Turun yliopistossa työskentelevän yliopisto-opettaja Jenni Alisaaren väitöstutkimuksen mukaan laulaminen ja laulujen kuunteleminen sekä laulujen sanojen rytmikäs lausuminen ovat tehokkaita keinoja opettaa suomen kieltä.

 

Myöhemmin Jenni Alisaari teki kolle­gansa, FT Leena Maria Heikkolan kanssa suomen kielen oppimiseen liitty­vässä tutki­muk­sessaan havainnon, jonka mukaan loruttelu kehittää laula­mis­takin paremmin puheen sujuvuutta, ääntä­mistä ja puhumisen nopeutta. Laula­mi­sessa taas melodia sekä sanojen toista­minen tukevat sanojen ja ilmai­sujen muista­mista.

− Tästä on hyvänä esimerkkinä vaikkapa Sormi­laulu, jossa kysellään kuulu­misia. On paljon mielek­käämpää laulaa kuin puhua viisi kertaa peräkkäin mitä sinulle kuuluu, Alisaari kertoo.

Alisaari muistuttaa, että oppimis­teo­rioissa todetaan ihmisen oppivan parhaiten sellaisia asioita, joiden ymmär­tä­mistä on jollain tavalla tuettu ja helpo­tettu, eikä opittava asia ole liian vaikea. Laula­mi­sessa esimer­kiksi lauluun yhdis­tetyt eleet ja leikit tukevat ilmaisun ymmär­tä­mistä.

Kieltä opitaan vuorovaikutuksessa ja käytännössä.

Kielen oppimista tukee se, että ihminen pystyy itse tuottamaan opiskel­tavan kielen ainekset. Näin tapahtuu laulaessa, jossa ihminen tuottaa laulun sanoja.

− Oppijan huomion on myös oltava kielen ainek­sessa, jotta oppiminen mahdol­listuu, ja laulun sanojen tuotta­mi­nenhan vaatii tietoista huomiota.

Kielen oppiminen alkaa ymmärtämisestä

Laulut valitaan siten, että ne sisäl­tävät lapsen elämässä sillä hetkellä hyödyl­lisiä ilmaisuja ja sanoja. Esimer­kiksi Sormi­lau­lussa lapsi oppii taval­lisen, arjessa hyödyl­lisen perus­fraasin ”Mitä sulle kuuluu?”.

Alisaari suosit­telee myös Kieli­nuppu-projektin materi­aalia. Kieli­nuppu on lasten­tar­han­opet­ta­jaksi opiske­levien Katri Bormin ja Sarah Gonçal­vesin hanke, jossa he tuottavat päivä­ko­deille lasten­lau­lu­ma­te­ri­aalia suomen kielen oppimisen tueksi.

− Kieli­nupun videoissa ja lauluissa on tarkkaan mietitty, millaista sanastoa niissä on. Lisäksi laulujen sanat äännetään laulaessa samalla tavoin kuin puhuessa, eikä niiden kestoja venytetä laulun melodian ehdoilla, kuten taval­li­sesti tehdään.

Käyttö­poh­jaisen kiele­nop­pi­mis­kä­si­tyksen mukaan kieltä opitaan vuoro­vai­ku­tuk­sessa ja käytän­nössä. Oppimiseen vaikut­tavat kiele­nop­pijan omat kiinnos­tuksen kohteet ja tarpeet, sillä ne suuntaavat oppimis­ti­lan­teessa oppijan huomion. Siksi kannattaa aina miettiä, millaisia kielen­käyt­tö­ti­lan­teita tarjotaan lapselle, eikä yritetä opettaa sanoja tai raken­teita, jotka ovat irrallaan kielen­käyt­tö­ti­lan­teesta.

− Varhais­kas­va­tuk­sessa kielen oppiminen on optimaa­li­sinta juuri vuoro­vai­ku­tus­ti­lan­teissa, Alisaari painottaa.

Kielen oppimista voi tukea vaikkapa lasta pukiessa, jolloin tekemistä sanotetaan koko ajan: nyt laitetaan pipo päähän, lapaset käteen ja vedetään housut jalkaan.

Lapsi kiinnittää huomiota aikuisen puheessa niihin sanoihin ja ilmaisuihin, jotka ovat hänelle mielekkäitä.

− Lapsi oppii siinä tilan­teessa ymmär­tämään kieltä, vaikka ei itse vielä tuottai­sikaan sitä. Kielen ymmär­tä­mistä pitää tukea, sillä se on kielen oppimi­sessa a ja o.

Alisaari muistuttaa, että kielen tuotta­misen taito ei ala kehittyä ennen kuin ymmär­tä­misen taidot ovat kehit­tyneet. Hän hämmäs­telee, että usein kiinni­tetään huomio pääasiassa kielen tuotta­miseen, mutta vähemmän siihen, millaista kieltä lapsi ymmärtää.

− Jos emme osaa tukea ymmär­tä­misen taidon kehit­ty­mistä, menetämme paljon arvokasta aikaa.

Toisto on opintojen äiti

Kun päivä­ko­dissa harjoi­tellaan kuullun ymmär­tä­mistä, kannattaa pohtia, millai­sissa vuoro­vai­ku­tus­ti­lan­teissa lapset joutuvat toimimaan ja millaisia taitoja niissä tarvitaan. Tärkeitä ovat esimer­kiksi ohjei­den­an­to­ti­lanteet, joissa täytyy ymmärtää kuule­maansa. Vuoro­vai­ku­tus­taitoja tarvitaan myös leikeissä. Jos lapsen kieli­taito on vasta kehit­ty­misen alkuvai­heessa, hän saattaa esimer­kiksi kotilei­keissä joutua olemaan toistu­vasti koira, elleivät vuoro­vai­ku­tus­taidot kehity.

Lapsen ymmär­rystä ja kielen oppimista tukee hyvin aikuisen ohjaama ja sanottama leikki. Lisäksi erilai­sissa arjen tilan­teissa kannattaa mennä ”kieli edellä”. Kun katetaan pöytää, voidaan luetella: tähän asetamme lautasen, sen viereen laitamme lusikan ja lautasen yläpuo­lelle mukin.

Kannattaa muistaa, että lapsi kiinnittää huomiota aikuisen puheessa niihin sanoihin ja ilmai­suihin, jotka ovat hänelle tarpeel­lisia ja mielek­käitä sillä hetkellä. Aikuinen ei voi ennakoida, mihin lapsi kiinnittää huomion. Jos esimer­kiksi pukemis­ti­lan­teessa kysellään, missä ovat kengät tai missä ovat lapaset, lapsi saattaakin vaate­sa­nojen sijasta kiinnittää huomion missä on -raken­teeseen, jos se on sillä hetkellä tarkoi­tuk­sen­mu­kai­sempaa hänen kielen­ke­hi­tyk­selleen.

Jos emme osaa tukea ymmärtämisen taidon kehittymistä, menetämme paljon arvokasta aikaa.

Alisaari suosit­telee varhais­kas­va­tuksen kielen opetuksen tueksi esimer­kiksi Sanoma Pron kustan­tamaa Avain­sanoja-opetta­ja­no­pasta. Siinä on leikkejä ja mallin­nettuja arkiti­lan­teita, joissa tarvitaan erilaisia kysymyksiä ja vastauksia.

− Toisto on tärkeää ja erilai­sissa tilan­teissa sitä tulee luonte­vasti.

Lapsen kieli­tie­toi­suuden kehit­tyessä hän oppii sen, millai­silla raken­teilla ilmaistaan esimer­kiksi kohtelias pyyntö tai vaikkapa käsky. Kun lapsi tiedostaa omaa kielel­listä toimin­taansa, hän ymmärtää myös sen, millaisia seurauksia erilai­silla ilmai­suilla voi olla.

Hyvä kieli­taito on Alisaaren mukaan sitä, että tulee ymmär­re­tyksi ja ymmärtää itse, mitä kielellä tehdään ympäris­tössä. Sen kehit­ty­minen vie aikaa ja vaatii tietoista huomiota.

− Siksi on tärkeää esimer­kiksi sarja­vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teissa kuten ruokai­lussa, pukemi­sessa tai siirty­mis­ti­lan­teissa olla itse aina läsnä ja kiinnittää lapsen huomio toimintaan. Kannattaa miettiä, millaista kielen oppimista kussakin tilan­teessa voidaan tukea, Jenni Alisaari muistuttaa.

Iita Kettunen