Hanne Nyman toivoo, että kasvattajat leikkivät lasten kanssa päiväkodissa ja raivaavat leikeille enemmän tilaa.

 

Lasten­tarhanopet­ta­ja Hanne Nyman huo­masi ker­ran, että hänen ryh­män­sä lapset tykkä­sivät leikkiä palomi­estä. Hän päät­ti men­nä leikki­in mukaan. Tarkoi­tus oli selvit­tää, mik­si se kiin­nos­ti lap­sia. Pian kävi ilmi, että lapset kat­soi­vat tele­vi­sios­ta Palomies Sami ‑ohjel­maa.

Nyman sai selville, mitä las­ten mielestä leikki­in tarvit­ti­in: muun muas­sa kypäriä, letku­ja, punaisia ämpäre­itä, ruiskupul­lo­ja, pahvi­laatikoi­ta ja saap­pai­ta. Palomiehet tarvit­si­vat lisäk­si paloau­ton, paloase­man, letkun, tikkaat ja varus­teet.

Hän han­k­ki mate­ri­aale­ja ja rak­en­si las­ten kanssa pienen paloase­man. Pahvi­laatikoista syn­tyi vesisäil­iöitä ja pöy­dästä paloau­to. Puo­la­pu­ut toimi­vat puu­na, jon­ka lat­vas­ta palomiehet pelas­ti­vat mum­mon kissaa kym­meniä ker­to­ja päivässä.

Palomiesleik­ki on esimerk­ki las­ten ja aikuis­ten yhteis­es­tä leik­istä. Niitä Nyman halu­aa lisätä varhaiskas­vatuk­seen. Hän on kehit­tänyt leikkiped­a­gogi­ikkaa työ­ta­pana ryh­mis­sään. Sen poh­jal­ta hän on luonut oman Leikin voima ‑mate­ri­aalin, jota hän on luen­noin­ut ja opet­tanut.

Täl­lä haavaa hän kehit­tää Rau­mal­la leikkiped­a­gogi­ikkaa yhteistyössä varhaiskas­vatuk­sen ammat­ti­lais­ten kanssa.

Aikuinen rikastaa lasten leikkiä

Leikeis­sä aikuinen ei seu­raa leikke­jä vier­estä, vaan osal­lis­tuu niihin itsekin. Hän voi olla kanssaleikki­jä, havain­noi­ja, yhteisöl­lisyy­den rak­en­ta­ja tai leikin rikas­tut­ta­ja, Nyman kuvaa.

− Aikuinen osal­lis­tuu, mut­tei domi­noi leikkiä. Lapset johta­vat sitä. Aikuinen voi rikas­tut­taa ja kan­natel­la juon­ta sekä luo­da sil­taa leik­istä päivän eri toim­into­jen välille.

Kun aikuinen leikkii mukana, hän oppii tun­temaan lapset syväl­lisem­min. Leikissä tulee ilmi, mis­tä lap­si pitää, miten toimii ryh­mässä, mis­sä hän on taita­va, mil­laisia val­in­to­ja hän tekee ja mitä asioi­ta on hyvä yhdessä opetel­la.

− Aikuinen pystyy ohjaile­maan leikke­jä niin, että lap­si saa mah­dol­lisu­u­den hioa taito­ja, jois­sa hän tarvit­see har­jaan­tu­mista. Hän rikas­tut­taa leikkiä niin, että hän tuo tari­naan uusia kään­teitä ja ele­ment­te­jä.

Aikuinen voi myös lisätä leikki­in eri­laisia roole­ja. Kun leik­ki tar­joaa mon­en­laisia roole­ja, koko ryh­mä voi leikkiä yhdessä. Siinä on kaikille tilaa.

Leikeissä aikuinen ei seuraa leikkejä vierestä, vaan osallistuu niihin itsekin.

Aikuinen kan­nat­telee tai ohjaa leikkiä niin, että lapset voivat sen sisäl­lä tehdä eri asioi­ta. Joku voi piirtää pui­ta, joi­ta käytetään kulis­seina. Toinen voi osal­lis­tua takaa-ajoon tai kiivetä puo­la­puille hake­maan muuril­ta prins­es­san lin­nan avain­ta.

− Juonel­lises­sa roo­lileikissä aikuinen käsikir­joit­taa tapah­tu­mia tai ongelmia. Lapset selvit­tävät niitä. Kaik­ista tulee lop­ul­ta san­kareita. Hyvä voit­taa aina pahan. Se antaa lap­sille toivon näkökul­maa elämään.

Aikuinen kan­nat­telee leikkiä niin, että kaik­ki vuorol­laan onnis­tu­vat.

− Taita­va kas­vat­ta­ja saa jokaisen lapsen lois­ta­maan.

Aikuiset leikkivät vähän lasten kanssa

Nyman alkoi miet­tiä leikkimistä oppimisen keinona, kun hän työsken­teli esiopet­ta­jana Kar­tanonkosken päiväkodis­sa Van­taal­la. Hän pohti las­ten kanssa, minkälaisia leikke­jä he halu­si­vat leikkiä ja mil­laista toim­intaa he toivoivat.

Hän osal­lis­tui tuol­loin Van­taan kaupun­gin Leikki­a­gen­tit­-han­kkeeseen. Nyma­nia kiin­nos­ti, miten päiväkodista tehdään enem­män leikin kaltaista – tai jopa kokon­aan leikkiä. Leik­istä on kir­joitet­tu paljon, mut­ta sitä on tutkit­tu melko vähän.

− San­o­taan, että leik­ki on lapselle tärkeää. Päiväkodeis­sa leikkiä arvoste­taan ajatuk­sen tasol­la. Se ei vält­tämät­tä silti näy toim­intakult­tuuris­sa.

− Meiltä puut­tuvat käytän­nön esimerk­it siitä, miten ryh­mis­sä las­ten kanssa leik­itään.

Nyman sanoo, että häneltäkin vei kauan ymmärtää, mitä toim­intakult­tuurista puut­tui.

− Päiväkodeis­sa on per­in­teis­es­ti joko aikuisen ohjaa­maa toim­intaa tai las­ten keskinäistä, niin san­ot­tua vapaa­ta leikkiä. Niiden väli­in kuitenkin mah­tuu aikuis­ten ja las­ten yhteinen leikkikult­tuuri.

Leikkimi­nen on lapselle luon­tainen tapa oppia, Nyman muis­tut­taa. Leikki­in voi sisäl­lyt­tää toim­into­ja eri oppimisen alueista, joi­ta aiem­min on tehty eri toimin­nois­sa. Täl­lä haavaa aikuiset kuitenkin osal­lis­tu­vat hyvin vähän las­ten leikkei­hin.

− Vapaa leik­ki käsitetään niin, että lapset leikkivät keskenään. Aikuinen valvoo sivus­ta. Hei­dän kuitenkin pitäisi men­nä leikki­in mukaan juuri vapaan toimin­nan aikana.

Yksi aikuisen kan­nat­tele­ma leik­ki voi kestää het­ken, aamupäivän tai koko hoito­ päivän. Se voi jatkua huomen­na ja vielä ensi viikol­la. Leikkiä voi yksin, pare­it­tain, pien­ryh­mis­sä, eri­lai­sis­sa ryh­mis­sä tai jopa koko talon kanssa.

Nymanin ryh­mä leik­ki palomi­estä kolme kuukaut­ta put­keen. Leik­ki muut­ti muo­toa, ja se tuli esi­in luon­toretkel­läkin.

− Lin­tu­tor­nissa eräs pieni poi­ka otti yhtäkkiä leik­isti käteen­sä taskus­sa soivan puhe­li­men. Puhelu tuli hätäkeskuk­ses­ta. Mum­mon kissa on puus­sa, poi­ka ker­toi. Taas tarvit­ti­in palokun­taa, joka pelasti kissan.

Vasu: jokainen hetki on pedagoginen hetki

Hanne Nyman toivoo, että päiväkodeis­sa käy­dään läpi ryh­mien ruti­init. Sen poh­jal­ta voi miet­tiä, mil­lainen lapsen arjes­ta tulee.

− Meil­lä on pikku­pakko­ja, jot­ka eivät vält­tämät­tä palvele ketään. Päivät on pilkot­tu pätki­in. Ohjel­mas­sa on piire­jä, ohjat­tua toim­intaa, hil­jaista toim­intaa, ruokailua ja ulkoilua. Päivät täyt­tyvät päiväo­hjel­man suorit­tamis­es­ta. Koko ajan siir­ry­tään toimin­nos­ta toiseen. Lap­sille jää vain vähän aikaa luo­da pitk­iä leikke­jä.

Taitava kasvattaja saa jokaisen lapsen loistamaan.

− Mik­seivät lapset sen sijaan voi olla ulkona koko päivän tai sisäl­lä koko aamu­ päivän? Voisiko lap­si vali­ta eri toimin­ noista sen, mihin hän halu­aa osal­lis­tua. Mik­si kaikkien las­ten pitää tuot­taa samat tuo­tok­set? Eikö jokainen voi ede­tä oma­l­la tasol­laan ja saa­da kehi­tys­vai­heeseen­sa sopi­vaa tekemistä?

Nyman kan­nus­taa toim­intaan, jos­sa eri ele­men­tit on sisäl­lytet­ty leikki­in. Kun toim­inta läh­tee lap­sista, myös sitou­tu­mi­nen toim­intaan kas­vaa. Lev­ot­to­muus vähe­nee, ja lap­si tulee osal­lisek­si omas­ta arjes­taan. Pas­si­ivis­es­ta suorit­ta­jas­ta tulee akti­ivi­nen toim­i­ja.

− Koko toim­intakult­tuuri pitää per­a­ta pala ker­ral­laan. Uuden Vasun mukaan jokainen het­ki on ped­a­gogi­nen het­ki. Se tarkoit­taa, että päiväkodit joutu­vat nyt perustele­maan, mik­si meil­lä tehdään näin ja miten kukin toim­inta edis­tää ped­a­gogisia tavoit­tei­ta.

− Vasus­sa odote­taan ja olete­taan, että lap­sil­la on mah­dol­lisu­us leikki­in. Sil­lä ei ole väliä, kiin­nos­taako se aikuisia tai jak­sa­vatko he muut­taa arkea leikkiväm­pään suun­taan.

Vanhat asenteet syytä romuttaa

Jot­ta leikkiä arvosta­va toim­intakult­tuuri syn­tyy, van­ho­ja työ­tapo­ja pitää kor­ja­ta, Hanne Nyman sanoo. Se vaatii paljon työtä, hän myön­tää.

Aika ajoin on hyvä mielessään kirkas­taa kas­vat­ta­jan peruste­htävää, Nyman vinkkaa. Se vaatii pohtimista, mik­si ja miten teen tätä työtä.

− On hyvä muis­taa, että olen tääl­lä lap­sia varten, en seu­rustele­mas­sa työkaverei­den kanssa. Miten aikuinen voi puut­tua leikissä ilmenevi­in ris­tiri­itoi­hin, jos hän pysyy leikin ulkop­uolel­la? Entä miten onnis­tu­vat oikeu­den­mukaiset väli­in­tu­lot ja ratkaisut? Liian usein kas­vat­ta­ja näkee tilanteen seu­rauk­set, ei siihen johtanei­ta syitä.

Kiire kul­kee vah­vasti päiväkodin aikuis­ten mukana, Hanne Nyman tietää. Kiire voi kuitenkin toimia sisäisenä jar­runa, joka estää muut­tumas­ta. Nyman kut­suu kiiret­tä mus­tak­si pil­vek­si, joka lei­juu näkymät­tömänä kas­vat­ta­jien ympäril­lä.

Sil­loin uusille ajatuk­sille on help­po sanoa, että ihan hieno jut­tu, mut­tei onnis­tu meil­lä. Aina on niin kiire ja muu­ta tekemistä.

Aika ajoin on hyvä mielessään kirkastaa ja pohtia kasvattajan perustehtävää.

− Kan­nat­taa miet­tiä, mitä se muu on. Aikaa palaa palaverei­hin, paper­itöi­hin, kyse­ly­i­hin ja suun­nitelmi­in. Ovatko toimin­nan rak­en­teet kun­nos­sa, kun aika menee niihin? Voisiko päiviä ja toim­intaa jär­jestel­lä toisin?

Kun kiiret­tä halu­taan vähen­tää, on tärkeää ede­tä askel ker­ral­laan. On hyvä keskustel­la paljon ja kuun­nel­la lap­sia. Johta­jan tehtävänä on johtaa ped­a­gogi­ikkaa ja jär­jestää tilaa ja aikaa ped­a­gogiselle keskustelulle.

Hel­posti san­o­taan myös, että lapset eivät kaipaa aikuisia leikkei­hin­sä. Nyman sanoi niin ennen itsekin. Tutkimuk­set todis­ta­vat kuitenkin toisin. Nymanil­la on siitä myös omaa koke­mus­ta. Kun hän alkoi osal­lis­tua leikkei­hin, hän­tä ei häädet­ty pois.

− Jos lapset tun­te­vat, että aikuinen halu­aa osal­lis­tua, hän pääsee mukaan. Jos leik­ki ei kiin­nos­ta aikuista, uut­ta kut­sua ei tule. Lapset ovat näis­sä asiois­sa tavat­toman herkkiä.

− Van­ha lai­va kään­tyy ehkä hitaasti, mut­ta var­masti. On lupa yrit­tää, ere­htyä ja kokeil­la. Asenne ratkaisee. Ja tah­toti­la. Ja se, että kehit­tämistyöhön osal­lis­tu­vat kaik­ki.

Jaana Laiti­nen