Miten opioi­di­riip­pu­vainen selviää vanhempana?

touko 4, 2015

Suomessa noin 1 700 ihmistä on opioi­di­kor­vaus­hoi­dossa. Osalla heistä on alaikäisiä lapsia, jotka asuvat kotona vanhem­piensa kanssa.

 

Nämä perheet ovat erityis­ryhmä. Ne ovat myös lasten­suojelun asiak­kaina. Näiden perheiden vanhemmat eivät saa toimia ammat­ti­au­ton­kul­jet­tajina, mutta he saavat olla vastuussa kävelemään opette­le­vista taape­roista. Sosiaa­li­työn­te­ki­jälle tilanne asettaa paitsi paineita, myös velvol­li­suuden arvioida riittävän tuen tarve. Onko tämä edes oikein?

– Lähtö­koh­tai­sesti ei ole estettä, etteikö korvaus­hoi­dossa oleva vanhempi kykene antamaan lapselle juuri sitä, mitä lapsi tarvitsee, sanoo Terveyden ja hyvin­voinnin laitoksen erityis­asian­tuntija, lastenp­sy­kiatri Jukka Mäkelä.

– Riittävän hyvä vuoro­vai­kutus lapsen ja vanhemman välillä on sellaista, jossa lapsi omista lähtö­koh­distaan huomaa riittävän usein, että häntä kuullaan ja hänen kokemuk­seensa vastataan autta­malla häntä eteenpäin.

Vuoro­vai­kutus on arkinen asia, joka ei vaadi erityisen paljoa. Yleensä se syntyy luonnostaan, ja lapsen kanssa oleminen tuottaa vanhem­malle mieli­hyvää. Päihteet voivat kuitenkin häiritä tätä järjes­telmää.

– Vaikeisiin päihde­kier­teisiin ja korvaus­hoidon tarpeeseen ajautu­neilla ihmisillä suuri osa mielen kapasi­tee­tista on kaappau­tunut aineissa tapah­tuviin proses­seihin, jatkaa Mäkelä.

– Lisäksi aineet vaikut­tavat biolo­gi­sesti aivojen mielihyvä keskuksiin ja niiden välisiin kommu­ni­koin­ti­suh­teisiin, jotka luontoäiti on antanut nimenomaan vuoro­vai­ku­tuksen synnyt­tä­mälle tyydy­tyk­selle ja mieli­hy­välle. Tämä biolo­ginen rajoitus voi jatkua korvaus­hoi­dossa.

Vuorovaikutus on arkinen asia, ja se syntyy yleensä luonnostaan.

Jukka Mäkelän mielestä korvaus­hoito on toki parempi vaihtoehto kuin käyttää niitä aineita, joita korvaus­hoi­dossa korvataan. Samalla se kuitenkin sitoo tiettyjä vuoro­vai­ku­tuk­sessa palkit­se­vuutta tuovia ratoja aivoissa itseensä. Ihmis­suh­teiden tuoma mielihyvä ei pääse syntymään, kun kyseinen ”mieli­hy­vä­kanava” on korvaus­hoi­to­lääkkeen varaama.

Harva vieroittuu, moni sitoutuu

Opioi­di­riip­pu­vuuden korvaus­hoito on lisään­tynyt 2000-luvulla tultuaan osaksi viral­lista päihde­pal­ve­lu­jär­jes­telmää. Toisaalta myös opiaattien käyttö ja sen myötä hoidon tarve on lisään­tynyt.

Korvaus­hoito voidaan jakaa kuntout­tavaan ja haittoja vähen­tävään hoitoon. Kuntouttava hoito tähtää päihteet­tö­myyteen ja haittoja vähen­tä­vällä hoidolla paran­netaan potilaan elämän laatua. Korvaus­hoidon kestolle ole ala- eikä ylärajoja. Potilas voi olla hoidossa jopa 10 – 15 vuotta tai enemmän tai vain muutaman vuoden. Välillä hoito onnistuu, välillä ei.

– Korvaus­hoi­dossa onnis­tu­mista mitataan yleensä sillä, miten hyvin hoito auttaa potilaita pysymään poissa laittomien huumeiden katukäy­töstä tai miten hyvin he pysyvät hoidossa, sanoo A-klinik­ka­säätiön Arabian­rannan toimi­pisteen vastaava lääkäri Reija Korhola.

Näin mitattuna hoidon onnis­tu­miset huite­levat 90 prosen­tissa. Jos taas katsotaan korvaus­hoi­dosta ja -lääki­tyk­sestä kokonaan vieroit­tuvien määrää, onnis­tu­minen tippuu enintään 5 – 10 prosentin tasolle. Mahdol­li­suudet vieroit­tautua täysin ovat pienet. Inhimil­li­sesti katsottuna asiakkaan elämän­laatu kuitenkin yleensä paranee.

Ei aivan ongel­ma­tonta

Korvaus­hoi­dossa potilaat saavat usein metadonia tai bupre­nor­fiini-nalok­so­niyh­dis­tel­mä­lää­kettä, jotka kumpikin ovat opioideja. Lääkkeiden tavoit­teena on pitää opioidien vieroi­tusoireet poissa, estää opioi­di­himoa ja hallit­se­ma­tonta käyttöä. Mutta miten käy korvaus­hoitoa saavan vanhemman toimin­ta­ky­vylle ja reaktio­ajalle?

– Tutki­muk­sissa on todettu joillakin henki­löillä lievästi heiken­ty­neitä arvoja. Metadoni vaikuttaa toden­nä­köi­sesti enemmän. Olennaista on, ettei henki­löllä ole saman­ai­kai­sesti muiden keskus­her­mostoon vaikut­tavien aineiden päihde­käyttöä. Vanhem­muuteen vaikuttaa nimenomaan se, miten hyvin potilas on sitou­tunut päihteet­tö­myys­ta­voit­teeseen ja pystyy toimimaan sen mukai­sesti, toteaa Reija Korhola.

Korvaus­hoi­to­lääk­keitä oikein käyttä­mällä ei pitäisi kokea päihty­mystä, mutta suureh­koilla metado­nian­nok­silla on mahdol­lista kokea väsymystä, joka voidaan tulkita päihty­myk­seksi.

– Tällöin otamme asian puheeksi ja pyrimme alentamaan lääkean­nosta. Taustalla voi myös olla jonkin muun aineen saman­ai­kainen käyttö, joka ei esimer­kiksi ole paljas­tunut huume­pi­ka­seu­loissa.

Mikäli potilas on käyttänyt hoito-ohjelman ulkopuo­lella metadonia tai bupre­nor­fiinia, eivät ne erotu käytössä olevissa pikates­teissä. Toiset valmisteet voivat kuitenkin näkyä ja löytyvät laajem­missa huume­seu­lon­ta­tes­teissä, mikäli testaus osuu lähelle käyttö­kertaa.

– Mikään testi ei erota, mikä osuus lääkkeestä on hoito­pai­kasta määrättyä ja mikä ei, sanoo Reija Korhola.

Lasten­suojelun tehtävänä on vain seurata ja luottaa siihen, että asiakas pysyy korvaus­hoito-ohjel­massaan eikä ylimää­räistä käyttöä esiinny. Vuoro­vai­ku­tuson­gelmia ”taval­li­sissa” perheissä Korvaus­hoito voi aiheuttaa epäluuloja ja tuntua pelot­ta­val­takin.

Korvaus­hoidon pitkästä kestosta johtuen on lisäksi mahdol­lista, että lapsi viettää koko kasvui­känsä vanhemman hoidossa, joka käyttää opiaatteja. Saako lapsi riittävät eväät hyvälle kasvulle?

– Vaikka vieroi­tus­hoito asettaa vanhem­malle biolo­gisia rajoi­tuksia, yksit­täistä vanhempaa ei voida arvioida pelkästään hänen tausta­ryh­mänsä perus­teella, sanoo Jukka Mäkelä.

Muut riippu­vuudet tai pitkit­tynyt masennus alentavat vanhemman vuoro­vai­ku­tus­kykyä. Moni vanhempi saattaa selviytyä töistään, mutta vapaa-ajalla ei enää löydy energiaa lapselle. Vanhempi saattaa viestiä, että lapsi kuormittaa häntä. Lapsen asiat eivät kiinnosta ja lapsi tulee emotio­naa­li­sesti kohdel­luksi kaltoin.

– Opiaattien tiedetään aiheut­tavan ongelmia vuoro­vai­ku­tus­suh­teessa, sillä ne käyttävät kemial­li­sesti samoja aivojen ratoja. Toisaalta kaikki riippu­vuudet, kuten työ-, peli- ja liikun­ta­riip­pu­vuudet aiheut­tavat myös ongelmia, jatkaa Mäkelä.

Mikä ikäisiä lapsia voi olla perheissä, joissa vanhemmat ovat korvaushoidossa.

Monessa perheessä käytetään lääkärin määräämiä keskus­her­mostoon vaikut­tavia lääkkeitä, jotka voivat olla tärkeä osa jonkin muun sairauden hoitoa.

– Ihmisillä on ongelmia, mutta hoita­mat­to­mista sairauk­sista voi olla vielä suurempia ongelmia. On kuitenkin muistettava, että lääkitys ei takaa, että kaikki on hyvin.

Tuki ei saa loppua kesken

Jukka Mäkelä sanoo että pienemmät lapset vaurioi­tuvat helpommin, mutta mitään ikärajaa korvausoi­to­van­hem­muu­delle ei voida antaa.

– Kyseessä on jatkumo. Näiden vanhempien kohdalla ei riitä, että vain seurataan ja valvotaan. He tarvit­sevat rohkaisua vanhem­muu­teensa. Heille tulee osoittaa, mikä on hyvää ja riittävää, sanoo Mäkelä.Käytännössä vanhemmat ja lapset hyötyvät esimer­kiksi varhaista vuoro­vai­ku­tusta tukevista vauva­per­he­ryh­mistä ja -työstä sekä ryhmä­muo­toi­sesta kuntou­tuk­sesta.

– Äitejä on kyetty auttamaan ryhmissä huiman hyvään äitiyteen. Usein vanhemmat eivät huomaa, että he tekevät asioita hyvin. He näkevät vain huonon puolen ja palaavat helposti takaisin luotet­ta­vampaan tapaan saada mieli­hyvää, eli päihteisiin.

Korvaus­hoi­dossa olevan vanhemman kanssa pelkkä keskustelu ei riitä, vaan työsken­telyn tulee olla terapeut­tista.

– Olen kuullut asiak­kailta, että esimer­kiksi perhe­työssä puhutaan vanhem­muu­desta. Se saattaa olla pitkälle hukkaan heitettyä. Vanhem­mille tulisi näyttää, mitä kivaa lasten kanssa voi tehdä ja miten paljon lapsi ilahtuu siitä, kun voi olla vuoro­vai­ku­tuk­sessa äidin tai isän kanssa. Tarvitaan käytännön harjoit­telua.

Kun vuoro­vai­ku­tus­ti­lan­teessa tuotetaan onnen kokemuksia, saadaan päihteiden vallassa olevia aivoratoja kaapattua siihen, mihin ne on tarkoi­tettu: mieli­hyvän kokemukseen vuoro­vai­ku­tus­ti­lan­teessa. Kuntou­tuksen on kuitenkin oltava riittävän pitkä­kes­toista. Usein kunta maksaa enintään puolen­tois­ta­vuoden jakson.

– Ryhmä­kun­tou­tuksen tulisi kestää vuosia. Puoli­toista vuotta on lyhyt aika sellai­selle ihmiselle, jonka aivot ovat koukut­tuneet johonkin muuhun. Vakavan päihdeon­gelman ollessa kyseessä tulisi vanhemman saada tukea koko sen ajan, kun lapsi on kasvui­käinen.

– Huomioi­tavaa on, että lapsen kriisit saattavat olla näille vanhem­mille erityisen raskaita. Jos vanhempi ei tällöin ole tiiviin tuen piirissä, otetaan lapsen kannalta selkeä riski, toteaa Jukka Mäkelä.

Kaisa Yliruo­kanen