­män, sillä usein he itse pys­ty­vät löy­tä­mään ongel­miinsa rat­kai­suja. Yhden tai­don oppi­mi­nen kehit­tää lap­sen mui­ta­kin vuo­ro­vai­ku­tus­ta­poja, joi­den oppiminen
aut­taa lasta voi­maan paremmin.
Lyhyt­te­ra­piains­ti­tuutti jär­jes­tää Muk­suop­pioh­jaa­ja­kou­lu­tuk­sia ja lisäksi Muk­suop­pia voi opis­kella ver­kossa Muksuoppi-videokurssilla.

Iita Ket­tu­nen