Sosiaalialan työ on ihmisoikeustyötä, jota tarvitaan erityisen paljon konflikti- ja kriisitilanteissa. Työntekijöiden jaksamisesta on pidettävä hyvää huolta, kun olosuhteet ovat haasteelliset.

 

 

Pitkän­per­jan­tain sopi­mus lopetti vuo­si­kym­men­ten sodan­käyn­nin Pohjois-Irlannissa vuonna 1998, mutta sota näkyy yhä katu­ku­vassa ja ihmis­ten mie­lissä. Sovittelu on kes­ken, eikä vie­lä­kään osata puhua niin, että psyyk­ki­nen paran­tu­mis­pro­sessi voisi alkaa, arvioi British Association of Social Workers ‑jär­jes­tön Pohjois-Irlannin yhdis­tyk­sen edus­taja Carolyn Ewart.

– Kukaan ei pysty peit­tä­mään taus­taansa, sillä sen pal­jas­taa nimi, asuin­paikka tai vii­meis­tään koulu, jota olet käynyt.

Viitisen vuotta sit­ten jär­jestö teki sel­vi­tyk­sen sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den koke­muk­sista konflik­tin aikana. Työssä pel­käsi 62 % sosi­aa­li­työn­te­ki­jöistä. Kotikäynneillä pelot­ti­vat aseis­tau­tu­neet asiak­kaat. Pelkoa herät­ti­vät myös ylei­set uhkauk­set, tie­su­lut ja mel­la­kat, joi­den takia täy­tyi jos­kus lin­noit­tau­tua toi­mis­toon tai asiak­kaan kotiin odot­ta­maan tilan­teen rauhoittumista.

Soiaalityöntekijöiden ymmär­ret­tiin teke­vän työ­tään, eikä heitä pidetty poliit­ti­sina toimijoina.

– Sosiaalityöntekijöille ei ollut no-go-zoneja. Palveluita tuo­tet­tiin hen­gen­vaa­ras­sa­kin, neu­vok­kaasti ja vah­valla ammat­tie­tii­kalla, ker­too Ewart.

Käsittelemätön trauma saattaa nousta pintaan myöhemmin.

Sankaritarinalla on toi­nen­kin puoli. Kun trauma nor­ma­li­soi­tiin ja teh­tiin työtä taval­li­seen tapaan, jäi­vät tilan­teet ja stressi purkamatta.

– Edes asiak­kai­den koh­dalla ei osattu käydä läpi, mitä he kokivat.

Käsittelemätön trauma saat­taa nousta pin­taan vie­lä­kin kriisi- ja riskitilanteissa.

– Nyt pitäisi jo olla toi­sin. Hallinnon ja kou­lu­tuk­sen täy­tyy tukea työn­te­ki­jöitä työ­hön krii­sien ja konflik­tien aikana. Turvallisuudesta pitää huo­leh­tia ja debrie­faus jär­jes­tää, sum­maa Carolyn Ewart.

Kriisityölle on tarvetta

Israelin ja pales­ti­nan välillä ei rau­hasta ole tietoa.

Brian Auslander Israelin sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den ammat­ti­lii­tosta ker­too, että krii­si­työtä tar­vi­taan ohjus- tai pommi-isku­jen yhtey­dessä, mutta myös luon­non­ka­ta­stro­fit kuten pen­sas­pa­lot, myrs­kyt tai onnet­to­muu­det vaa­ti­vat sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den työpanosta.

Iskujen jäl­keen aute­taan ihmi­siä löy­tä­mään per­heen­jä­se­ni­ään, kier­re­tään ovelta ovella tar­kis­ta­massa, onko kaikki hyvin. Eteen voi tulla tilanne, jossa pelo­kas van­hus pitää hou­ku­tella pois tur­va­pai­kas­taan pöy­dän alta, kun vaara on ohi.

– Oleellista on, että asuk­kaat saa­vat tar­vit­se­mansa avun nopeasti oli sit­ten kyse tie­dosta, trau­man hoi­dosta tai kon­kreet­ti­sesta avusta, Brian Auslander kertoo.

– Yhteisömme ovat moni­kult­tuu­ri­sia ja kun­kin kult­tuu­rin tavat ja tar­peet täy­tyy tun­tea. Esimerkiksi ult­raor­to­dok­si­juu­ta­lai­set halua­vat hau­data vain­ajansa tun­tien kuluessa kuo­le­masta, ja sil­loin autamme jär­jes­tä­mään hau­ta­jai­set vaikka kes­kellä yötä.

Sosiaalityön ammat­ti­tai­dolla on käyt­töä, kun tar­vi­taan emo­tio­naa­lista tukea perheelle.

– Auttaa, kun tun­nis­taa per­heen kan­ta­van voi­man ja raken­taa hänen varaansa.

Joskus krii­si­ti­lan­teessa tar­vi­taan myös sovit­te­lua per­hei­den sisäi­sissä ongel­missa. Esimerkiksi kun ero­per­heen lapsi on louk­kaan­tu­nut ja etä­van­hempi haluaa tulla pai­kan­päälle, mutta lähi­van­hempi panee vastaan.

Jokaisessa kun­nassa on ”kuu­ma­linja”, jonne asuk­kaat voi­vat soit­taa. Kunnissa on myös resi­lienssi- ja trauma- ja postt­rau­ma­kes­kuk­sia, jotka tuke­vat asuk­kaita sel­viy­ty­mään krii­sin jälkeen.

– Kriisitilanteisiin on suun­ni­teltu teh­tä­vän­jaot niin, että jokai­nen tie­tää, mikä on hänen osuu­tensa. Tehtäviä on onnet­to­muus­pai­kalla, lähiym­pä­ris­tön asuk­kai­den parissa, per­hei­den kanssa, sai­raa­lassa, ”kuu­malla lin­jalla”, polii­sin ja pato­lo­gin yhteys­hen­ki­lönä. Jokaisella on teh­tä­väänsä tar­vit­tava kou­lu­tus, Auslander kertoo.

Intian Mumbaissa Covid19-pan­de­mian etu­lin­jan työn­te­ki­jöitä kiit­tä­vässä sei­nä­maa­lauk­sessa eri uskon­to­kun­tia edus­ta­vat kiit­tä­vät kukin omalla tavallaan.

Työtä teh­dään pareit­tain 8–10 tun­nin vuo­roissa. Hallinnon teh­tä­vänä on jär­jes­tää resurs­sit ja tar­vit­tava tuki.

– Aina on joku, jolle ken­tältä voi soit­taa. Tärkeää on myös, että sosi­aa­li­työn­te­kijä tie­tää oman per­heensä ole­van turvassa.

– Debriefaus on vält­tä­mä­tön osa työssä jak­sa­mista. Pitää saada puhua vai­keista tun­teista ja tilan­teista sel­lais­ten kanssa, jotka tie­tä­vät, mistä puhutaan.

Niukat resurssit

Kreikassa elää 75 000 pako­laista man­te­reen lei­reillä, saar­ten vas­taan­ot­to­kes­kuk­sissa ja rajalla.

– Eurooppa on lin­noi­tus ja Kreikka on sen val­li­hauta, toteaa sosi­aa­li­työn­te­kijä Konstantina Kranou Kreikan sosiaalityöntekijäjärjestöstä.

Kreikan hyvin­vointi- ja ter­veys­jär­jes­telmä kärsi pahoin EU:n vaa­ti­man talous­ku­ri­po­li­tii­kan vuoksi.

– Taloudelliset ja inhi­mil­li­set resurs­sit ovat niu­kat. Asiakkaille hae­taan tukea epä­vi­ral­li­silta ver­kos­toilta, Kranou kuvaa.

Kranoun mukaan pako­lais­ten tulo maa­han on aiheut­ta­nut niuk­ko­jen resurs­sien vuoksi sisäi­sen konflik­tin, joka ruok­kii äärioi­keis­to­lai­sia liik­keitä. Ne häi­rit­se­vät pako­lai­sia ja heitä aut­ta­via ammat­ti­lai­sia ja vapaaehtoisia.

Sama myrsky riepottelee meitä kaikkia, mutta eri veneissä.

Sosiaalityöntekijöiden epä­kii­tol­li­nen teh­tävä on mää­rit­tää, kuka pako­lai­sista on kaik­kein haa­voit­tu­vim­massa ase­massa. Vain heillä on mah­dol­li­suus saada tur­va­paikka tai päästä johon­kin kol­man­teen maahan.

Rankat olo­suh­teet saa­rilla ja lei­reillä joh­ta­vat lop­puun palamiseen.

– Koko sys­teemi on ongel­mal­li­nen ja mah­dol­li­suu­temme vai­kut­taa ovat hyvin rajal­li­set. Briefaamme, ohjaamme, debrie­faamme. Välillä olo­suh­teet muis­tut­ta­vat sotaa, kun jär­jes­te­lemme vai­na­jien kul­je­tusta läh­tö­maa­han, Kranou toteaa.

– Mutta miten voi­simme muut­taa olo­suh­teet? On jär­kyt­tä­vää, että viime vuonna Välimereen huk­kui 1 300 tur­vaa hake­nutta ihmistä.

Pandemia ei tunne tasa-arvoa

Covid-19-pan­de­mia kos­ket­taa nyt kaik­kia, mutta ei koh­tele kaik­kia tasa-arvoi­sesti. Kansainvälisen sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­jär­jes­tön IFSW:n eet­tis­ten kysy­mys­ten komis­saari Dawn Hobdy luon­neh­tii pan­de­miaa sanoen, että sama myrsky rie­pot­te­lee meitä kaik­kia, mutta eri veneissä.

Pandemia on haas­ta­nut sosiaali­alan toi­mi­jat, ja he ovat vas­tan­neet vah­valla ammat­tie­tii­kalla ja otta­malla uusia toi­min­ta­ta­poja ripeästi käyt­töön. Nopealla sopeu­tu­mi­sella on myös hin­tansa, joka näkyy uupu­mi­sena, voi­mat­to­muu­tena ja epä­tie­toi­suu­tena, tode­taan IFSW:n raportissa.

Professori Sarah Banks Durhamin yli­opis­tosta sel­vitti IFSW:n pyyn­nöstä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den koh­taa­mia eet­ti­siä dilem­moja pan­de­mian aikana. Kyselyyn vas­tasi kuusi­sa­taa työn­te­ki­jää 54 maasta.

Yhteistä monille sosi­aa­li­työn­te­ki­jöille ja hei­dän jär­jes­töil­leen on ollut se, että hal­li­tuk­sia on pitä­nyt vakuut­taa sosi­aa­li­pal­ve­lui­den vält­tä­mät­tö­myy­destä ja vaa­tia pitä­mään pal­ve­lut toiminnassa.

Keskeinen eet­ti­nen ris­ti­riita sel­vi­tyk­sen mukaan on, miten aut­taa asiak­kaita ja säi­lyt­tää samalla oma tur­val­li­suus. Sosiaalityöntekijän ammat­tie­tiikka ei vel­voita aset­ta­maan itse­ään vaa­ralle alt­tiiksi työssä, mutta edel­lyt­tää hei­kom­massa ase­massa ole­vien auttamista.

Moni koki vaih­toeh­dot huo­noiksi var­sin­kin alussa, kun tur­va­vä­li­neitä oli liian vähän käy­tössä. Kaikki vaih­toeh­dot eivät ole eet­ti­sesti yhtä hyviä. Kuinka pun­nita vaih­toeh­toja? Hyvänä ohjeena pidet­tiin tur­vau­tu­mista kol­le­goi­den koke­muk­seen, yhtei­siä kes­kus­te­luita ja yhtei­siä linjauksia.

Toinen dilemma on eri asia­kas­ryh­mien pal­ve­lu­tar­pei­den prio­ri­sointi, kun pal­ve­lu­tar­peet lisään­tyi­vät ja mah­dol­li­suu­det aut­taa oli­vat rajal­li­set. Mikä on oikeu­den­mu­kai­nen tapa jakaa pal­ve­luita, ruo­kaa, tai suojavarusteita?

Entä miten toi­mia, kun ylei­set ohjeet tun­tu­vat tilan­teessa riit­tä­mät­tö­miltä, eivät sovi tai ovat epä­mää­räi­siä? Ohjeeksi rapor­tissa anne­taan arvioida ohjei­den nou­dat­ta­mi­sen vai­ku­tuk­sia asiak­kaan tar­pei­den ja tur­val­li­suu­den kan­nalta. Ohjeet on syytä haas­taa, jos ne eivät tuota toi­vot­tua tulosta. Ammatillinen har­kinta on sal­lit­tua ja yhtei­nen poh­dinta kol­le­goi­den kanssa tukee tässä.

Tietotekniikan käyttö on tul­lut kor­vaa­maan kas­vok­kai­sia pal­ve­luita, mikä on tuo­nut myös monia eet­ti­siä ja amma­til­li­sia ongel­mia. Kenellä on väli­neet ja riit­tävä taito nii­den käyt­tä­mi­seen? Miten taa­taan yksi­tyi­syy­den suoja ja tie­to­tur­val­li­suus? Miten väli­te­tään empa­tiaa ja luo­daan luot­ta­musta ilman kas­vok­kaista koh­taa­mista? Saadaanko riit­tä­västi tie­toa luo­tet­ta­vien arvioi­den tekoa varten?

Selvitys pai­not­taa myös, että työn­te­ki­jöi­den on pidet­tävä huolta itses­tään ja käsi­tel­tävä emoo­tioita ja voi­mat­to­muu­den tun­teita tur­vat­to­missa oloissa. Yksin ei pidä jäädä. Omasta osaa­mi­sesta ja eet­ti­sestä kos­ke­mat­to­muu­desta on syytä pitää kiinni, samoin omista rajoista.

Artikkelissa on käy­tetty läh­teenä IFSW Europen webi­naa­ria sosi­aa­li­työstä sodan ja konflik­tien oloissa.

Kristiina Koskiluoma

Kuvat: Abbas Momani ja Indranil Mukherjee/Lehtikuva