Kuva: Veikko Somerpuro

Äitini sanoo aina, että kyllä se siitä järjestyy. Ja on luonnollisesti ollut oikeassa joka kerta.

 

 

Oli kyseessä mitä­tön tei­ni­murhe tai vaka­vampi aikui­siän kriisi, on kaikki jär­jes­ty­nyt lopulta. Kun pahim­mista kol­huista on sel­vitty, olen ollut sitä mieltä, että näin­hän tämän piti men­nä­kin, ja kai­kella on tarkoituksensa.

Kun näitä samoja jut­tuja on kuun­nel­lut yli 40 vuotta, alkaa uskoa nii­hin itse­kin. Tiedätte kyllä mut­si­ju­tut – tei­ninä rasit­ta­vaa mää­räi­lyä, aikui­sena elä­män­tapa. Kai tekin pesette ham­paanne nyky­ään? Siitä hyvästä tavasta saa usein kiit­tää äitiä.

Lisätään resilienssiä löytämällä ratkaisuja ja uskomalla hyvään.

Nykyään tuota kapa­si­teet­tia, tie­toa ja luot­ta­musta siitä, että kai­kesta sel­vi­tään, kut­su­taan resi­liens­siksi. Sen mer­ki­tys on tänä vuonna ollut poik­keuk­sel­li­sen suuri. Meiltä on vaa­dittu äärim­mäistä jous­ta­mis­ky­kyä ja kykyä sie­tää epä­var­muutta ja tur­vat­to­muutta. Samaan aikaan itse­mää­rää­mi­soi­keu­teemme on kajottu ja meiltä on viety oikeuksia.

Siitäkin on sel­vitty. Olemme edel­leen ehjiä, ehkä vähän mur­tu­neita, mutta korjattavissa.

On kui­ten­kin myös niitä, jotka eivät ole. Heidän sisäi­set ja ulkoi­set voi­ma­va­ransa ovat alun perin­kin olleet pie­nem­mät, eivätkä ne ole riit­tä­neet kan­ta­maan vas­toin­käy­mis­ten yli. He ovat niitä, jotka tar­vit­se­vat sosiaali­alan kor­kea­kou­lu­tet­tu­jen apua, vah­vis­tusta sille, että umpi­ku­jassa on ulospääsy.

Resilienssi ei ole pysy­vää, vaan sitä voi vah­vis­taa ja sitä voi myös menet­tää. Näinä aikoina ris­kit jäl­kim­mäi­seen ovat suu­ret, mutta kun sel­viämme tästä, olemme entistä vahvempia.

Tämä vuosi on ollut monin tavoin ras­kas ja ensi vuosi tulee ole­maan myös poik­keuk­sel­li­nen. Tämä on meille tilai­suus vah­vis­tua ja vah­vis­taa muita. Lisätä omaa ja mui­den resi­liens­siä onnis­tu­malla, löy­tä­mällä rat­kai­suja, rakas­ta­malla ja usko­malla hyvään.

Tänä jou­luna pääl­lim­mäi­nen tunne on kii­tol­li­suus. Vaikka kaikki on peruttu, on meillä edel­leen toi­semme. Ja kaikki muu­kin vielä jär­jes­tyy. Kyllä se siitä – vaikka ei juuri nyt ihan siltä tunnu.

Hyvää jou­lua ja parem­paa ensi vuotta. Kiitos, että olette!

Kaisa Yliruokanen