Fyysinen kuritus on kasvatuksessa vähentynyt, mutta lapsiin kohdistuu edelleen monenlaista kaltoinkohtelua. Kasvatuksellisen väkivallan tai emotionaalisen laiminlyönnin tunnistaminen ei aina ole helppoa.

 

Kasvatuk­ses­saan väki­val­lan keino­ja käyt­tävän van­hem­man tavoit­teena on ohja­ta ja säädel­lä lapsen toim­intaa, ajat­telua ja tun­tei­ta. Tarkoi­tus voi olla myös lapsen rankaisem­i­nen tai van­hem­man auk­tori­teet­ti­ase­man ylläpitämi­nen.

− Täl­lainen käytös tulee ymmärtää lapsen ja aikuisen välisen suh­teen ja vuorovaiku­tuk­sen häir­iönä, sanoo pro­jek­tipääl­likkö Satu Keisala Ensi- ja tur­vako­tien liitos­ta.

Las­ten kaltoinko­htelua, laimin­lyön­tiä sekä väki­val­taa on pohdit­tu vuon­na 2017 päät­tyvässä Ensi- ja tur­vako­tien liiton Kan­nus­ta min­ut vah­vak­si ‑han­kkeessa. Mukana siinä on ollut myös päiväko­tien ammat­ti­laisia Oulus­ta ja Las­ten­tarhanopet­ta­jien liit­to.

Koivuniemen Herra pantu viralta?

Per­in­teinen fyysi­nen kurit­ta­mi­nen on Satu Keisalan mukaan Suomes­sa vähen­tynyt. Piiskaamiseen, tukkapöl­ly­i­hin ja luu­nappei­hin suh­taudu­taan kas­va­tus­menetelmänä koko ajan tor­ju­vam­min.

− Pari vuot­ta sit­ten kuulin jos­sakin mainit­ta­van, että ”Koivu­niemen Her­ra on pan­tu kokon­aan viral­ta”. Mut­ta kyl­lä tiukan paikan tullen ruumi­il­lista kuri­tus­takin edelleen käytetään.

Poli­isi­ammat­tiko­rkeak­oulu tut­ki vuon­na 2012 laa­jasti pien­ten las­ten van­hempi­en käyt­täy­tymistä haas­teel­li­sis­sa tilanteis­sa.

− Noin 40 pros­ent­tia tutk­i­tu­ista ker­toi joskus käyt­tävän­sä lieviä väki­val­lan muo­to­ja. Tun­nekuo­hun val­las­sa saatet­ti­in esimerkik­si nap­a­ta las­ta kovak­ourais­es­ti kädestä kiin­ni.

Myös sym­bol­isel­la aggres­si­ol­la on lap­si­in omat vaiku­tuk­sen­sa.

− Sil­loin aikuinen on todel­la kiukkuinen. Hänestä huokuu aggres­si­ivista voimaa, vaik­ka lapseen ei suo­raan käytäisikään käsik­si. Lapsen silmin kat­sot­tuna tilanne voi silti olla hyvin pelot­ta­va, Keisala sanoo.

Henkinen väkivalta vahingollista

Ris­tiri­itati­lanteis­sa van­hem­mal­la on lukuisia keino­ja toimia las­ten suh­teen ilman fyy­sistä kurit­tamista, mut­ta silti lapsen kannal­ta vahin­goit­tavasti. Lapseen kohdis­tu­vas­sa psykol­o­gises­sa kon­trol­lis­sa hän­tä syyl­lis­tetään eri asioista. Oma­l­la rakkaudel­la voidaan myös kiristää.

− Emo­tion­aalises­sa laimin­lyön­nis­sä lapsen ja aikuisen väliltä taas puut­tuu läm­pöä, välit­tämistä, iloa ja jakamista, Satu Keisala kuvailee.

Henkisen väki­val­lan mekanis­mit ovat pitkälti samat kuin fyy­sisessä väki­val­las­sa. Molem­mis­sa lapsen koke­mus on vah­vasti keholli­nen.

Henkinen väkivalta muokkaa esimerkiksi lapsen aivoja ja hermostojärjestelmää.

Kun lapsel­la ei ole rin­nal­laan rauhoit­tel­e­vaa aikuista, niin hänen kehon­sa joutuu ylivirit­tyneeseen tilaan. Se taas saat­taa pitkään jatkues­saan aiheut­taa lapsen elim­istölle mon­en­laista hait­taa.

− Tutkimusten mukaan alt­tius muun muas­sa sydän- ja verisuoni­tautei­hin, masen­nuk­seen ja syr­jäy­tymiseen kas­vaa tuol­loin selvästi.

Milloin asiaan voi puuttua?

Ammat­tikas­vat­ta­jil­la on vah­vaa osaamista ja mata­la kyn­nys puut­tua tilanteisi­in, jois­sa las­ta on selkeästi fyy­sis­es­ti pahoin­pidel­ty. Mut­ta lievem­mis­sä tapauk­sis­sa asia mutk­istuu.

− Tilanne on kiis­ta­ton, jos esimerkik­si tukkapöl­lyä annetaan niin lujasti, että tuk­ista­jan käsi­in jää hiuk­sia. Mut­ta entäpä sil­loin, mikäli tar­tut lapsen tukkaan kiin­ni vain sym­bol­is­es­ti? Tai pelkästään uhkaat tuk­istamisel­la.

Keisala näkee asi­as­sa ratkai­sev­ina yksilön arvo­maail­man ja moraa­likäsi­tyk­set.

− Jokin teko voi jonkun mielestä olla aivan luval­lista. Ja toisen henkilön käsi­tyk­sen mukaan taas ehdot­tomasti väärin.

Eri­tyis­es­ti henkisen väki­val­lan ja emo­tion­aalisen laimin­lyön­nin suh­teen mielip­itei­den hajon­ta voi olla suur­ta.

− Kyseessä onkin iso haaste. Mei­dän pitäisi pystyä luo­maan yhteisiä käytän­töjä näi­den kysymys­ten puheek­si ottamiseen ja myös niihin puut­tumiseen, Keisala toteaa.

Ankaran kasvatuskulttuurin taakka

Ensi- ja tur­vako­tien liiton pro­jek­tipääl­likön Satu Keisalan mukaan myön­teistä ja kan­nustavaa vuorovaiku­tus­ta voi ja pitääkin vahvis­taa. Pitkälti kyse on taito­jen ja myös oman ajat­telun kehit­tämis­es­tä.

− Kas­va­tuskäytän­tömme lähtevät maamme his­to­ri­as­ta. Sodan­jälkeiseen niukku­u­den ja ankaru­u­den aikaan on etäisyyt­tä ain­oas­taan pari sukupolvea. Sieltä periy­tyvät ne emo­tion­aaliset laimin­lyön­nit ja kohtaa­mat­to­muus.

Yksi mah­dolli­nen keino vahvis­taa myön­teistä kas­va­tuskult­tuuria on hyö­dyn­tää omas­ta kasvuhis­to­ri­as­ta löy­tyviä hyviä koke­muk­sia.

− Toimi­va varhaiskas­vatuk­sen ammat­ti­lais­ten kanssa tes­tat­tu har­joite on sel­l­ainen, että on nos­tet­tu esille omas­ta lap­su­ud­es­ta eri­tyisen hyvälle tun­tunut kohtaami­nen aikuisen kanssa. Mitkä asi­at tekivät siitä mieluisan? Entä mitä voin ammen­taa tuos­ta koke­muk­ses­ta?

Koko kasvattajayhteisö mukaan

Satu Keisala myön­tää, että ammat­ti­lais­tenkaan ei aina ole help­po ottaa laimin­lyön­tiä ja kohtaa­mat­to­muut­ta puheek­si las­ten van­hempi­en kanssa. Asian käsit­te­ly vaatii suur­ta hieno­tun­teisu­ut­ta.

− Voisiko toimi­va malli olla sel­l­ainen, jos­sa varhaiskas­vat­ta­jat ottaisi­vat tavak­seen keskustel­la sään­nöl­lis­es­ti kas­vatuk­sen haasteista van­hempi­en kanssa? Heille ker­rot­taisi­in, että mei­dän päiväkodis­samme on tapana ottaa näitä asioi­ta useinkin esille.

Myön­tei­sis­sä merkeis­sä käyn­nis­tet­ty keskusteluy­hteys voi tuot­taa hyviä tulok­sia.

− Näin koko kas­vat­ta­jay­hteisö on mah­dol­lista saa­da tuke­maan myön­teistä vuorovaiku­tus­ta ja lapsen tunne-elämän kasvua.

Vaikutetaan tulevaisuuteenkin

Kan­nus­ta min­ut vah­vak­si ‑han­kkeessa esille nos­tet­tu­jen teemo­jen pohtimi­nen jatkuu han­kkeen jäl­keenkin. Keisalan mukaan sys­temaat­tista tukea kai­vataan eri­tyis­es­ti kan­nus­taville kas­va­tus­tavoille ja ‑menetelmille.

− Kan­nus­tavaa kas­va­tus­ta tulisi tapah­tua kaikkial­la, mis­sä aikuiset ja lapset kohtaa­vat. Niin varhaiskas­vatuk­sen piiris­sä, koulus­sa kuin har­ras­tus­toimin­nas­sakin.

Kasvatus­asiat vaikuttavat koko yhteiskuntaan.

− Kukaan ei voi nos­taa käsiään ylös, ja tode­ta että ei täl­lainen kuu­lu min­ulle.

Pro­jek­tipääl­likkö näkee asian myös Suo­men tule­vaisu­u­den kysymyk­senä. Tunne-elämän taidot tule­vat jatkos­sa entis­es­tään koros­tu­maan.

− Tulevil­la sukupolvil­la pitää olla vahvo­ja vuorovaiku­tus­taito­ja, suvait­se­vu­ut­ta ja luovu­ut­ta. Näille kaikille luo­daan poh­jaa jo lap­su­udessa myön­teisel­lä ja kan­nus­taval­la vuorovaiku­tuk­sel­la.

Ammattilainenkin voi hermostua

Ammat­tikas­vat­ta­jankaan tun­teet las­ta kohtaan eivät aina ole myön­teisiä. Suuren ryh­män kanssa työsken­te­ly kuor­mit­taa ja välil­lä saat­taa olla vaikeaa pysyä tur­val­lisen aikuisen roolis­sa.

Osana Kan­nus­ta min­ut vah­vak­si ‑han­ket­ta käyti­in Oulun päiväkodeis­sa henkilöstön kanssa läpi kas­vat­ta­jan toim­intaan liit­tyviä asioi­ta. Niitä työstet­ti­in myös draama­har­joi­tusten avul­la.

− Käsit­te­limme muun muas­sa sitä, miten toimia sen­si­ti­ivis­es­ti lap­sia kohtaan, ja miten omat tun­teet vaikut­ta­vat eri­lai­sis­sa kas­va­tusti­lanteis­sa, ker­too Oulun kaupungilla kah­den päiväko­tien johta­jana toimi­va Helinä Pykäläa­ho.

Oulus­sa löy­det­ti­in eri­laisia keino­ja itsen­sä rauhoit­tamiseen, mikäli lap­si alkaa ärsyt­tää.

− Ne poh­jau­tu­vat aivan yksinker­taisi­in hen­gi­tys­tekni­ikoi­hin. Niiden avul­la pystyy säätelemään auton­o­mista her­mostoaan.

Pykäläa­hon mukaan kas­vat­ta­jan tulisi saa­da siir­ret­tyä oma tun­nekuo­hun­sa syr­jään, niin ettei se väl­i­ty lapselle.

− Muuten aikuinen ei pysty ole­maan vas­taan­ot­tavainen lapsen tun­teille.

Vesa Keinonen