Kunnat tarjoavat huumeongelmaisille mieluummin halvempaa ja ”helpompaa” korvaushoitoa kuin päihteetöntä ja terapeuttista yhteisöhoitoa.

 

Mikke­li-yhteisön johta­jan Kaa­ri­na Pel­tosen mielestä tilanne on hyvin surulli­nen.  Huume­on­gel­maiselle voi toki olla paljon houkut­tel­e­vampi vai­h­toe­hto, että saa joka päivä pil­lerin ilmaisek­si ja lail­lis­es­ti kuin että joutuu päi­h­teet­tömänä tekemään itsen­sä kanssa töitä, Pel­to­nen miet­tii.

Kor­vaushoito voi Pel­tosen mukaan olla hyvä ratkaisu jollekin hyvin kroon­is­tuneelle päi­hdeon­gel­maiselle. Jos kuitenkin nuori aikuinen on käyt­tänyt päi­hteitä 10−15 vuot­ta, häneltä on jäänyt oppi­mat­ta elämisen perus- taidot: miten ihmis­ten kanssa ollaan ja eletään arkea, miten ruokaa laite­taan, siiv­otaan ja miten eletään päi­h­teet­tömänä.

Pel­tosen mukaan yhteisöhoito kuntout­taa kokon­ais­val­tais­es­ti. Pois eivät jää pelkästään huumeet, vaan myös muu häir­iökäyt­tämi­nen.

Mikkeli-yhteisön perhekuntoutus toimii tiiviinä osana muuta yhteisöä.

− Uusi elämä on hyvää, kun päi­h­teet­tömyy­den lisäk­si osaa huomioi­da toiset ihmiset ja on tas­apain­os­sa itsen­sä kanssa.

Mikke­li-yhteisön kuntoutuk­sen lop­pu­un asti käyneistä suuri osa on vielä vuosienkin päästä rait­ti­ina. Mon­et yhteisöhoidon käyneet ovat Pel­tosen mukaan koulut­tau­tuneet ja pär­jän­neet hyvin työelämässä.

− Ihmisen elämässä voi tapah­tua usko­mat­to­mia muu­tok­sia, vaik­ka lähtöko­h­ta olisi ollut todel­la vaikea.

Uutta elämää oppimassa

Mikke­li-yhteisö perustet­ti­in vuon­na 1998. Sitä ylläpitää ensi vuon­na 70 vuot­ta täyt­tävä VAK ry, joka oli alun perin nimeltään Vapaa alko­holis­ti­huol­lon kan­na­tusy­hdis­tys. Yksilö- kuntoutuk­sen lisäk­si Mikke­li-yhteisö tar­joaa kuntou­tus­ta per­heille. Paikko­ja on ollut kaikki­aan 20, mut­ta nyt paikkamäärää las­ke­taan kuu­teen­toista, kos­ka asi­akas­tar­jon­ta on ajoit­tain vähäisem­pää.

Mikke­li-yhteisön päi­hdekuntou­tus perus­tuu kan­sain­välisi­in koke­muk­si­in ter­apeut­ti­sista yhteisöistä sekä suo­ma­laiseen 1970-luvun yhteisöhoidon ja ‑kas­vatuk­sen kehit­te­lyyn, jon­ka uranu­ur­ta­jia ovat muun muas­sa Kale­vi Kai­pio, Kari Mur­to ja Mat­ti Iso­han­ni.

Ihmisen elämässä voi tapahtua uskomattomia muutoksia, vaikka lähtökohta olisi ollut todella vaikea.

Kai­pio väit­teli yhteisökas­vatuk­ses­ta tohtorik­si 1995 ja julka­isi väitöskir­jansa poh­jal­ta yhteisökas­va­tus­ta käsit­televän teok­sen Kas- vat­ta­va yhteisö (Jyväskylän Koulu­tuskeskus Oy 1999). Hän toi­mi Mikke­li-yhteisön johta­jana sen perus­tamis­es­ta läh­tien yli kymme­nen vuo­den ajan.

Vaik­ka hoitoalal­la käytetään nyky­isin paljon eri­laisia yhteisöhoidon ele­ment­te­jä, on Mikke­li-yhteisön toim­inta Kaa­ri­na Pel­tosen mukaan hyvin ain­ut­laa­tu­ista. Asi­akkaitakin kut­su­taan oppi­laik­si, sil­lä he tule­vat yhteisöön oppi­maan uuden elämän.

− Oppi­laat vas­taa­vat läh­es täysin yhteisön arjen toim­imis­es­ta. Pidem­pään yhteisössä olleet kan­ta­vat suurem­man vas­tu­un, ja työryh­mät huole­hti­vat, että talo pysyy siistinä ja ruo­ka-ajat toimi­vat.

Oppi­laat huole­hti­vat myös niin omas­ta kuin tois­t­en kuntou­tu­mis­es­ta. Ohjaa­jien tehtävänä on Pel­tosen mukaan nyky­isin entistä enem­män pitää huol­ta siitä, että talos­sa säi­lyvät kuntou­tus­ta tuke­va hen­ki ja yhteisöl­lisyys. Jos esimerkik­si oppi­laiden kesku­udessa alkaa kuu­lua päi­htei­den käyt­töä ihan­noivaa puhet­ta ilman, että toiset oppi­laat siihen puut­tuvat, ottaa henkilökun­ta asian esille.

− Opet­telemme myös käyt­täy­tymään hyvin. Jos joku esimerkik­si kiroilee, puut­tuu oppi­lasy­hteisö siihenkin. Uusi oppi­las saa itselleen iso­sis­aruk­sen, joka on aluk­si vas­tu­us­sa tulokkaas­ta ja opet- taa hänet talon tavoille. Yhteisön tuki ja kon­trol­li ovat olen­naisia, ja ver­tais­ryh­mä on hyvä ohjaa­ja, Pel­to­nen vaku­ut­taa.

Nyky­isin hoito­jak­so kestää yksilökuntoutuk­ses­sa parhaim­mil­laan 4–6 kuukaut­ta ja per­hekuntoutuk­ses­sa 7−8 kuukaut­ta. Kuitenkin osa kun­nista antaa vain 2–3 kuukau­den mak­susi­toumuk­sen. Kuntou­tus­jak­son jäl­keen pyritään aina jär­jestämään muu­tamia viikon-parin inter­val­li­jak­so­ja.

Mikke­li-yhteisön per­hekuntou­tus toimii tiivi­inä osana muu­ta yhteisöä. Las­ten tarpeet ote­taan eri­tyis­es­ti huomioon. Van­hem­mat opet­tel­e­vat yhteisössä päi­h­teet­tömyy­den lisäk­si tas­apain­oista van­hem­muut­ta ja per­heen arjen suju­vu­ut­ta.

Ohjaajatkin yhteisön jäseniä

Mikke­li-yhteisössä työsken­telee johta­jan lisäk­si kahdek­san työn­tek­i­jää, joil­la kaikil­la sosi­aali- tai ter­vey­den­huol­lon perusk­oulu­tus sekä run­saasti lisäk­oulu­tus­ta muun muas­sa yhteisöl­lisyy­destä. Janne Sep­pälä on sosiono­mi (AMK) ja työsken­nel­lyt Mikke­li-yhteisössä ohjaa­jana 13 vuot­ta.

Ohjaa­jat seu­raa­vat talon toim­into­jen suju­mista ja tuke­vat oppi­lai­ta hei­dän vas­tu­ute­htävis­sään. He ovat myös yhtey­dessä mak­savi­in tahoi­hin ja rapor­toi­vat niille kuntoutuk­sen eten­e­mis­es­tä. He hoita­vat asioin­nin Kelan kanssa ja tekevät mah­dol­lisia jatkoanomuk­sia kuntoutuk­selle.

Viime vuosi­na työtä ovat kuor­mit­ta­neet lyhyet kuntou­tus­jak­sot. Sep­pälä ihmettelee, kuin­ka voidaan odot­taa, että ihmi­nen pystyy paris­sa kuukaudessa keskit­tymään päi­hdekuntoutuk­seen ja saa­maan asiansa kun­toon.

− Oppi­laiden asi­at ovat kuitenkin tänne tul­lessa ihan yhtä sekaisin kuin sil­loin, kun kuntou­tus­jak­sot oli­vat pidem­piä.

Myös asi­akastyö kuu­luu ohjaa­jille. Tulo­haas­tat­telus­sa käy­dään läpi elet­ty elämä ja etsitään pain­opis­tealueet, joi­hin keski­tytään kuntou­tus­su­un­nitel­mas­sa. Kuntou­tus­su­un­nitel­maa käsitel­lään työn­tek­i­jän ohjaa­mas­sa pien­ryh­mässä. Sep­pälän mukaan ver­tais­ryh­män on hyvä olla tietoinen, mil­lainen tilanne ja mil­laisia tavoit­tei­ta uudel­la oppi­laal­la on.

− Kun ryh­mä elää mukana arjes­sa, se voi antaa palautet­ta, jos jonkun toim­inta ei tue hänen kuntoutuk­sen­sa tavoit­tei­ta. Kaik­ki eivät kuitenkaan ole heti valmi­ita siihen, että ver­tais­ryh­mä on niin tiivi­isti kuntoutuk­ses­sa mukana.

Joillekin on ongel­ma puhua toisille päi­hdeon­gel­maisille omista asioista, kun he ovat tot­tuneet puhu­maan niistä vain ammat­ti- laisille.

Kuitenkin Mikke­li-yhteisössä on toimiv­in­ta nimeno­maan ver­tais­ryh­män tuki ja palaute. Ker­ran viikos­sa pidet­tävis­sä yhteisökok­ouk­sis­sa voidaan käsitel­lä kenen tahansa asioi­ta, myös henkilökun­nan toim­intaa.

Jos henkilökun­ta vaikka­pa myöhästelee, saamme siitä oppi­lail­ta palautet­ta, sil­lä yhteisöl­lisyys ulot­tuu mei­hinkin. Janne Sep­pälän mielestä Mikke­li-yhteisön yhteisöl­lisyys on paran­tavaa ja palk­it­se­vaa, kos­ka siel­lä oppi­laille annetaan suuri vas­tuu oman ja muiden arjen suju­mis­es­ta.

− Mon­et täältä läht­e­neet sanovat, että tääl­lä hei­hin ensim­mäisen ker­ran oikeasti luotet­ti­in ja annet­ti­in vas­tu­u­ta. Sitä luot­ta­mus­ta ei ole halun­nut pet­tää, joten se on sit­ten jatkunut ”sivi­ilis­säkin.

Muutos on mahdollinen

− En halua mitään kor­vaushoito­ja, vaan ker­ral­la irti kaik­ista aineista, sanoo Mikko, 25 v.

Mikko on ollut Mikke­li-yhteisössä parisen kuukaut­ta. Nuori mies on käyt­tänyt päi­hteitä 12-vuo­ti­aas­ta asti, ensin kannabista ja myöhem­min kovem­pia huumei­ta ja Sub­u­tex­ia. Viimeiseltä katkol­ta hän halusi kuntou­tus­jak­solle.

Mikko oli saanut kuul­la Mikke­li-yhteisöstä AA- ja NA-ryh­mis­sä. Siel­lä hänelle ker­rot­ti­in, että yhteisö on tiuk­ka ja kuri­nalainen, mut­ta jos sen ottaa tosis­saan, saa sieltä hyvät eväät pysyä rait­ti­ina. Mikolle oli tärkeää myös se, että tääl­lä voi käy­dä ryh­mis­sä, jois­sa nou­date­taan AA- ja NA-ryh­mien kah­den­toista askeleen ohjel­maa.

− Isäni on alko­holisti ja ollut ryh­mien avul­la yli 30 vuot­ta rait­ti­ina, joten tiesin, että ne toimi­vat.

Ryhmä ojentaa ja hoitaa

Mikko kokee tääl­lä tärkeäk­si ver­taistuen ja yhteisöl­lisyy­den, jos­sa opetel­laan otta­maan vas­tu­u­ta itses­tä ja muista. Yhteisössä on selvät sään­nöt ja pide­tään huoli siitä, että kaik­ki nou­dat­ta­vat niitä.

− Tääl­lä huo­mataan heti, jos joku alkaa sooloil­la, eikä tee hom­mi­aan.

Jos joku lyö laimin tehtäviään tai alkaa muuten käyt­täy­tyä ei-hyväksytyl­lä taval­la, on yhteisöl­lä eri­laisia ojen­nuskäytän­töjä. Ensik­sikin asia voidaan käsitel­lä koko yhteisön läs­nä ollessa aamukok­ouk­ses­sa. Keskustel­laan siitä, kuin­ka oppi­laan toim­inta vaikut­taa yhteisöön, häneen itseen­sä ja hänen tule­vaisuuten­sa. Oppi­las saat­taa joutua myös kir­joit­ta­maan selvi­tyk­sen, joka käsitel­lään aamukok­ouk­ses­sa.

Isäni on alkoholisti ja ollut ryhmien avulla yli 30 vuotta raittiina, joten tiesin, että ne toimivat. 

Kol­mas tapa on niin san­ot­tu sauno­tus, jos­sa pidem­piaikaisten oppi­laiden muo­dosta­ma vas­tu­uryh­mä keskustelee asianomaisen kanssa tilanteesta saunahuoneessa. Oppi­laalle esitetään kysymyk­siä, joi­hin hänen on vas­tat­ta­va rehellis­es­ti. Kaik­ki yhteisön jäsenet anta­vat oppi­laalle palautet­ta, jol­loin hän saa tilanteestaan laa­jem­man näke­myk­sen.

Vaik­ka ver­tais­ryh­män kon­trol­li on tiukkaa, on siltä saatu tukikin hyvin tärkeää ja paran­tavaa.

− Tääl­lä en ole koskaan kokenut itseäni yksinäisek­si, kun olen huo­man­nut, että muutkin käyvät samo­ja jut­tu­ja läpi, Mikko sanoo.

Uudet arvot elämään

Tul­lessaan Mikko kär­si sosi­aal­is­ten tilantei­den pelosta ja sai niis­sä jopa pani­ikkiko­htauk­sia. Mikke­li-yhteisössä on kuitenkin hyvin paljon tilantei­ta, jois­sa täy­tyy puhua ryh­män edessä, ja nyt Mikko on päässyt pelois­taan eroon.

− Meil­lä on viikon suo­ja-aika tulokkaalle, jol­loin ei tule mitään ojen­nuk­sia, vaik­ka toimisi väärin. Asi­at oppii kyl­lä aika hyvin ja nopeasti.

Paran­tavin­ta Mikke­li-yhteisössä on Mikon mielestä hyvä ilmapi­iri ja ihmiset, jot­ka oikeasti halu­a­vat toipua. Mikkokin on huo­man­nut itsessään huo­mat­tavaa muu­tos­ta jo nyt. Päi­htei­den lisäk­si hän on päässyt irti rikol­li­sista taipumuk­sis­taan. Myös läheiset ovat huo­man­neet Mikos­sa tapah­tuneet muu­tok­set.

− Olen alka­nut ajatel­la asioista eri taval­la ja käsitel­lä tun­teitakin, kuten syyl­lisyys ja häpeä, jot­ka olen aiem­min vain työn­tänyt pois mielestäni.

Kuntoutuk­sen jäl­keen Mikko toivoo pää­sevän­sä inter­val­li­jak­soille. Tääl­lä opit­tu­ja arvo­ja, kuten rehellisyys, avoimuus ja tur­val­lisu­us, hän halu­aa nou­dat­taa myös sivi­ilis­sä, sil­lä sil­loin hän ei ajaudu saman­laisi­in pul­mati­lanteisi­in kuin aiem­min.

− Olen tosi onnelli­nen siitä, että olen tul­lut juuri tänne, sil­lä en ole var­ma, olisinko muual­la saanut samal­la tavoin apua, Mikko tuumii.

Iita Ket­tunen