Tasan 50 vuotta sitten Marraskuun liike pakotti Suomen katsomaan, miten kaikkein kovaosaisimpia meillä rankaistiin.

 

Eräänä tuli­pa­lo­pak­ka­syönä vuonna 1967 nel­jä­kym­mentä asunn­o­tonta alko­ho­lis­tia kuoli Hel­sin­gissä ulkona kyl­myy­teen. Vaka­vasta asunn­ot­to­muus­krii­sistä huo­li­matta kau­punki oli aiem­min sul­ke­nut 500 hen­gen yöma­jan viras­to­ti­lo­jen raken­ta­mi­sen tieltä. Kor­vaa­vaa paik­kaa yöma­jalle ei ollut tar­jottu.

Kuo­le­man­ta­pauk­set oli­vat vii­mei­nen niitti jou­kolle nuo­ria lää­kä­reitä ja sosio­lo­geja. He perus­ti­vat Mar­ras­kuun liike ‑nimi­sen ryh­män vaa­ti­maan vähä­osais­ten inhi­mil­li­sem­pää koh­te­lua ran­kai­su­kes­kei­sen kont­rol­li­po­li­tii­kan sijaan.

Jo aiem­min samana vuonna liik­keen ensi­ askel oli otettu jul­kai­se­malla suurta huo­miota herät­tä­nyt pamfletti Pak­koaut­ta­jat. Tässä kir­jassa tule­vat mar­ras­kuu­lai­set – jou­kos­saan muun muassa sosio­logi Klaus Mäkelä, lää­kä­rit Ilkka ja Vappu Tai­pale sekä juristi Jacob Söder­man – kri­ti­soi­vat voi­mak­kaasti Suo­men van­ki­la­mai­siksi muo­dos­tu­neita mie­li­sai­raa­loita, työ­lai­tok­sia, alko­ho­lis­tien huol­to­loita ja kou­lu­ko­teja, joissa hoi­don sijaan kes­ki­tyt­tiin ran­kai­se­mi­seen vie­läpä mie­li­val­tai­sesti.

Laitoskeikka saattoi kolahtaa hämmästyttävän pienestä rikkeestä.

– Kovim­missa kou­lu­ko­deissa tupa­koin­nista käräh­tä­nyttä saa­tet­tiin sei­sot­taa pal­jain jaloin lumessa. Jos­sa­kin pan­tiin työn­te­ki­jöille ja jät­kille hans­kat käteen, ja sit­ten lyö­mään. Saman­lai­sia olo­suh­teita oli myös osassa alko­ho­lis­ti­huol­to­loita, yksi Mar­ras­kuun liik­keen kes­kei­nen vai­kut­taja, psy­kiatri ja ex-­kan­san­edus­taja Ilkka Tai­pale muis­te­lee.

Lai­tos­keikka saat­toi kolah­taa häm­mäs­tyt­tä­vän pie­nestä rik­keestä. Kovan kurin kou­lu­ko­tiin saat­toi jou­tua kou­lu­pin­nauk­sesta ja pik­ku­rö­tös­te­lystä. Mak­sa­mat­to­mista ela­tus­mak­suista tai juo­pot­te­lusta hei­lahti työ­lai­tok­sen ovi. Sosi­aa­li­turva oli vas­tik­keel­lista: avus­tuk­set täy­tyi mak­saa takai­sin, jos ei muu­ten niin pak­ko­työllä lai­tok­sessa.

Työt­tö­mälle ja asunn­ot­to­malle alko­ho­lis­tille kierre poh­jalle saat­toi siis edetä ripeästi. Ei ihme, että Suo­messa oli 1960-­lu­vulla nelin­ker­tai­nen määrä van­keja mui­hin poh­jois­mai­hin ver­rat­tuna.

Lepakosta Linnan juhliin

Päi­vää ennen Suo­men 50-­vuo­ti­sit­se­näi­syys­päi­vää Suo­men väri­  ja ver­nis­sa­teh­taan  tyhjä varasto saa­tiin  avat­tua asunn­ot­to­mien alko­ho­lis­tien yöma­jaksi. Tähän Lepak­ko­luo­laan eli Liek­ki­ho­tel­liin tuli 1 000 miestä asu­maan. Kol­le­gansa Claes Anders­so­nin kanssa Ilkka Tai­pale hoiti vapaa­eh­toi­sesti Lepa­kossa monen­moista tuleh­dusta ja tapausta.

Kai Lin­ni­län kek­sin­nöstä jär­jes­timme uudelle yli­op­pi­las­ta­lolle omat itse­näi­syys­juh­lat. Kut­suimme asunn­ot­to­mat sinne oluelle ja mak­ka­ralle. Heitä tuli pai­kalle vii­ti­sen­sa­taa.

Juh­lat sai­vat hur­jasti media­huo­miota, jopa enem­män kuin pre­si­dentti Kek­ko­sen lin­nan juh­lat. Pahek­sun­taa ja myö­tä­tun­toa riitti, kes­kus­telu oli suurta.

– Radi­kaa­leim­mat sosi­aa­li­joh­ta­jat oli­vat rie­muis­saan avauk­sis­tamme, mutta osa viran­omai­sista koki kri­tiik­kimme louk­kaa­vana ja hei­dän työnsä arvos­tusta alen­ta­vana.

Mar­ras­kuun liik­keen yksi tavoite oli tehdä itsensä tar­peet­to­maksi ja avit­taa ala­koh­tais­ten etu­jär­jes­tö­jen syn­tyä. Näitä tuli­kin: Mus­ta­lai­syh­dis­tys, Suo­men varus­mies­liitto, Seta, Mie­len­ter­vey­den kes­kus­liitto, Aseis­ta­kiel­täy­ty­jä­liitto ja niin edel­leen. Vuonna 1973 Mar­ras­kuun liike lopetti toi­min­tansa.

Radikaaleimmat sosiaalijohtajat olivat riemuissaan avauksistamme, mutta osa viranomaisista koki kritiikkimme loukkaavana.

Yhteis­kun­taan mar­ras­kuu­lai­set jät­ti­vät komean perin­nön.

– Van­ki­luku on niistä ajoista 2,5­-kertaisesti pie­nempi ja pak­ko­lai­tok­set lope­tettu. Pit­kä­ai­kai­nen asunn­ot­to­muus on pal­jolti tal­tu­tettu. Jeho­van todis­ta­jat on saatu pois van­ki­lasta, samoin ela­tus­mak­sunsa hoi­ta­matta jät­tä­vät. Juo­pot eivät enää joudu pak­ko­huol­to­loi­hin. Kou­lu­ko­tien olo­suh­teet ovat aivan toi­set kuin 1960­-luvulla, Tai­pale lis­taa.

Veri vetää heikoimpien puolelle

Ilkka Tai­pa­leen kan­sa­lai­sak­ti­vismi ei tyreh­ty­nyt Mar­ras­kuun liik­kee­seen. Päin­vas­toin työ vähä­osai­sim­pien puo­lesta on jat­ku­nut siitä pitäen ja jat­kuu yhä. Yhdessä vai­monsa, Mar­ras­kuun liik­kees­sä­kin vai­kut­ta­neen enti­sen sosi­aa­li­- ja ter­veys­mi­nis­teri Vappu Tai­pa­leen kanssa paris­kunta perus­taa tänä vuonna van­kien ase­maan kes­kit­ty­vän Pri­son Reform Inter­na­tio­nal / Fin­land -­jär­jes­tön Mar­ras­kuun liik­keen 50­-vuo­tis­juh­lien kun­niaksi.

– Olemme kier­tä­neet pal­jon tutus­tu­massa eri mai­den van­ki­loi­hin. Dos­to­jevs­kin sanoin van­ki­lat ovat yhteis­kun­nan peili. Jos pei­liä kor­jaa, kuva yhteis­kun­nasta muut­tuu.

Tällä het­kellä meillä van­keja kat­so­taan vain rikol­li­suu­den, oikeus­ ja kri­mi­naa­li­po­li­tii­kan näkö­kul­masta. Tai­pa­leet halua­vat muo­kata pei­li­ku­vaa sosi­aa­li­po­liit­ti­sem­maksi.

– Rikol­li­suutta ja van­ki­laan jou­tu­mista voi­daan ehkäistä, van­ki­lao­lo­suh­teita voi­daan kor­jata ja sieltä ulos­pääs­sei­den ase­maa paran­taa. Van­kien ase­maa paran­ta­malla myös rikol­li­suus ilman muuta vähe­nee.

Jos katsotaan mitä tahansa sosiaalista jonoa niin yksinäiset muodostavat siitä suurimman osan.

Van­kien lisäksi Tai­pale ahke­roi edel­leen asunn­ot­to­muu­den vähen­tä­mi­seksi ja yksi­näis­ten köy­hien asialla.

– Jos kat­so­taan mitä tahansa sosi­aa­lista jonoa niin yksi­näi­set muo­dos­ta­vat siitä suu­rim­man osan. Oli kyse lei­vät­tö­män pöy­dän äärestä tai lei­pä­jo­noista, asunto­ tai toi­meen­tu­lo­jo­noista tai kuol­lei­den jonosta. Per­heet­tö­mät, yksi­näi­set pudok­kaat sieltä löy­ty­vät.

– Bul­ga­rian jäl­keen Suo­men yksi­näi­set ovat EU:n köy­him­piä. Vanhus­ ja lähim­mäis­pal­ve­lu­liitto Valli ry:n sekä Y-­Sää­tiön kanssa ajamme Suo­meen perus­tet­ta­vaksi par­la­men­taa­rista komi­teaa sel­vit­tä­mään yksi­na­su­vien ase­maa. Työ­ky­vyt­tö­mien saa­mista elä­ke­tuen pii­riin Tai­pale on aja­nut jo 40 vuotta. Monissa kun­nissa työ­ky­vyt­tö­myys­sel­vit­tely on juuri nyt soten odot­te­lun vuoksi väliai­kai­sesti kes­key­tetty.

– Tais­telu jat­kuu ja työ­voitto on varma.

Täy­tyy vain olla sit­keä. Vuo­si­tu­han­nen vaih­teessa Tai­pale tuotti kym­me­niä ideoita, joilla köy­hyys olisi voitu puo­lit­taa Suo­messa.

– YK:n Mil­len­nium-­ta­voite oli puo­lit­taa köy­hyys maa­il­massa vuo­teen 2015 men­nessä. Suo­mi­kin oli alle­kir­joit­ta­nut tämän tavoit­teen eli sen piti kos­kea myös Suo­men köy­hyy­den puo­lit­ta­mista, Tai­pale muis­tut­taa.

– Emme onnis­tu­neet tässä ope­raa­tiossa, vaikka se ei edes olisi mak­sa­nut yhteis­kun­nalle kovin pal­jon. Sen sijaan olemme anta­neet nel­jän mil­jar­din veron­ke­ven­nyk­set kes­ki­luo­kalle ja varak­kaille.

Sorto, sekasorto vai sosiaalipolitiikka?

Sote-­kes­kus­te­lussa Tai­pa­letta huo­les­tut­taa se, miten sosi­aa­li­työ ja sosi­aa­li­po­li­tiikka ovat jää­mässä eri­kois­sai­raan­hoi­don ja pal­ve­lu­ko­tien yksi­tyis­tä­mis­pu­hei­den jal­koi­hin.

– Näin sii­tä­kin huo­li­matta, että juuri sosi­aa­li­työl­lä­hän me vähen­nämme ja ehkäi­semme ter­vey­den­huol­lon tar­vetta. Tätä näkö­kul­maa on jos­tain syystä häm­mäs­tyt­tä­vän han­ka­laa saada esiin.

Suo­messa myös tur­val­li­suus­po­liit­ti­nen kes­kus­telu on saa­nut sosi­aa­li­po­li­tii­kasta yliot­teen. On hyvin vaa­ral­lista nähdä rat­kai­su­mal­lit tur­val­li­suu­den kautta sosi­aa­li­po­li­tii­kan sijaan, Tai­pale miet­tii.

– Jos osa ihmi­sistä jäte­tään heit­teille, sieltä tulee rekyy­linä takai­sin kai­ken­laista häi­riötä, se on aivan varma juttu. Pre­si­dentti Martti Ahti­saari on sano­nut, että maa­il­man suu­rin uhka ovat 300 mil­joo­naa työ­töntä miestä ja nais­ten kou­lut­ta­mat­to­muus.

Kiinnostaako osallistuminen Prison Reform International / Finlandiin – Ota yhteyttä: ilkka@ilkkataipale.fi.

– Jos näillä irral­li­silla mie­hillä ei ole muita kana­via, hei­dän vas­ta­rin­tansa saa Isi­sin muo­toja. Näkö­ala­ton massa läh­tee aina jotain kautta liik­keelle hake­maan mer­ki­tystä ja arvoa itsel­leen. Siksi kan­sain­vä­li­nen sosi­aa­li­po­li­tiikka on ainoa vas­taus parem­paan ja tur­val­li­sem­paan maa­il­maan.

– YK:ssa puhu­taan social floo­rista, poh­jim­mai­sesta poh­jasta, jonka alle kenen­kään ei pidä pudota. Tätä puhetta tar­vi­taan lisää.

Lopulta ihmis­kun­nalla on vain kolme yhteis­kun­ta­mal­lia: sorto, seka­sorto tai sosi­aa­li­po­li­tiikka, Tai­pale sum­maa.

– Sor­rolla saa­daan seka­sorto kuriin, mutta sosi­aa­li­po­li­tii­kalla saa­daan sekä sorto että seka­sorto kuriin. Sen hyväksi pitää ja kan­nat­taa tais­tella.

Tapio Olli­kai­nen

 

Tervettä ravistelua

 

Marraskuun liike herätti keskustelua tahdonvastaisuudesta ja sen oikeutuksesta, muistelee sosiaalialalla elämäntyönsä tehnyt Anja Auvinen.

 

Mar­ras­kuun liik­keen lai­tos­kri­tiikki kir­voitti aika­naan vilk­kaan kes­kus­te­lun. Sii­hen otti­vat osaa myös tuol­loin Kajaa­nissa asu­neet sosi­aa­li­huol­ta­jat Anja ja Martti Auvi­nen.

– Kes­kus­te­limme Mar­tin kanssa pal­jon pakosta sosi­aa­li­työssä. Olimme huo­lis­samme siitä, että jou­dumme teke­mään rat­kai­suja, jotka eivät ole asiak­kaan tah­don mukai­sia, Anja Auvi­nen ker­too.

Anja Auvinen

Kuva: Laura Vesa

Martti Auvi­nen toimi tuol­loin Kajaa­nin kau­pun­gin sosi­aa­li­joh­ta­jana. Anjan työ­paikka puo­les­taan oli kun­nal­li­sessa kas­va­tus­neu­vo­lassa, nykyi­sessä per­he­neu­vo­lassa.

– Emme aina olleet samaa mieltä. Mar­tilla oli vir­kansa puo­lesta hal­lin­nol­li­nen näke­mys. Minä olin asia­kas­työssä ja pai­no­tin rat­kai­su­jen tera­peut­tista ja eet­tistä näkö­kul­maa.

Martti Auvi­nen on etään­ty­nyt työ­ajas­taan jo siinä mää­rin, ettei tavoita enää 50 vuo­den takai­sia kes­kus­te­luja. Mar­ras­kuun liik­keen lai­tos­kri­tiikki tuli Auvi­sista kui­ten­kin tar­pee­seen.

– Meistä oli erit­täin tar­peel­lista jou­tua sosi­aa­li­työssä ajat­te­le­maan entistä perus­teel­li­sem­min, eri näkö­kul­mia huo­mioon ottaen ja ihmi­sen omaa koke­musta kun­nioit­taen, sanoo Anja Auvi­nen.

Tehoton laitoshoito

Per­he­neu­vo­lan lisäksi Anja Auvi­nen ehti työs­ken­nellä sosi­aa­li­toi­mis­tossa ja Pelas­ta­kaa Lap­set ry:ssä. Vii­mei­set vuo­det hän johti Kai­nuun A-­kli­nik­kaa.

– Pidin todella sosi­aa­li­työstä. Minulla ei kos­kaan käy­nyt mie­lessä, että vaih­tai­sin ammat­tia. Minulla on ollut hyvä elämä.

Mar­ras­kuun liik­keen aikoi­hin sosi­aa­li­työn­te­kijä liik­kui vapaa­eh­toi­suu­den ja pakon raja­mailla. Auvi­nen halusi kes­kus­te­luissa tuoda esiin eri­tyi­sesti näen­näistä vapaa­eh­toi­suutta.

– Jos ihmi­nen ohja­taan työ­pai­kalta päih­tei­den vuoksi hoi­toon, niin sinne on men­tävä tai hän saa työ­pai­kal­laan sank­tioita. Onko hoito sil­loin vapaa­eh­toista, hän kysyy.

Vielä 1960-­lu­vulla lai­tos­hoito oli taval­lista ja sitä pidet­tiin usein jopa vält­tä­mät­tö­mänä. Auvi­nen jakaa Mar­ras­kuun liik­keen lai­tos­kri­tii­kin.

– Lai­tok­seen lähet­tä­mi­nen ei ollut mikään rat­kaisu. Se ei usein­kaan tuot­ta­nut tulosta, jos asia­kas oli vas­ten­tah­toi­nen.

Tulosta päih­deon­gel­missa alkoi Auvi­sen mukaan syn­tyä vasta, kun asia­kas sai ihmi­sar­vonsa takai­sin. Se edel­lytti sosi­aa­li­työn­te­ki­jältä paneu­tu­mista ja aikaa.

1960-­luvulla vallalla oli ajatus, että yhteiskunnalla on oikeus puuttua ihmisen elämään.

– Piti saada kohen­net­tua ihmi­sen itse­tun­toa, jotta hän pys­tyi myön­tä­mään ongel­mansa. Asiak­kaat oli­vat usein niin häpeis­sään, ettei hei­dän itse­tun­tonsa enää kes­tä­nyt sitä.

Koulutuksesta isoin apu

Vielä 50 vuotta sit­ten val­lalla oli hal­lin­nol­li­nen työ­ote. Hoi­to­suh­teet jäi­vät taval­li­sesti lyhyiksi, ja sosi­aa­li­työn­te­ki­jät oli­vat usein kou­lut­ta­mat­to­mia, Auvi­nen ker­too.

– Maal­li­koi­den oli vai­kea ymmär­tää, että viran­omai­nen ei vält­tä­mättä näe asiak­kaan hyvää. He eivät aina kun­nioit­ta­neet ihmi­sen omaa har­kin­ta­ky­kyä, vaan käyt­ti­vät lii­kaa viran­omais­val­taa.

Auvi­sen mukaan 1960-­lu­vulla val­lalla oli aja­tus, että yhteis­kun­nalla on oikeus puut­tua ihmi­sen elä­mään. Mar­ras­kuun liike ravis­teli sitä hänestä ter­veellä tavalla.

– Se herätti kes­kus­te­lua tah­don­vas­tai­suu­desta ja sen oikeu­tuk­sesta. Osa sosi­aa­li­työn­te­ki­jöistä notee­rasi Mar­ras­kuun liik­keen vies­tin ja ryh­tyi arvioi­maan työ­ta­po­jaan ja pää­tök­si­ään.

Mar­ras­kuun liik­keen sanoma oli Auvi­sen mukaan kui­ten­kin helppo syr­jäyt­tää vou­ho­tuk­sena tai yli­lyön­tinä. Hänestä kou­lu­tuk­sen yleis­ty­mi­nen vai­kutti Mar­ras­kuun lii­kettä enem­män.

– Mitä enem­män sosi­aa­li­työ­hön tuli kou­lut­tau­tu­neita ihmi­siä, sitä parem­mat mah­dol­li­suu­det heillä oli ottaa huo­mioon asia­kas oman elä­mänsä her­rana tai rou­vana.

Tällä saralla Auvi­nen teki myös oman osuu­tensa. Jää­ty­ään eläk­keelle hän kou­lutti vielä vuo­sia sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä ja ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lai­sia koh­taa­maan päih­deon­gel­mai­sia.

Meeri Ylä-Tuu­ho­nen

 

Kun kontrolli nostaa päätään

 

Sosiaalityön historia täytyy tuntea, jotta synkät ajat eivät palaa, Jarl Spoof sanoo.

 

Jarl Spoof jäi muu­tama vuosi sit­ten Van­taan joh­ta­van sosi­aa­li­työn­te­ki­jän töis­tään eläk­keelle. Hän aloitti sosi­aa­lia­lan opin­tonsa 1970-­lu­vun alussa.

– Tun­simme Mar­ras­kuun liik­keen tee­mat ja kont­rol­li­po­li­tii­kan kri­tii­kin. Kun aloi­tin, pin­nalla oli var­sin­kin Ruot­sin ajan­koh­tai­nen kes­kus­telu las­ten­suo­je­lusta ja sosi­aa­li­työstä, Jarl Spoof muis­te­lee.

– Mie­timme opin­to­pii­reissä pal­jon asiak­kaan ase­maa ja halusimme humaa­nis­taa sosi­aa­li­työtä, joka yhä oli kovin kont­rol­li­hen­kistä. Pää­ta­voit­teita alalla 1970-­lu­vun alussa oli saada kou­lu­tus kun­toon. Sosi­aa­li­työn amma­til­lis­tu­mi­nen oli vasta aluil­laan.

– Suu­rin osa työn­te­ki­jöistä oli kou­lut­ta­mat­to­mia. Joh­ta­jat­kin saat­toi­vat olla täy­sin poliit­ti­sen aktii­vi­suu­den ja puo­lue­kan­nan mukaan valit­tuja.

Kuva: Veikko Somer­puro

– Nyky­ään on upeaa, että sosi­aa­lia­lan kou­lu­tuk­semme on aivan maa­il­man huip­pua. Siitä sosi­aa­li­työ ei jää kiinni, mutta raken­teissa ja resurs­seissa riit­tää vii­lat­ta­vaa.

Millaista uudistamista sosiaaliala tarvitsee?

Työ tulisi ennen kaik­kea nähdä sisim­mäl­tään pal­ve­luna eikä kont­rol­lina, sanoo Jarl Spoof.

– Sosi­aa­li­työ ei ole kos­kaan vielä pääs­syt kun­nolla läh­te­mään asiak­kai­den tar­peista. Työ on aina ollut kovin ulkoa­päin ohjat­tua ja byro­kraat­tista. Sosi­aa­li­työssä pitäisi ehdot­to­masti olla lähei­sesti yhtey­dessä asiak­kai­siin, mutta liika byro­kra­tia pitää etäi­syyttä yllä.

Sosi­aa­lia­lan tilan­netta Spoof ver­taa lää­kä­rei­den työ­hön. Mis­sään hal­lin­nossa ei pää­tetä siitä, miten lää­kä­rin­työtä teh­dään, vaan työ läh­tee asiak­kai­den tar­peista.

– Sosi­aa­li­työssä jou­du­taan yhä vali­tet­ta­vasti teke­mään pal­jon vain lakia toi­meen­pa­ne­vaa työtä.

Keppi eliitin lahja köyhille?

100-vuo­ti­aassa Suo­messa kont­rol­li­puhe on taas kas­vussa. Minis­te­ri­ta­solla vaa­di­taan kovem­pia ran­gais­tuk­sia ja vas­tik­keel­lista sosi­aa­li­tur­vaa.  On pöy­ris­tyt­tä­vää, että sosi­aa­li­työn synkkä, kont­rol­liin ja ran­gais­tuk­siin perus­tuva his­to­ria unoh­de­taan, Spoof häm­mäs­te­lee.

– His­to­rial­li­sesti sosi­aa­li­työn asiak­kaat on aina koettu hie­man uhkana yhteis­kun­nalle, moraa­lille ja ties mille. Nämä näke­myk­set vai­kut­ta­vat vali­tet­ta­vasti yhä pal­jon, ja se estää sosi­aa­li­työn näke­mi­sen pal­ve­luna kont­rol­lin sijaan.

Spoo­fin mukaan tar­vit­semme kun­non lika­pyyk­ki­kes­kus­te­lua sosi­aa­lia­lasta, jotta men­neet synk­kyy­det eivät tule­vai­suu­dessa toistu.

Onko eliitin lahja köyhimmille juhlavuotena se, että kovennetaan kontrollipolitiikkaa ja tehdään sosiaaliturvasta vastikkeellista?

– Vii­meksi kun sosi­aa­li­turva oli vas­tik­keel­lista eikä töitä ollut saa­ta­villa, ihmi­siä hei­tet­tiin jou­kolla lai­tok­siin pak­ko­töi­hin. Entä mitä muuta nykyi­nen vam­mais­pal­ve­lu­jen kil­pai­lu­tus hal­vim­malle tar­joa­jalle on kuin moder­nia köy­häin­huu­to­kaup­paa?

Suomi 100 vuotta

Kun Suomi vuonna 1967 täytti 50 vuotta, pre­si­dentti Kek­ko­nen armahti osan van­geista. Kun Suomi nyt täyt­tää 100 vuotta, mah­taako pre­si­dent­timme tehdä samoin vai onko aika kovempi, Spoof miet­tii.

– Nyt olisi täy­del­li­nen hetki rea­goida köy­hyy­teen ja syr­jäy­ty­nei­syy­teen. Vai onko elii­tin lahja köy­him­mille juh­la­vuo­tena se, että koven­ne­taan kont­rol­li­po­li­tiik­kaa ja teh­dään sosi­aa­li­tur­vasta vas­tik­keel­lista?

Vas­tik­keel­li­suu­den tie­tä­mä­tön tuput­ta­mi­nen har­mit­taa Spoo­fia.

– Pit­kä­ai­kais­työt­tö­mistä suu­rin osa on jo mak­sa­nut sosi­aa­li­tur­va­mak­suja ja vero­ ja yhteis­kun­nalle 50–60-­vuotiaiksi saakka, ennen kuin heistä on tul­lut työt­tö­miä. Eikö heille kuulu saada jotain takai­sin han­ka­lassa tilan­tees­saan? Tätä taus­taa vas­ten vas­tik­keel­li­suuseh­do­tuk­set kuu­los­ta­vat suo­ras­taan ryös­töltä.

Kohti äänekästä dialogia

Kri­tiikki herät­tää aina pal­jon tun­teita. Mar­ras­kuun liik­keen Pak­koaut­ta­jat-­kir­ja­kin louk­kasi aikoi­naan monia sosi­aa­lia­lan ihmi­siä. Spoof ymmär­tää mie­li­pa­haa, sillä moni var­masti yritti vil­pit­tö­mästi par­haansa, eikä työn kont­rol­li­pai­not­tei­suutta suin­kaan ole helppo vähen­tää, jos orga­ni­saa­tio ja lain­sää­däntö ei täl­laista toi­min­taa tue.

– Silti kaikki kri­tiikki on aina otet­tava vaka­vasti ja krii­ti­koi­den kanssa on pyrit­tävä raken­ta­vasti kes­kus­te­le­maan. Oli kri­tiikki kuinka rajua, asia­tonta tai vir­heel­listä tahansa.

– Dia­lo­gia tulisi ehdot­to­masti käydä myös näinä some­myrs­ky­jen aikoina. Pahinta on rea­goida kri­tiik­kiin hil­jai­suu­della tai eris­tä­mi­sellä. Sote­keskustelussa sosi­aa­liala on jää­nyt häm­mäs­tyt­tä­vään kat­vee­seen. Nyt jos kos­kaan alaa tulee puo­lus­taa äänek­käästi, Spoof sanoo.

– Se hil­jai­suus, mikä soten ympä­rillä val­lit­see, on äärim­mäi­sen huo­les­tut­ta­vaa. Tie­dän kyllä, että kes­kus­te­lun herät­tä­mi­nen on vai­keaa: olen yrit­tä­nyt nos­taa jul­kista kes­kus­te­lua sosi­aa­li­työn mer­ki­tyk­sestä, mutta sitä on hyvin vai­kea saada aikai­seksi. Tässä mei­dän täy­tyy nyt jak­saa olla aktii­vi­sia.

Tapio Olli­kai­nen