Kunnat tarjoavat huumeongelmaisille mieluummin halvempaa ja ”helpompaa” korvaushoitoa kuin päihteetöntä ja terapeuttista yhteisöhoitoa.

 

Mikkeli-yhtei­sön joh­ta­jan Kaarina Peltosen mie­lestä tilanne on hyvin surul­li­nen.  Huumeongelmaiselle voi toki olla pal­jon hou­kut­te­le­vampi vaih­toehto, että saa joka päivä pil­le­rin ilmai­seksi ja lail­li­sesti kuin että jou­tuu päih­teet­tö­mänä teke­mään itsensä kanssa töitä, Peltonen miettii.

Korvaushoito voi Peltosen mukaan olla hyvä rat­kaisu jol­le­kin hyvin kroo­nis­tu­neelle päih­deon­gel­mai­selle. Jos kui­ten­kin nuori aikui­nen on käyt­tä­nyt päih­teitä 10−15 vuotta, häneltä on jää­nyt oppi­matta elä­mi­sen perus- tai­dot: miten ihmis­ten kanssa ollaan ja ele­tään arkea, miten ruo­kaa lai­te­taan, sii­vo­taan ja miten ele­tään päihteettömänä.

Peltosen mukaan yhtei­sö­hoito kun­tout­taa koko­nais­val­tai­sesti. Pois eivät jää pel­käs­tään huu­meet, vaan myös muu häiriökäyttäminen.

Mikkeli-yhteisön perhekuntoutus toimii tiiviinä osana muuta yhteisöä.

− Uusi elämä on hyvää, kun päih­teet­tö­myy­den lisäksi osaa huo­mioida toi­set ihmi­set ja on tasa­pai­nossa itsensä kanssa.

Mikkeli-yhtei­sön kun­tou­tuk­sen lop­puun asti käy­neistä suuri osa on vielä vuo­sien­kin päästä rait­tiina. Monet yhtei­sö­hoi­don käy­neet ovat Peltosen mukaan kou­lut­tau­tu­neet ja pär­jän­neet hyvin työelämässä.

− Ihmisen elä­mässä voi tapah­tua usko­mat­to­mia muu­tok­sia, vaikka läh­tö­kohta olisi ollut todella vaikea.

Uutta elämää oppimassa

Mikkeli-yhteisö perus­tet­tiin vuonna 1998. Sitä yllä­pi­tää ensi vuonna 70 vuotta täyt­tävä VAK ry, joka oli alun perin nimel­tään Vapaa alko­ho­lis­ti­huol­lon kan­na­tusyh­dis­tys. Yksilö- kun­tou­tuk­sen lisäksi Mikkeli-yhteisö tar­joaa kun­tou­tusta per­heille. Paikkoja on ollut kaik­ki­aan 20, mutta nyt paik­ka­mää­rää las­ke­taan kuu­teen­toista, koska asia­kas­tar­jonta on ajoit­tain vähäisempää.

Mikkeli-yhtei­sön päih­de­kun­tou­tus perus­tuu kan­sain­vä­li­siin koke­muk­siin tera­peut­ti­sista yhtei­söistä sekä suo­ma­lai­seen 1970-luvun yhtei­sö­hoi­don ja ‑kas­va­tuk­sen kehit­te­lyyn, jonka ura­nuur­ta­jia ovat muun muassa Kalevi Kaipio, Kari Murto ja Matti Isohanni.

Ihmisen elämässä voi tapahtua uskomattomia muutoksia, vaikka lähtökohta olisi ollut todella vaikea.

Kaipio väit­teli yhtei­sö­kas­va­tuk­sesta toh­to­riksi 1995 ja jul­kaisi väi­tös­kir­jansa poh­jalta yhtei­sö­kas­va­tusta käsit­te­le­vän teok­sen Kas- vat­tava yhteisö (Jyväskylän Koulutuskeskus Oy 1999). Hän toimi Mikkeli-yhtei­sön joh­ta­jana sen perus­ta­mi­sesta läh­tien yli kym­me­nen vuo­den ajan.

Vaikka hoi­toa­lalla käy­te­tään nykyi­sin pal­jon eri­lai­sia yhtei­sö­hoi­don ele­ment­tejä, on Mikkeli-yhtei­sön toi­minta Kaarina Peltosen mukaan hyvin ainut­laa­tuista. Asiakkaitakin kut­su­taan oppi­laiksi, sillä he tule­vat yhtei­söön oppi­maan uuden elämän.

− Oppilaat vas­taa­vat lähes täy­sin yhtei­sön arjen toi­mi­mi­sesta. Pidempään yhtei­sössä olleet kan­ta­vat suu­rem­man vas­tuun, ja työ­ryh­mät huo­leh­ti­vat, että talo pysyy siis­tinä ja ruoka-ajat toimivat.

Oppilaat huo­leh­ti­vat myös niin omasta kuin tois­ten kun­tou­tu­mi­sesta. Ohjaajien teh­tä­vänä on Peltosen mukaan nykyi­sin entistä enem­män pitää huolta siitä, että talossa säi­ly­vät kun­tou­tusta tukeva henki ja yhtei­söl­li­syys. Jos esi­mer­kiksi oppi­lai­den kes­kuu­dessa alkaa kuu­lua päih­tei­den käyt­töä ihan­noi­vaa puhetta ilman, että toi­set oppi­laat sii­hen puut­tu­vat, ottaa hen­ki­lö­kunta asian esille.

− Opettelemme myös käyt­täy­ty­mään hyvin. Jos joku esi­mer­kiksi kiroi­lee, puut­tuu oppi­la­syh­teisö sii­hen­kin. Uusi oppi­las saa itsel­leen iso­si­sa­ruk­sen, joka on aluksi vas­tuussa tulok­kaasta ja opet- taa hänet talon tavoille. Yhteisön tuki ja kont­rolli ovat olen­nai­sia, ja ver­tais­ryhmä on hyvä ohjaaja, Peltonen vakuuttaa.

Nykyisin hoi­to­jakso kes­tää yksi­lö­kun­tou­tuk­sessa par­haim­mil­laan 4–6 kuu­kautta ja per­he­kun­tou­tuk­sessa 7−8 kuu­kautta. Kuitenkin osa kun­nista antaa vain 2–3 kuu­kau­den mak­susi­tou­muk­sen. Kuntoutusjakson jäl­keen pyri­tään aina jär­jes­tä­mään muu­ta­mia vii­kon-parin intervallijaksoja.

Mikkeli-yhtei­sön per­he­kun­tou­tus toi­mii tii­viinä osana muuta yhtei­söä. Lasten tar­peet ote­taan eri­tyi­sesti huo­mioon. Vanhemmat opet­te­le­vat yhtei­sössä päih­teet­tö­myy­den lisäksi tasa­pai­noista van­hem­muutta ja per­heen arjen sujuvuutta.

Ohjaajatkin yhteisön jäseniä

Mikkeli-yhtei­sössä työs­ken­te­lee joh­ta­jan lisäksi kah­dek­san työn­te­ki­jää, joilla kai­killa sosi­aali- tai ter­vey­den­huol­lon perus­kou­lu­tus sekä run­saasti lisä­kou­lu­tusta muun muassa yhtei­söl­li­syy­destä. Janne Seppälä on sosio­nomi (AMK) ja työs­ken­nel­lyt Mikkeli-yhtei­sössä ohjaa­jana 13 vuotta.

Ohjaajat seu­raa­vat talon toi­min­to­jen suju­mista ja tuke­vat oppi­laita hei­dän vas­tuu­teh­tä­vis­sään. He ovat myös yhtey­dessä mak­sa­viin tahoi­hin ja rapor­toi­vat niille kun­tou­tuk­sen ete­ne­mi­sestä. He hoi­ta­vat asioin­nin Kelan kanssa ja teke­vät mah­dol­li­sia jat­koa­no­muk­sia kuntoutukselle.

Viime vuo­sina työtä ovat kuor­mit­ta­neet lyhyet kun­tou­tus­jak­sot. Seppälä ihmet­te­lee, kuinka voi­daan odot­taa, että ihmi­nen pys­tyy parissa kuu­kau­dessa kes­kit­ty­mään päih­de­kun­tou­tuk­seen ja saa­maan asiansa kuntoon.

− Oppilaiden asiat ovat kui­ten­kin tänne tul­lessa ihan yhtä sekai­sin kuin sil­loin, kun kun­tou­tus­jak­sot oli­vat pidempiä.

Myös asia­kas­työ kuu­luu ohjaa­jille. Tulohaastattelussa käy­dään läpi eletty elämä ja etsi­tään pain­opis­tea­lu­eet, joi­hin kes­ki­ty­tään kun­tou­tus­suun­ni­tel­massa. Kuntoutussuunnitelmaa käsi­tel­lään työn­te­ki­jän ohjaa­massa pien­ryh­mässä. Seppälän mukaan ver­tais­ryh­män on hyvä olla tie­toi­nen, mil­lai­nen tilanne ja mil­lai­sia tavoit­teita uudella oppi­laalla on.

− Kun ryhmä elää mukana arjessa, se voi antaa palau­tetta, jos jon­kun toi­minta ei tue hänen kun­tou­tuk­sensa tavoit­teita. Kaikki eivät kui­ten­kaan ole heti val­miita sii­hen, että ver­tais­ryhmä on niin tii­viisti kun­tou­tuk­sessa mukana.

Joillekin on ongelma puhua toi­sille päih­deon­gel­mai­sille omista asioista, kun he ovat tot­tu­neet puhu­maan niistä vain ammatti- laisille.

Kuitenkin Mikkeli-yhtei­sössä on toi­mi­vinta nime­no­maan ver­tais­ryh­män tuki ja palaute. Kerran vii­kossa pidet­tä­vissä yhtei­sö­ko­kouk­sissa voi­daan käsi­tellä kenen tahansa asioita, myös hen­ki­lö­kun­nan toimintaa.

Jos hen­ki­lö­kunta vaik­kapa myö­häs­te­lee, saamme siitä oppi­lailta palau­tetta, sillä yhtei­söl­li­syys ulot­tuu mei­hin­kin. Janne Seppälän mie­lestä Mikkeli-yhtei­sön yhtei­söl­li­syys on paran­ta­vaa ja pal­kit­se­vaa, koska siellä oppi­laille anne­taan suuri vas­tuu oman ja mui­den arjen sujumisesta.

− Monet täältä läh­te­neet sano­vat, että täällä hei­hin ensim­mäi­sen ker­ran oikeasti luo­tet­tiin ja annet­tiin vas­tuuta. Sitä luot­ta­musta ei ole halun­nut pet­tää, joten se on sit­ten jat­ku­nut ”sivii­lis­sä­kin.

Muutos on mahdollinen

− En halua mitään kor­vaus­hoi­toja, vaan ker­ralla irti kai­kista aineista, sanoo Mikko, 25 v.

Mikko on ollut Mikkeli-yhtei­sössä pari­sen kuu­kautta. Nuori mies on käyt­tä­nyt päih­teitä 12-vuo­ti­aasta asti, ensin kan­na­bista ja myö­hem­min kovem­pia huu­meita ja Subutexia. Viimeiseltä kat­kolta hän halusi kuntoutusjaksolle.

Mikko oli saa­nut kuulla Mikkeli-yhtei­söstä AA- ja NA-ryh­missä. Siellä hänelle ker­rot­tiin, että yhteisö on tiukka ja kuri­na­lai­nen, mutta jos sen ottaa tosis­saan, saa sieltä hyvät eväät pysyä rait­tiina. Mikolle oli tär­keää myös se, että täällä voi käydä ryh­missä, joissa nou­da­te­taan AA- ja NA-ryh­mien kah­den­toista aske­leen ohjelmaa.

− Isäni on alko­ho­listi ja ollut ryh­mien avulla yli 30 vuotta rait­tiina, joten tie­sin, että ne toimivat.

Ryhmä ojentaa ja hoitaa

Mikko kokee täällä tär­keäksi ver­tais­tuen ja yhtei­söl­li­syy­den, jossa ope­tel­laan otta­maan vas­tuuta itsestä ja muista. Yhteisössä on sel­vät sään­nöt ja pide­tään huoli siitä, että kaikki nou­dat­ta­vat niitä.

− Täällä huo­ma­taan heti, jos joku alkaa soo­loilla, eikä tee hommiaan.

Jos joku lyö lai­min teh­tä­vi­ään tai alkaa muu­ten käyt­täy­tyä ei-hyväk­sy­tyllä tavalla, on yhtei­söllä eri­lai­sia ojen­nus­käy­tän­töjä. Ensiksikin asia voi­daan käsi­tellä koko yhtei­sön läsnä ollessa aamu­ko­kouk­sessa. Keskustellaan siitä, kuinka oppi­laan toi­minta vai­kut­taa yhtei­söön, häneen itseensä ja hänen tule­vai­suu­tensa. Oppilas saat­taa jou­tua myös kir­joit­ta­maan sel­vi­tyk­sen, joka käsi­tel­lään aamukokouksessa.

Isäni on alkoholisti ja ollut ryhmien avulla yli 30 vuotta raittiina, joten tiesin, että ne toimivat. 

Kolmas tapa on niin sanottu sau­no­tus, jossa pidem­piai­kais­ten oppi­lai­den muo­dos­tama vas­tuu­ryhmä kes­kus­te­lee asian­omai­sen kanssa tilan­teesta sau­na­huo­neessa. Oppilaalle esi­te­tään kysy­myk­siä, joi­hin hänen on vas­tat­tava rehel­li­sesti. Kaikki yhtei­sön jäse­net anta­vat oppi­laalle palau­tetta, jol­loin hän saa tilan­tees­taan laa­jem­man näkemyksen.

Vaikka ver­tais­ryh­män kont­rolli on tiuk­kaa, on siltä saatu tuki­kin hyvin tär­keää ja parantavaa.

− Täällä en ole kos­kaan koke­nut itseäni yksi­näi­seksi, kun olen huo­man­nut, että muut­kin käy­vät samoja jut­tuja läpi, Mikko sanoo.

Uudet arvot elämään

Tullessaan Mikko kärsi sosi­aa­lis­ten tilan­tei­den pelosta ja sai niissä jopa paniik­ki­koh­tauk­sia. Mikkeli-yhtei­sössä on kui­ten­kin hyvin pal­jon tilan­teita, joissa täy­tyy puhua ryh­män edessä, ja nyt Mikko on pääs­syt pelois­taan eroon.

− Meillä on vii­kon suoja-aika tulok­kaalle, jol­loin ei tule mitään ojen­nuk­sia, vaikka toi­misi vää­rin. Asiat oppii kyllä aika hyvin ja nopeasti.

Parantavinta Mikkeli-yhtei­sössä on Mikon mie­lestä hyvä ilma­piiri ja ihmi­set, jotka oikeasti halua­vat toi­pua. Mikkokin on huo­man­nut itses­sään huo­mat­ta­vaa muu­tosta jo nyt. Päihteiden lisäksi hän on pääs­syt irti rikol­li­sista tai­pu­muk­sis­taan. Myös lähei­set ovat huo­man­neet Mikossa tapah­tu­neet muutokset.

− Olen alka­nut aja­tella asioista eri tavalla ja käsi­tellä tun­tei­ta­kin, kuten syyl­li­syys ja häpeä, jotka olen aiem­min vain työn­tä­nyt pois mielestäni.

Kuntoutuksen jäl­keen Mikko toi­voo pää­se­vänsä inter­val­li­jak­soille. Täällä opit­tuja arvoja, kuten rehel­li­syys, avoi­muus ja tur­val­li­suus, hän haluaa nou­dat­taa myös sivii­lissä, sillä sil­loin hän ei ajaudu saman­lai­siin pul­ma­ti­lan­tei­siin kuin aiemmin.

− Olen tosi onnel­li­nen siitä, että olen tul­lut juuri tänne, sillä en ole varma, oli­sinko muu­alla saa­nut samalla tavoin apua, Mikko tuumii.

Iita Kettunen