Me-säätiössä ajatellaan suuresti. Visio on, ettei meillä ole enää vuonna 2050 syrjäytyneitä lapsia eikä nuoria.

 

 

Miksi tavoi­tella vähempää, sanoo Me-säätiön toimi­tus­johtaja Ulla Nord. Lasten ja nuorten syrjäy­ty­minen on yhteis­kun­nal­linen ongelma, jota ei voi sivuuttaa.

– Jokai­sella lapsella ja nuorella tulee olla tasaver­taiset mahdol­li­suudet turval­liseen kasvuun, keinot tavoi­tella unelmiaan ja saada hyvä elämä. Vastuu on yhteinen, eikä välit­tä­mistä voi ulkoistaa, sanoo Nord.

Ei siis ole meitä ja heitä, on vain me. Tähän ajatukseen tiivistyy Me-säätiön toiminta. Siitä tuli myös säätiön nimi, kun se perus­tettiin vuonna 2015. Me-säätiön taustalla rahoit­tajina ovat yksityis­hen­ki­löinä Supercell- ja Sumea-­peliy­ri­tysten perus­tajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja.

– Sekä minä että säätiön tausta­hen­kilöt uskomme, että tekemällä asioita rohkeasti toisin pystymme saavut­tamaan tavoit­teemme.

Tarjoammeko apua, josta nuori tai hänen perheensä hyötyy aidosti?

Me-säätiöstä sanotaan, ettei syrjäy­ty­neeksi synnytä. Terveyden ja hyvin­voin­nin­lai­toksen kansal­lisen synty­mä­ko­hortti 1987 ‑tutki­muksen pohjalta kuitenkin tiedetään, että lapsuuden elino­lo­suhteet ja vanhempien haavoittuva asema ovat riski­te­ki­jöitä lasten ja nuorten syrjäy­ty­mis­ke­hi­tyk­selle ja syrjään jäämi­selle aikui­suu­dessa.

Ulla Nord kertoo erään nuoren tarinan. Heidän tavatessaan nuori oli 21-vuotias, ja hänen perheensä oli tullut palve­luiden piiriin nuoren ollessa 4‑vuotias. Nuorella oli ollut yli sata auttajaa. Silti hän 21-vuotiaana ajatteli, ettei hän ole koskaan tullut kohda­tuksi eikä autetuksi.

Tarina on yksit­täinen. Silti on kysyttävä, tarjoammeko palve­luita toisensa perään varmis­ta­matta, hyötyykö nuori tai hänen perheensä niistä.

– Meillä on ollut Juho Saaren johtamana tutki­mus­hanke, jossa on tutkittu syrjäy­ty­neitä kolmessa sukupol­vessa. Tutki­mukseen osallis­tuneet perheet sanovat, etteivät he kykene vastaa­not­tamaan tarjolla olevaa apua. Esteenä on oma matala toimin­takyky, sillä elämän­ti­lanne on ollut jo vuosi­kausia huono, kertoo Nord.

Tilanne on tuttu lasten ja nuorten parissa työsken­te­le­ville ammat­ti­lai­sille. Nord kertaa saamiaan viestejä sosiaa­li­työn­te­ki­jöiltä. He sanovat, että pystyi­sivät saavut­tamaan työllään parempia tuloksia, jos työn voisi suunni­tella itsenäi­semmin asiakkaan tarpeisiin vastaa­vaksi ja käytössä olisi osallis­tavan budje­toinnin työkalu. Nyt järjes­telmä suuntaa työtä tiettyyn työsken­te­ly­tapaan.

Vastuu ­lapsista ja nuorista on yhteinen, eikä välittämistä voi ulkoistaa.

– Työnte­ki­jällä saattaa olla suunni­telma, että perhettä pitäisi tavata useammin, jotta työsken­te­lyssä päästäisiin alkuun. Harva hyötyy siitä, että tapaa työnte­kijän vain kerran kuukau­dessa 45 minuuttia.

Tekemisen rauhaa

Ulla Nord on työsken­nellyt lasten, nuorten ja perheiden parissa 30 vuotta. Hänelle oli jo hyvin nuoresta selvää, että hän haluaa tehdä työtä ihmisten kanssa.

– Enkä vain tehdä, vaan minulla on ollut kova palo vaikuttaa asioihin ja kehittää, hän sanoo.

Me-säätiöön Nord tuli Helsingin Diako­nis­sa­lai­tok­selta, jossa hän oli työsken­nellyt vuodesta 1997 lähtien. Etenkin hänet tunnetaan etsivän nuori­sotyön Vamoksen työmuo­tojen kehit­täjänä.

Nord on tausta­kou­lu­tuk­seltaan toiminta­terapeutti ja kosket­ta­vim­malta titte­liltään Vamos-mama. Nimitys juontaa Nordin tapaan toimia nuorten kanssa.

– Vamok­sessa oli yksinäisiä nuoria, jotka olivat jääneet vaille hoivaa ja huolen­pitoa. Vuoro­vai­ku­tus­suh­teeni heihin oli lämmin ja läheinen.

Vamosta kehitettiin periaattein, jotka ovat olleet Nordille aina tärkeitä. Kuullaan nuorta ja toimitaan hänen sanot­ta­miensa tarpeiden pohjalta. Palve­lu­ko­ko­nai­suuksia ja yhteis­työ­ver­kostoja raken­nettiin sellai­siksi, että ne oikeasti hyödyt­tivät nuoria. Näitä ajatuksia hän vei myös Me-säätiöön.

Hanke­maa­il­massa pitkään työsken­nel­leelle Nordille Me-säätiön rahoi­tuksen pysyvyys toi tekemisen rauhaa.

– Aloit­taessani ajattelin, että tilanne on nyt ihanteel­linen. Pysyvän rahoi­tuksen turvin voisimme kehittää välineitä, joilla oikeasti voidaan poistaa syrjäy­ty­mistä.

Vamos-työssä ollessaan hän koki jatkuvaa tuskaa siitä, että hyvistä tulok­sista huoli­matta Vamok­sella oli rahoitus vain vuodeksi kerrallaan.

– Tämä toi työhön ja palve­luita käyttävien nuorten elämään varjon. Mietin koko ajan, voidaanko työtä jatkaa seuraavana vuonna vai pitääkö ihmiset irtisanoa, ajaa toiminnat alas ja jättää haavoit­tu­vassa asemassa olevat nuoret ilman tukea.

Uusia Me-taloja perusteilla

Noin 5 – 6 miljoonan vuosi­bud­jetin turvin Me-säätiö tukee erilaisia hankkeita rahal­li­sesti ja myöntää apurahoja. Perin­tei­sistä säätiöistä poiketen se tekee myös itse. Kaikkein toimi­vam­maksi konsep­tiksi on osoit­tau­tunut Me-talot, joita on tällä hetkellä kuusi ja seitsemäs on perus­teilla Helsingin Mellun­mäkeen.

– Me-talo on asuina­lueen keskus ja alueen asukkaiden käytössä. Eri toimi­joiden kanssa tuotetaan alueelle niitä asioita, joita ihmiset itse kokevat tarvit­se­vansa. Kaikki palvelut ovat käyttä­jille maksut­tomia, kertoo Nord.

Me-taloja on aloitettu lähiöissä, joissa on huono-osaisuutta, palve­luita on viety pois, harras­tus­mah­dol­li­suudet ovat olemat­tomat, ihmiset kokevat yksinäi­syyttä, juuret­to­muutta, tukevien verkos­tojen niukkuutta.

Me-taloista saadut kokemukset ovat olleet rohkai­sevia. Näin on ollut Turun Pansiossa, jossa asukkaat äänes­tivät kaupun­gin­osa­ää­nes­tyk­sessä alueen yhdeksi parhaim­mista.

Me-talo on asuinalueen keskus ja alueen asukkaiden käytössä.

Asia voi tuntua pieneltä, mutta ihmisille on tärkeää, että he voivat olla ylpeitä asuina­lu­eestaan, eikä se määritä heidän mahdol­li­suuk­siaan.

Tampereen Multi­sil­lassa Me-talon ansiosta lasten osallis­tu­minen harras­tus­toi­mintaan on kasvanut merkit­tä­västi.

– Myönteinen seuraus on nähty myös alueen K‑kaupassa. Kauppiaan mukaan heillä ei enää ole näpis­te­lyitä, kun aikai­semmin ne olivat jatkuva ongelma.

Nyt perus­teilla oleva Mellunmäen Me-talo toimii hieman eri tavoin kuin muut Me-talot. Se on suunnattu alle 12-vuotiaille ja heidän vanhem­milleen. Työsken­telyn piiriin kutsutaan etenkin raskaana olevat äidit. Painopiste on ehkäi­se­vässä ja varhai­sessa tuessa.

– Mellunmäen talossa on edelleen avointa toimintaa, mutta meillä on ohjel­ma­ko­ko­nai­suuksia, joissa muun muassa pyritään vahvis­tamaan lasten koulu­myön­tei­syyttä sekä tietoja ja taitoja, jotta koulu­me­nestys paranisi. Taustalla meillä on THL:n kohort­ti­datan tieto, jonka mukaan yksi keskeinen syrjäy­ty­misen riski­tekijä on alle 7 keskiarvo.

Tehdään rohkeasti

Vuoteen 2050 on aikaa, mutta muutokseen on ryhdyttävä nyt. Pala kerrallaan, mutta rohkeasti ja kunnian­hi­moi­sesti, kuten Me-­säätiö­ssä ajatellaan.

– Miksi emme esimer­kiksi ryhdy kokeiluun, jossa tarjotaan kaikki mahdol­linen tuki niille perheille, jotka ovat suurim­massa riskissä. Useim­missa kunnissa on hyvin tiedossa, keitä nämä perheet ovat, sanoo Ulla Nord.

Tätä ajatellen keväällä 2019 Me-säätiö oli mukana raken­ta­massa Arki ensin ‑ohjelmaa.

– Halusimme pilotoida ja rakentaa mitat­tavan asetelman, jossa muuta­missa kunnissa tuottai­simme tietyille perheille palvelut toisin, jotta saisimme selville, millaisia tuloksia silloin saavu­tetaan.

Pilottia esitettiin Antti Rinteen hallitus­ohjelmaan, mutta se ei toteu­tunut.

Helena Jaakkola