Fyysinen kuritus on kasvatuksessa vähentynyt, mutta lapsiin kohdistuu edelleen monenlaista kaltoinkohtelua. Kasvatuksellisen väkivallan tai emotionaalisen laiminlyönnin tunnistaminen ei aina ole helppoa.

 

Kasva­tuk­ses­saan väki­val­lan kei­noja käyt­tä­vän van­hem­man tavoit­teena on ohjata ja sää­dellä lap­sen toi­min­taa, ajat­te­lua ja tun­teita. Tar­koi­tus voi olla myös lap­sen ran­kai­se­mi­nen tai van­hem­man auk­to­ri­teet­tia­se­man yllä­pi­tä­mi­nen.

− Täl­lai­nen käy­tös tulee ymmär­tää lap­sen ja aikui­sen väli­sen suh­teen ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sen häi­riönä, sanoo pro­jek­ti­pääl­likkö Satu Kei­sala Ensi- ja tur­va­ko­tien lii­tosta.

Las­ten kal­toin­koh­te­lua, lai­min­lyön­tiä sekä väki­val­taa on poh­dittu vuonna 2017 päät­ty­vässä Ensi- ja tur­va­ko­tien lii­ton Kan­nusta minut vah­vaksi ‑hank­keessa. Mukana siinä on ollut myös päi­vä­ko­tien ammat­ti­lai­sia Oulusta ja Las­ten­tar­han­opet­ta­jien liitto.

Koivuniemen Herra pantu viralta?

Perin­tei­nen fyy­si­nen kurit­ta­mi­nen on Satu Kei­sa­lan mukaan Suo­messa vähen­ty­nyt. Piis­kaa­mi­seen, tuk­ka­pöl­lyi­hin ja luu­nap­pei­hin suh­tau­du­taan kas­va­tus­me­ne­tel­mänä koko ajan tor­ju­vam­min.

− Pari vuotta sit­ten kuu­lin jos­sa­kin mai­nit­ta­van, että ”Koi­vu­nie­men Herra on pantu koko­naan viralta”. Mutta kyllä tiu­kan pai­kan tul­len ruu­miil­lista kuri­tus­ta­kin edel­leen käy­te­tään.

Polii­siam­mat­ti­kor­kea­koulu tutki vuonna 2012 laa­jasti pien­ten las­ten van­hem­pien käyt­täy­ty­mistä haas­teel­li­sissa tilan­teissa.

− Noin 40 pro­sent­tia tut­ki­tuista ker­toi jos­kus käyt­tä­vänsä lie­viä väki­val­lan muo­toja. Tun­ne­kuo­hun val­lassa saa­tet­tiin esi­mer­kiksi napata lasta kova­kou­rai­sesti kädestä kiinni.

Myös sym­bo­li­sella aggres­siolla on lap­siin omat vai­ku­tuk­sensa.

− Sil­loin aikui­nen on todella kiuk­kui­nen. Hänestä huo­kuu aggres­sii­vista voi­maa, vaikka lap­seen ei suo­raan käy­täi­si­kään käsiksi. Lap­sen sil­min kat­sot­tuna tilanne voi silti olla hyvin pelot­tava, Kei­sala sanoo.

Henkinen väkivalta vahingollista

Ris­ti­rii­ta­ti­lan­teissa van­hem­malla on lukui­sia kei­noja toi­mia las­ten suh­teen ilman fyy­sistä kurit­ta­mista, mutta silti lap­sen kan­nalta vahin­goit­ta­vasti. Lap­seen koh­dis­tu­vassa psy­ko­lo­gi­sessa kont­rol­lissa häntä syyl­lis­te­tään eri asioista. Omalla rak­kau­della voi­daan myös kiris­tää.

− Emo­tio­naa­li­sessa lai­min­lyön­nissä lap­sen ja aikui­sen väliltä taas puut­tuu läm­pöä, välit­tä­mistä, iloa ja jaka­mista, Satu Kei­sala kuvai­lee.

Hen­ki­sen väki­val­lan meka­nis­mit ovat pit­kälti samat kuin fyy­si­sessä väki­val­lassa. Molem­missa lap­sen koke­mus on vah­vasti kehol­li­nen.

Henkinen väkivalta muokkaa esimerkiksi lapsen aivoja ja hermostojärjestelmää.

Kun lap­sella ei ole rin­nal­laan rau­hoit­te­le­vaa aikuista, niin hänen kehonsa jou­tuu yli­vi­rit­ty­nee­seen tilaan. Se taas saat­taa pit­kään jat­kues­saan aiheut­taa lap­sen eli­mis­tölle monen­laista hait­taa.

− Tut­ki­mus­ten mukaan alt­tius muun muassa sydän- ja veri­suo­ni­tau­tei­hin, masen­nuk­seen ja syr­jäy­ty­mi­seen kas­vaa tuol­loin sel­västi.

Milloin asiaan voi puuttua?

Ammat­ti­kas­vat­ta­jilla on vah­vaa osaa­mista ja matala kyn­nys puut­tua tilan­tei­siin, joissa lasta on sel­keästi fyy­si­sesti pahoin­pi­delty. Mutta lie­vem­missä tapauk­sissa asia mut­kis­tuu.

− Tilanne on kiis­ta­ton, jos esi­mer­kiksi tuk­ka­pöl­lyä anne­taan niin lujasti, että tukis­ta­jan käsiin jää hiuk­sia. Mutta entäpä sil­loin, mikäli tar­tut lap­sen tuk­kaan kiinni vain sym­bo­li­sesti? Tai pel­käs­tään uhkaat tukis­ta­mi­sella.

Kei­sala näkee asiassa rat­kai­se­vina yksi­lön arvo­maa­il­man ja moraa­li­kä­si­tyk­set.

− Jokin teko voi jon­kun mie­lestä olla aivan luval­lista. Ja toi­sen hen­ki­lön käsi­tyk­sen mukaan taas ehdot­to­masti vää­rin.

Eri­tyi­sesti hen­ki­sen väki­val­lan ja emo­tio­naa­li­sen lai­min­lyön­nin suh­teen mie­li­pi­tei­den hajonta voi olla suurta.

− Kyseessä onkin iso haaste. Mei­dän pitäisi pys­tyä luo­maan yhtei­siä käy­tän­töjä näi­den kysy­mys­ten puheeksi otta­mi­seen ja myös nii­hin puut­tu­mi­seen, Kei­sala toteaa.

Ankaran kasvatuskulttuurin taakka

Ensi- ja tur­va­ko­tien lii­ton pro­jek­ti­pääl­li­kön Satu Kei­sa­lan mukaan myön­teistä ja kan­nustavaa vuo­ro­vai­ku­tusta voi ja pitää­kin vah­vis­taa. Pit­kälti kyse on tai­to­jen ja myös oman ajat­te­lun kehit­tä­mi­sestä.

− Kas­va­tus­käy­tän­tömme läh­te­vät maamme his­to­riasta. Sodan­jäl­kei­seen niuk­kuu­den ja anka­ruu­den aikaan on etäi­syyttä ainoas­taan pari suku­pol­vea. Sieltä periy­ty­vät ne emo­tio­naa­li­set lai­min­lyön­nit ja koh­taa­mat­to­muus.

Yksi mah­dol­li­nen keino vah­vis­taa myön­teistä kas­va­tus­kult­tuu­ria on hyö­dyn­tää omasta kas­vu­his­to­riasta löy­ty­viä hyviä koke­muk­sia.

− Toi­miva var­hais­kas­va­tuk­sen ammat­ti­lais­ten kanssa tes­tattu har­joite on sel­lai­nen, että on nos­tettu esille omasta lap­suu­desta eri­tyi­sen hyvälle tun­tu­nut koh­taa­mi­nen aikui­sen kanssa. Mitkä asiat teki­vät siitä mie­lui­san? Entä mitä voin ammen­taa tuosta koke­muk­sesta?

Koko kasvattajayhteisö mukaan

Satu Kei­sala myön­tää, että ammat­ti­lais­ten­kaan ei aina ole helppo ottaa lai­min­lyön­tiä ja koh­taa­mat­to­muutta puheeksi las­ten van­hem­pien kanssa. Asian käsit­tely vaa­tii suurta hie­no­tun­tei­suutta.

− Voi­siko toi­miva malli olla sel­lai­nen, jossa var­hais­kas­vat­ta­jat ottai­si­vat tavak­seen kes­kus­tella sään­nöl­li­sesti kas­va­tuk­sen haas­teista van­hem­pien kanssa? Heille ker­rot­tai­siin, että mei­dän päi­vä­ko­dis­samme on tapana ottaa näitä asioita usein­kin esille.

Myön­tei­sissä mer­keissä käyn­nis­tetty kes­kus­te­lu­yh­teys voi tuot­taa hyviä tulok­sia.

− Näin koko kas­vat­ta­jayh­teisö on mah­dol­lista saada tuke­maan myön­teistä vuo­ro­vai­ku­tusta ja lap­sen tunne-elä­män kas­vua.

Vaikutetaan tulevaisuuteenkin

Kan­nusta minut vah­vaksi ‑hank­keessa esille nos­tet­tu­jen tee­mo­jen poh­ti­mi­nen jat­kuu hank­keen jäl­keen­kin. Kei­sa­lan mukaan sys­te­maat­tista tukea kai­va­taan eri­tyi­sesti kan­nus­ta­ville kas­va­tus­ta­voille ja ‑mene­tel­mille.

− Kan­nus­ta­vaa kas­va­tusta tulisi tapah­tua kaik­kialla, missä aikui­set ja lap­set koh­taa­vat. Niin var­hais­kas­va­tuk­sen pii­rissä, kou­lussa kuin har­ras­tus­toi­min­nas­sa­kin.

Kasvatus­asiat vaikuttavat koko yhteiskuntaan.

− Kukaan ei voi nos­taa käsi­ään ylös, ja todeta että ei täl­lai­nen kuulu minulle.

Pro­jek­ti­pääl­likkö näkee asian myös Suo­men tule­vai­suu­den kysy­myk­senä. Tunne-elä­män tai­dot tule­vat jat­kossa enti­ses­tään koros­tu­maan.

− Tule­villa suku­pol­villa pitää olla vah­voja vuo­ro­vai­ku­tus­tai­toja, suvait­se­vuutta ja luo­vuutta. Näille kai­kille luo­daan poh­jaa jo lap­suu­dessa myön­tei­sellä ja kan­nus­ta­valla vuo­ro­vai­ku­tuk­sella.

Ammattilainenkin voi hermostua

Ammat­ti­kas­vat­ta­jan­kaan tun­teet lasta koh­taan eivät aina ole myön­tei­siä. Suu­ren ryh­män kanssa työs­ken­tely kuor­mit­taa ja välillä saat­taa olla vai­keaa pysyä tur­val­li­sen aikui­sen roo­lissa.

Osana Kan­nusta minut vah­vaksi ‑han­ketta käy­tiin Oulun päi­vä­ko­deissa hen­ki­lös­tön kanssa läpi kas­vat­ta­jan toi­min­taan liit­ty­viä asioita. Niitä työs­tet­tiin myös draa­ma­har­joi­tus­ten avulla.

− Käsit­te­limme muun muassa sitä, miten toi­mia sen­si­tii­vi­sesti lap­sia koh­taan, ja miten omat tun­teet vai­kut­ta­vat eri­lai­sissa kas­va­tus­ti­lan­teissa, ker­too Oulun kau­pun­gilla kah­den päi­vä­ko­tien joh­ta­jana toi­miva Helinä Pykä­lä­aho.

Oulussa löy­det­tiin eri­lai­sia kei­noja itsensä rau­hoit­ta­mi­seen, mikäli lapsi alkaa ärsyt­tää.

− Ne poh­jau­tu­vat aivan yksin­ker­tai­siin hen­gi­tys­tek­nii­koi­hin. Nii­den avulla pys­tyy sää­te­le­mään auto­no­mista her­mos­to­aan.

Pykä­lä­ahon mukaan kas­vat­ta­jan tulisi saada siir­ret­tyä oma tun­ne­kuo­hunsa syr­jään, niin ettei se välity lap­selle.

− Muu­ten aikui­nen ei pysty ole­maan vas­taa­not­ta­vai­nen lap­sen tun­teille.

Vesa Kei­no­nen