Hanne Nyman toivoo, että kasvattajat leikkivät lasten kanssa päiväkodissa ja raivaavat leikeille enemmän tilaa.

 

Lasten­tar­han­opet­taja Hanne Nyman huo­masi ker­ran, että hänen ryh­mänsä lap­set tyk­kä­si­vät leik­kiä palo­miestä. Hän päätti mennä leik­kiin mukaan. Tarkoitus oli sel­vit­tää, miksi se kiin­nosti lap­sia. Pian kävi ilmi, että lap­set kat­soi­vat tele­vi­siosta Palomies Sami ‑ohjel­maa.

Nyman sai sel­ville, mitä las­ten mie­lestä leik­kiin tar­vit­tiin: muun muassa kypä­riä, let­kuja, punai­sia ämpä­reitä, ruis­ku­pul­loja, pah­vi­laa­ti­koita ja saap­paita. Palomiehet tar­vit­si­vat lisäksi paloau­ton, paloa­se­man, let­kun, tik­kaat ja varusteet.

Hän hankki mate­ri­aa­leja ja rakensi las­ten kanssa pie­nen paloa­se­man. Pahvilaatikoista syn­tyi vesi­säi­liöitä ja pöy­dästä paloauto. Puolapuut toi­mi­vat puuna, jonka lat­vasta palo­mie­het pelas­ti­vat mum­mon kis­saa kym­me­niä ker­toja päivässä.

Palomiesleikki on esi­merkki las­ten ja aikuis­ten yhtei­sestä lei­kistä. Niitä Nyman haluaa lisätä var­hais­kas­va­tuk­seen. Hän on kehit­tä­nyt leik­ki­pe­da­go­giik­kaa työ­ta­pana ryh­mis­sään. Sen poh­jalta hän on luo­nut oman Leikin voima ‑mate­ri­aa­lin, jota hän on luen­noi­nut ja opettanut.

Tällä haa­vaa hän kehit­tää Raumalla leik­ki­pe­da­go­giik­kaa yhteis­työssä var­hais­kas­va­tuk­sen ammat­ti­lais­ten kanssa.

Aikuinen rikastaa lasten leikkiä

Leikeissä aikui­nen ei seu­raa leik­kejä vie­restä, vaan osal­lis­tuu nii­hin itse­kin. Hän voi olla kans­sa­leik­kijä, havain­noija, yhtei­söl­li­syy­den raken­taja tai lei­kin rikas­tut­taja, Nyman kuvaa.

− Aikuinen osal­lis­tuu, mut­tei domi­noi leik­kiä. Lapset joh­ta­vat sitä. Aikuinen voi rikas­tut­taa ja kan­na­tella juonta sekä luoda sil­taa lei­kistä päi­vän eri toi­min­to­jen välille.

Kun aikui­nen leik­kii mukana, hän oppii tun­te­maan lap­set syväl­li­sem­min. Leikissä tulee ilmi, mistä lapsi pitää, miten toi­mii ryh­mässä, missä hän on tai­tava, mil­lai­sia valin­toja hän tekee ja mitä asioita on hyvä yhdessä opetella.

− Aikuinen pys­tyy ohjai­le­maan leik­kejä niin, että lapsi saa mah­dol­li­suu­den hioa tai­toja, joissa hän tar­vit­see har­jaan­tu­mista. Hän rikas­tut­taa leik­kiä niin, että hän tuo tari­naan uusia kään­teitä ja elementtejä.

Aikuinen voi myös lisätä leik­kiin eri­lai­sia roo­leja. Kun leikki tar­joaa monen­lai­sia roo­leja, koko ryhmä voi leik­kiä yhdessä. Siinä on kai­kille tilaa.

Leikeissä aikuinen ei seuraa leikkejä vierestä, vaan osallistuu niihin itsekin.

Aikuinen kan­nat­te­lee tai ohjaa leik­kiä niin, että lap­set voi­vat sen sisällä tehdä eri asioita. Joku voi piir­tää puita, joita käy­te­tään kulis­seina. Toinen voi osal­lis­tua takaa-ajoon tai kii­vetä puo­la­puille hake­maan muu­rilta prin­ses­san lin­nan avainta.

− Juonellisessa roo­li­lei­kissä aikui­nen käsi­kir­joit­taa tapah­tu­mia tai ongel­mia. Lapset sel­vit­tä­vät niitä. Kaikista tulee lopulta san­kareita. Hyvä voit­taa aina pahan. Se antaa lap­sille toi­von näkö­kul­maa elämään.

Aikuinen kan­nat­te­lee leik­kiä niin, että kaikki vuo­rol­laan onnistuvat.

− Taitava kas­vat­taja saa jokai­sen lap­sen loistamaan.

Aikuiset leikkivät vähän lasten kanssa

Nyman alkoi miet­tiä leik­ki­mistä oppi­mi­sen kei­nona, kun hän työs­ken­teli esio­pet­ta­jana Kartanonkosken päi­vä­ko­dissa Vantaalla. Hän pohti las­ten kanssa, min­kä­lai­sia leik­kejä he halusi­vat leik­kiä ja mil­laista toi­min­taa he toivoivat.

Hän osal­lis­tui tuol­loin Vantaan kau­pun­gin Leikkiagentit­-hank­kee­seen. Nymania kiin­nosti, miten päi­vä­ko­dista teh­dään enem­män lei­kin kal­taista – tai jopa koko­naan leik­kiä. Leikistä on kir­joi­tettu pal­jon, mutta sitä on tut­kittu melko vähän.

− Sanotaan, että leikki on lap­selle tär­keää. Päiväkodeissa leik­kiä arvos­te­taan aja­tuk­sen tasolla. Se ei vält­tä­mättä silti näy toimintakulttuurissa.

− Meiltä puut­tu­vat käy­tän­nön esi­mer­kit siitä, miten ryh­missä las­ten kanssa leikitään.

Nyman sanoo, että hänel­tä­kin vei kauan ymmär­tää, mitä toi­min­ta­kult­tuu­rista puuttui.

− Päiväkodeissa on perin­tei­sesti joko aikui­sen ohjaa­maa toi­min­taa tai las­ten kes­ki­näistä, niin sanot­tua vapaata leik­kiä. Niiden väliin kui­ten­kin mah­tuu aikuis­ten ja las­ten yhtei­nen leikkikulttuuri.

Leikkiminen on lap­selle luon­tai­nen tapa oppia, Nyman muis­tut­taa. Leikkiin voi sisäl­lyt­tää toi­min­toja eri oppi­mi­sen alueista, joita aiem­min on tehty eri toi­min­noissa. Tällä haa­vaa aikui­set kui­ten­kin osal­lis­tu­vat hyvin vähän las­ten leikkeihin.

− Vapaa leikki käsi­te­tään niin, että lap­set leik­ki­vät kes­ke­nään. Aikuinen val­voo sivusta. Heidän kui­ten­kin pitäisi mennä leik­kiin mukaan juuri vapaan toi­min­nan aikana.

Yksi aikui­sen kan­nat­te­lema leikki voi kes­tää het­ken, aamu­päi­vän tai koko hoito­ päi­vän. Se voi jat­kua huo­menna ja vielä ensi vii­kolla. Leikkiä voi yksin, pareit­tain, pien­ryh­missä, eri­lai­sissa ryh­missä tai jopa koko talon kanssa.

Nymanin ryhmä leikki palo­miestä kolme kuu­kautta put­keen. Leikki muutti muo­toa, ja se tuli esiin luontoretkelläkin.

− Lintutornissa eräs pieni poika otti yhtäk­kiä lei­kisti käteensä tas­kussa soi­van puhe­li­men. Puhelu tuli hätä­kes­kuk­sesta. Mummon kissa on puussa, poika ker­toi. Taas tar­vit­tiin palo­kun­taa, joka pelasti kissan.

Vasu: jokainen hetki on pedagoginen hetki

Hanne Nyman toi­voo, että päi­vä­ko­deissa käy­dään läpi ryh­mien rutii­nit. Sen poh­jalta voi miet­tiä, mil­lai­nen lap­sen arjesta tulee.

− Meillä on pik­ku­pak­koja, jotka eivät vält­tä­mättä pal­vele ketään. Päivät on pil­kottu pät­kiin. Ohjelmassa on pii­rejä, ohjat­tua toi­min­taa, hil­jaista toi­min­taa, ruo­kai­lua ja ulkoi­lua. Päivät täyt­ty­vät päi­vä­oh­jel­man suo­rit­ta­mi­sesta. Koko ajan siir­ry­tään toi­min­nosta toi­seen. Lapsille jää vain vähän aikaa luoda pit­kiä leikkejä.

Taitava kasvattaja saa jokaisen lapsen loistamaan.

− Mikseivät lap­set sen sijaan voi olla ulkona koko päi­vän tai sisällä koko aamu­ päi­vän? Voisiko lapsi valita eri toimin­ noista sen, mihin hän haluaa osal­lis­tua. Miksi kaik­kien las­ten pitää tuot­taa samat tuo­tok­set? Eikö jokai­nen voi edetä omalla tasol­laan ja saada kehi­tys­vai­hee­seensa sopi­vaa tekemistä?

Nyman kan­nus­taa toi­min­taan, jossa eri ele­men­tit on sisäl­ly­tetty leik­kiin. Kun toi­minta läh­tee lap­sista, myös sitou­tu­mi­nen toi­min­taan kas­vaa. Levottomuus vähe­nee, ja lapsi tulee osal­li­seksi omasta arjes­taan. Passiivisesta suo­rit­ta­jasta tulee aktii­vi­nen toimija.

− Koko toi­min­ta­kult­tuuri pitää perata pala ker­ral­laan. Uuden Vasun mukaan jokai­nen hetki on peda­go­gi­nen hetki. Se tar­koit­taa, että päi­vä­ko­dit jou­tu­vat nyt perus­te­le­maan, miksi meillä teh­dään näin ja miten kukin toi­minta edis­tää peda­go­gi­sia tavoitteita.

− Vasussa odo­te­taan ja ole­te­taan, että lap­silla on mah­dol­li­suus leik­kiin. Sillä ei ole väliä, kiin­nos­taako se aikui­sia tai jak­sa­vatko he muut­taa arkea leik­ki­väm­pään suuntaan.

Vanhat asenteet syytä romuttaa

Jotta leik­kiä arvos­tava toi­min­ta­kult­tuuri syn­tyy, van­hoja työ­ta­poja pitää kor­jata, Hanne Nyman sanoo. Se vaa­tii pal­jon työtä, hän myöntää.

Aika ajoin on hyvä mie­les­sään kir­kas­taa kas­vat­ta­jan perus­teh­tä­vää, Nyman vink­kaa. Se vaa­tii poh­ti­mista, miksi ja miten teen tätä työtä.

− On hyvä muis­taa, että olen täällä lap­sia var­ten, en seu­rus­te­le­massa työ­ka­ve­rei­den kanssa. Miten aikui­nen voi puut­tua lei­kissä ilme­ne­viin ris­ti­rii­toi­hin, jos hän pysyy lei­kin ulko­puo­lella? Entä miten onnis­tu­vat oikeu­den­mu­kai­set väliin­tu­lot ja rat­kai­sut? Liian usein kas­vat­taja näkee tilan­teen seu­rauk­set, ei sii­hen joh­ta­neita syitä.

Kiire kul­kee vah­vasti päi­vä­ko­din aikuis­ten mukana, Hanne Nyman tie­tää. Kiire voi kui­ten­kin toi­mia sisäi­senä jar­runa, joka estää muut­tu­masta. Nyman kut­suu kii­rettä mus­taksi pil­veksi, joka lei­juu näky­mät­tö­mänä kas­vat­ta­jien ympärillä.

Silloin uusille aja­tuk­sille on helppo sanoa, että ihan hieno juttu, mut­tei onnistu meillä. Aina on niin kiire ja muuta tekemistä.

Aika ajoin on hyvä mielessään kirkastaa ja pohtia kasvattajan perustehtävää.

− Kannattaa miet­tiä, mitä se muu on. Aikaa palaa pala­ve­rei­hin, pape­ri­töi­hin, kyse­lyi­hin ja suun­ni­tel­miin. Ovatko toi­min­nan raken­teet kun­nossa, kun aika menee nii­hin? Voisiko päi­viä ja toi­min­taa jär­jes­tellä toisin?

Kun kii­rettä halu­taan vähen­tää, on tär­keää edetä askel ker­ral­laan. On hyvä kes­kus­tella pal­jon ja kuun­nella lap­sia. Johtajan teh­tä­vänä on joh­taa peda­go­giik­kaa ja jär­jes­tää tilaa ja aikaa peda­go­gi­selle keskustelulle.

Helposti sano­taan myös, että lap­set eivät kai­paa aikui­sia leik­kei­hinsä. Nyman sanoi niin ennen itse­kin. Tutkimukset todis­ta­vat kui­ten­kin toi­sin. Nymanilla on siitä myös omaa koke­musta. Kun hän alkoi osal­lis­tua leik­kei­hin, häntä ei hää­detty pois.

− Jos lap­set tun­te­vat, että aikui­nen haluaa osal­lis­tua, hän pää­see mukaan. Jos leikki ei kiin­nosta aikuista, uutta kut­sua ei tule. Lapset ovat näissä asioissa tavat­to­man herkkiä.

− Vanha laiva kään­tyy ehkä hitaasti, mutta var­masti. On lupa yrit­tää, ereh­tyä ja kokeilla. Asenne rat­kai­see. Ja tah­to­tila. Ja se, että kehit­tä­mis­työ­hön osal­lis­tu­vat kaikki.

Jaana Laitinen