Sosiaalityötä tekevän repusta pitäisi löytyä nippu toimivia menetelmiä.

 

 

Mikä tep­sii tämän asiak­kaan kanssa? Se on kes­kei­nen kysy­mys, jota sosiaali­alalla työs­ken­te­levä jou­tuu miettimään.

Menetelmät ovat sosiaali­alan työssä vakiin­tu­neita työ­ta­poja, joita voi­daan tois­taa eri yhteyk­sissä työyh­tei­sön sisällä ja työyh­tei­sö­jen välillä.

Puhutaan myös esi­mer­kiksi tek­nii­koista ja meto­deista. Lastensuojelun kehit­tä­mis­pääl­likkö Laura Yliruka THL:stä kuvaa, että ter­mejä käy­te­tään Suomessa aika vil­listi. Niiden mer­ki­tystä ei ole lyöty luk­koon. Esimerkiksi sanaa tek­niikka käy­te­tään usein mene­tel­män synonyymina.

– Menetelmä on käyt­tö­kel­poi­nen termi. Menetelmän ala­kä­sit­teenä voi­daan käyt­tää sanaa työ­vä­line, Yliruka linjaa.

Käytössä on useita kym­me­niä, mut­tei satoja mene­tel­miä, arvioi­vat Yliruka ja tut­kija Petteri Paasio Soccasta.

Eri mene­tel­miä on esi­tetty alan kir­jal­li­suu­dessa ja esi­mer­kiksi Itlan Kasvun tuki ‑sivuilla ver­kossa. Kattavaa Käypä hoito ‑suo­si­tuk­siin ver­taa­vaa mene­tel­mä­pak­kia kui­ten­kaan ei ole. Eikä voi­kaan olla, Paasio ja Yliruka sanovat.

Evidence based eli näyt­töön perus­tu­vuu­den logiikka ei sovi sosi­aa­li­työn kaik­kiin tilan­tei­siin. Tilanteet ovat usein moni­mut­kai­sia, eikä voida mää­ri­tellä yhtä mene­tel­mää, joka toi­mii aina. Valinta perus­tuu lop­pu­pe­lissä työn­te­ki­jän amma­til­li­selle osaa­mi­selle ja omalle harkinnalle.

– Menetelmien yllä­pi­to­vas­tuuta ei ole nyt oikein kenel­lä­kään. Siksi hyvät­kään mene­tel­mät eivät vält­tä­mättä ole sys­te­maat­ti­sesti käy­tössä, Yliruka sanoo.

Repullinen menetelmiä

Nykykäsityksen mukaan työn­te­ki­jällä pitää olla reppu mene­tel­miä ja työ­vä­li­neitä, joi­den käyt­töön hän on saa­nut kou­lu­tuk­sen. Repusta voi valita sen, joka par­hai­ten sopii kuhun­kin tilan­tee­seen ja asiak­kaan tar­pei­siin, Yliruka kuvaa.

Paasio pai­not­taa, että on vää­rin­kä­si­tys aja­tella, että jokin mene­telmä on vai­kut­tava sinänsä.

– Niin ei ole. Kukin on vai­kut­tava vain tie­tyn­lai­sessa elä­män­ti­lan­teessa ja juuri tälle ihmiselle.

Paasion mukaan on yhtä tyh­jän kanssa, mitä mene­tel­mää käy­te­tään, jos poh­ja­työ asiak­kaan kanssa on jää­nyt vajaaksi.

– Tärkeinä on ymmär­tää, mikä tämän asiak­kaan elä­män­ti­lanne ja sii­hen joh­ta­neet syyt ovat. Se edel­lyt­tää luot­ta­muk­sel­lista suh­detta asiak­kaa­seen. Hänelle pitää osoit­taa, että olet arvo­kas ja olen kiin­nos­tu­nut sinun hyvinvoinnistasi.

Kun poh­ja­työ on tehty hyvin, vasta sit­ten voi tehdä pal­ve­lun­tar­peen sel­vi­tyk­sen ja miet­tiä, mikä mene­telmä tähän tilan­tee­seen sopii.

– Jos mene­telmä toimi tai ei toi­mi­nut, pitää ymmär­tää, miksi niin oli. Tarvittaessa pitää vaih­taa mene­tel­mää. Niin ker­tyy ymmär­rystä mene­tel­män toi­mi­vuu­desta omassa työssä ja työyhteisössä.

Kuvastin ulkoistaa omaa ajattelua

Kuvastin on arjen sosi­aa­li­työssä kehi­tetty mene­telmä, joka aut­taa ulkois­ta­maan omaa ajat­te­lua yksin tai tii­min avulla. Menetelmän loi THL:n las­ten­suo­je­lun kehit­tä­mis­pääl­likkö Laura Yliruka.
Kuvastin on helppo tapa pei­lata omaa ajat­te­lua ja toi­min­taa asia­kas­työssä, hän kuvaa.

– Se on tar­koi­tettu vaa­ti­viin asia­kas­ti­lan­tei­siin. Kuvastin aut­taa saa­maan etäi­syyttä tilanteeseen.
Kuvastinta voi käyt­tää itse­reflek­toin­tiin, tai tii­missä. Siinä on rakenne, jonka mukaan valit­tua tilan­netta käy­dään läpi.

Rakenne takaa sen, että työn­te­kijä saa tilaa ja aikaa ker­toa asiasta. Esimerkiksi tii­missä mene­telmä varaa sel­keästi vuo­rot kysy­myk­sille ja vas­tauk­sille. Niin kes­kus­telu ei ryöp­sähdä aiheen ohi, vaan se ete­nee kaa­van mukaan.

Kuvastimessa käy­te­tään lomak­keita. Niiden avulla työn­te­kijä voi pei­lata omaa ajat­te­lua ja työ­ta­poja. Tilanteeseen voi palata lomak­kei­den avulla myöhemmin.

Kuvastin-käsit­te­lyn lopuksi tiimi antaa posi­tii­vista palau­tetta sille, kenen tilan­netta käsiteltiin.

Tarkoitus on tehdä Kuvastin-käsit­te­lystä psy­ko­lo­gi­sesti tur­val­li­nen tilanne. Se ohjaa tur­val­li­suutta raken­ta­vaan kes­kus­te­luun tii­min kesken.
– Tärkeintä on, että työn­te­kijä saa Kuvastimen kautta tukea itsel­leen, Laura Yliruka painottaa.

Sopii myös pienille aiheille

Kivikon las­ten­suo­jelu Helsingissä on kehit­tä­nyt Kuvastimeen kaksi lisä­osaa. Asiakaspeili on tar­koi­tettu työs­ken­te­lyyn asiak­kaan kanssa.

Rakenteellista sosi­aa­li­työtä var­ten Kivikossa luo­tiin Huomiopeili. Se aut­taa tii­miä tai työn­te­ki­jää kir­jaa­maan ylös sosi­aa­lista rapor­toin­tia edel­lyt­tä­viä asioita, joita työssä nousee esiin.

Malmin las­ten­suo­je­lussa Helsingissä Kuvastinta on käy­tetty kolme vuotta. Osaaminen ja mate­ri­aa­lit tuli­vat työn­te­ki­jän mukana Kivikon lastensuojelusta.

Kuvastin pide­tään ker­ran kuussa, ja se kes­tää kaksi tun­tia ker­ral­laan. Siinä ajassa käsi­tel­lään yhdessä 1–2 keissiä.
– Aluksi Kuvastinta käy­tet­tiin vuo­ro­tel­len. Sitten aiheita alkoi löy­tyä luon­te­vasti. Työntekijät tie­tä­vät, että Kuvastin on tulossa ja he halua­vat nos­taa sinne omia tapauk­si­aan, ker­too joh­tava sosi­aa­li­työn­te­kijä Silja Remes.

Asian ei aina tar­vitse olla elä­mää suu­rempi kysy­mys, hän kuvaa. Sinne voi tuoda pie­niä­kin aiheita, jotka joku haluaa jakaa tii­min kes­ken, hän sanoo.

Tilaa toisen puheelle

Malmilla kuvas­tin on aut­ta­nut kehit­tä­mään keskustelua.

– Me olemme puhe­lias tiimi. Harjoittelemme Kuvastimessa anta­maan tilaa toi­sen puheelle. Vastuutyöntekijä saa rau­hassa ker­toa, eikä kukaan heitä väliin rat­kai­suja tai linjauksia.

Tärkein anti on se, että tiimi pysäh­tyy rau­hassa miet­ti­mään asioita, Remes sanoo. Siitä on tykätty.

Kuvastin on anta­nut pai­kan ker­toa asioista, jotka ovat han­ka­lia tai aiheut­ta­vat riit­tä­mät­tö­myy­den tun­netta. Asian pei­laa­mi­nen aut­taa myös, kun asiak­kaan tilan­tee­seen on vai­kea saada otetta.
– Asioihin ei tar­vitse löy­tää rat­kai­suja. Ne voi­vat jäädä auki.

Lomakkeita Malmilla ei enää käy­tetä, Remes kertoo.

– Menetelmä on nyt tuttu, ja osaamme viedä sen läpi ilman lomakkeita.

Lue lisää: http://www.socca.fi/praksis/julkaisut_ja_materiaalit/kuvastin_menetelma

Jaana Laitinen