”Eivät lapseni tarvitse pitkää psykoterapiaa, kaiken ikävän läpikäyntiä kyllä. Olemme hakeneet apua joka luukulta. Minulle sanottiin pitkään, että selviämme, koska minä jaksan. Niin ei käynyt. Tällä hetkellä tiedän, että emme voi asua kaikki yhdessä. ”

 

 

Haas­ta­teltu per­hee­näiti, josta ei tapah­tu­miin osal­lis­ten hen­ki­löl­li­syy­den suo­je­le­mi­seksi käy­tetä hänen nime­ään, ker­too per­heen van­hem­man lap­sen jou­tu­neen otta­maan huo­leh­ti­jan roo­lia liian nuo­rena. Äidin teh­dessä pit­kää työ­päi­vää alko­ho­li­soi­tu­nut isä ei aina toi­mi­nut sovi­tulla tavalla. Vanhemman lap­sen oli val­mis­tel­tava nuo­rempi päi­vä­ko­tiin ja ehdit­tävä vielä itse­kin kouluun.

– Meidän alko­ho­lis­ti­per­hees­sämme elämä oli ainaista varuil­laan oloa ja kulis­sien yllä­pi­toa. Vain minä tilan­tee­seen väsy­neenä kävin puhu­massa per­he­neu­vo­lassa, ker­too äiti.

Avioeron jäl­keen van­hem­mille sovit­tiin yhteis­huol­ta­juus. Välillä lap­silla meni isän kanssa hyvin, mutta sat­tui myös ikä­viä asioita, joita poliisi, sosi­aa­li­päi­vys­tys ja las­ten­suo­jelu selvittelivät.

Nuorin lapsi oireili jo ennen eroa. Hänellä oli uni­vai­keuk­sia ja suut­tu­mis­koh­tauk­sia ala­luo­killa. Koulu oli neuvoton.

– Hain itse lap­selle apua. Hän kävi jon­kin aikaa kuva­tai­de­te­ra­piassa. Juuri ennen isän kuo­le­maa hän sai psy­ko­te­ra­pian sai­raa­la­kou­luun, ker­too äiti.

Perheessä on ollut pal­jon mene­tyk­siä. Kaksi vuotta sit­ten las­ten isä kuoli ja puo­li­toista vuotta myö­hem­min äidin isä. Ihan hil­jat­tain kuoli van­hem­man lap­sen ystävä. Lasten isän kuo­lema avasi padot, ja molem­mat lap­set alkoi­vat oireilla. Nuoremman psy­ko­te­ra­pia lope­tet­tiin kaik­kien tah­dosta, koska se kävi siinä tilan­teessa liian raskaaksi.

Erikoissairaanhoito kuormittuu, sillä meillä on järjestelmässä aukkoja.

– Kriisityöntekijät tuli­vat kotiin, kun nuo­rem­malla meni tosi huo­nosti. He kysyi­vät meiltä, mitä tar­vit­simme. Olimme sho­kissa, emmekä osan­neet vastata.

Lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöt

Hyksin nuo­ri­sop­sy­kiat­rian yli­lää­kä­rin ja lin­ja­joh­ta­jan Klaus Rannan mukaan mie­len­ter­vey­den häi­riöitä esiin­tyy 10–15 pro­sen­tilla lap­suusi­käi­sistä ja 20 pro­sen­tilla nuo­ruusi­käi­sistä. Häiriössä on kyse psyyk­ki­sestä ongel­masta, joka aiheut­taa lap­selle ja nuo­relle mer­kit­tä­vää kär­si­mystä tai toimintahaittaa.

– Ne ovat esiin­ty­vyy­del­tään kaik­kein ylei­sim­piä nuor­ten ja las­ten ter­vey­son­gel­mia. Suomessa ei ole otettu riit­tä­vän vaka­vasti las­ten ja nuor­ten mie­len­ter­vey­den haas­tetta pal­ve­lui­den suun­nit­te­lussa ja mitoi­tuk­sessa, Ranta varoittaa.

Lapsia ja nuo­ria lähe­te­tään entistä enem­män eri­kois­sai­raan­hoi­toon. Pääkaupunkiseudulla lähet­tei­den määrä on vuo­si­kym­me­nessä kak­sin­ker­tais­tu­nut. Ranta pitää tilan­netta hyvin huo­les­tut­ta­vana. Palvelujärjestelmä on tällä het­kellä kes­to­ky­kynsä rajoilla.

Terveyskeskuksiin ei ole muo­dos­tu­nut hoi­ta­mi­sen kult­tuu­ria nuor­ten mie­len­ter­vey­den häi­riöissä. Perheneuvolatkin pyr­ki­vät rajaa­maan asia­kas­kun­taansa enem­män lap­siin kuin nuo­riin. Kouluissa pai­no­te­taan ennal­taeh­käi­syä eikä hoitoa.

– Meillä on hyvin vähän hoi­toa anta­via toi­mi­joita ennen eri­kois­sai­raan­hoi­toa. Ongelma kos­kee eri­tyi­sesti nuo­ria, mutta vai­ku­tus on huo­mat­tava lap­sil­la­kin. Järjestelmässä on raken­teel­li­sia auk­koja, Ranta korostaa.

Lasten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­ri­set pal­ve­lut eivät pysty vas­taa­maan kas­va­nee­seen kysyn­tään. Hoidon vii­väs­tyessä ongel­mat vaka­voi­tu­vat. Niihin olisi Rannan mie­lestä kyet­tävä tart­tu­maan aikai­sem­min, mikä kään­tää­kin huo­mion kun­tien mata­lan kyn­nyk­sen toimijoihin.

– Tarvitsemme lähellä nuo­ria ole­viin pal­ve­lui­hin, kou­lui­hin ja neu­vo­loi­hin mie­len­ter­vey­teen liit­ty­viä inter­ven­tioita. Jotta täl­lai­siin hoi­dol­li­siin väliin­tu­loi­hin uskal­let­tai­siin siellä ryh­tyä, on sinne tar­jot­tava kou­lu­tusta ja tukea.

Sosiaalitoimessa tai kou­lussa voi­daan jou­tua työs­ken­te­le­mään pit­kään vai­keista mie­len­ter­vey­den häi­riöistä ja sosi­aa­li­sista ongel­mista kär­si­vien las­ten kanssa. Jotkin per­he­neu­vo­lat ovat toteut­ta­neet kes­ki­vai­keasti oirei­le­vien las­ten mielenterveyspalveluja.

Depressiota voidaan hoitaa koulussa

Helsingin yli­opis­ton, HUS:n, Espoon kau­pun­gin ja THL:n yhteis­hank­keessa saa­tiin hyviä tulok­sia mie­len­ter­vey­sin­ter­ven­tion tuo­mi­sessa ylä­kou­lu­jen opis­ke­lu­huol­toon nuor­ten lie­vän ja kes­ki­vai­kean masen­nuk­sen hoi­ta­mi­seksi. Kokeilu osoitti, että kou­luissa kye­tään hoi­ta­maan nuor­ten depressiota.

Kaikkiaan 66 Espoon ylä­kou­lu­jen työn­te­ki­jää kou­lu­tet­tiin vuo­sina 2016–2017 anta­maan oppi­laille niin sanot­tua IPC-ohjan­taa. IPC on lyhen­netty, kuusi tapaa­mis­ker­taa sisäl­tävä sovel­lu­tus inter­per­soo­nal­li­sesta tera­piasta (IPT), joka on käy­tän­nön­lä­hei­nen tera­pia­malli masen­nuk­sen hoitoon.

Koulutetut työn­te­ki­jät oli­vat kou­lu­jen kuraat­to­reita, psy­ko­lo­geja ja ter­vey­den­hoi­ta­jia. Hyksin nuo­ri­sop­sy­kiat­rian yli­lää­käri Klaus Ranta ker­too hei­dän oppi­neen käyt­tä­mään masen­nus­mit­ta­reita ja arvioi­maan työn tulosta systemaattisesti.

IPC-hoito tuotti mer­kit­tä­vän masen­nusoi­rei­den vähen­ty­mi­sen. Vaikutus säi­lyi ja osin tehos­tui kol­men kuu­kau­den ja kuu­den kuu­kau­den seu­ran­nassa. Vain 8 pro­sent­tia kai­kista hoi­de­tuista nuo­rista ohjat­tiin seu­ran­nassa lopulta erikoissairaanhoitoon.

Tulokset osoit­ta­vat inter­ven­tion vai­ku­tuk­sen pysy­vyyttä nuo­ren masen­nusoi­rei­siin. Nuoret koki­vat kes­kus­te­le­mi­sen, kuul­luksi tule­mi­sen ja omista asioista ker­to­mi­sen itse­ään aut­ta­neiksi asioiksi.

Apua haetaan joka luukulta

Kuvaamamme per­heen nuo­rempi lapsi oli het­ken sai­raa­la­kou­lussa. Kotiintulon jäl­keen nuo­rem­man ongel­mat jat­kui­vat van­hassa kou­lussa, eikä koto­na­kaan ollut help­poa. Hänet sijoi­tet­tiin lopulta toi­selle paik­ka­kun­nalle las­ten­suo­je­lun erityisyksikköön.

– Hyvin pian näin, ettei lap­sen tilanne kohen­tu­nut. Paikka oli ihan hir­veä, äiti sanoo.

Vuoden jäl­keen sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­kin totesi pai­kan sopi­mat­to­maksi. Lapsi tuo­tiin koti­paik­ka­kun­nalle toi­seen lai­tok­seen. Välillä hän on koti­har­joit­te­lussa, mutta usein myös kar­kai­lee omille teil­leen. Laitokseen hänet vie­dään takai­sin poliisisaattueessa.

Pitkään sin­ni­tel­lyt van­hempi lapsi alkoi myös oireilla isän ja iso­van­hem­man kuo­le­man jälkeen.

– Hän on vihai­nen vai­keasta lap­suu­des­taan ja syyt­tää myös minua men­neestä. Joskus on löy­ty­nyt lyhyt hoi­to­kon­takti, josta on ollut apua, mutta sit­ten on tul­lut taas huo­noja koke­muk­sia, ker­too äiti.

Vanhempi lapsi alkoi käyt­tää päih­teitä hoi­taak­seen niillä pahaa olo­aan. Tuttu kave­ri­po­rukka vaih­tui, eikä hän käy­nyt koulua.

– Viime kesän hän oli tark­kai­lu­jak­soilla las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sessa, mistä hän kui­ten­kin kar­kaili koko ajan. Nyt edessä on sijoi­tus kodin ulko­puo­lelle. Lapsi on ahdis­tu­nut ja väsy­nyt tilan­tee­seensa. Hän toi­voo, että siir­ty­mi­nen toi­selle paik­ka­kun­nalle aut­taa eroon päih­de­pii­rien kavereista.

Klaus Rannan mie­lestä ei ole toi­vot­ta­vaa, että psy­kiat­ri­sesti oirei­leva ja sijoi­tuk­sen tar­peessa oleva nuori jou­tuu lai­tok­seen, missä ei vähäis­ten resurs­sien vuoksi kye­tä­kään koh­taa­maan oireilua.

– Pahimmassa tapauk­sessa hän saat­taa kier­tää useita sijoi­tus­paik­koja, mikä voi olla trau­maat­tista, kun näissä pai­koissa muo­dos­tu­neet hoi­to­suh­teet ja muut ver­kos­tot kat­kea­vat toistuvasti.

Ulosrajaamisia

Helsingin kau­pun­gin las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn pääl­likkö Riitta Vartio on vir­ka­va­paal­laan toi­mi­nut Lapsi- ja per­he­pal­ve­lui­den muu­tos­oh­jel­man (LAPE) kehit­tä­mis­koor­di­naat­to­rina eri­tyis- ja vaa­ti­van tason pal­ve­lui­den osiossa. Soccan kehit­tä­mis­pääl­likkö Laura Yliruka työs­ken­te­lee LAPE-ohjel­massa tut­ki­mus­koor­di­naat­to­rina. Hän suun­nit­te­lee eri­tyis- ja vaa­ti­van tason koko­nai­suu­den osaa­mis- ja tukikeskusrakenteita.

Vartio ja Yliruka ovat olleet kehit­tä­mässä ver­kos­to­mai­sia, yli maa­kun­ta­ra­jo­jen toi­mi­via osaa­mis- ja tuki­kes­kuk­sia eri­tyis­ta­son vaa­ti­via pal­ve­luja tar­vit­se­ville lap­sille, nuo­rille ja hei­dän perheilleen.

Vartio ja Yliruka oli­vat mukana työ­ryh­mässä, joka laati sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­ky­se­lyyn perus­tu­van sel­vi­tyk­sen moni­mut­kai­sista ja eri­tyistä osaa­mista edel­lyt­tä­vistä asia­kas­ti­lan­teista OT-kes­kus­ten suun­nit­te­lu­työn tueksi. Työntekijät nos­ti­vat pul­mal­li­sia lai­tos­si­joi­tuk­sia kuva­tes­saan esiin las­ten ja per­hei­den tuen tar­pei­den moni­ta­hoi­suu­den ja viran­omais­toi­min­nan vai­keu­det. Sosiaalihuollon ja ter­vey­den­huol­lon välillä tör­mä­tään usein ongel­mal­li­seen rajan­käyn­tiin. Onko kyse enem­män hoi­don vai suo­je­lun tarpeesta?

Palveluiden raja­maas­tossa saat­ta­vat myös resurs­si­kiis­tat ja raha ohjata viran­omais­toi­min­taa. Jos ter­vey­den­huolto ei suostu myön­tä­mään ADHD-val­men­nusta, niin asia­kas­perhe voi­daan kään­nyt­tää lastensuojeluun.

– Sosiaalityöntekijä jou­tuu miet­ti­mään, mikä kul­loin­kin olisi lap­sen edun mukaista, Vartio sanoo.

Joskus jär­jes­tel­män aset­ta­mat kri­tee­rit pal­ve­luille ovat niin tiu­kat, että asiak­kaat eivät saa pal­ve­lua sel­keästi tode­tusta tar­peesta huo­li­matta. Asiakas raja­taan ulos, kun hänen mie­len­ter­vey­son­gel­mansa ei ole riit­tä­vän vakava.

Kun lapsi kii­dä­te­tään oirei­densa takia las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sesta ambu­lans­silla psy­kiat­ri­selle akuut­tio­sas­tolle, hänet palau­te­taan takai­sin, koska hän ei ole psy­koo­sissa. LAPE-ohjel­massa on käyty kes­kus­te­lua yhtei­sen suun­ni­tel­man tar­peesta muun muassa täl­lai­sia tilan­teita var­ten. Jos lapsi ei kuulu psy­kiat­ri­seen hoi­toon, mutta sijais­huol­los­sa­kaan hänen kans­saan ei pär­jää, niin mikä olisi oikea ratkaisu?

– Ei ole lap­sen edun mukaista olla pit­kiä aikoja sai­raa­lao­sas­tolla vaan tuki tulisi pikem­min­kin saada sinne, missä hän asuu, kuten las­ten­suo­je­lu­lai­tok­seen, Yliruka muistuttaa.

Lapsi tarvitsee jatkuvuutta

Vartion ja Ylirukan kuvai­lema ”ambu­lans­si­ral­lin” kal­tai­nen tilanne on tuttu Kuopion yli­opis­tol­li­sessa sai­raa­lassa työs­ken­te­le­välle ja las­tenp­sy­kiat­ri­aan eri­kois­tu­valle lää­kä­rille Heini Paternolle. Hän muis­tut­taa niistä yhteis­kun­nassa teh­dyistä poliit­ti­sista rat­kai­suista, joi­den tulok­sena osas­to­hoi­toa on vähennetty.

– Lääkäri miet­tii, että jos otan tämän sisälle, onko joku täy­dellä osas­tolla ole­vista poti­laista niin hyvä­kun­toi­nen, että hänet voi­daan kotiut­taa? Entä onko juuri tuotu lapsi itsel­leen tai muille niin pal­jon vaa­raksi, että hän ehdot­to­masti tar­vit­see osas­ton suojaa?

Pohjois-Savossa on lähet­tei­den määrä sekä las­ten- että nuo­ri­sop­sy­kiat­ri­seen hoi­toon kas­va­nut. Mielenterveyden häi­riöitä ei vält­tä­mättä esiinny enem­män, mutta ne ovat vai­keu­tu­neet. Entistä nuo­rem­missa ikä­ryh­missä näkyy aggres­sii­vi­suu­den lisääntyminen.

– Jopa päi­vä­ko­dissa voi­daan olla pulassa väki­val­tai­sesti käyt­täy­ty­vien las­ten kanssa. Niin ikään osas­toilla tava­taan kou­lui­käis­ten parissa väki­val­tai­suutta ja itsetuhoisuutta.

– Trendin mukai­sesti lap­sia ja nuo­ria pyri­tään sijoit­ta­maan per­he­hoi­toon. Lastensuojelulaitoksiin ohjau­tuu yhä vai­keam­min oirei­le­via. Näitä lai­tok­sia on kehi­tet­tävä siten, että nii­den resurs­sointi ja hoito kyke­ne­vät vas­taa­maan tarpeisiin.

Kuopiossa onkin ruvettu suun­nit­te­le­maan sekä las­ten­suo­je­lun että las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­rian pal­ve­luja pal­jon tar­vit­se­vien, vai­kea­hoi­tois­ten las­ten tar­pei­siin integroi­tua lai­tos­hoi­don mal­lia. Työ teh­dään osana LAPE-ohjel­maa ja OT-kes­kuk­sen kehittämistä.

Laitossiirtojen sijaan tarvitaan huolenpitoa ja jatkuvuutta.

Koko Itä-Suomen yhteis­työ­aluetta pal­ve­le­maan tar­koi­tet­tua mal­lia kut­su­taan ”yhdis­tel­mä­lai­tok­seksi”. Sote- ja maa­kun­ta­uu­dis­tus­ten kes­ke­ne­räi­syy­destä joh­tuen on epä­var­maa, syn­tyykö kehit­te­ly­työstä fyy­si­nen lai­tos vai pelkkä työskentelymalli.

– Haluamme tar­jota näille lap­sille ja nuo­rille lai­tos­siir­to­jen sijaan huo­len­pi­toa ja jat­ku­vuutta. Pyrimme pitä­mään kun­tou­tuk­sen ja hoi­don lisäksi myös kas­va­tuk­sel­li­sen näkö­kul­man esillä, selit­tää mal­lin­nusta laa­ti­massa ollut Paterno.

Mallia val­mis­te­le­vaan työ­ryh­mään ovat kuu­lu­neet las­ten­suo­je­lun sekä las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­rian edus­ta­jien lisäksi kehit­tä­mis­kump­pa­neina toi­mi­nei­den kau­pun­gin sijais­huol­lon yksi­köi­den edus­ta­jat. Ryhmän toi­min­taan on tar­peen mukaan osal­lis­tu­nut mui­ta­kin yhdys­pin­nan toi­mi­joita kuten sivis­tys­toimi ja päihdepalvelusäätiö.

Paterno muis­tut­taa, ettei Itä-Suomeen kaa­vailtu yhteis­työ­malli ole ainut­laa­tui­nen maas­samme. Tampereella on aikoi­naan toi­mi­nut las­ten­suo­je­lun ja las­tenp­sy­kiat­rian yhtei­nen kun­tou­tusyk­sikkö, mistä kuo­pio­lai­set­kin ovat ammen­ta­neet inspiraatiota.

– Siellä toteu­tet­tiin puo­len­toista vuo­den tii­viitä hoi­to­jak­soja, joista lap­set kun­tou­tui­vat pää­osin kotiin. Kuntoutus koh­dis­tui koko per­hee­seen. Sitä mekin tavoit­te­lemme lap­suusi­käis­ten kohdalla.

Kuopiolaiset ovat vie­rail­leet vuo­den alussa muu­ta­missa toi­mi­vissa lai­tok­sissa. Helsingin Diakonissalaitoksen sijais­huol­toa toteut­tava inten­sii­vi­hoi­don yksikkö oli tär­keä tutus­tu­mis­kohde. Ensi vuo­den alussa HUS aloit­taa yhteis­työn kysei­sen yksi­kön mie­len­ter­veys­tii­min kanssa.

Klaus Ranta pitää Itä-Suomen yhdis­tel­mä­lai­tosta hyvänä aloit­teena. Hän on toi­mi­nut HUS:n ter­vey­den­huol­lon edus­ta­jana samassa pää­kau­pun­ki­seu­dun LAPE-muu­tos­oh­jel­massa Riitta Vartion ja Laura Ylirukan kanssa. Yliruka kiit­te­lee ohjel­maa siitä, että se on tuo­nut oikeita ihmi­siä yhteen ja koko maa on alka­nut vähi­tel­len puhua ”LAPE-kieltä”.

Ranta on samaa mieltä LAPE-ohjel­man myötä syn­ty­neen dia­lo­gin hedel­mäl­li­syy­destä. Lasten ja nuor­ten mie­len­ter­veys­työn kenttä on tällä het­kellä niin sir­pa­lei­nen, että sen kokoa­mi­seen tar­vi­taan stra­te­gista ohjaamista.

– Toivon kehit­teillä ole­vien OT-kes­kus­ten saa­vut­ta­van niin vah­van ase­man, että ne kyke­ni­si­vät vas­taa­maan sel­lais­ten hoi­to­me­ne­tel­mien kou­lut­ta­mi­sesta ja levit­tä­mi­sestä, jotka koh­dis­tu­vat kaik­kein hei­koim­massa ase­massa ole­viin mie­len­ter­veys­asiak­kai­siin, Ranta sanoo.

Markku Tasala

Lähdeaineisto

Ranta, Klaus & Fredriksson, Jorma & Koskinen, Minna & Tuomisto, Martti T. (toim.) (2018) Lasten ja nuor­ten kog­ni­tii­vi­set ja käyt­täy­ty­mis­te­ra­piat. Duodecim.
Ranta Klaus & Parhiala Pauliina ym. (2018) Nuorten masen­nus, mie­len­ter­vey­den hoi­to­ket­jut ja näyt­töön perus­tu­van hoi­don integroitu imple­men­taa­tio perus­ta­solle. Valtioneuvoston sel­vi­tys- ja tut­ki­mus­toi­min­nan jul­kai­susarja 90/2017. Valtioneuvoston kanslia.
Yliruka, Laura & Vartio, Riitta & Pasanen, Kaisa & Petrelius, Päivi (2018) Monimutkaiset ja eri­tyistä osaa­mista edel­lyt­tä­vät asia­kas­ti­lan­teet sosi­aa­li­työssä. Työpaperi 16/2018. THL.