Jo nel­jä­vuo­tiai­den oppi­mis­mo­ti­vaa­tiossa on sel­keitä eroja. Jos lap­sen moti­vaa­tiota ei tun­nis­teta, voi hänen oppi­mi­sensa vaa­ran­tua, sillä moti­vaa­tio­erot näyt­tä­vät säilyvän.

 

 

Lasten moti­vaa­tiossa on havait­ta­vissa sel­keitä eroja jo ennen esio­pe­tusi­kää, sanoo yli­opis­ton­leh­tori, kas­va­tus­tie­tei­den toh­tori Satu Laitinen Turun yliopistosta.

– Oppimismotivaatio voi­daan arvioida luo­tet­ta­vasti jo nel­jä­vuo­tiailla. Tieto moti­vaa­tio­ero­jen var­hai­sesta kehit­ty­mi­sestä on tär­keä kou­lu­tuk­sessa ja päiväkotityössä.

Kouluikäisten las­ten moti­vaa­tiota on tut­kittu, mutta pien­ten las­ten moti­vaa­tiosta ei ollut pit­kit­täis­tut­ki­muk­seen perus­tu­vaa tie­toa ennen Laitisen teke­mää väitöstutkimusta.

Neljän, vii­den ja kuu­den vuo­den iässä toteu­te­tun seu­ran­nan perus­teella las­ten moti­vaa­tio­erot näyt­tä­vät säi­ly­vän koh­tuul­li­sen pysy­vinä. Oppimismotivaatiota on kui­ten­kin mah­dol­lista kehit­tää, Laitinen muistuttaa.

– Pienet lap­set ovat kiin­nos­tu­neita monen­lai­sista asioista. Se antaa aikui­sille hyvän mah­dol­li­suu­den aut­taa heitä oppi­mi­sessa eteenpäin.

Laitinen suo­sit­te­lee, että var­hais­kas­va­tuk­sen ammat­ti­lai­set kiin­nit­täi­si­vät huo­miota las­ten moti­vaa­tio­eroi­hin 4‑vuotiaasta läh­tien. Motivaatioerojen tun­nis­ta­mi­nen tosin edel­lyt­tää, että hoi­to­suh­teet ovat pit­kiä, hän sanoo.

– Silloin esi­mer­kiksi päi­vä­ko­din aikui­set oppi­vat tun­te­maan lap­sen ja tule­vat tutuiksi hänen tai­to­jensa ja moti­vaa­tionsa kanssa ja alka­vat tun­nis­taa motivaatioeroja.

Toisia opetus kiinnostaa enemmän

Laitinen teki pit­kään töitä lii­kun­nan ja ter­veys­tie­don opet­ta­jana yhte­näis­kou­lussa, jossa hänen nuo­rim­mat oppi­laansa oli­vat esi­kou­lu­lai­sia ja van­him­mat abiturientteja.

Hän pisti mer­kille, että ope­tus kiin­nosti toi­sia vähem­män ja toi­sia enemmän.

– Tietyn ver­ran pitää olla tah­toa ja uskal­lusta ja ehkä vähän tai­toa­kin, mutta kun tai­toa tulee lisää, tulee tah­toa­kin ja kun haluaa tehdä, tai­to­kin kart­tuu, Laitinen sanoo.

Omien koke­mus­tensa kautta Laitinen kiin­nos­tui kas­va­tus­tie­tei­den opin­nosta. Hän tutki moti­vaa­tiota jo kan­di­työs­sään ja jat­koi sen parissa myös gradussaan.

– OKL:n ilmoi­tus­tau­lulla etsit­tiin gra­dun­te­ki­jää oppi­mis­mo­ti­vaa­tioon liit­ty­vään tut­ki­muk­seen. Lähdin sille tielle ja lopulta aiheesta syn­tyi väitöskirjakin.

Laitinen väit­teli moti­vaa­tion suun­tau­tu­mi­sesta 4–9‑vuotiailla lap­silla vuonna 2018. Keväällä häneltä ilmes­tyi väi­tök­seen perus­tuva kirja Pienten las­ten motivaatio.

Motivaatio ilmenee eri tavoin

Motivaatio ilme­nee kol­mella eri tavalla oppi­mis­ti­lan­teissa, Laitinen sanoo. Joku lap­sista suun­tau­tuu teh­tä­vään heti sen saa­tu­aan, toi­nen vält­te­lee sitä kai­kin kei­noin ja kol­mas taker­tuu uusissa tilan­teissa tois­tu­vasti kave­rei­hin tai aikuisiin.

– Jos vält­te­levä tai sosi­aa­li­sesti riip­puva käyt­täy­ty­mi­nen on tois­tu­vaa, sii­hen on hyvä tart­tua, jotta lapsi ei ajaudu syr­jään oppimisesta.

Tehtäväsuuntautunut lapsi kir­jai­mel­li­sesti suun­tau­tuu teh­tä­vään. Hän tart­tuu välit­tö­mästi esi­mer­kiksi kynään tai kat­soo satu­tuo­kiossa luki­jaa tai kirjaa.

– Hän on sit­keä ja perik­sian­ta­ma­ton haas­teista huo­li­matta. Tehtävä on hänestä kiin­nos­tava. Hän haluaa rat­koa ongel­mat itse­näi­sesti ja esit­tää tar­vit­taessa tuki­ky­sy­myk­sen, Laitinen kuvaa.

Lapsen kielellisillä valmiuksilla ja motivaatiolla on selkeä yhteys.

Sosiaalisesti toi­sista riip­puva lapsi puo­les­taan kään­tyy välit­tö­mästi teh­tä­vän saa­tu­aan joko vie­rus­to­ve­rin tai aikui­sen puo­leen tai alkaa jäl­ji­tellä vierustoveria.

– Tällöin aikui­nen voi esi­mer­kiksi päät­tää, että kaikki piir­tä­vät sini­sellä värillä. Hän voi kan­nus­taa lasta, antaa myön­teistä palau­tetta tai tukeu­tua hänen vahvuuksiinsa.

Kun lapsi tulee kes­kus­te­lun kautta kuul­luksi ja näh­dyksi, hän kokee ympä­ris­tönsä tur­val­li­seksi toi­mia, Laitinen sanoo.

Tehtävää vält­te­levä lapsi taas ryh­tyy teh­tä­vän saa­tu­aan teke­mään jota­kin ihan muuta, Laitinen sanoo. Hän voi olla myös hyvin itse­kriit­ti­nen omia tuo­tok­si­aan kohtaan.

– Yleensä hänellä on taus­talla aiem­pia huo­noja koke­muk­sia vas­taa­van­lai­sista tilan­teista, ja ne joh­ta­vat sii­hen, että hän ei halua läh­teä teke­mään teh­tä­vää lainkaan.

Jos lapsi esi­mer­kiksi käyt­tää kynää vasa­rana, valit­taa omasta työs­tään tai pois­tuu pai­kalta, jou­tuu aikui­nen miet­ti­mään, miten hou­ku­tella hänet teke­mään tehtävää.

– Jos aikui­nen tie­tää, että kysei­nen lapsi on esi­mer­kiksi inno­kas pyö­räi­lijä, voi hän satu­het­kessä lukea pol­ku­pyö­räi­lyä käsit­te­le­vän kir­jan, Laitinen vinkkaa.

Yksi keino Laitisen mukaan on pilk­koa lap­sen haas­ta­vaksi kokema teh­tävä pie­nem­miksi osa­teh­tä­viksi. Se ravit­see lap­sen hal­lin­nan tun­netta, Laitinen sanoo.

– Lapselle tulee olo, että kyllä minä tämän hal­lit­sen ja sil­loin hän pää­see teh­tä­vän päälle ja kokee sel­viä­vänsä siitä.

Positiivisen koke­muk­sen jäl­keen opet­taja voi seu­raa­vissa teh­tä­vissä antaa lap­selle pik­ku­hil­jaa lisää haas­tetta ja vas­tuuta, Laitinen toteaa.

Rohkaiseva ja kan­nus­tava palaute lisää motivaatiota

Lapsen kie­lel­li­sillä val­miuk­silla ja moti­vaa­tiolla on Laitisen mukaan sel­keä yhteys.

– Mitä parem­min lapsi ymmär­tää sanal­li­sen ohjeis­tuk­sen ohja­tussa teh­tä­vä­ti­lan­teessa, sitä toden­nä­köi­sem­pää on, että hän ryh­tyy teke­mään teh­tä­vää tehtäväsuuntautuneesti.

Pienen lap­sen kie­lel­li­siä val­miuk­sia kan­nat­taa siis vah­vis­taa esi­mer­kiksi luke­malla sekä var­hais­kas­va­tuk­sessa että kotona. Lapsen oppi­mis­mo­ti­vaa­tiota voi tukea myös lei­kin var­jolla, Laitinen sanoo.

Leikkiin voi yhdis­tää esi­mer­kiksi kir­jai­mia tai nume­roita ja kyl­vää siten opin sie­me­niä. Kun lapsi huo­maa, että hän onnis­tuu ja osaa, se lisää hänen kiin­nos­tus­taan ja taitoakin.

Itsemääräämisteoria on Laitisen mukaan moti­vaa­tion kes­kei­nen läh­tö­kohta. Lapsi saa lisä­mo­ti­vaa­tiota, kun hänellä on valin­nan varaa ja vai­kut­ta­mi­sen mahdollisuuksia.

– Kun lapsi voi vai­kut­taa esi­mer­kiksi lii­kun­ta­päi­vän sisäl­töön tai päät­tää itse, missä jär­jes­tyk­sessä hän tekee anne­tun teh­tä­vän, se ruok­kii eten­kin tai­ta­vien las­ten motivaatiota.

Lapsen moti­vaa­tiota lisää mer­kit­tä­västi aikui­sen roh­kai­seva ja kan­nus­tava palaute sekä ryh­män tuki, Laitinen toteaa.

– Sillä, miten ryhmä tukee lasta ja sal­lii esi­mer­kiksi vää­rät­kin vas­tauk­set, on val­tava mer­ki­tys lap­sen motivaatiolle.

Kauaskantoisia seurauksia

Pienistä lap­sista 58 pro­sent­tia eli val­taosa on teh­tä­vä­suun­tau­tu­neita, sel­viää Laitisen väitöstutkimuksesta.

Tulos on hänestä hyvin lohdullinen.

Aikuisen rohkaiseva ja kannustava palaute lisää lapsen motivaatiota.

Noin kol­man­nek­sella lap­sista esiin­tyy kaik­kia kol­mea moti­vaa­tion ilme­ne­mis­muo­toja, teh­tä­vä­suun­tau­tu­nei­suutta, vält­te­lyä ja riip­pu­vuutta, lähes yhtä pal­jon saman­ai­kai­sesti. Pedagogisesti tar­kas­tel­tuna hei­dän tilan­teensa on Laitisesta herkullinen.

– Heidän moti­vaa­tio­taan on mah­dol­lista vah­vis­taa eri tuki­muo­doin. Esimerkiksi sosi­aa­li­suus voi olla hyvä väylä saada lapsi kiinni teh­tä­vään, Laitinen sanoo.

Välttelevästi teh­tä­vään suh­tau­tu­vien ryh­mään kuu­luu run­sas kym­me­nen pro­sent­tia lap­sista. Ryhmä on pieni, mutta toi­minta näyt­tää ole­van pysy­vää, Laitinen kertoo.

– Huolestuttavinta on se, että tähän ryh­mään kuu­lu­vat lap­set vält­te­le­vät teh­tä­vää 4‑, 5- ja 6‑vuotiaina ja heillä esiin­tyy eni­ten vält­te­le­vää toi­min­taa myös kol­man­nella luokalla.

Erityisesti Laitinen on huo­lis­saan siitä, että vält­te­le­vän käyt­täy­ty­mi­nen voi ulot­tua oppi­mis­ti­lan­tei­den ulko­puo­lelle ja joh­taa jopa syrjäytymiseen.

– Seuraukset voi­vat olla kau­as­kan­toi­set. Korkeakouluopiskelijoilla on havaittu, että heikko opis­ke­lu­mo­ti­vaa­tio on yhtey­dessä uupu­muk­seen, hän sanoo.

Parhaillaan Laitinen tut­kii juuri kor­kea­kou­luo­pis­ke­li­joi­den moti­vaa­tiota ja sel­vit­tää, miten sitä voi hyö­dyn­tää opis­ke­li­joi­den ohjauksessa.

Meeri Ylä-Tuuhonen