Lapsen oikeuksien edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Suomen ensimmäistä lapsistrategiaa kätilöimässä ollut Esa Iivonen tekee työtään oikeustieteilijän täsmällisyydellä, pykälä kerrallaan.

 

 

Manner­hei­min Lastensuojeluliiton joh­tava asian­tun­tija Esa Iivonen on monelle tuttu näky tele­vi­siosta ja leh­tien pals­toilta. Hän kom­men­toi las­ten ja per­hei­den asioita sel­keästi, ja perus­tel­lusti. Puheessa tois­tu­vat usein perus- ja ihmi­soi­keu­det, ja hän puo­lus­taa tin­ki­mät­tö­mästi kaik­kein hei­kom­massa ase­massa ole­vien las­ten ja nuor­ten oikeuksia.

Iivonen on lapsi- ja per­he­po­liit­ti­sen vai­kut­ta­mis­työn ammat­ti­lai­nen. Hän on mukana minis­te­riöi­den asian­tun­ti­ja­ryh­missä, kir­joit­taa lausun­toja hal­li­tuk­sen lakieh­do­tuk­siin, ja on sään­nöl­li­sesti kuul­ta­vana edus­kun­nan valiokunnissa.

Hän pitää yhteyttä päät­tä­jiin, kam­pan­joi yhdessä mui­den jär­jes­tö­jen kanssa, kir­joit­taa mie­li­pide- ja asian­tun­ti­ja­kir­joi­tuk­sia sekä ottaa aktii­vi­sesti kan­taa asioi­hin sosi­aa­li­sessa mediassa. Hän myös kou­lut­taa asian­tun­ti­joita ja päättäjiä.

Helsingin yli­opis­ton oikeus­tie­teel­li­sestä val­mis­tu­nut Iivonen uskoo, että lain­sää­dän­nön avulla on mah­dol­lista raken­taa kai­kille ihmi­sille oikeu­den­mu­kai­sem­paa maailmaa.

– Minulle oikeus­tiede on maa­il­man­pa­ran­ta­mi­sen väline, hän sanoo.

Keskimäärin hyvin ei riitä.

Erityisen suuri lain­sää­dän­nön mer­ki­tys on sosi­aa­li­pal­ve­luissa ja sosi­aa­li­huol­lossa, Iivonen muistuttaa.

– Sosiaalihuollossa on esi­mer­kiksi pal­jon itse­mää­rää­mi­soi­keu­teen liit­ty­viä rajoi­tuk­sia, jotka edel­lyt­tä­vät tark­kaa lainsäädäntöä.

Perus- ja ihmi­soi­keu­det muo­dos­ta­vat Iivosen mukaan perus­tan millä las­ten, nuor­ten ja per­hei­den oikeuk­sia ja hyvin­voin­tia tur­va­taan. Vaikka Iivonen pitää tut­ki­musta tär­keänä tie­to­poh­jana pää­tök­sen­teossa, ei sitä hänen mie­les­tään voi jät­tää pel­kän tut­ki­mus­tie­don varaan.

– Keskeiset perus- ja ihmi­soi­keus­pe­ri­aat­teet, syr­ji­mät­tö­myys ja yhden­ver­tai­suus, tuo­vat yhdessä sosi­aa­lis­ten ja sivis­tyk­sel­lis­ten perus- ja ihmi­soi­keuk­sien kanssa poliit­ti­sista suh­dan­teista riip­pu­mat­to­man ja pit­kä­jän­tei­sen vel­voit­teen tur­vata hei­koim­massa ase­massa ole­vien ryh­mien oikeuk­sia. Tutkimusresurssien suun­tau­tu­mi­sessa on kyse myös val­lan­käy­töstä eikä esi­mer­kiksi päihde- tai mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jiin koh­distu saman­lai­sia tut­ki­musint­res­sejä kuin somaat­ti­sista sai­rauk­sista kärsiviin.

Silmiä ei voi ummistaa

Iivoselle kes­ki­mää­rin hyvin ei riitä.

– Tällä tar­koi­tan sitä, että jul­ki­suu­dessa puhu­taan usein, että val­taosa lap­sista ja per­heistä voi hyvin. Me emme voi ummis­taa sil­miämme siltä 15 pro­sen­tilta, jolla on ongelmia.

Erityistä huo­miota Iivosen mie­lestä pitäisi kiin­nit­tää kiusaa­mi­seen, mie­len­ter­vey­son­gel­miin sekä lap­siin, joilla on neu­rop­sy­kiat­ri­sia eri­tyis­piir­teitä. Hän on huo­lis­saan yksin­huol­ta­jien ase­masta, lap­si­per­he­köy­hyy­destä sekä syyl­lis­tä­västä vanhemmuuspuheesta.

– Ensisijainen vas­tuu on aina van­hem­milla. Mutta pidän vaa­ral­li­sena sel­laista poliit­tista reto­riik­kaa, jossa aja­tel­laan, että näistä asioista ei tar­vitse huo­leh­tia, koska ne kuu­lu­vat per­heille. Syrjäytyminen tai eriar­voi­suus on aina yhteis­kun­nal­li­nen pro­sessi, joka joh­tuu siitä, että jotain on jätetty teke­mättä tai tehty väärin.

Ongelmia aiheut­taa myös pal­ve­lu­jär­jes­tel­män jär­jes­tel­mä­läh­töi­syys ja resurs­sien puute.

– Meidän mie­len­ter­veys­jär­jes­tel­mämme ei toimi perus­ta­solla ollen­kaan. Koulukuraattoreita on liian vähän. Opiskeluhuoltoon ja las­ten­suo­je­luun tar­vit­tai­siin ehdot­to­masti hen­ki­lös­tö­mi­toi­tuk­set, Iivonen luettelee.

Ihmisoikeudet eivät toteudu itsekseen.

Monet ongel­mista ovat jat­ku­neet jo pit­kään. Tästä huo­li­matta lap­si­asioita on vai­keaa saada poli­tii­kan kes­ki­öön. Iivosen mukaan kyse on siitä, että suo­ma­laista poli­tiik­kaa teh­dään hyvin talouspolitiikkakeskeisesti.

– Politiikka on myös hyvin lyhyt­jän­teistä. Lasten asioi­hin teh­ty­jen pää­tös­ten vai­ku­tuk­set näky­vät vasta pit­källä aikavälillä.

Iivosen mie­lestä poliit­tis­ten päät­tä­jien kes­kuu­dessa ele­tään myös hel­posti hyvä­osai­suu­den kuplassa, ja aja­tel­laan, että las­ten ja per­hei­den asiat ovat kunnossa.

Kaikki puolueet sitoutuneet

Hetkeksi lap­si­asiat saa­tiin poli­tii­kan kes­ki­öön hel­mi­kuussa, kun Suomen ensim­mäi­nen kan­sal­li­nen lap­si­stra­te­gia jul­kais­tiin. Se on tar­koi­tettu lait­ta­maan toi­meen YK:n lap­sen oikeuk­sien sopi­muk­sen velvoitteet.

Iivosella on ollut stra­te­gian syn­ty­mi­sessä iso rooli. Hän oli yhdessä Lastensuojelun Keskusliiton eri­tyis­asian­tun­ti­jan Kirsi Pollarin kanssa teke­mässä lapsi- ja per­he­jär­jes­tö­jen aloi­tetta lap­si­stra­te­gian laa­ti­mi­seksi vuonna 2017. Järjestöjen yhtei­nen vai­kut­ta­mis­työ nosti lap­si­stra­te­gian Juha Sipilän hal­li­tuk­sen vuo­den 2018 kehys­rii­heen ja Antti Rinteen hal­li­tus­oh­jel­man kir­jauk­siin. Myös lap­sia­sia­val­tuu­tettu edisti asiaa.

– Olen ollut mukana myös stra­te­gian poh­ja­työtä vuo­sina 2018–2019 teh­neessä ryh­mässä sekä stra­te­gian val­mis­tel­leen, Sanna Marinin hal­li­tuk­sen aset­ta­man par­la­men­taa­ri­sen komi­tean sih­tee­ris­tössä, Iivonen kertoo.

Iivonen on myös kir­joit­ta­nut Pollarin kanssa sel­vi­tyk­sen stra­te­gian oikeu­del­li­sesta perustasta.

– Lapsistrategia on tär­keä, koska sen avulla on mah­dol­lista tehdä pit­kä­jän­teistä, hal­li­tus­kausien yli­me­ne­vää lap­si­po­li­tiik­kaa. Uskon, että esi­mer­kiksi Sipilän hal­li­tuk­sen aikai­set var­hais­kas­va­tus­la­kiin teh­dyt hei­ken­nyk­set olisi pys­tytty estä­mään, jos meillä olisi sil­loin ollut vah­vasti oikeus­pe­rus­tai­nen näkö­kulma lapsipolitiikkaan.

Strategiaan ovat sitou­tu­neet kaikki eduskuntapuolueet.

– Pidän sitä hyvin mer­kit­tä­vänä, koska kaik­kien puo­luei­den näke­myk­set lapsi- ja per­he­po­li­tii­kasta eroa­vat merkittävästi.

Ihmisoikeuksia toteutettava aktiivisesti

Pelkkä lain­sää­däntö, ihmi­soi­keus­so­pi­mus tai stra­te­gia ei kui­ten­kaan riitä, muis­tut­taa Iivonen.

– Ihmisoikeudet eivät toteudu itsek­seen. Niitä pitää toteut­taa aktii­vi­sesti ja tavoit­teel­li­sesti joka päivä.

Lapsistrategian koh­dalla se tar­koit­taa, että jokai­nen hal­li­tus tekee oman toi­meen­pa­no­suun­ni­tel­mansa. Lapsistrategian tulee myös olla neu­vot­te­lu­pöy­dässä sil­loin kun hal­li­tus­oh­jel­maa kirjoitetaan.

Yksi kes­kei­sim­mistä peri­aat­teista lap­si­stra­te­giassa on lap­si­vai­ku­tus­ten arviointi. Vuosi sit­ten koro­na­pan­de­mian puh­je­tessa lap­si­vai­ku­tus­ten arvioin­teja ei Iivosen mukaan ehditty tehdä. Iivonen johti viime vuonna sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riön aset­ta­maa työ­ryh­mää, joka sel­vitti epi­de­mian vai­ku­tuk­sia lap­siin ja nuoriin.

Lapsiasioita on vaikea saada politiikan keskiöön.

Epidemian pit­kit­tyessä pitää Iivosen mie­lestä kaik­kien koro­naan liit­ty­vien rajoi­tus­toi­mien suh­teel­li­suutta ja vält­tä­mät­tö­myyttä arvioida todella kriit­ti­sesti eri­tyi­sesti las­ten ja nuor­ten osalta.

– Koronakriisin suu­ret sosi­aa­li­set vai­ku­tuk­set lap­siin ja nuo­riin saa­te­taan sivuut­taa. Olen huo­lis­sani, ymmär­re­täänkö sosi­aa­lis­ten vai­ku­tus­ten pit­kä­ai­kai­suus ja vaka­vuus ihan riit­tä­vällä tavalla. Pidän ris­kinä, että eriar­vois­tu­mi­nen vah­vis­tuu koro­nan myötä, hän pohtii.

Vaikutukset voi­vat ulot­tua jopa seu­raa­viin suku­pol­viin saakka. Talouskriisit, joka koro­na­kin on, hei­ken­tä­vät eni­ten nuor­ten aikuis­ten ase­maa työ­mark­ki­noilla ja tulonjaossa.

– Se vai­kut­taa myös per­heen­pe­rus­ta­mi­sen mah­dol­li­suuk­siin. Heikommassa sosio­eko­no­mi­sessa ase­massa ole­vien lap­si­lu­ku­toi­veet ovat tut­ki­tusti pie­nem­piä kuin parem­massa ase­massa ole­vien. Näin las­ten saa­mi­nen eriar­vois­tuu työ­mark­kina-ase­man perusteella.

Kaikkia ihmisiä kohdeltava hyvin

Oikeudenmukaisuuden tavoit­telu ja eriar­voi­suu­den vähen­tä­mi­nen on Iivoselle sydä­men asia. Hän suh­tau­tuu työ­hönsä into­hi­moi­sesti ja kut­suu sitä kutsumustyöksi.

– Minulle on ollut hyvin nuo­resta pitäen tär­keää, että kaik­kia ihmi­siä koh­del­laan hyvin. Ja, että kaikki ihmi­set löy­täi­si­vät oman paik­kansa yhteis­kun­nassa. Ehkä se on jotain sisä­syn­tyistä empa­tiaa, hän pohtii.

Iivonen näkee eriar­voi­suu­den vähen­tä­mi­sen niin tär­keäksi asiaksi, että jätti aikoi­naan hal­li­tus­neu­vok­sen viran sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riössä ja siir­tyi takai­sin Mannerheimin Lastensuojeluliittoon, kun olisi jou­tu­nut val­mis­te­le­maan leik­kauk­sia lapsilisiin.

– Minulle tuli siitä hir­veä oman­tun­non ris­ti­riita. Tunsin itseni papiksi, joka jou­tuu todis­ta­maan, että Jumalaa ei ole.

Yhdenvertaisuuden toteut­ta­mi­nen on Iivoselle tär­keää myös hänen omissa työ­ta­vois­saan. Kun kan­san­edus­ta­jille läh­tee säh­kö­pos­tia, pitää hän huo­len, että samat mate­ri­aa­lit lähe­te­tään kai­kille saman­ai­kai­sesti, ja että kaik­kien puo­luei­den edus­ta­jia koh­del­laan yhdenvertaisesti.

Vaikka asiat ete­ne­vät hitaasti ja taka­pak­keja väis­tä­mättä syn­tyy, ei Iivonen myönnä turhautuvansa.

– Totta kai välillä tulee pet­ty­myk­siä. Mutta olen aika prag­maat­ti­nen ihmi­nen. Nämä ovat pit­kän aika­vä­lin asioita. Tämä on mara­ton, ei pikajuoksu.

Hän iloit­see monista saa­vu­tuk­sista, joita mat­kan var­rella riit­tää. Lapsen oikeuk­sien näkö­kulma on yhteis­kun­nassa sel­keästi vahvistunut.

– Hyvä esi­merkki siitä on, että kun kier­rän luen­noi­massa lap­si­vai­ku­tus­ten arvioin­nista, on monessa kun­nassa usein pai­kalla koko kunnanvaltuusto.

Samalla perik­sian­ta­mat­to­muu­della kuin Iivonen puo­lus­taa lap­sen oikeuk­sia, suh­tau­tuu hän lem­pi­har­ras­tuk­seensa luon­nossa liik­ku­mi­seen yhdessä per­heensä kanssa. Suomen 40 kan­sal­lis­puis­tosta on käy­mättä enää yksi, Perämeren kansallispuisto.

– Tänä vuonna tulee myös yksi uusi käyn­ti­kohde, kun Sallatunturin kan­sal­lis­puisto ava­taan, hän iloitsee.

Kaikkien lasten Suomi

Kansallisen lap­si­stra­te­gian tavoit­teena on luoda lapsi- ja per­he­myön­tei­nen Suomi, jossa lap­sen oikeu­det ja asema vakiin­nu­te­taan, lap­set ote­taan huo­mioon kai­kessa toi­min­nassa ja haa­voit­tu­vassa ase­massa ole­vien las­ten oikeu­det tur­va­taan. Strategian taus­talla on YK:n lap­sen oikeuk­sien sopi­muk­sen neljä yleis­pe­ri­aa­tetta: syr­ji­mät­tö­myys, lap­sen edun ensi­si­jai­suus, lap­sen oikeus elä­mään, hen­kiin­jää­mi­seen ja kehit­ty­mi­seen ja lap­sen osallisuus.
www.lapsistrategia.fi

Hanna-Mari Järvinen