Teksti: Päivi Ängeslevä | Kuvat: Liisa Takala

Hämeenlinna ottaa Suomen ensimmäisenä kuntana käyttöönsä mallin, jossa lastensuojeluun hankitaan rahaa yksityisiltä sijoittajilta.

Esittely uudesta lapsuuden hyvin­voinnin rahoi­tus­mal­lista (lapsi-Sib) oli kestänyt tuskin puolta tuntia, kun kysymykset alkoivat: Ei kai lopeteta kaupungin palveluja, joita lapsi tarvitsee? Kuka vastaa kokonai­suu­desta, lasten­suojelun sosiaa­li­työn­te­kijäkö? 

Ja vielä ydinky­symys: Miten mallin vaiku­tusta mitataan?

Oli lokakuinen tiistai 2017. Hämeen­linnan strate­gia­johtaja Markku Rimpelä esitteli isolle kuuli­ja­jou­kolle tulos­pe­rus­teista rahoi­tus­so­pi­musta Sibiä, joka on lyhenne englan­nin­kie­li­sestä nimestä Social impact bond.

Hämeen­linna olisi Suomen ensim­mäinen kunta, joka kokeilisi uutta työsken­te­ly­tapaa lasten syrjäy­ty­misen ehkäi­se­miseen.

Rimpelä vilkaisi kuuli­joita ja päätti palata mallin perus­teisiin. Kuten siihen, että Hämeen­lin­nasta valitaan korkeintaan viisi­kym­mentä esikou­lu­laista, jotka tarvit­sevat erityistä tukea. Lapset jaetaan kahteen Icehearts-ryhmään. Ensim­mäinen aloittaa toimin­tansa syksyllä 2018, toinen vuotta myöhemmin.

Icehearts on sosiaa­lialan järjestö, joka kasvattaa lapsia joukkueur­heilun avulla, ja sen kasvat­tajat sitou­tuvat ohjaamaan lapsia täysi-ikäisyyteen asti. Sib-mallissa lapset saavat tukea muiltakin järjes­töiltä ja yrityk­siltä, jos tarvit­sevat. Ja mikä parasta, heidän hyvin­voin­tiaan tuetaan sijoit­tajien rahoilla.

Yksityiset rahoit­tajat sijoit­tavat rahastoon ja saavat pääomansa takaisin tuottoineen, jos lapset voivat aikuisina hyvin. Jos eivät, sijoit­tajat menet­tävät rahansa. Kunta eli Hämeen­linna maksaa vain tulok­sista. Rimpelän mielestä malli oli kokeilun arvoinen, sillä lasten­suojelun kuluja on karsittava. 

Varovaista suhtautumista

Keväällä 2015 Mika Pyykkö, Suomen itsenäi­syyden juhla-rahaston eli Sitran johtava asian­tuntija, kiersi Suomea ja esitteli Sibiä valtion, kuntien ja sairaan­hoi­to­piirien päättä­jille. Lähes 200 henki­lölle, eikä rohkeita edellä­kä­vi­jöitä tuntunut löytyvän.

Pyykkö oli ihmeissään. Mikseivät valtio ja kunnat halunneet kehittää toimin­ta­ta­pojaan ja kokeilla ehkäi­sevän työn rahoitus-mallia, jossa ne maksai­sivat vain tulok­sista?

Markku Rimpelä, Hämeen­linnan tilaa­ja­johtaja, kuunteli Pyykköä ja kiinnostui. Rimpelä oli pereh­tynyt lasten­suojelun lukuihin Hämeen­lin­nassa ja tiesi, että jotain oli tehtävä. 

Vuonna 2013 lasten­suojelun avohuollon asiakkaat olivat lisään­tyneet. Seuraavana syksynä oli perus­tettu lasten ja nuorten palve­lu­ra­ken­ne­ryhmä, joka oli pyrkinyt löytämään ratkaisuja syrjäy­ty­misen ehkäi­se­mi­seksi ”yli palve­lu­ra­jojen”. 

Vuonna 2015 koteihin oli jalkau­tunut viisi uutta ehkäi­sevän perhetyön työparia. Avohuollon kustan­nukset näyttivät laskevan ja sijais­huollon vastaa­vasti kasvavan. 

Rimpelä ja Jari Pekuri, Hämeen­linnan tilaa­ja­pääl­likkö, halusivat kokeilla uutta ehkäi­sevän työn rahoi­tus­mallia Sibiä. Se kiinnosti myös Tampereen päättäjiä, ja kaupungit jatkoivat selvi­tystä Sitran ja THL:n eli Terveyden ja hyvin­voinnin laitoksen kanssa.

Uranuur­ta­jaksi Suomessa nousi Lounais-Suomen maistraatti.

Maistraatin työnte­kijät eivät olleet tyyty­väisiä työilma-piiriinsä, ja sairaus­lomat olivat pitkiä. Työhy­vin­voinnin kohen­ta­mi­sesta sijoit­tajien rahoilla tulisi Pohjois­maiden ensim­mäinen Sib-kokeilu, ja se alkoi Lounais-Suomessa touko­kuussa 2015. 

Sitran Pyykkö odotti uudelta rahoi­tus­mal­lilta paljon. 

Yksityi­sellä rahalla aiottiin työllistää maahan-muuttajia, tukea ikään­tyviä asumaan nykyistä pidempään itsenäi­sesti kodeissaan ja vähentää lasten kalliita huostaan­ottoja.

Lapset riskiluokkiin

Tauko oli ohi, ja lapsuuden hyvin­voinnin rahoi­tus­mallin, lapsi – Sibin esittely Hämeen­lin­nassa jatkui. Markku Rimpelä oli sivunnut alustuk­sessaan riski­te­ki­jöitä, joilla määri­tel­täisiin erityistä tukea tarvitseva lapsi.

Sitran vanhempi neuvo­nantaja Petri Hilli kertoisi riski­te­ki­jöistä enemmän. Hän nousi ylös ja aloitti:

− Kuinka löytäi­simme ne lapset, jotka ovat poten­ti­aa­li­sesti sijais­huollon piirissä kymmenen vuoden kuluttua? Se oli lähtö­ajatus laskel­malle, jonka laadin THL:n tutki­joiden kanssa.

Petri Hilli ja THL:n tutkijat Tiina Ristikari, Marko Merikukka ja Timo Ståhl ottivat käyttöönsä ainut­laa­tuisen aineiston, kaikki vuonna 1987 syntyneet lapset. Heitä on lähes 60 000, ja heidän palve­lujen käyttöään ja tulon­siir­tojaan oli seurattu 25-vuotiaiksi asti.

Tutkijat valit­sivat ikäluo­kasta pojat, jotka ovat tyttöjä suurem­massa vaarassa syrjäytyä. He halusivat selvittää, missä iässä poikien sijais­huollot ja huostaa­notot lisään­tyvät. Hilli kertoo, että pojat jaettiin viiteen luokkaan riski­te­ki­jöiden perus­teella.

Riski­te­kijät juontuivat vanhem­mista. Riski­pisteen sai, jos vanhem­milla on korkeintaan perus­asteen koulutus, vanhempi on kuollut tai eronnut, äidillä tai isällä on mielen­terveys- tai päihdeon­gelma, tai perhe on saanut toimeen­tu­lo­tukea yli puoli vuotta.

Mitä useampia riski­pis­teitä lapsi saa, sitä korkeampaan riski­luokkaan hän päätyy ja sitä enemmän perheen ulkopuo­lista apua hän yleensä tarvisee.

− Neljä riski­te­kijää on joka tuhan­nella lapsella, Hilli selitti.

Lapsista 8,5 prosen­tilla on kaksi, kolme tai neljä riski­te­kijää. Heistä osa tarvitsee avo- tai sijais­huoltoa, psykiat­rista erikois­sai­raan­hoitoa, perus­o­pe­tuksen erityistä tukea.

Tutkijat laskivat aineis­tostaan, kuinka paljon palveluja eri riski­luokkien lapset käyttivät ja paljonko ne maksoivat yhteis­kun­nalle. Laskel­massa huomioitiin menetetyt verotulot ja tulon­siirrot mutta ei esimer­kiksi rikol­li­suuden aiheut­tamia kustan­nuksia.

Tulos on karu. Jos nuori jää pelkän perus­koulun varaan, hän voi maksaa yhteis­kun­nalle keski­määrin 370 000 euroa enemmän kuin pidem­mälle koulu­tettu nuori.

− Sibissä on kaksi keskeistä mittaria: vähentää lasten sijais­huoltoa ja huostaan­ottoja, joiden piikki on teini-iässä, ja se, ettei täysi-ikäinen jää perus­koulun jälkeen toimet­tomana kotiin vaan on töissä, opiske­le­massa tai harjoit­te­lussa.

Hilli lisää, että Sibin ehkäi­se­vällä työllä pyritään karsimaan myös avohuoltoa, psykiat­rista erikois­sai­raan­hoitoa ja perus­koulun erityi­so­pe­tusta.

Tero Tiittanen on Iceheartsin kasvattaja, johon voi aina ottaa yhteyttä.

Tero Tiittanen on Iceheartsin kasvattaja, johon voi aina ottaa yhteyttä.

Tuotoksi viitisen prosenttia

Yksityisiä rahoit­tajia lapsi-Sibiin on kyselty, ja kiinnos­tusta on. Siitä kertoi johtaja Jukka Nykänen rahas­to­yhtiö Epiquk­sesta, joka hallinnoi Sib-rahastoja.

− Vielä ei voi sanoa nimiä, Nykänen totesi.

Sen sijaan Sibin alustava rahoi­tus­suun­ni­telma oli valmis. Sijoit­ta­jilta kerätään karkeasti 1,6 miljoonaa euroa, joilla ehkäistään 50 lapsen syrjäy­ty­mistä. Kustan­nuk­sissa on arvioitu, että valtao­salla ryhmän lapsista on kaksi tai kolme riski­te­kijää.

Lapsia ohjaa Icehearts, joka veloittaa noin 2 000 euroa lapselta vuodessa. Toiminta jatkuu kaksi­toista vuotta, joten kustannus on kaikkiaan 1,2 miljoonaa euroa. Loput sijoit­tajien rahoista kuluu muihin ennal­taeh­käi­seviin palve­luihin.

Hämeen­linnan Sib-mallissa lapset käyttävät myös kaupungin korjaavia palveluja, joiden on arvioitu maksavan toiset 1,6 miljoonaa euroa. Lasten ehkäi­sevät ja korjaavat palvelut maksavat yhteensä 3,2 miljoonaa euroa.

Sitran ja THL:n tutkijat ovat laatineet myös vertai­levan laskelman. Jos lasten syrjäy­ty­mistä ei ehkäistä, lapsiin kuluu karkeasti 7,6 miljoonaa euroa kahdes­sa­toista vuodessa.

Hämeen­linnan Sib-mallissa säästöksi jää 4,4 miljoonaa euroa, josta kunta maksaa 70 prosenttia tulos­palk­kioina rahas­tolle. Tulos­palkkio sisältää ”bonuksen” jokai­sesta nuoresta, joka on 17,5 – 18,5-vuotiaana yli puoli vuotta koulu­tuk­sessa tai työssä.

Sen jälkeen sijoit­tajat saavat takaisin pääomansa. Siivu rahoi­tuk­sesta jää Lasten­suojelun keskus­lii­tolle, FIM Varain­hoi­dolle ja Epiquk­selle, jotka hallin­noivat rahastoa.

− Sijoit­tajat voivat saada viiden prosentin tuoton, Nykänen arvioi.

− Tuottoa tulee kuuden, seitsemän tai kahdeksan vuoden päästä. Ei kukaan pikavoittoa lähde hakemaan, Markku Rimpelä lisää.

Ylijäävä osuus jää kunnan hyväksi. Alustavan rahoi­tus­suun­ni­telman mukaan Hämeen­linna voisi säästää karkeasti miljoona euroa kahdes­sa­toista vuodessa.

Pitkäjänteistä työtä

Kymmenen paikka­kuntaa, 32 joukkuetta ja 550 lasta. Iceheartsin sosiaali- ja kasva­tustyö on lähtenyt Vantaalta ja jatkunut yli 20 vuotta ympäri Suomea.

Myös kuulijat Hämeen­lin­nassa tuntevat järjestön. 

Iceheartsin toimin­nan­johtaja Teemu Vartiamäki oli ehtinyt puhua vain hetken, kun Hämeen­linnan kasvatus- ja opetus­pääl­likkö Nikke Keskinen kysyi: ”Usein sanotaan, että yhdessä tehdään, mutta siihen se voi jäädä. Kenen pitää olla Iceheartsin kasvat­tajan rinnalla Hämeen­linnan kaupun­gilta?” 

− Tulee koordi­naa­tio­ryhmä, joka voi miettiä vaikka Sibin mitta­reita. Siihen voi kuulua rehtori, opettajia, lasten­suojelun sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä.

− Kunnan työnte­kijät oppivat pitkä­jän­teistä työtä, Vartiamäki ajatteli. 

Iceheartsin kasvat­tajat sitou­tuvat lapsiin kahdek­si­toista vuodeksi. Vain kaksi kasvat­tajaa yli 30 kasvat­ta­jasta on jättänyt työnsä. Kasvattaja aloittaa työnsä iltapäi­vä­ker­hosta ja auttaa tarvit­taessa koulussa. Tärkeintä on, että kasvat­tajan ja lapsen välille muodostuu tiivis suhde. 

Iceheartsin lapsilla on usein vaikeuksia keskit­ty­mi­sessä, oppimi­sessa, käyttäy­ty­mi­sessä ja tunteiden sääte­lyssä. Lasta ei eroteta ryhmästä, vaikka hän joutuisi välillä laitos­hoitoon. Keskeyt­täjiä ei juurikaan ole. 

Petri Hilli on laskenut, että yksi 25 pojan Icehearts-joukkue on tuonut 2,8 miljoonan euron säästön yhteis­kun­nalle. Säästö syntyy, kun sosiaa­lityön kulut vähen­tyvät ja nuoret pääsevät perus­koulun jälkeen töihin, koulu­tukseen tai harjoit­teluun.

Myös THL:ssa on menossa tutkimus, jossa Iceheartsin lasten psyko­so­si­aa­lista hyvin­vointia seurataan 13 vuotta. Ensim­mäisen vuoden seuranta osoitti, että lasten sosiaa­liset suhteet ja itsetunto olivat paran­tuneet. Lapset myös viihtyivät koulussa aiempaa paremmin.

Kasvattajaan saa kiintyä

Pojat saattavat lopettaa mutta aloit­tavat uudestaan. Niin sanoo Tero Tiittanen, Iceheartsin kasvattaja, joka teroittaa luistimia Vuosaaren jäähal­lissa Helsin­gissä. 

Hän ohjaa kahta­kym­mentä 11 – 12-vuotiasta poikaa.

− Mun pojista kaksi ei käy harkoissa ja yksi ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Se on ihan taval­lista. Voi mennä vuosi, ja sitten poika soittaa.

− Pojilla on mun yhteys­tiedot. Minuun saa kiintyä, tulla vaikka mun mökille mukaan.

Tiittanen tapaa poikia arkipäi­väisin. He käyvät uimassa ja eloku­vissa, jäävuoro on kahdesti viikossa. Joskus jonkun pojan opettaja soittaa ja pyytää, että Tiittanen tulisi kouluun ja auttaisi. Monet pojista ovat erityi­so­pe­tuk­sessa.

Tiittanen auttaa vaikka kotiteh­tä­vissä.

Klaus Haavisto, 12, hakee Tiitta­selta luistimia. Hän aloitti Iceheart­sissa kuusi­vuo­tiaana ja sanoo, että Tiitta­sesta on ollut ”tosi paljon apua”.

− Mulla oli ongelmia päivä­ko­dissa. Halusin purkaa energiaa johonkin, harrastaa jääkiekkoa. Kun aloitin Iceheartsin, olin nyrkit ojossa täällä jäällä ja myöhemmin koulussa.

− Mutta en ole enää, lisää Haavisto lisää hetken kuluttua.

Tiittanen nyökkää. Hänestä pojat ovat rauhoit­tuneet ja riite­levät aiempaa vähemmän. Vielä kolme vuotta sitten päivässä saattoi olla yli kymmenen ”kiinni­pitoa”, nyt ei juuri lainkaan. 

Pyrki­myksenä on, että pojat saavat perus­koulun päättö­to­dis­tuksen.

− Että he voivat käydä töissä ja olla osa yhteis­kuntaa. Edistystä on, viime vuonna ainakin kolme poikaa siirtyi pienryh­mästä taval­li­selle koulu­luo­kalle.

Haavisto kävelee pukukoppiin ja alkaa teipata jääkiek­ko­mai­lansa lapaa. Hänen vieressään istuu Aamil Mohamed, 12, joka on saanut uudet Bauerin luistimet Tero Tiitta­selta.

Mohamed on luisti­mista ylpeä, esittelee niitä 10-vuoti­aalle veljelleen Anas Mohame­dille. Icehearts maksaa poikien harras­tuksen, välipalan ja varusteet, joista osa on lahjoi­tuksia. Järjestö kustansi aikoinaan myös iltapäi­vä­kerhon.

Ovi käy, ja sisään astuu uusi poika, 12-vuotias Kasper Kilpinen.

− Kuka jeesaa Kaspe­rille kamat? Eetu jeesaa, Tiittanen sanoo.

− Klaus, puhekielto. Ala pukea. Anas myös, jooko kiitos. Meen teroit­tamaan parit luistimet.

Yleinen sähläys alkaa, kun Tiittanen sulkee oven. Haavisto jatkaa mailansa teippausta, ja Anas Mohamed pelaa jääkiekkoa pukuhuo­neessa. He pukevat varus­teitaan verkkai­sesti ja kinas­te­levat, aikovat vetää toisiaan ”dunkkuun”. 

Mutta jää odottaa. Tiittanen on jo luisti­milla. Hän vaatii pojilta keskit­ty­mistä. He valuvat kaukaloon, pujot­te­levat radalla, luiste­levat täysillä ja ampuvat maaleja.

Lapsi-Sib
Enemmän mittareita

Lapsi-Sib on Suomessa laatuaan kolmas sib-kokeilu. Ensim­mäinen eli työhy­vin­vointi-Sib päättyi keväällä Lounais-Suomen maistraa­tissa mutta jatkuu yhä Savon koulu­tus­kun­tayh­ty­mässä, Nurmi­järven Aleksia-liike­lai­tok­sessa ja Ylä-Savon Sote -kuntayh­ty­mässä. Neljän työpaikan kokei­lussa on yhteensä 1 580 työnte­kijää, ja sairaus­pois­saolot tarkis­tetaan kolmen vuoden kuluttua.

Syksyllä 2016 alkoi työttö­mille maahan­muut­ta­jille suunnattu koto-Sib. Kurssi­tet­tavina on vajaat kolme­tu­hatta maahan­muut­tajaa, joiden koulutus ja osaaminen on kartoi­tettu. Sen jälkeen pohditaan, millaista työvoimaa Suomi tarvitsee. Kurssi­lai­sille tarjotaan täyden­tävää koulu­tusta. Jos maahan­muuttaja työllistyy, hän maksaa veroja eikä tarvitse työmark­ki­na­tukea. Valtio saa ”tupla­ker­tymän”.

Koto-Sib kestää kolme vuotta, ja säästöä odotetaan jopa kymmeniä miljoonia euroja.

Sib voi olla hyvä esimerkki uudesta tavasta, jolla pyritään paran­tamaan hyvin­vointia. Silti malli herättää kysymyksiä, kuten: Miten hyvin­vointia voi ylipäätään mitata?

Esimer­kiksi sairaus­päivät on helppo laskea. Yksit­täiset poissaolot tosin koros­tuvat pienellä työpai­kalla, kuten Lounais-Suomen maistraa­tissa. Vastaa­vasti poissaolot vähenevät, jos paljon sairas­tavat työnte­kijät irtisa­notaan tai työnnetään eläkkeelle. 

Yksin sairaus­päivät eivät kerro riittä­västi työhy­vin­voin­nista. Mitta­reita pitäisi olla enemmän, kuten koettu hyvin­vointi.

Myös lasten huostaa­notot ja sijoi­tukset voi laskea. Nekään eivät yksin riitä mitta­reiksi, sillä esimer­kiksi huostaanotto voi olla välttä­mätön lapsen hyvin­voinnin turvaa­mi­seksi. Riittääkö, jos mitta­riksi lisätään, että perus­kou­lunsa päättänyt nuori on yli puolet vuoden ajanjak­sosta työssä, opiskelee tai on harjoit­te­lussa? 

Ei välttä­mättä, monet asian­tun­tijat sanovat. Nuori voi sinni­tellä koulussa vaikka vuoden, jättää opiske­lunsa kesken ja käpertyä kotiinsa. 

Tuloksia vain harvoista

Jotain uutta on keksittävä. 

Yhteis­kunnan ongelmat ovat niin suuria, etteivät valtion ja kuntien rahat riitä. Suomesta on tullut pahoin­voin­nin­pois­to­yh­teis­kunta, jossa ei satsata ehkäi­sevään työhön, vaikka pitäisi. Hyvän­te­ke­väisyys ei myöskään kuulu Suomeen. Valtion ja kuntien pitäisi ostaa enemmän tuloksia, ei pelkkiä työsuo­ri­tuksia. Siksi Sibiä kannattaa kokeilla, asian­tun­tijat ja sijoit­tajat sanovat. 

Mallin kehitti uussee­lan­ti­lainen talous­tie­teilijä Ronnie Horesh jo vuonna 1988. Eri puolilla maailmaan on menossa reilut sata Sibiä, tuloksia on vain harvoista.

Ensim­mäinen Sib alkoi Peter­bo­roughin vanki­lassa Britan-niassa syksyllä 2010. Kolme tuhannen vangin ryhmää sai tukea, jotta eivät uusisi rikok­siaan. Ykkös­ryhmän uusin­ta­tuomiot laskivat 8,4 prosen­tilla vuodessa. Tukea laajen­nettiin muille vangeille, jolloin verrok­ki­ryhmä katosi. Kolmos­ryhmä peruuntui. Lopulta kahden ryhmän uusin­ta­tuo­mioiden oli laskettava yli 7,5 prosen­tilla, jotta sijoit­tajat eivät menet­täisi sijoi­tuk­siaan, yhteensä 5,6 miljoonaa euroa.

Laskua oli lopulta 9 prosenttia. Sijoit­tajat saivat pääomansa ja kolmen prosentin tuoton. Vaikka vanki-Sib jäi tyngäksi, sitä on pidetty menes­tyksenä.

Toisin kävi Yhdys­val­loissa. Vuonna 2012 inves­toin­ti­pankki Goldman Sachs rahoitti Sibiä, jolla yritettiin vähentää erityi­so­pe­tusta Utahin osavaltion kouluissa. Lapset karsittiin ohjelmaan sana- ja kuvako­keella. Ohjelmaan päätyi 110 lasta, joiden otaksuttiin tarvit­sevan erityistä tukea.

Vuoden kuluttua selvisi, että vain yksi ohjelman lapsista tarvitsee erityi­so­pe­tusta. Sijoit­tajat saivat 95 prosenttia Utahin olete­tuista säästöistä. Ensim­mäisen koulu­vuoden tuotto sijoit­ta­jille oli vajaat 240 000 euroa.

Epäilykset mitta­rista heräsivät vasta myöhemmin. Sanoma­lehti The New York Times kertoi, että asian­tun­ti­joiden mukaan sana- tai kuvakoe ei edes mittaa erityi­so­pe­tuksen tarvetta. Osa lapsista päätyi esikou­luoh­jelmaan vain siksi, että koe oli englan­niksi eivätkä he osanneet kieltä tarpeeksi hyvin.

Yrityksille sosiaalista vastuuta

Monet kunnat, kuten Tampere ja Vantaa, ovat kiinnos­tu­neita Sibistä. Syystä, sillä sosiaali- ja terveys­pal­ve­lujen uudistus pakottaa kunnat etsimään uusia yhteistyön kumppa­neita ja malleja.

Vantaan lasten­suojelun palve­lu­pääl­likkö Hanna Pösö oli ajanut Hämeen­linnaan, koska halusi oppia Sibistä. Hänestä on hienoa, että myös yritykset ja järjestöt haluavat kantaa sosiaa­lista vastuuta eikä lasten­suojelu jää vain viran­omaisten harteille.

Pösö tietää, että muutos jännittää ja jopa pelottaa lasten­suojelun työnte­ki­jöitä. 

Sosiaa­lityö perustuu ideolo­gi­sesti hyvän tekemiseen. Siksi ajatus voiton­ta­voit­te­lusta tuntuu vieraalta. Moni lasten­suojelun ammat­ti­lainen kysyy, miksei pahoin­vointiin satsata verorahoja vaan siitä tehdään bisnestä, jossa sijoit­tajat voivat voittaa?

Asian­tun­tijat ovat kahta mieltä. Sosiaa­li­po­li­tiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopis­tosta on todennut, että julki­sesti järjes­tetty ja kustan­nettu malli ole välttä­mättä parempi kuin yksityi­sellä rahalla tuotettu.

Sosio­logian professori Juho Saari on vastaa­vasti kysynyt, että tarvi­taanko avuntar­vit­sijan ja auttajan väliin sijoittaja, joka tekee hyvää bisnestä.

Kokeilu alkaa

On kesäkuun alku 2018. Lapsi-Sibin alkuun on kaksi kuukautta. Paljoa ei ole tapah­tunut. Sibistä on keskus­teltu, sen toteut­ta­mista on pohdittu. Aikataulu pitää, vaikka järjes­telyt ovat viiväs­tyneet kuukau­della.

Icehearts etsii sopivaa kasvat­tajaa.

Ryhmien alueeksi on rajattu länsi. Iceheartsin kasvattaja kiertää lännen alueen esikouluja ja pohtii opettajien kanssa, ketkä lapsista sopisivat ryhmään. Mukaan otetaan lapsia, jotka tarvit­sevat paljon erityistä tukea ja niitä, jotka tasapai­not­tavat ryhmää.

Sen jälkeen alkaa kokeilu, Pohjois­maiden ensim­mäinen lapsi-Sib.

Ennen Sibin lähtölaukausta

Minua askar­ruttaa lapsi­joukon etsiminen. Lapsi-Sibin pohjana on vuonna 1987 syntyneet lapset ja tietyt riski­te­kijät, kuten vanhempien koulu­tustaso. Mietin, miten saamme ne kytkettyä hämeen­lin­na­laisten lasten taustain­di­kaat­to­reiksi?

Pitääkö vanhem­milta kysyä, että päivää, onko teillä perus­koulun jälkeistä koulu­tusta. Jos ei, niin voitte tulla mukaan. Nämä ovat hieno­tun­teisia juttuja.

Sib-mallin vaiku­tuksen arviointi on haastavaa, ja rahoitus on uutta meille. Mieti­tyttää, miten sijoit­ta­jille saadaan toden­nettua vaiku­tukset. Moni yksit­täinen asia vaikuttaa tulokseen, kuten perheen vuoro­vai­kutus, sairaudet, toimin­takyky, lapsen kaverit.

Ajattelen, että lähdemme tutkimaan Sib-mallia. Tuottoa ei revitä kenenkään selkä­na­hasta ja kustan­nus­säästöä syntyy, kun ongelmat eivät pahene.

Marika Paasi­koski-Junninen
Hämeen­linnan perhe- ja sosiaa­li­pal­ve­lujen johtaja


Sib-mallia voi verrata lasten­suo­je­lu­työhön, joka on äärim­mäisen kuormit­tu­nutta. Millainen viesti työnte­ki­jöille tulee siitä, että perus­pal­ve­lujen sivupo­luksi kehitetään inten­sii­vistä ja elitis­tistä palvelua 50 lapselle eikä lasten­suojelun ongelmia ratkaista?

Myös Sibin bisnesidea ja lasken­ta­malli epäilyt­tävät. Laskel­massa on oletettu, että tiettyjä palveluja käytetään tietyn verran, mutta lasten ja perheiden tilanteet muuttuvat.

Toisaalta tiedetään varhain, että tietty ryhmä lapsia on isossa riskissä. Siksi sitou­tu­minen lapsiin viehättää minua tavat­toman paljon. Mutta mistä löytyy lapsiin sitou­tu­neita aikuisia, kun niitä ei löydy edes perus­pal­ve­luista?

Sibin mittarina pitäisi olla ammat­til­linen tutkinto. Ei riitä, että on perus­koulun jälkeen yli puoli vuotta koulu­tuk­sessa, työssä tai harjoit­te­lussa.

Eija Leppänen
Hämeen­linnan vs. sosiaali- ja terveys­johtaja


Perheiden ja lasten hyvin­vointiin satsataan paljon verorahoja ja voi kysyä, pitääkö kaikkea toteuttaa julkisin varoin. Voisiko osan palve­luista toteuttaa sekä julki­sesti että yksityi­sesti? Minusta kunta, järjestöt ja yritykset voivat hoitaa perus­pal­velut yhteis­työssä. 

Selvää on, että julkisia ja yksityisiä palveluja on valvottava yhtä hyvin ja läpinä­ky­västi.

Eniten epäilyttää, miten lapsi-Sibin vaikut­ta­vuutta arvioidaan. Aina on sanottu, kuinka vaikeaa toimen­pi­teiden arviointi ylipäätään on. Mistä voi tietää, mistä jokin tulos johtuu, Sibistä vai muusta toimen­pi­teestä?

Toisaalta mikään ei muutu, jos mitään uutta ei kokeilla.

Päivi Raukko
Hämeen­linnan sivistys- ja hyvin­voin­ti­johtaja

Kirjoittaja on saanut apurahaa lasten­suo­je­lutyön uusien mallien selvi­tys­työhön Journa­lis­tisen kulttuurin edistä­mis­sää­tiötä Jokesilta ja Huoltaja-säätiöltä.