”Eivät lapseni tarvitse pitkää psykoterapiaa, kaiken ikävän läpikäyntiä kyllä. Olemme hakeneet apua joka luukulta. Minulle sanottiin pitkään, että selviämme, koska minä jaksan. Niin ei käynyt. Tällä hetkellä tiedän, että emme voi asua kaikki yhdessä. ”

 

 

Haas­ta­teltu per­hee­näiti, josta ei tapah­tu­miin osal­lis­ten hen­ki­löl­li­syy­den suo­je­le­mi­seksi käy­tetä hänen nime­ään, ker­too per­heen van­hem­man lap­sen jou­tu­neen otta­maan huo­leh­ti­jan roo­lia liian nuo­rena. Äidin teh­dessä pit­kää työ­päi­vää alko­ho­li­soi­tu­nut isä ei aina toi­mi­nut sovi­tulla tavalla. Van­hem­man lap­sen oli val­mis­tel­tava nuo­rempi päi­vä­ko­tiin ja ehdit­tävä vielä itse­kin kou­luun.

– Mei­dän alko­ho­lis­ti­per­hees­sämme elämä oli ainaista varuil­laan oloa ja kulis­sien yllä­pi­toa. Vain minä tilan­tee­seen väsy­neenä kävin puhu­massa per­he­neu­vo­lassa, ker­too äiti.

Avio­eron jäl­keen van­hem­mille sovit­tiin yhteis­huol­ta­juus. Välillä lap­silla meni isän kanssa hyvin, mutta sat­tui myös ikä­viä asioita, joita poliisi, sosi­aa­li­päi­vys­tys ja las­ten­suo­jelu sel­vit­te­li­vät.

Nuo­rin lapsi oireili jo ennen eroa. Hänellä oli uni­vai­keuk­sia ja suut­tu­mis­koh­tauk­sia ala­luo­killa. Koulu oli neu­vo­ton.

– Hain itse lap­selle apua. Hän kävi jon­kin aikaa kuva­tai­de­te­ra­piassa. Juuri ennen isän kuo­le­maa hän sai psy­ko­te­ra­pian sai­raa­la­kou­luun, ker­too äiti.

Per­heessä on ollut pal­jon mene­tyk­siä. Kaksi vuotta sit­ten las­ten isä kuoli ja puo­li­toista vuotta myö­hem­min äidin isä. Ihan hil­jat­tain kuoli van­hem­man lap­sen ystävä. Las­ten isän kuo­lema avasi padot, ja molem­mat lap­set alkoi­vat oireilla. Nuo­rem­man psy­ko­te­ra­pia lope­tet­tiin kaik­kien tah­dosta, koska se kävi siinä tilan­teessa liian ras­kaaksi.

Erikoissairaanhoito kuormittuu, sillä meillä on järjestelmässä aukkoja.

– Krii­si­työn­te­ki­jät tuli­vat kotiin, kun nuo­rem­malla meni tosi huo­nosti. He kysyi­vät meiltä, mitä tar­vit­simme. Olimme sho­kissa, emmekä osan­neet vas­tata.

Lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöt

Hyk­sin nuo­ri­sop­sy­kiat­rian yli­lää­kä­rin ja lin­ja­joh­ta­jan Klaus Ran­nan mukaan mie­len­ter­vey­den häi­riöitä esiin­tyy 10–15 pro­sen­tilla lap­suusi­käi­sistä ja 20 pro­sen­tilla nuo­ruusi­käi­sistä. Häi­riössä on kyse psyyk­ki­sestä ongel­masta, joka aiheut­taa lap­selle ja nuo­relle mer­kit­tä­vää kär­si­mystä tai toi­min­ta­hait­taa.

– Ne ovat esiin­ty­vyy­del­tään kaik­kein ylei­sim­piä nuor­ten ja las­ten ter­vey­son­gel­mia. Suo­messa ei ole otettu riit­tä­vän vaka­vasti las­ten ja nuor­ten mie­len­ter­vey­den haas­tetta pal­ve­lui­den suun­nit­te­lussa ja mitoi­tuk­sessa, Ranta varoit­taa.

Lap­sia ja nuo­ria lähe­te­tään entistä enem­män eri­kois­sai­raan­hoi­toon. Pää­kau­pun­ki­seu­dulla lähet­tei­den määrä on vuo­si­kym­me­nessä kak­sin­ker­tais­tu­nut. Ranta pitää tilan­netta hyvin huo­les­tut­ta­vana. Pal­ve­lu­jär­jes­telmä on tällä het­kellä kes­to­ky­kynsä rajoilla.

Ter­veys­kes­kuk­siin ei ole muo­dos­tu­nut hoi­ta­mi­sen kult­tuu­ria nuor­ten mie­len­ter­vey­den häi­riöissä. Per­he­neu­vo­lat­kin pyr­ki­vät rajaa­maan asia­kas­kun­taansa enem­män lap­siin kuin nuo­riin. Kou­luissa pai­no­te­taan ennal­taeh­käi­syä eikä hoi­toa.

– Meillä on hyvin vähän hoi­toa anta­via toi­mi­joita ennen eri­kois­sai­raan­hoi­toa. Ongelma kos­kee eri­tyi­sesti nuo­ria, mutta vai­ku­tus on huo­mat­tava lap­sil­la­kin. Jär­jes­tel­mässä on raken­teel­li­sia auk­koja, Ranta koros­taa.

Las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­ri­set pal­ve­lut eivät pysty vas­taa­maan kas­va­nee­seen kysyn­tään. Hoi­don vii­väs­tyessä ongel­mat vaka­voi­tu­vat. Nii­hin olisi Ran­nan mie­lestä kyet­tävä tart­tu­maan aikai­sem­min, mikä kään­tää­kin huo­mion kun­tien mata­lan kyn­nyk­sen toi­mi­joi­hin.

– Tar­vit­semme lähellä nuo­ria ole­viin pal­ve­lui­hin, kou­lui­hin ja neu­vo­loi­hin mie­len­ter­vey­teen liit­ty­viä inter­ven­tioita. Jotta täl­lai­siin hoi­dol­li­siin väliin­tu­loi­hin uskal­let­tai­siin siellä ryh­tyä, on sinne tar­jot­tava kou­lu­tusta ja tukea.

Sosi­aa­li­toi­messa tai kou­lussa voi­daan jou­tua työs­ken­te­le­mään pit­kään vai­keista mie­len­ter­vey­den häi­riöistä ja sosi­aa­li­sista ongel­mista kär­si­vien las­ten kanssa. Jot­kin per­he­neu­vo­lat ovat toteut­ta­neet kes­ki­vai­keasti oirei­le­vien las­ten mie­len­ter­veys­pal­ve­luja.

Depressiota voidaan hoitaa koulussa

Hel­sin­gin yli­opis­ton, HUS:n, Espoon kau­pun­gin ja THL:n yhteis­hank­keessa saa­tiin hyviä tulok­sia mie­len­ter­vey­sin­ter­ven­tion tuo­mi­sessa ylä­kou­lu­jen opis­ke­lu­huol­toon nuor­ten lie­vän ja kes­ki­vai­kean masen­nuk­sen hoi­ta­mi­seksi. Kokeilu osoitti, että kou­luissa kye­tään hoi­ta­maan nuor­ten depres­siota.

Kaik­ki­aan 66 Espoon ylä­kou­lu­jen työn­te­ki­jää kou­lu­tet­tiin vuo­sina 2016–2017 anta­maan oppi­laille niin sanot­tua IPC-ohjan­taa. IPC on lyhen­netty, kuusi tapaa­mis­ker­taa sisäl­tävä sovel­lu­tus inter­per­soo­nal­li­sesta tera­piasta (IPT), joka on käy­tän­nön­lä­hei­nen tera­pia­malli masen­nuk­sen hoi­toon.

Kou­lu­te­tut työn­te­ki­jät oli­vat kou­lu­jen kuraat­to­reita, psy­ko­lo­geja ja ter­vey­den­hoi­ta­jia. Hyk­sin nuo­ri­sop­sy­kiat­rian yli­lää­käri Klaus Ranta ker­too hei­dän oppi­neen käyt­tä­mään masen­nus­mit­ta­reita ja arvioi­maan työn tulosta sys­te­maat­ti­sesti.

IPC-hoito tuotti mer­kit­tä­vän masen­nusoi­rei­den vähen­ty­mi­sen. Vai­ku­tus säi­lyi ja osin tehos­tui kol­men kuu­kau­den ja kuu­den kuu­kau­den seu­ran­nassa. Vain 8 pro­sent­tia kai­kista hoi­de­tuista nuo­rista ohjat­tiin seu­ran­nassa lopulta eri­kois­sai­raan­hoi­toon.

Tulok­set osoit­ta­vat inter­ven­tion vai­ku­tuk­sen pysy­vyyttä nuo­ren masen­nusoi­rei­siin. Nuo­ret koki­vat kes­kus­te­le­mi­sen, kuul­luksi tule­mi­sen ja omista asioista ker­to­mi­sen itse­ään aut­ta­neiksi asioiksi.

Apua haetaan joka luukulta

Kuvaa­mamme per­heen nuo­rempi lapsi oli het­ken sai­raa­la­kou­lussa. Kotiin­tu­lon jäl­keen nuo­rem­man ongel­mat jat­kui­vat van­hassa kou­lussa, eikä koto­na­kaan ollut help­poa. Hänet sijoi­tet­tiin lopulta toi­selle paik­ka­kun­nalle las­ten­suo­je­lun eri­tyi­syk­sik­köön.

– Hyvin pian näin, ettei lap­sen tilanne kohen­tu­nut. Paikka oli ihan hir­veä, äiti sanoo.

Vuo­den jäl­keen sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­kin totesi pai­kan sopi­mat­to­maksi. Lapsi tuo­tiin koti­paik­ka­kun­nalle toi­seen lai­tok­seen. Välillä hän on koti­har­joit­te­lussa, mutta usein myös kar­kai­lee omille teil­leen. Lai­tok­seen hänet vie­dään takai­sin polii­si­saat­tu­eessa.

Pit­kään sin­ni­tel­lyt van­hempi lapsi alkoi myös oireilla isän ja iso­van­hem­man kuo­le­man jäl­keen.

– Hän on vihai­nen vai­keasta lap­suu­des­taan ja syyt­tää myös minua men­neestä. Jos­kus on löy­ty­nyt lyhyt hoi­to­kon­takti, josta on ollut apua, mutta sit­ten on tul­lut taas huo­noja koke­muk­sia, ker­too äiti.

Van­hempi lapsi alkoi käyt­tää päih­teitä hoi­taak­seen niillä pahaa olo­aan. Tuttu kave­ri­po­rukka vaih­tui, eikä hän käy­nyt kou­lua.

– Viime kesän hän oli tark­kai­lu­jak­soilla las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sessa, mistä hän kui­ten­kin kar­kaili koko ajan. Nyt edessä on sijoi­tus kodin ulko­puo­lelle. Lapsi on ahdis­tu­nut ja väsy­nyt tilan­tee­seensa. Hän toi­voo, että siir­ty­mi­nen toi­selle paik­ka­kun­nalle aut­taa eroon päih­de­pii­rien kave­reista.

Klaus Ran­nan mie­lestä ei ole toi­vot­ta­vaa, että psy­kiat­ri­sesti oirei­leva ja sijoi­tuk­sen tar­peessa oleva nuori jou­tuu lai­tok­seen, missä ei vähäis­ten resurs­sien vuoksi kye­tä­kään koh­taa­maan oirei­lua.

– Pahim­massa tapauk­sessa hän saat­taa kier­tää useita sijoi­tus­paik­koja, mikä voi olla trau­maat­tista, kun näissä pai­koissa muo­dos­tu­neet hoi­to­suh­teet ja muut ver­kos­tot kat­kea­vat tois­tu­vasti.

Ulosrajaamisia

Hel­sin­gin kau­pun­gin las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn pääl­likkö Riitta Var­tio on vir­ka­va­paal­laan toi­mi­nut Lapsi- ja per­he­pal­ve­lui­den muu­tos­oh­jel­man (LAPE) kehit­tä­mis­koor­di­naat­to­rina eri­tyis- ja vaa­ti­van tason pal­ve­lui­den osiossa. Soccan kehit­tä­mis­pääl­likkö Laura Yli­ruka työs­ken­te­lee LAPE-ohjel­massa tut­ki­mus­koor­di­naat­to­rina. Hän suun­nit­te­lee eri­tyis- ja vaa­ti­van tason koko­nai­suu­den osaa­mis- ja tuki­kes­kus­ra­ken­teita.

Var­tio ja Yli­ruka ovat olleet kehit­tä­mässä ver­kos­to­mai­sia, yli maa­kun­ta­ra­jo­jen toi­mi­via osaa­mis- ja tuki­kes­kuk­sia eri­tyis­ta­son vaa­ti­via pal­ve­luja tar­vit­se­ville lap­sille, nuo­rille ja hei­dän per­heil­leen.

Var­tio ja Yli­ruka oli­vat mukana työ­ryh­mässä, joka laati sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­ky­se­lyyn perus­tu­van sel­vi­tyk­sen moni­mut­kai­sista ja eri­tyistä osaa­mista edel­lyt­tä­vistä asia­kas­ti­lan­teista OT-kes­kus­ten suun­nit­te­lu­työn tueksi. Työn­te­ki­jät nos­ti­vat pul­mal­li­sia lai­tos­si­joi­tuk­sia kuva­tes­saan esiin las­ten ja per­hei­den tuen tar­pei­den moni­ta­hoi­suu­den ja viran­omais­toi­min­nan vai­keu­det. Sosi­aa­li­huol­lon ja ter­vey­den­huol­lon välillä tör­mä­tään usein ongel­mal­li­seen rajan­käyn­tiin. Onko kyse enem­män hoi­don vai suo­je­lun tar­peesta?

Pal­ve­lui­den raja­maas­tossa saat­ta­vat myös resurs­si­kiis­tat ja raha ohjata viran­omais­toi­min­taa. Jos ter­vey­den­huolto ei suostu myön­tä­mään ADHD-val­men­nusta, niin asia­kas­perhe voi­daan kään­nyt­tää las­ten­suo­je­luun.

– Sosi­aa­li­työn­te­kijä jou­tuu miet­ti­mään, mikä kul­loin­kin olisi lap­sen edun mukaista, Var­tio sanoo.

Jos­kus jär­jes­tel­män aset­ta­mat kri­tee­rit pal­ve­luille ovat niin tiu­kat, että asiak­kaat eivät saa pal­ve­lua sel­keästi tode­tusta tar­peesta huo­li­matta. Asia­kas raja­taan ulos, kun hänen mie­len­ter­vey­son­gel­mansa ei ole riit­tä­vän vakava.

Kun lapsi kii­dä­te­tään oirei­densa takia las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sesta ambu­lans­silla psy­kiat­ri­selle akuut­tio­sas­tolle, hänet palau­te­taan takai­sin, koska hän ei ole psy­koo­sissa. LAPE-ohjel­massa on käyty kes­kus­te­lua yhtei­sen suun­ni­tel­man tar­peesta muun muassa täl­lai­sia tilan­teita var­ten. Jos lapsi ei kuulu psy­kiat­ri­seen hoi­toon, mutta sijais­huol­los­sa­kaan hänen kans­saan ei pär­jää, niin mikä olisi oikea rat­kaisu?

– Ei ole lap­sen edun mukaista olla pit­kiä aikoja sai­raa­lao­sas­tolla vaan tuki tulisi pikem­min­kin saada sinne, missä hän asuu, kuten las­ten­suo­je­lu­lai­tok­seen, Yli­ruka muis­tut­taa.

Lapsi tarvitsee jatkuvuutta

Var­tion ja Yli­ru­kan kuvai­lema ”ambu­lans­si­ral­lin” kal­tai­nen tilanne on tuttu Kuo­pion yli­opis­tol­li­sessa sai­raa­lassa työs­ken­te­le­välle ja las­tenp­sy­kiat­ri­aan eri­kois­tu­valle lää­kä­rille Heini Pater­nolle. Hän muis­tut­taa niistä yhteis­kun­nassa teh­dyistä poliit­ti­sista rat­kai­suista, joi­den tulok­sena osas­to­hoi­toa on vähen­netty.

– Lää­käri miet­tii, että jos otan tämän sisälle, onko joku täy­dellä osas­tolla ole­vista poti­laista niin hyvä­kun­toi­nen, että hänet voi­daan kotiut­taa? Entä onko juuri tuotu lapsi itsel­leen tai muille niin pal­jon vaa­raksi, että hän ehdot­to­masti tar­vit­see osas­ton suo­jaa?

Poh­jois-Savossa on lähet­tei­den määrä sekä las­ten- että nuo­ri­sop­sy­kiat­ri­seen hoi­toon kas­va­nut. Mie­len­ter­vey­den häi­riöitä ei vält­tä­mättä esiinny enem­män, mutta ne ovat vai­keu­tu­neet. Entistä nuo­rem­missa ikä­ryh­missä näkyy aggres­sii­vi­suu­den lisään­ty­mi­nen.

– Jopa päi­vä­ko­dissa voi­daan olla pulassa väki­val­tai­sesti käyt­täy­ty­vien las­ten kanssa. Niin ikään osas­toilla tava­taan kou­lui­käis­ten parissa väki­val­tai­suutta ja itse­tu­hoi­suutta.

– Tren­din mukai­sesti lap­sia ja nuo­ria pyri­tään sijoit­ta­maan per­he­hoi­toon. Las­ten­suo­je­lu­lai­tok­siin ohjau­tuu yhä vai­keam­min oirei­le­via. Näitä lai­tok­sia on kehi­tet­tävä siten, että nii­den resurs­sointi ja hoito kyke­ne­vät vas­taa­maan tar­pei­siin.

Kuo­piossa onkin ruvettu suun­nit­te­le­maan sekä las­ten­suo­je­lun että las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­rian pal­ve­luja pal­jon tar­vit­se­vien, vai­kea­hoi­tois­ten las­ten tar­pei­siin integroi­tua lai­tos­hoi­don mal­lia. Työ teh­dään osana LAPE-ohjel­maa ja OT-kes­kuk­sen kehit­tä­mistä.

Laitossiirtojen sijaan tarvitaan huolenpitoa ja jatkuvuutta.

Koko Itä-Suo­men yhteis­työ­aluetta pal­ve­le­maan tar­koi­tet­tua mal­lia kut­su­taan ”yhdis­tel­mä­lai­tok­seksi”. Sote- ja maa­kun­ta­uu­dis­tus­ten kes­ke­ne­räi­syy­destä joh­tuen on epä­var­maa, syn­tyykö kehit­te­ly­työstä fyy­si­nen lai­tos vai pelkkä työs­ken­te­ly­malli.

– Haluamme tar­jota näille lap­sille ja nuo­rille lai­tos­siir­to­jen sijaan huo­len­pi­toa ja jat­ku­vuutta. Pyrimme pitä­mään kun­tou­tuk­sen ja hoi­don lisäksi myös kas­va­tuk­sel­li­sen näkö­kul­man esillä, selit­tää mal­lin­nusta laa­ti­massa ollut Paterno.

Mal­lia val­mis­te­le­vaan työ­ryh­mään ovat kuu­lu­neet las­ten­suo­je­lun sekä las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­rian edus­ta­jien lisäksi kehit­tä­mis­kump­pa­neina toi­mi­nei­den kau­pun­gin sijais­huol­lon yksi­köi­den edus­ta­jat. Ryh­män toi­min­taan on tar­peen mukaan osal­lis­tu­nut mui­ta­kin yhdys­pin­nan toi­mi­joita kuten sivis­tys­toimi ja päih­de­pal­ve­lusää­tiö.

Paterno muis­tut­taa, ettei Itä-Suo­meen kaa­vailtu yhteis­työ­malli ole ainut­laa­tui­nen maas­samme. Tam­pe­reella on aikoi­naan toi­mi­nut las­ten­suo­je­lun ja las­tenp­sy­kiat­rian yhtei­nen kun­tou­tusyk­sikkö, mistä kuo­pio­lai­set­kin ovat ammen­ta­neet ins­pi­raa­tiota.

– Siellä toteu­tet­tiin puo­len­toista vuo­den tii­viitä hoi­to­jak­soja, joista lap­set kun­tou­tui­vat pää­osin kotiin. Kun­tou­tus koh­dis­tui koko per­hee­seen. Sitä mekin tavoit­te­lemme lap­suusi­käis­ten koh­dalla.

Kuo­pio­lai­set ovat vie­rail­leet vuo­den alussa muu­ta­missa toi­mi­vissa lai­tok­sissa. Hel­sin­gin Dia­ko­nis­sa­lai­tok­sen sijais­huol­toa toteut­tava inten­sii­vi­hoi­don yksikkö oli tär­keä tutus­tu­mis­kohde. Ensi vuo­den alussa HUS aloit­taa yhteis­työn kysei­sen yksi­kön mie­len­ter­veys­tii­min kanssa.

Klaus Ranta pitää Itä-Suo­men yhdis­tel­mä­lai­tosta hyvänä aloit­teena. Hän on toi­mi­nut HUS:n ter­vey­den­huol­lon edus­ta­jana samassa pää­kau­pun­ki­seu­dun LAPE-muu­tos­oh­jel­massa Riitta Var­tion ja Laura Yli­ru­kan kanssa. Yli­ruka kiit­te­lee ohjel­maa siitä, että se on tuo­nut oikeita ihmi­siä yhteen ja koko maa on alka­nut vähi­tel­len puhua ”LAPE-kieltä”.

Ranta on samaa mieltä LAPE-ohjel­man myötä syn­ty­neen dia­lo­gin hedel­mäl­li­syy­destä. Las­ten ja nuor­ten mie­len­ter­veys­työn kenttä on tällä het­kellä niin sir­pa­lei­nen, että sen kokoa­mi­seen tar­vi­taan stra­te­gista ohjaa­mista.

– Toi­von kehit­teillä ole­vien OT-kes­kus­ten saa­vut­ta­van niin vah­van ase­man, että ne kyke­ni­si­vät vas­taa­maan sel­lais­ten hoi­to­me­ne­tel­mien kou­lut­ta­mi­sesta ja levit­tä­mi­sestä, jotka koh­dis­tu­vat kaik­kein hei­koim­massa ase­massa ole­viin mie­len­ter­veys­asiak­kai­siin, Ranta sanoo.

Markku Tasala

Läh­de­ai­neisto

Ranta, Klaus & Fredriks­son, Jorma & Kos­ki­nen, Minna & Tuo­misto, Martti T. (toim.) (2018) Las­ten ja nuor­ten kog­ni­tii­vi­set ja käyt­täy­ty­mis­te­ra­piat. Duo­decim.
Ranta Klaus & Par­hiala Pau­liina ym. (2018) Nuor­ten masen­nus, mie­len­ter­vey­den hoi­to­ket­jut ja näyt­töön perus­tu­van hoi­don integroitu imple­men­taa­tio perus­ta­solle. Val­tio­neu­vos­ton sel­vi­tys- ja tut­ki­mus­toi­min­nan jul­kai­susarja 90/2017. Val­tio­neu­vos­ton kans­lia.
Yli­ruka, Laura & Var­tio, Riitta & Pasa­nen, Kaisa & Pet­re­lius, Päivi (2018) Moni­mut­kai­set ja eri­tyistä osaa­mista edel­lyt­tä­vät asia­kas­ti­lan­teet sosi­aa­li­työssä. Työ­pa­peri 16/2018. THL.