Kymmenen perhekäyntiä päivässä

Sosiaalityöntekijä Gina Espinoza Cubero kiertää skootterillaan perhevierailulla eri puolilla Nicoyaa. Hänen vastuullaan on yhteensä 170 perhettä. Kuva: Aiko Ota

Costa Ricassa sosiaalityön asiakkailta edellytetään aktiivisuutta oman elämäntilanteen kohentamiseen. Suurin osa tuesta kohdistetaan yksinhuoltajaäitien perheille.

Sosiaalityöntekijä Gina Espinoza Cubero harppoo ulos sosiaalikeskus IMASin ovesta ja hyppää skootterinsa selkään. Edessä on perhevierailujen päivä noin 25 000 asukkaan costaricalaisessa pikkukaupungissa Nicoyassa. Sosiaalikeskuksen käytössä on kaksi autoa, mutta ne on varattu pidemmälle suuntautuviin matkoihin.

Noin 10 minuutin ajomatkan jälkeen asutus käy harvemmaksi ja asfaltoitu tie päättyy. Espinoza kurvaa Maybueyn asuinalueelle, jossa värikkäät kahden huoneen omakotitalot reunustavat katua.

Talot ovat valtion rakennuttamia, ja ne on suunnattu kaikkein köyhimmille. Sosiaalikeskuksen asiakkaat ovat jonossa etusijalla, kun uusia asuntoja rakennetaan ja asumisoikeuksia myönnetään.

Lorena Sandi Agüero avaa oven ja tervehtii tulijoita. Yleensä sosiaalityöntekijän käynnit tulevat yllätyksenä, mutta tällä kertaa asiasta on sovittu etukäteen. Yllätyskäynnin ideana on nähdä asiakkaan todellinen arki, eikä työntekijää varten harjoiteltua näytelmää.

Espinozan ja Sandin kohtaaminen on tunteikas. Sandi on osallistunut kahden vuoden aikuiskoulutukseen leipuri-kondiittorilinjalla, ja tutkintotodistus on luvassa seuraavalla viikolla.

Standardoidut lomakkeet, mutta ei tietoa avun saannin kriteereistä

IMAS, Instituto Mixto de Ayuda Social on Costa Rican julkinen, valtion rahoittama sosiaalikeskus, joka on toiminut vuodesta 1971 alkaen. IMAS koordinoi erilaisia sosiaaliavustuksia sekä tukee ihmisten kouluttautumista ja työllistymistä.

Costa Ricassa aktiivisuus on tuen saamisen ehtona.

Gina Espinoza työskentelee äärimmäisessä köyhyydessä elävien perheiden kanssa. Kenttäpäivän aikana hän kohtaa parhaimmillaan 10 perhettä eri puolilla kaupunkia ja ympäröivää maaseutua.

Uudet asiakkaat haastatellaan standardoidun lomakkeen avulla. Haastattelujen tulokset ja havainnot perheiden arjesta kirjataan koneelle seuraavien toimistopäivien aikana. Tietokoneohjelma yhdistää tiedot ja määrittelee, mihin köyhyyskategoriaan kyseinen perhe asettuu. Eri tilanteisiin on tarjolla erilaisia avustusohjelmia.

Esimerkiksi opiskelijat voivat saada tukea 17–24-vuotiaille nuorille suunnatusta ohjelmasta. Yksi tukiohjelma on suunnattu perheille, joissa on aliravittuja lapsia. Asiakastietojärjestelmä mahdollistaa tietojen jakamisen tuen tarpeesta valtion eri sektoreiden välillä.

Espinozan mukaan sosiaalityöntekijät eivät tiedä, miten äärimmäinen köyhyys määritellään ja milloin oikeus tukeen syntyy.

– Jos tietäisimme tarkat kriteerit, työntekijöille voisi syntyä kiusaus tulkita tilannetta asiakkaan hyödyksi siten, että kriteerit täyttyvät, Espinoza perustelee.

Aktivointiohjelma tukee kykyjen käyttöön ottoa

Lorena Sandi meni naimisiin 16-vuotiaana ja sai kolme lasta. Hänen elämänsä oli taloudellisesti turvattua, eikä mies antanut hänen työskennellä kodin ulkopuolella.

Kodin seinät eivät kuitenkaan tuo turvaa oman puolison väkivallalta. Siitä Sandilla on edelleen muistona puuttuvia hampaita ja silmän hermovaurio.

Viimein 43-vuotiaana Sandi haki avioeroa ja päätyi samalla taloudellisesti tyhjän päälle. Hän elätti itseään ja lapsiaan myymällä rihkamakoruja puistossa ja tekemällä satunnaisesti tilausleivonnaisia.

Myöhemmin hänestä tuli tyttärenpoikansa huoltaja, ja hän haki sosiaaliavustusta lapsen elättämiseen.

Yhteydenotto sosiaalikeskukseen toi muutoksen Sandin elämään. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta osallistua kaksivuotiseen aktivointiohjelmaan.

Ohjelmaan osallistuva saa noin 120 euroa kuukaudessa perustoimeentuloon. Keskipalkka Costa Ricassa on noin 700 euroa kuukaudessa, ja maaseutualueilla keskipalkka voi jäädä noin 450 euroon kuukaudessa.

Tukea voi saada enintään kahdeksi vuodeksi, ja sen saamisen ehtona on suunnitelmallinen työskentely oman elämäntilanteen parantamiseksi. Sen jälkeen ihmisten on tultava toimeen omillaan, ellei jokin vamma tai pitkäaikaissairaus ole selkeästi esteenä työllistymiseen.

– Sosiaalityön lähtökohta on, että kaikilla on kykyjä, joita heidän tulisi voida hyödyntää oman ja perheensä elannon turvaamiseen, Espinoza tiivistää.

Unelmia toteutetaan tai jäädään kurjuuteen

Sosiaalityöntekijän työaikaa menee myös suunnitelmien toteutumisen seurantaan ja yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa. Gina Espinoza jakaa pienen työhuoneen toisen sosiaalityöntekijän kanssa, ja kummallakin on tuoli asiakasta varten oman pöytänsä edessä.

Parhaillaan työn alla on muun muassa kodin perusparannustyöt perheväkivallan uhriksi joutuneelle naiselle, jolla on 9 lasta. Sosiaalikeskuksen roolina on koordinoida muutostöitä sekä varmistaa, että tarvittavat luvat ovat kunnossa ja asiat etenevät niin kuin on sovittu. Se edellyttää puhelinsoittoja ja asioiden selvittelyä.

Joka kuukauden toisena torstaina sosiaalikeskuksessa järjestetään avoimien ovien päivä, jolloin kuka tahansa voi tulla käymään ja keskustelemaan ilman ajanvarausta.

Yksi työntekijä vastaa kerrallaan noin 170 perheestä. Espinoza käy tapaamassa jokaista perhettä noin kolmesti vuodessa. Lisäksi ollaan yhteydessä puhelimella.

Yksi sosiaalityöntekijä vastaa 170 perheestä.

Perustoimeentulon lisäksi asiakkaan on mahdollista saada kohdistettua tukea oman elinkeinotoiminnan aloittamiseen. Esimerkiksi Sandi sai tukea pitopalveluvälineiden hankkimiseen. Nyt hänellä on lautasia ja ruokailuvälineitä yhteensä 100 hengen tarjoilun järjestämiseen.

Joskus apu voi olla esimerkiksi siemeniä, joita annetaan niille perheille, joilla on maata, mutta ei varaa hankkia siemeniä ja taimia kasvatettavaksi puutarhassa.

Espinoza kokee, että osa asiakkaista ei pääse köyhyydestä irti, koska he haluavat olla köyhiä. Tarvetta ja motivaatiota muutokseen ei ole.

– Osa naisista ilmoittautuu yksinhuoltajaksi saadakseen parempia etuja, vaikka heillä todellisuudessa on elämänkumppani. Myös pimeää työtä tehdään ilmoittamatta siitä, Espinoza sanoo.
Parasta sosiaalityössä on Espinozalle silti tietoisuus siitä, että hän tekee työtä, jonka vaikutukset näkyvät konkreettisesti ihmisten elämässä hyvinvoinnin lisääntymisenä ja voimaantumisena.

Lorena Sandi on liikuttunut ja pyyhkii silmiään. Koulutus on tuonut osaamista ja tarjoaa hänelle paremmat mahdollisuudet oman itsensä työllistämiseen jatkossa. Tämä on kuitenkin vain osa sosiaalityön vaikutusta.

– Koen ensimmäistä kertaa elämässäni, että olen saavuttanut jotain ja pystynyt toteuttamaan unelmani. En enää koe itseäni merkityksettömäksi, Sandi tiivistää.

Lorena Sandi Agüero opiskeli cateringalaa ja sai sosiaalikeskuksesta tukea astiaston ja pitopalveluvälineiden hankkimiseen. Oman kodin pienessä keittiössä valmistuu parhaimmillaan juhla-ateria 100 hengelle. Kuva: Aiko Ota

Costa Rica päihittää naapurinsa inhimillisessä kehityksessä

Costa Rica on kiinnittänyt paljon huomiota maan inhimilliseen kehitykseen viime vuosikymmenten aikana. Nykyisin lähes kaikilla on pääsy koulutukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon sekä oikeus eläkkeeseen.

Köyhyys, taloudellinen eriarvoisuus ja sukupuolten välinen epätasa-arvo ovat matalat suhteessa muuhun Latinalaiseen Amerikkaan, mutta korkeat verrattua OECD-maiden keskiarvoon.

Työttömyys kohdistuu erityisesti nuoriin ja matalasti koulutettuihin. Noin 43 prosenttia costaricalaisista työskentelee epävirallisella sektorilla.

– Suurin sosiaalinen ongelma on menetetty toivo ja tunne siitä, että ei kelpaa mihinkään. Lähdemme siitä, että kaikista on johonkin ja pyrimme antamaan siihen mahdollisuuden, sosiaalityöntekijä Gina Espinoza Cubero sanoo.

Sosiaalityön koulutusta 1940-luvulta alkaen

Pohja sosiaalityön koulutukselle luotiin Costa Ricassa vuosina 1942–1952. Maan poliittista kehitystä seurannut juristi Héctor Beeche Luján teki esityksen opetusministeriölle sosiaalityön koulutuksen aloittamisesta.

Tuolloin Costa Ricassa suunniteltiin uutta sosiaaliturvaan liittyvää lainsäädäntöä. Kuviosta kuitenkin puuttui ammattitaitoinen henkilöstö, joka pystyisi toteuttamaan suunnitellut reformit myös käytännössä.

Beechen aloitteesta perustettiin sosiaalialan korkeakoulu, joka pyrittiin liittämään yliopistosektorin osaksi. Alussa sosiaalityön koulutus oli nimellisesti osa talous- ja yhteiskuntatieteiden tiedekuntaa, mutta sille ei käytännössä ollut tilaa yliopistossa. Ensimmäiset sosiaalityön luennot pidettiinkin alakoulussa.

Myös Costa Rican sisällissota vuonna 1948 hidasti uuden koulutusalan luomista. Sisäisen kuohunnan keskellä esimerkiksi sosiaalityön ensimmäiset opettajat vaihdettiin poliittisten voimasuhteiden muuttuessa.

Nykyisin sosiaalityötä voi opiskella useissa yliopistoissa eri puolilla maata. Alempi korkeakoulututkinto kestää neljä vuotta, ja maisteriopintoihin tarvitaan yksi lukuvuosi lisää.

Hanna Moilanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *