Lastensuojelutiedon tärkeys on virallisesti tunnustettu. Kuitenkin lastensuojelun tietopohjassa on edelleen aukkoja, ja pysyvien rakenteiden sijasta tutkimuksen ja tietopohjan vahvistaminen on jäänyt erillisselvitysten, hankkeiden ja jopa yksittäisten ihmisten omistautumisen varaan. Yksi uutterista lastensuojelutiedon tärkeyden puolestapuhujista on Tarja Heino.

 

Viime vuonna julkaistiin ensim­mäinen tutki­mus­pe­rus­tainen teos ja kokonais­esitys lasten­suojelun yhdestä keskei­sestä toimen­pi­teestä, huostaa­no­tosta. Yksi Huostaanotto-kirjan kolmesta toimit­ta­jasta on Terveyden ja hyvin­voin­nin­lai­toksen (THL) vasta­ni­metty tutki­mus­pro­fessori  Tarja Heino. Hän keskittyy artik­ke­lissaan lasten­suojelun tieto­pohjaan ja kuvaa tekstissään mielen­kiin­toi­sesti niitä toimia ja yrityksiä, joita lasten­suo­je­lu­tiedon kerryt­tä­mi­seksi on tehty julkisen vallan tuella.

− Artik­kelini perusvire saattaa olla hieman katke­ran­kirpeä, Tarja Heino huomauttaa.

”Politii­kassa, hallin­nossa ja tutki­mus­maa­il­massa on kysytty toistu­vasti, miksi huostaa­notot ja lasten sijoi­tukset kodin ulkopuo­lelle lisään­tyvät. Olen työsken­nellyt vuodesta 1984 lähtien keskus­hal­linnon työnte­kijänä ja vastannut satojen toimit­tajien kysymyksiin tästä aiheesta”, kirjoittaa Heino.

Hän toteaa, että tämä on ollut tuskas­tut­tavaa. ”Meillä ei ole käytet­tä­vissä kattavaa kansal­lista seuran­ta­tietoa vuoden 1983 jälkeen huostaa­no­tet­tujen ja kodin ulkopuo­lelle sijoi­tet­tujen lasten perhe­taus­toista tai sijoi­tusten taustalla olevista tekijöistä, eikä sen enempää perheiden saamista palve­luista.”

− Kysyjille ei siis pystytä antamaan koko maata kattavia vastauksia, mutta sen sijaan on onneksi tarjolla ollut erillis­sel­vi­tysten tuottamia näkökulmia.

Muutosten virta

Lasten­suo­je­lu­tiedon kerryt­tä­mi­sessä tapahtui muutos vuoden 1984 laajan sosiaali- ja tervey­den­huollon lakiuu­dis­tusten jälkeen. Silloinen sosiaa­li­hal­litus lopetti yleis­kir­jeellä kuntien velvol­li­suuden antaa tilas­to­tietoja. Vasta vuonna 1991 aloitettiin uudelleen suppea rekis­te­ri­poh­jainen tiedon­keruu.

Katta­vamman tilas­toin­ti­tiedon tarve tiedos­tetaan ja puutteista on oltu huolissaan. Jotain edisty­sas­ke­leita on otettu muun muassa koulu­ter­veys­ky­se­lyssä. Lasten­suojelun ja sosiaa­li­pal­ve­lujen tilas­toinnin ja rekis­te­röinnin uudistus odottaa lakiuu­dis­tusta.

− Sote-uudis­tuksen yhtey­dessä olisi mahdol­lisuus poistaa havaittuja tietoaukkoja ja vahvistaa tiedon­tuo­tannon raken­teita, toteaa Heino.

Käytet­tä­vissä ei esimer­kiksi ole enää yhtenäistä kansal­lista rekis­teriä lasten­suo­je­lu­lai­tok­sista. Yksityisiin sijais­per­heisiin sijoi­te­tuista lapsista tiedetään vain lapsen vastuuso­si­aa­li­työn­tekijä − joka hänkin voi vaihtua usein.

− Nyt on ollut puhetta, että pitäisikö jopa perus­tiedot yksit­täi­sistä sijais­per­heistä koota rekis­teriin. Perheet hyväk­sytään, mutta tiedot näistä ovat hajallaan kunnissa.

− Tänä päivänä tiedämme lasten­suojelun avohuollon lapsista vain lukumäärän. Emme esimer­kiksi ole tienneet siitä, millaisia palve­luista he saavat vai saavatko mitään. Onneksi tätä voitiin selvittää HuosTa-hankkeessa juuri äskettäin.

Kuusi hyvää syytä

Miksi lasten huostaan­ot­tojen syistä pitäisi tietää tarkemmin? Tarja Heino listaa Huostaanotto-kirjan artik­ke­lissaan kuusi syytä. Yksi on moraa­linen.

− Koska julkinen valta on ottanut lapsia huostaa­not­taessaan itselleen julkisen kasvat­tajan roolin, sen pitäisi myös olla kiinnos­tunut keitä lapsia se ottaa huostaan. Tai millaista tukea lapsille ja perheille tulee tarjota, paljonko voima­varoja toimintaan tulisi varata ja miten toimen­piteet kohden­tuvat.

Sote-uudistuksen yhteydessä olisi mahdollisuus poistaa havaittuja tietoaukkoja ja vahvistaa tiedontuotannon rakenteita.

− Hyvä kysymys on sekin, miten voi seurata tai valvoa toimintaa, josta tiedetään liian vähän. Miten voidaan sanoa, toimi­vatko viran­omaiset oikein, riittä­västi vai liial­li­sesti?

Huostaa­no­toista on myös tarpeen tietää perus­oi­keuksien toteu­tu­misen näkökul­masta. Huostaanotto on vahva inter­ventio yksityi­syyteen ja sen myötä yhteis­kunnan velvol­lisuus on seurata lasten sijoi­tus­käy­tän­töjen lisäksi erityi­sesti tahdosta riippu­mat­tomien toimien käyttöä.

− Kannus­timena voi myös olla aito tiedonhalu. Halutaan tietää, mistä syystä huostaan­ottoja tehdään ja mistä lukumäärien vaihtelut johtuvat.

Toisaalta syyt voivat olla talou­del­lisia, kun ollaan kiinnos­tu­neita hallit­semaan lasten­suojelun kustan­nuksia. Perus­teluna voi olla myös vaikut­ta­vuuden vaatimus, johon liittyy toive, että resursseja voitaisiin kohdentaa vaikut­ta­viksi havait­tuihin menetelmiin ja palve­luihin.

− Vaikut­ta­vuus­mit­ta­reiden, käsit­teiden täsmen­tä­misen ja lasten­suojelun vaikut­ta­vuus­tut­ki­musten proble­ma­ti­sointi on kuitenkin ollut vähäistä. Tarpeel­lista se olisi, jotta tiedetään, mitä vaiku­tuksina halutaan tutkia, huomauttaa Heino.

Tiedon kerää­mi­sessä on toki oltava harkitseva ja eettinen. Marjatta Bardy on todennut, että tiedon­tarve voi olla kontrollin tarvetta − mutta jatkaa, että tieto voi myös viedä uusien ratkai­sujen etsimiseen ja toiminnan uudis­ta­miseen. Tieto voi vapauttaa ja toimia kehityksen välineenä.

− Tietä­misen kenttä on mutkikas, toteaa Tarja Heino.

On pitkälle arvova­linta, mitä lasten maail­masta ja heidän hyvin­voin­nistaan halutaan tietää. Kaikkien lasten ja perheiden hyvin­voin­ti­sel­vi­tykset ja -tutki­mukset ovat tärkeitä, mutta halutaanko hyvin­voin­ti­valtion toimintaa katsoa myös heikoim­massa asemassa olevien lasten näkökul­masta.

− Katseen suunta määrittää, mitä nähdään. Kuva hyvin­voin­nista saa eri sävyjä sen mukaan puhutaanko keskiar­voista vai katso­taanko sitä margi­naa­lista, niiden lasten näkökul­masta, joiden terveys ja kehitys on jo todettu vaaran­tuneen.

Pienin askelin

Kun viral­lisen tiedon antama kuva lasten­suojelun muutok­sista on riittä­mätön, on tämä Tarja Heinon mukaan johtanut siihen, että tieto­pohjan täyden­tä­miseen on jatkuva paine.

− Kun katson 30 vuoden aikajän­teellä, on aina toistunut sama: juuri kun lasten­suojelun tieto­pohja-asiaa on saatu valmis­teltua askeleen verran eteenpäin, on tullut jokin organi­saatio- tai lakiuu­distus, joka on tehnyt valmis­telut tyhjäksi.

Hyvällä kun ajattelee, eteen­päinkin on menty: innos­tu­neiden ihmisten voimin, erillis­sel­vi­tysten ja hankkeiden turvin. Yksi virstan­pylväs Heinon mielestä oli 2000-luvun alussa, kun STM aloitti sosiaa­lialan osaamis­kes­kus­pi­lottina Osaava lasten­suojelu -hankkeen, jonka osana Heino kumppa­neineen jälleen nosti esille tieto­pohja- ja tutki­mus­ky­sy­mykset.

− Hanke loi mallia lasten­suojelun osaamista tukevalle tutki­mus­oh­jel­malle. Luotiin ja vahvis­tettiin yhteyksiä lasten­suojelun eri toimi­joiden välille ja kuultiin käytännön toimi­joiden kokemuksia siitä, mikä on merki­tyk­sel­listä tietoa lasten­suo­je­lussa.

Hankkeen päätyttyä jäi kytemään ajatus yhtei­sestä tutki­muk­sesta, joka samalla vahvis­taisi ja loisi mahdol­li­suuksia työkäy­tän­töjen kehit­tä­mi­selle.

Tämä on toteu­tunut Pikas­soksen alueen kuntien kanssa toteu­te­tuissa piloteissa ja viimeksi huostaanoton taustoja ja kustan­nuksia selvi­tel­lessä.

Heino sanoo, että hänelle yhteis­tut­ki­juuden idea on tuttu jo hänen lisen­si­aat­ti­työnsä teon ajoilta ja ”perinne” jatkui väitös­kirjaa tehdessä, kun hän tutki asiak­kuuden alkua ja sen hämäryyttä.

Tutkimusprofessori Tarja Heino

Tarja Heino on tehnyt pitkän uran lasten­suojelun kentällä kehit­täjänä, tutkijana ja hallin­to­teh­tä­vissä. Kuva: Liisa Takala

− Väitös­kirjaa tehdessä luin sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden muistiin­panoja sekä asiakirjoja ja loin niistä kuvaa asiak­kuuden ”naksah­ta­mi­sesta”. Esitin ajatuk­siani työnte­ki­jöille tutki­mus­kes­kus­te­luissa. Jälki­käteen olen tavannut näitä sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä ja heiltä olen kuullut, miten kokemus tutki­muk­sessa mukanao­losta oli merki­tyk­sel­linen ja vei heitä eteenpäin ammatil­li­sessa työssä.

Lasten­suojelun tutki­mukseen ei koskaan ollut käytet­tä­vissä korva­mer­kittyä rahaa. Erillis­ra­hoitus on aina haettu tai saatu, jotta saadaan palkattua tutki­joita johonkin teeman äärelle.

Surul­linen Vilja-Eerikan kuolema synnytti monen­laisia selvi­tyksiä, mutta toi myös rahoi­tusta ja toimek­siantoja THL:lle. Vuosille 2013−2015 ajoittui THL:n Lasten­suojelun kehit­tämis- ja tutki­mus­hanke LaskeTut, jossa aloitettiin tieto­jen­vaihtoon, tieto­pohjaan ja tutki­mukseen liittyvää uutta toimintaa. Osin tätä työtä on voitu jatkaa Sipilän halli­tuksen Lapsi- ja perhe­pal­ve­lujen muutos­oh­jelma -kärki­hank­keessa 2015−2019.

− Nyt tilanne on varsin hyvä, sillä kärki­hankkeen perus­teella on saatu palkattua kolme tutkijaa. Riitta Laakso tutkii kodin ulkopuo­lelle sijoi­tet­tujen eri-ikäisten ja erilai­sissa tilan­teissa elävien lasten kokemuksia.

Tässä tutki­muk­sessa kehitellään samalla menetelmiä lasten kuule­miseen.
− Hän on hienosti koonnut yhteen sitä, mitä kentällä tällä saralla on jo tehty muun muassa Pesäpuun Salapo­liisit-hankkeessa. Tuloksi voidaan käyttää ja soveltaa käytännön työssä.

Lastensuojelun tutkimusakatemia voisi kuitenkin palvella pitkäjänteistä tutkimustyötä, jota tarvittaisiin.

− Toinen tutki­jamme Elina Aaltio työsken­telee systee­misen lasten­suojelun toimin­ta­mallin pilotoinnin parissa. Hän seuraa maakuntien pilotteja ja arvioi sitä, miten tämä uusi tiimityön malli tukee lasten­suojelun sosiaa­li­työtä ja perheiden hyvin­vointia.

Kolmas tutkija Riikka Ikonen valmis­telee tietyille ikäluo­kille säännöl­li­sesti tehtävään koulu­ter­veys­ky­selyyn uusia moduleita. Yksi on suunnattu sijoi­te­tuille lapsille ja toinen keskittyy lasten sosiaa­lisen turval­li­suuden ja väkival­ta­ko­ke­musten selvit­tä­miseen.

Joko on lastensuojeluakatemian aika?

Tarja Heino kertoo jokunen vuosi sitten tekemästään matkasta Austra­liaan ja vierai­lustaan valtion rahoit­ta­massa lasten­suo­je­lun­tut­ki­muksen keskuk­sessa.
− Olin kiinnos­tunut siitä, miten tutki­mus­keskus oli onnis­tuttu perus­tamaan ja kuinka hallitus oli suostunut antanut keskuk­selle rahoi­tuksen, Tarja Heino muistelee.

Keskuksen johtaja kertoi, että kyse oli ”lehmän­kau­poista” halli­tus­neu­vot­te­luiden aikana. Diilin toinen puoli oli se, että tutki­mus­keskus sai kymme­neksi vuodeksi kymmenen miljoonan dollarin rahoi­tuksen.

− Yksi miljoona vuotta kohti. Ajattelin silloin, että eihän vuosit­tainen panos ollut lopulta kovin suuri.

Keskuksen johtaja oli kertonut Heinolle, että tuolla rahalla pystyttiin raken­tamaan tutki­mus­kes­kuksen infra­struk­tuuri, aloit­tamaan toiminta ja rekry­toimaan ensim­mäiset tutkijat työhön. Tutki­mus­toi­minta synnytti lumipallo tai pitäisikö austra­lia­laisen heinä­pal­loe­fektin. Kun työssä edistyttiin, avautui uusia rahoi­tus­väyliä ja toiminta laajeni, raken­nettiin kumppa­nuuksia, tuotettiin tietoa arjen työhön ja päätök­senteon tueksi.

Päästäänkö tälle tielle joskus meilläkin? Tarja Heino nostaa jälleen esille toiveen suoma­lai­sesta lasten­suo­je­lua­ka­te­miasta. Sen puolesta on puhuttu pitkään, mutta toteu­tukseen ei ole vielä päästy. Pahim­millaan on vain hymäh­delty ”että peräti akatemia lasten­suo­je­lulle”.

− Lasten­suojelun tutki­musa­ka­temia voisi kuitenkin palvella pitkä­jän­teistä tutki­mus­työtä, jota tarvit­taisiin. Tämän lisäksi akatemian piiriin voisi kehittyä verkosto, jossa voidaan tehdä ac hoc -työtä, palvella minis­te­riöitä ja päätök­sen­te­ki­jöitä, kentän toimi­joita. Akatemia voisi olla itsenäinen, mutta toimia kumppa­nuuden pohjalta siten, että muun muassa THL:n tilasto- ja tieto­tuo­tanto on käytet­tä­vissä.

− Ehkäpä ryhdyn uuden tutki­mus­pro­fes­sorin nimitykseni antamalla painoar­volla ajamaan lasten­suo­je­lua­ka­temiaa Suomeenkin, naurahtaa Heino.

Helena Jaakkola

 

Nimityksiä

Tarja Heino nimitettiin THL:n tutki­mus­pro­fes­so­riksi touko­kuussa.
− Tämä on minulle pitkän uran tehneenä henki­lö­koh­tai­sesti isoa asia. Tutki­mus­pro­fes­suuri on myös merkittävä asia sosiaa­li­työlle ja lasten­suo­je­lulle, sillä THL:ssä ei ole koskaan aikai­semmin ollut sosiaa­lityön, saati lasten­suojelun  tutki­mus­pro­fes­suuria.
− Kun ajatte­lemme tulevia isoja muutoksia, pitäisi sosiaa­li­työllä olla useampia kuin yksi profes­suuri THL:ssakin. Nyt on pää kuiten- kin avattu, toteaa Heino.

 

Artik­ke­lissa käytetty myös:
Enroos ym. (2016): Huostaanotto, Lasten­suojelun vaativin tehtävä. Vasta­paino.
Heino ym. 2016: Lasten kodin ulkopuo­lelle sijoit­ta­misen syyt, taustat, palvelut ja kustan­nukset: HuosTa-hankkeen (2014−2015) päätu­lokset. Raportti 3/2016. THL.