Kuinka vahvistaa sosiaalialan ammattilaisten työssä oppimista ja työhyvinvointia? Laura Yliruka kertoo Kuvastin-menetelmästä.

 

Soccan kehit­tä­mis­pääl­likkö Laura Yli­ruka tie­tää kei­non: anta­malla työn­te­ki­jöille aikaa arvioida ja kehit­tää omaa työ­tään niin yksin kuin mui­den kanssa. Se vaa­tii esi­mies­ten ja lähi­työyh­tei­sön jäsen­ten kiin­nos­tusta asiaan.

– Olen­naista on, että arvioin­ti­toi­min­nalle luo­daan raken­teet ja rai­va­taan tilaa työn­te­ki­jöi­den kalen­te­reista, Yli­ruka kertoo.

Yli­ruka tutki väi­tös­työs­sään sosi­aa­li­työn itsear­vioin­tia. Tut­ki­mus­koh­teena oli Kuvas­tin-mene­telmä, jota Yli­ruka oli kehit­tä­mässä kym­me­ni­sen vuotta sitten.

Kuvastin on reflektiivinen itse- ja vertaisarvioinnin menetelmä sosiaalityössä.

Kuvas­ti­mesta halut­tiin luoda käy­tän­nöl­li­nen ja helppo mene­telmä, joka aut­taa työn­te­ki­jöitä tuo­maan esiin hil­jaista tie­toa ja kehit­ty­mään työs­sään. Aikuis­so­si­aa­li­työstä Kuvas­tin levisi las­ten­suo­je­luun, jossa sitä käy­te­tään nyky­ään eniten.

– Mene­telmä sopii tapauk­siin, jotka työn­te­kijä kokee eri­tyi­siksi. Esi­mer­kiksi jos las­ten­suo­je­lussa nuori ei saavu vas­taa­no­tolle, tai viran­omais­ten kes­ki­näi­sessä yhteis­työssä on ongelmia.

– Työn­te­kijä voi myös kään­tyä työ­to­ve­rei­densa puo­leen, jos hän tun­tee, ettei hänellä ole tar­peeksi tie­toa jos­tain asiasta.

Yksinkertainen toimintaidea

Kuvas­tin on muu­ta­masta työ­vai­heesta koos­tuva malli, jossa jokai­seen työ­vai­hee­seen kuu­luu täy­tet­tävä lomake. Lomak­keet ovat raken­teel­taan kevyitä, joten kenen­kään ei pitäisi uupua nii­den ääreen.

Ensim­mäi­sessä vai­heessa työn­te­ki­jän teh­tävä on poh­tia omaa ammatillisuuttaan.

– Tar­koi­tus on pysäh­tyä han­ka­lan asian Kuvas­tin itsear­vioin­tiin ääreen ja arvioida omaa työtä. Tässä koh­taa tar­kas­tel­laan muun muassa suun­ni­tel­mal­li­suutta ja vuo­ro­vai­ku­tusta. Mitkä ovat työn teke­mi­sen reu­naeh­dot? Mitkä sei­kat sys­tee­missä tuke­vat ja mitkä vai­keut­ta­vat työn­te­koa, luet­te­lee Yliruka.

Hän pai­not­taa, että läh­tö­koh­tana on mah­dol­li­sim­man avoin asiak­kaan kanssa työs­ken­tely. Asiak­kaan ääni halu­taan kuu­lu­viin. Työn­te­kijä voi esi­mer­kiksi ottaa asiak­kaan kanssa puheeksi sen, että haluaisi viedä hänen tilan­teensa kol­le­goi­densa mie­tit­tä­väksi Kuvas­tin-ryh­mään. Yleensä ehdo­tuk­seen suh­tau­du­taan myönteisesti.

– Seu­raa­vassa vai­heessa työn­te­kijä esit­te­lee teke­mänsä itsear­vioin­nin työ­to­ve­reil­leen. Hei­dän teh­tä­vään on kuun­nella, tehdä tar­ken­ta­via kysy­myk­siä ja ken­ties antaa aihee­seen liit­ty­viä kir­jal­li­suus­vink­kejä. Miten he itse läh­ti­si­vät vie­mään asiaa eteen­päin? Heillä voi olla tästä hyvin eri­lai­sia näkemyksiä.

Yhtei­sessä kes­kus­te­lussa on tär­keää ottaa huo­mioon, että kaikki ryh­mään kuu­lu­vat saa­vat puheen­vuo­ron. Joh­to­pää­tök­siin ei pidä mennä häti­köi­den, vaan asiaa pitää tar­kas­tella huo­lella eri näkö­kul­mista. Se on har­vi­naista hek­ti­sessä sosi­aa­li­työssä, jossa jou­du­taan usein teke­mään pää­tök­siä nopeasti.

– Tämän jäl­keen työn­te­kijä käyt­tää saa­mi­aan vink­kejä työs­sään asiak­kaan kanssa. Seu­raa­vassa Kuvas­tin-ryh­män tapaa­mi­sessa työn­te­kijä arvioi, oliko vin­keistä hyö­tyä. Jos ei ollut, mistä se mah­taisi johtua?

Lopuksi ryhmä kes­kus­te­lee koko pro­ses­sista: miten asia eteni ja mitä opit­tiin. He teke­vät pää­tök­sen siitä, pitääkö tilan­netta vielä seu­rata tai ovatko jot­kut mat­kan var­rella saa­dut ideat sel­lai­sia, joita voisi kehit­tää eteenpäin.

Luottamus on avainsana

Kuvas­tinta käyt­tä­nei­den mukaan malli sel­kiin­nyt­tää työtä, ja työ­to­ve­reilta saatu tuki aut­taa työn jäsentämisessä.

Kuvastin-menetelmässä työyhteisö toimii tavallaan sparraajana.

– Mene­tel­mässä har­joi­tel­laan myön­tei­sen palaut­teen anta­mista, mikä ei ole itses­tään­sel­vyys. Mal­lin käyt­tä­jät pitä­vät myös siitä, että voi­vat puhua työs­ken­te­ly­ta­vas­taan avoi­mesti mui­den kanssa, Yli­ruka pohtii.

Sosi­aa­lia­lan työ on pai­neista, ja työn­te­ki­jät koh­taa­vat ahdis­ta­via asioita. Työssä jak­sa­mista aut­taa, kun aja­tuk­si­aan pys­tyy jaka­maan kol­le­goi­den kanssa.

– Yhdessä kes­kus­tel­len pys­ty­tään kat­so­maan, joh­tuuko ahdis­tus toi­mi­mat­to­masta sys­tee­mistä vai jos­tain muusta. Kun se saa­daan sel­ville, voi­daan miet­tiä, miten tilan­netta paran­ne­taan. Esi­mer­kiksi muut­tuuko mikään, jos itse yri­tän muut­taa jota­kin toimintatapaa?

Kuvas­tin vaa­tii toi­miak­seen sen, että työ­to­ve­rit luot­ta­vat toi­siinsa. Ilman luot­ta­musta yhtei­set kes­kus­te­lu­ti­lai­suu­det jää­vät pin­nal­li­siksi ja hyö­dyt vähäi­siksi. Olen­naista on Yli­ru­kan mukaan ymmär­tää se, että kuvas­tin perus­tuu jaet­tuun asian­tun­ti­juu­teen: työtä mie­ti­tään yhdessä, eikä ketään jätetä yksin. Kuvas­tinta voi muo­kata. Se ede­saut­taa mene­tel­män juur­tu­mista työpaikoille.

– On kui­ten­kin sääli, jos työs­ken­te­lyssä ei kos­kaan päästä seu­ran­ta­vai­hee­seen. Työssä oppi­mi­nen vai­keu­tuu, mikä ei hel­pota jak­sa­mista tai paranna työn mie­lek­kyyttä. Tämä on iso riski, sillä työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus on suurta ja työt pilkottuja.

Kiinnostusta ulkomailla

Yli­ru­kan mukaan Kuvas­tin-mene­telmä osoit­taa sen, että työ­pai­koilla on hyvä varata aikaa ja tilaa työn­te­ki­jöi­den arvioin­ti­toi­min­taan. Yhtei­set arvioin­ti­ta­paa­mi­set aut­ta­vat työn­te­ki­jöitä hah­mot­ta­maan yhteis­kun­nan moni­mut­kai­suutta ja otta­maan sel­vää, mitä muu­tok­sia on meneil­lään. Malli sovel­tuu hyvin koko sosi­aa­lia­lalle, mutta myös muille aloille.

– Erään lää­kä­rin kanssa puhuin siitä, oli­siko Kuvas­ti­mesta apua ter­veys­kes­kus­lää­kä­rei­den työssä jak­sa­mi­seen. Malli voisi sopia moniam­ma­til­li­siin työ­ryh­miin, Yli­ruka sanoo.

Kuvas­tin herät­tää kiin­nos­tusta myös ulko­mailla. Poh­jois­maissa siitä on tehty useita opin­näy­te­töitä ja mal­lia käy­te­tään opetuksessa.

– Kuvas­tin on lopulta aika yksin­ker­tai­nen mene­telmä, jossa ei ole mitään ihmeel­listä. Ehkä se on juuri se juttu, mikä mal­lissa kan­taa. Se istuu hyvin arkeen.

Johanna Merilä