Miksi naisvaltaisten alojen palkkojen pienuus pysyy ongelmana vuosikymmenestä toiseen? Tässä muutama selitys ja ratkaisumalli.

 

 

Palkkatasa-arvo on ollut yleis­es­ti hyväksyt­ty tavoite jo vuosikym­menten ajan. Sen eten­e­m­i­nen on kuitenkin ollut hidas­ta. Onko sama­palkkaisu­us pelkkä väsynyt läp­pä, jota voi päivitel­lä ja siir­tyä sit­ten seu­raavaan aiheeseen? Vai pitäisikö ryhtyä uuden­laisi­in toimi­in, kun van­hat tun­tu­vat turhan hitail­ta?

Sosi­aal­i­työn emeri­ta pro­fes­sori Leena Eräsaari oli 80-luvul­la hyv­in­voin­ti­val­tion sukupuoli­jär­jestelmää tutki­neessa ryh­mässä, jos­sa hoivan käsite syn­tyi.

– Me ajat­te­limme tuol­loin, että hoivas­sa ja koulu­tuk­ses­sa on kyse ihmisen pitämis­es­tä hengis­sä ja kykenevänä työhön. Tämä oli mielestämme yhteiskun­nal­lises­sa tärkeysjärjestyk­sessä ensim­mäisenä. Tavaroiden tuot­ta­mi­nen oli tois­si­jainen.

Ajat­telu poh­jaa Karl Marx­in Pääo­mas­sa esit­tämään ajatuk­seen, jos­sa työvoiman uus­in­t­a­mi­nen on vält­tämätön edel­ly­tys tavaratuotan­nolle ja lisäar­von syn­nylle.

– Nyt puheessa tavaran­tuotan­to on ensim­mäisenä ja hoi­va tulee kaukana perässä.

Nyt ­puheessa tavaran­tuotanto on ­ensimmäisenä ja hoiva tulee kaukana perässä.

– 2000-luvul­la ei ole osat­tu argu­men­toi­da riit­tävän selkeästi Pekka Kuusen tärkeää aja­tus­ta, jon­ka mukaan hyv­in­voin­ti­val­tion kaut­ta kulke­va raha muut­tuu osak­si kulu­tus­ta. Se ei ole pelkästään menoa.

Eräsaari viit­taa Ruot­si­in, jos­sa julki­nen sek­tori työl­listää huo­mat­tavasti enem­män ja kokon­ais­tu­los on kansan­talouden kannal­ta posi­ti­ivi­nen. Työl­lisyysaste on korkea ja saadaan enem­män vero­tu­lo­ja kansan­talouden jär­jestelmään ja samal­la hoi­va on parem­paa, asi­akkaat, omaiset ja työn­tek­i­jät tyy­tyväisem­piä.

Kansantalous on ajateltava toisin

Suomes­sa valit­ti­in toisin. Val­tion vel­ka nähti­in sudek­si, ja sitä paetes­sa karhu tuli vas­taan. Leikkaus­li­s­tat seura­si­vat toisi­aan 1980-luvun lop­ul­ta läh­tien. Oli val­tion­hallinnon byrokra­ti­atalkoi­ta ja tehostamiso­hjelmia, jot­ka kaik­ki eri tavoin veivät rahoi­tus­ta kun­nil­ta ja hyv­in­voin­ti­val­ti­ol­ta.

– Ain­oa mukaan hyväksyt­ty tieteenala oli hallintotiede, joka todis­teli, että Suomes­sa byrokra­ti­aan menee yli puo­let brut­tokansan­tuot­teesta. Hallintoti­eteil­i­jät uno­hti­vat, että val­tion ja kun­tien bud­jeteista tuote­taan sosi­aali­palve­lut, koulu­tus ja ter­veys.

– Jos tätä meno­jen karsin­taa ei lopete­ta niin palkat eivät nouse ikinä, eikä van­hoille saa­da parem­paa hoivaa, pelkää Eräsaari.

Val­tion bud­jet­ti pitäisi Eräsaaren mielestä rak­en­taa hyv­in­voin­ti edel­lä.

Maail­mal­ta kuu­luu saman­ta­paisia ääniä. Brut­tokansan­tuot­teen mit­tar­it aliarvioi­vat elämän­laat­ua eivätkä anna oikeaa kuvaa hyv­in­voin­nista. Uuden-See­lan­nin päämin­is­teri Jacin­da Arden julka­isi toukoku­us­sa 2019 hyv­in­voin­tibud­jetin, jos­sa otet­ti­in huomioon lap­siköy­hyy­den pois­t­a­mi­nen, tyy­tyväisyys ja kansalais­ten osal­lisu­us.

Skot­lannin päämin­is­teri Nico­la Stur­geon on sanonut, että aset­ta­mal­la epä­tasa-arvolle yhtä suuri arvo kuin talouden kil­pailukyvylle, vahvis­te­taan sitou­tu­mista reilu­un työhön, joka antaa tyy­dy­tys­tä ja on hyvin palkat­tua.

Islannin päämin­is­teri Katrin Jakob­s­dot­tir kan­nus­taa eri maid­en hal­li­tuk­sia pri­or­isoimaan per­he- ja luon­toys­täväl­lisiä arvo­ja.

– Mut­ta tuskin meil­lä lähde­tään kokeile­maan uuden­laista kansan­talouden lasken­tat­a­paa, sil­lä yhteiskun­nal­lises­sa keskustelus­sa val­tio­varain­min­is­ter­iön rooli on liian vah­va, pelkää Eräsaari.

– Ellei sit­ten nais­ten hal­li­tus rohkenisi…

Pilkottu ja kaukaa johdettu työ

Eräsaari näkee toisenkin palkkoi­hin vaikut­ta­van trendin. Uusi julkisen hallinnon tapa on vaikut­tanut nais­palkkakysymyk­seen. Tuot­teis­t­a­mi­nen ja kil­pailut­ta­mi­nen ovat johta­neet hoi­vatyön pilkkomiseen yksit­täisik­si suorit­teik­si.

– Asi­akkaan tilanteen kokon­ais­val­tainen arvioin­ti ja työn­tek­i­jän hark­in­ta ovat vähen­tyneet ja käytet­tävis­sä ole­vien palvelu­iden valikko supis­tunut. Työn­tek­i­jän päätös­val­ta työhön­sä on pienen­tynyt. Tämä muu­tos on koskenut myös sosi­aal­i­työtä, muis­tut­taa Eräsaari.

– Näi­den muu­tosten seu­rauk­se­na on mah­dol­lista vähätel­lä koulu­tuk­sen merk­i­tys­tä ja palkkavaa­timuk­sia. Tarkkaan määritel­ly­istä suorit­teista selviää vähem­mäl­läkin koulu­tuk­sel­la ja pal­ka­lla.

Jos aina ­pitää ­tyytyä samaan tai ­vähempään kuin vientisektori, ei jälkeenjääneisyys korjaannu.

Eräsaari on pahoil­laan siitä, miten tämä kehi­tys on tuhon­nut hoivas­ta sen, mitä käsitet­tä luoneet tutk­i­jat pitivät oleel­lise­na hoivalle: kokon­ais­val­taisu­u­den, pros­essi­no­maisu­u­den, yhteistyön asi­akkaan ja muiden toim­i­joiden kanssa, katkea­mat­toman vas­tuuketjun ja seu­ran­nan.

Kuvaan kuu­luu myös se, että joht­a­mi­nen tapah­tuu etäältä. Kun asi­akkaal­la ja työn­tek­i­jäl­lä ei ole kasvo­ja, on helpom­pi rajoit­taa ja kieltää palvelui­ta.

Segregoituneet työmarkkinat

Jukon toimin­nan­jo­hta­ja Maria Löf­gren selit­tää osit­tain nais­ten ja miesten palkkaero­ja seg­re­goituneil­la työ­markki­noil­la.

– Voimakkaasti seg­re­goituneil­la aloil­la nais­val­tais­ten alo­jen palkat ovat pienem­piä kuin mies­val­tais­ten alo­jen. Tämä palkko­jen ero ulot­tuu myös johtavas­sa ase­mas­sa ole­vi­in.

– Tämän lisäk­si palkkaerot näkyvät myös ei seg­re­goituneil­la aloil­la.

Esimerkik­si kel­paa vaik­ka Insinöörili­iton viimeisin palkkatutkimus, jos­sa nais-insinöörin palk­ka jäi viisi pros­ent­tia miesinsinöörien palka­s­ta, kun kaik­ki muut selit­tävät tek­i­jät oli pois­tet­tu. Sukupuoli jäi siis ain­oak­si selit­täväk­si tek­i­jäk­si näille pros­en­teille.

Näin ollen nais­ten palkko­jen kor­jaamisen keinot vai­htel­e­vat toimi­aloit­tain.

Löf­gren valmis­tau­tuu kun­ta­sopimuk­sen neu­vot­telemiseen.

– Viimeiset 10 vuot­ta on tehty maltil­lisia sopimuk­sia, ja julki­nen sek­tori on kan­tanut suur­ta vas­tu­u­ta vien­tialo­jen kil­pailukyvyn paran­tamis­es­ta. Palkkaepäko­h­tien kor­jaamiseen ei ole ollut kuin pieniä paikallisia eriä, joil­la ei ole voitu edis­tää palkkatasa-arvoa.

Löf­grenin tavoit­teena on mur­taa neu­vot­teluis­sa lasikat­to, joka estää palkkake­hi­tyk­sessä jäl­keen­jääneen julkisen sek­torin vien­tialo­ja suurem­mat palkanko­ro­tuk­set.

– Jos aina pitää tyy­tyä samaan tai vähempään kuin vien­tisek­tori, ei jäl­keen­jääneisyys kor­jaan­nu.

Palkkatasoa pitää vertailla myös yli sopimusalueiden

Löf­grenin mielestä kun­ta-alan ongel­mana on se, että palkkaus­ta ei ole alun perin viritet­ty tehtävien vaa­tivu­u­den ja lak­isääteis­ten kelpoisu­us­vaa­timuk­sien tasolle.

Itse palkkausjär­jestelmää tehtävän vaa­tivuuk­sien arvioimisi­neen ei Löf­gren myön­nä palkkatasa-arvon ongel­mak­si.

– Ongelmia on syn­tynyt siitä, ettei tehtävis­sä ja niiden vaa­tivu­udessa tapah­tu­via muu­tok­sia päivitetä eikä jär­jestelmän toteut­tamiseen käytetä tarpeek­si rahaa.

Nykyisel­lä sopimuskaudel­la on toimin­ut työryh­mä, joka on arvioin­ut kri­it­tis­es­ti TVA:ta ja tehnyt kor­jaus­esi­tyk­siä siihen.

– On myös selvitet­ty yksi­tyisen ja kun­tasek­torin palkkauk­sen ero­ja ja haet­tu ver­tail­tavu­ut­ta vas­taa­van vaa­timus­ta­son, mut­ta kuitenkin eri­lais­ten tehtävien ja sopimusa­lo­jen yli. Näistä selvi­tyk­sistä saadaan hyvää tietoa, joka aut­taa nos­ta­maan ongel­mat esi­in ja herät­tää toiv­ot­tavasti myös työ­nan­ta­jan näkemään palkkauk­sel­lisia epäko­htia, jot­ka vaa­ti­vat kor­jaus­ta, uskoo Löf­gren.

Palkkata­son kor­jaami­nen edel­lyt­tää pitkäjän­teistä suun­nitel­maa ja val­ti­ol­ta ylimääräistä rahoi­tus­ta palkkauk­sen tason korot­tamiseen. Kun­tien nykyi­nen rahoi­tusti­lanne ei mah­dol­lista peru­songel­man ratkaisua.

– On älyl­listä epäre­hellisyyt­tä uskotel­la, että julkisen sek­torin jäl­keen­jääneisyys kor­jataan ilman ylimääräistä rahaa. Enkä täl­lä tarkoi­ta, että hal­li­tus puut­tuisi neu­vot­telui­hin, mut­ta hal­li­tuk­sen on tur­vat­ta­va kun­tien rahoi­tus. Tässä Marinin hal­li­tus joutuu vielä lujille, epäilee Löf­grén.

Naiset tekevät vähemmän palkkatyötä?

Aino Närk­ki Hyv­in­voin­tialan Liit­to HAL­Ista muis­tut­taa, että Tilas­tokeskuk­sen selvi­tys­ten mukaan nais­ten ja miesten palkkaerot selit­tyvät sil­lä, että miehet tekevät enem­män työtä kuin naiset.

– Puhe nais­ten eurosta on iskos­tunut ajat­telu­un. Vuosikym­meniä sit­ten nais­ten euro oli 80 sent­tiä, nyt se on noin 84 sent­tiä. Eroa selit­tää eniten se, että miesten eli­naikanaan tekemä työai­ka on noin 20 pros­ent­tia pitem­pi kuin nais­ten.

Närk­ki tarken­taa, että naisia esimerkik­si on enem­män julkisel­la sek­to­ril­la, jos­sa on pidem­mät lomat. Nais­ten tekemään työaikaa vähen­tää sekin, että naiset käyt­tävät enem­män per­he­vap­ai­ta ja tekevät vähem­män ylitöitä kuin miehet.

Kun eläke­jär­jestelmä ote­taan mukaan tasa-arvon arvioin­ti­in, muut­tuu kuva lisää.

– Jos kat­so­taan koko elinikäistä ansio­ta­soa, saa­vat naiset tasoi­tus­ta siitä, että elävät kauem­min ja hyö­tyvät esimerkik­si taku­ueläkkeistä enem­män. Kaiken kaikki­aan miehet ovat jonkin ver­ran enem­män eläkkei­den mak­sajia, naiset enem­män saa­jia, Aino Närk­ki toteaa.

Työvoima­pula ­pakottaa palkan­korotuksiin.

Miespuo­li­nen sairaan­hoita­ja saa samaa palkkaa kuin nais­puo­li­nen sairaan­hoita­ja, jos tekee saman määrän työtä. Samas­ta työstä mak­se­taan Suomes­sa samaa palkkaa, uskoo Närk­ki.

Hoito- ja hoi­va-alo­jen palkkata­soa Aino Närk­ki selit­tää niiden nais­val­taisu­udel­la.

– Jos alal­la olisi enem­män miehiä, olisi palk­ka var­masti toinen. Taustal­la on van­ha aja­tus miehestä elät­täjänä ja naisen per­heeseen tuo­mas­ta palka­s­ta tulon täy­den­täjänä.

Työllisyysaste ylös, jotta saadaan verotuloja hyvinvointipalveluihin

– Toisaal­ta hoi­va- ja hoitoalat eivät lisää kansan­taloudessa kiertävän rahan määrää toisin kuin vien­ti­te­ol­lisu­us, joiden tulok­ses­ta saadaan se noin 30 mil­jardin euron vero­ker­tymä, joka mah­dol­lis­taa hoi­va- ja hyv­in­voin­tipalvelu­iden työ­paikat.

Huolto­suh­teen heiken­tymi­nen on tuot­tanut rak­en­teel­lisen kestävyys­va­jeen, joka vaikut­taa mah­dol­lisuuk­si­in rahoit­taa hyv­in­voin­tipalvelui­ta.

Aino Närkin mukaan paras lääke nais­val­tais­ten alo­jen palkko­jen kor­jaamiseen ja hyv­in­voin­nin lisäämiseen on työl­lisyysas­teen nos­to ja eri­tyis­es­ti teol­lis­ten työ­paikko­jen lisäämi­nen.

– Kyl­lä tässä ollaan kaik­ki samas­sa veneessä. Ei kyse ole pahan­tah­tois­es­ta työ­nan­ta­jas­ta, vaan rak­en­teel­lis­es­ta kestävyys­va­jeesta. Kun­nat vas­taa­vat suurim­mak­si osak­si sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­losta, ja kun­tat­alous on pahasti ali­jäämäi­nen.

– Vähiten näitä ongelmia ratkaistaan lain­säädän­töä tiuken­ta­mal­la.

Työ­nan­ta­jan kannal­ta hal­li­tuk­sen päät­tämä hoita­jami­toi­tus tarkoit­taa kus­tan­nusten nousua. Palkanko­ro­tuk­set sit­ten vielä siihen päälle.

Palkkataso alun perin alhainen – järjestelmä ei korjaa

Tutk­i­ja Paula Kosk­i­nen Sand­berg tutkii palkkatasa-arvoa, nais­ten työ­markki­na-ase­maa ja sopimusjär­jestelmää Suomen Akatemi­an rahoit­ta­mas­sa han­kkeessa ja tietää, että hoi­va-alan nais­ten palkko­jen alhaisel­la tasol­la on pitkät juuret.

– Naiset ovat kaut­ta aiko­jen vas­tan­neet hoivas­ta kodin piiris­sä ilman minkään­laista kor­vaus­ta. Kun naiset siir­tyivät hyv­in­voin­ti­val­tios­sa palkkatyöhön hoi­vate­htävi­in, ajatelti­in ettei työstä tarvitse mak­saa, kun se ei ole niin vaa­ti­vaa ja osaami­nen tulee naisil­ta luon­nos­taan.

Samaan suun­taan vaikut­ti myös se, että naisille yleis­es­ti mak­set­ti­in pienem­pää palkkaa kuin miehille.

Kun­nalli­nen työe­htosopimusjär­jestelmä on Kosk­i­nen Sand­ber­gin mielestä toinen puoli ongel­maa.

– Kun jär­jestelmä 70-luvun alus­sa luoti­in, hoivan ja huolen­pidon palkkata­so määritelti­in alakant­ti­in. Se ei perus­tunut eri­tyis­es­ti työn vaa­tivu­u­teen tai vas­tu­ullisu­u­teen.

Jär­jestelmässä asi­aa on ollut vaikea oikaista ja sopimuskier­ros sopimuskier­rokselta jäl­keen­jääneisyys on semen­toitunut.

Kansalaisvaikuttamisella saadaan tuloksia

Paula Kosk­i­nen Sand­berg liit­tyy joukkoon, joiden mielestä hoi­va-alan palkko­jen kor­jaus vaatii val­ti­ol­ta lisää rahaa palvelu­iden rahoit­tamiseen. Mut­ta eri­tyisen tärkeänä muu­tok­sen aikaansaamises­sa hän pitää kansalais­vaikut­tamista.

– Pääkaupunkiseudun varhaiskas­vatuk­sen opet­ta­jia koske­va palkkakartel­li pal­jas­tui pian edel­lisen sopimuk­sen allekir­joit­tamisen jäl­keen ja kiky-sopimuk­sen voimas­sa ollessa. Vihaisi­in palkanko­ro­tus­vaa­timuk­si­in vas­tat­ti­in taval­liseen tapaan, että nyt ei ole oikea aika kor­ja­ta palkko­ja.

Pääkaupunkiseudul­la aika oli kuitenkin oikea ja siihen vaikut­ti pait­si per­in­teinen sopimus­poli­ti­ik­ka myös kansalais­mielipi­de ja Ei leikki­ra­haa ‑liik­keen toim­inta.

Työvoima­pu­la on pakot­tanut työ­nan­ta­jan myön­tymään myös sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den palkkavaa­timuk­si­in.

Sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den ja varhaiskas­vatuk­sen ammat­ti­lais­ten akti­ivi­su­udel­la julk­isu­udessa, poli­it­tises­sa lob­bauk­ses­sa ja sosi­aalises­sa medi­as­sa on ollut merk­i­tys­tä. Toim­inta on voimaut­tanut työn­tek­i­jöitä jatka­maan tais­telu­aan. Samaan aikaan muut ammat­tiryh­mät samoil­la työ­paikoil­la odot­ta­vat oman het­ken­sä koit­tamista.

Kris­ti­ina Koskilu­o­ma