Vammaissosiaalityön suuret asiakasmäärät on tiedetty jo pitkään, ja monet asiakkaat ovat olleet tyytymättömiä päätösten käsittelyaikoihin ja palvelujen tavoitettavuuteen.

 

 

Vammais­so­si­aa­li­työn kuor­mi­tuk­sesta syn­ty­vistä ongel­mista ovat kir­joit­ta­neet vam­mais­ten asiak­kai­den osal­li­suu­den VamO-hank­keen toi­mi­jat (Talen­tia-lehti 7/2018), ja asiasta teh­tiin vuosi sit­ten myös kir­jal­li­nen kysy­mys edus­kun­nassa. Sii­hen perhe- ja perus­pal­ve­lu­mi­nis­teri Annika Saa­rikko vas­tasi, että sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riö sel­vit­tää asiaa osana sosi­aa­li­huol­lon ammat­ti­hen­ki­lö­neu­vot­te­lu­kun­nan työtä.

Esi­mer­kiksi Tam­pe­reella vam­mais­pal­ve­lu­toi­mis­ton yhdellä työn­te­ki­jällä on kes­ki­mää­rin 550 asia­kasta. Asia­kas­määrä ilman kul­je­tus­pal­ve­lu­pää­tök­sen saa­via asiak­kaita on yli 400.

Kehi­tys­vam­ma­la­kiin vuonna 2016 lisä­tyt pykä­lät itse­mää­rää­mi­soi­keu­desta työl­lis­tä­vät erik­seen eri­tyi­sesti niitä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä, joi­den asiak­kaina on tehos­te­tussa pal­ve­lua­su­mi­sessa asu­via kehi­tys­vam­mai­sia. Näitä asiak­kaita Tam­pe­reella on noin 300, ja hei­dän pal­ve­lusuun­ni­tel­maansa tulisi lain mukaan tar­kis­taa jopa noin puo­len vuo­den välein, sillä voi­dak­seen tehdä rajoi­tus­pää­tök­siä asiak­kail­leen, tulee sosi­aa­li­työn­te­ki­jän tun­tea kyseis­ten asiak­kai­den ajan­koh­tai­set olo­suh­teet.

Sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus on Tam­pe­reella edel­leen suurta, vaikka ongel­maa on yri­tetty rat­kaista. Jat­ku­vien työn­te­ki­jä­vaih­dos­ten vuoksi vam­mais­so­si­aa­li­työn asia­kas­työ ruuh­kau­tuu eikä asian­tun­te­mus voi olla uudella työn­te­ki­jällä yhtä hyvä kuin pidem­pään toi­mi­neella.

Varautumista tulevaan

Vam­mais­pal­ve­lu­laki on 1980-luvulta ja sen läh­tö­kohta on ollut vam­mais­ten hen­ki­löi­den tasa-arvo ja osal­li­suus yhteis­kun­nassa. Uudis­tu­vassa kehi­tys­vam­ma­lain ja vam­mais­pal­ve­lu­lain yhdis­tä­vässä laissa on sama läh­tö­kohta. Vam­mais­so­si­aa­li­työn yhtenä tär­keänä tavoit­teena on vam­mais­ten hen­ki­löi­den mah­dol­li­suus toi­mia sub­jek­tina omassa elä­mäs­sään. Tämä edel­lyt­tää asia­kas­osal­li­suutta.

Asia­kas­osal­li­suus vam­mais­pal­ve­luissa ei ole vain jon­kun tie­tyn asia­kas­ryh­män edus­tuk­sel­li­suutta suun­nit­te­lussa tai vam­mais­neu­vos­ton kan­nan­ot­toja vam­mais­pal­ve­lui­hin kun­nassa. Näi­den edus­tuk­sel­lis­ten ele­ment­tien avulla voi­daan toki kehit­tää pal­ve­luja asia­kas­läh­töi­seen suun­taan.

Pal­ve­lusuun­nit­te­lussa eri asia­kas­ryh­mien kanssa tulisi voida käyt­tää esi­mer­kiksi vaih­toeh­toi­sia kom­mu­ni­kaa­tio­kei­noja eikä kiire saisi lei­mata tapaa­mi­sia. Asiak­kaita ja hei­dän mää­rit­tä­määnsä lähi­ver­kos­toa tulisi voida tavata nykyistä useam­min ja kii­reet­tö­mästi. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jällä pitäisi olla laaja tie­tä­mys eri pal­ve­luista ja nii­den sisäl­löistä.

Jos palvelusuunnitelmaa odottaa puoli vuotta, se ei ole kohtuullista.

Pal­ve­lusuun­ni­tel­man tulisi olla ajan­ta­sai­nen asia­kirja, jonka poh­jalle riit­tä­vät pal­ve­lut ja tuki­toi­met raken­ne­taan. Jos asia­kas jou­tuu odot­ta­maan esi­mer­kiksi hen­ki­lö­koh­tai­sen avus­ta­jan pää­töstä liki tai jopa yli lain sää­tä­män kol­men kuu­kau­den ajan tai pal­ve­lusuun­ni­tel­man val­mis­tu­mista jos­kus jopa puo­li­kin vuotta, voi aja­tella, ettei vam­mais­so­si­aa­li­työssä olla lähel­lä­kään koh­tuul­lista tilan­netta.

Vammaissosiaalityön arkea

Vam­mais­pal­ve­lun sosi­aa­li­työ kat­taa isossa kau­pun­gissa val­ta­van mää­rän eri­lai­sia osaa­mi­sa­lueita. Pik­ku­lap­si­per­hei­den tar­peet ovat toi­sen­lai­set kuin aikuis­tu­van nuo­ren, aikui­sen vai­kea­vam­mai­sen hen­ki­lön tai ikään­ty­vän kehi­tys­vam­mai­sen. Aina on lisäksi sel­vi­tet­tävä ovatko perus­pal­ve­lut riit­tä­viä tai sopi­via ja täyt­ty­vätkö vam­mai­suu­den kri­tee­rit.

Tam­pere hank­kii kehi­tys­vam­mais­ten pal­ve­luista 80 pro­sent­tia yksi­tyi­siltä pal­ve­lun­tuot­ta­jilta. Oman pal­ve­lu­tuo­tan­non lisäksi työn­te­ki­jän on tun­net­tava nämä muut pal­ve­lun­tuot­ta­jat, jotta pys­tyisi ohjaa­maan asia­kasta tutus­tu­maan hänelle mah­dol­li­sesti sovel­tu­vaan ja häntä kiin­nos­ta­vaan pal­ve­luun.

Hal­linto tuo tähän myös oman näkö­kul­mansa: pal­ve­luja han­ki­taan vain eri­lais­ten sopi­mus­ten pii­rissä ole­vilta pal­ve­lun­tuot­ta­jilta mää­rä­ra­ho­jen puit­teissa. Mää­rä­ra­hat ovat vuo­sia olleet ali­mi­toi­te­tut, eivätkä kaikki tar­jolla ole­vat pal­ve­lut sovellu kai­kille asiak­kaille. Kehi­tys­vam­mais­ten lai­tos­hoi­don pur­ka­mi­sen myötä asia­kas­mää­rät ovat lisään­ty­neet ja itse­mää­rää­mi­soi­keu­teen liit­ty­vät laki­muu­tok­set työl­lis­tä­vät vam­mais­pal­ve­lun sosi­aa­li­työssä.

Työ­vä­li­neinä vam­mais­pal­ve­luissa oman sosi­aa­li­työn vii­te­ke­hyk­sen lisäksi on useita kym­me­niä eri­lai­sia tie­to­jär­jes­tel­miä ja ‑ohjel­mia. Kaikki jär­jes­tel­mät vaa­ti­vat oman pereh­ty­nei­syy­tensä eivätkä eri ohjel­mat aina taivu kes­ke­nään yhteis­työ­hön. Vuo­sien saa­tossa jär­jes­tel­miä on kehi­tetty entis­ten sisään ja oheen ja tämä on joh­ta­nut jär­jes­tel­mien seka­mels­kaan.

Oma alu­eensa ovat kun­nan päihde- ja mie­len­ter­veys­pal­ve­lut, joi­den pii­riin esi­mer­kiksi kehi­tys­vam­mai­sen hen­ki­lön on vai­kea päästä. Kau­pun­gin työn­te­ki­jöi­den­kin kes­kuu­dessa elää sit­keä myytti, että kehi­tys­vam­mai­sille on omat päihde- ja mie­len­ter­veys­pal­ve­lunsa. Vam­mais­ten pal­ve­lui­den toteu­tu­mi­sessa on siis myös raken­teel­li­sia ongel­mia.

Eettisesti kestävää

Tässä ris­ti­aal­lo­kossa sosi­aa­li­työn­te­ki­jän etiik­kaan kuu­luu tur­vata, että vam­mais­pal­ve­luja tar­vit­se­via asiak­kaita koh­del­laan yhden­ver­tai­sina kun­ta­lai­sina.

Tam­pe­reella tähän vaa­ti­van vam­mais­pal­ve­lun työn sisäl­töön on haettu uusia rat­kai­suja työn­ja­koa kehit­tä­mällä. Esi­mer­kiksi tie­tyt työn­te­ki­jät vas­taa­vat las­ten ja nuor­ten vam­mais­pal­ve­lun sosi­aa­li­työstä ja tie­tyt asu­mis­pal­ve­luissa asu­vien vam­mais­pal­ve­lui­den sosi­aa­li­työstä. Kotiin annet­ta­vat pal­ve­lut on kes­ki­tetty tie­tylle ryh­mälle ja lisäksi on uusien asiak­kai­den pal­ve­lu­jen tar­peen arvioin­nin tiimi. Näin eri aluei­den eri­tyis­asian­tun­te­musta on edes jon­kin ver­ran pys­tytty kes­kit­tä­mään tiet­ty­jen työn­te­ki­jöi­den vas­tuulle.

Työn sisäl­löl­li­nen kehit­tä­mi­nen jää luon­nol­li­sesti tämän arki­sen sel­viy­ty­mi­sen alle.

Tarja Sip­po­nen
vam­mais­pal­ve­lun sosi­aa­li­työn­te­kijä, yht.lis
Tam­pere