INTO SCHOOL ‑päiväkodissa Lauttasaaressa digitaalisuus on osa arkea, mutta tärkeintä on kohdata lapsi oikein.

 

 

Mennään muu­tama vuosi taak­se­päin. Varhaiskasvatuksen opet­taja Reetta Kaasalainen kat­soo, kun joukko päi­vä­ko­ti­lap­sia näpyt­te­lee tau­lu­tie­to­ko­neita kuu­lok­keet korvillaan.

On hil­jaista, ja se on päi­vä­ko­dissa harvinaista.

Ei tämä nyt näin voi mennä, ajat­te­lee Kaasalainen. Digiloikasta on puhuttu ope­tusa­lalla pit­kään, ja tässä lap­set nyt sitä digi­loik­kaa ilmei­sesti ottavat.

– Tuntui, että lap­sen on hyvä oppia digi­taa­li­sia tai­toja, mutta samalla monessa muussa asiassa otet­tiin taka­pak­kia, Kaasalainen sanoo.

– Digiloikkaa ei voi ottaa sosio­emo­tio­naa­lis­ten tai­to­jen kus­tan­nuk­sella. Laite ei ole väline, jonka avulla lapsi on hil­jaa vaan sen käyttö edel­lyt­tää peda­go­gista osaa­mista opettajalta.

Kaasalainen on teh­nyt töitä päi­vä­ko­deissa noin 10 vuotta ja työs­ken­te­lee nyt INTO SCHOOL ‑päi­vä­ko­dissa Helsingissä var­hais­kas­va­tuk­sen opet­ta­jana. INTO SCHOOL on kan­sain­vä­li­nen päi­vä­koti, jonka tar­koi­tuk­sena on antaa niin lap­sille kuin hen­ki­lö­kun­nal­le­kin uuden­lai­sia eväitä digi­taa­li­suu­den ja luo­vuu­den kentillä.

Opetuskielinä ovat suomi ja englanti. Päiväkodin toi­minta alkoi viime tam­mi­kuussa, ja tänä syk­synä päi­vä­ko­dissa on reilu 20 lasta ja kuusi hen­ki­lö­kun­nan jäsentä.

Oman näköistä pedagogiikkaa

Idea omasta päi­vä­ko­dista, jossa voisi toteut­taa oman näköistä peda­go­giik­kaa alkoi kyteä perus­ta­jiensa Janne Hiedanniemen, ja hänen vel­jensä Tuomas Hiedanniemen aja­tuk­sissa jo yli kym­me­nen vuotta sitten.

– Hyvä ettei aja­tus kui­ten­kaan vielä sil­loin muut­tu­nut todeksi, vaan me itse­kin kas­voimme ja kyp­syimme, Janne Hiedanniemi nau­rah­taa nyt.

Päiväkotia edelsi INTO SCHOOL ‑brän­din kek­si­mi­nen vuonna 2016. Sen fokuk­sessa oli kes­kit­tyä kou­lut­ta­maan opet­ta­jille digi­tai­toja niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

– Luovuuden kautta oppi­mi­nen kiin­nos­taa maa­il­malla. Olemme olleet mukana muun muassa Euroopan unio­nin Creative Europe ‑hank­keessa, jonka rahoi­tuk­sen avulla INTO SCHOOLin kon­sep­tia ja oppi­mis­mal­lia vie­tiin eri puo­lille Eurooppaa pilot­ti­kou­lu­jen avulla. Tänä syk­synä alamme kou­lut­taa Saksassa Lyypekin yli­opis­tossa tule­via musii­kin­opet­ta­jia musii­kin luo­vaan tuot­ta­mi­seen tek­no­lo­gian tuke­mana, Hiedanniemi kertoo.

Vaikka INTO SCHOOLin into­hi­mon koh­teita ovat luo­vuus ja digi­taa­li­suus, viet­tä­vät päi­vä­ko­din lap­set enem­män aikaa ulkona kuin digi­lait­tei­den parissa, ker­too Reetta Kaasalainen. Kuva: Veikko Somerpuro

Digiloikasta puhut­tiin muu­tama vuosi sit­ten kaik­kialla ja uusi ope­tus­suun­ni­telma on vielä lisän­nyt puhetta.

– Mutta se on hel­posti jää­nyt sel­lai­seksi julis­tuk­sen­omai­seksi fraa­siksi ilman että kukaan oikein ymmär­tää, miten digi­loi­kan käy­tän­nössä pitäisi näkyä ken­tällä, Hiedanniemi jatkaa.

– Olemme näh­neet upeita opet­ta­jia, joille digi­loikka on ollut iso itse­tun­to­ky­sy­mys. Yhtäkkiä heistä on tun­tu­nut, että kai­kesta vii­sau­desta ja koke­muk­sesta huo­li­matta hei­dän opet­ta­juu­tensa on ikään kuin vanhentunut.

Nyt INTO SCHOOLin työ jat­kuu omassa päi­vä­ko­dissa. Tavoitteena on opet­taa, että tek­no­lo­gista lai­tetta voi oppia käyt­tä­mään kuka hyvänsä ja sillä voi oppia teke­mään mah­ta­via jut­tuja iästä ja taus­tasta riip­pu­matta – niin lap­set kuin opettajatkin.

Pelkkä välineen käyttö ei riitä

INTO SCHOOLissa tau­lu­tie­to­ko­netta käy­te­tään jos­sain muo­dossa joka päivä. Lapset voi­vat ottaa sillä valo­ku­via, jos­kus sen kautta kuun­nel­laan musiik­kia ja toi­si­naan sitä teh­dään itse.

– Meillä tau­lu­tie­to­kone on lap­sille yksi itseil­mai­sun väline, Hiedanniemi sanoo.

– Se on lisäe­le­mentti, yksi väline lisää, mutta ei kor­vaava, jat­kaa Kaasalainen.

Joskus digio­saa­mi­nen sekoi­te­taan kykyyn käyt­tää lai­tetta, siis kon­kreet­ti­sesti näp­päillä sitä. Ajatellaan, että digi­loikka on otettu, kun käy­te­tään teknologiaa.

Tämä ei pidä paik­kaansa. Digiloikkaan tar­vi­taan väli­neet, osaa­mi­nen ja koulutus.

– Pelkkä väli­neen käyttö ei vielä ole peda­go­gista osaa­mista ja tämä sama pätee tek­no­lo­gi­aan, Kaasalainen sanoo.

INTO SCHOOLin perus­ta­ja­jä­se­nillä on vahva tausta musiik­kia­lalla niin tuot­ta­jina, sävel­tä­jinä kuin esiin­ty­ji­nä­kin. Musiikkitausta näkyy myös päi­vä­ko­dissa. Lapset teke­vät musiik­kia perin­tei­sin kei­noin – mara­kas­sit ja kel­lo­pe­lit odot­ta­vat soi­tin­kär­ryssä päi­vä­ko­din leik­ki­ti­lassa – mutta myös vir­tu­aa­li­silla soittimilla.

– Musiikilla on itsei­sarvo, mutta musiikki myös näkyy jokai­sen ihmi­sen arjessa: se on läsnä, olimme sit­ten kau­passa tai kat­soim­mepa vaikka urhei­lua. Musiikki on tans­sin ohella lap­selle luon­tai­nen tapa ilmaista itse­ään ja siinä on vahva yhtei­söl­li­nen ele­mentti. Siksi meillä musii­kissa on mukana digi­taa­li­suus. Silloin musi­kaa­li­suus ei muo­dostu mah­dot­to­maksi, jos ei ole tek­nistä tai­toa soit­taa mekaa­ni­sesti soit­ti­mia, Hiedanniemi kertoo.

Balanssin löytäminen tärkeää

Keskellä päi­vä­ko­tia on myös eril­li­nen, lasi­sei­nin varus­teltu huone, jonka pin­keillä ja mus­tilla säk­ki­tuo­leilla lap­set löhöä­vät. Se on media- ja rauhoittumistila.

– Balanssin löy­ty­mi­nen teke­mi­sen ja rau­hoit­tu­mi­sen välille on tär­keää, Hiedanniemi sanoo.

Mediatilassa on oma eril­li­nen audio­vi­su­aa­li­nen lait­teisto ja äänen­toisto, joi­den avulla voi­daan luoda omaa musiik­kia, elo­ku­via ja mediatöitä.

Tilassa on käy­tössä myös Green Screen ja Blue Screen. Ne ovat tek­no­lo­giaa, joilla voi luoda videoi­hin tai valo­ku­viin eri­lai­sia taus­toja. Niiden avulla lap­set voi­vat esi­mer­kiksi luoda oman maa­il­mansa, jonka sisällä he itse tai hei­dän itse luo­mansa hah­mot seikkailevat.

Balanssia on myös se, että joka aamu INTO SCHOOLin lap­set läh­te­vät ulos. Vaikka INTO SCHOOLin into­hi­mon koh­teita ovat luo­vuus ja digi­taa­li­suus, viet­tä­vät päi­vä­ko­din lap­set enem­män aikaa ulkona kuin digi­lait­tei­den parissa.

– Aamupäivät me olemme ulkona, säällä kuin säällä, Kaasalainen sanoo.

Päiväkodilla ei ole omaa pihaa, mutta sijainti Helsingin Lauttasaaressa, aivan Vattuniemen kär­jessä antaa upeat mah­dol­li­suu­det ulkoiluun.

Reitti leik­ki­puis­toon on vain rei­lut sata met­riä pitkä, mutta aikaa sen suo­rit­ta­mi­seen voi kulua yli puo­li­tun­tia. Matkan var­rella on nimit­täin oma kolo kävyille, kaa­tu­neita puun­run­koja, joi­den päällä voi lau­laa Ihhahhaa sekä tie­tysti ötökkähotelli.

Meri siin­tää taus­talla ja jokai­sena vuo­den­ai­kana metsä on omanlaisensa.

– Päivärytmi on aja­teltu niin, että meillä jää aikaa ihmet­te­lyyn ja luon­nossa ole­mi­seen. Luonnolla on iso mer­ki­tys lap­sille ja oppi­mi­selle, Kaasalainen sanoo.

– Luonto edis­tää mie­len hyvin­voin­tia, lisää kykyä kes­kit­tyä ja tukee kog­ni­tii­vis­ten tai­to­jen kehit­ty­mistä. Opettajan näkö­kul­masta luonto tar­joaa loput­to­mia ilmiöitä tut­kit­ta­vaksi ja mate­ri­aa­leja käy­tet­tä­väksi niin oppi­mi­seen kuin itsensä ilmaisuun.

Upea luonto näkyy päi­vä­ko­din suu­rista ikku­noista, joista tul­vii valoa sisälle. Ruokahuoneestakin on suora näkymä met­sään. On han­kala uskoa, että nur­kan takana alkaa yksi Helsingin vilk­kaim­min kas­va­neista kerrostaloalueista.

Luonto on myös Kaasalaiselle tär­keää var­hais­kas­va­tuk­sen ammattilaisena.

– Elämme aikoja, jol­loin luon­non hyvin­vointi ei ole enää itses­tään selvää.

Päiväkoti olemassa lapsia varten

Hiedanniemi on ollut töissä koulu- ja var­hais­kas­va­tuk­sen parissa 18-vuo­ti­aasta saakka.

– Melko nopeasti huo­ma­sin, että minun oli helppo olla ihmis­ten kanssa.

Hän puhuu oikeasta tulo­kul­masta ihmis­ten kohtaamisessa.

– Lapsissa ja nuo­rissa on hir­veästi poten­ti­aa­lia, mutta hei­dät pitää osata koh­data oikein, jotta se pää­see esiin.

Ideologia oikeasta koh­taa­mi­sen tavasta näkyy INTO SCHOOLissa niin las­ten kanssa kuin suh­teessa henkilökuntaan.

– Aiemmista työ­pai­kois­tani tämä eroaa inhi­mil­li­syy­dessä ja läs­nä­olossa. Lasten on sel­väs­ti­kin helppo hen­git­tää, täällä on pal­jon iloa ja her­sy­vää mei­nin­kiä. Se ei kui­ten­kaan tar­koita rajat­to­muutta, on meillä rutii­nit­kin, Kaasalainen sanoo.

– Päiväkoti on las­ten tila, se on ole­massa heitä varten.

Päiväkodin hen­ki­lö­kun­nassa on eri­lai­sia per­soo­nia eri­lai­silla taus­toilla. Henkilökohtaiset vah­vuu­det ote­taan huo­mioon ja ne saa­vat näkyä.

Kaasalainen pai­not­taa kas­vat­ta­jien jat­ku­vaa reflek­toin­tia työssä.

– Kyseenalaistamme aika pal­jon perin­teistä valta-ase­tel­maa. Ennen kuin lap­selle sanoo ei, kas­vat­ta­jan on hyvä poh­tia miksi ei. Vältämme kult­tuu­ria, jossa niin lap­set kuin aikui­set, alka­vat lii­aksi väl­tellä vir­heitä ja terve itse­var­muus kär­sii. Kasvattajan asenne ja peli­silmä nähdä miten lapsi toi­mii ovat aivan ykkösasioita.

Kati Ala-Ilomäki