Me-säätiössä ajatellaan suuresti. Visio on, ettei meillä ole enää vuonna 2050 syrjäytyneitä lapsia eikä nuoria.

 

 

Miksi tavoi­tella vähem­pää, sanoo Me-sää­tiön toi­mi­tus­joh­taja Ulla Nord. Las­ten ja nuor­ten syr­jäy­ty­mi­nen on yhteis­kun­nal­li­nen ongelma, jota ei voi sivuut­taa.

– Jokai­sella lap­sella ja nuo­rella tulee olla tasa­ver­tai­set mah­dol­li­suu­det tur­val­li­seen kas­vuun, kei­not tavoi­tella unel­mi­aan ja saada hyvä elämä. Vas­tuu on yhtei­nen, eikä välit­tä­mistä voi ulkois­taa, sanoo Nord.

Ei siis ole meitä ja heitä, on vain me. Tähän aja­tuk­seen tii­vis­tyy Me-sää­tiön toi­minta. Siitä tuli myös sää­tiön nimi, kun se perus­tet­tiin vuonna 2015. Me-sää­tiön taus­talla rahoit­ta­jina ovat yksi­tyis­hen­ki­löinä Supercell- ja Sumea-­pe­liy­ri­tys­ten perus­ta­jat Ilkka Paa­na­nen ja Mikko Kodi­soja.

– Sekä minä että sää­tiön taus­ta­hen­ki­löt uskomme, että teke­mällä asioita roh­keasti toi­sin pys­tymme saa­vut­ta­maan tavoit­teemme.

Tarjoammeko apua, josta nuori tai hänen perheensä hyötyy aidosti?

Me-sää­tiöstä sano­taan, ettei syr­jäy­ty­neeksi syn­nytä. Ter­vey­den ja hyvin­voin­nin­lai­tok­sen kan­sal­li­sen syn­ty­mä­ko­hortti 1987 ‑tut­ki­muk­sen poh­jalta kui­ten­kin tie­de­tään, että lap­suu­den eli­no­lo­suh­teet ja van­hem­pien haa­voit­tuva asema ovat ris­ki­te­ki­jöitä las­ten ja nuor­ten syr­jäy­ty­mis­ke­hi­tyk­selle ja syr­jään jää­mi­selle aikui­suu­dessa.

Ulla Nord ker­too erään nuo­ren tari­nan. Hei­dän tava­tes­saan nuori oli 21-vuo­tias, ja hänen per­heensä oli tul­lut pal­ve­lui­den pii­riin nuo­ren ollessa 4‑vuotias. Nuo­rella oli ollut yli sata aut­ta­jaa. Silti hän 21-vuo­ti­aana ajat­teli, ettei hän ole kos­kaan tul­lut koh­da­tuksi eikä aute­tuksi.

Tarina on yksit­täi­nen. Silti on kysyt­tävä, tar­joam­meko pal­ve­luita toi­sensa perään var­mis­ta­matta, hyö­tyykö nuori tai hänen per­heensä niistä.

– Meillä on ollut Juho Saa­ren joh­ta­mana tut­ki­mus­hanke, jossa on tut­kittu syr­jäy­ty­neitä kol­messa suku­pol­vessa. Tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­neet per­heet sano­vat, ettei­vät he kykene vas­taa­not­ta­maan tar­jolla ole­vaa apua. Esteenä on oma matala toi­min­ta­kyky, sillä elä­män­ti­lanne on ollut jo vuo­si­kausia huono, ker­too Nord.

Tilanne on tuttu las­ten ja nuor­ten parissa työs­ken­te­le­ville ammat­ti­lai­sille. Nord ker­taa saa­mi­aan vies­tejä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöiltä. He sano­vat, että pys­tyi­si­vät saa­vut­ta­maan työl­lään parem­pia tulok­sia, jos työn voisi suun­ni­tella itse­näi­sem­min asiak­kaan tar­pei­siin vas­taa­vaksi ja käy­tössä olisi osal­lis­ta­van bud­je­toin­nin työ­kalu. Nyt jär­jes­telmä suun­taa työtä tiet­tyyn työs­ken­te­ly­ta­paan.

Vastuu ­lapsista ja nuorista on yhteinen, eikä välittämistä voi ulkoistaa.

– Työn­te­ki­jällä saat­taa olla suun­ni­telma, että per­hettä pitäisi tavata useam­min, jotta työs­ken­te­lyssä pääs­täi­siin alkuun. Harva hyö­tyy siitä, että tapaa työn­te­ki­jän vain ker­ran kuu­kau­dessa 45 minuut­tia.

Tekemisen rauhaa

Ulla Nord on työs­ken­nel­lyt las­ten, nuor­ten ja per­hei­den parissa 30 vuotta. Hänelle oli jo hyvin nuo­resta sel­vää, että hän haluaa tehdä työtä ihmis­ten kanssa.

– Enkä vain tehdä, vaan minulla on ollut kova palo vai­kut­taa asioi­hin ja kehit­tää, hän sanoo.

Me-sää­ti­öön Nord tuli Hel­sin­gin Dia­ko­nis­sa­lai­tok­selta, jossa hän oli työs­ken­nel­lyt vuo­desta 1997 läh­tien. Eten­kin hänet tun­ne­taan etsi­vän nuo­ri­so­työn Vamok­sen työ­muo­to­jen kehit­tä­jänä.

Nord on taus­ta­kou­lu­tuk­sel­taan toiminta­terapeutti ja kos­ket­ta­vim­malta tit­te­lil­tään Vamos-mama. Nimi­tys juon­taa Nor­din tapaan toi­mia nuor­ten kanssa.

– Vamok­sessa oli yksi­näi­siä nuo­ria, jotka oli­vat jää­neet vaille hoi­vaa ja huo­len­pi­toa. Vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teeni hei­hin oli läm­min ja lähei­nen.

Vamosta kehi­tet­tiin peri­aat­tein, jotka ovat olleet Nor­dille aina tär­keitä. Kuul­laan nuorta ja toi­mi­taan hänen sanot­ta­miensa tar­pei­den poh­jalta. Pal­ve­lu­ko­ko­nai­suuk­sia ja yhteis­työ­ver­kos­toja raken­net­tiin sel­lai­siksi, että ne oikeasti hyö­dyt­ti­vät nuo­ria. Näitä aja­tuk­sia hän vei myös Me-sää­ti­öön.

Han­ke­maa­il­massa pit­kään työs­ken­nel­leelle Nor­dille Me-sää­tiön rahoi­tuk­sen pysy­vyys toi teke­mi­sen rau­haa.

– Aloit­taes­sani ajat­te­lin, että tilanne on nyt ihan­teel­li­nen. Pysy­vän rahoi­tuk­sen tur­vin voi­simme kehit­tää väli­neitä, joilla oikeasti voi­daan pois­taa syr­jäy­ty­mistä.

Vamos-työssä olles­saan hän koki jat­ku­vaa tus­kaa siitä, että hyvistä tulok­sista huo­li­matta Vamok­sella oli rahoi­tus vain vuo­deksi ker­ral­laan.

– Tämä toi työ­hön ja pal­ve­luita käyt­tä­vien nuor­ten elä­mään var­jon. Mie­tin koko ajan, voi­daanko työtä jat­kaa seu­raa­vana vuonna vai pitääkö ihmi­set irti­sa­noa, ajaa toi­min­nat alas ja jät­tää haa­voit­tu­vassa ase­massa ole­vat nuo­ret ilman tukea.

Uusia Me-taloja perusteilla

Noin 5–6 mil­joo­nan vuo­si­bud­je­tin tur­vin Me-sää­tiö tukee eri­lai­sia hank­keita rahal­li­sesti ja myön­tää apu­ra­hoja. Perin­tei­sistä sää­tiöistä poi­ke­ten se tekee myös itse. Kaik­kein toi­mi­vam­maksi kon­sep­tiksi on osoit­tau­tu­nut Me-talot, joita on tällä het­kellä kuusi ja seit­se­mäs on perus­teilla Hel­sin­gin Mel­lun­mä­keen.

– Me-talo on asui­na­lu­een kes­kus ja alu­een asuk­kai­den käy­tössä. Eri toi­mi­joi­den kanssa tuo­te­taan alu­eelle niitä asioita, joita ihmi­set itse koke­vat tar­vit­se­vansa. Kaikki pal­ve­lut ovat käyt­tä­jille mak­sut­to­mia, ker­too Nord.

Me-taloja on aloi­tettu lähiöissä, joissa on huono-osai­suutta, pal­ve­luita on viety pois, har­ras­tus­mah­dol­li­suu­det ovat ole­mat­to­mat, ihmi­set koke­vat yksi­näi­syyttä, juu­ret­to­muutta, tuke­vien ver­kos­to­jen niuk­kuutta.

Me-taloista saa­dut koke­muk­set ovat olleet roh­kai­se­via. Näin on ollut Turun Pan­siossa, jossa asuk­kaat äänes­ti­vät kau­pun­gin­osa­ää­nes­tyk­sessä alu­een yhdeksi par­haim­mista.

Me-talo on asuinalueen keskus ja alueen asukkaiden käytössä.

Asia voi tun­tua pie­neltä, mutta ihmi­sille on tär­keää, että he voi­vat olla ylpeitä asui­na­lu­ees­taan, eikä se mää­ritä hei­dän mah­dol­li­suuk­si­aan.

Tam­pe­reen Mul­ti­sil­lassa Me-talon ansiosta las­ten osal­lis­tu­mi­nen har­ras­tus­toi­min­taan on kas­va­nut mer­kit­tä­västi.

– Myön­tei­nen seu­raus on nähty myös alu­een K‑kaupassa. Kaup­pi­aan mukaan heillä ei enää ole näpis­te­lyitä, kun aikai­sem­min ne oli­vat jat­kuva ongelma.

Nyt perus­teilla oleva Mel­lun­mäen Me-talo toi­mii hie­man eri tavoin kuin muut Me-talot. Se on suun­nattu alle 12-vuo­tiaille ja hei­dän van­hem­mil­leen. Työs­ken­te­lyn pii­riin kut­su­taan eten­kin ras­kaana ole­vat äidit. Pain­opiste on ehkäi­se­vässä ja var­hai­sessa tuessa.

– Mel­lun­mäen talossa on edel­leen avointa toi­min­taa, mutta meillä on ohjel­ma­ko­ko­nai­suuk­sia, joissa muun muassa pyri­tään vah­vis­ta­maan las­ten kou­lu­myön­tei­syyttä sekä tie­toja ja tai­toja, jotta kou­lu­me­nes­tys para­nisi. Taus­talla meillä on THL:n kohort­ti­da­tan tieto, jonka mukaan yksi kes­kei­nen syr­jäy­ty­mi­sen ris­ki­te­kijä on alle 7 kes­kiarvo.

Tehdään rohkeasti

Vuo­teen 2050 on aikaa, mutta muu­tok­seen on ryh­dyt­tävä nyt. Pala ker­ral­laan, mutta roh­keasti ja kun­nian­hi­moi­sesti, kuten Me-­sää­tiö­ssä aja­tel­laan.

– Miksi emme esi­mer­kiksi ryhdy kokei­luun, jossa tar­jo­taan kaikki mah­dol­li­nen tuki niille per­heille, jotka ovat suu­rim­massa ris­kissä. Useim­missa kun­nissa on hyvin tie­dossa, keitä nämä per­heet ovat, sanoo Ulla Nord.

Tätä aja­tel­len keväällä 2019 Me-sää­tiö oli mukana raken­ta­massa Arki ensin ‑ohjel­maa.

– Halusimme pilo­toida ja raken­taa mitat­ta­van ase­tel­man, jossa muu­ta­missa kun­nissa tuot­tai­simme tie­tyille per­heille pal­ve­lut toi­sin, jotta sai­simme sel­ville, mil­lai­sia tulok­sia sil­loin saa­vu­te­taan.

Pilot­tia esi­tet­tiin Antti Rin­teen hallitus­ohjelmaan, mutta se ei toteu­tu­nut.

Helena Jaak­kola