Mitoitusta ei voi kiertää edes lomilla

Talentian ammattieettinen lautakunta käsitteli asiaa, joka liittyi päiväkodin varhaiskasvatuksen kesäaikapäivystyksen henkilöstömitoitukseen.

Jäsen kertoo tilanteesta, jossa varhaiskasvatuksen kesäaikainen päivystys oli mitoitettu siten, että vanhempien ilmoittamasta hoidontarpeesta vähennettiin suoraan ‑30 prosenttia. Henkilöstömitoitus perustui siis ilmoitettua vähemmälle lapsilukumäärälle ja sille olettamalle, että 30 prosenttia lapsista, joille oli ilmoitettu hoidon tarve, ei kuitenkaan tulisi paikalle.

Kun ryhmän kaksi työntekijää sairastui yhtä aikaa, eikä heille saatu sijaista, henkilökunta irrotettiin muista ryhmistä hoitamaan noin 20 alle 3‑vuotiasta lasta. Lapset olivat heille tuntemattomia, ja esimerkiksi ruokavalioiden tarkistaminen vaati paljon aikaa.

Jäsen myös kertoo, että työnantajan käytäntönä oli pyytää sairastuneen työntekijän tilalle sijainen vasta kun tiedettiin, montako lasta oli kunakin päivänä saapunut hoitoon. Tällöin henkilöstömitoitukseen syntyi usein vajetta vähintään osaksi päivää.

Lomat ja varhaiskasvatus

Kesällä kuten kaikkina muinakin loma-aikoina lasten varhaiskasvatus on tavallisesti järjestetty siten, että osa alueen päiväkodeista on suljettuna ja osa päiväkodeista toimii päivystävänä tai varahoitopäiväkotina. Varhaiskasvatuslain mukaiset tavoitteet, periaatteet ja laatuvaatimukset ovat voimassa myös loma-aikoina.

Tapaus koski yksityisen ketjun päiväkotia.

Loma-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestäminen vaatii suunnitelmallisuutta, ja ennakointi on mahdollista vain tiiviissä ja luottamuksellisessa yhteistyössä perheiden kanssa. Osan lapsista kohdalla tilanne voi olla se, että tutun tilan ja ympäristön vaihdoksen lisäksi myös lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat ovat lapsille tuntemattomia. Tällöin voidaan ajatella, että loma-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestämisessä kasvatusyhteistyön tarve vain korostuu.

Toimintaa suunniteltaessa on oltava herkkyyttä huomioida turvallisuuteen liittyvät kysymykset. Lasten on voitava luottaa siihen, että ympäristön vaihdoksesta huolimatta he saavat tarvitsemaansa huolenpitoa. Vanhemmilla tulee myös olla mahdollisuus ottaa ajoissa puheeksi tiedossa olevat muutokset lasten kanssa.

Mitoitusjärjestely on varhaiskasvatuslain vastainen

Talentian ammattieettinen lautakunta kiinnitti huomiota siihen, että mitoituksesta poikkeaminen on jatkuvaa ja päivittäistä, jopa suunnitelmallista. Kyse ei ole varhaiskasvatuslain tarkoittamasta tilapäisestä, luonteeltaan lyhytaikaisesta ja satunnaisesta poikkeamasta.

Lain mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että lain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. Kesäaikainen päiväkotipäivystys ei ole vaikeasti ennakoitava tilanne, sillä lasten kesäaikainen hoidon tarve on kartoitettu. Henkilökunnan sairastumisia on sen sijaan vaikea ennakoida.

Työnantajan menettelyä, jossa sijaista pyydetään paikalle vasta kun tiedetään varmasti montako lasta kunakin päivänä on saapunut hoitoon, voidaan yhtä lailla pitää lain vastaisena. Työnantajan velvollisuus on saavuttaa lain edellyttämä henkilöstömitoitus mahdollisimman nopeasti.

Ammattietiikan näkökulmasta erityisen moitittavana voidaan pitää sitä, ettei työnantaja lähtökohtaisesti luota lasten huoltajien antamaan tietoon siitä, mikä on lasten kesäaikainen hoidontarve. Mitoituksen alittaminen 30 prosentilla ei todennäköisesti perustu siihen olettamaan, että 30 prosenttia lapsista olisi sairaana kesällä, vaan työnantajan olettamaan, että huoltajat ovat antaneet virheellistä tietoa lasten hoidon tarpeesta.

Menettely rikkoo varhaiskasvatuksen perusteiden edellyttämää kasvatusyhteistyön periaatetta. Varhaiskasvatuksen laadukas suunnittelu ja toteutus ei voi pohjata epäluottamukseen.

Lisäksi ammattieettinen lautakunta katsoo, että menettely on lapsen edun vastainen. Varhaiskasvatuslain mukaan toimintaa suunniteltaessa, järjestettäessä tai tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu.

Työnantajan velvollisuus on saavuttaa lain edellyttämä henkilöstömitoitus mahdollisimman nopeasti.

Talentian ammattieettinen lautakunta on aikaisemmissa linjauksissaan pohtinut aliresursointia ja todennut, että ilmoitusvelvollisuuden tulisi olla palvelujen aliresursointiin liittyvissä tilanteissa ensisijaisesti työyhteisön hyvän ammattieettisen vastuunkannon käytäntö. Työntekijän ja työyhteisön yhteinen ammattieettinen velvollisuus on toimia niin, että kaikkien haavoittuvimmassa asemassa olevien asiakkaiden hyvä hoito ja huolenpito toteutuvat. Työyhteisön pitää olla aktiivinen epäkohtien esilletuomisessa.

Tilapäinen poikkeama varhaiskasvatuslaissa

Lain mukaan varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä tai tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä eri kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöstöä, jotta varhaiskasvatukselle säädetyt tavoitteet voidaan saavuttaa.

Suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla jatkuvaa eikä päivittäistä eikä se voi kestää koko toimintapäivän ajan, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista ja satunnaista.

Päiväkodissa voidaan poiketa suhdeluvuista, jos lasten keskimääräiset varhaiskasvatuspäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen voi tapahtua siten, ettei lapsia ole päiväkodissa muutoin kuin hetken yhtäaikaisesti enemmän kuin suhdeluku edellyttää.

Lisäksi suhdeluvuista voidaan poiketa tilapäisesti ja lyhytaikaisesti laajennettaessa lapsen varhaiskasvatusaikaa. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, jos päiväkodissa samaa paikkaa käyttävät lapset ovat satunnaisesti ja lyhytaikaisesti saman aikaa paikalla esimerkiksi vanhempien työvuoron yllättävän muuttumisen vuoksi. Lapsia, jotka osallistuvat varhaiskasvatukseen samoina aikoina, ei voida sijoittaa samalle paikalle.

Laura Lindeberg
erityisasiantuntija
ammattieettinen lautakunta
ammattijärjestö Talentia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *