Sosiaalialan työ on ihmisoikeustyötä, jota tarvitaan erityisen paljon konflikti- ja kriisitilanteissa. Työntekijöiden jaksamisesta on pidettävä hyvää huolta, kun olosuhteet ovat haasteelliset.
Pitkänperjantain sopimus lopetti vuosikymmenten sodankäynnin Pohjois-Irlannissa vuonna 1998, mutta sota näkyy yhä katukuvassa ja ihmisten mielissä. Sovittelu on kesken, eikä vieläkään osata puhua niin, että psyykkinen parantumisprosessi voisi alkaa, arvioi British Association of Social Workers ‑järjestön Pohjois-Irlannin yhdistyksen edustaja Carolyn Ewart.
– Kukaan ei pysty peittämään taustaansa, sillä sen paljastaa nimi, asuinpaikka tai viimeistään koulu, jota olet käynyt.
Viitisen vuotta sitten järjestö teki selvityksen sosiaalityöntekijöiden kokemuksista konfliktin aikana. Työssä pelkäsi 62 % sosiaalityöntekijöistä. Kotikäynneillä pelottivat aseistautuneet asiakkaat. Pelkoa herättivät myös yleiset uhkaukset, tiesulut ja mellakat, joiden takia täytyi joskus linnoittautua toimistoon tai asiakkaan kotiin odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Soiaalityöntekijöiden ymmärrettiin tekevän työtään, eikä heitä pidetty poliittisina toimijoina.
– Sosiaalityöntekijöille ei ollut no-go-zoneja. Palveluita tuotettiin hengenvaarassakin, neuvokkaasti ja vahvalla ammattietiikalla, kertoo Ewart.
Käsittelemätön trauma saattaa nousta pintaan myöhemmin.
Sankaritarinalla on toinenkin puoli. Kun trauma normalisoitiin ja tehtiin työtä tavalliseen tapaan, jäivät tilanteet ja stressi purkamatta.
– Edes asiakkaiden kohdalla ei osattu käydä läpi, mitä he kokivat.
Käsittelemätön trauma saattaa nousta pintaan vieläkin kriisi- ja riskitilanteissa.
– Nyt pitäisi jo olla toisin. Hallinnon ja koulutuksen täytyy tukea työntekijöitä työhön kriisien ja konfliktien aikana. Turvallisuudesta pitää huolehtia ja debriefaus järjestää, summaa Carolyn Ewart.
Kriisityölle on tarvetta
Israelin ja palestinan välillä ei rauhasta ole tietoa.
Brian Auslander Israelin sosiaalityöntekijöiden ammattiliitosta kertoo, että kriisityötä tarvitaan ohjus- tai pommi-iskujen yhteydessä, mutta myös luonnonkatastrofit kuten pensaspalot, myrskyt tai onnettomuudet vaativat sosiaalityöntekijöiden työpanosta.
Iskujen jälkeen autetaan ihmisiä löytämään perheenjäseniään, kierretään ovelta ovella tarkistamassa, onko kaikki hyvin. Eteen voi tulla tilanne, jossa pelokas vanhus pitää houkutella pois turvapaikastaan pöydän alta, kun vaara on ohi.
– Oleellista on, että asukkaat saavat tarvitsemansa avun nopeasti oli sitten kyse tiedosta, trauman hoidosta tai konkreettisesta avusta, Brian Auslander kertoo.
– Yhteisömme ovat monikulttuurisia ja kunkin kulttuurin tavat ja tarpeet täytyy tuntea. Esimerkiksi ultraortodoksijuutalaiset haluavat haudata vainajansa tuntien kuluessa kuolemasta, ja silloin autamme järjestämään hautajaiset vaikka keskellä yötä.
Sosiaalityön ammattitaidolla on käyttöä, kun tarvitaan emotionaalista tukea perheelle.
– Auttaa, kun tunnistaa perheen kantavan voiman ja rakentaa hänen varaansa.
Joskus kriisitilanteessa tarvitaan myös sovittelua perheiden sisäisissä ongelmissa. Esimerkiksi kun eroperheen lapsi on loukkaantunut ja etävanhempi haluaa tulla paikanpäälle, mutta lähivanhempi panee vastaan.
Jokaisessa kunnassa on ”kuumalinja”, jonne asukkaat voivat soittaa. Kunnissa on myös resilienssi- ja trauma- ja posttraumakeskuksia, jotka tukevat asukkaita selviytymään kriisin jälkeen.
– Kriisitilanteisiin on suunniteltu tehtävänjaot niin, että jokainen tietää, mikä on hänen osuutensa. Tehtäviä on onnettomuuspaikalla, lähiympäristön asukkaiden parissa, perheiden kanssa, sairaalassa, ”kuumalla linjalla”, poliisin ja patologin yhteyshenkilönä. Jokaisella on tehtäväänsä tarvittava koulutus, Auslander kertoo.
Intian Mumbaissa Covid19-pandemian etulinjan työntekijöitä kiittävässä seinämaalauksessa eri uskontokuntia edustavat kiittävät kukin omalla tavallaan.
Työtä tehdään pareittain 8–10 tunnin vuoroissa. Hallinnon tehtävänä on järjestää resurssit ja tarvittava tuki.
– Aina on joku, jolle kentältä voi soittaa. Tärkeää on myös, että sosiaalityöntekijä tietää oman perheensä olevan turvassa.
– Debriefaus on välttämätön osa työssä jaksamista. Pitää saada puhua vaikeista tunteista ja tilanteista sellaisten kanssa, jotka tietävät, mistä puhutaan.
Niukat resurssit
Kreikassa elää 75 000 pakolaista mantereen leireillä, saarten vastaanottokeskuksissa ja rajalla.
– Eurooppa on linnoitus ja Kreikka on sen vallihauta, toteaa sosiaalityöntekijä Konstantina Kranou Kreikan sosiaalityöntekijäjärjestöstä.
Kreikan hyvinvointi- ja terveysjärjestelmä kärsi pahoin EU:n vaatiman talouskuripolitiikan vuoksi.
– Taloudelliset ja inhimilliset resurssit ovat niukat. Asiakkaille haetaan tukea epävirallisilta verkostoilta, Kranou kuvaa.
Kranoun mukaan pakolaisten tulo maahan on aiheuttanut niukkojen resurssien vuoksi sisäisen konfliktin, joka ruokkii äärioikeistolaisia liikkeitä. Ne häiritsevät pakolaisia ja heitä auttavia ammattilaisia ja vapaaehtoisia.
Sama myrsky riepottelee meitä kaikkia, mutta eri veneissä.
Sosiaalityöntekijöiden epäkiitollinen tehtävä on määrittää, kuka pakolaisista on kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Vain heillä on mahdollisuus saada turvapaikka tai päästä johonkin kolmanteen maahan.
Rankat olosuhteet saarilla ja leireillä johtavat loppuun palamiseen.
– Koko systeemi on ongelmallinen ja mahdollisuutemme vaikuttaa ovat hyvin rajalliset. Briefaamme, ohjaamme, debriefaamme. Välillä olosuhteet muistuttavat sotaa, kun järjestelemme vainajien kuljetusta lähtömaahan, Kranou toteaa.
– Mutta miten voisimme muuttaa olosuhteet? On järkyttävää, että viime vuonna Välimereen hukkui 1 300 turvaa hakenutta ihmistä.
Pandemia ei tunne tasa-arvoa
Covid-19-pandemia koskettaa nyt kaikkia, mutta ei kohtele kaikkia tasa-arvoisesti. Kansainvälisen sosiaalityöntekijäjärjestön IFSW:n eettisten kysymysten komissaari Dawn Hobdy luonnehtii pandemiaa sanoen, että sama myrsky riepottelee meitä kaikkia, mutta eri veneissä.
Pandemia on haastanut sosiaalialan toimijat, ja he ovat vastanneet vahvalla ammattietiikalla ja ottamalla uusia toimintatapoja ripeästi käyttöön. Nopealla sopeutumisella on myös hintansa, joka näkyy uupumisena, voimattomuutena ja epätietoisuutena, todetaan IFSW:n raportissa.
Professori Sarah Banks Durhamin yliopistosta selvitti IFSW:n pyynnöstä sosiaalityöntekijöiden kohtaamia eettisiä dilemmoja pandemian aikana. Kyselyyn vastasi kuusisataa työntekijää 54 maasta.
Yhteistä monille sosiaalityöntekijöille ja heidän järjestöilleen on ollut se, että hallituksia on pitänyt vakuuttaa sosiaalipalveluiden välttämättömyydestä ja vaatia pitämään palvelut toiminnassa.
Keskeinen eettinen ristiriita selvityksen mukaan on, miten auttaa asiakkaita ja säilyttää samalla oma turvallisuus. Sosiaalityöntekijän ammattietiikka ei velvoita asettamaan itseään vaaralle alttiiksi työssä, mutta edellyttää heikommassa asemassa olevien auttamista.
Moni koki vaihtoehdot huonoiksi varsinkin alussa, kun turvavälineitä oli liian vähän käytössä. Kaikki vaihtoehdot eivät ole eettisesti yhtä hyviä. Kuinka punnita vaihtoehtoja? Hyvänä ohjeena pidettiin turvautumista kollegoiden kokemukseen, yhteisiä keskusteluita ja yhteisiä linjauksia.
Toinen dilemma on eri asiakasryhmien palvelutarpeiden priorisointi, kun palvelutarpeet lisääntyivät ja mahdollisuudet auttaa olivat rajalliset. Mikä on oikeudenmukainen tapa jakaa palveluita, ruokaa, tai suojavarusteita?
Entä miten toimia, kun yleiset ohjeet tuntuvat tilanteessa riittämättömiltä, eivät sovi tai ovat epämääräisiä? Ohjeeksi raportissa annetaan arvioida ohjeiden noudattamisen vaikutuksia asiakkaan tarpeiden ja turvallisuuden kannalta. Ohjeet on syytä haastaa, jos ne eivät tuota toivottua tulosta. Ammatillinen harkinta on sallittua ja yhteinen pohdinta kollegoiden kanssa tukee tässä.
Tietotekniikan käyttö on tullut korvaamaan kasvokkaisia palveluita, mikä on tuonut myös monia eettisiä ja ammatillisia ongelmia. Kenellä on välineet ja riittävä taito niiden käyttämiseen? Miten taataan yksityisyyden suoja ja tietoturvallisuus? Miten välitetään empatiaa ja luodaan luottamusta ilman kasvokkaista kohtaamista? Saadaanko riittävästi tietoa luotettavien arvioiden tekoa varten?
Selvitys painottaa myös, että työntekijöiden on pidettävä huolta itsestään ja käsiteltävä emootioita ja voimattomuuden tunteita turvattomissa oloissa. Yksin ei pidä jäädä. Omasta osaamisesta ja eettisestä koskemattomuudesta on syytä pitää kiinni, samoin omista rajoista.
Artikkelissa on käytetty lähteenä IFSW Europen webinaaria sosiaalityöstä sodan ja konfliktien oloissa.
Kristiina Koskiluoma
Kuvat: Abbas Momani ja Indranil Mukherjee/Lehtikuva
