Kouvolassa tehtiin elokuussa 2017 historiaa, kun 20 lasta astui ensimmäisenä eskaripäivänään Metsäkiitäjien omaan bussiin. Siitä lähtien linja-auto on odottanut lapsia joka arki-aamu, ja sen kyydissä on matkattu moneen kivaan paikkaan.

 

On tammi­kuisen pimeä maanan­taiaamu Puistolan päivä­kodin pihassa Kouvo­lassa. Lasten­tar­han­opettaja Tiina Ihaksi kirjaa portilla lapsia läsnä­ole­vaksi ja kertoo samalla eskari­laisia tuoville vanhem­mille, missä lapset tänään viettävät päivänsä, sillä linja-autol­lahan voidaan mennä minne tahansa Kouvolan alueella ja vanhemmat haluavat tietää.

– Tänään ollaan aika lähellä, Kotimet­sässä, Mansikka-ahon liikun­ta­hallin ja pururadan lähei­syy­dessä, kertoo Tiina.

Lapset kävelevät reput selässään päivä­kodin pihalta bussille Tiinan ja auton­kul­jettaja Mia Suurkuukan kanssa. Valkoinen bussi odottaa meitä. Bussin kyljessä on hauskoja tarroja, jotka kielivät, että tässä bussissa kulkee lapsia.

– Toi kana ja auto ja ukko on hienoimpia, kertoo Roope Sutela mieli­pi­teensä tarroista.

Sitten lapset kiipeävät hyvässä järjes­tyk­sessä bussiin sisään, menevät tottu­neesti ulkohaa­larit päällään istumaan ja ryhtyvät käske­mättä kiinnit­tämään turva­vöitä.

– Meidän pitää ensin täyttää bussi edestä, valistaa eskari­lainen Eva Mäkinen.

Viivi Ekroth opastaa kuvaajaa istuma­jär­jes­tyksen periaat­teista.

– Et sie siihen voi tulla, kun siinä on laste­nistuin. Aikuisten paikka on tuolla takana.

Meille ulkopuo­li­sille on tilaa, kun ryhmän kahdes­ta­kym­me­nestä lapsesta on tänään kolme lasta poissa. Kun kaikki istuvat turva­vöissä, lähdetään hakemaan Käpylän päivä­kodin eskari­laisia kaupungin toiselta laidalta.

Kouvolan eskaribussi

Kouvolan eskari­bussi on Suomen ensim­mäinen. Kuva: Veikko Anttila

Lähipalvelua

Metsä­kii­täjät-eskari­ryhmän lapset koostuvat kahden päivä­kodin lapsista.

– Puistolan päivä­ko­dissa ei ollut ennen esiope­tus­ryhmää ja Käpylän päivä­ko­dilla toimi metsäes­karien reppu­ryhmä. Päivä­ko­ti­bussi oli ratkaisu siihen, että Puistolan ja Käpylän päivä­ko­teihin saatiin esiope­tus­ryhmät. Lapset saivat jatkaa tutussa kaveri­po­ru­kassa ja perheillä säilyi tuttu päiväkoti, kertoo varhais­kas­va­tuksen palve­lu­pääl­likkö Helena Kuusisto.

– Lapset tulevat omaan päivä­kotiin aamulla mahdol­listen sisarus­tensa kanssa, ja vanhemmat hakevat heidät taas iltapäi­vällä omasta päivä­ko­distaan.

– Joka vuosi esikou­lui­käisten lapsi­määrät vaihte­levat, lisäksi tilojen saatavuus vaihtelee. Pyrimme kuitenkin pitämään kiinni siitä, että lapsen päivä­hoi­to­ryhmä olisi sama koko lapsen varhais­kas­va­tus­hoidon ajan yksivuo­ti­aasta koulun alkuun asti. Toki niin, että myös vanhemmat ovat tyyty­väisiä, hän jatkaa.

Kun Kymen­laakson varhais­kas­vat­ta­ja­päi­villä esiteltiin eri Pohjois­maissa käytössä olevaa päivä­ko­ti­bussia, idea kuulosti toimi­valta. Koska Kouvolan kaupungin lasten- ja nuorten lauta­kun­takin oli samaa mieltä, päätettiin Kouvolan kaupungin varhais­kas­va­tuk­selle hankkia bussi.

Eskarin linja-auto on uusi ja varta vasten suunni­teltu lapsi­toi­mintaa varten. Siinä on muun muassa kuivaus­kaappi vaatteille, leikki­ka­lu­kaappi ja takao­sassa ”Soppi”, tila, jossa voi leikkiä tai lukea. Istuimet muodos­tavat neljän ryhmiä, joissa kussakin on pöytä. Pöydän voi tarvit­taessa laskea alas päivä­le­po­vuo­detta varten. Myös wc-tilat löytyvät.

Ammattinsa ainoa

Kun Käpylän lapset on haettu, ajamme isolle parkki­pai­kalle lähelle pururataa. Ryhmä jaetaan kahtia. Seitsemän lasta pukee päälleen vaalean­pu­naiset huomio­liivit ja lähtee lasten­tar­han­opettaja Minna Halmeen ja lasten­hoitaja Tea Tyni-Nurmi­lau­kaksen kanssa bussin ikkunasta näkyvään metsään. Kymmenen lasta jää bussiin. He riisuvat ulkohaa­larit ja ryhtyvät työsken­te­lemään. Jokai­selle jaetaan iso kirje­kuori, josta löytyy kuvia syksyn eskari­mat­koista.

– Laita muut kuvat kuoreen takaisin, mutta jätä siihen sellainen kuva, jossa luulet, että on sinun ensim­mäinen esikou­lu­päiväsi, kertoo Tiina Ihaksi rauhal­li­sesti.

Kuljettajan koulutuksessa painotettiin turvallisuutta.

Lapset ryhtyvät innolla tutkimaan valokuvia. Aaro Jalkanen ja Eva menevät Mian kanssa auton takaosaan, jossa on pöytä työsken­telyä varten. Samalla, kun lapset liimaavat valokuvaa ja siihen liittyvää tekstiä värik­käälle karton­gille, auton­kul­jettaja Mia kertoo, mikä sai hänet hakeu­tumaan töihin päivä­ko­ti­bussiin.

– Minul­lahan on sosio­nomin (AMK) -tutkinto ja työsken­telin aikai­semmin kehitys­vam­maisten päivä­toi­minnan ohjaajana. Tässä bussies­ka­rissa minua innosti ajatus uudesta toimin­nasta, jota pääsee omalta osaltaan kehit­tämään.

Mialla oli taskussa vuonna 2003 ajettu linja-autokortti, joten tarvittiin vielä viiden päivän koulutus ammat­ti­pä­te­vyyden saami­seksi. Koulu­tuk­sessa paino­tettiin nimenomaan turval­li­suutta.

Mia kertoo viihty­neensä työssään hyvin, varsinkin nyt kun syksyn kurake­leistä on päästy. Mia on bussi­päi­vä­kodin kuljet­tajana ainoa lajiaan Suomessa. Pohjois­maissa norja­laiset ovat ottaneet bussi-idean omakseen, ja Götebor­gissa ollaan hyvien kokemusten pohjalta tilaa­massa entisen lisäksi kymmenen bussia lisää.

Esikoulusopimus ja Herra Puu

Bussin etuosassa on tunnelma korkealla, tuovathan aurin­koiset kuvat hauskoja muistoja mieleen.

– Nyt etsit sellaisen kuvan, kun oltiin Käyrä­lam­mella ja tehtiin eskari­so­pi­mukset, ohjeistaa Tiina lapsia.

Eva Mäkinen kertoo, kuinka esikou­lussa tulee toimia muiden eskari­ka­ve­reiden kanssa. Asiat on kirjattu eskari­so­pi­mukseen. Kuva: Veikko Anttila

Lapset muistavat hyvin, mitä viime vuoden elokuussa tehty sopimus sisältää.

– Ei saa kiusata, ei saa lyödä, ei saa tunkea, ei saa kuristaa, sinkoi­levat vastaukset.

Ja pitää kunnioittaa toisten rajoja, jatkaa Eva. Rajojen kunnioit­ta­mista todella tarvitaan, ovathan lapset bussin sisäti­loissa hyvin lähellä toisiaan – mutta aika harvoin he itse asiassa ovat linja-autossa. Metsä­kii­täjät-eskari on luonto- ja kulttuu­ri­pai­not­teinen ja siksi lapset ovat useammin kaikkialla muualla kuin bussissa.

Syksyn aikana Käyrä­lampi ja Mylly­puron alue ovat tulleet tutuiksi. Tärkein ja turval­lisin paikka tuntuu kuitenkin olevan ”Kotimetsä”, jossa tänäänkin osa ryhmästä leikkii.

– Tosin emme ole aivan täsmälleen Kotimetsän kohdalla, koska se on tällä hetkellä täynnä jäisiä lätäköitä. Siksi Herra Puu on siirretty lähem­mäksi parkki­paikkaa, kertoo Minna Halme.

Herra Puu on tällä kertaa mänty, joka on puettu keltaisiin huomio­lii­veihin.

– Me käymme luonto­po­luilla, eri metsissä, kirjas­toissa eri taide­näyt­te­lyissä paljon enemmän kuin aikai­semmin. Uusi metsä on aina uusi haaste eli Herra Puun täytyy näkyä. Meidän täytyy aina tarkistaa, että turval­li­suus­asiat ovat kunnossa, kertoo Tiina.

Esikouluopetusta metsässä

– Työsken­te­lymme on lapsi­läh­töistä, toimin­nal­lista ja osallis­tavaa, Tiina Ihaksi kertoo.

– Idea on se, että jos lapsi haluaa tehdä jotakin, vaikka mennä Kotimetsään, niin tulemme tänne, mutta siihen olemiseen sisäl­ly­tetään esimer­kiksi salasa­naet­sintää. Tai lapsia pyydetään etsimään erilaisia käpyjä, ja sitten tutkitaan minkä puun käpyjä ne ovat, tai tehdään yhteen- ja vähen­nys­laskuja kävyillä. Aihe tulee usein lapselta, mitä tehdään, minne mennään, mutta me sisäl­ly­tämme sen opetel­tavan asian aiheeseen.

On hyvä, että lapset saavat olla paljon ulkona.

Metsä­kii­tä­jillä ei ole viikko-ohjelmaa, jossa määri­tel­täisiin, mitä kunakin päivänä opiskellaan, vaan päivät raken­tuvat sen pohjalta, minne on ajateltu mennä. Tiina tosin myöntää, että joskus tehtä­vissä vaadit­tavien tarvik­keiden kuljet­ta­minen on työlästä.

– On myös viikkoja, jolloin me sanomme lapsille, että nyt tämä asia pitää opetella sisäti­loissa. Ihan niin kuin koulussa.

Tiina kokee Metsä­kii­tä­jissä työsken­telyn mielek­kääksi myös oman kehit­ty­mi­sensä kannalta.

–  Tämä on ollut mitä parhain ympäristö opetella asiat uudestaan, yrittää unohtaa vanha ja tarttua käsiksi uuteen, hän sanoo.

Sitten on aika käydä syömässä liikun­ta­hallin vieressä keskus­keit­tiöllä. Ruokailun jälkeen muut jäävät liikun­ta­hal­lille hetkeksi, kun kaksi pelkästään eskari­laista viedään bussilla Puistolaan. Oliver Hammettin äiti on vastassa poikaansa.

– Alussa bussi oli monesti myöhässä ja me vanhemmat odotte­limme täällä rivissä, mutta nyt kaikki toimii hyvin, hän sanoo ja iloitsee siitä, että Oliver saa olla eskarissa niin paljon ulkona.

Leena Häkkinen