Markkinavetoinen keskustelu tiukentaa yleishyödyllisen toiminnan rajoja, sanoo pitkän linjan järjestötyön konkari Sampo Järvelä.

 

Sampo Jär­velä on teh­nyt elä­män­mit­tai­sen uran jär­jes­tö­maa­il­massa. Ennen eläk­keelle jää­mis­tään hän toimi vii­mei­set 16 vuotta tam­pe­re­lais­ten kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen perus­ta­man Silta-Val­men­nusyh­dis­tyk­sen toi­min­nan­joh­ta­jana.

Jär­velä sanoo, että hän on huo­lis­saan jär­jes­tö­jen ase­masta sote-uudis­tuk­sessa. Siitä ei ole vuo­si­kausia kes­tä­neessä val­mis­te­lussa kes­kus­teltu lain­kaan. Kun uudis­tus­ten myötä paine jär­jes­tö­jen pal­ve­lu­tuo­tan­non yhtiöit­tä­mi­seen tulee kas­va­maan, on Jär­ve­län mukaan iso haaste, kuinka nii­den eri­tyis­osaa­mi­nen säi­lyy kil­pai­lu­tet­ta­vissa pal­ve­luissa ja kuinka jär­jes­te­tään jär­jes­tö­jen yleis­hyö­dyl­li­nen toi­minta suh­teessa nii­den elin­kei­no­toi­min­taan.

− Eri­tyi­sesti verot­taja on kiris­tä­nyt jo pit­kään jär­jes­tö­jen yleis­hyö­dyl­li­sen toi­min­nan reu­naeh­toja ilman, että yleis­hyö­dyl­li­syy­den mää­rit­te­lystä olisi käyty yhteis­kun­nal­lista kes­kus­te­lua, Jär­velä ihmet­te­lee.

Järjestöt kerjuulle?

Rajan­ve­don tiuk­ke­ne­mi­nen on Jär­ve­län mukaan loo­gi­nen seu­raus sote-pal­ve­lu­jen mark­ki­nois­tu­mi­selle. Aiem­min oli mah­dol­lista jär­jes­tää ja rahoit­taa kun­tien ja jär­jes­tö­jen kump­pa­nuus­pe­rus­teista yhteis­työtä ilman, että toi­mit­tiin mark­ki­noilla. Sote-pal­ve­lu­jen han­kin­ta­vas­tuun siir­ty­mi­nen maa­kun­nille hei­ken­tää olen­nai­sesti täl­lais­ten kump­pa­nuus­pe­rus­teis­ten mal­lien käyt­tö­mah­dol­li­suuk­sia.

Jär­jes­tö­jen pal­ve­luille on usein tyy­pil­listä se, että niissä yhdis­ty­vät jokin ostet­tava pal­velu ver­tais­tu­keen tai muu­hun vapaa­eh­toi­suu­teen perus­tu­vaan jär­jes­te­lyyn. Kenelle täl­lai­set pal­ve­lut kuu­lu­vat vas­tai­suu­dessa, ja jos ne tule­vat ole­maan avus­tus­ra­hoit­tei­sia, kumpi niitä rahoit­taa, kunta vai maa­kunta?

− Olen ymmär­tä­nyt Kun­ta­lii­ton kan­na­no­toista, että tämä ongelma hyvin tun­nis­te­taan, sanoo Jär­velä.

Jär­ve­lää huo­les­tut­taa myös kun­tien jär­jes­tö­avus­tus­ten koh­talo, sillä monille jär­jes­töille kunta on ollut kes­kei­nen rahoit­taja. Nyt uusiksi toi­mi­joiksi tule­vat maa­kun­nat, joilla on pel­käs­tään suora val­tion rahoi­tus, josta ne voi­vat käyt­tää yhden pro­sen­tin osuu­den tukeak­seen kun­tien hyvin­voin­tia kehit­tä­vää toi­min­taa.

− Onko tämä yksi pro­sentti se osuus, joka voi­daan kat­soa osit­tain jär­jes­tö­jen avus­tus­ra­hoi­tuk­seksi?

Tule­vai­suu­dessa kun­tien vas­tuu sote-pal­ve­luista supis­tuu ehkäi­se­viin pal­ve­lui­hin, ja nii­den pai­noarvo pie­ne­nee, kun kun­tien bud­je­teista putoaa puo­let pois. Suu­rim­missa kau­pun­geissa kunta on hank­ki­nut sote-pal­ve­luja sadoilla mil­joo­nilla, ja esi­mer­kiksi Tam­pe­reella sosi­aali- ja ter­veys­jär­jes­tö­jen avus­tuk­set ovat olleet 2−3 mil­joo­naa euroa. Ris­kinä on, että jär­jes­tö­jen kun­nilta saama avus­tus­ra­hoi­tus vähe­nee, eikä maa­kun­tien mah­dol­li­nen avus­tus­ra­hoi­tus kor­vaa sitä.

− Millä se vähe­nevä osuus voi­daan kor­vata? Onko jär­jes­tö­jen läh­det­tävä ker­juulle?

Jär­velä ihmet­te­lee, mitä jär­keä on yleis­hyö­dyl­li­sen toi­min­nan toi­min­tae­del­ly­tys­ten kaven­ta­mi­sessa, vaikka tarve ja kiin­nos­tus esi­mer­kiksi vapaa­eh­tois­toi­min­taan lisään­ty­vät koko ajan. Vaikka ylei­sesti pai­no­te­taan yleis­hyö­dyl­li­sen toi­min­nan mer­ki­tystä, ei näy­tetä ymmär­tä­vän sitä, että myös vapaa­eh­tois­toi­min­nan jär­jes­tä­mi­nen­kin vaa­tii resurs­seja.

Suo­messa on noin 120 000 yhdis­tystä, joista toi­mi­via noin 70 000. Jär­jes­töissä on yhteensä noin 15 mil­joo­naa hen­ki­lö­jä­sentä, ja niissä työs­ken­te­lee noin 82 000 työntekijää.Kansalaisjärjestöjen lii­ke­vaihto on noin 5 mil­jar­dia euroa. Tästä jul­ki­sen rahoi­tuk­sen osuus on noin 1,6 mil­jar­dia eli 32 pro­sent­tia. Eni­ten jul­kista tukea saa­vat sosi­aali- ja ter­vey­sa­lan jär­jes­töt, joissa on myös suu­rin lii­ke­vaihto.

Sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­luja tuot­ta­via jär­jes­töjä on lähes 1 000 eli noin 10 pro­sent­tia Suo­messa toi­mi­vista 10 000 rekis­te­röi­dystä sosi­aali- ja ter­vey­syh­dis­tyk­sestä.

Eri jär­jes­tö­jen pai­kal­li­set yhdis­tyk­set eivät yleensä saa toi­min­taansa STEA:n avus­tuk­sia, vaan nii­den toi­minta on jäsen­mak­su­jen, pien­ten lah­joi­tus­ten ja kun­tien toi­minta-avus­tus­ten varassa.

Pai­kal­li­sista yhdis­tyk­sistä 53 pro­sent­tia saa kun­nalta toi­minta-avus­tusta. Pai­kal­lis­jär­jes­tön kes­ki­mää­räi­nen vuo­sit­tai­nen toi­min­ta­bud­jetti on noin 6 400 euroa. Kun­tien toi­minta-avus­tus on kes­ki­mää­rin 550 euroa.

Muita jär­jes­tö­jen jul­ki­sia tulon­läh­teitä ovat avus­tuk­set, joita voi hakea muun muassa ELY-kes­kuk­sista ja Euroo­pan Unio­nin ohjel­mista.

Verottaja määrittelee yleishyödyllisyyden

Jär­jes­tö­jen ase­man tur­vaa­mi­seksi ja vah­vis­ta­mi­seksi pitäisi Jär­ve­län mukaan ensi­si­jai­sesti väl­jen­tää voit­toa tavoit­te­le­mat­to­man yleis­hyö­dyl­li­sen toi­min­nan reu­naeh­toja.

Suo­ma­lai­sen jär­jes­tö­ken­tän aktii­vi­suus on sidok­sissa muun muassa sii­hen, miten yleis­hyö­dyl­listä toi­min­taa suh­teu­te­taan mark­ki­noi­hin. Moniin Euroo­pan mai­hin ver­rat­tuna suo­ma­lais­ten kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen työn kan­san­ta­lou­del­li­nen ja hyvin­voin­ti­po­liit­ti­nen pai­noarvo on pie­nempi.

− Nyt pitäisi vah­vis­taa jär­jes­tö­jen, eikä mark­ki­na­toi­mi­joi­den ase­maa hyvin­voin­ti­po­li­tii­kan toteut­ta­jana, sanoo Jär­velä.

Yleis­hyö­dyl­li­nen toi­minta pitäisi Jär­ve­län mie­lestä mää­ri­tellä uudel­leen. Sen nykyi­set kri­tee­rit perus­tu­vat lii­kaa verot­ta­jan tul­kin­toi­hin yleis­hyö­dyl­li­sestä toi­min­nasta ja elin­kei­no­toi­min­naksi kat­sot­ta­vasta toi­min­nasta. Verot­ta­jan elin­kei­no­toi­min­nan mää­rit­tely on hyvin laaja, mutta yleis­hyö­dyl­li­syy­den hyvin sup­pea. Tästä rajan­ve­dosta kiis­tel­lään tämän tästä ja hae­taan rat­kai­suja hal­linto-oikeu­desta asti.

− Minun mie­les­täni pitäisi koros­taa enem­män sitä, että jär­jes­tö­jen teh­tävä on vah­vis­taa kan­sa­lai­syh­teis­kun­taa lisää­mällä ihmis­ten yhden­ver­tai­suutta ja osal­li­suutta.

Jär­velä kum­mas­te­lee, mil­lai­nen asema lop­pu­jen lopuksi kol­man­nella sek­to­rilla on, kun verot­taja voi hal­lin­to­vi­ran­omai­sena vetää omaa lin­jaansa ja mää­rit­tää sosi­aa­li­po­li­tii­kan alaan kuu­lu­vaa toi­min­taa ilman, että siitä on käyty min­kään­laista poliit­tista kes­kus­te­lua. Nyt käyn­nissä ole­vassa sote-muu­tok­sessa olisi vält­tä­mä­töntä arvioida ja uudis­taa myös yleis­hyö­dyl­listä toi­min­taa ohjaava lain­sää­däntö.

− Mark­ki­noi­den vapaut­ta­mista kos­ke­vaa kan­sal­lista ja EU-tasoista lain­sää­dän­töä uudis­te­taan jat­ku­vasti, mutta kol­matta sek­to­ria ja yleis­hyö­dyl­listä toi­min­taa kos­keva lain­sää­däntö on sää­tiö­lain uudis­tusta lukuun otta­matta jää­nyt teke­mättä, Jär­velä toteaa.

Järjestöjen paikka sotessa

Tuija Brax sel­vitti sosi­aali- ja ter­vey­sa­lan jär­jes­tö­jen roo­lia hal­li­tuk­sen ehdot­ta­massa sote- ja maa­kun­ta­mal­lissa. Sel­vi­tys jul­kais­tiin hei­nä­kuussa 2018. Siinä koros­tuu jär­jes­tö­jen, maa­kun­nan ja kun­nan väli­sen yhteis­työn mer­ki­tys. Brax muis­tut­taa, että yhteis­työstä on sovit­tava kon­kreet­ti­sesti.

− Maa­kun­tien ja kun­tien on nimet­tävä vas­tuu­hen­ki­löt sekä jär­jes­tö­työ­hön että hyvin­voin­nin ja ter­vey­den edis­tä­mi­seen. Näin jär­jes­töt tie­tä­vät keneen olla yhtey­dessä, ja väl­te­tään tie­to­kat­kok­set, sanoo Tuija Brax.

Sel­vi­tyk­sessä koros­tuu maa­kun­tien rooli luoda jär­jes­tö­työlle toi­min­ta­mah­dol­li­suu­det. Par­haim­mil­laan jär­jes­töt ovat luon­teva osa maa­kun­nan toi­min­taa, jol­loin nii­den osaa­mi­nen saa­daan käyt­töön. Maa­kun­nan kan­nat­taa ottaa jär­jes­töt huo­mioon jo maa­kun­ta­stra­te­giassa ja pal­ve­lu­lu­pauk­sessa.

Brax esit­tää, että kun­tien lisäksi maa­kun­nat myön­täi­si­vät jär­jes­tö­avus­tuk­sia. Tällä tur­vat­tai­siin nii­den jär­jes­tö­jen toi­minta, jotka saa­vat nyky­mal­lissa avus­tuk­sensa kun­nilta.

Myös sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­lu­jen valin­nan­va­paus vai­kut­taa jär­jes­tö­kent­tään. Jär­jes­tö­jen on tule­vai­suu­dessa mää­ri­tel­tävä toi­min­tansa sen mukaan, onko se mark­ki­naeh­toista pal­ve­lu­tuo­tan­toa vai yleis­hyö­dyl­listä, voit­toa tavoit­te­le­ma­tonta ter­vey­den ja hyvin­voin­nin edis­tä­mistä.

Mää­rit­te­lyä ja yhtei­siä kri­tee­rejä tar­vi­taan, jotta maa­kunta saa sel­keän kuvan alu­eensa jär­jes­töistä ja osaa hyö­dyn­tää nii­den pal­ve­luja. Mää­rit­tely vai­kut­taa myös sii­hen, mil­lai­sia avus­tuk­sia jär­jestö voi saada. Sel­vi­tyk­sessä anne­taan ehdo­tus yleis­hyö­dyl­li­syy­den kri­tee­reistä, joita on val­mis­teltu yhdessä jär­jes­tö­jen kanssa.

Sote-uudis­tus haas­taa jär­jes­töjä tun­nis­ta­maan entistä parem­min alu­eensa väes­tön omi­nais­piir­teet ja tar­peet, jotta ne voi­vat suun­nata omaa toi­min­taansa ja tuot­taa tar­vetta vas­taa­via pal­ve­luja. Sel­vi­tys on luet­ta­vissa tästä.

Suo­messa on sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­luja tuot­ta­via jär­jes­töjä lähes 1 000 eli noin 10 pro­sent­tia Suo­messa toi­mi­vista 10 000 rekis­te­röi­dystä sosi­aali- ja terveysyhdistyksestä.Eri jär­jes­tö­jen pai­kal­li­set yhdis­tyk­set eivät pää­sään­töi­sesti saa toi­min­taansa STEA:n avus­tuk­sia, vaan nii­den toi­minta on jäsen­mak­su­jen, pien­ten lah­joi­tus­ten ja kun­tien toi­minta-avus­tus­ten varassa.

Pai­kal­li­sista yhdis­tyk­sistä 53 pro­sent­tia saa kun­nalta toi­minta-avus­tusta. Pai­kal­lis­jär­jes­tön kes­ki­mää­räi­nen vuo­sit­tai­nen toi­min­ta­bud­jetti on noin 6 400 euroa. Kun­tien toi­minta-avus­tus on kes­ki­mää­rin 550 euroa.

Muita jär­jes­tö­jen jul­ki­sia tulon­läh­teitä ovat avus­tuk­set, joita voi hakea muun muassa ELY-kes­kuk­sista ja Euroo­pan Unio­nin ohjel­mista.

Iita Ket­tu­nen