Tukiperhetoiminta kohdistuu palveluna erityisesti lapseen, vaikka tarpeet sille nousevat useimmiten vanhempien elämäntilanteesta. Tästä syystä väitöskirjatutkija Tiina Lehto-Lundén halusi tuoda kuuluviin lasten ääntä tukiperhetoimintaa koskevissa kysymyksissä.

 

 

Väitös­kir­ja­tut­ki­mus käyn­nis­tyi Tiina Lehto-Lundé­nin työs­ken­nel­lessä Pelas­ta­kaa Lap­set ry:n tuki­per­he­toi­min­nan sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä.

– Huo­ma­sin, että tema­tii­kasta on hyvin vähän tut­ki­musta, vaikka lap­si­per­hei­den haas­ta­viin elä­män­ti­lan­tei­siin vas­taava tuki­per­he­toi­minta on kir­jattu lakiin jo 1980-luvulla. Pää­dyin tar­kas­te­le­maan juuri las­ten koke­muk­sia, koska aikai­sem­paa tut­ki­musta niistä ei yksin­ker­tai­sesti ollut, Lehto-Lundén ker­too.

Väi­tös­kirja on mene­tel­mil­tään moni­muo­toi­nen. Eksis­ten­ti­aa­lis-feno­me­no­lo­gi­sella otteella kerä­tyt haas­tat­te­luai­neis­tot yhdis­ty­vät las­ten itsensä kerää­miin kuva- ja videoai­neis­toi­hin, joi­den tavoit­teena oli tuki­per­hee­seen liit­ty­vien siir­ty­mien ja paik­ko­jen doku­men­tointi. Kai­ken kaik­ki­aan tut­ki­muk­seen osal­lis­tui yksi­toista lasta, joista seit­se­män oli läsnä sen jokai­sessa vai­heessa. Iäl­tään lap­set oli­vat 3–15 vuotta. Moni­me­ne­tel­mäl­li­syys teki aineis­tosta sen pie­nestä koosta huo­li­matta rik­kaan.

Tutkija menee asiakkaan elämysmaailmaan

– Eksis­ten­ti­aa­lis-feno­me­no­lo­gi­sen ajat­te­lu­ta­van mukai­sesti en läh­te­nyt kerää­mään tie­toa etu­kä­teen, vaan menin suo­raan las­ten luo kysyen heiltä, mitä he haluai­si­vat itse ker­toa tuki­per­he­toi­min­nasta. Näin pää­sin puh­taasti las­ten omien koke­mus­ten äärelle, Lehto-Lundén ker­too.

Kannattaa luottaa lapsen tietoon ja kokemusmaailmaan, jos haluaa lisätä lapsen osallisuutta.

Avoi­men kysy­mi­sen tavan vah­vuu­tena on Lehto-Lundé­nin mukaan mah­dol­li­suus palata sosi­aa­li­työn juu­rille asiak­kaan omaan elä­mys­maa­il­maan ilman, että tut­ki­jan tai sosi­aa­li­työn­te­ki­jän omat koke­muk­set värit­tä­vät sitä. Taus­talla on Mary Rich­mon­din aja­tus elä­män­ti­lan­tei­den ainut­laa­tui­suu­desta, mikä on sosi­aa­li­työn perin­teen ydintä.

Feno­me­no­lo­gia var­mis­taa sen, että asiak­kaat tule­vat autent­ti­sesti näky­viin. Poliit­ti­nen tilanne on pakot­ta­nut sosi­aa­li­työn käy­tän­nöt uuden­lai­siin raa­mei­hin, mutta feno­me­no­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen avulla tie­teen reflek­tii­vi­syyttä voi­daan palaut­taa.

Tut­ki­muk­sen lop­pu­tu­le­mana Lehto-Lundén havaitsi las­ten koke­muk­sissa neljä mer­ki­tys­ti­hen­ty­mää: suh­de­pe­rus­tai­suu­den, toi­min­taym­pä­ris­tön mer­ki­tyk­sen, toi­min­nal­li­suu­den ja tois­tu­vat siir­ty­mät. Nämä koko­nai­suu­det tois­tui­vat kaik­kien tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­nei­den las­ten tar­joa­missa aineis­toissa.

Tukiperhetoiminta perustuu toimiviin suhteisiin

Suh­tei­den mer­ki­tys las­ten tuki­per­he­toi­min­nassa on arva­ten­kin suuri. Ihmis­suh­tei­siin koh­dis­tu­vat mer­ki­tyk­set eivät kui­ten­kaan kos­ke­neet ainoas­taan tuki­per­hei­den aikui­sia, vaan myös muuta sosi­aa­lista ympä­ris­töä bonus­si­sa­ruk­si­neen ja lem­mik­kei­neen. Lehto-Lundén ker­too esi­mer­kin lap­sesta, joka tuki­per­he­vii­kon­lop­puun läh­ties­sään ker­toi mene­vänsä näi­den lem­mik­ki­koi­ran luokse kylään.

– Kun tuki­per­he­toi­minta toi­mii, niin se toi­mii aina suh­teen kautta, Lehto-Lundén sum­maa.

Kui­ten­kin myös pai­kan mer­ki­tys koros­tui las­ten ker­to­muk­sissa. Lap­set muo­dos­ti­vat tär­kei­den ihmis­ten lisäksi kiin­ty­mys­suh­teita tuki­per­hei­den kotei­hin. Itse paikka saat­toi muo­dos­tua jopa tär­keäm­mäksi kuin itse ihmis­suh­teet.

Tämä havainto alle­vii­vaa sosi­aa­li­työn holis­tista näkö­kul­maa. Paik­kaan itses­sään ei usein kiin­ni­tetä huo­miota, vaan sitä havain­noi­daan ihmis­suh­teen kautta. Todel­li­suu­dessa fyy­si­nen paikka voi itses­sään olla tär­keä lap­selle.

Mat­kus­ta­mi­nen on tuki­per­he­toi­min­nan kes­kiössä. Silti kenel­le­kään tut­ki­muk­sen lap­sista siir­tymä ei ollut eri­tyi­nen, vaan se kuu­lui pakol­li­seksi osaksi toi­min­taa. Osa toi­voi, että matka olisi lyhyempi tai että sen voisi kul­kea omin neu­voin esi­mer­kiksi pyö­rällä. Siir­ty­mät oli­vat toi­saalta tär­keitä tie­don­vaih­don paik­koja tuki­per­heen ja bio­lo­gi­sen per­heen aikuis­ten välillä.

Teke­mi­nen lei­masi tuki­per­he­toi­min­taa vah­vasti. Tuki­perhe mah­dol­listi monelle lap­selle sel­lai­sia har­ras­tuk­sia ja mat­koja, joita omassa kodissa ei esi­mer­kiksi talou­del­li­sen tilan­teen takia olisi mah­dol­lista kokea.

Aikuisvetoisuudesta lapsen osallisuuden kasvattamiseen

Tut­ki­mus toi näky­väksi tuki­per­he­toi­min­nan aikuis­ve­toi­suu­den. Las­ten koke­muk­sissa koros­tui toi­min­nan sisäl­tämä aikuis­ten väli­nen sopi­mi­nen.

– Toi­minta, joka on fokusoi­tu­nut lap­seen, hyö­tyisi siitä, että häntä aidosti kuul­tai­siin ja näh­täi­siin. En tar­koita tällä vas­tuut­ta­mista, vaan lap­sen osal­lis­ta­mista omaa elä­määnsä kos­ke­vaan pää­tök­sen­te­koon, Lehto-Lundén sanoo.

Rohkea menetelmien käyttö avaa uusia näkökulmia lapsen maailmaan.

Lap­sen osal­li­suu­den vah­vis­ta­mista tulisi Lehto-Lundé­nin mukaan tehdä eri­tyi­sesti aikuis­ve­toi­suu­den pur­ka­mi­sen kautta. Se vaa­tii roh­keaa luot­toa lap­sen tie­toon ja koke­mus­maa­il­maan, jol­loin lasta ei mys­ti­fioida tai hänen näke­myk­sil­leen ei haeta tur­haa var­mis­te­lua aikui­selta. Lap­sen yksi­löl­li­set tar­peet ja toi­veet tulisi ottaa huo­mioon pää­tök­sen­teossa.

– Kai­paan toi­min­nalta ket­te­ryyttä las­ten­suo­je­lua lei­maa­van byro­kra­tian rin­nalle, ja eri­lais­ten mene­tel­mien kokei­lua. Omassa tut­ki­muk­ses­sani monet lap­set innos­tui­vat esi­mer­kiksi valo­ku­vaa­mi­sesta, ja kuvien avulla minulle aukesi mer­ki­tys­maa­ilma, johon pel­killä sanoilla ei olisi vält­tä­mättä ollut pää­syä.

Poikkeusoloissakin voi väitellä

Tuki­per­he­toi­minta on Tiina Lehto-Lundé­nin mukaan niin tut­ki­ma­ton kenttä, että mah­dol­li­suuk­sia jat­ko­tut­ki­muk­selle on monia.

– Toi­von tut­ki­musta kysei­sen las­ten­suo­je­lu­työn vai­kut­ta­vuu­desta sekä siitä, mitkä asiat tuki­per­he­toi­min­nassa aikaan­saa­vat hyviä vai­ku­tuk­sia lap­sen ja aikui­sen elä­mään. Pit­kit­täis­tut­ki­muk­sia kai­vat­tai­siin, Lehto-Lundén sanoo.

Väi­tös­ti­lai­suu­den oli koro­na­ra­joi­tus­ten vuoksi aluksi tar­koi­tus olla koko­naan etänä, mutta suo­si­tus­ten muu­tut­tua pai­kalla oli lopulta Lehto-Lundé­nin lisäksi kus­tos, vas­ta­väit­täjä sekä muu­ta­mia kuu­li­joita. Tilai­suus myös strii­mat­tiin muulle ylei­sölle.

Tek­ni­siltä ongel­milta ei väl­tytty, eikä karonk­kaa voitu jär­jes­tää, vaan se on tulossa myö­hem­min. Toi­saalta ehkä aka­tee­mi­nen maa­il­ma­kin voi oppia koke­muk­sesta ket­te­ryyttä.

– On ras­kasta väit­te­li­jälle, jos karonkka on samana päi­vänä, Lehto-Lundén nau­rah­taa.

Ella Ran­ta­nen

Val­tio­tie­tei­den toh­tori ja Met­ro­po­lia Ammat­ti­kor­kea­kou­lun leh­tori Tiina Lehto-Lundé­nin väi­tös­kirja ”Lapsi tuki­per­heessä. Eksis­ten­ti­aa­lis-feno­me­no­lo­gi­nen tut­ki­mus las­ten koke­muk­sista.” tar­kas­tet­tiin Hel­sin­gin yli­opis­tossa 6.6.2020.