Kouvolassa tehtiin elokuussa 2017 historiaa, kun 20 lasta astui ensimmäisenä eskaripäivänään Metsäkiitäjien omaan bussiin. Siitä lähtien linja-auto on odottanut lapsia joka arki-aamu, ja sen kyydissä on matkattu moneen kivaan paikkaan.

 

On tam­mi­kui­sen pimeä maa­nan­tai­aamu Puis­to­lan päi­vä­ko­din pihassa Kou­vo­lassa. Las­ten­tar­han­opet­taja Tiina Ihaksi kir­jaa por­tilla lap­sia läs­nä­ole­vaksi ja ker­too samalla eska­ri­lai­sia tuo­ville van­hem­mille, missä lap­set tänään viet­tä­vät päi­vänsä, sillä linja-autol­la­han voi­daan mennä minne tahansa Kou­vo­lan alu­eella ja van­hem­mat halua­vat tie­tää.

– Tänään ollaan aika lähellä, Koti­met­sässä, Man­sikka-ahon lii­kun­ta­hal­lin ja puru­ra­dan lähei­syy­dessä, ker­too Tiina.

Lap­set käve­le­vät reput seläs­sään päi­vä­ko­din pihalta bus­sille Tii­nan ja auton­kul­jet­taja Mia Suur­kuu­kan kanssa. Val­koi­nen bussi odot­taa meitä. Bus­sin kyl­jessä on haus­koja tar­roja, jotka kie­li­vät, että tässä bus­sissa kul­kee lap­sia.

– Toi kana ja auto ja ukko on hie­noim­pia, ker­too Roope Sutela mie­li­pi­teensä tar­roista.

Sit­ten lap­set kii­peä­vät hyvässä jär­jes­tyk­sessä bus­siin sisään, mene­vät tot­tu­neesti ulko­haa­la­rit pääl­lään istu­maan ja ryh­ty­vät käs­ke­mättä kiin­nit­tä­mään tur­va­vöitä.

– Mei­dän pitää ensin täyt­tää bussi edestä, valis­taa eska­ri­lai­nen Eva Mäki­nen.

Viivi Ekroth opas­taa kuvaa­jaa istu­ma­jär­jes­tyk­sen peri­aat­teista.

– Et sie sii­hen voi tulla, kun siinä on las­te­nis­tuin. Aikuis­ten paikka on tuolla takana.

Meille ulko­puo­li­sille on tilaa, kun ryh­män kah­des­ta­kym­me­nestä lap­sesta on tänään kolme lasta poissa. Kun kaikki istu­vat tur­va­vöissä, läh­de­tään hake­maan Käpy­län päi­vä­ko­din eska­ri­lai­sia kau­pun­gin toi­selta lai­dalta.

Kouvolan eskaribussi

Kou­vo­lan eska­ri­bussi on Suo­men ensim­mäi­nen. Kuva: Veikko Ant­tila

Lähipalvelua

Met­sä­kii­tä­jät-eska­ri­ryh­män lap­set koos­tu­vat kah­den päi­vä­ko­din lap­sista.

– Puis­to­lan päi­vä­ko­dissa ei ollut ennen esio­pe­tus­ryh­mää ja Käpy­län päi­vä­ko­dilla toimi met­säes­ka­rien rep­pu­ryhmä. Päi­vä­ko­ti­bussi oli rat­kaisu sii­hen, että Puis­to­lan ja Käpy­län päi­vä­ko­tei­hin saa­tiin esio­pe­tus­ryh­mät. Lap­set sai­vat jat­kaa tutussa kave­ri­po­ru­kassa ja per­heillä säi­lyi tuttu päi­vä­koti, ker­too var­hais­kas­va­tuk­sen pal­ve­lu­pääl­likkö Helena Kuusisto.

– Lap­set tule­vat omaan päi­vä­ko­tiin aamulla mah­dol­lis­ten sisa­rus­tensa kanssa, ja van­hem­mat hake­vat hei­dät taas ilta­päi­vällä omasta päi­vä­ko­dis­taan.

– Joka vuosi esi­kou­lui­käis­ten lap­si­mää­rät vaih­te­le­vat, lisäksi tilo­jen saa­ta­vuus vaih­te­lee. Pyrimme kui­ten­kin pitä­mään kiinni siitä, että lap­sen päi­vä­hoi­to­ryhmä olisi sama koko lap­sen var­hais­kas­va­tus­hoi­don ajan yksi­vuo­ti­aasta kou­lun alkuun asti. Toki niin, että myös van­hem­mat ovat tyy­ty­väi­siä, hän jat­kaa.

Kun Kymen­laak­son var­hais­kas­vat­ta­ja­päi­villä esi­tel­tiin eri Poh­jois­maissa käy­tössä ole­vaa päi­vä­ko­ti­bus­sia, idea kuu­losti toi­mi­valta. Koska Kou­vo­lan kau­pun­gin las­ten- ja nuor­ten lau­ta­kun­ta­kin oli samaa mieltä, pää­tet­tiin Kou­vo­lan kau­pun­gin var­hais­kas­va­tuk­selle hank­kia bussi.

Eska­rin linja-auto on uusi ja varta vas­ten suun­ni­teltu lap­si­toi­min­taa var­ten. Siinä on muun muassa kui­vaus­kaappi vaat­teille, leik­ki­ka­lu­kaappi ja takao­sassa ”Soppi”, tila, jossa voi leik­kiä tai lukea. Istui­met muo­dos­ta­vat nel­jän ryh­miä, joissa kus­sa­kin on pöytä. Pöy­dän voi tar­vit­taessa las­kea alas päi­vä­le­po­vuo­detta var­ten. Myös wc-tilat löy­ty­vät.

Ammattinsa ainoa

Kun Käpy­län lap­set on haettu, ajamme isolle park­ki­pai­kalle lähelle puru­ra­taa. Ryhmä jae­taan kah­tia. Seit­se­män lasta pukee pääl­leen vaa­lean­pu­nai­set huo­mio­lii­vit ja läh­tee las­ten­tar­han­opet­taja Minna Hal­meen ja las­ten­hoi­taja Tea Tyni-Nur­mi­lau­kak­sen kanssa bus­sin ikku­nasta näky­vään met­sään. Kym­me­nen lasta jää bus­siin. He rii­su­vat ulko­haa­la­rit ja ryh­ty­vät työs­ken­te­le­mään. Jokai­selle jae­taan iso kir­je­kuori, josta löy­tyy kuvia syk­syn eska­ri­mat­koista.

– Laita muut kuvat kuo­reen takai­sin, mutta jätä sii­hen sel­lai­nen kuva, jossa luu­let, että on sinun ensim­mäi­nen esi­kou­lu­päi­väsi, ker­too Tiina Ihaksi rau­hal­li­sesti.

Kuljettajan koulutuksessa painotettiin turvallisuutta.

Lap­set ryh­ty­vät innolla tut­ki­maan valo­ku­via. Aaro Jal­ka­nen ja Eva mene­vät Mian kanssa auton takao­saan, jossa on pöytä työs­ken­te­lyä var­ten. Samalla, kun lap­set lii­maa­vat valo­ku­vaa ja sii­hen liit­ty­vää teks­tiä värik­käälle kar­ton­gille, auton­kul­jet­taja Mia ker­too, mikä sai hänet hakeu­tu­maan töi­hin päi­vä­ko­ti­bus­siin.

– Minul­la­han on sosio­no­min (AMK) ‑tut­kinto ja työs­ken­te­lin aikai­sem­min kehi­tys­vam­mais­ten päi­vä­toi­min­nan ohjaa­jana. Tässä bus­sies­ka­rissa minua innosti aja­tus uudesta toi­min­nasta, jota pää­see omalta osal­taan kehit­tä­mään.

Mialla oli tas­kussa vuonna 2003 ajettu linja-auto­kortti, joten tar­vit­tiin vielä vii­den päi­vän kou­lu­tus ammat­ti­pä­te­vyy­den saa­mi­seksi. Kou­lu­tuk­sessa pai­no­tet­tiin nime­no­maan tur­val­li­suutta.

Mia ker­too viih­ty­neensä työs­sään hyvin, var­sin­kin nyt kun syk­syn kura­ke­leistä on päästy. Mia on bus­si­päi­vä­ko­din kul­jet­ta­jana ainoa laji­aan Suo­messa. Poh­jois­maissa nor­ja­lai­set ovat otta­neet bussi-idean omak­seen, ja Göte­bor­gissa ollaan hyvien koke­mus­ten poh­jalta tilaa­massa enti­sen lisäksi kym­me­nen bus­sia lisää.

Esikoulusopimus ja Herra Puu

Bus­sin etuo­sassa on tun­nelma kor­kealla, tuo­vat­han aurin­koi­set kuvat haus­koja muis­toja mie­leen.

– Nyt etsit sel­lai­sen kuvan, kun oltiin Käy­rä­lam­mella ja teh­tiin eska­ri­so­pi­muk­set, ohjeis­taa Tiina lap­sia.

Eva Mäki­nen ker­too, kuinka esi­kou­lussa tulee toi­mia mui­den eska­ri­ka­ve­rei­den kanssa. Asiat on kir­jattu eska­ri­so­pi­muk­seen. Kuva: Veikko Ant­tila

Lap­set muis­ta­vat hyvin, mitä viime vuo­den elo­kuussa tehty sopi­mus sisäl­tää.

– Ei saa kiusata, ei saa lyödä, ei saa tun­kea, ei saa kuris­taa, sin­koi­le­vat vas­tauk­set.

Ja pitää kun­nioit­taa tois­ten rajoja, jat­kaa Eva. Rajo­jen kun­nioit­ta­mista todella tar­vi­taan, ovat­han lap­set bus­sin sisä­ti­loissa hyvin lähellä toi­si­aan – mutta aika har­voin he itse asiassa ovat linja-autossa. Met­sä­kii­tä­jät-eskari on luonto- ja kult­tuu­ri­pai­not­tei­nen ja siksi lap­set ovat useam­min kaik­kialla muu­alla kuin bus­sissa.

Syk­syn aikana Käy­rä­lampi ja Myl­ly­pu­ron alue ovat tul­leet tutuiksi. Tär­kein ja tur­val­li­sin paikka tun­tuu kui­ten­kin ole­van ”Koti­metsä”, jossa tänään­kin osa ryh­mästä leik­kii.

– Tosin emme ole aivan täs­mäl­leen Koti­met­sän koh­dalla, koska se on tällä het­kellä täynnä jäi­siä lätä­köitä. Siksi Herra Puu on siir­retty lähem­mäksi park­ki­paik­kaa, ker­too Minna Halme.

Herra Puu on tällä ker­taa mänty, joka on puettu kel­tai­siin huo­mio­lii­vei­hin.

– Me käymme luon­to­po­luilla, eri met­sissä, kir­jas­toissa eri tai­de­näyt­te­lyissä pal­jon enem­män kuin aikai­sem­min. Uusi metsä on aina uusi haaste eli Herra Puun täy­tyy näkyä. Mei­dän täy­tyy aina tar­kis­taa, että tur­val­li­suus­asiat ovat kun­nossa, ker­too Tiina.

Esikouluopetusta metsässä

– Työs­ken­te­lymme on lap­si­läh­töistä, toi­min­nal­lista ja osal­lis­ta­vaa, Tiina Ihaksi ker­too.

– Idea on se, että jos lapsi haluaa tehdä jota­kin, vaikka mennä Koti­met­sään, niin tulemme tänne, mutta sii­hen ole­mi­seen sisäl­ly­te­tään esi­mer­kiksi sala­sa­naet­sin­tää. Tai lap­sia pyy­de­tään etsi­mään eri­lai­sia käpyjä, ja sit­ten tut­ki­taan minkä puun käpyjä ne ovat, tai teh­dään yhteen- ja vähen­nys­las­kuja kävyillä. Aihe tulee usein lap­selta, mitä teh­dään, minne men­nään, mutta me sisäl­ly­tämme sen ope­tel­ta­van asian aihee­seen.

On hyvä, että lapset saavat olla paljon ulkona.

Met­sä­kii­tä­jillä ei ole viikko-ohjel­maa, jossa mää­ri­tel­täi­siin, mitä kuna­kin päi­vänä opis­kel­laan, vaan päi­vät raken­tu­vat sen poh­jalta, minne on aja­teltu mennä. Tiina tosin myön­tää, että jos­kus teh­tä­vissä vaa­dit­ta­vien tar­vik­kei­den kul­jet­ta­mi­nen on työ­lästä.

– On myös viik­koja, jol­loin me sanomme lap­sille, että nyt tämä asia pitää ope­tella sisä­ti­loissa. Ihan niin kuin kou­lussa.

Tiina kokee Met­sä­kii­tä­jissä työs­ken­te­lyn mie­lek­kääksi myös oman kehit­ty­mi­sensä kan­nalta.

–  Tämä on ollut mitä par­hain ympä­ristö ope­tella asiat uudes­taan, yrit­tää unoh­taa vanha ja tart­tua käsiksi uuteen, hän sanoo.

Sit­ten on aika käydä syö­mässä lii­kun­ta­hal­lin vie­ressä kes­kus­keit­tiöllä. Ruo­kai­lun jäl­keen muut jää­vät lii­kun­ta­hal­lille het­keksi, kun kaksi pel­käs­tään eska­ri­laista vie­dään bus­silla Puis­to­laan. Oli­ver Ham­met­tin äiti on vas­tassa poi­kaansa.

– Alussa bussi oli monesti myö­hässä ja me van­hem­mat odot­te­limme täällä rivissä, mutta nyt kaikki toi­mii hyvin, hän sanoo ja iloit­see siitä, että Oli­ver saa olla eska­rissa niin pal­jon ulkona.

Leena Häk­ki­nen