Lastenp­sy­kiatrian tohtori Venla Lehti Turun yliopis­tosta vertasi rekis­terien perus­teella lapsia, joilla oli ADHD-diagnoosi lapsiin, joilla diagnoosia ei ollut. Tulos oli hätkäh­dyttävä: maahan­muut­tajien lapset olivat saaneet viisi kertaa useammin diagnoosin kuin kanta­suo­ma­laisten lapset.

 

Onko kyse todel­li­sesta ilmiöstä? Onko diagnoosit annettu oikein, Venla Lehti kysyy. Ja vastaa: se on mahdollista.

Diagnoosin saaneita maahan­muut­ta­ja­taus­taisia lapsia jaoteltiin myös maittain. Lapsilla, joiden isä tuli mistä tahansa maasta Suomen ulkopuo­lelta, oli useammin diagnoosi kuin suoma­laisten isien lapsilla. Samoin kävi, mikäli äiti tuli Afrikasta, Lähi-idästä tai Venäjältä. Kaikkein suurin toden­näköisyys diagnoosiin oli lapsilla, joiden sekä isät että äidit olivat kotoisin alhaisen elintason maista.

− Tämä voi viitata johonkin ympäristöön liittyvään biolo­giseen tai sosiaa­liseen riski­te­kijään, joka on yleisempi näissä maissa kuin meillä. Yhtenä tekijänä on esitetty D-vitamiinin puutetta, Lehti sanoo.

− Mutta kyse voi olla myös virheel­li­sesti annetuista diagnoo­seista. Lapsen levot­tomuus ja keskit­ty­mis­vai­keudet saattavat johtua muista syistä, mutta tervey­den­huol­lossa ne tulkitaan ADHD:ksi.

Lehti toivoo aiheesta keskus­telua, sillä maahan­muut­ta­ja­taus­taisten lasten terveyteen liittyvät kysymykset ovat aika uusi asia maassamme. On tärkeä pohtia, onko palve­lu­jär­jes­tel­mämme ajan tasalla? Pitäisikö ADHD-kritee­reiden tulkintaa ja arvioin­nissa käytet­täviä menetelmiä miettiä uudelleen vieraasta kulttuu­rista tulevien lasten kohdalla.

− Myös päivä­kodin olisi hyvä olla tietoinen näistä kysymyk­sistä, Lehti sanoo.

Erilainen käsitys normaalista

ADHD:ta on tutkittu ja diagno­soitu eniten länsi­maissa, mutta Lehden mukaan ihan tunte­maton se ei ole muuallakaan.

− Yleinen käsitys on, että sitä ilmenee kaikkialla. Tästä huoli­matta ei ole itsestään selvää, pätevätkö saman­laiset kriteerit diagnoosin tekemi­seksi erilai­sissa ympäris­töissä, Lehti muistuttaa.

Myös käsitys normaalista ja poikkeavasta eroaa eri kulttuureissa.

Tärkeä kysymys on, miten vieraasta kulttuu­rista Suomeen tulleet vanhemmat ovat kertoneet täkäläi­selle tervey­den­hoidon henki­lö­kun­nalle lapsensa ongel­mista, esimer­kiksi poikkea­vasta levot­to­muu­desta. Kieli­vai­keuk­silla on varmasti ollut myös vaiku­tuk­sensa vastaanottotilanteissa.

Vanhemmat saattavat ymmärtää oireky­selyt eri tavalla kuin ammat­ti­laiset ja vanhempien vastaus­tyyli voi poiketa siitä, mihin me olemme Suomessa tottuneet.

− On mahdol­lista, että jos lapsi on käyttäy­tynyt poikkea­vasti, käytös on luoki­teltu ADHD:ksi tutki­matta perheen kokonais­ti­lan­netta riittävän perus­teel­li­sesti, Lehti sanoo.

Paine heijastuu lapseen

Varsinkin pakolais­taus­tai­sella perheellä voi olla takanaan raskaita kokemuksia, jotka vaikut­tavat vielä vuosien päästä. Joitakin vanhempia on jopa kidutettu. Aikui­silla saattaa olla myös kova huoli entiseen kotimaahan jääneistä sukulaisistaan.

Monilla arki on kuormit­tavaa toimeen­tu­lo­vai­keuksien tai uuteen maahan sopeu­tu­misen vuoksi.

− Nämä heijas­tuvat aina aikui­sesta lapseen. Jos lapsen paha olo tai vaikeudet määri­tellään ADHD:ksi ja ratkai­suksi tarjotaan esimer­kiksi lääke­hoitoa, perhe voi jäädä ilman sitä apua, mitä se oikeasti tarvitsisi elämäntilanteeseensa.

Pelot­te­le­matta paras

Jos päivä­kotiin tulevalla maahan­muut­ta­ja­taus­tai­sella lapsella on ADHD-diagnoosi, Lehti neuvoo huomioimaan lasta avoimin mielin. Kannattaa hankkiutua yhteis­työhön perheen ja hoidosta vastaavan tahon kanssa.

ADHD-lapsi tarvitsee tavallista enemmän ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta arjessa niin kotona kuin päiväkodissa.

Mielen­ter­veyteen liittyvät kysymykset herät­tävät vanhem­missa aina levot­to­muutta. Maahan­muut­ta­ja­per­heissä leimau­tu­mi­sen­pelko voi olla taval­lis­takin suurempaa.

− Pelkoa ei ole hyvä ruokkia turhalla huolella eikä lasta saa määri­tellä ongel­ma­ta­pauk­seksi. Häntä on hoidettava leimaa­matta. Niin ADHD-diagnoosin saaneilla kuin muillakin lapsilla on omat vahvuu­tensa, joihin kannattaa päivä­ko­dissa kiinnittää huomiota, Lehti tähdentää.

Jos päivä­ko­dissa herää huolta maahan­muut­ta­ja­lapsen ylivilk­kau­desta tai keskit­ty­mis­vai­keuk­sista, kannattaa asia ottaa puheeksi perheen kanssa. On hyödyl­listä kuulla vanhempien näkemyksiä lapsen käytök­sestä eri ympäris­töissä ja yrittää saada käsitys perheen elämän­ti­lan­teesta. Levot­to­muuden takana voi olla ADHD:n sijaan tai sen lisäksi muita tekijöitä, jotka aiheut­tavat lapsessa tietyn­laista käytöstä.

− Toisaalta tutki­muksiin ohjaa­mista ei kannata lykätä, jos ne koetaan tarpeel­li­siksi. Mitä aikai­semmin lapsi pääsee tuen piiriin, sitä paremmin häntä voidaan auttaa.

Osa isoa tutkimusta

Maahan­muut­ta­ja­taus­taisten lasten ADHD-tutkimus on osa Turun yliopiston Lastenp­sy­kiatrian tutki­mus­kes­kuksen tutki­muksia, joissa selvi­tetään eri neurop­sy­kiat­risten häiriöiden varhaisia riskitekijöitä.

ADHD-diagnoosit selvi­tettiin rekis­te­reistä, mikä tarkoittaa, ettei lasten sairaus­ker­to­muksia luettu eikä lapsia tavattu kasvo­tusten. Joitakin vuosia sitten tehdyn autis­mi­tut­ki­muksen tulos oli saman­suun­tainen ADHD-tutki­muksen kanssa: autismia oli enemmän maahan­muut­tajien lapsilla kuin kanta­väestön lapsilla.

Mahdol­li­siksi syiksi arvellaan samoja kuin ADHD:n kohdalla: geneet­tisiä tekijöitä, ympäris­tö­te­ki­jöitä tai palve­lu­jär­jes­telmään liittyviä syitä.

− Toisaalta autismin osa-aluetta Asper­gerin oireyh­tymää maahan­muut­tajien lapsilla on vähemmän kuin kanta­suo­ma­laisten lapsilla, tutkija Venla Lehti Turun yliopis­tosta sanoo.

Avoimeksi kysymyk­seksi jää, eikö heillä ole Asper­gerin oireyh­tymää vai jääkö se syystä tai toisesta tunnistamatta.

Marianna Laiho