Viime joulukuussa Hilla Ryösö oli innostuneella ja odottavalla mielellä. Hän oli aloittamassa toivelauluhetkiä muistisairaiden ikäihmisten kanssa, jotka olivat lupautuneet mukaan hänen pro gradu ‑tutkielmaansa.

 

Toimin­nal­li­nen tut­ki­mus­me­ne­telmä juonsi juu­rensa Hilla Ryösön aineyh­dis­tel­mään. Hän oli aloit­ta­nut opin­tonsa musiik­ki­kas­va­tuk­sella mutta hank­ki­nut jo vuo­den opin­to­jen jäl­keen toi­seksi pää­ai­neek­seen sosi­aa­li­työn. Mielessä kyti aja­tus, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä hän voisi aut­taa ihmi­siä musii­kin keinoin.

Jyväskylän yli­opis­tossa suh­tau­dut­tiin aineyh­dis­tel­mään suopeasti.

– Kun sanoin musii­kin lai­tok­sella, että haluai­sin tehdä mais­te­rin­tut­kin­non myös sosi­aa­li­työstä, minulle sanot­tiin heti, että teet sit­ten yhteis­gra­dun, Hilla kertoo.

Graduaihe löy­tyi kivut­to­masti. Terveydenhoitoalalla työs­ken­te­levä kum­mi­täti ehdotti, voi­siko koti­hoi­don koti­muusikko olla sopiva aihe.

Laulatuskonsepti oli Hillalle tuttu, sillä hän oli muu­ta­maa vuotta aiem­min perus­ta­nut kesä­töik­seen koti­pal­ve­luja tar­joa­van 4H-yri­tyk­sen ja kokeil­lut lau­lua toi­min­nal­li­sena mene­tel­mänä yhden muis­ti­sai­raan asiak­kaansa kanssa.

Gradussaan Hilla otti tavoit­teek­seen sel­vit­tää, mil­lai­sia vai­ku­tuk­sia toi­ve­lau­luilla on kotona asu­vien muis­ti­sai­rai­den arkeen ja mielialaan.

Tunteet pintaan

Viisi tut­kit­ta­vaa löy­tyi­vät Jyväskylän kau­pun­gin van­hus­pal­ve­lu­jen kautta. Hilla kokosi lau­la­tus­het­kiä var­ten run­saan sadan toi­ve­lau­lun lis­tan, jolle pääsi muun muassa maa­kun­ta­lau­luja, iki­vih­reitä ja vir­siä. Hän päätti jät­tää lau­lu­het­kistä säes­tyk­sen pois.

– Tutkimusotteeni oli etno­gra­fi­nen, joten halusin, etten tule tilan­tee­seen opet­ta­jana vaan havain­noi­jana ja oppi­laana. Otin tar­koi­tuk­sella mukaan vain yhdet sanat, jotta voi­simme lau­laa vie­rek­käin. Jokainen sai toi­voa, mitä lauletaan.

Rento lähes­ty­mis­tapa toimi: muu­ta­mat tut­kit­ta­vat alkoi­vat pian kut­sua Hillaa Laulajatytöksi.

Laulatushetkiä varten koottiin runsaan sadan toivelaulun lista.

– Se oli minusta kiva nimi­tys! Olin jo kir­joit­ta­nut gra­duu­ni­kin, etten haluaisi olla suuri auk­to­ri­teetti vaan laulajatyttö.

Hilla kävi jokai­sen van­huk­sen luona viisi ker­taa ja lau­latti heitä tun­nin ker­ral­laan. Vaikka osa tut­kit­ta­vista ei enää pys­ty­nyt edes puhu­maan, rak­kaat lau­lut tem­pai­si­vat hei­dät­kin mukaansa.

Tuleva sosi­aa­li­työn­te­kijä ja musii­kin­opet­taja poh­tii, että musii­kissa on voimaa.

– Rytmi ja sävel aut­ta­vat niin, että sanat tule­vat parem­min mie­leen. Musiikin kautta voi myös ilmaista tun­teita ja palata muistoihin.

Lauluhetkissä nousi pin­taan monen­lai­sia tun­teita. Hilla sai todis­taa niin lap­sen­omaista rie­mua, tyy­ty­väi­syyttä kuin lii­ku­tuk­sen kyy­ne­liä­kin. Tutkijan roo­lissa hän halusi kuun­nella ja ottaa tut­kit­ta­vien tun­teita vas­taan. Tarvittaessa Hilla ohjasi tilan­netta lem­peästi eteenpäin.

Tutkittavat ker­toi­vat Hillalle, että heitä miel­lytti tuo­kioissa eri­tyi­sesti yhdessä lau­la­mi­nen. Hän huo­masi, ettei oleel­lista ollut, muis­ti­vatko van­huk­set lau­la­mi­aan lau­luja tai edes sitä, että oli­vat laulaneet.

– Jos lau­la­mi­sesta jää iloi­nen mieli, se voi kan­taa tosi pit­källe. Ajattelen, että se on ydinasia.

Lisätutkimusta tarvitaan

Graduprosessi on vah­vis­ta­nut Hillan halua tuoda esiin muis­ti­sai­rai­den ääntä. Hän muis­tut­taa, että yhä useampi van­hus asuu tule­vai­suu­dessa koto­naan. He tar­vit­se­vat muu­ta­kin kuin ter­vey­den­huol­toa ja kodinhoitoapua.

– Mielestäni on tär­keää miet­tiä, mitä kotiin tar­vi­taan, jotta siellä on hyvä olla. Musiikki olisi koti­hoi­dossa toi­miva ja hel­posti käy­tet­tävä menetelmä.

Lopputyötä teh­des­sään Hilla huo­masi, että musii­kin eri­tyis­kas­va­tusta ja geron­to­lo­gista sosi­aa­li­työtä yhdis­tä­välle tut­ki­muk­selle olisi Suomessa tilausta.

– Musiikin hyvin­voin­ti­vai­ku­tuk­sista on pal­jon hyviä läh­teitä, mutta van­hus­so­si­aa­li­työn toi­min­nal­li­sista mene­tel­mistä ei vielä ole kovin pal­jon tutkimusta.

Hilla sanoo, ettei hänen tut­kiel­mansa tar­joa vielä yleis­tet­tä­vää tie­toa vaan pikem­min­kin kuvai­lee eri­lai­sia koh­taa­mi­sia ja lau­la­tusta muis­ti­sai­rai­den ihmis­ten toi­min­nal­li­sena mene­tel­mänä. Loppukeväästä 2018 val­mis­tu­vasta gra­dusta voi myös poi­mia lau­la­tus­het­kiin val­miin toivelaululuettelon.

Monta kokemusta rikkaampi

Hilla ker­too naut­ti­neensa mat­kasta, jonka on aiheensa kanssa kulkenut.

– Minulla on ollut antoi­sia koh­taa­mi­sia, ja olen saa­nut tutus­tua itsel­leni uuteen ilmi­öön. Olen saa­nut hyvää har­joi­tusta koti­käyn­neistä ja oppi­nut pal­jon arjesta muis­ti­sai­rau­den kanssa.

Graduvaiheessa Hilla on vih­doin pys­ty­nyt lepää­mään ja ren­tou­tu­maan. Ensimmäisinä opis­ke­lu­vuo­sina hänen kalen­te­rinsa oli rat­keta eri­lai­sista luot­ta­mus­teh­tä­vistä ja har­ras­tuk­sista. Hilla on toi­mi­nut muun muassa Down-lap­sen sijais­hoi­ta­jana ja alai­käi­sen tur­va­pai­kan­ha­ki­jan edustajana.

Tuleva sosiaalityöntekijä ja musiikinopettaja sanoo, että musiikissa on voimaa.

Kun elämä alkoi tun­tua ora­van­pyö­rältä, Hilla jou­tui hidas­ta­maan tahtiaan.

– Kokemukset ja teh­tä­vät ovat olleet tär­keitä, koska val­mis­tun sosi­aa­li­työn­te­ki­jäksi näin nuo­rena. Hyviäkin asioita voi olla lii­kaa, jos nii­hin ajaa tarve suo­rit­taa. Jos nyt voi­sin valita, teki­sin opin­toni rauhallisemmin.

Viime kesänä Hilla ahke­roi vapaa­eh­toi­sessa har­joit­te­lussa pako­lais­kes­kuk­sessa Kreikassa. Hän sanoo, että koke­mus rik­koi hyvällä tavalla sosi­aa­li­työn rajoja.

– Suomessa sosi­aa­li­työ on aika byro­kraat­tista. Oli vir­kis­tä­vää nähdä, että siellä sosi­aa­li­työ oli ihan arkista aut­ta­mista. Pesin ves­soja, lai­toin ruo­kaa ja jär­jes­tin toi­min­taa äideille ja lap­sille. Harjoittelu opetti pal­jon ihmi­syy­destä. Auttaa voi pal­jon, vaik­kei olisi yhteistä kieltäkään.

Ensi kuussa Hillalla pitäisi olla kädes­sään tupla­mais­te­rin pape­rit. Ikäihmisten laulatta­misesta ins­pi­roi­tu­nut Hilla ei pidä mah­dot­to­mana, että tie­naisi jonain päi­vänä elan­tonsa kotimuusikkona.

– Nyt val­mis­tu­mi­sen kyn­nyk­sellä on kui­ten­kin sel­lai­nen olo, että olisi mie­le­kästä tehdä ensin töitä jul­ki­sella puolella.

Minna Hotokka