Ilman mielikuvittelua ihminen ei pysty ymmärtämään abstrakteja asioita, kuten yhteisö, yhteiskunta ja jopa laajemmin maailmaa tai omaa rooliaan siinä, saatikka, että pystyisi kohtaamaan ja vuorovaikuttamaan ympäristön ja toisten ihmisten kanssa.

 

 

Ilman mie­li­ku­vi­tusta emme pysty kuvit­te­le­maan, miltä toi­sesta ihmi­sestä tun­tuu, sanoo Helsingin yli­opis­ton Kasvatustieteellisen tie­de­kun­nan yli­opis­ton leh­tori Jonna Kangas, joka on poh­ti­nut ja tut­ki­nut pal­jon mie­li­ku­vi­tus­lei­kin mer­ki­tystä lap­sen kas­vulle ja kehitykselle.

– Emme myös­kään pysty innos­tu­maan, jos emme kuvit­tele etu­kä­teen koke­muk­sia, joi­hin pyrimme, hän jat­kaa ja muis­tut­taa tämän päte­vän niin aikui­siin kuin lapsiinkin.

– Opiskelu, har­ras­tuk­set ja työ­elä­mä­kin käy­vät mah­dot­to­miksi, jos meiltä puut­tuu taito aset­taa tavoit­teita. Nähdä itsemme tule­vai­suu­dessa, kuvi­tella tai­toja, joita tulemme osaamaan.

Jonna Kangas uskoo­kin vah­vasti, että jos var­hais­kas­va­tus­hen­ki­löstö heit­täy­tyisi päi­vä­ko­tiar­jes­saan mie­li­ku­vi­tus­leik­kien maa­il­maan, siitä hyö­tyi­si­vät myös lapset.

Hän koros­taa, että olisi tär­keää luoda var­hais­kas­va­tuk­sen oppi­mi­sym­pä­ris­töstä tai­an­omai­nen eikä sii­hen tar­vita muuta kuin – niin, sitä mielikuvitusta.

– Työskentelin las­ten­tar­han­opet­ta­jaksi val­mis­tu­mi­seni jäl­keen 2000-luvun alussa kah­dek­san vuotta espoo­lai­sissa päi­vä­ko­deissa, Jonna ker­too Zoom-haas­tat­te­lussa, ja lii­ma­sin oveen hopea­pa­pe­ri­sui­ka­leita, jotka vei­vät lap­set toi­seen maa­il­maan, tai­kaan. Käytin myös laka­noita, jotka saa­tet­tiin hel­posti heit­tää sän­gyn päälle ja niin meillä oli val­mis meri­ros­vo­laiva, jolla sei­lat­tiin maa­il­man meriä.

Päiväkoti ei ole elämyspuisto

Jonna kan­gas puhuu peda­go­gi­sesta vuo­ro­vai­ku­tuk­sesta las­ten ja hen­ki­lös­tön välillä. Vuorovaikutus on tär­keää ja sii­hen saa väli­neitä kou­lu­tuk­sessa, mutta tar­vi­taan myös var­hais­kas­va­tus­hen­ki­lön kiin­nos­tusta asi­aan. Usein kui­ten­kin kiire verot­taa kiin­nos­tuk­sen mää­rää. Jonna ei täy­sin kiellä kii­reen ole­mas­sao­loa, mutta kyseen­alaistaa sen lähteen.

– Me olemme luo­neet sen kii­reen pyö­rän itse. Jos kat­somme yhtä lasta, niin hänellä ei ole kiire mihin­kään, mutta kun hen­ki­lö­kunta kes­kit­tyy sii­hen, että ovatko kaikki nyt ehti­neet leik­kiä legoilla, niin käy­tän­nössä näyt­tää siltä, että yksi lapsi on ennät­tä­nyt leik­kiä vain 15 sekun­tia. Ja sinulla itsel­läsi on koko ajan kiire, kun haet uusia lap­sia lego­leik­kiin, Jonna tiivistää.

Olisi tärkeää luoda varhaiskasvatuksen oppimisympäristöstä  taianomainen.

Itse aiheu­tettu kiire ei ole Jonnan oma mie­li­pide, vaan asia, joka nousi esiin hänen 2016 jul­kais­tun väi­tös­kir­jansa aineis­tosta. Siinä 4 500 var­hais­kas­va­tuk­sen työn­te­ki­jää vas­tasi muun muassa kysy­myk­seen kiireestä.

Toinen tekijä, jonka Jonna Kangas nos­taa esiin päi­vä­ko­din arjen aika­hal­lin­nassa on aja­tus siitä, että kaik­kien las­ten pitää saada samana päi­vänä saman sisäl­töi­nen opetus.

– Ei päi­vä­ko­din tar­vitse olla elä­mys­puisto, jossa joka päivä tulee 10 uutta sisäl­töä ja asiaa. Tämä on var­hais­kas­va­tusta, tämän tavoit­teena on tukea lap­sen oppi­mista, kas­vua ja kehi­tystä. Eli yri­te­täänkö tehdä lii­kaa silp­pua koko­nai­suu­den kus­tan­nuk­sella, hän kysyy.

Esimerkiksi käy ammat­ti­tee­man opet­ta­mi­nen, jossa koko leik­kiym­pä­ris­tön voisi Jonnan mukaan jär­jes­tää lelui­neen siten, että pääs­tään havain­noi­maan mihin lap­set oma-aloit­tei­sesti itse tarttuvat.

– Kuitenkin niin, että opet­taja voi vuo­ro­vai­ku­tuk­sella ja omalla puheella sitoa asiat tee­maan. ”Että tosi hyvä idea, tuo kokki meri­ros­vo­lai­vassa, että kokki onkin tär­keä ammatti”. Sinun ei tar­vitse prin­tata väri­tys­ku­via kokista vaan idea voi tulla lapsilta.

Kolmanneksi Jonna Kangas nos­taa esiin kont­rol­lin eli sen, kuinka hoi­ta­jien ja opet­ta­jien aika kuluu taa­tessa las­ten tur­val­li­suutta. Toki tuiki tär­keä asia Jonnankin mie­lestä, mutta asian voisi hoi­taa käte­västi tii­mi­pää­tök­sellä siitä, kuka tällä vii­kolla leik­kii, kuka val­voo turvallisuutta.

– Kuka on se, joka saa sanoa, että ”Minä olen nyt näi­den vii­den lap­sen ava­ruus­lei­kissä ja minä en katso taak­seni”. Joku toi­nen on sit­ten se tur­va­sa­tama, että kai­killa on hyvä olla, kehen­kään ei satu ja kaik­kien ves­sa­hä­dät tulee huo­mioi­tua ja ohjat­tua ves­saan. Mutta sen ei tar­vitse olla koko tiimi, joka iki­nen päivä. Yksi ihmi­nen riit­tää, Jonna painottaa.

Oppiminen vie aikaa

Mutta entä jos var­hais­kas­va­tus­hen­kilö kokee, ettei osaa mie­li­ku­vi­tella eikä osaa yhtyä las­ten mie­li­ku­vi­tus­leik­kiin? Jonna Kankaalla on tähän­kin vas­taus: opettele.

– Me olemme oppi­mi­sen asian­tun­ti­joita ja me tie­dämme, miten lap­sia tue­taan oppi­maan ja har­joit­te­le­maan oppi­mi­sen tai­toja, niin ehkä ne täy­tyy ottaa myös omaan käyt­töön, hän sanoo mutta koros­taa samalla, että mie­li­ku­vi­tus­lei­kin oppi­mi­nen vie aikaa.

Ei päiväkodin tarvitse olla elämyspuisto.

– On päi­vä­ko­tien joh­ta­jien ja peda­go­gis­ten joh­ta­jien asia miet­tiä min­kä­lai­set tavoit­teet me ase­tamme itsel­lemme leik­ki­mään oppi­mi­sessa. Olenko tukija, olenko mukana-leik­kijä vai olenko jos­kus jopa lei­kin joh­taja.  Toimit eri tavalla, jos olet tuke­massa yhtä lasta lei­kissä tai sinä joh­dat leik­kiä, Jonna muistuttaa.

Monesti tukea myös tar­vi­taan. Jonna Kangas ker­too esi­mer­kin tut­ki­mus­vi­deol­taan, jossa lap­set leik­ki­vät ava­ruus­leik­kiä. Jokainen lapsi oli omalla aste­roi­dil­laan, mutta he huu­te­li­vat ohjeita toi­sil­leen. Jostain syystä yksi lapsi halut­tiin lei­kistä ulos ja hänelle ilmoi­tet­tiin, ettei hän pääse lain­kaan pois aste­roi­dil­taan tapaa­maan muita, koska hänen ava­ruusa­luk­sensa on men­nyt rikki. Tällöin neu­vo­kas opet­taja sitoi vih­reän lii­nan kau­laansa ja ilmoitti, että aste­roi­dilla asuu ava­ruuso­lio, joka osaa kor­jata aluk­sen. Vastalauseista huo­li­matta alus kor­jat­tiin ja lei­kistä eris­tetty lapsi pääsi takai­sin mukaan.

Motivaatiota tarvitaan

Entä mistä moti­vaa­tio leik­kiin? Jonnan mukaan moti­vaa­tio voisi löy­tyä taito- ja tai­de­kas­va­tuk­sesta tai siitä, että yhdis­tää lei­kin johon­kin sel­lai­seen, joka kiinnostaa.

– Jos tun­tuu vie­raalta leik­kiä muo­vi­silla leluilla istuen lat­tialla, niin voi­han lei­kin aloit­taa esi­mer­kiksi luo­van maa­lauk­sen, musi­soin­nin tai lii­kun­nan parissa tai käyt­tää vaikka pro­ses­si­draa­man menetelmää.

Jonna ehdot­taa­kin, että esi­mer­kiksi maa­laa­mi­sen jäl­keen lei­kille voisi antaa mah­dol­li­suu­den jat­kua eikä kaik­kea sii­vot­taisi heti pois.

– Voisiko olla niin, että läh­de­tään­kin ker­to­maan tari­naa pens­se­lit kädessä?  ”Ai sinulla on lei­kissä pupu, näy­täpä, miten pupu pomp­pii.” ja sit­ten pens­se­listä tulee haus­kat tas­sun­jäl­jet. Ja siitä voisi jat­kaa: ”Pitäisikö mei­dän tehdä pupun pesä tuonne pöy­dän alle, kun on pesty kädet ensin” – Draamassa se on vielä hel­pom­paa, kun ei tar­vitse käydä pese­mässä käsiä välissä, Jonna nau­raa ja ker­too, että on itse käyt­tä­nyt pal­jon pro­ses­si­draa­man mene­tel­mää hyväkseen.

Tärkeätä on myös lei­kil­li­syys, jonka ele­ment­tei­hin kuu­lu­vat kehol­li­suus, tari­nal­li­suus, luo­vuus, oival­ta­vuus, yhtei­söl­li­syys ja toi­min­nal­li­suus. Nämä ovat toi­min­ta­ta­poja tai toi­min­ta­muo­toja, joita voi valita, jos tun­tuu vai­kealta ohjata leik­kiä. Seuraavassa Jonnan esi­mer­kissä ote­taan kehol­li­suus rat­kai­se­maan leik­ki­ti­lanne, joka ei toimi.

– Voit sanoa esi­mer­kiksi, että ”Lähdetäänpäs kokei­le­maan sitä ava­ruu­dessa käve­lyä, nous­taan ylös ja kokeil­laan miltä tun­tuu, kun tämä lat­tia ei pitäi­si­kään kiinni mei­dän jalois­tamme.” Lapsen koke­mus on myös siinä, miten hänen kehonsa liik­kuu. Se on spa­ti­aa­lista tie­toi­suutta, missä suh­teessa lapsi on tilaan ja mui­hin ihmi­siin, Jonna sanoo.

Kun lapsi muut­tuu lei­kissä toi­seksi mie­li­ku­vi­tuk­sen kautta niin myös keho­ko­ke­mus voi het­kel­li­sesti muut­tua. Jonna Kangas ker­too esi­mer­kin omasta tyt­tä­res­tään, joka tulee aamulla kuma­rai­sena väsy­myk­sestä aamiais­pöy­tään, mutta ei tar­vita kuin kuva bal­le­ri­nasta, niin vii­si­vuo­ti­aan ryhti nousee ja sil­mät lois­ta­vat: ”Minä olen­kin bal­le­rina”, hän sanoo ja on het­kessä mie­li­ku­vi­tus­maa­il­massa, jossa kaikki on mahdollista.

Opiskele lisää mielikuvitusleikistä

Ensi kesänä Helsingin avoin yli­opisto jär­jes­tää koko kesän kes­tä­vän Leikki var­hais­kas­va­tuk­sessa ‑kurs­sin, joka kuu­luu nk. Massive Open Access Course (MOOC) ‑sar­jaan. Kurssi on suun­ni­teltu var­hais­kas­va­tuk­sen hen­ki­lös­tölle, mutta sille voi ilmoit­tau­tua kuka tahansa. Seuraa Helsingin avoi­men yli­opis­ton sivuja.

On myös mah­dol­lista opis­kella itse­näi­sesti. Esimerkiksi Helsingin yli­opis­ton opet­ta­jan­kou­lu­tus­lai­tos jul­kai­see ilmai­sia e‑kirjoja. Jonna Kangas suo­sit­te­lee luet­ta­vaksi Leikin ammat­ti­lai­set (2018) ja Leikki vakan alla (2020) kir­joja, ja muis­tut­taa kriit­ti­syy­destä, kun etsit luet­ta­vaa materiaalia.

Leikin ammat­ti­lai­set. Leikki ilmiönä ja var­hais­kas­va­tuk­sen toi­min­ta­muo­tona. Jonna Kangas ja Elina Fonsén. 2018.

Leikki vakan alla. Esseitä lei­kistä moni­nai­sina ilmiöinä. Jonna Kangas ja Sara Sintonen. 2020.

Jonna Kangas, Anna-Leena Lastikka ja Liisa Karlsson: Voimaannuttava var­hais­kas­va­tus – leik­kivä, osal­li­nen ja hyvin­voiva lapsi (2021). Otava jul­kai­see kir­jan tänä keväänä.

Leena Häkkinen