Kunnat tarjoavat huumeon­gel­mai­sille mieluummin halvempaa ja ”helpompaa” korvaus­hoitoa kuin päihtee­töntä ja terapeut­tista yhteisöhoitoa.

 

Mikkeli-yhteisön johtajan Kaarina Peltosen mielestä tilanne on hyvin surul­linen.  Huumeon­gel­mai­selle voi toki olla paljon houkut­te­le­vampi vaihtoehto, että saa joka päivä pillerin ilmai­seksi ja lailli­sesti kuin että joutuu päihteet­tömänä tekemään itsensä kanssa töitä, Peltonen miettii.

Korvaus­hoito voi Peltosen mukaan olla hyvä ratkaisu jollekin hyvin kroonis­tu­neelle päihdeon­gel­mai­selle. Jos kuitenkin nuori aikuinen on käyttänyt päihteitä 10−15 vuotta, häneltä on jäänyt oppimatta elämisen perus- taidot: miten ihmisten kanssa ollaan ja eletään arkea, miten ruokaa laitetaan, siivotaan ja miten eletään päihteettömänä.

Peltosen mukaan yhtei­sö­hoito kuntouttaa kokonais­val­tai­sesti. Pois eivät jää pelkästään huumeet, vaan myös muu häiriökäyttäminen.

Mikkeli-yhteisön perhekuntoutus toimii tiiviinä osana muuta yhteisöä.

− Uusi elämä on hyvää, kun päihteet­tö­myyden lisäksi osaa huomioida toiset ihmiset ja on tasapai­nossa itsensä kanssa.

Mikkeli-yhteisön kuntou­tuksen loppuun asti käyneistä suuri osa on vielä vuosienkin päästä raittiina. Monet yhtei­sö­hoidon käyneet ovat Peltosen mukaan koulut­tau­tuneet ja pärjänneet hyvin työelämässä.

− Ihmisen elämässä voi tapahtua uskomat­tomia muutoksia, vaikka lähtö­kohta olisi ollut todella vaikea.

Uutta elämää oppimassa

Mikkeli-yhteisö perus­tettiin vuonna 1998. Sitä ylläpitää ensi vuonna 70 vuotta täyttävä VAK ry, joka oli alun perin nimeltään Vapaa alkoho­lis­ti­huollon kanna­tusyh­distys. Yksilö- kuntou­tuksen lisäksi Mikkeli-yhteisö tarjoaa kuntou­tusta perheille. Paikkoja on ollut kaikkiaan 20, mutta nyt paikka­määrää lasketaan kuuteen­toista, koska asiakas­tar­jonta on ajoittain vähäisempää.

Mikkeli-yhteisön päihde­kun­toutus perustuu kansain­vä­lisiin kokemuksiin terapeut­ti­sista yhtei­söistä sekä suoma­laiseen 1970-luvun yhtei­sö­hoidon ja -kasva­tuksen kehit­telyyn, jonka uranuur­tajia ovat muun muassa Kalevi Kaipio, Kari Murto ja Matti Isohanni.

Ihmisen elämässä voi tapahtua uskomattomia muutoksia, vaikka lähtökohta olisi ollut todella vaikea.

Kaipio väitteli yhtei­sö­kas­va­tuk­sesta tohto­riksi 1995 ja julkaisi väitös­kir­jansa pohjalta yhtei­sö­kas­va­tusta käsit­te­levän teoksen Kas- vattava yhteisö (Jyväs­kylän Koulu­tus­keskus Oy 1999). Hän toimi Mikkeli-yhteisön johtajana sen perus­ta­mi­sesta lähtien yli kymmenen vuoden ajan.

Vaikka hoitoa­lalla käytetään nykyisin paljon erilaisia yhtei­sö­hoidon elementtejä, on Mikkeli-yhteisön toiminta Kaarina Peltosen mukaan hyvin ainut­laa­tuista. Asiak­kai­takin kutsutaan oppilaiksi, sillä he tulevat yhteisöön oppimaan uuden elämän.

− Oppilaat vastaavat lähes täysin yhteisön arjen toimi­mi­sesta. Pidempään yhtei­sössä olleet kantavat suuremman vastuun, ja työryhmät huoleh­tivat, että talo pysyy siistinä ja ruoka-ajat toimivat.

Oppilaat huoleh­tivat myös niin omasta kuin toisten kuntou­tu­mi­sesta. Ohjaajien tehtävänä on Peltosen mukaan nykyisin entistä enemmän pitää huolta siitä, että talossa säilyvät kuntou­tusta tukeva henki ja yhtei­söl­lisyys. Jos esimer­kiksi oppilaiden keskuu­dessa alkaa kuulua päihteiden käyttöä ihannoivaa puhetta ilman, että toiset oppilaat siihen puuttuvat, ottaa henki­lö­kunta asian esille.

− Opette­lemme myös käyttäy­tymään hyvin. Jos joku esimer­kiksi kiroilee, puuttuu oppila­syh­teisö siihenkin. Uusi oppilas saa itselleen isosi­sa­ruksen, joka on aluksi vastuussa tulok­kaasta ja opet- taa hänet talon tavoille. Yhteisön tuki ja kontrolli ovat olennaisia, ja vertais­ryhmä on hyvä ohjaaja, Peltonen vakuuttaa.

Nykyisin hoito­jakso kestää yksilö­kun­tou­tuk­sessa parhaim­millaan 4 – 6 kuukautta ja perhe­kun­tou­tuk­sessa 7−8 kuukautta. Kuitenkin osa kunnista antaa vain 2 – 3 kuukauden maksusi­tou­muksen. Kuntou­tus­jakson jälkeen pyritään aina järjes­tämään muutamia viikon-parin intervallijaksoja.

Mikkeli-yhteisön perhe­kun­toutus toimii tiiviinä osana muuta yhteisöä. Lasten tarpeet otetaan erityi­sesti huomioon. Vanhemmat opette­levat yhtei­sössä päihteet­tö­myyden lisäksi tasapai­noista vanhem­muutta ja perheen arjen sujuvuutta.

Ohjaa­jatkin yhteisön jäseniä

Mikkeli-yhtei­sössä työsken­telee johtajan lisäksi kahdeksan työnte­kijää, joilla kaikilla sosiaali- tai tervey­den­huollon perus­kou­lutus sekä runsaasti lisäkou­lu­tusta muun muassa yhtei­söl­li­syy­destä. Janne Seppälä on sosionomi (AMK) ja työsken­nellyt Mikkeli-yhtei­sössä ohjaajana 13 vuotta.

Ohjaajat seuraavat talon toimin­tojen sujumista ja tukevat oppilaita heidän vastuu­teh­tä­vissään. He ovat myös yhtey­dessä maksaviin tahoihin ja rapor­toivat niille kuntou­tuksen etene­mi­sestä. He hoitavat asioinnin Kelan kanssa ja tekevät mahdol­lisia jatkoa­no­muksia kuntoutukselle.

Viime vuosina työtä ovat kuormit­taneet lyhyet kuntou­tus­jaksot. Seppälä ihmet­telee, kuinka voidaan odottaa, että ihminen pystyy parissa kuukau­dessa keskit­tymään päihde­kun­tou­tukseen ja saamaan asiansa kuntoon.

− Oppilaiden asiat ovat kuitenkin tänne tullessa ihan yhtä sekaisin kuin silloin, kun kuntou­tus­jaksot olivat pidempiä.

Myös asiakastyö kuuluu ohjaa­jille. Tulohaas­tat­te­lussa käydään läpi eletty elämä ja etsitään painopis­tea­lueet, joihin keski­tytään kuntou­tus­suun­ni­tel­massa. Kuntou­tus­suun­ni­telmaa käsitellään työnte­kijän ohjaa­massa pienryh­mässä. Seppälän mukaan vertais­ryhmän on hyvä olla tietoinen, millainen tilanne ja millaisia tavoit­teita uudella oppilaalla on.

− Kun ryhmä elää mukana arjessa, se voi antaa palau­tetta, jos jonkun toiminta ei tue hänen kuntou­tuk­sensa tavoit­teita. Kaikki eivät kuitenkaan ole heti valmiita siihen, että vertais­ryhmä on niin tiiviisti kuntou­tuk­sessa mukana.

Joillekin on ongelma puhua toisille päihdeon­gel­mai­sille omista asioista, kun he ovat tottuneet puhumaan niistä vain ammatti- laisille.

Kuitenkin Mikkeli-yhtei­sössä on toimi­vinta nimenomaan vertais­ryhmän tuki ja palaute. Kerran viikossa pidet­tä­vissä yhtei­sö­ko­kouk­sissa voidaan käsitellä kenen tahansa asioita, myös henki­lö­kunnan toimintaa.

Jos henki­lö­kunta vaikkapa myöhäs­telee, saamme siitä oppilailta palau­tetta, sillä yhtei­söl­lisyys ulottuu meihinkin. Janne Seppälän mielestä Mikkeli-yhteisön yhtei­söl­lisyys on paran­tavaa ja palkit­sevaa, koska siellä oppilaille annetaan suuri vastuu oman ja muiden arjen sujumisesta.

− Monet täältä lähteneet sanovat, että täällä heihin ensim­mäisen kerran oikeasti luotettiin ja annettiin vastuuta. Sitä luotta­musta ei ole halunnut pettää, joten se on sitten jatkunut ”sivii­lis­säkin.

Muutos on mahdollinen

− En halua mitään korvaus­hoitoja, vaan kerralla irti kaikista aineista, sanoo Mikko, 25 v.

Mikko on ollut Mikkeli-yhtei­sössä parisen kuukautta. Nuori mies on käyttänyt päihteitä 12-vuoti­aasta asti, ensin kanna­bista ja myöhemmin kovempia huumeita ja Subutexia. Viimei­seltä katkolta hän halusi kuntoutusjaksolle.

Mikko oli saanut kuulla Mikkeli-yhtei­söstä AA- ja NA-ryhmissä. Siellä hänelle kerrottiin, että yhteisö on tiukka ja kurina­lainen, mutta jos sen ottaa tosissaan, saa sieltä hyvät eväät pysyä raittiina. Mikolle oli tärkeää myös se, että täällä voi käydä ryhmissä, joissa nouda­tetaan AA- ja NA-ryhmien kahden­toista askeleen ohjelmaa.

− Isäni on alkoho­listi ja ollut ryhmien avulla yli 30 vuotta raittiina, joten tiesin, että ne toimivat.

Ryhmä ojentaa ja hoitaa

Mikko kokee täällä tärkeäksi vertaistuen ja yhtei­söl­li­syyden, jossa opetellaan ottamaan vastuuta itsestä ja muista. Yhtei­sössä on selvät säännöt ja pidetään huoli siitä, että kaikki noudat­tavat niitä.

− Täällä huomataan heti, jos joku alkaa sooloilla, eikä tee hommiaan.

Jos joku lyö laimin tehtä­viään tai alkaa muuten käyttäytyä ei-hyväk­sy­tyllä tavalla, on yhtei­söllä erilaisia ojennus­käy­täntöjä. Ensik­sikin asia voidaan käsitellä koko yhteisön läsnä ollessa aamuko­kouk­sessa. Keskus­tellaan siitä, kuinka oppilaan toiminta vaikuttaa yhteisöön, häneen itseensä ja hänen tulevai­suu­tensa. Oppilas saattaa joutua myös kirjoit­tamaan selvi­tyksen, joka käsitellään aamukokouksessa.

Isäni on alkoholisti ja ollut ryhmien avulla yli 30 vuotta raittiina, joten tiesin, että ne toimivat. 

Kolmas tapa on niin sanottu saunotus, jossa pidem­piai­kaisten oppilaiden muodostama vastuu­ryhmä keskus­telee asian­omaisen kanssa tilan­teesta sauna­huo­neessa. Oppilaalle esitetään kysymyksiä, joihin hänen on vastattava rehel­li­sesti. Kaikki yhteisön jäsenet antavat oppilaalle palau­tetta, jolloin hän saa tilan­teestaan laajemman näkemyksen.

Vaikka vertais­ryhmän kontrolli on tiukkaa, on siltä saatu tukikin hyvin tärkeää ja parantavaa.

− Täällä en ole koskaan kokenut itseäni yksinäi­seksi, kun olen huomannut, että muutkin käyvät samoja juttuja läpi, Mikko sanoo.

Uudet arvot elämään

Tullessaan Mikko kärsi sosiaa­listen tilan­teiden pelosta ja sai niissä jopa paniik­ki­koh­tauksia. Mikkeli-yhtei­sössä on kuitenkin hyvin paljon tilan­teita, joissa täytyy puhua ryhmän edessä, ja nyt Mikko on päässyt peloistaan eroon.

− Meillä on viikon suoja-aika tulok­kaalle, jolloin ei tule mitään ojennuksia, vaikka toimisi väärin. Asiat oppii kyllä aika hyvin ja nopeasti.

Paran­ta­vinta Mikkeli-yhtei­sössä on Mikon mielestä hyvä ilmapiiri ja ihmiset, jotka oikeasti haluavat toipua. Mikkokin on huomannut itsessään huomat­tavaa muutosta jo nyt. Päihteiden lisäksi hän on päässyt irti rikol­li­sista taipu­muk­sistaan. Myös läheiset ovat huomanneet Mikossa tapah­tuneet muutokset.

− Olen alkanut ajatella asioista eri tavalla ja käsitellä tuntei­takin, kuten syyllisyys ja häpeä, jotka olen aiemmin vain työntänyt pois mielestäni.

Kuntou­tuksen jälkeen Mikko toivoo pääse­vänsä inter­val­li­jak­soille. Täällä opittuja arvoja, kuten rehel­lisyys, avoimuus ja turval­lisuus, hän haluaa noudattaa myös sivii­lissä, sillä silloin hän ei ajaudu saman­laisiin pulma­ti­lan­teisiin kuin aiemmin.

− Olen tosi onnel­linen siitä, että olen tullut juuri tänne, sillä en ole varma, olisinko muualla saanut samalla tavoin apua, Mikko tuumii.

Iita Kettunen