Kuvassa kirjan kansiMinä jaksan tämän päivän – Tarinoita lastensuojelusta kertoo 15 lastensuojelun asiakkaana olleen nuoren tarinan.

 

 

Olen taas ollut vää­rän­lai­nen, tuhma, tot­te­le­ma­ton. Tämä tois­tuu niin monta ker­taa. Mut­ten ole vihai­nen sinulle, olet­han sen­tään äitini. Sinä vään­nät hanan auki, kyl­mälle, täy­sille. Pako­tat minut alle, kyl­myy­teen, sinun jul­muu­teesi. Vaat­teet päällä. Kylmä vesi sat­tuu, enem­män kuin lyön­tisi. Mutta rakas­tan sinua äiti. Annan sinun tehdä niin, luo­tan sii­hen, että tie­dät, mikä minulle on oikein”, kir­joit­taa nimi­merkki Pik­ku­myy.

Minä jak­san tämän päi­vän – Tari­noita las­ten­suo­je­lusta ‑kir­jan teks­tit ovat syn­ty­neet Las­ten­suo­je­lun Kes­kus­lii­ton jär­jes­tä­missä työ­pa­joissa, joissa nuo­ret ovat käy­neet läpi oma­koh­tai­sia koke­muk­si­aan kir­joit­ta­malla. Nuo­ret esiin­ty­vät kir­jassa nimi­mer­keillä ja kir­jai­lija, elokuvan­tekijä Elina Hir­vo­nen ja Lasten­suojelun Keskus­liiton vies­tin­tä­pääl­likkö Juuli ­Hurs­kai­nen ovat koon­neet tari­nat kir­jaksi.

– Tämä on ollut yksi tär­keim­mistä jutuista, joissa olen kos­kaan saa­nut olla mukana. Nuo­ret kir­joit­ti­vat teks­tejä itsel­leen ja nii­den jul­kais­ta­vaksi anta­mi­nen oli vapaa­eh­toista. Minulla ei ole ikinä ollut kir­joi­tus­ryh­mää, joka olisi ollut näin voi­mak­kaasti läsnä. Ryhmä kan­nat­teli ja oli mukana, Elina Hir­vo­nen sanoo.

– Toi­von, että kirja löy­tää myös nuo­ria, jotka koke­vat ole­vansa omien koke­mus­tensa kanssa yksin, sillä he eivät ole yksin. On ole­massa myös muita, jotka ovat koke­neet saman.

Tari­nansa ker­to­neet nuo­ret vetoa­vat sen puo­lesta, että lap­sia itse­ään kuun­nel­tai­siin. Nimi­merkki rik­ki­näi­nen prin­sessa kir­joit­taa: ”Toi­von, että las­ten mie­li­pi­teet huo­mioi­daan, niitä kun­nioi­te­taan ja asioi­hin puu­tu­taan. Aikui­set osaa­vat esit­tää kyllä yhden tapaa­mi­sen ajan täy­del­listä van­hem­paa.”

Kirja on tär­keää luet­ta­vaa sosi­aa­lia­lan opis­ke­li­joille ja työn­te­ki­jöille, ja nuo­ret toi­vo­vat myös itse, että ammat­ti­lai­set tutus­tui­si­vat hei­dän koke­muk­siinsa.

Eri­tyi­sen läm­pi­mästi niitä voi suo­si­tella polii­ti­koille, sillä tämän kir­jan jäl­keen saat­taa tun­tua, että las­ten­suo­je­lun mitoi­tuk­sen kii­reh­ti­mi­nen ja perus­pal­ve­lui­hin sat­saa­mi­nen on sit­ten­kin tär­keää.

Kir­jan rehel­li­set, lii­kut­ta­vat tari­nat ker­to­vat lap­suu­desta, johon sisäl­tyi koke­muk­sia, joita lap­sen ei tulisi koh­data. Koke­muk­sista, joista moni olisi voitu estää, jos lap­sen maa­il­massa, esi­mer­kiksi päi­vä­ko­dissa, kou­lussa ja las­ten­suo­je­lussa, olisi ollut riit­tä­västi hereillä ole­via aikui­sia huo­maa­massa lap­sen hätä ajoissa.

Vaikka kir­jaa ei voi lukea itke­mättä, on jokai­sessa tari­nassa toi­voa ja uskoa tule­vai­suu­teen. Nämä nuo­ret ovat säröillä, mutta he eivät ole rikki. Nimi­merkki Naa­pu­ri­ra­pun avun sanoin: ”Minä jak­san tämän päi­vän, kun huo­maan vas­taan­tu­le­vien ihmis­ten kas­voilla hymyn. Jak­san, koska valo saa jak­sa­maan ja läm­pi­mäm­pien päi­vien odo­tus. Uskon ja siksi jak­san, vaik­kei se hyvä aina oli­si­kaan totta.” |

Kaisa Yli­ruo­ka­nen

 

Elina Hir­vo­nen & Juuli Hurs­kai­nen. Minä jak­san tämän päi­vän – tari­noita las­ten­suo­je­lusta Las­ten­suo­je­lun Kes­kus­liitto 2019. WSOY.

Kir­jaa voi ostaa kir­ja­kau­poista ja Las­ten­suo­je­lun Kes­kus­lii­ton verk­ko­si­vus­ton kautta.