Hanne Nyman toivoo, että kasvat­tajat leikkivät lasten kanssa päivä­ko­dissa ja raivaavat leikeille enemmän tilaa.

 

Lasten­tar­han­opettaja Hanne Nyman huomasi kerran, että hänen ryhmänsä lapset tykkä­sivät leikkiä palomiestä. Hän päätti mennä leikkiin mukaan. Tarkoitus oli selvittää, miksi se kiinnosti lapsia. Pian kävi ilmi, että lapset katsoivat televi­siosta Palomies Sami -ohjelmaa.

Nyman sai selville, mitä lasten mielestä leikkiin tarvittiin: muun muassa kypäriä, letkuja, punaisia ämpäreitä, ruisku­pulloja, pahvi­laa­ti­koita ja saappaita. Palomiehet tarvit­sivat lisäksi paloauton, paloa­seman, letkun, tikkaat ja varusteet.

Hän hankki materi­aaleja ja rakensi lasten kanssa pienen paloa­seman. Pahvi­laa­ti­koista syntyi vesisäi­liöitä ja pöydästä paloauto. Puolapuut toimivat puuna, jonka latvasta palomiehet pelas­tivat mummon kissaa kymmeniä kertoja päivässä.

Palomies­leikki on esimerkki lasten ja aikuisten yhtei­sestä leikistä. Niitä Nyman haluaa lisätä varhais­kas­va­tukseen. Hän on kehit­tänyt leikki­pe­da­go­giikkaa työtapana ryhmissään. Sen pohjalta hän on luonut oman Leikin voima -materi­aalin, jota hän on luennoinut ja opettanut.

Tällä haavaa hän kehittää Raumalla leikki­pe­da­go­giikkaa yhteis­työssä varhais­kas­va­tuksen ammat­ti­laisten kanssa.

Aikuinen rikastaa lasten leikkiä

Leikeissä aikuinen ei seuraa leikkejä vierestä, vaan osallistuu niihin itsekin. Hän voi olla kanssa­leikkijä, havain­noija, yhtei­söl­li­syyden rakentaja tai leikin rikas­tuttaja, Nyman kuvaa.

− Aikuinen osallistuu, muttei dominoi leikkiä. Lapset johtavat sitä. Aikuinen voi rikas­tuttaa ja kanna­tella juonta sekä luoda siltaa leikistä päivän eri toimin­tojen välille.

Kun aikuinen leikkii mukana, hän oppii tuntemaan lapset syväl­li­semmin. Leikissä tulee ilmi, mistä lapsi pitää, miten toimii ryhmässä, missä hän on taitava, millaisia valintoja hän tekee ja mitä asioita on hyvä yhdessä opetella.

− Aikuinen pystyy ohjai­lemaan leikkejä niin, että lapsi saa mahdol­li­suuden hioa taitoja, joissa hän tarvitsee harjaan­tu­mista. Hän rikas­tuttaa leikkiä niin, että hän tuo tarinaan uusia käänteitä ja elementtejä.

Aikuinen voi myös lisätä leikkiin erilaisia rooleja. Kun leikki tarjoaa monen­laisia rooleja, koko ryhmä voi leikkiä yhdessä. Siinä on kaikille tilaa.

Leikeissä aikuinen ei seuraa leikkejä vierestä, vaan osallistuu niihin itsekin.

Aikuinen kannat­telee tai ohjaa leikkiä niin, että lapset voivat sen sisällä tehdä eri asioita. Joku voi piirtää puita, joita käytetään kulis­seina. Toinen voi osallistua takaa-ajoon tai kiivetä puola­puille hakemaan muurilta prinsessan linnan avainta.

− Juonel­li­sessa rooli­lei­kissä aikuinen käsikir­joittaa tapah­tumia tai ongelmia. Lapset selvit­tävät niitä. Kaikista tulee lopulta san­kareita. Hyvä voittaa aina pahan. Se antaa lapsille toivon näkökulmaa elämään.

Aikuinen kannat­telee leikkiä niin, että kaikki vuorollaan onnis­tuvat.

− Taitava kasvattaja saa jokaisen lapsen loistamaan.

Aikuiset leikkivät vähän lasten kanssa

Nyman alkoi miettiä leikki­mistä oppimisen keinona, kun hän työskenteli esiopet­tajana Karta­non­kosken päivä­ko­dissa Vantaalla. Hän pohti lasten kanssa, minkä­laisia leikkejä he halusivat leikkiä ja millaista toimintaa he toivoivat.

Hän osallistui tuolloin Vantaan kaupungin Leikkia­gentit­-hankkeeseen. Nymania kiinnosti, miten päivä­ko­dista tehdään enemmän leikin kaltaista – tai jopa kokonaan leikkiä. Leikistä on kirjoi­tettu paljon, mutta sitä on tutkittu melko vähän.

− Sanotaan, että leikki on lapselle tärkeää. Päivä­ko­deissa leikkiä arvos­tetaan ajatuksen tasolla. Se ei välttä­mättä silti näy toimin­ta­kult­tuu­rissa.

− Meiltä puuttuvat käytännön esimerkit siitä, miten ryhmissä lasten kanssa leikitään.

Nyman sanoo, että hänel­täkin vei kauan ymmärtää, mitä toimin­ta­kult­tuu­rista puuttui.

− Päivä­ko­deissa on perin­tei­sesti joko aikuisen ohjaamaa toimintaa tai lasten keski­näistä, niin sanottua vapaata leikkiä. Niiden väliin kuitenkin mahtuu aikuisten ja lasten yhteinen leikki­kult­tuuri.

Leikki­minen on lapselle luontainen tapa oppia, Nyman muistuttaa. Leikkiin voi sisäl­lyttää toimintoja eri oppimisen alueista, joita aiemmin on tehty eri toimin­noissa. Tällä haavaa aikuiset kuitenkin osallis­tuvat hyvin vähän lasten leikkeihin.

− Vapaa leikki käsitetään niin, että lapset leikkivät keskenään. Aikuinen valvoo sivusta. Heidän kuitenkin pitäisi mennä leikkiin mukaan juuri vapaan toiminnan aikana.

Yksi aikuisen kannat­telema leikki voi kestää hetken, aamupäivän tai koko hoito­ päivän. Se voi jatkua huomenna ja vielä ensi viikolla. Leikkiä voi yksin, pareittain, pienryh­missä, erilai­sissa ryhmissä tai jopa koko talon kanssa.

Nymanin ryhmä leikki palomiestä kolme kuukautta putkeen. Leikki muutti muotoa, ja se tuli esiin luonto­ret­kel­läkin.

− Lintu­tor­nissa eräs pieni poika otti yhtäkkiä leikisti käteensä taskussa soivan puhelimen. Puhelu tuli hätäkes­kuk­sesta. Mummon kissa on puussa, poika kertoi. Taas tarvittiin palokuntaa, joka pelasti kissan.

Vasu: jokainen hetki on pedago­ginen hetki

Hanne Nyman toivoo, että päivä­ko­deissa käydään läpi ryhmien rutiinit. Sen pohjalta voi miettiä, millainen lapsen arjesta tulee.

− Meillä on pikku­pakkoja, jotka eivät välttä­mättä palvele ketään. Päivät on pilkottu pätkiin. Ohjel­massa on piirejä, ohjattua toimintaa, hiljaista toimintaa, ruokailua ja ulkoilua. Päivät täyttyvät päivä­oh­jelman suorit­ta­mi­sesta. Koko ajan siirrytään toimin­nosta toiseen. Lapsille jää vain vähän aikaa luoda pitkiä leikkejä.

Taitava kasvattaja saa jokaisen lapsen loistamaan.

− Mikseivät lapset sen sijaan voi olla ulkona koko päivän tai sisällä koko aamu­ päivän? Voisiko lapsi valita eri toimin­ noista sen, mihin hän haluaa osallistua. Miksi kaikkien lasten pitää tuottaa samat tuotokset? Eikö jokainen voi edetä omalla tasollaan ja saada kehitys­vai­hee­seensa sopivaa tekemistä?

Nyman kannustaa toimintaan, jossa eri elementit on sisäl­ly­tetty leikkiin. Kun toiminta lähtee lapsista, myös sitou­tu­minen toimintaan kasvaa. Levot­tomuus vähenee, ja lapsi tulee osalli­seksi omasta arjestaan. Passii­vi­sesta suorit­ta­jasta tulee aktii­vinen toimija.

− Koko toimin­ta­kult­tuuri pitää perata pala kerrallaan. Uuden Vasun mukaan jokainen hetki on pedago­ginen hetki. Se tarkoittaa, että päivä­kodit joutuvat nyt perus­te­lemaan, miksi meillä tehdään näin ja miten kukin toiminta edistää pedago­gisia tavoit­teita.

− Vasussa odotetaan ja oletetaan, että lapsilla on mahdol­lisuus leikkiin. Sillä ei ole väliä, kiinnos­taako se aikuisia tai jaksa­vatko he muuttaa arkea leikki­vämpään suuntaan.

Vanhat asenteet syytä romuttaa

Jotta leikkiä arvostava toimin­ta­kult­tuuri syntyy, vanhoja työtapoja pitää korjata, Hanne Nyman sanoo. Se vaatii paljon työtä, hän myöntää.

Aika ajoin on hyvä mielessään kirkastaa kasvat­tajan perus­teh­tävää, Nyman vinkkaa. Se vaatii pohti­mista, miksi ja miten teen tätä työtä.

− On hyvä muistaa, että olen täällä lapsia varten, en seurus­te­le­massa työka­ve­reiden kanssa. Miten aikuinen voi puuttua leikissä ilmeneviin risti­rii­toihin, jos hän pysyy leikin ulkopuo­lella? Entä miten onnis­tuvat oikeu­den­mu­kaiset väliin­tulot ja ratkaisut? Liian usein kasvattaja näkee tilanteen seuraukset, ei siihen johta­neita syitä.

Kiire kulkee vahvasti päivä­kodin aikuisten mukana, Hanne Nyman tietää. Kiire voi kuitenkin toimia sisäisenä jarruna, joka estää muuttu­masta. Nyman kutsuu kiirettä mustaksi pilveksi, joka leijuu näkymät­tömänä kasvat­tajien ympärillä.

Silloin uusille ajatuk­sille on helppo sanoa, että ihan hieno juttu, muttei onnistu meillä. Aina on niin kiire ja muuta tekemistä.

Aika ajoin on hyvä mielessään kirkastaa ja pohtia kasvattajan perustehtävää.

− Kannattaa miettiä, mitä se muu on. Aikaa palaa palave­reihin, paperi­töihin, kyselyihin ja suunni­telmiin. Ovatko toiminnan rakenteet kunnossa, kun aika menee niihin? Voisiko päiviä ja toimintaa järjes­tellä toisin?

Kun kiirettä halutaan vähentää, on tärkeää edetä askel kerrallaan. On hyvä keskus­tella paljon ja kuunnella lapsia. Johtajan tehtävänä on johtaa pedago­giikkaa ja järjestää tilaa ja aikaa pedago­gi­selle keskus­te­lulle.

Helposti sanotaan myös, että lapset eivät kaipaa aikuisia leikkei­hinsä. Nyman sanoi niin ennen itsekin. Tutki­mukset todis­tavat kuitenkin toisin. Nymanilla on siitä myös omaa kokemusta. Kun hän alkoi osallistua leikkeihin, häntä ei häädetty pois.

− Jos lapset tuntevat, että aikuinen haluaa osallistua, hän pääsee mukaan. Jos leikki ei kiinnosta aikuista, uutta kutsua ei tule. Lapset ovat näissä asioissa tavat­toman herkkiä.

− Vanha laiva kääntyy ehkä hitaasti, mutta varmasti. On lupa yrittää, erehtyä ja kokeilla. Asenne ratkaisee. Ja tahtotila. Ja se, että kehit­tä­mis­työhön osallis­tuvat kaikki.

Jaana Laitinen