Viime joulukuussa Hilla Ryösö oli innostuneella ja odottavalla mielellä. Hän oli aloittamassa toivelauluhetkiä muistisairaiden ikäihmisten kanssa, jotka olivat lupautuneet mukaan hänen pro gradu ‑tutkielmaansa.

 

Toimin­nalli­nen tutkimus­menetelmä juon­si juuren­sa Hilla Ryösön ainey­hdis­telmään. Hän oli aloit­tanut opin­ton­sa musi­ikkikas­vatuk­sel­la mut­ta han­kkin­ut jo vuo­den opin­to­jen jäl­keen toisek­si pääaineek­seen sosi­aal­i­työn. Mielessä kyti aja­tus, että sosi­aal­i­työn­tek­i­jänä hän voisi aut­taa ihmisiä musi­ikin keinoin.

Jyväskylän yliopis­tossa suh­taudut­ti­in ainey­hdis­telmään suo­peasti.

– Kun sanoin musi­ikin laitok­sel­la, että halu­aisin tehdä mais­ter­in­tutkin­non myös sosi­aal­i­työstä, min­ulle san­ot­ti­in heti, että teet sit­ten yhteis­gradun, Hilla ker­too.

Grad­u­ai­he löy­tyi kivut­tomasti. Ter­vey­den­hoitoalal­la työsken­televä kum­mitäti ehdot­ti, voisiko koti­hoidon kotimuusikko olla sopi­va aihe.

Laula­tuskon­sep­ti oli Hillalle tut­tu, sil­lä hän oli muu­ta­maa vuot­ta aiem­min perus­tanut kesätöik­seen koti­palvelu­ja tar­joa­van 4H-yri­tyk­sen ja kokeil­lut laulua toimin­nal­lise­na menetelmänä yhden muis­ti­sairaan asi­akkaansa kanssa.

Gradus­saan Hilla otti tavoit­teek­seen selvit­tää, mil­laisia vaiku­tuk­sia toive­lauluil­la on kotona asu­vien muis­ti­sairaiden arkeen ja mielialaan.

Tunteet pintaan

Viisi tutkit­tavaa löy­tyivät Jyväskylän kaupun­gin van­hus­palvelu­jen kaut­ta. Hilla kokosi laula­tushetk­iä varten run­saan sadan toive­laulun lis­tan, jolle pääsi muun muas­sa maakun­ta­laulu­ja, ikivihre­itä ja vir­siä. Hän päät­ti jät­tää lauluhetk­istä säestyk­sen pois.

– Tutkimu­sot­teeni oli etno­grafinen, joten halusin, etten tule tilanteeseen opet­ta­jana vaan havain­noi­jana ja oppi­laana. Otin tarkoituk­sel­la mukaan vain yhdet sanat, jot­ta voisimme laulaa vierekkäin. Jokainen sai toivoa, mitä laule­taan.

Ren­to läh­estymistapa toi­mi: muu­ta­mat tutkit­ta­vat alkoi­vat pian kut­sua Hillaa Laula­jatytök­si.

Laulatushetkiä varten koottiin runsaan sadan toivelaulun lista.

– Se oli minus­ta kiva nim­i­tys! Olin jo kir­joit­tanut gradu­u­nikin, etten halu­aisi olla suuri auk­tori­teet­ti vaan laula­jatyt­tö.

Hilla kävi jokaisen van­huk­sen luona viisi ker­taa ja laulat­ti heitä tun­nin ker­ral­laan. Vaik­ka osa tutkit­tavista ei enää pystynyt edes puhu­maan, rakkaat laulut tem­paisi­vat hei­dätkin mukaansa.

Tule­va sosi­aal­i­työn­tek­i­jä ja musi­ikinopet­ta­ja pohtii, että musi­ikissa on voimaa.

– Ryt­mi ja säv­el aut­ta­vat niin, että sanat tule­vat parem­min mieleen. Musi­ikin kaut­ta voi myös ilmaista tun­tei­ta ja pala­ta muis­toi­hin.

Lauluhetkissä nousi pin­taan mon­en­laisia tun­tei­ta. Hilla sai todis­taa niin lapseno­maista riemua, tyy­tyväisyyt­tä kuin liiku­tuk­sen kyyneliäkin. Tutk­i­jan roolis­sa hän halusi kuun­nel­la ja ottaa tutkit­tavien tun­tei­ta vas­taan. Tarvit­taes­sa Hilla ohjasi tilan­net­ta lem­peästi eteen­päin.

Tutkit­ta­vat ker­toi­vat Hillalle, että heitä miel­lyt­ti tuokiois­sa eri­tyis­es­ti yhdessä laulami­nen. Hän huo­masi, ettei oleel­lista ollut, muis­ti­vatko van­huk­set laulami­aan laulu­ja tai edes sitä, että oli­vat laula­neet.

– Jos laulamis­es­ta jää iloinen mieli, se voi kan­taa tosi pitkälle. Ajat­te­len, että se on ydi­na­sia.

Lisätutkimusta tarvitaan

Gradupros­es­si on vahvis­tanut Hillan halua tuo­da esi­in muis­ti­sairaiden ään­tä. Hän muis­tut­taa, että yhä use­ampi van­hus asuu tule­vaisu­udessa koton­aan. He tarvit­se­vat muu­takin kuin ter­vey­den­huoltoa ja kod­in­hoitoa­pua.

– Mielestäni on tärkeää miet­tiä, mitä koti­in tarvi­taan, jot­ta siel­lä on hyvä olla. Musi­ik­ki olisi koti­hoi­dos­sa toimi­va ja hel­posti käytet­tävä menetelmä.

Lop­putyötä tehdessään Hilla huo­masi, että musi­ikin eri­tyiskas­va­tus­ta ja geron­tol­o­gista sosi­aal­i­työtä yhdis­tävälle tutkimuk­selle olisi Suomes­sa tilaus­ta.

– Musi­ikin hyv­in­voin­ti­vaiku­tuk­sista on paljon hyviä lähteitä, mut­ta van­hus­sosi­aal­i­työn toimin­nal­li­sista menetelmistä ei vielä ole kovin paljon tutkimus­ta.

Hilla sanoo, ettei hänen tutkiel­mansa tar­joa vielä yleis­tet­tävää tietoa vaan pikem­minkin kuvailee eri­laisia kohtaamisia ja laula­tus­ta muis­ti­sairaiden ihmis­ten toimin­nal­lise­na menetelmänä. Lop­pukeväästä 2018 valmis­tu­vas­ta gradus­ta voi myös poimia laula­tushetki­in valmi­in toive­laul­u­luet­telon.

Monta kokemusta rikkaampi

Hilla ker­too naut­ti­neen­sa matkas­ta, jon­ka on aiheen­sa kanssa kulkenut.

– Min­ul­la on ollut antoisia kohtaamisia, ja olen saanut tutus­tua itsel­leni uuteen ilmiöön. Olen saanut hyvää har­joi­tus­ta kotikäyn­neistä ja oppin­ut paljon arjes­ta muis­ti­sairau­den kanssa.

Gradu­vai­heessa Hilla on vih­doin pystynyt lep­äämään ja rentou­tu­maan. Ensim­mäis­inä opiskelu­vu­osi­na hänen kalen­terin­sa oli ratke­ta eri­lai­sista luot­ta­muste­htävistä ja har­ras­tuk­sista. Hilla on toimin­ut muun muas­sa Down-lapsen sijaishoita­jana ja alaikäisen tur­va­paikan­hak­i­jan edus­ta­jana.

Tuleva sosiaalityöntekijä ja musiikinopettaja sanoo, että musiikissa on voimaa.

Kun elämä alkoi tun­tua ora­van­pyörältä, Hilla jou­tui hidas­ta­maan tah­ti­aan.

– Koke­muk­set ja tehtävät ovat olleet tärkeitä, kos­ka valmis­tun sosi­aal­i­työn­tek­i­jäk­si näin nuore­na. Hyviäkin asioi­ta voi olla liikaa, jos niihin ajaa tarve suorit­taa. Jos nyt voisin vali­ta, tek­isin opin­toni rauhal­lisem­min.

Viime kesänä Hilla ahkeroi vapaae­htoises­sa har­joit­telus­sa pako­laiskeskuk­ses­sa Kreikas­sa. Hän sanoo, että koke­mus rikkoi hyväl­lä taval­la sosi­aal­i­työn rajo­ja.

– Suomes­sa sosi­aal­i­työ on aika byrokraat­tista. Oli virk­istävää nähdä, että siel­lä sosi­aal­i­työ oli ihan ark­ista aut­tamista. Pesin ves­so­ja, laitoin ruokaa ja jär­jestin toim­intaa äideille ja lap­sille. Har­joit­telu opet­ti paljon ihmisyy­destä. Aut­taa voi paljon, vaikkei olisi yhteistä kieltäkään.

Ensi kuus­sa Hillal­la pitäisi olla kädessään tupla­mais­terin paper­it. Ikäih­mis­ten laulatta­misesta inspiroitunut Hilla ei pidä mah­dot­tomana, että tien­aisi jon­ain päivänä elan­ton­sa kotimuusikkona.

– Nyt valmis­tu­misen kyn­nyk­sel­lä on kuitenkin sel­l­ainen olo, että olisi mielekästä tehdä ensin töitä julkisel­la puolel­la.

Min­na Hotok­ka