Hyvä tarina on tehokas vaikuttamisen väline, sanoo Onni Westlund. Hän kertoo mediassa avoimesti lastensuojelun asiakkuudestaan kehittääkseen sijaishuoltoa.

 

 

Suomi tar­vit­see vah­van kan­sal­li­sen toi­mie­li­men kehit­tä­mään sijais­huol­toa, sanoo asian­tun­tija Onni Westlund las­ten­suo­je­lu­jär­jestö Pesäpuu ry:stä.

– Emme tiedä las­ten­suo­je­lun vai­kut­ta­vuu­desta juuri mitään, vaikka käy­tämme sijais­huol­toon mel­kein mil­jar­din vuo­dessa, hän sanoo.

Merkittäviä tie­toauk­koja on Westlundin mukaan mui­ta­kin. Lastensuojelulaitosten tai sijais­per­hei­den määrä on arvoi­tus eikä kukaan osaa vas­tata kysy­myk­seen, mistä las­ten sijoi­tuk­set Suomessa johtuvat.

– Meillä jokai­nen hal­li­tus tekee kehit­tä­mis­hank­keita, mutta Suomessa ei olla pysäh­dytty kat­so­maan sijais­huol­toa kokonaisuutena.

Westlund kan­nat­taa laa­jan nyky­ti­la­sel­vi­tyk­sen teke­mistä sijais­huol­losta. Hän toi­voo, että sel­vi­tys joh­taisi pit­kä­jän­tei­siin kehittämistoimiin.

– Skotlanti sel­vitti sijais­huol­tonsa tilaa vuonna 2017 haas­tat­te­le­malla yli 6 000 ihmistä. Englannissa vas­taava sel­vi­tys on suun­nit­teilla, Westlund kertoo.

Joulun alla kes­kus­te­lua las­ten­suo­je­lun resurs­seista toi­voi jo polii­si­kin, kun se ker­toi, että Helsingin Koskelassa pahoin­pi­te­lyn uhrina kuol­lut 16-vuo­tias poika oli sijoi­tettu kodin ulkopuolelle.

– Lastensuojelun sijais­huol­lossa asu­vat lap­set ja nuo­ret koh­taa­vat muita enem­män väki­val­taa ja syr­ji­vää kiusaa­mista. Nyt se rea­li­soi­tui hyvin raa’alla tavalla, Westlund huokaa.

Vähennetään lastensuojeluun liittyvää stigmaa

Tamperelainen Onni Westlund tie­tää, mistä puhuu. Hänestä tuli las­ten­suo­je­lun asia­kas kak­si­vuo­ti­aana, kun hänen isänsä kuoli liikenneonnettomuudessa.

– Äidilläni oli mie­len­ter­vey­son­gel­mia. Minut sijoi­tet­tiin ensim­mäi­sen ker­ran vii­si­vuo­ti­aana. Muutin kol­men sijais­per­heen ja äidin välillä kaik­ki­aan seit­se­män kertaa.

Pikkurikokset oli­vat Westlundille arki­päi­vää jo ennen kou­lui­kää. Alaluokilla mukaan tuli­vat tupakka ja muut päihteet.

Minut sijoitettiin ensimmäisen kerran viisivuotiaana.

– Kävin Steiner-kou­lun. Opettaja oli monessa koh­dassa se aikui­nen, joka tiesi eni­ten minun elä­mäs­täni, kun sosi­aa­li­työn­te­ki­jät ja per­heet vaihtuivat.

Parin viime vuo­den ajan Westlund on puhu­nut taus­tois­taan avoi­mesti mediassa. Hyvä tarina on teho­kas vai­kut­ta­mi­sen väline, hän sanoo.

– Joka kerta, kun saan pärs­täni medi­aan, pää­sen vai­kut­ta­maan nii­hin asioi­hin, jotka ovat minulle tär­keitä. Nimi ja teema tule­vat tutuiksi, Westlund perustelee.

Kertomalla oman tari­nansa Westlund kokee voi­vansa osal­taan myös “vähen­tää sitä stig­maa, joka las­ten­suo­je­luun ja eri­tyi­sesti sijais­huol­toon edel­leen liittyy”.

– Media on minulle työ­vä­line. Sitä kautta pää­sen vai­kut­ta­maan myös muu­alle. Saan puheen­vuo­ro­pyyn­töjä ja pää­sen mukaan eri toi­mi­joi­den valiokuntakuulemisiin.

Hän muis­tut­taa, että kyse ei ole vain hänen tari­nas­taan. Siksi hän on var­mis­ta­nut lähei­sil­tään, että myös heille sopii, että hän puhuu koke­muk­sis­taan julkisesti.

– Luultavasti oli­sin hau­dassa tai van­ki­lassa, jos koke­muk­sil­leni ei olisi annettu arvoa. Lastensuojelu on aut­ta­nut minua monta ker­taa lap­sena ja aikuisena.

Kokemusasiantuntijoita kannattaa kuunnella

Pesäpuussa Westlund kuun­te­lee tar­kalla kor­valla sijais­huol­lossa asu­vien ja asu­nei­den nuor­ten koke­muk­sia UP2US-hankkeessa.

Sen tavoit­teena on lisätä nuor­ten osal­li­suutta ja hyvin­voin­tia sekä hyö­dyn­tää koke­mus­asian­tun­ti­juutta sijais­huol­lon kehittämisessä.

Kehittämistarve perus­tuu Westlundin mukaan tut­kit­tuun tie­toon, työn­te­ki­jöi­den koke­muk­siin ja laa­jaan sijais­huol­lossa asu­vien ja asu­nei­den nuor­ten kuulemiseen.

Opettaja oli monessa kohdassa se aikuinen, joka tiesi eniten elämästäni.

– Tieto jää vaja­vai­seksi, jos emme ota huo­mioon näitä kaik­kia tahoja. Jos taas toi­mimme vaja­vai­silla tie­doilla, emme toi kehit­tää toi­mi­via ja vai­kut­ta­via palveluita.

Westlundia har­mit­taa, että osa sosiaali­alan ammat­ti­lai­sista kiis­tää yhä sijais­huol­lossa asu­vien tai asu­nei­den nuor­ten kokemukset.

– Toivon tut­ki­musta työn­te­ki­jöi­den asen­teista. Aikuisilla pitää olla kykyä arvioida kriit­ti­sesti omaa työ­tään. Jos sitä ei pysty teke­mään, kehit­ty­mi­nen on mahdotonta.

UP2US-hank­keessa sijais­huol­lon nykyi­set ja enti­set asiak­kaat pää­se­vät ääneen työ­pa­joissa ja panee­li­kes­kus­te­luissa sekä eri­lai­sissa ohjaus- ja työ­ryh­missä aina minis­te­riöitä myö­ten. Aina heitä ei Westlundin mukaan kui­ten­kaan oteta tosissaan.

– Siinä meillä on vielä teke­mistä, että koke­mus­asian­tun­ti­joita ei käy­tetä vain rahoit­ta­jien miel­lyt­tä­mi­seksi, vaan että he ovat yhden­ver­tai­sia kump­pa­neita kehittämistyössä.

Pitkä kokemus sijaishuollosta

Onni Westlundille ker­tyi yhteensä 15 vuo­den oma­koh­tai­nen koke­mus sijais­huol­losta. Hän on kii­tol­li­nen siitä, että sai asua samassa sijais­per­heessä kym­me­nen vuotta.

Opiskelu alkoi mais­tua, ja lukion jäl­keen kaikki ovet oli­vat Westlundille auki. Ota elä­mästä alkoi kui­ten­kin lip­sua, kun hänellä ei ollut min­kään­laista tulevaisuudensuunnitelmaa.

– Käsittelemättömät trau­mat, joi­hin en ollut saa­nut apua, nousi­vat pin­taan. Sairastuin masen­nuk­seen ja käy­tin päih­teitä. Sivarin sain suo­ri­tet­tua hyvin huonovointisena.

Pikkuhiljaa Westlund pääsi taas jaloil­leen. Iso mer­ki­tys oli opin­noilla. Oma polku löy­tyi lopulta Tampereen ammat­ti­kor­kea­kou­lun sosio­no­mi­kou­lu­tuk­sesta syk­syllä 2014.

– Sosiaaliala tun­tui todella hyvältä. Kun elä­mään löy­tyi uusia kiin­nos­tuk­sen koh­teita, haas­teita oli aiem­paa hel­pompi käsi­tellä, Westlund sanoo.

Oman his­to­rian avaa­mi­nen mediassa poi­kii Westlundille pal­jon posi­tii­vista palau­tetta myös täy­sin tun­te­mat­to­milta ihmisiltä.

Haastavat elämänkokemukseni eivät ole lakanneet vaikuttamasta minuun.

– Monille on tär­keää saada lukea koke­muk­sis­tani. Ihmiset saat­ta­vat olet­taa tun­te­vansa minut, koska minusta on kir­joi­tettu pal­jon, mutta olen sel­keästi mää­ri­tel­lyt sen, mistä puhun.

Osa Westlundin lap­suu­den ja nuo­ruu­den koke­muk­sista on edel­leen liian kipeitä revi­tel­tä­viksi leh­tien pals­toilla tai radioaalloilla.

– Haastavat elä­män­ko­ke­muk­seni eivät ole lakan­neet vai­kut­ta­masta minuun. Törmään nii­hin uusissa elä­män­ti­lan­teissa edel­leen ja se jat­kuu var­masti koko loppuelämäni.

Syitä hatkaamiseen kannattaa pohtia

Marraskuussa Westlund valit­tiin koti­kau­pun­gis­saan Tampereella Vuoden aikui­seksi ja Aamulehti ja Yleisradio uuti­soi­vat asiasta näyttävästi.

Samalla vii­kolla Helsingin Sanomat otti yhteyttä. Aiheena oli Westlundin ja nel­jän muun enti­sen las­ten­suo­je­lu­nuo­ren perus­tama Nuorten tur­va­sa­tama –kes­kus­te­lua­lusta. Se on tar­koi­tettu nykyi­sille ja enti­sille las­ten­suo­je­lun asiak­kaille ja hei­dän sisaruksilleen.

Kaikkia Westlundin media­nä­ky­vyys ei miel­lytä. Hän saa jon­kin ver­ran vihapostia.

– Jotkut koke­vat minun edus­ta­van huos­ta­bis­nestä. Saan palau­tetta, että yllä­pi­dän rik­ki­näistä nyky­jär­jes­tel­mää, kun vaa­din sii­hen muutoksia.

Viha kum­puaa Westlundin mukaan kivusta ja pettymyksistä.

– Lastensuojelujärjestelmämme ei aina toimi. Pettyneitä on pal­jon, ja osa heistä vaa­tii jär­jes­tel­män lak­kaut­ta­mista. Minä haluai­sin sen sijaan lisätä keskustelua.

Ajatusten vaih­dolle tun­tuu ole­van tar­vetta. Westlund har­mit­te­lee sitä, että kes­kus­te­lua hal­lit­see rajoit­ta­mis­toi­men­pi­tei­den lisää­mi­nen eikä niin­kään sijais­huol­lon laatu.

– Olen hyvin kyl­läs­ty­nyt sii­hen tapaan puhua, että esi­mer­kiksi hat­kaa­mi­nen on aina nuor­ten vika, ja aikui­set pese­vät kätensä, eikä asiaa tar­kas­tella sen laajemmin.

Westlund viit­taa vuo­den 2019 kou­lu­ter­veys­ky­se­lyyn, jonka mukaan vain noin puo­let sijoi­te­tuista lap­sista ja nuo­rista oli tyy­ty­väi­siä asumiseensa.

– Mitä se vaa­tisi, että he oli­si­vat tyy­ty­väi­sem­piä asu­mi­seensa ja mitä siitä seu­raisi hat­kaa­mi­selle, Westlund kysyy.

Julkinen kes­kus­telu Koskelan mur­han koh­dalla uhkaa kutis­tua kes­kus­te­luksi sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den riit­tä­västä määrästä.

– En halua vähä­tellä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den mer­ki­tystä, mutta he ovat vain yksi osa sijaishuoltoa.

Westlund penää poh­din­taa sijais­huol­to­paik­ko­jen työ­oloista ja pal­koista sekä kou­lun resurs­seista tukea sijais­huol­lossa asu­via lap­sia ja nuoria.

Hän kysyy myös, millä tolalla ovat mie­len­ter­veys- ja tera­pia­pal­ve­lut ja miet­tii, saa­vatko sijoi­tet­tu­jen las­ten van­hem­mat riit­tä­västi tukea.

– Toivoisin, että kaikki sosiaali­alan ammat­ti­lai­set osal­lis­tui­si­vat roh­keasti kes­kus­te­luun nyt, kun yhteis­kun­nassa on alaamme kos­ke­vaa kuohuntaa.

Meeri Ylä-Tuuhonen