Sote. Mitähän kaikkea tässä mahtaakaan vielä tapahtua ennen kuin Suomessa toteutuu sosiaali- ja tervey­salan palvelu-uudistus, mene ja tiedä. Miltä se lopulta näyttää, miltä se pitää sisällään, mihin sillä lopulta pyritään, mitä se tulee olemaan.

Kantoja, käsityksiä ja kuppi­kuntia on yhtä monta kuin sopassa kokkeja ja luojaties, niitä on monta. Mutta yhdestä näytetään olevan yhtä mieltä: Asiakkaan on saatava valita.

Paljon hoettu valin­nan­vapaus ei tässä yhtey­dessä arvatenkaan kansalais-käyttäjiin saakka yllä, mutta vaikka yltäi­sikin, mitä se sitten oikein tarkoit­taisi? Mitä se sellainen terveys- ja sosiaa­li­pal­ve­lujen asiakas sitten oikein valitsisi? Minkä­lainen haavekuva ihmisestä tämän puheen takana vallitsee?

Sellai­nenko, jossa paleleva ja deliriu­minen alkoho­listi muina miehinä istahtaa puiston­pen­kille selai­lemaan nelivä­rie­sit­teitä ja tekemään ratio­naa­lista punnintaa eri katkai­sua­semien välillä? Perheessään pelkäävä panee kauhunsa hetkeksi syrjään ja alkaa helvet­tinsä keskellä selailla netti­sivuja ja vertailla, etkä ketkä ottai­sivat lapseni huostaan kätevimmin?

Yhdestä näytetään olevan yhtä mieltä: Asiakkaan on saatava valita.

Tai ääniä päässään kuuleva ei kävele järveen, vaan sen sijaan askeltaa sote-päätteelle, jolla jonkin kivan appsin avulla vertailee eri toimi­pis­teiden hoito­me­todeja skitso­frenian suhteen? Sänkynsä pohjalle kohmet­tunut käyttää ilmeisen luppoai­kansa depres­sion­hoi­to­me­todeja kilpai­luttaen? Rinta­syöpä, fantas­tinen mahdol­lisuus tutustua eri alueiden tuumo­rio­saa­miseen? Supis­taako – fokusoi nyt eri toimi­joiden synnytyskulttuureihin!

Valin­nan­va­rasta puhuminen juuri sosiaali- ja terveys­pal­ve­luissa on erityisen irvokasta, koska juuri terveys- ja sosiaa­li­pal­ve­luissa vaeltaessaan kansa­lainen toivoo, että jotkut muut ovat osanneet valita hänen puolestaan. Etukäteen. Hyvin. Apua, tukea ja hoitoa tarvi­tessaan meistä jokainen on toisten armoilla ja silmät kiinni toivoo, että hänestä ottavat kopin taitavat kädet.

Asiak­kuuteen kykenemme vain ylimäärän valli­tessa – minkä uuden käsilaukun hankkisin, mitkä sukat, mikä hotelli olisi lomalla paras. Asiakkuus voi olla ihmisen identi­teetti silloin, kun hän on terve, vapaa ja voimakas.

Silloin taas, kun ihminen on sairas, vanha, pieni tai jostain kohdin klonkallaan, hän vain toivoo. Että tämä jotenkin hoituisi, että tämä menisi ohi, että tämä paranisi, että kaikki kävisi hyvin.

Sosiaali- ja terveys­puoli asioi ihmisen kanssa juuri silloin, kun hänen kokemuk­sensa olemas­sao­losta on asiak­kuu­desta kaikkein kauimpana. Asiakas on ehjä, potra ja toimin­ta­ky­kyinen ja riittää itse itselleen. Se, joka tarvitsee tukea, apua ja jeesiä, tukeutuu lähimpään käsipariin, siihen, mikä hänen puoleensa ojentuu.

Kylien, kaupunkien, kuntien ja alueel­listen liittymien kannalta sosiaali ja terveys voi olla tuotteita, palveluja ja tuotan­to­ko­ko­nai­suuksia, mutta meidän kannal­tamme kyse on elämästä, sen arvaa­mat­to­muu­desta ja sattu­man­va­rai­suu­desta, ja lopulta siitä, että me olemme täällä yhdessä. Nyt ja aina.