Perheellisen opiskelijan elämä on kuin jongleerausta, jossa ilmassa on yhtä aikaa monta palloa ja katsojaa jännittää, putoavatko kaikki pallot hallitusti jonglöörin käsiin.

 

 

Helsin­gin Diakissa toista vuot­taan opiskel­e­va San­ni Har­ju­la asuu Akaan Toi­jalas­sa van­has­sa remon­toidus­sa omakoti­talos­sa. Har­ju­lan uus­per­heeseen kuu­lu­vat mies ja 18‑, 17- ja 15-vuo­ti­aat pojat sekä kak­si jack­rus­selin­ter­ri­er­iä. Kaik­ki lapset asu­vat edelleen kotona. Aviomies työsken­telee pääasi­as­sa Toi­jalas­sa, mut­ta käy välil­lä tekemässä työvuoro­ja laival­la. Sil­loin hän saat­taa olla pois­sa viikonkin yhteen menoon.

Ennen opin­to­jen aloit­tamista vuon­na 2017 Har­ju­la omisti Tam­pereel­la kam­paa­mon, jos­sa oli usei­ta vuokratuoli­työn­tek­i­jöitä. Kun opin­not alkoi­vat, Har­ju­la myi kam­paa­mon­sa, mut­ta pitää siel­lä edelleen vuokratuo­lia, kos­ka joutuu opin­to­jen­sa lisäk­si tekemään pari ker­taa viikos­sa kam­paa­jan töitä tien­atak­seen opin­tora­ho­ja.

Koti−työ−opiskelu-palapelin koos­sa pitämi­nen sujuu Har­ju­lan mukaan välil­lä ”kauhun sekaises­ti”. Parhaim­mil­laan San­ni Har­ju­lan viikkoon sisäl­tyvät kolmes­sa eri kaupungis­sa tehtävät lähiopin­not, työt, verkko- ja etäopin­not. Verkkolu­en­toi­hin hän osal­lis­tuu kotona Toi­jalas­sa. Jos koulus­sa on lähiopin­tovi­ikko, sil­loin hän joutuu matkus­ta­maan päivit­täin Helsin­gin ja Toi­jalan väliä.

Lähiopin­topäiv­inä Har­ju­la herää yleen­sä kel­lo 5.30, ja kel­lo 6.27 lähteväl­lä junal­la hän ehtii hyvin luen­nolle Helsin­gin Kalasa­ta­mas­sa sijait­se­vaan opinahjoon. Jos luen­to­jen jäl­keen ei tarvitse jäädä enää koul­ulle tekemään ryh­mäte­htäviä, Har­ju­la pääsee koti­in jo viiden aikoi­hin, mut­ta jos koulu­un on jäätävä töi­hin, päivä voi venyä kahdek­saan asti.

− Ker­ran mieheni lähti hake­maan min­ua autol­la koti­in, kun junavuoro­ja oli perut­tu sakean pyryn vuok­si tai ne oli­vat hirveän myöhässä, Har­ju­la ker­too.

Pojat auttavat tietotekniikassa

Har­ju­la ker­too haaveilleen­sa opiskelus­ta jo kauan. Hän­tä oli mon­ta vuot­ta kiin­nos­tanut sosi­aalipoli­ti­ik­ka ja sosi­aaliala, jot­ka hän koki merk­i­tyk­sel­lisik­si aloik­si.

− Toki kam­paa­jankin työ on hyvin merk­i­tyk­sel­listä, mut­ta kaipasin työhöni enem­män yhteiskun­nal­lista pain­o­tus­ta.

Kun Har­ju­la näki kevääl­lä 2017 lehdessä ilmoituk­sen yhteishaun alka­mis­es­ta, hän päät­ti kokeil­la, kuin­ka käy.  Ensim­mäi­nen val­in­takoe tehti­in verkos­sa. Hän pääsi siitä läpi, vaik­ka kokeessa oli hänen pelkäämiään matemaat­tisia kysymyk­siä.

− Olin ihmeis­säni, että pääsin sisään, sil­lä tiesin, että Diaki­in on tosi vaikea päästä.

Aikuisopiske­li­jana hän­tä välil­lä jän­nit­tää, pysyykö mukana jopa suo­raan lukios­ta tullei­den tahdis­sa. Eri­tyis­es­ti tietoteknis­ten asioiden kanssa uhkaa joskus tul­la ongelmia, mut­ta onnek­si Har­ju­lan omat pojat aut­tel­e­vat niis­sä mielel­lään.

Näin on minulle käynyt ja olen siitä onnellinen.

Suurim­mak­si haas­teek­si Har­ju­la kokee talouden kanssa tas­apain­ot­telun. Yrit­täjänä hän saa aikuisk­oulu­tus­ra­has­tos­ta tukea paljon vähem­män kuin jos hän olisi työsken­nel­lyt palka­nsaa­jana. Sik­si hän joutuu opin­to­jen lisäk­si tekemään töitä enem­män kuin halu­aisi.

Raha on myös ain­oa asia, jon­ka vuok­si pojat joskus valit­ta­vat Har­ju­lan opin­noista. He eivät ymmär­rä, mik­si hänen piti lähteä opiskele­maan nyt, kun hekin vielä asu­vat kotona. Yhtäkkiä rahaa on käytet­tävis­sä vähem­män kuin ennen, vaik­ka hei­dän tarpeen­sa kas­va­vat koko ajan.

Toisaal­ta mon­imuo­to-opiskelun ansios­ta Har­ju­la pystyy sovit­tele­maan opiskelu­aan poikien tarpei­den ja meno­jen mukaan ja on use­am­min kotona iltapäivisin, kun he tule­vat koti­in koulus­ta.

Har­ju­la kiit­telee myös miestään, joka osal­lis­tuu ”ihan täysil­lä” kodin ja poikien menoi­hin.

− Ilman miestäni en olisi pystynyt lähtemään opiskele­maan. Ilman hänen taloudel­lista ja henkistä tukeaan ja työ­panos­taan kotona en selviäisi, ja hän on kan­nus­tanut min­ua opin­nois­sanikin ihan hirveästi.

Liikuntaharrastuksena koirien ulkoiluttaminen

Har­ju­la selviää ”askelmerkeistään” pitämäl­lä kah­ta kalen­te­ria: kam­paa­mon sähköiseen kalen­teri­in hän kir­joit­taa kaik­ki menon­sa, myös koulu­un liit­tyvät. Lisäk­si hänel­lä on mukanaan tavalli­nen käsika­len­teri, jos­sa on erik­seen koulu­un liit­tyvät asi­at.

Yleen­sä Har­ju­la suun­nit­telee aikataulun­sa kolmek­si päiväk­si etukä­teen. Joskus hän joutuu opiskele­maan kotona yöhön asti voidak­seen ottaa asi­akkai­ta vas­taan kam­paamossa. Hän ottaa usein töi­hin mukaan tietokoneen, jol­la voi tauol­la tehdä koulute­htäviä eri­tyis­es­ti sil­loin, jos tent­ti tai tehtävän dead line läh­estyy.

Jos pojat olisivat viisi vuotta nuorempia, ei tästä tulisi mitään.

Kotona Har­ju­la ker­too pystyvän­sä keskit­tymään koulute­htävi­in hyvin, sil­lä pojat oleskel­e­vat enim­mäk­seen omas­sa ”val­takun­nas­saan” talon toises­sa ker­rokses­sa ja käyvät alak­er­ras­sa vain syömässä. Sil­loin on myös aikaa jutel­la hei­dän kanssaan päivän tapah­tu­mista.

− Jos pojat oli­si­vat viisi vuot­ta nuorem­pia, ei tästä tulisi mitään.

Per­heen kak­si koiraa ovat hyväksyneet sen, että aamu­lenkit hoide­taan juok­sen­tele­mal­la oma­l­la aidat­ul­la pihal­la. Ne tietävät pää­sevän­sä oikeallekin lenkille johonkin aikaan päivästä, mut­ta sen pitu­us vai­htelee 20 min­uutista kah­teen tun­ti­in. Har­ju­la yrit­tää itse ulkoilut­taa koiria mah­dol­lisim­man paljon, sil­lä omat liikun­ta­har­ras­tuk­set ovat jääneet.

Näil­lä näkymi­nen San­ni Har­ju­la valmis­tuu kesäl­lä 2021. Nyt alkaa kymme­nen viikon har­joit­telu las­ten­suo­jelus­sa. Työpäivät ovat vain 7,5 tun­tia pitk­iä, ja har­joit­telu­paik­ka on käve­ly­matkan päässä.

Päivit­täis­es­tä ”härdel­listä” huoli­mat­ta Har­ju­la on hyvin tyy­tyväi­nen val­in­taansa.

Hän ker­too luke­neen­sa jostain, että kun muu­tok­sen tarve nousee suurem­mak­si kuin sen pelko, on sil­loin hyvä aika alkaa toteut­taa haaveitaan.

− Näin on min­ulle käynyt ja olen siitä onnelli­nen, San­ni Har­ju­la sanoo hymy­illen.

Iita Ket­tunen