Kouvolassa tehtiin elokuussa 2017 historiaa, kun 20 lasta astui ensimmäisenä eskaripäivänään Metsäkiitäjien omaan bussiin. Siitä lähtien linja-auto on odottanut lapsia joka arki-aamu, ja sen kyydissä on matkattu moneen kivaan paikkaan.

 

On tam­mi­kui­sen pimeä maa­nan­tai­aamu Puistolan päi­vä­ko­din pihassa Kouvolassa. Lastentarhanopettaja Tiina Ihaksi kir­jaa por­tilla lap­sia läs­nä­ole­vaksi ja ker­too samalla eska­ri­lai­sia tuo­ville van­hem­mille, missä lap­set tänään viet­tä­vät päi­vänsä, sillä linja-autol­la­han voi­daan mennä minne tahansa Kouvolan alu­eella ja van­hem­mat halua­vat tietää.

– Tänään ollaan aika lähellä, Kotimetsässä, Mansikka-ahon lii­kun­ta­hal­lin ja puru­ra­dan lähei­syy­dessä, ker­too Tiina.

Lapset käve­le­vät reput seläs­sään päi­vä­ko­din pihalta bus­sille Tiinan ja auton­kul­jet­taja Mia Suurkuukan kanssa. Valkoinen bussi odot­taa meitä. Bussin kyl­jessä on haus­koja tar­roja, jotka kie­li­vät, että tässä bus­sissa kul­kee lapsia.

– Toi kana ja auto ja ukko on hie­noim­pia, ker­too Roope Sutela mie­li­pi­teensä tarroista.

Sitten lap­set kii­peä­vät hyvässä jär­jes­tyk­sessä bus­siin sisään, mene­vät tot­tu­neesti ulko­haa­la­rit pääl­lään istu­maan ja ryh­ty­vät käs­ke­mättä kiin­nit­tä­mään turvavöitä.

– Meidän pitää ensin täyt­tää bussi edestä, valis­taa eska­ri­lai­nen Eva Mäkinen.

Viivi Ekroth opas­taa kuvaa­jaa istu­ma­jär­jes­tyk­sen periaatteista.

– Et sie sii­hen voi tulla, kun siinä on las­te­nis­tuin. Aikuisten paikka on tuolla takana.

Meille ulko­puo­li­sille on tilaa, kun ryh­män kah­des­ta­kym­me­nestä lap­sesta on tänään kolme lasta poissa. Kun kaikki istu­vat tur­va­vöissä, läh­de­tään hake­maan Käpylän päi­vä­ko­din eska­ri­lai­sia kau­pun­gin toi­selta laidalta.

Kouvolan eskaribussi

Kouvolan eska­ri­bussi on Suomen ensim­mäi­nen. Kuva: Veikko Anttila

Lähipalvelua

Metsäkiitäjät-eska­ri­ryh­män lap­set koos­tu­vat kah­den päi­vä­ko­din lapsista.

– Puistolan päi­vä­ko­dissa ei ollut ennen esio­pe­tus­ryh­mää ja Käpylän päi­vä­ko­dilla toimi met­säes­ka­rien rep­pu­ryhmä. Päiväkotibussi oli rat­kaisu sii­hen, että Puistolan ja Käpylän päi­vä­ko­tei­hin saa­tiin esio­pe­tus­ryh­mät. Lapset sai­vat jat­kaa tutussa kave­ri­po­ru­kassa ja per­heillä säi­lyi tuttu päi­vä­koti, ker­too var­hais­kas­va­tuk­sen pal­ve­lu­pääl­likkö Helena Kuusisto.

– Lapset tule­vat omaan päi­vä­ko­tiin aamulla mah­dol­lis­ten sisa­rus­tensa kanssa, ja van­hem­mat hake­vat hei­dät taas ilta­päi­vällä omasta päiväkodistaan.

– Joka vuosi esi­kou­lui­käis­ten lap­si­mää­rät vaih­te­le­vat, lisäksi tilo­jen saa­ta­vuus vaih­te­lee. Pyrimme kui­ten­kin pitä­mään kiinni siitä, että lap­sen päi­vä­hoi­to­ryhmä olisi sama koko lap­sen var­hais­kas­va­tus­hoi­don ajan yksi­vuo­ti­aasta kou­lun alkuun asti. Toki niin, että myös van­hem­mat ovat tyy­ty­väi­siä, hän jatkaa.

Kun Kymenlaakson var­hais­kas­vat­ta­ja­päi­villä esi­tel­tiin eri Pohjoismaissa käy­tössä ole­vaa päi­vä­ko­ti­bus­sia, idea kuu­losti toi­mi­valta. Koska Kouvolan kau­pun­gin las­ten- ja nuor­ten lau­ta­kun­ta­kin oli samaa mieltä, pää­tet­tiin Kouvolan kau­pun­gin var­hais­kas­va­tuk­selle hank­kia bussi.

Eskarin linja-auto on uusi ja varta vas­ten suun­ni­teltu lap­si­toi­min­taa var­ten. Siinä on muun muassa kui­vaus­kaappi vaat­teille, leik­ki­ka­lu­kaappi ja takao­sassa ”Soppi”, tila, jossa voi leik­kiä tai lukea. Istuimet muo­dos­ta­vat nel­jän ryh­miä, joissa kus­sa­kin on pöytä. Pöydän voi tar­vit­taessa las­kea alas päi­vä­le­po­vuo­detta var­ten. Myös wc-tilat löytyvät.

Ammattinsa ainoa

Kun Käpylän lap­set on haettu, ajamme isolle park­ki­pai­kalle lähelle puru­ra­taa. Ryhmä jae­taan kah­tia. Seitsemän lasta pukee pääl­leen vaa­lean­pu­nai­set huo­mio­lii­vit ja läh­tee las­ten­tar­han­opet­taja Minna Halmeen ja las­ten­hoi­taja Tea Tyni-Nurmilaukaksen kanssa bus­sin ikku­nasta näky­vään met­sään. Kymmenen lasta jää bus­siin. He rii­su­vat ulko­haa­la­rit ja ryh­ty­vät työs­ken­te­le­mään. Jokaiselle jae­taan iso kir­je­kuori, josta löy­tyy kuvia syk­syn eskarimatkoista.

– Laita muut kuvat kuo­reen takai­sin, mutta jätä sii­hen sel­lai­nen kuva, jossa luu­let, että on sinun ensim­mäi­nen esi­kou­lu­päi­väsi, ker­too Tiina Ihaksi rauhallisesti.

Kuljettajan koulutuksessa painotettiin turvallisuutta.

Lapset ryh­ty­vät innolla tut­ki­maan valo­ku­via. Aaro Jalkanen ja Eva mene­vät Mian kanssa auton takao­saan, jossa on pöytä työs­ken­te­lyä var­ten. Samalla, kun lap­set lii­maa­vat valo­ku­vaa ja sii­hen liit­ty­vää teks­tiä värik­käälle kar­ton­gille, auton­kul­jet­taja Mia ker­too, mikä sai hänet hakeu­tu­maan töi­hin päiväkotibussiin.

– Minullahan on sosio­no­min (AMK) ‑tut­kinto ja työs­ken­te­lin aikai­sem­min kehi­tys­vam­mais­ten päi­vä­toi­min­nan ohjaa­jana. Tässä bus­sies­ka­rissa minua innosti aja­tus uudesta toi­min­nasta, jota pää­see omalta osal­taan kehittämään.

Mialla oli tas­kussa vuonna 2003 ajettu linja-auto­kortti, joten tar­vit­tiin vielä vii­den päi­vän kou­lu­tus ammat­ti­pä­te­vyy­den saa­mi­seksi. Koulutuksessa pai­no­tet­tiin nime­no­maan turvallisuutta.

Mia ker­too viih­ty­neensä työs­sään hyvin, var­sin­kin nyt kun syk­syn kura­ke­leistä on päästy. Mia on bus­si­päi­vä­ko­din kul­jet­ta­jana ainoa laji­aan Suomessa. Pohjoismaissa nor­ja­lai­set ovat otta­neet bussi-idean omak­seen, ja Göteborgissa ollaan hyvien koke­mus­ten poh­jalta tilaa­massa enti­sen lisäksi kym­me­nen bus­sia lisää.

Esikoulusopimus ja Herra Puu

Bussin etuo­sassa on tun­nelma kor­kealla, tuo­vat­han aurin­koi­set kuvat haus­koja muis­toja mieleen.

– Nyt etsit sel­lai­sen kuvan, kun oltiin Käyrälammella ja teh­tiin eska­ri­so­pi­muk­set, ohjeis­taa Tiina lapsia.

Eva Mäkinen ker­too, kuinka esi­kou­lussa tulee toi­mia mui­den eska­ri­ka­ve­rei­den kanssa. Asiat on kir­jattu eska­ri­so­pi­muk­seen. Kuva: Veikko Anttila

Lapset muis­ta­vat hyvin, mitä viime vuo­den elo­kuussa tehty sopi­mus sisältää.

– Ei saa kiusata, ei saa lyödä, ei saa tun­kea, ei saa kuris­taa, sin­koi­le­vat vastaukset.

Ja pitää kun­nioit­taa tois­ten rajoja, jat­kaa Eva. Rajojen kun­nioit­ta­mista todella tar­vi­taan, ovat­han lap­set bus­sin sisä­ti­loissa hyvin lähellä toi­si­aan – mutta aika har­voin he itse asiassa ovat linja-autossa. Metsäkiitäjät-eskari on luonto- ja kult­tuu­ri­pai­not­tei­nen ja siksi lap­set ovat useam­min kaik­kialla muu­alla kuin bussissa.

Syksyn aikana Käyrälampi ja Myllypuron alue ovat tul­leet tutuiksi. Tärkein ja tur­val­li­sin paikka tun­tuu kui­ten­kin ole­van ”Kotimetsä”, jossa tänään­kin osa ryh­mästä leikkii.

– Tosin emme ole aivan täs­mäl­leen Kotimetsän koh­dalla, koska se on tällä het­kellä täynnä jäi­siä lätä­köitä. Siksi Herra Puu on siir­retty lähem­mäksi park­ki­paik­kaa, ker­too Minna Halme.

Herra Puu on tällä ker­taa mänty, joka on puettu kel­tai­siin huomioliiveihin.

– Me käymme luon­to­po­luilla, eri met­sissä, kir­jas­toissa eri tai­de­näyt­te­lyissä pal­jon enem­män kuin aikai­sem­min. Uusi metsä on aina uusi haaste eli Herra Puun täy­tyy näkyä. Meidän täy­tyy aina tar­kis­taa, että tur­val­li­suus­asiat ovat kun­nossa, ker­too Tiina.

Esikouluopetusta metsässä

– Työskentelymme on lap­si­läh­töistä, toi­min­nal­lista ja osal­lis­ta­vaa, Tiina Ihaksi kertoo.

– Idea on se, että jos lapsi haluaa tehdä jota­kin, vaikka mennä Kotimetsään, niin tulemme tänne, mutta sii­hen ole­mi­seen sisäl­ly­te­tään esi­mer­kiksi sala­sa­naet­sin­tää. Tai lap­sia pyy­de­tään etsi­mään eri­lai­sia käpyjä, ja sit­ten tut­ki­taan minkä puun käpyjä ne ovat, tai teh­dään yhteen- ja vähen­nys­las­kuja kävyillä. Aihe tulee usein lap­selta, mitä teh­dään, minne men­nään, mutta me sisäl­ly­tämme sen ope­tel­ta­van asian aiheeseen.

On hyvä, että lapset saavat olla paljon ulkona.

Metsäkiitäjillä ei ole viikko-ohjel­maa, jossa mää­ri­tel­täi­siin, mitä kuna­kin päi­vänä opis­kel­laan, vaan päi­vät raken­tu­vat sen poh­jalta, minne on aja­teltu mennä. Tiina tosin myön­tää, että jos­kus teh­tä­vissä vaa­dit­ta­vien tar­vik­kei­den kul­jet­ta­mi­nen on työlästä.

– On myös viik­koja, jol­loin me sanomme lap­sille, että nyt tämä asia pitää ope­tella sisä­ti­loissa. Ihan niin kuin koulussa.

Tiina kokee Metsäkiitäjissä työs­ken­te­lyn mie­lek­kääksi myös oman kehit­ty­mi­sensä kannalta.

–  Tämä on ollut mitä par­hain ympä­ristö ope­tella asiat uudes­taan, yrit­tää unoh­taa vanha ja tart­tua käsiksi uuteen, hän sanoo.

Sitten on aika käydä syö­mässä lii­kun­ta­hal­lin vie­ressä kes­kus­keit­tiöllä. Ruokailun jäl­keen muut jää­vät lii­kun­ta­hal­lille het­keksi, kun kaksi pel­käs­tään eska­ri­laista vie­dään bus­silla Puistolaan. Oliver Hammettin äiti on vas­tassa poikaansa.

– Alussa bussi oli monesti myö­hässä ja me van­hem­mat odot­te­limme täällä rivissä, mutta nyt kaikki toi­mii hyvin, hän sanoo ja iloit­see siitä, että Oliver saa olla eska­rissa niin pal­jon ulkona.

Leena Häkkinen