Lapsen aistipulmat näkyvät väistämättä ryhmäkasvatuksen arjessa. Mistä aistipoikkeavuuksissa on kyse, ja kuinka lasta voisi parhaiten tukea?

 

 

Santeri tör­mäi­lee tahal­laan kave­rei­hin kuorma-autolla ja saat­taa kis­kaista päi­vä­ko­din aikui­sia täy­sin varoit­ta­matta hiuksista.

Hän liik­kuu pai­kasta toi­seen mie­lui­ten pomp­pi­malla, naut­tii vil­listä kei­nu­mi­sesta eikä pysy het­keä­kään pai­kal­laan edes ruokapöydässä.

Onkohan tämä ais­ti­ha­kui­suutta? Pitäisiköhän pojalle tar­jota vaikka tasa­pai­no­tyy­nyä pepun alle, jotta hän rauhoittuisi?

Varotaanpas nyt vetä­mästä mut­kia suo­raksi, top­puut­te­lee asiantuntija.

– On tär­keää tajuta, että kaikki tämän tyy­li­nen käy­tös ei ole ais­ti­tie­don käsit­te­lyn ongel­maa, vaan taus­talla voi olla jotain muu­ta­kin. Taustasyyn sel­vit­tä­mi­nen on tär­keää, jotta pys­ty­tään löy­tä­mään oikeat kei­not aut­taa lasta, sanoo Heta Salmenperä.

Hän on sen­so­ri­sen inte­graa­tion eli ais­ti­tie­don käsit­te­lyn häi­ri­öön eri­kois­tu­nut toi­min­ta­te­ra­peutti, joka työs­ken­te­lee Helsingin Toimintaterapia oy:ssä.

Monenlaisia pulmia

Aistipulmia on ole­massa monen­lai­sia. Varsinaisesta ais­ti­tie­don käsit­te­lyn häi­riöstä puhu­taan, jos lap­sella on vai­keuk­sia ais­ti­mus­ten sää­te­lyssä tai nii­den hah­mot­ta­mi­sessa keskushermostossa.

Aistisäätelyn ongel­mat ilme­ne­vät käyt­täy­ty­mi­sessä kol­mella tavalla.

Aistiyliherkkyydellä tar­koi­te­taan tai­pu­musta rea­goida taval­lista her­kem­min, pidem­pään tai voi­mak­kaam­min eri­lai­siin aistiärsykkeisiin.

Aistialiherkkyys puo­les­taan vai­keut­taa ais­tiär­syk­keen tun­nis­ta­mista, minkä vuoksi lapsi ei vält­tä­mättä huo­maa esi­mer­kiksi kipua tai kylmyyttä.

On myös ais­ti­mus­ha­kui­suutta, jossa lapsi janoaa tiet­tyjä ais­ti­muk­sia ja hakeu­tuu tilan­tei­siin, joissa saa kokea niitä. Lapsi pyr­kii vah­vis­ta­maan keho­tie­toi­suut­taan ja jäsen­tä­mään olo­aan, tai hän saat­taa hakea vah­vem­paa ais­ti­tie­toa hah­mot­taak­seen parem­min esi­mer­kiksi esi­nei­den ominaisuuksia.

Aistihakuisuus voi Salmenperän mukaan kie­liä myös jos­ta­kin muusta ongel­masta, kuten adhd:sta, autis­min­kir­josta tai voi­mak­kaasta stressitilasta.

Aistikäsittely on jokaisella ihmisellä erilainen ja persoonallinen.

Jotta asia ei olisi liian yksin­ker­tai­nen, kaikki ais­ti­ha­kui­suu­delta vai­kut­tava käyt­täy­ty­mi­nen ei vält­tä­mättä ole ais­ti­ha­kui­suutta. Salmenperä huo­maut­taa, että kyseessä voi olla myös lap­sen yri­tys kom­mu­ni­koida, ilmaista itse­ään tai kom­pen­soida vaikeuksiaan.

Jos lapsi esi­mer­kiksi leik­kies­sään satut­taa muita lap­sia, hänellä voi olla pul­mia kie­lel­li­sessä ilmai­sussa tai liik­kei­den tai voi­man säätelyssä.

– Käytös voi liit­tyä myös toi­min­nan suun­nit­te­lun ja toteu­tuk­sen vai­keu­teen, leik­ki­tai­to­jen kyp­sy­mät­tö­myy­teen, heik­koi­hin päät­te­ly­tai­toi­hin, tun­ne­sää­te­lyn vai­keu­teen tai impulsiivisuuteen.

Syitä voi var­masti olla monia muitakin.

Tämän vuoksi var­hais­kas­vat­ta­jien ei Salmenperän mie­lestä pidä ryh­tyä rat­ko­maan lap­sen ongel­mia omin päin. Työhön tar­vi­taan hänen mukaansa moniam­ma­til­lista tii­miä sekä van­hem­pia, jotka osaa­vat antaa lap­sesta arvo­kasta lisätietoa.

Salmenperä neu­voo aloit­ta­maan sel­vit­te­lyn huol­ta­jista. Heiltä kan­nat­taa kysyä, onko ais­ti­pul­miin viit­taa­vaa käy­töstä ilmen­nyt kotona.

Seuraavaksi voi ottaa yhteyttä neu­vo­laan. Siellä ter­vey­den­hoi­taja osaa arvioida, oli­siko vii­sainta pyy­tää apuun toi­min­ta­te­ra­peut­tia, psy­ko­lo­gia, puhe­te­ra­peut­tia vai lääkäriä.

Ymmärtäväinen suhtautuminen tärkeää

Tutkimusten tulok­sia odo­tel­taessa – sekä tie­tysti mah­dol­li­sen diag­noo­sin val­mis­tut­tua – on tär­keää, että var­hais­kas­vat­ta­jat jak­sai­si­vat suh­tau­tua lap­seen ymmärtäväisesti.

– Aistikäsittely on jokai­sella ihmi­sellä eri­lai­nen ja per­soo­nal­li­nen. Vaikkapa ais­tiy­li­herk­kyy­den omi­nai­suuk­sia voi olla peri­aat­teessa kenellä vaan, muis­tut­taa Aivoliiton adhd-pal­ve­lu­vas­taa­vana työs­ken­te­levä fysio­te­ra­peutti ja las­ten ja nuor­ten neu­rop­sy­kiat­ri­nen val­men­taja Eliisa Laine.

Autismiliiton mukaan tut­ki­mus­ten perus­teella on arvioitu, että ais­ti­pul­mia on 5–16 pro­sen­tilla kai­kista lap­sista. Autismikirjon lap­silla ais­ti­poik­kea­vuuk­sia ilme­nee jopa 90 pro­sen­tilla, ker­too lii­ton ver­tais- ja koke­mus­toi­min­nan pääl­likkö Elina Vienonen.

Lasta auttaa se, että kaikki päiväkodin aikuiset toimivat hänen kanssaan samalla tavalla.

Aikuiset eivät hänen mukaansa aina ota lap­sen ais­ti­pul­mia tosis­saan, mikä tekee pie­nen ihmi­sen arjesta hyvin ras­kasta. Tavallinen virhe on ran­gaista lasta ei-toi­vo­tusta käy­tök­sestä tai pakot­taa hänet teke­mään asioita, jotka tun­tu­vat hänestä sietämättömiltä.

Vienonen kehot­taa miet­ti­mään tar­koin lap­selle ase­tet­ta­via tavoit­teita. Kumpi on tär­keäm­pää: se, että ais­tiy­li­herkkä lapsi oppii puke­maan itse vai se, että hän on hälyi­sässä etei­sessä mui­den kanssa mutta ei pysty teke­mään siellä mitään?

Rutiineja ja ennakointia

Aistipulmaiset lap­set hyö­ty­vät var­hais­kas­va­tuk­sessa eri­tyi­sesti toi­min­nan enna­koin­nista ja jäsen­tä­mi­sestä sekä rutii­neista, sanoo Aivoliiton Laine.

Esimerkiksi päi­vä­jär­jes­tyk­sestä ja ajan kulu­mi­sesta voi ker­toa lap­selle kuvin. Kun yksi asia on tehty, lapsi saa kään­tää kuvan nurinpäin.

Lasta aut­taa se, että kaikki päi­vä­ko­din aikui­set toi­mi­vat hänen kans­saan samalla tavalla. Mikäli eri työn­te­ki­jät rea­goi­vat lap­sen käy­tök­seen eri tavoin, lapsi ei tiedä, mitä häneltä odo­te­taan. Tällöin on vaa­rana, että hän alkaa kalas­tella reaktioita.

Myönteisen palaut­teen mer­ki­tystä lap­sen aut­ta­mi­sessa pai­not­ta­vat sekä Laine että Vienonen.

Kun lap­sella on vai­keuk­sia ais­ti­sää­te­lyssä, hän saa ali­tui­seen kuulla kiel­toja ja nega­tii­vista palau­tetta. Tämä joh­taa her­kästi itsetunto-ongelmiin.

– Huomataan myön­tei­siä asioita, kes­ki­ty­tään tai­toi­hin ja vah­vuuk­siin, Laine tii­vis­tää ohjeensa.

Jos tämä tuot­taa han­ka­luuk­sia, aihetta kehui­hin on etsit­tävä aivan pie­nestä. Autismiliiton Vienonen antaisi myön­teistä palau­tetta vaikka sil­loin, kun lapsi ilmai­see ole­vansa janoinen.

Jokainen lapsia haluaa onnistua

Kun lap­sen vai­keuk­sien tar­kat syyt on saatu sel­vi­tet­tyä, hänen päi­vä­ko­ti­päi­väänsä voi­daan hel­pot­taa monin täsmäkonstein.

Mikäli lap­sella on vaik­kapa ais­ti­poh­jai­sia var­ta­lon­hal­lin­nan ongel­mia, hänen kes­kit­ty­mis­ky­ky­ään voi­daan paran­taa istu­maer­go­no­miaa kohentamalla.

Aistimushakuiselle apu voi löy­tyä esi­mer­kiksi keik­ku­vasta tuo­lista tai tuo­lin­jal­ko­jen ympä­rille kiin­ni­tet­tä­västä kumi­nau­hasta, jota vas­ten lapsi voi hei­lu­tella jal­ko­jaan ääneti.

Oli lap­sen toi­min­ta­ta­po­jen taus­talla mitä tahansa, yhdestä asiasta kaikki kolme asian­tun­ti­jaa ovat yhtä mieltä: Lapsi ei kos­kaan pahuut­taan käyt­täydy tavalla, jonka muut koke­vat han­ka­laksi tai sopimattomaksi.

– Jokainen lapsi haluaa osata, onnis­tua ja tehdä par­haansa, Salmenperä kiteyttää.

Autismiliiton Vienonen vink­kaa, että var­hais­kas­vat­ta­jat voi­vat avar­taa ymmär­rys­tään ais­ti­pul­mista kut­su­malla Autismiliiton koke­mus­asian­tun­ti­jan puhu­maan päiväkotiin.

Muutamat heistä jopa työs­ken­te­le­vät varhaiskasvatusalalla.

Termit tutuiksi

Aistitiedon käsit­te­lyn häi­riö (sen­so­ri­sen inte­graa­tion häi­riö): Lapsen on vai­kea sää­dellä ais­ti­muk­sia tai hah­mot­taa niitä kes­kus­her­mos­tossa. Siksi suo­riu­tu­mi­nen ikä­ta­soi­sista arjen toi­min­noista on hankalaa.
Aistitiedon sää­te­lyn häi­riö: Yksi ais­ti­kä­sit­te­lyn häi­riön ala­la­jeista. Aistisäätelyn ongel­mat näyt­täy­ty­vät arjessa kol­mella tavalla: ais­tiy­li­herk­kyy­tenä, ais­tia­li­herk­kyy­tenä ja aisti(mus)hakuisuutena. Samalla ihmi­sellä voi ilmetä näitä kaikkia.
Aistiyliherk­kyys: Lapsi rea­goi ärsyk­kei­siin poik­keuk­sel­li­sen voi­mak­kaasti. Hän saat­taa esi­mer­kiksi kär­siä äänistä tai valosta, yök­käillä tie­tyille hajuille tai mauille tai ahdis­tua kas­vo­jen pesusta.
Aistialiherk­kyys: Lapsi ei kun­nolla tun­nista ais­tiär­syk­keitä. Hän voi läh­teä pak­ka­seen liian vähissä vaat­teissa tai polt­taa suunsa liian kuu­malla ruoalla.
Aisti(mus)hakuisuus: Lapsella on tavan­omaista voi­mak­kaampi tarve saada eri­lai­sia ais­ti­ko­ke­muk­sia. Hän saat­taa esi­mer­kiksi lii­keh­tiä jat­ku­vasti, pau­kut­taa esi­neitä, kos­ke­tella eri­lai­sia pin­toja tai halata rajusti. Impulsiivisen ja levot­to­man käy­tök­sensä vuoksi lapsi voi jou­tua ongel­miin sosi­aa­li­sissa tilan­teissa tai jopa vaa­ran­taa oman turvallisuutensa.

Minna Hotokka