Sosiaalityöntekijä ja väitöskirjatutkija Miina Kaartinen tutkii selviytymistä, Katri Helenaa ja black metal -alakulttuuria. Hän kaipaa yhteiskuntaa, jossa asioita tehdään enemmän yhdessä.

 

 

Punatii­lisen raken­nuksen yläker­rassa lattia narisee askeleen alla. Viher­kasvit kurot­tavat kohti valoa. Seinät on täytetty maalauk­silla ja oksista taivu­tel­luilla taide­teok­silla. Kello raksuttaa.

Täällä sosiaa­li­työ­tekijä ja tutkija Miina Kaartinen käy läpi Katri Helenasta kertovia media-aineistoja ja työstää artik­kelia väitös­kir­jaansa. Lahden keskus­tassa sijaitseva tila on Kaartisen kuvatai­tei­lijana työsken­te­levän äidin ateljee, johon mahtuu hyvin kaksikin tekijää.

Yhdessä tekeminen, jakaminen ja toisten ihmisten arvos­ta­minen toistuu Kaartisen puheessa. Hän ei tunne oloaan kotoi­saksi vahvojen sanka­riyk­si­löiden maail­massa.

– Nykyään pitää tehdä itsestään kauhean iso numero ja tuoda itseään esille. Väistä­mättä jos nostaa itseään, silloin ei nosta toisia, Kaartinen sanoo.

Mutta mikä on saanut sosiaa­li­työn­te­kijän tutkimaan kulttuuri-ilmiöitä? Eikö Katri Helena ole aika kaukana sosiaa­lityön ammatil­li­sesta arjesta?

– Minua kiinnos­tavat arkiset selviy­ty­mis­ta­rinat. Tarkas­telen artik­ke­leissa, miten selviy­ty­misen käsitettä voisi ymmärtää kulttuu­ri­sesta näkökul­masta. Sosiaa­li­työs­säkin käytetään liian helposti psyko­lo­gisia käsit­teitä ja teorioita, jotka keskit­tyvät yksilöön, Kaartinen tiivistää.

– Kulttuu­risten tarinoiden ymmär­tä­minen auttaa hahmot­tamaan, mistä erilaiset vaikkapa työttö­myyteen liittyvät ajatte­lu­mallit tulevat tai miksi ihminen tuntee jossain tilan­teessa niin kuin tuntee.

Välivuodet opettivat

Miina Kaartinen etsi nuorena omaa paikkaansa muutaman välivuoden ajan. Lukion jälkeen elämän opiskelu alkoi töissä Lahden torigril­lillä.

Lopul­linen herätys maailman eriar­voi­suuteen tuli luksus­ris­tei­li­jällä, jossa Kaartinen työskenteli hyttie­mäntänä siivoten hyttejä ja tarjoillen vasta­pu­ris­tettua greip­pi­mehua.

Yksi sosiaalityön tehtävä on tukea ihmisten selviytymistä. Mutta mitä me tarkoitamme selviytymisellä?

Kaartinen huomasi pian, että laivan filip­pii­ni­läiset merimiehet olivat eri asemassa kuin euroop­pa­laiset kolle­gansa. He työsken­te­livät pidempiä vuoroja sekä asuivat erillään ja ahtaammin.

Kun pieni­ko­koinen ristei­lyalus kulki Amazon-jokea pitkin, paikal­liset vaati­mat­to­masti elävät ihmiset tulivat katsomaan hienoa laivaa. Samana iltana laivan juhla­sa­lissa oli kapteenin vastaanotto, jossa maljat pursuivat kaviaaria ja samppanja kuohui. Kaksi maailmaa oli yhtä aikaa lähellä ja niin kaukana toisistaan.

Miina Kaartinen palasi Suomeen, aloitti sosiaa­lityön opinnot ja työskenteli kesät sosiaa­li­toi­mis­tossa. Tampereen yliopis­tosta valmis­tu­misen jälkeen hän ehti työsken­nellä 1,5 vuotta Päijät-Hämeen sosiaa­li­päi­vys­tyk­sessä ennen kokoai­kai­seksi tutki­jaksi siirty­mistä.

Sosiaalityö ja tarinallisuus

Pro gradussaan Kaartinen tutki Metsolat-televi­sio­sarjaa selviy­ty­misen ja vaikeuksien voitta­misen näkökul­masta. Samat teemat kiinnos­tavat häntä myös Tampereen yliopistoon työstet­tä­vässä väitös­tut­ki­muk­sessa.

– Selviy­ty­misen tukeminen on yksi sosiaa­lityön tehtäviä. Mutta mitä me tarkoi­tamme selviy­ty­mi­sellä? On ongel­mal­lista, jos sillä viitataan vain vaikeuk­sista voittoon -menes­tys­ta­ri­noihin. Minua kiinnostaa kuopsu­tella tätä käsitettä.

Tarinal­lisuus on Kaartisen mukaan läsnä sosiaa­li­työssä monella tavalla. Se kulkee mukana asiakas­ti­lan­teissa, oman elämän ja identi­teetin jäsen­tä­mi­sessä sekä siinä, mitä ajatte­lemme itses­tämme, toisis­tamme ja maail­masta.

– Kulttuu­rin­tut­ki­muk­sesta olen oppinut, miten monimut­kaista arki ja elämä on. Maailmaa ei voida latistaa yhteen näkökulmaan oli se talou­del­linen, lääke­tie­teel­linen tai sosiaa­linen. Ne kaikki ovat läsnä.

Myös resilienssin käsite kulkee mukana Kaartisen tutki­muk­sessa. Sana tarkoittaa selviy­ty­mis­kykyä.

– Kiinnos­tavaa on erityi­sesti se, löytyykö yhtei­söstä resilienssiä. Mihin se paikantuu ja mitkä rakenteet tukevat yksilöiden selviy­ty­mistä?

Katri Helenan lisäksi tutkijaa kiinnostaa esimer­kiksi black metal -alakult­tuuri, johon edelleen kohdistuu ennak­ko­luuloja.

– Black metal -musiikki on synkkää ja alakult­tuuri on hyvin masku­lii­ninen, mutta ihmiset kertovat selviy­ty­misen olevan tärkeä osa sitä, Kaartinen kuvaa.

Mitä on radikaali kiltteys?

Sanapari radikaali kiltteys on alkanut kiinnostaa Miina Kaartista. Kilpailua koros­ta­vassa ajassa sitou­tu­minen ystäväl­li­syyteen voi olla radikaali ja poliit­tinen valinta.

– Nöyryys ja vaati­mat­tomuus eivät ole muotia. Puhutaan paljon siitä, miten pitäisi kehdata enemmän ja miten ei saa olla liian kiltti. Eihän kiltteys tarkoita huonoa itsetuntoa. Ihminen voi olla kiltti ja tuntea silti omat rajansa ja kykynsä, Kaartinen sanoo.

Toisaalta hän kummas­telee maailmaa, jossa kiltteyttä voi kutsua radikaa­liksi. Kiltteyden toisia ihmisiä, muuta elollista maailmaa ja itseä kohtaan pitäisi olla normaalia ja arvos­tettua. Jos sopeutuu toimimaan vallit­sevien raken­teiden sisällä ja niiden ehdoilla, saattaa unohtaa tarpeen laajempaan muutokseen.

Maailma ei tarvitse enää yksilökeskei­syyttä ja kilpailua, vaan kollektiivisuutta ja kiltteyttä.

– Miten meidän rakenteet voisivat muuttua niin, että kiltteys olisikin hyvä juttu? Puhe liiasta kilttey­destä nousee siitä, että uupuu tässä maail­massa, jossa mikään ei riitä.

Miina Kaartinen tunnistaa lähipii­ristään monia kilttejä naisia, jotka ovat hänelle mento­reita ja inspi­raation lähteitä. Arkinen kohtaamis- ja autta­mistyö voi parhaim­millaan olla maailmaa muuttavaa kiltteyttä.

– Omalla vaikut­ta­mis­po­lullani on ollut tosi tärkeää, että minuun on luotettu ja olen saanut tukea. On tärkeää päästää myös nuoria ihmisiä toimimaan vastuu­teh­tä­vissä, Kaartinen sanoo.

Globaali sosiaalityö

Miina Kaartinen on ollut useamman vuoden Globaali sosiaa­lityö ry:n puheen­johtaja. Yhdis­tyksen tavoit­teena on tuoda globaalia ymmär­rystä sosiaa­li­työhön.

– Globaalit riippu­vuus­suhteet ja maailma ovat läsnä kaikissa sosiaa­lityön kohtaa­mi­sissa. Se näkyy esimer­kiksi siinä, kun puhutaan ilmas­ton­muu­tok­sesta, tuotannon keskit­ty­mi­sestä, tehtaiden sulke­mi­sesta ja ihmisten työttö­myy­destä.

Ilmas­ton­muu­tok­sessa suojat­to­mampia ovat kaikkein köyhimmät. Kaartisen mukaan sosiaa­li­työllä olisi paljon annet­tavaa tähän keskus­teluun niin Suomessa kuin kansain­vä­li­ses­tikin.

Arvokasta vaikut­ta­mis­työtä on myös harjoit­te­lu­mah­dol­li­suuden tarjoa­minen sosiaa­lityön opiske­li­joille Tansa­niassa tai Libanonin pakolais­lei­rillä, kuten Globaali sosiaa­lityö ry tekee. Kyse voi olla yhden ihmisen maailman mullis­ta­vasta kokemuk­sesta.

– Sosiaa­lityön opinnoissa olisi tärkeää saada kokemus omista etuoi­keuk­sistaan ja siitä, miltä tuntuu olla itse vieras ja erilainen. Globaa­lissa etelässä se kokemus tulee muun oppimisen ohessa kuin itsestään.

Hanna Moilanen