”Eivät lapseni tarvitse pitkää psykoterapiaa, kaiken ikävän läpikäyntiä kyllä. Olemme hakeneet apua joka luukulta. Minulle sanottiin pitkään, että selviämme, koska minä jaksan. Niin ei käynyt. Tällä hetkellä tiedän, että emme voi asua kaikki yhdessä. ”

 

 

Haas­tatel­tu per­heenäi­ti, jos­ta ei tapah­tu­mi­in osal­lis­ten henkilöl­lisyy­den suo­jelemisek­si käytetä hänen nimeään, ker­too per­heen van­hem­man lapsen joutuneen otta­maan huole­hti­jan roo­lia liian nuore­na. Äidin tehdessä pitkää työpäivää alko­holisoitunut isä ei aina toimin­ut sovi­t­ul­la taval­la. Van­hem­man lapsen oli valmis­telta­va nuorem­pi päiväkoti­in ja ehdit­tävä vielä itsekin koulu­un.

– Mei­dän alko­holis­tiper­heessämme elämä oli ainaista varuil­laan oloa ja kulissien ylläpi­toa. Vain minä tilanteeseen väsyneenä kävin puhu­mas­sa per­heneu­volas­sa, ker­too äiti.

Avio­eron jäl­keen van­hem­mille sovit­ti­in yhteishuolta­ju­us. Välil­lä lap­sil­la meni isän kanssa hyvin, mut­ta sat­tui myös ikäviä asioi­ta, joi­ta poli­isi, sosi­aalipäivystys ja las­ten­suo­jelu selvit­te­liv­ät.

Nuorin lap­si oireili jo ennen eroa. Hänel­lä oli uni­vaikeuk­sia ja suut­tumisko­htauk­sia alalu­okil­la. Koulu oli neu­vo­ton.

– Hain itse lapselle apua. Hän kävi jonkin aikaa kuvataide­ter­api­as­sa. Juuri ennen isän kuole­maa hän sai psykoter­api­an sairaalak­oulu­un, ker­too äiti.

Per­heessä on ollut paljon mene­tyk­siä. Kak­si vuot­ta sit­ten las­ten isä kuoli ja puoli­toista vuot­ta myöhem­min äidin isä. Ihan hil­jat­tain kuoli van­hem­man lapsen ystävä. Las­ten isän kuole­ma avasi padot, ja molem­mat lapset alkoi­vat oireil­la. Nuorem­man psykoter­apia lopetet­ti­in kaikkien tah­dos­ta, kos­ka se kävi siinä tilanteessa liian raskaak­si.

Erikoissairaanhoito kuormittuu, sillä meillä on järjestelmässä aukkoja.

– Kri­isi­työn­tek­i­jät tuli­vat koti­in, kun nuorem­mal­la meni tosi huonos­ti. He kysyivät meiltä, mitä tarvit­simme. Olimme shokissa, emmekä osan­neet vas­ta­ta.

Lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöt

Hyksin nuorisop­syki­a­tri­an ylilääkärin ja lin­ja­jo­hta­jan Klaus Ran­nan mukaan mie­len­ter­vey­den häir­iöitä esi­in­tyy 10–15 pros­en­til­la lap­su­usikäi­sistä ja 20 pros­en­til­la nuoru­usikäi­sistä. Häir­iössä on kyse psyykkises­tä ongel­mas­ta, joka aiheut­taa lapselle ja nuorelle merkit­tävää kär­simys­tä tai toim­inta­hait­taa.

– Ne ovat esi­in­tyvyy­deltään kaikkein yleisimpiä nuorten ja las­ten ter­veysongelmia. Suomes­sa ei ole otet­tu riit­tävän vakavasti las­ten ja nuorten mie­len­ter­vey­den haastet­ta palvelu­iden suun­nit­telus­sa ja mitoituk­ses­sa, Ranta varoit­taa.

Lap­sia ja nuo­ria lähetetään entistä enem­män erikois­sairaan­hoitoon. Pääkaupunkiseudul­la lähet­tei­den määrä on vuosikymme­nessä kaksinker­tais­tunut. Ranta pitää tilan­net­ta hyvin huolestut­ta­vana. Palvelu­jär­jestelmä on täl­lä het­kel­lä kestokykyn­sä rajoil­la.

Ter­veyskeskuk­si­in ei ole muo­dos­tunut hoita­misen kult­tuuria nuorten mie­len­ter­vey­den häir­iöis­sä. Per­heneu­volatkin pyrkivät rajaa­maan asi­akaskun­taansa enem­män lap­si­in kuin nuori­in. Kouluis­sa pain­ote­taan ennal­taehkäisyä eikä hoitoa.

– Meil­lä on hyvin vähän hoitoa antavia toim­i­joi­ta ennen erikois­sairaan­hoitoa. Ongel­ma kos­kee eri­tyis­es­ti nuo­ria, mut­ta vaiku­tus on huo­mat­ta­va lap­sil­lakin. Jär­jestelmässä on rak­en­teel­lisia aukko­ja, Ranta korostaa.

Las­ten- ja nuorisop­syki­a­triset palve­lut eivät pysty vas­taa­maan kas­va­neeseen kysyn­tään. Hoidon viivästyessä ongel­mat vakavoitu­vat. Niihin olisi Ran­nan mielestä kyet­tävä tart­tumaan aikaisem­min, mikä kään­tääkin huomion kun­tien mata­lan kyn­nyk­sen toim­i­joi­hin.

– Tarvit­semme lähel­lä nuo­ria ole­vi­in palvelui­hin, koului­hin ja neu­voloi­hin mie­len­ter­vey­teen liit­tyviä inter­ven­tioi­ta. Jot­ta täl­laisi­in hoidol­lisi­in väli­in­tu­loi­hin uskallet­taisi­in siel­lä ryhtyä, on sinne tar­jot­ta­va koulu­tus­ta ja tukea.

Sosi­aal­i­toimes­sa tai koulus­sa voidaan joutua työsken­telemään pitkään vaikeista mie­len­ter­vey­den häir­iöistä ja sosi­aal­i­sista ongelmista kär­sivien las­ten kanssa. Jotkin per­heneu­volat ovat toteut­ta­neet keski­vaikeasti oireile­vien las­ten mie­len­ter­veyspalvelu­ja.

Depressiota voidaan hoitaa koulussa

Helsin­gin yliopis­ton, HUS:n, Espoon kaupun­gin ja THL:n yhteis­hankkeessa saati­in hyviä tulok­sia mie­len­ter­veysin­ter­ven­tion tuomises­sa yläk­oulu­jen opiskeluhuoltoon nuorten lievän ja keski­vaikean masen­nuk­sen hoita­misek­si. Kokeilu osoit­ti, että kouluis­sa kyetään hoita­maan nuorten depres­sio­ta.

Kaikki­aan 66 Espoon yläk­oulu­jen työn­tek­i­jää koulutet­ti­in vuosi­na 2016–2017 anta­maan oppi­laille niin san­ot­tua IPC-ohjan­taa. IPC on lyhen­net­ty, kuusi tapaamisker­taa sisältävä sovel­lu­tus inter­per­soon­al­lis­es­ta ter­api­as­ta (IPT), joka on käytän­nön­läheinen ter­apia­malli masen­nuk­sen hoitoon.

Koulute­tut työn­tek­i­jät oli­vat koulu­jen kuraat­tor­e­i­ta, psykolo­ge­ja ja ter­vey­den­hoita­jia. Hyksin nuorisop­syki­a­tri­an ylilääkäri Klaus Ranta ker­too hei­dän oppi­neen käyt­tämään masen­nus­mittare­i­ta ja arvioimaan työn tulosta sys­temaat­tis­es­ti.

IPC-hoito tuot­ti merkit­tävän masen­nu­soirei­den vähen­tymisen. Vaiku­tus säi­lyi ja osin tehos­tui kol­men kuukau­den ja kuu­den kuukau­den seu­ran­nas­sa. Vain 8 pros­ent­tia kaik­ista hoide­tu­ista nuorista ohjat­ti­in seu­ran­nas­sa lop­ul­ta erikois­sairaan­hoitoon.

Tulok­set osoit­ta­vat inter­ven­tion vaiku­tuk­sen pysyvyyt­tä nuoren masen­nu­soireisi­in. Nuoret koki­vat keskustelemisen, kuul­luk­si tulemisen ja omista asioista ker­tomisen itseään aut­taneik­si asioik­si.

Apua haetaan joka luukulta

Kuvaa­mamme per­heen nuorem­pi lap­si oli het­ken sairaalak­oulus­sa. Koti­in­tu­lon jäl­keen nuorem­man ongel­mat jatkui­v­at van­has­sa koulus­sa, eikä koton­akaan ollut help­poa. Hänet sijoitet­ti­in lop­ul­ta toiselle paikkakun­nalle las­ten­suo­jelun eri­ty­isyk­sikköön.

– Hyvin pian näin, ettei lapsen tilanne kohen­tunut. Paik­ka oli ihan hirveä, äiti sanoo.

Vuo­den jäl­keen sosi­aal­i­työn­tek­i­jäkin tote­si paikan sopi­mat­tomak­si. Lap­si tuoti­in koti­paikkakun­nalle toiseen laitok­seen. Välil­lä hän on koti­har­joit­telus­sa, mut­ta usein myös karkailee omille teilleen. Laitok­seen hänet viedään takaisin poli­i­sisaattueessa.

Pitkään sin­nitel­lyt van­hempi lap­si alkoi myös oireil­la isän ja iso­van­hem­man kuole­man jäl­keen.

– Hän on vihainen vaikeas­ta lap­su­ud­estaan ja syyt­tää myös min­ua men­neestä. Joskus on löy­tynyt lyhyt hoitokon­tak­ti, jos­ta on ollut apua, mut­ta sit­ten on tul­lut taas huono­ja koke­muk­sia, ker­too äiti.

Van­hempi lap­si alkoi käyt­tää päi­hteitä hoitaak­seen niil­lä pahaa oloaan. Tut­tu kaveri­poruk­ka vai­h­tui, eikä hän käynyt koulua.

– Viime kesän hän oli tarkkailu­jak­soil­la las­ten­suo­jelu­laitok­ses­sa, mis­tä hän kuitenkin karkaili koko ajan. Nyt edessä on sijoi­tus kodin ulkop­uolelle. Lap­si on ahdis­tunut ja väsynyt tilanteeseen­sa. Hän toivoo, että siir­tymi­nen toiselle paikkakun­nalle aut­taa eroon päi­hde­pi­irien kavereista.

Klaus Ran­nan mielestä ei ole toiv­ot­tavaa, että psyki­a­tris­es­ti oireil­e­va ja sijoituk­sen tarpeessa ole­va nuori joutuu laitok­seen, mis­sä ei vähäis­ten resurssien vuok­si kyetäkään kohtaa­maan oireilua.

– Pahim­mas­sa tapauk­ses­sa hän saat­taa kiertää usei­ta sijoi­tu­s­paikko­ja, mikä voi olla trau­maat­tista, kun näis­sä paikois­sa muo­dos­tuneet hoito­suh­teet ja muut verkos­tot katkea­vat tois­tu­vasti.

Ulosrajaamisia

Helsin­gin kaupun­gin las­ten­suo­jelun sosi­aal­i­työn pääl­likkö Riit­ta Var­tio on virkava­paal­laan toimin­ut Lap­si- ja per­hep­alvelu­iden muu­toso­hjel­man (LAPE) kehit­tämisko­or­di­naat­to­ri­na eri­tyis- ja vaa­ti­van tason palvelu­iden osios­sa. Soc­can kehit­tämis­pääl­likkö Lau­ra Yliru­ka työsken­telee LAPE-ohjel­mas­sa tutkimusko­or­di­naat­to­ri­na. Hän suun­nit­telee eri­tyis- ja vaa­ti­van tason kokon­aisu­u­den osaamis- ja tukikeskus­rak­en­tei­ta.

Var­tio ja Yliru­ka ovat olleet kehit­tämässä verkos­tom­aisia, yli maakun­tara­jo­jen toimivia osaamis- ja tukikeskuk­sia eri­ty­is­ta­son vaa­tivia palvelu­ja tarvit­seville lap­sille, nuo­rille ja hei­dän per­heilleen.

Var­tio ja Yliru­ka oli­vat mukana työryh­mässä, joka laati sosi­aal­i­työn­tek­i­jäky­se­lyyn perus­tu­van selvi­tyk­sen mon­imutkai­sista ja eri­ty­istä osaamista edel­lyt­tävistä asi­akasti­lanteista OT-keskusten suun­nit­te­lu­työn tuek­si. Työn­tek­i­jät nos­ti­vat pul­mallisia laitossi­joituk­sia kuvates­saan esi­in las­ten ja per­hei­den tuen tarpei­den moni­ta­hoisu­u­den ja vira­nomais­toimin­nan vaikeudet. Sosi­aal­i­huol­lon ja ter­vey­den­huol­lon välil­lä tör­mätään usein ongel­malliseen rajankäyn­ti­in. Onko kyse enem­män hoidon vai suo­jelun tarpeesta?

Palvelu­iden raja­maas­tossa saat­ta­vat myös resurssiki­i­s­tat ja raha ohja­ta vira­nomais­toim­intaa. Jos ter­vey­den­huolto ei suos­tu myön­tämään ADHD-val­men­nus­ta, niin asi­akasper­he voidaan kään­nyt­tää las­ten­suo­jelu­un.

– Sosi­aal­i­työn­tek­i­jä joutuu miet­timään, mikä kul­loinkin olisi lapsen edun mukaista, Var­tio sanoo.

Joskus jär­jestelmän aset­ta­mat kri­teer­it palveluille ovat niin tiukat, että asi­akkaat eivät saa palvelua selkeästi tode­tus­ta tarpeesta huoli­mat­ta. Asi­akas rajataan ulos, kun hänen mie­len­ter­veysongel­mansa ei ole riit­tävän vaka­va.

Kun lap­si kiidätetään oirei­den­sa takia las­ten­suo­jelu­laitok­ses­ta ambu­lanssil­la psyki­a­triselle aku­ut­tiosas­tolle, hänet palaute­taan takaisin, kos­ka hän ei ole psykoosis­sa. LAPE-ohjel­mas­sa on käy­ty keskustelua yhteisen suun­nitel­man tarpeesta muun muas­sa täl­laisia tilantei­ta varten. Jos lap­si ei kuu­lu psyki­a­triseen hoitoon, mut­ta sijaishuol­los­sakaan hänen kanssaan ei pär­jää, niin mikä olisi oikea ratkaisu?

– Ei ole lapsen edun mukaista olla pitk­iä aiko­ja sairaalaosas­tol­la vaan tuki tulisi pikem­minkin saa­da sinne, mis­sä hän asuu, kuten las­ten­suo­jelu­laitok­seen, Yliru­ka muis­tut­taa.

Lapsi tarvitsee jatkuvuutta

Var­tion ja Ylirukan kuvaile­ma ”ambu­lanssir­allin” kaltainen tilanne on tut­tu Kuo­pi­on yliopis­tol­lises­sa sairaalas­sa työsken­televälle ja las­tenpsyki­a­tri­aan erikois­tu­valle lääkärille Hei­ni Pater­nolle. Hän muis­tut­taa niistä yhteiskun­nas­sa tehdy­istä poli­it­ti­sista ratkaisu­ista, joiden tulok­se­na osas­to­hoitoa on vähen­net­ty.

– Lääkäri miet­tii, että jos otan tämän sisälle, onko joku täy­del­lä osas­tol­la ole­vista poti­laista niin hyväkun­toinen, että hänet voidaan kotiut­taa? Entä onko juuri tuo­tu lap­si itselleen tai muille niin paljon vaarak­si, että hän ehdot­tomasti tarvit­see osas­ton suo­jaa?

Pohjois-Savos­sa on lähet­tei­den määrä sekä las­ten- että nuorisop­syki­a­triseen hoitoon kas­vanut. Mie­len­ter­vey­den häir­iöitä ei vält­tämät­tä esi­in­ny enem­män, mut­ta ne ovat vaikeu­tuneet. Entistä nuorem­mis­sa ikäryh­mis­sä näkyy aggres­si­ivi­su­u­den lisään­tymi­nen.

– Jopa päiväkodis­sa voidaan olla pulas­sa väki­val­tais­es­ti käyt­täy­tyvien las­ten kanssa. Niin ikään osas­toil­la tavataan kouluikäis­ten paris­sa väki­val­taisu­ut­ta ja itse­tuhoisu­ut­ta.

– Trendin mukaises­ti lap­sia ja nuo­ria pyritään sijoit­ta­maan per­he­hoitoon. Las­ten­suo­jelu­laitok­si­in ohjau­tuu yhä vaikeam­min oireile­via. Näitä laitok­sia on kehitet­tävä siten, että niiden resurssoin­ti ja hoito kykenevät vas­taa­maan tarpeisi­in.

Kuo­pios­sa onkin ruvet­tu suun­nit­tele­maan sekä las­ten­suo­jelun että las­ten- ja nuorisop­syki­a­tri­an palvelu­ja paljon tarvit­se­vien, vaikea­hoitois­t­en las­ten tarpeisi­in inte­groitua laitoshoidon mallia. Työ tehdään osana LAPE-ohjel­maa ja OT-keskuk­sen kehit­tämistä.

Laitossiirtojen sijaan tarvitaan huolenpitoa ja jatkuvuutta.

Koko Itä-Suomen yhteistyöaluet­ta palvele­maan tarkoitet­tua mallia kut­su­taan ”yhdis­telmälaitok­sek­si”. Sote- ja maakun­tau­ud­is­tusten kesken­eräisyy­destä johtuen on epä­var­maa, syn­tyykö kehit­te­ly­työstä fyysi­nen laitos vai pelkkä työsken­te­ly­malli.

– Halu­amme tar­jo­ta näille lap­sille ja nuo­rille laitossi­ir­to­jen sijaan huolen­pitoa ja jatku­vu­ut­ta. Pyrimme pitämään kuntoutuk­sen ja hoidon lisäk­si myös kas­vatuk­sel­lisen näkökul­man esil­lä, selit­tää mallinnus­ta laa­ti­mas­sa ollut Pater­no.

Mallia valmis­tel­e­vaan työryh­mään ovat kuu­luneet las­ten­suo­jelun sekä las­ten- ja nuorisop­syki­a­tri­an edus­ta­jien lisäk­si kehit­tämiskump­paneina toiminei­den kaupun­gin sijaishuol­lon yksiköi­den edus­ta­jat. Ryh­män toim­intaan on tarpeen mukaan osal­lis­tunut muitakin yhdys­pin­nan toim­i­joi­ta kuten sivistys­toi­mi ja päi­hde­palvelusäätiö.

Pater­no muis­tut­taa, ettei Itä-Suomeen kaavail­tu yhteistyö­malli ole ain­ut­laa­tu­inen maas­samme. Tam­pereel­la on aikoinaan toimin­ut las­ten­suo­jelun ja las­tenpsyki­a­tri­an yhteinen kuntou­tusyk­sikkö, mis­tä kuo­pi­o­laisetkin ovat ammen­ta­neet inspi­raa­tio­ta.

– Siel­lä toteutet­ti­in puo­len­toista vuo­den tiivi­itä hoito­jak­so­ja, joista lapset kuntou­tu­i­v­at pääosin koti­in. Kuntou­tus kohdis­tui koko per­heeseen. Sitä mekin tavoit­telemme lap­su­usikäis­ten kohdal­la.

Kuo­pi­o­laiset ovat vierailleet vuo­den alus­sa muu­tamis­sa toimivis­sa laitok­sis­sa. Helsin­gin Diakonissalaitok­sen sijaishuoltoa toteut­ta­va inten­si­ivi­hoidon yksikkö oli tärkeä tutus­tu­misko­hde. Ensi vuo­den alus­sa HUS aloit­taa yhteistyön kyseisen yksikön mie­len­ter­veysti­imin kanssa.

Klaus Ranta pitää Itä-Suomen yhdis­telmälaitos­ta hyvänä aloit­teena. Hän on toimin­ut HUS:n ter­vey­den­huol­lon edus­ta­jana samas­sa pääkaupunkiseudun LAPE-muu­toso­hjel­mas­sa Riit­ta Var­tion ja Lau­ra Ylirukan kanssa. Yliru­ka kiit­telee ohjel­maa siitä, että se on tuonut oikei­ta ihmisiä yhteen ja koko maa on alka­nut vähitellen puhua ”LAPE-kieltä”.

Ranta on samaa mieltä LAPE-ohjel­man myötä syn­tyneen dialo­gin hedelmäl­lisyy­destä. Las­ten ja nuorten mie­len­ter­veystyön kent­tä on täl­lä het­kel­lä niin sir­paleinen, että sen kokoamiseen tarvi­taan strate­gista ohjaamista.

– Toivon kehit­teil­lä ole­vien OT-keskusten saavut­ta­van niin vah­van ase­man, että ne kykeni­sivät vas­taa­maan sel­l­ais­ten hoit­o­menetelmien koulut­tamis­es­ta ja levit­tämis­es­tä, jot­ka kohdis­tu­vat kaikkein heikoim­mas­sa ase­mas­sa ole­vi­in mie­len­ter­veysasi­akkaisi­in, Ranta sanoo.

Markku Tasala

Lähdeaineis­to

Ranta, Klaus & Fredriks­son, Jor­ma & Kosk­i­nen, Min­na & Tuomis­to, Mart­ti T. (toim.) (2018) Las­ten ja nuorten kog­ni­ti­iviset ja käyt­täy­tymis­ter­api­at. Duodec­im.
Ranta Klaus & Parhiala Pauli­ina ym. (2018) Nuorten masen­nus, mie­len­ter­vey­den hoitoketjut ja näyt­töön perus­tu­van hoidon inte­groitu imple­men­taa­tio perus­ta­solle. Val­tioneu­vos­ton selvi­tys- ja tutkimus­toimin­nan julka­is­usar­ja 90/2017. Val­tioneu­vos­ton kanslia.
Yliru­ka, Lau­ra & Var­tio, Riit­ta & Pasa­nen, Kaisa & Petre­lius, Päivi (2018) Mon­imutkaiset ja eri­ty­istä osaamista edel­lyt­tävät asi­akasti­lanteet sosi­aal­i­työssä. Työ­pa­peri 16/2018. THL.