Jyväskylän yliopiston sosiaalityön opiskelija Hilla Ryösö tiesi jo opintojensa alussa, että haluaa yhdistää musiikin ja sosiaalityön. Gradussaan hän laulatti muistisairaita ikäihmisiä. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Viime joulukuussa Hilla Ryösö oli innostuneella ja odottavalla mielellä. Hän oli aloittamassa toivelauluhetkiä muistisairaiden ikäihmisten kanssa, jotka olivat lupautuneet mukaan hänen pro gradu ‑tutkielmaansa.
Toiminnallinen tutkimusmenetelmä juonsi juurensa Hilla Ryösön aineyhdistelmään. Hän oli aloittanut opintonsa musiikkikasvatuksella mutta hankkinut jo vuoden opintojen jälkeen toiseksi pääaineekseen sosiaalityön. Mielessä kyti ajatus, että sosiaalityöntekijänä hän voisi auttaa ihmisiä musiikin keinoin.
Jyväskylän yliopistossa suhtauduttiin aineyhdistelmään suopeasti.
– Kun sanoin musiikin laitoksella, että haluaisin tehdä maisterintutkinnon myös sosiaalityöstä, minulle sanottiin heti, että teet sitten yhteisgradun, Hilla kertoo.
Graduaihe löytyi kivuttomasti. Terveydenhoitoalalla työskentelevä kummitäti ehdotti, voisiko kotihoidon kotimuusikko olla sopiva aihe.
Laulatuskonsepti oli Hillalle tuttu, sillä hän oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut kesätöikseen kotipalveluja tarjoavan 4H-yrityksen ja kokeillut laulua toiminnallisena menetelmänä yhden muistisairaan asiakkaansa kanssa.
Gradussaan Hilla otti tavoitteekseen selvittää, millaisia vaikutuksia toivelauluilla on kotona asuvien muistisairaiden arkeen ja mielialaan.
Tunteet pintaan
Viisi tutkittavaa löytyivät Jyväskylän kaupungin vanhuspalvelujen kautta. Hilla kokosi laulatushetkiä varten runsaan sadan toivelaulun listan, jolle pääsi muun muassa maakuntalauluja, ikivihreitä ja virsiä. Hän päätti jättää lauluhetkistä säestyksen pois.
– Tutkimusotteeni oli etnografinen, joten halusin, etten tule tilanteeseen opettajana vaan havainnoijana ja oppilaana. Otin tarkoituksella mukaan vain yhdet sanat, jotta voisimme laulaa vierekkäin. Jokainen sai toivoa, mitä lauletaan.
Rento lähestymistapa toimi: muutamat tutkittavat alkoivat pian kutsua Hillaa Laulajatytöksi.
Laulatushetkiä varten koottiin runsaan sadan toivelaulun lista.
– Se oli minusta kiva nimitys! Olin jo kirjoittanut graduunikin, etten haluaisi olla suuri auktoriteetti vaan laulajatyttö.
Hilla kävi jokaisen vanhuksen luona viisi kertaa ja laulatti heitä tunnin kerrallaan. Vaikka osa tutkittavista ei enää pystynyt edes puhumaan, rakkaat laulut tempaisivat heidätkin mukaansa.
Tuleva sosiaalityöntekijä ja musiikinopettaja pohtii, että musiikissa on voimaa.
– Rytmi ja sävel auttavat niin, että sanat tulevat paremmin mieleen. Musiikin kautta voi myös ilmaista tunteita ja palata muistoihin.
Lauluhetkissä nousi pintaan monenlaisia tunteita. Hilla sai todistaa niin lapsenomaista riemua, tyytyväisyyttä kuin liikutuksen kyyneliäkin. Tutkijan roolissa hän halusi kuunnella ja ottaa tutkittavien tunteita vastaan. Tarvittaessa Hilla ohjasi tilannetta lempeästi eteenpäin.
Tutkittavat kertoivat Hillalle, että heitä miellytti tuokioissa erityisesti yhdessä laulaminen. Hän huomasi, ettei oleellista ollut, muistivatko vanhukset laulamiaan lauluja tai edes sitä, että olivat laulaneet.
– Jos laulamisesta jää iloinen mieli, se voi kantaa tosi pitkälle. Ajattelen, että se on ydinasia.
Lisätutkimusta tarvitaan
Graduprosessi on vahvistanut Hillan halua tuoda esiin muistisairaiden ääntä. Hän muistuttaa, että yhä useampi vanhus asuu tulevaisuudessa kotonaan. He tarvitsevat muutakin kuin terveydenhuoltoa ja kodinhoitoapua.
– Mielestäni on tärkeää miettiä, mitä kotiin tarvitaan, jotta siellä on hyvä olla. Musiikki olisi kotihoidossa toimiva ja helposti käytettävä menetelmä.
Lopputyötä tehdessään Hilla huomasi, että musiikin erityiskasvatusta ja gerontologista sosiaalityötä yhdistävälle tutkimukselle olisi Suomessa tilausta.
– Musiikin hyvinvointivaikutuksista on paljon hyviä lähteitä, mutta vanhussosiaalityön toiminnallisista menetelmistä ei vielä ole kovin paljon tutkimusta.
Hilla sanoo, ettei hänen tutkielmansa tarjoa vielä yleistettävää tietoa vaan pikemminkin kuvailee erilaisia kohtaamisia ja laulatusta muistisairaiden ihmisten toiminnallisena menetelmänä. Loppukeväästä 2018 valmistuvasta gradusta voi myös poimia laulatushetkiin valmiin toivelaululuettelon.
Monta kokemusta rikkaampi
Hilla kertoo nauttineensa matkasta, jonka on aiheensa kanssa kulkenut.
– Minulla on ollut antoisia kohtaamisia, ja olen saanut tutustua itselleni uuteen ilmiöön. Olen saanut hyvää harjoitusta kotikäynneistä ja oppinut paljon arjesta muistisairauden kanssa.
Graduvaiheessa Hilla on vihdoin pystynyt lepäämään ja rentoutumaan. Ensimmäisinä opiskeluvuosina hänen kalenterinsa oli ratketa erilaisista luottamustehtävistä ja harrastuksista. Hilla on toiminut muun muassa Down-lapsen sijaishoitajana ja alaikäisen turvapaikanhakijan edustajana.
Tuleva sosiaalityöntekijä ja musiikinopettaja sanoo, että musiikissa on voimaa.
Kun elämä alkoi tuntua oravanpyörältä, Hilla joutui hidastamaan tahtiaan.
– Kokemukset ja tehtävät ovat olleet tärkeitä, koska valmistun sosiaalityöntekijäksi näin nuorena. Hyviäkin asioita voi olla liikaa, jos niihin ajaa tarve suorittaa. Jos nyt voisin valita, tekisin opintoni rauhallisemmin.
Viime kesänä Hilla ahkeroi vapaaehtoisessa harjoittelussa pakolaiskeskuksessa Kreikassa. Hän sanoo, että kokemus rikkoi hyvällä tavalla sosiaalityön rajoja.
– Suomessa sosiaalityö on aika byrokraattista. Oli virkistävää nähdä, että siellä sosiaalityö oli ihan arkista auttamista. Pesin vessoja, laitoin ruokaa ja järjestin toimintaa äideille ja lapsille. Harjoittelu opetti paljon ihmisyydestä. Auttaa voi paljon, vaikkei olisi yhteistä kieltäkään.
Ensi kuussa Hillalla pitäisi olla kädessään tuplamaisterin paperit. Ikäihmisten laulattamisesta inspiroitunut Hilla ei pidä mahdottomana, että tienaisi jonain päivänä elantonsa kotimuusikkona.
– Nyt valmistumisen kynnyksellä on kuitenkin sellainen olo, että olisi mielekästä tehdä ensin töitä julkisella puolella.
