Erho-päiväkoti elää samanlaista arkea kuin muutkin varhaiskasvatusyksiköt, vaikka lapset tarvitsevat erityistä huolenpitoa vamman tai sairauden vuoksi. Palvelut räätälöidään perhekohtaisesti.

 

 

Tampe­reen uudessa kau­pun­gin­osassa Vuoreksessa sijait­see päi­vä­koti Erho, joka on tar­koi­tettu vam­mansa tai pit­kä­ai­kais­sai­rau­tensa vuoksi eri­tyi­sen vaa­ti­vaa hoi­toa tar­vit­se­ville 0–18-vuotiaille lap­sille ja nuorille.

Yksikön vs. joh­ta­jan Leena Vuorisen mukaan kaikki Erhon lap­set ja nuo­ret ovat syvästi kehitysvammaisia.

– Lähes kai­killa on haas­teita näön­käy­tön alu­eella ja osit­tain myös kuulossa.

Jokaiselle lap­selle raken­ne­taan yksi­löl­li­sesti kom­mu­ni­kaa­tio­tapa. Joidenkin kanssa käy­te­tään kuvia, on pal­jon kos­ket­te­lua ja keho­viit­to­mia ja kom­mu­ni­kaa­tiota tue­taan esi­nei­den avulla.

– Koska kukaan lap­sista ei var­si­nai­sesti puhu, ollaan aika pal­jon tul­kin­nan varassa, mikä vaa­tii inten­sii­vistä ja sen­si­tii­vistä läs­nä­oloa lap­sen kanssa, Vuorinen korostaa.

Kun aikui­nen on oppi­nut tun­te­maan lap­sen, hänellä on kyky lukea tämän tun­ne­ti­laa ja tehdä tul­kin­toja hänen ilmeis­tään, eleis­tään ja ään­teis­tään, joita lapsi pys­tyy tuottamaan.

Erhoon ei tar­vita lähe­tettä, vaan perhe itse voi olla tänne suo­raan yhtey­dessä tai yhtey­den­otto voi tulla esi­mer­kiksi Erhon yhteistyökumppaneilta.

– Aika usein ensim­mäi­nen yhtey­den­otto tulee Tampereen yli­opis­tol­li­sen sai­raa­lan las­ten neu­ro­lo­gian osas­tolta, jos siellä on arvioitu hei­dän asiak­kaansa hyö­ty­vän kun­tout­ta­vasta varhaiskasvatuksesta.

Erho on alusta lähtien toiminut perheiden palveluohjaajana.

Erhossa työs­ken­te­lee tällä het­kellä yhdek­sän lähi­hoi­ta­ja­kou­lu­tuk­sen saa­nutta las­ten­hoi­ta­jaa, yksi var­hais­kas­va­tuk­sen opet­taja ja var­hais­kas­va­tuk­sen erityisopettaja.

Hoitajissa on sekä kehi­tys­vam­mais­ten hoi­toon että ter­vey­den­hoi­toon suun­tau­tu­neita työntekijöitä.

Kukaan Erhon lap­sista ei var­si­nai­sesti puhu ja siksi tar­vi­taan inten­sii­vistä yhdes­sä­oloa. Lotta Heikkilä lait­taa Marius Rönkköä päi­vä­unille. Kuva: Laura Vesa.

– Lähihoitajan perus­tut­kin­toon kuu­luu sai­raan­hoi­don osaa­mista. Mehän huo­leh­dimme täällä lää­ke­hoi­dosta ja yksit­täi­sistä hoitotoimenpiteistäkin.

Vuorisen mukaan Erho tekee yhteis­työtä Tampereen yli­opis­tol­li­sessa sai­raa­lassa ole­vien las­ten oma­hoi­ta­jien kanssa. Sieltä – tai las­ten van­hem­milta – saa­daan opas­tusta joi­hin­kin hoi­toi­hin liit­ty­viin toi­men­pi­tei­siin tai lait­tei­den käyttöön.

Perheitä kuullaan

Henkilökunta pääsi vai­kut­ta­maan päi­vä­ko­din tilo­jen suun­nit­te­luun jo talon raken­nus­vai­heessa. Ne koos­tu­vat kah­desta eril­li­sestä ryh­mä­huo­neesta, ais­ti­huo­neesta sekä tila­vasta hoi­to­ves­sasta. Ryhmätiloihin mah­tuu useita sairaalasänkyjä.

Tilat ovat esteet­tö­miä ja lähes kai­kissa on kat­to­nos­ti­met sekä muita apu­vä­li­neitä. Valaistusta on mah­dol­lista sää­tää kirk­kaam­maksi tai him­men­tää tar­peen mukaan. Hoito-wc:n istui­messa on tur­va­kaari kaa­tu­mi­sen estä­mi­seksi sekä suihku, jossa voi­daan lap­sen kanssa käydä päi­vän aikana.

– Suihkukäynneistä on per­heille pal­jon apua, Vuorinen lisää.

Vuores sijait­see Tampereen kan­ta­kau­pun­gin ulko­puo­lella met­sän kes­kellä, joten on helppo tehdä met­sä­ret­kiä jopa pyö­rä­tuo­lilla. Vuoreksessa on pal­jon ympä­ris­tö­tai­detta, josta las­ten kanssa ulkoil­lessa voi ammen­taa ins­pi­raa­tiota vaik­kapa taidekasvatukseen.

Erhossa on 14 lasta, joista yhdek­sän oppi­vel­vol­li­suus- ja viisi var­hais­kas­va­tusi­käistä. Vanhin lap­sista on 14-vuo­tias ja nuo­rin kolme. Erho toi­mii pää­sään­töi­sesti arki­sin kello 6–18, mutta tar­vit­taessa per­heet saa­vat apua kotiin tila­päi­sissä ja äkil­li­sissä hoi­to­tar­peissa mui­na­kin aikoina.

Erhon hen­ki­lö­kunta voi myös käydä per­heissä tar­vit­taessa aut­ta­massa aamui­sin tun­nin tai kaksi.

– Perheitä kuul­laan avoi­mesti, ja pal­velu rää­tä­löi­dään hei­dän tar­pei­densa mukaisesti.

Musiikkia, kosketusta ja valoa

On päi­vä­unien aika. Hoitaja Janne Sirola aut­taa Amalia Laurilan sän­kyyn. Amalia rakas­taa musiik­kia, joten hänelle lai­te­taan sän­kyyn kai­ut­ti­met, joista hil­jaa kuu­lu­vaan musiik­kiin hän saa nukah­taa. Marius Rönkköä aset­te­lee sän­kyyn hoi­taja Lotta Heikkilä. Koska poika tyk­kää nuk­kua kyl­jel­lään, Heikkilä aset­te­lee hänelle tuki­tyy­nyn selän taakse.

Palvelu räätälöidään lasten ja perheiden tarpeita vastaaviksi.

Erhossa pyri­tään nou­dat­ta­maan saman­laista päi­vä­jär­jes­tystä kuin muis­sa­kin var­hais­kas­va­tuk­sen yksi­köissä. Yhteisessä aamu­pii­rissä käy­te­tään pal­jon musiik­kia, kos­ke­tusta ja valoa. Laululeikeillä ja jum­palla ver­ry­tel­lään käsiä.

– Aamupiirin jäl­keen on kom­mu­ni­kaa­tiota ja vuo­ro­vai­ku­tusta tuke­via tuo­kioita, maa­lail­laan, piir­rel­lään, satuil­laan, lei­ki­tään, eli teh­dään samoja asioita kuin missä tahansa var­hais­kas­va­tuk­sen yksi­kössä, Vuorinen sanoo.

Musiikkia rakas­ta­valla Emalia Laurilalle lai­te­taan sän­kyyn kai­ut­ti­met, joista kuu­lu­vaan hil­jai­seen musiik­kiin hän voi nukah­taa. Kuva: Laura Vesa.

Aistihuoneesta löy­tyy eri­lai­sia valoe­le­ment­tejä näön har­joit­teiksi ja fysio­akus­ti­nen tuoli ren­tou­tuk­seen. Muotopatjoista voi­daan raken­taa moto­riik­ka­ra­toja, ja eri­lais­ten kei­nu­jen tasai­seen hei­lun­taan saa vaikka nukahtaa.

Oppivelvollisuusikäisten las­ten ja nuor­ten kou­luun liit­ty­vistä asioista ja ope­tuk­sesta vas­taa Puistokoulun eri­tyis­luo­kan opet­taja. Opetettavat asiat liit­ty­vät lähinnä lap­sen oma­toi­mi­suu­teen ja sosi­aa­li­siin tai­toi­hin sekä moto­riik­kaan ja mah­dol­li­sesti kog­ni­tii­vi­siin tai­toi­hin. Myös ope­tuk­sessa käy­te­tään pal­jon kos­ke­tusta, näkö­ais­teja ja tuoksumaailmaakin.

Erho on alusta läh­tien otta­nut kes­kei­seksi teh­tä­väk­seen toi­mia per­hei­den palveluohjaajana.

– Pyrimme huo­leh­ti­maan siitä, että me täällä tun­nemme pal­ve­lu­ver­kos­ton ja koor­di­noimme, mitä pal­ve­luja per­heellä on ja mitä pal­ve­luja sen on mah­dol­lista saada.

Myös lap­sen tuen tar­peen arviointi teh­dään Erhossa, vaik­ka­kin tuki­ver­kos­toa läh­de­tään luon­nol­li­sesti raken­ta­maan jo lap­sen syn­ty­mästä läh­tien. Kasvun ja oppi­mi­sen tuen arviointi sen sijaan teh­dään laa­jassa moniam­ma­til­li­sessa työryhmässä.

Vuorinen kiit­te­lee, että Erho on pysy­nyt pie­nenä yksik­könä, ja sen toi­minta on vakiin­tu­nut osaksi Tampereen kau­pun­gin varhaiskasvatusta.

– Meidän työl­lämme on kui­ten­kin inklusii­vi­nen näkö­kulma, eli haluamme olla mukana var­hais­kas­va­tuk­sen arjessa, olla liik­keellä ja näkyä mui­den­kin las­ten joukossa.

Iita Kettunen