Lasten­suo­je­lu­tiedon tärkeys on viral­li­sesti tunnus­tettu. Kuitenkin lasten­suojelun tieto­poh­jassa on edelleen aukkoja, ja pysyvien raken­teiden sijasta tutki­muksen ja tieto­pohjan vahvis­ta­minen on jäänyt erillis­sel­vi­tysten, hankkeiden ja jopa yksit­täisten ihmisten omistau­tu­misen varaan. Yksi uutte­rista lasten­suo­je­lu­tiedon tärkeyden puoles­ta­pu­hu­jista on Tarja Heino.

 

Viime vuonna julkaistiin ensim­mäinen tutki­mus­pe­rus­tainen teos ja kokonais­esitys lasten­suojelun yhdestä keskei­sestä toimen­pi­teestä, huostaa­no­tosta. Yksi Huostaanotto-kirjan kolmesta toimit­ta­jasta on Terveyden ja hyvin­voin­nin­lai­toksen (THL) vasta­ni­metty tutki­mus­pro­fessori  Tarja Heino. Hän keskittyy artik­ke­lissaan lasten­suojelun tieto­pohjaan ja kuvaa tekstissään mielen­kiin­toi­sesti niitä toimia ja yrityksiä, joita lasten­suo­je­lu­tiedon kerryt­tä­mi­seksi on tehty julkisen vallan tuella.

− Artik­kelini perusvire saattaa olla hieman katke­ran­kirpeä, Tarja Heino huomauttaa.

”Politii­kassa, hallin­nossa ja tutki­mus­maa­il­massa on kysytty toistu­vasti, miksi huostaa­notot ja lasten sijoi­tukset kodin ulkopuo­lelle lisään­tyvät. Olen työsken­nellyt vuodesta 1984 lähtien keskus­hal­linnon työnte­kijänä ja vastannut satojen toimit­tajien kysymyksiin tästä aiheesta”, kirjoittaa Heino.

Hän toteaa, että tämä on ollut tuskas­tut­tavaa. ”Meillä ei ole käytet­tä­vissä kattavaa kansal­lista seuran­ta­tietoa vuoden 1983 jälkeen huostaa­no­tet­tujen ja kodin ulkopuo­lelle sijoi­tet­tujen lasten perhe­taus­toista tai sijoi­tusten taustalla olevista tekijöistä, eikä sen enempää perheiden saamista palve­luista.”

− Kysyjille ei siis pystytä antamaan koko maata kattavia vastauksia, mutta sen sijaan on onneksi tarjolla ollut erillis­sel­vi­tysten tuottamia näkökulmia.

Muutosten virta

Lasten­suo­je­lu­tiedon kerryt­tä­mi­sessä tapahtui muutos vuoden 1984 laajan sosiaali- ja tervey­den­huollon lakiuu­dis­tusten jälkeen. Silloinen sosiaa­li­hal­litus lopetti yleis­kir­jeellä kuntien velvol­li­suuden antaa tilas­to­tietoja. Vasta vuonna 1991 aloitettiin uudelleen suppea rekis­te­ri­poh­jainen tiedon­keruu.

Katta­vamman tilas­toin­ti­tiedon tarve tiedos­tetaan ja puutteista on oltu huolissaan. Jotain edisty­sas­ke­leita on otettu muun muassa koulu­ter­veys­ky­se­lyssä. Lasten­suojelun ja sosiaa­li­pal­ve­lujen tilas­toinnin ja rekis­te­röinnin uudistus odottaa lakiuu­dis­tusta.

− Sote-uudis­tuksen yhtey­dessä olisi mahdol­lisuus poistaa havaittuja tietoaukkoja ja vahvistaa tiedon­tuo­tannon raken­teita, toteaa Heino.

Käytet­tä­vissä ei esimer­kiksi ole enää yhtenäistä kansal­lista rekis­teriä lasten­suo­je­lu­lai­tok­sista. Yksityisiin sijais­per­heisiin sijoi­te­tuista lapsista tiedetään vain lapsen vastuuso­si­aa­li­työn­tekijä − joka hänkin voi vaihtua usein.

− Nyt on ollut puhetta, että pitäisikö jopa perus­tiedot yksit­täi­sistä sijais­per­heistä koota rekis­teriin. Perheet hyväk­sytään, mutta tiedot näistä ovat hajallaan kunnissa.

− Tänä päivänä tiedämme lasten­suojelun avohuollon lapsista vain lukumäärän. Emme esimer­kiksi ole tienneet siitä, millaisia palve­luista he saavat vai saavatko mitään. Onneksi tätä voitiin selvittää HuosTa-hankkeessa juuri äskettäin.

Kuusi hyvää syytä

Miksi lasten huostaan­ot­tojen syistä pitäisi tietää tarkemmin? Tarja Heino listaa Huostaanotto-kirjan artik­ke­lissaan kuusi syytä. Yksi on moraa­linen.

− Koska julkinen valta on ottanut lapsia huostaa­not­taessaan itselleen julkisen kasvat­tajan roolin, sen pitäisi myös olla kiinnos­tunut keitä lapsia se ottaa huostaan. Tai millaista tukea lapsille ja perheille tulee tarjota, paljonko voima­varoja toimintaan tulisi varata ja miten toimen­piteet kohden­tuvat.

Sote-uudistuksen yhteydessä olisi mahdollisuus poistaa havaittuja tietoaukkoja ja vahvistaa tiedontuotannon rakenteita.

− Hyvä kysymys on sekin, miten voi seurata tai valvoa toimintaa, josta tiedetään liian vähän. Miten voidaan sanoa, toimi­vatko viran­omaiset oikein, riittä­västi vai liial­li­sesti?

Huostaa­no­toista on myös tarpeen tietää perus­oi­keuksien toteu­tu­misen näkökul­masta. Huostaanotto on vahva inter­ventio yksityi­syyteen ja sen myötä yhteis­kunnan velvol­lisuus on seurata lasten sijoi­tus­käy­tän­töjen lisäksi erityi­sesti tahdosta riippu­mat­tomien toimien käyttöä.

− Kannus­timena voi myös olla aito tiedonhalu. Halutaan tietää, mistä syystä huostaan­ottoja tehdään ja mistä lukumäärien vaihtelut johtuvat.

Toisaalta syyt voivat olla talou­del­lisia, kun ollaan kiinnos­tu­neita hallit­semaan lasten­suojelun kustan­nuksia. Perus­teluna voi olla myös vaikut­ta­vuuden vaatimus, johon liittyy toive, että resursseja voitaisiin kohdentaa vaikut­ta­viksi havait­tuihin menetelmiin ja palve­luihin.

− Vaikut­ta­vuus­mit­ta­reiden, käsit­teiden täsmen­tä­misen ja lasten­suojelun vaikut­ta­vuus­tut­ki­musten proble­ma­ti­sointi on kuitenkin ollut vähäistä. Tarpeel­lista se olisi, jotta tiedetään, mitä vaiku­tuksina halutaan tutkia, huomauttaa Heino.

Tiedon kerää­mi­sessä on toki oltava harkitseva ja eettinen. Marjatta Bardy on todennut, että tiedon­tarve voi olla kontrollin tarvetta − mutta jatkaa, että tieto voi myös viedä uusien ratkai­sujen etsimiseen ja toiminnan uudis­ta­miseen. Tieto voi vapauttaa ja toimia kehityksen välineenä.

− Tietä­misen kenttä on mutkikas, toteaa Tarja Heino.

On pitkälle arvova­linta, mitä lasten maail­masta ja heidän hyvin­voin­nistaan halutaan tietää. Kaikkien lasten ja perheiden hyvin­voin­ti­sel­vi­tykset ja -tutki­mukset ovat tärkeitä, mutta halutaanko hyvin­voin­ti­valtion toimintaa katsoa myös heikoim­massa asemassa olevien lasten näkökul­masta.

− Katseen suunta määrittää, mitä nähdään. Kuva hyvin­voin­nista saa eri sävyjä sen mukaan puhutaanko keskiar­voista vai katso­taanko sitä margi­naa­lista, niiden lasten näkökul­masta, joiden terveys ja kehitys on jo todettu vaaran­tuneen.

Pienin askelin

Kun viral­lisen tiedon antama kuva lasten­suojelun muutok­sista on riittä­mätön, on tämä Tarja Heinon mukaan johtanut siihen, että tieto­pohjan täyden­tä­miseen on jatkuva paine.

− Kun katson 30 vuoden aikajän­teellä, on aina toistunut sama: juuri kun lasten­suojelun tieto­pohja-asiaa on saatu valmis­teltua askeleen verran eteenpäin, on tullut jokin organi­saatio- tai lakiuu­distus, joka on tehnyt valmis­telut tyhjäksi.

Hyvällä kun ajattelee, eteen­päinkin on menty: innos­tu­neiden ihmisten voimin, erillis­sel­vi­tysten ja hankkeiden turvin. Yksi virstan­pylväs Heinon mielestä oli 2000-luvun alussa, kun STM aloitti sosiaa­lialan osaamis­kes­kus­pi­lottina Osaava lasten­suojelu -hankkeen, jonka osana Heino kumppa­neineen jälleen nosti esille tieto­pohja- ja tutki­mus­ky­sy­mykset.

− Hanke loi mallia lasten­suojelun osaamista tukevalle tutki­mus­oh­jel­malle. Luotiin ja vahvis­tettiin yhteyksiä lasten­suojelun eri toimi­joiden välille ja kuultiin käytännön toimi­joiden kokemuksia siitä, mikä on merki­tyk­sel­listä tietoa lasten­suo­je­lussa.

Hankkeen päätyttyä jäi kytemään ajatus yhtei­sestä tutki­muk­sesta, joka samalla vahvis­taisi ja loisi mahdol­li­suuksia työkäy­tän­töjen kehit­tä­mi­selle.

Tämä on toteu­tunut Pikas­soksen alueen kuntien kanssa toteu­te­tuissa piloteissa ja viimeksi huostaanoton taustoja ja kustan­nuksia selvi­tel­lessä.

Heino sanoo, että hänelle yhteis­tut­ki­juuden idea on tuttu jo hänen lisen­si­aat­ti­työnsä teon ajoilta ja ”perinne” jatkui väitös­kirjaa tehdessä, kun hän tutki asiak­kuuden alkua ja sen hämäryyttä.

Tutkimusprofessori Tarja Heino

Tarja Heino on tehnyt pitkän uran lasten­suojelun kentällä kehit­täjänä, tutkijana ja hallin­to­teh­tä­vissä. Kuva: Liisa Takala

− Väitös­kirjaa tehdessä luin sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden muistiin­panoja sekä asiakirjoja ja loin niistä kuvaa asiak­kuuden ”naksah­ta­mi­sesta”. Esitin ajatuk­siani työnte­ki­jöille tutki­mus­kes­kus­te­luissa. Jälki­käteen olen tavannut näitä sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä ja heiltä olen kuullut, miten kokemus tutki­muk­sessa mukanao­losta oli merki­tyk­sel­linen ja vei heitä eteenpäin ammatil­li­sessa työssä.

Lasten­suojelun tutki­mukseen ei koskaan ollut käytet­tä­vissä korva­mer­kittyä rahaa. Erillis­ra­hoitus on aina haettu tai saatu, jotta saadaan palkattua tutki­joita johonkin teeman äärelle.

Surul­linen Vilja-Eerikan kuolema synnytti monen­laisia selvi­tyksiä, mutta toi myös rahoi­tusta ja toimek­siantoja THL:lle. Vuosille 2013−2015 ajoittui THL:n Lasten­suojelun kehit­tämis- ja tutki­mus­hanke LaskeTut, jossa aloitettiin tieto­jen­vaihtoon, tieto­pohjaan ja tutki­mukseen liittyvää uutta toimintaa. Osin tätä työtä on voitu jatkaa Sipilän halli­tuksen Lapsi- ja perhe­pal­ve­lujen muutos­oh­jelma -kärki­hank­keessa 2015−2019.

− Nyt tilanne on varsin hyvä, sillä kärki­hankkeen perus­teella on saatu palkattua kolme tutkijaa. Riitta Laakso tutkii kodin ulkopuo­lelle sijoi­tet­tujen eri-ikäisten ja erilai­sissa tilan­teissa elävien lasten kokemuksia.

Tässä tutki­muk­sessa kehitellään samalla menetelmiä lasten kuule­miseen.
− Hän on hienosti koonnut yhteen sitä, mitä kentällä tällä saralla on jo tehty muun muassa Pesäpuun Salapo­liisit-hankkeessa. Tuloksi voidaan käyttää ja soveltaa käytännön työssä.

Lastensuojelun tutkimusakatemia voisi kuitenkin palvella pitkäjänteistä tutkimustyötä, jota tarvittaisiin.

− Toinen tutki­jamme Elina Aaltio työsken­telee systee­misen lasten­suojelun toimin­ta­mallin pilotoinnin parissa. Hän seuraa maakuntien pilotteja ja arvioi sitä, miten tämä uusi tiimityön malli tukee lasten­suojelun sosiaa­li­työtä ja perheiden hyvin­vointia.

Kolmas tutkija Riikka Ikonen valmis­telee tietyille ikäluo­kille säännöl­li­sesti tehtävään koulu­ter­veys­ky­selyyn uusia moduleita. Yksi on suunnattu sijoi­te­tuille lapsille ja toinen keskittyy lasten sosiaa­lisen turval­li­suuden ja väkival­ta­ko­ke­musten selvit­tä­miseen.

Joko on lasten­suo­je­lua­ka­temian aika?

Tarja Heino kertoo jokunen vuosi sitten tekemästään matkasta Austra­liaan ja vierai­lustaan valtion rahoit­ta­massa lasten­suo­je­lun­tut­ki­muksen keskuk­sessa.
− Olin kiinnos­tunut siitä, miten tutki­mus­keskus oli onnis­tuttu perus­tamaan ja kuinka hallitus oli suostunut antanut keskuk­selle rahoi­tuksen, Tarja Heino muistelee.

Keskuksen johtaja kertoi, että kyse oli ”lehmän­kau­poista” halli­tus­neu­vot­te­luiden aikana. Diilin toinen puoli oli se, että tutki­mus­keskus sai kymme­neksi vuodeksi kymmenen miljoonan dollarin rahoi­tuksen.

− Yksi miljoona vuotta kohti. Ajattelin silloin, että eihän vuosit­tainen panos ollut lopulta kovin suuri.

Keskuksen johtaja oli kertonut Heinolle, että tuolla rahalla pystyttiin raken­tamaan tutki­mus­kes­kuksen infra­struk­tuuri, aloit­tamaan toiminta ja rekry­toimaan ensim­mäiset tutkijat työhön. Tutki­mus­toi­minta synnytti lumipallo tai pitäisikö austra­lia­laisen heinä­pal­loe­fektin. Kun työssä edistyttiin, avautui uusia rahoi­tus­väyliä ja toiminta laajeni, raken­nettiin kumppa­nuuksia, tuotettiin tietoa arjen työhön ja päätök­senteon tueksi.

Päästäänkö tälle tielle joskus meilläkin? Tarja Heino nostaa jälleen esille toiveen suoma­lai­sesta lasten­suo­je­lua­ka­te­miasta. Sen puolesta on puhuttu pitkään, mutta toteu­tukseen ei ole vielä päästy. Pahim­millaan on vain hymäh­delty ”että peräti akatemia lasten­suo­je­lulle”.

− Lasten­suojelun tutki­musa­ka­temia voisi kuitenkin palvella pitkä­jän­teistä tutki­mus­työtä, jota tarvit­taisiin. Tämän lisäksi akatemian piiriin voisi kehittyä verkosto, jossa voidaan tehdä ac hoc -työtä, palvella minis­te­riöitä ja päätök­sen­te­ki­jöitä, kentän toimi­joita. Akatemia voisi olla itsenäinen, mutta toimia kumppa­nuuden pohjalta siten, että muun muassa THL:n tilasto- ja tieto­tuo­tanto on käytet­tä­vissä.

− Ehkäpä ryhdyn uuden tutki­mus­pro­fes­sorin nimitykseni antamalla painoar­volla ajamaan lasten­suo­je­lua­ka­temiaa Suomeenkin, naurahtaa Heino.

Helena Jaakkola

 

Nimityksiä

Tarja Heino nimitettiin THL:n tutki­mus­pro­fes­so­riksi touko­kuussa.
− Tämä on minulle pitkän uran tehneenä henki­lö­koh­tai­sesti isoa asia. Tutki­mus­pro­fes­suuri on myös merkittävä asia sosiaa­li­työlle ja lasten­suo­je­lulle, sillä THL:ssä ei ole koskaan aikai­semmin ollut sosiaa­lityön, saati lasten­suojelun  tutki­mus­pro­fes­suuria.
− Kun ajatte­lemme tulevia isoja muutoksia, pitäisi sosiaa­li­työllä olla useampia kuin yksi profes­suuri THL:ssakin. Nyt on pää kuiten- kin avattu, toteaa Heino.

 

Artik­ke­lissa käytetty myös:
Enroos ym. (2016): Huostaanotto, Lasten­suojelun vaativin tehtävä. Vasta­paino.
Heino ym. 2016: Lasten kodin ulkopuo­lelle sijoit­ta­misen syyt, taustat, palvelut ja kustan­nukset: HuosTa-hankkeen (2014−2015) päätu­lokset. Raportti 3/2016. THL.