Monikult­tuu­risuus on työpai­kalla haaste ja ennen kaikkea rikkaus, sanoo päivä­kodin johtaja Kirsi­marja Monto-Puusti. Hän on monikult­tuu­risen työyh­teisön vetämisen pioneereja Suomessa.

 

Kirsimarja Monto-Puusti johtaa Vantaalla maan ainoaa kunnal­lista englan­nin­kie­listä päivä­kotia. Päiväkoti Y.E.S. perus­tettiin 1993, ja hän tuli vetämään sitä heti seuraavana vuonna. Päivä­ko­dissa on noin 170 lasta kahdek­sassa ryhmässä ja kerhoissa. Lasten perheistä kolmannes on eri kieli- ja kulttuu­ri­taus­toista.

Henki­lö­kuntaa on 30, joista kolmasosa tulee eri puolilta maailmaa: tällä haavaa Englan­nista, Intiasta, Espan­jasta, Filip­pii­neiltä ja Israe­lista. Myös moni suoma­lainen työntekijä on työsken­nellyt tai opiskellut ulkomailla. Kun Monto-Puusti aloitti henki­lö­kunnan rekry­toinnin, elettiin aikaa, jolloin muiden maiden kansa­laisia näki Suomessa työpai­koilla vielä harvak­seltaan. Hän muun muassa kävi Englan­nissa asti haastat­te­le­massa kieli­kurs­sinsa yhtey­dessä uutta työnte­kijää. Ei ollut oppaita tai valmiita käytäntöjä, jotka olisivat auttaneet työnte­ki­jöiden pereh­dyt­tä­mi­sessä.

– Opettelin itse, miten pitää tehdä, muistelee Monto-Puusti.

Alku vaatii aikaa ja paljon puhetta

Ulkomaa­lais­taus­taisten pereh­dyt­tä­minen suoma­laiseen työkult­tuuriin ja työyh­teisön osaksi vaatii aikaa ja ennen kaikkea avoimuutta, Monto-Puusti sanoo.
– Pereh­dytys vie lähes kaksi kertaa enemmän aikaa kuin suoma­laisen työnte­kijän pereh­dyt­tä­minen. Mutta se kannattaa. Heistä saa useim­miten hyviä, sitou­tu­neita työnte­ki­jöitä.

Päiväkoti Y.E.S. (Young English Speakers) perustettiin 1993. Se toimi ensin yksityisenä, englanninkielisenä päiväkotina.

Usealle ulkomaa­lais­taus­tai­selle pesti Y.E.S.:ssä on ollut ensim­mäinen kosketus työelämään Suomessa. Se tarkoittaa, että työnte­kijän kanssa pitää käydä läpi työtä koskeva lainsää­däntö ja monet työelämän pelisäännöt: työtur­val­lisuus, tasa-arvo, aikataulut, poissao­lo­käy­tännöt, esimiehen asema ja tehtävät, työte­kijän oikeudet ja velvol­li­suudet.
Monto-Puusti käy myös kaikkien tulok­kaiden kanssa läpi Vantaan kaupungin arvot. Ne ovat yhtei­söl­lisyys, kestävä kehitys ja innova­tii­visuus.

– Selitän 2 – 3 asiaa kerrallaan ja annan työnte­ki­jöille aikaa oikeasti sisäistää, mitä ne tarkoit­tavat. Kaikkea uutta ei kannata kaataa niskaan yhdellä kertaa. Suoma­lai­sessa työkult­tuu­rissa on riittänyt hämmäs­tel­tävää, hän kertoo.

– Nainen voi olla johtaja, esimies voi olla työnte­kijää nuorempi, myös johtajaa kutsutaan etuni­mellä ja jokainen voi mennä puhumaan hänelle. Olen vienyt työnte­ki­jöitä pitkälle kävelylle ja käynyt siinä kehitys­kes­kus­teluja. Jotkut ovat ihmetelleet, että johta­jalla ”on aikaa vain minulle”.

Monet työnte­kijät ovat saaneet sulatella suoma­laisen työyh­teisön valta­suh­teita. Joissakin maissa työpai­kalla on tiukka hierarkia, jossa ylimpiä johtajia ei juuri tapaa. Tulok­kaita hämmentää Suomessa se, miten pomoon pitää suhtautua, uskal­lanko olla oma itseni ja mistä voin puhua johta­jalle.

– Ulkomaa­lainen työntekijä voi järkyttyä, kun johtaja kyykistyy nostamaan lattialta jotakin. Koros­tamme tasa-arvoa ja avoimuutta kaikessa. Vaikka hoidamme eri tehtäviä, olemme ihmisinä tasa-arvoisia. Jotkut ovat tottuneet kotimaassaan siihen, että he tekevät vain heille annetut tehtävät. Lähin esimies ohjaa ja valvoo työn tekemistä tarkkaan. Suomessa meno on toinen.

– Opetamme, että meillä työnte­ki­jöitä ei valvota samalla lailla. Työtä tehdään itsenäi­sesti ja oma-aloit­tei­sesti. Odotamme omia päätöksiä paljon enemmän kuin muualla maail­massa keski­määrin. Jokainen myös vastaa omasta työstään.

Avoimuus on kaiken pohja

Kirsi­marja Monto-Puustin työ on pitkälti puhumista. Asioista keskus­tellaan jatku­vasti avoimesti, uudelleen ja uudelleen, kunnes yhteiset pelisäännöt kirkas­tuvat kaikille. Tiimit käyvät läpi työhön liittyviä teemoja ja talon tapoja toimia näissä tilan­teissa. Välillä päivä­kodin aikuiset opette­levat teatterin keinoin lasta kunnioit­tavia tapoja hoitaa asiat.

Eri maissa suhtau­dutaan lapsiin eri lailla, ja se näkyy myös Y.E.S:ssä. Esimer­kiksi intia­laiset ja espan­ja­laiset kohte­levat lapsia hyvin  rakas­ta­vasti, liettua­lainen kasvatus saattaa olla autori­tää­ri­sempää.
– Kaikki meidän työnte­ki­jämme ovat muodol­li­sesti päteviä ja he ovat saaneet alan koulu­tuksen joko kotimaassaan tai Suomessa. Se  helpottaa yhteisen toiminta kulttuurin luomista. Me nouda­tamme suoma­laisia varhais­kas­va­tuksen suunni­telmia ja ohjaavia asiakirjoja.

Avoimuuteen kuuluu se, että kaikilla samassa tehtä­vässä olevilla työnte­ki­jöillä on sama tehtä­vän­mu­kainen palkka. He myös tietävät  kaikille yhteiset perusteet, joilla voi saada henki­lö­koh­taisia lisiä. Kun konflikteja on tullut, nekin on selvi­tetty puhumalla perin pohjin. Kerran Monto-Puustin puheille tuli työntekijä, joka kertoi, että häntä on kohdeltu rasis­ti­sesti.

Monet työntekijät ovat saaneet sulatella suomalaisen työyhteisön valtasuhteita.

 

– Hän sai kuvata kaikki tilanteet, joissa hän oli mielestään kohdannut huonoa kohtelua. Kävimme niitä läpi, kunnes oivalsin,  mistä oli kyse. Hän oli edelli­sessä työpai­kassa ollut ainoa ulkomaa­lainen ja tottunut eriva­pauksiin. Meillä hänet otettiin kuitenkin vastaan kuten kaikki muutkin. Hän ei ollutkaan meillä tähti. Siihen hänen oli vaikea sopeutua.
Monto-Puusti sanoo, että kieli- ja kulttuu­ri­taus­taltaan kirjavan työnte­ki­jä­joukon vetäminen kysyykin johta­jalta avoimuuden lisäksi motivaa­tiota, uskoa asiaan, sinnik­kyyttä, jousta­vuutta ja stres­sin­sie­to­kykyä.

Johtajan pitää ottaa aikaa tutustua työte­ki­jöihin.
– Pitää uskoa ja luottaa työnte­ki­jöihin. He ovat onnel­lisia siitä, että johtaja luottaa ja antaa aikaa oppia. He sanovat, että täällä meidät hyväk­sytään tasaver­tai­siksi muiden kanssa.
– Uskon, että monikult­tuu­rinen työyh­teisö on ehdot­to­masti rikkaampi kuin jos kaikki työte­kijät tulisivat yhdestä koulu­tus­put­kesta ja samasta kulttuu­ri­taus­tasta.

Uskonnon tai kulttuurin takana ei piilo­tella

Päiväkoti Y.E.S.:ssä ei opeteta uskontoa, eikä uskontoja juuri tuoda esiin muutenkaan.

– Suvivirsi saatetaan laulaa. Ennen joulua lapset esiin­tyivät kirkossa joulu­kon­ser­tissa vanhempien luvalla. Kaikki työnte­kijät halusivat osallistua. Uskonto ei anna eriva­pauksia, eikä kulttuu­rie­rojen taakse mennä, Monto-Puusti kuvaa.

Esimer­kiksi musli­mi­työn­te­kijät käsit­te­levät sianlihaa tarvit­taessa käsineet kädessä. Huivia saa käyttää, jos se ei ole turval­li­suus­riski.
– Opimme meidän työnte­ki­jöil­tämme heidän kotimai­densa tapoja. Jos epäilemme, että jossakin perheessä kohdellaan lasta kaltoin,emme ajattele, että siinä maassa se on sallittua. Tunnemme jo kulttuureja, kiitos usein työnte­ki­jöiden, ja voimme sanoa, että näin ei ole.

Työnte­ki­jöiden ja lasten rikas kulttuu­ri­tausta näkyy päivä­kodin arjessa. Hiljattain vietettiin kiina­laista uutta vuotta. Sitä ennen henki­lö­kunta kokoontui yhteen hindujen Diwali-juhlaan. Päivä­ko­dissa työsken­televä intia­lainen lasten­tar­han­opettaja on myös joogao­pettaja. Talossa pidetäänkin nyt vanhem­mille isänpäivän ja äitien­päivän joogat. Myös päivä­kodin suoma­lainen henki­lö­kunta oppii paljon ulkomaa­lai­silta kolle­goiltaan.

– Intia­lainen opettaja tuli arasti kertomaan, miten huonosti häntä oli kohdeltu. Toinen työntekijä oli puhunut hänelle töykeään sävyyn. Se oli hänestä loukkaavaa, sillä puhuja oli häntä paljon nuorempi. Tällaisena hetkenä me työyh­teisönä voimme pysähtyä miettimään, miten me puhumme ja kohte­lemme toisiamme.

Jaana Laitinen