Monikulttuurisuus on työpaikalla haaste ja ennen kaikkea rikkaus, sanoo päiväkodin johtaja Kirsimarja Monto-Puusti. Hän on monikulttuurisen työyhteisön vetämisen pioneereja Suomessa.

 

Kirsi­marja Monto-Puusti joh­taa Van­taalla maan ainoaa kun­nal­lista englan­nin­kie­listä päi­vä­ko­tia. Päi­vä­koti Y.E.S. perus­tet­tiin 1993, ja hän tuli vetä­mään sitä heti seu­raa­vana vuonna. Päi­vä­ko­dissa on noin 170 lasta kah­dek­sassa ryh­mässä ja ker­hoissa. Las­ten per­heistä kol­man­nes on eri kieli- ja kult­tuu­ri­taus­toista.

Hen­ki­lö­kun­taa on 30, joista kol­mas­osa tulee eri puo­lilta maa­il­maa: tällä haa­vaa Englan­nista, Intiasta, Espan­jasta, Filip­pii­neiltä ja Israe­lista. Myös moni suo­ma­lai­nen työn­te­kijä on työs­ken­nel­lyt tai opis­kel­lut ulko­mailla. Kun Monto-Puusti aloitti hen­ki­lö­kun­nan rek­ry­toin­nin, elet­tiin aikaa, jol­loin mui­den mai­den kan­sa­lai­sia näki Suo­messa työ­pai­koilla vielä har­vak­sel­taan. Hän muun muassa kävi Englan­nissa asti haas­tat­te­le­massa kie­li­kurs­sinsa yhtey­dessä uutta työn­te­ki­jää. Ei ollut oppaita tai val­miita käy­tän­töjä, jotka oli­si­vat aut­ta­neet työn­te­ki­jöi­den pereh­dyt­tä­mi­sessä.

– Opet­te­lin itse, miten pitää tehdä, muis­te­lee Monto-Puusti.

Alku vaatii aikaa ja paljon puhetta

Ulko­maa­lais­taus­tais­ten pereh­dyt­tä­mi­nen suo­ma­lai­seen työ­kult­tuu­riin ja työyh­tei­sön osaksi vaa­tii aikaa ja ennen kaik­kea avoi­muutta, Monto-Puusti sanoo.
– Pereh­dy­tys vie lähes kaksi ker­taa enem­män aikaa kuin suo­ma­lai­sen työn­te­ki­jän pereh­dyt­tä­mi­nen. Mutta se kan­nat­taa. Heistä saa useim­mi­ten hyviä, sitou­tu­neita työn­te­ki­jöitä.

Päiväkoti Y.E.S. (Young English Speakers) perustettiin 1993. Se toimi ensin yksityisenä, englanninkielisenä päiväkotina.

Usealle ulko­maa­lais­taus­tai­selle pesti Y.E.S.:ssä on ollut ensim­mäi­nen kos­ke­tus työ­elä­mään Suo­messa. Se tar­koit­taa, että työn­te­ki­jän kanssa pitää käydä läpi työtä kos­keva lain­sää­däntö ja monet työ­elä­män peli­sään­nöt: työ­tur­val­li­suus, tasa-arvo, aika­tau­lut, pois­sao­lo­käy­tän­nöt, esi­mie­hen asema ja teh­tä­vät, työ­te­ki­jän oikeu­det ja vel­vol­li­suu­det.
Monto-Puusti käy myös kaik­kien tulok­kai­den kanssa läpi Van­taan kau­pun­gin arvot. Ne ovat yhtei­söl­li­syys, kes­tävä kehi­tys ja inno­va­tii­vi­suus.

– Seli­tän 2–3 asiaa ker­ral­laan ja annan työn­te­ki­jöille aikaa oikeasti sisäis­tää, mitä ne tar­koit­ta­vat. Kaik­kea uutta ei kan­nata kaa­taa nis­kaan yhdellä ker­taa. Suo­ma­lai­sessa työ­kult­tuu­rissa on riit­tä­nyt häm­mäs­tel­tä­vää, hän ker­too.

– Nai­nen voi olla joh­taja, esi­mies voi olla työn­te­ki­jää nuo­rempi, myös joh­ta­jaa kut­su­taan etu­ni­mellä ja jokai­nen voi mennä puhu­maan hänelle. Olen vie­nyt työn­te­ki­jöitä pit­källe käve­lylle ja käy­nyt siinä kehi­tys­kes­kus­te­luja. Jot­kut ovat ihme­tel­leet, että joh­ta­jalla ”on aikaa vain minulle”.

Monet työn­te­ki­jät ovat saa­neet sula­tella suo­ma­lai­sen työyh­tei­sön val­ta­suh­teita. Jois­sa­kin maissa työ­pai­kalla on tiukka hie­rar­kia, jossa ylim­piä joh­ta­jia ei juuri tapaa. Tulok­kaita häm­men­tää Suo­messa se, miten pomoon pitää suh­tau­tua, uskal­lanko olla oma itseni ja mistä voin puhua joh­ta­jalle.

– Ulko­maa­lai­nen työn­te­kijä voi jär­kyt­tyä, kun joh­taja kyy­kis­tyy nos­ta­maan lat­tialta jota­kin. Koros­tamme tasa-arvoa ja avoi­muutta kai­kessa. Vaikka hoi­damme eri teh­tä­viä, olemme ihmi­sinä tasa-arvoi­sia. Jot­kut ovat tot­tu­neet koti­maas­saan sii­hen, että he teke­vät vain heille anne­tut teh­tä­vät. Lähin esi­mies ohjaa ja val­voo työn teke­mistä tark­kaan. Suo­messa meno on toi­nen.

– Ope­tamme, että meillä työn­te­ki­jöitä ei val­vota samalla lailla. Työtä teh­dään itse­näi­sesti ja oma-aloit­tei­sesti. Odo­tamme omia pää­tök­siä pal­jon enem­män kuin muu­alla maa­il­massa kes­ki­mää­rin. Jokai­nen myös vas­taa omasta työs­tään.

Avoimuus on kaiken pohja

Kir­si­marja Monto-Puus­tin työ on pit­kälti puhu­mista. Asioista kes­kus­tel­laan jat­ku­vasti avoi­mesti, uudel­leen ja uudel­leen, kun­nes yhtei­set peli­sään­nöt kir­kas­tu­vat kai­kille. Tii­mit käy­vät läpi työ­hön liit­ty­viä tee­moja ja talon tapoja toi­mia näissä tilan­teissa. Välillä päi­vä­ko­din aikui­set opet­te­le­vat teat­te­rin kei­noin lasta kun­nioit­ta­via tapoja hoi­taa asiat.

Eri maissa suh­tau­du­taan lap­siin eri lailla, ja se näkyy myös Y.E.S:ssä. Esi­mer­kiksi intia­lai­set ja espan­ja­lai­set koh­te­le­vat lap­sia hyvin  rakas­ta­vasti, liet­tua­lai­nen kas­va­tus saat­taa olla auto­ri­tää­ri­sem­pää.
– Kaikki mei­dän työn­te­ki­jämme ovat muo­dol­li­sesti päte­viä ja he ovat saa­neet alan kou­lu­tuk­sen joko koti­maas­saan tai Suo­messa. Se  hel­pot­taa yhtei­sen toi­minta kult­tuu­rin luo­mista. Me nou­da­tamme suo­ma­lai­sia var­hais­kas­va­tuk­sen suun­ni­tel­mia ja ohjaa­via asia­kir­joja.

Avoi­muu­teen kuu­luu se, että kai­killa samassa teh­tä­vässä ole­villa työn­te­ki­jöillä on sama teh­tä­vän­mu­kai­nen palkka. He myös tie­tä­vät  kai­kille yhtei­set perus­teet, joilla voi saada hen­ki­lö­koh­tai­sia lisiä. Kun konflik­teja on tul­lut, nekin on sel­vi­tetty puhu­malla perin poh­jin. Ker­ran Monto-Puus­tin puheille tuli työn­te­kijä, joka ker­toi, että häntä on koh­deltu rasis­ti­sesti.

Monet työntekijät ovat saaneet sulatella suomalaisen työyhteisön valtasuhteita.

 

– Hän sai kuvata kaikki tilan­teet, joissa hän oli mie­les­tään koh­dan­nut huo­noa koh­te­lua. Kävimme niitä läpi, kun­nes oival­sin,  mistä oli kyse. Hän oli edel­li­sessä työ­pai­kassa ollut ainoa ulko­maa­lai­nen ja tot­tu­nut eri­va­pauk­siin. Meillä hänet otet­tiin kui­ten­kin vas­taan kuten kaikki muut­kin. Hän ei ollut­kaan meillä tähti. Sii­hen hänen oli vai­kea sopeu­tua.
Monto-Puusti sanoo, että kieli- ja kult­tuu­ri­taus­tal­taan kir­ja­van työn­te­ki­jä­jou­kon vetä­mi­nen kysyy­kin joh­ta­jalta avoi­muu­den lisäksi moti­vaa­tiota, uskoa asi­aan, sin­nik­kyyttä, jous­ta­vuutta ja stres­sin­sie­to­ky­kyä.

Joh­ta­jan pitää ottaa aikaa tutus­tua työ­te­ki­jöi­hin.
– Pitää uskoa ja luot­taa työn­te­ki­jöi­hin. He ovat onnel­li­sia siitä, että joh­taja luot­taa ja antaa aikaa oppia. He sano­vat, että täällä mei­dät hyväk­sy­tään tasa­ver­tai­siksi mui­den kanssa.
– Uskon, että moni­kult­tuu­ri­nen työyh­teisö on ehdot­to­masti rik­kaampi kuin jos kaikki työ­te­ki­jät tuli­si­vat yhdestä kou­lu­tus­put­kesta ja samasta kult­tuu­ri­taus­tasta.

Uskonnon tai kulttuurin takana ei piilotella

Päi­vä­koti Y.E.S.:ssä ei ope­teta uskon­toa, eikä uskon­toja juuri tuoda esiin muu­ten­kaan.

– Suvi­virsi saa­te­taan lau­laa. Ennen jou­lua lap­set esiin­tyi­vät kir­kossa jou­lu­kon­ser­tissa van­hem­pien luvalla. Kaikki työn­te­ki­jät halusi­vat osal­lis­tua. Uskonto ei anna eri­va­pauk­sia, eikä kult­tuu­rie­ro­jen taakse mennä, Monto-Puusti kuvaa.

Esi­mer­kiksi mus­li­mi­työn­te­ki­jät käsit­te­le­vät sian­li­haa tar­vit­taessa käsi­neet kädessä. Hui­via saa käyt­tää, jos se ei ole tur­val­li­suus­riski.
– Opimme mei­dän työn­te­ki­jöil­tämme hei­dän koti­mai­densa tapoja. Jos epäi­lemme, että jos­sa­kin per­heessä koh­del­laan lasta kaltoin,emme ajat­tele, että siinä maassa se on sal­lit­tua. Tun­nemme jo kult­tuu­reja, kii­tos usein työn­te­ki­jöi­den, ja voimme sanoa, että näin ei ole.

Työn­te­ki­jöi­den ja las­ten rikas kult­tuu­ri­tausta näkyy päi­vä­ko­din arjessa. Hil­jat­tain vie­tet­tiin kii­na­laista uutta vuotta. Sitä ennen hen­ki­lö­kunta kokoon­tui yhteen hin­du­jen Diwali-juh­laan. Päi­vä­ko­dissa työs­ken­te­levä intia­lai­nen las­ten­tar­han­opet­taja on myös joo­gao­pet­taja. Talossa pide­tään­kin nyt van­hem­mille isän­päi­vän ja äitien­päi­vän joo­gat. Myös päi­vä­ko­din suo­ma­lai­nen hen­ki­lö­kunta oppii pal­jon ulko­maa­lai­silta kol­le­goil­taan.

– Intia­lai­nen opet­taja tuli arasti ker­to­maan, miten huo­nosti häntä oli koh­deltu. Toi­nen työn­te­kijä oli puhu­nut hänelle töy­ke­ään sävyyn. Se oli hänestä louk­kaa­vaa, sillä puhuja oli häntä pal­jon nuo­rempi. Täl­lai­sena het­kenä me työyh­tei­sönä voimme pysäh­tyä miet­ti­mään, miten me puhumme ja koh­te­lemme toi­siamme.

Jaana Lai­ti­nen