Helsingin, Espoon ja Vantaan sosiaalialan osaajat jalkautuivat Kelan toimistoihin auttamaan pulassa olevia toimeentulotuen työntekijöitä.

 

Sari Heik­ki­sen, Kaisa Saa­ri­sen, Auli Jaa­ti­sen, Eija Mäki­nie­men ja Emma Hei­non muo­dos­tama kehit­tä­jä­ryhmä ura­koi Kelan pää­kau­pun­ki­seu­dun toi­mis­toissa huh­ti­kuun puo­li­vä­listä hei­nä­kuun lop­puun aut­ta­massa toi­meen­tu­lo­tu­ki­asioi­den kanssa pulassa ole­via pal­ve­lu­neu­vo­jia. Pro­jekti oli ainut­laa­tui­nen, ja myös sen toteu­tus­tapa oli poik­keuk­sel­li­nen; se teh­tiin suo­raa vies­tin­tää ja arki­jär­keä sovel­taen ilman aikaa vie­vää byro­kra­tiaa työ­ryh­mi­neen ja lausun­toi­neen.

Vii­si­koksi nime­tyt pit­kän lin­jan sosi­aa­li­työn ”vete­raa­nit” eivät empi­neet pro­jek­tista kuul­tu­aan. He sai­vat vir­ka­va­pautta omista töis­tään ja työs­ken­te­li­vät pro­jek­tin ajan Kelan pal­ve­luk­sessa. Kelan kaoot­ti­nen tilanne oli näky­nyt jokai­sen omassa työssä alku­vuo­den ajan. Vii­si­kon motii­veina oli halu kehit­tää perus­toi­meen­tu­lo­tuen käsit­te­lyä Kelassa, aut­taa asiak­kaita ja Kelan työn­te­ki­jöitä sekä myös mah­dol­li­suus tutus­tua Kelan toi­min­taan.

− Kela pyysi jo alku­vuo­desta etuus­kä­sit­te­li­jöitä avuk­seen, mutta vasta jul­ki­sen kes­kus­te­lun myötä havah­dut­tiin sii­hen, kuinka tukala tilanne oli. Tämä oli jo näky­nyt meillä Espoossa eri­tyi­sesti sosi­aa­lioh­jaa­jien työssä. Asiak­kaan näkö­kul­masta toi­meen­tu­lo­tu­ki­asiat eivät toi­mi­neet, ja kun­nassa niitä jou­dut­tiin paik­kaa­maan, nykyi­sin Hel­sin­gin kau­pun­gin aikuis­so­si­aa­li­työn kehit­tä­mi­sen pro­jek­ti­pääl­lik­könä työs­ken­te­levä Kaisa Saa­ri­nen sanoo.

Saa­ri­sella on vuo­si­kym­me­nen koke­mus eri­lai­sista sosi­aa­lia­lan teh­tä­vistä. Hän istui muun muassa yhdessä uudis­tusta val­mis­te­le­vassa työ­ryh­mässä. Vii­sikko-pro­jek­tin alkaessa hän oli Espoon kau­pun­gin pal­ve­luk­sessa, joten oli luon­te­vaa, että Saa­ri­sen vas­tuu­alu­eeksi tuli­vat Espoo ja Kau­niai­nen.

Kehit­tä­jä­ryh­män työs­ken­te­lyn poh­jana oli­vat muun muassa Kelan pal­ve­lu­neu­vo­jille ja kun­tien sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jöille teh­dyt napa­kat kyse­lyt. Vas­tauk­sissa nousi­vat esille eri­tyi­sesti kiire, kou­lu­tuk­sen puute, asiak­kai­den pom­pot­ta­mi­nen luu­kulta luu­kulle, yhteis­työn puute ja tie­tä­mät­tö­myys esi­mer­kiksi sidos­ryh­mistä.

Mui­den kol­le­go­jensa tavoin Kaisa Saa­ri­nen jal­kau­tui suo­raan Kelan kol­meen Espoon toi­mis­toon pal­ve­lu­neu­vo­jien pariin.

Kelan palveluneuvojat tapaavat päivittäin yli kaksikymmentä asiakasta. Määrä on suuri.

− En tui­jot­ta­nut Kelan työn­te­ki­jöi­den taus­taan, vaan vies­tin suo­raan kai­kille samalla tavalla. Ker­roin omasta sil­loi­sesta työs­täni vs. asian­tun­ti­jana Espoon aikuis­so­si­aa­li­työssä ja vas­ta­sin pal­ve­lu­neu­vo­jien lukui­siin kysy­myk­siin. Näi­den tapaa­mis­ten perus­teella pidimme myö­hem­min tar­ken­ta­via kou­lu­tus­ti­lai­suuk­sia Sky­pen väli­tyk­sellä.

− Kävimme läpi ihan perus­asioita, jotka toi­meen­tu­lo­tu­keen liit­ty­vät. Kelan työn­te­ki­jät oli­vat innok­kaita ja haluk­kaita oppi­maan, sillä myös he koki­vat, että viime kädessä ongel­mista kär­si­vät asiak­kaat.

Uupumusta ahtaissa tiloissa

− Vaihe vai­heelta työni muut­tui yhä kon­kreet­ti­sem­maksi ja ymmär­sin hyvin pal­ve­lu­neu­vo­jien kysy­myk­set, olen­han itse­kin työs­ken­nel­lyt aikoi­naan samassa teh­tä­vässä, Saa­ri­nen sanoo.

− Kävimme läpi jopa ihan yksit­täis­ten asiak­kai­den asioita. Nii­den kautta pys­tyimme pui­maan perus­toi­meen­tu­lo­tu­keen liit­ty­vät osat eli las­kel­mat, koko­nais­har­kin­nan ja ennen kaik­kea lain hen­gen.

Vii­si­kon työs­ken­te­lyyn kuu­lui­vat sään­nöl­li­set yhtei­set tapaa­mi­set, joissa sum­mat­tiin löy­ty­neet ongel­mat ja poh­dit­tiin keino ja nii­den rat­kai­se­mi­seksi. Kor­jaa­mista löy­tyi muun muassa Kelan ja sidos­ryh­mien yhteis­työn puut­teesta.

Puutteita oli perusasioiden hallinnassa.

Jokai­nen vii­si­kon jäsen tutus­tutti pal­ve­lu­neu­vo­jat oman alu­eensa dia­ko­nia­työ­hön, asu­kas­ta­lo­jen toi­min­taan sekä kun­tien sosi­aa­li­työ­hön. Monelle pal­ve­lu­neu­vo­jalle oli elä­mys olla mukana esi­mer­kiksi asu­kas­ta­loissa jär­jes­te­tyissä pop up ‑tapah­tu­missa, missä he tapa­si­vat asiak­kaita toi­mis­to­jen ulko­puo­lella.

− Moni Kelassa tekee työ­tään ahtaissa tiloissa ja on uupu­nut työ­taak­kansa alle. He kai­pa­si­vat­kin myös työ­noh­jausta ja hen­kistä tukea uupu­muk­seensa, Van­taalla suk­ku­loi­nut Sari Heik­ki­nen sanoo.

Nykyi­sin Van­taan kau­pun­gilla uusien asiak­kai­den pal­ve­luissa sosi­aa­lioh­jaa­jana työs­ken­te­le­vän Heik­ki­sen mie­lestä Kelasta löy­tyy sosi­aa­lia­lan osaa­mista, mutta suur­ten asia­kas­mää­rien ja kii­reen vuoksi sitä ei pys­tytä hyö­dyn­tä­mään riit­tä­västi.

Sama asia eri sanoin

Kelan pal­ve­lu­neu­vo­jien eri­lai­set taus­tat aset­ti­vat vii­si­kon työs­ken­te­lylle suu­ria haas­teita. Kou­lu­tet­ta­vina oli sosi­aali- ja ter­vey­sa­lan eri asteis­ten tut­kin­to­jen suo­rit­ta­nei­den lisäksi kir­java joukko hen­ki­lös­töä kau­pal­li­selta puo­lelta sekä ravin­tola- ja kult­tuu­ria­lalta.

Keväällä pal­ve­lu­neu­vo­jien tavoit­teeksi oli ase­tettu 23 asiak­kaan tapaa­mi­nen päi­vit­täin. Jokai­selle asiak­kaalle oli varattu 15 minuut­tia.

− Tuli­sin hul­luksi, jos minun täy­tyisi tavata noin suuri määrä asiak­kaita joka päivä, Hel­sin­gin kau­pun­gin aikuis­so­si­aa­li­työssä sosi­aa­lioh­jaa­jana työs­ken­te­levä Auli Jaa­ti­nen sanoo.

Jaa­ti­sen kanssa Kelan Hel­sin­gin toi­mis­toissa työs­ken­nel­leen sosi­aa­lioh­jaaja Eija Mäki­nie­men sil­missä tilanne näytti ajoit­tain jopa ”absur­dilta”.

− Kaik­kea työtä mitat­tiin ja tar­kis­tet­tiin. Tilo­jen ahtaus ja pal­ve­lualt­tius hoi­taa aula tyh­jäksi, vaikka työ­päi­vät venyi­vät, näytti hur­jalta ja kaoot­ti­selta. Pal­ve­lu­neu­vo­jat kui­ten­kin yrit­ti­vät kaik­kensa.

Vii­sikko huo­masi nopeasti myös Kelan pal­ve­lu­neu­vo­jien kou­lu­tuk­sessa puut­teita yksin­ker­tai­sissa perus­asioissa, mikä han­ka­loitti yhteis­työtä eri taho­jen kanssa.

– Samoista asioista puhu­taan eri ter­meillä. Kun­nissa käy­tämme kir­jai­mia tt, kun tar­koi­tamme toi­meen­tu­lo­tu­ki­asioita. Sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riössä samaa asiaa kut­su­taan toitu-nimik­keellä. Kelassa tt-lyhen­nettä on totuttu käyt­tä­mään työt­tö­myys­tur­van yhtey­dessä, Auli Jaa­ti­nen havain­nol­lis­taa.

Osana vii­sik­koa kulki mukana myös sosio­no­miksi opis­ke­leva Emma Heino, joka kiin­nitti eri­tyistä huo­miota suur­ten orga­ni­saa­tioi­den han­ka­luuk­siin käydä vuo­ro­pu­he­lua.

− Kela on työ­nan­ta­jana jous­tava. Mutta sen asia­kas­pal­ve­lun ja rat­kai­su­puo­len yhteis­työ pitäisi saada toi­mi­vam­maksi. Jou­he­vam­masta sisäi­sestä vuo­ro­pu­he­lusta hyö­tyi­si­vät kaikki osa­puo­let, Heino sanoo.

”Ei enää talkootöitä!”

Talen­tian puheen­joh­taja Tero Ris­ti­mäki suh­tau­tuu varauk­sella Kelan ehdo­tuk­seen laa­jen­taa Vii­si­kon teke­mää yhteis­työtä koko maa­han. Kelan pää­joh­taja Elli Aal­to­nen on esit­tä­nyt jul­ki­suu­dessa pyyn­nön, että mah­dol­li­sim­man monissa Kelan pai­kal­lis­toi­mis­toissa pal­ve­lu­neu­vo­jat ja kun­tien sosi­aa­lia­lan osaa­jat työs­ken­te­li­si­vät yhdessä, kun­nes perus­toi­meen­tu­lo­tuen uudis­tus saa­daan toi­mi­vaksi.

− Täl­lai­nen työ on hyvin vaa­ti­vaa. Puhu­taan aivan eri teh­tä­västä ja työn kuvasta kuin mitä kun­nissa esi­mer­kiksi sosi­aa­lioh­jaa­jina työs­ken­te­le­vät teke­vät, Ris­ti­mäki sanoo.

Pää­kau­pun­ki­seu­dun vii­sikko ei saa­nut Kela­ko­men­nuk­ses­taan lisää palk­kaa, vaan vir­ka­va­pailla ole­vat ansait­si­vat saman, kuin mitä omista töis­tään oli­si­vat saa­neet. Ainoat lisä­bo­nuk­set oli­vat lou­na­setu ja mat­ka­kor­tit.

Talentia: Kyse on vaativasta  asiantuntijatyöstä, joten talkootyöt saa nyt unohtaa.

− Tal­koo­työt saa nyt unoh­taa. Jos Kela haluaa asian­tun­ti­joita kun­nista, täy­tyy hei­dän palk­kauk­sensa miet­tiä perus­teel­li­sesti. Kysees­sä­hän on vaa­tiva asian­tun­ti­ja­teh­tävä, jossa pal­kan on alet­tava kol­mo­sella.

Ris­ti­mäen mukaan Talen­tiassa sel­vi­te­tään par­hail­laan sitä, mikä tilanne koko maassa on kun­tien ja Kelan yhteis­työn suh­teen.

− Käymme tämän asian läpi jäse­nis­tössä ja olemme yhtey­dessä Kelaan ja kun­tiin.

Tarja Aho­kas

Kela-logo ikkunassa.

Kuva: Veikko Ant­tila

Sairas ei voi odottaa

Perustoimeentulotuen Kela-siirron jälkeen meille on muodostunut kaksi viimesijaisen toimeentulon järjestelmää. Perustoimeentulotukea myönnetään Kelasta. Kunta myöntää täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen.

 

Asiak­kaat asia­kir­joi­neen suk­ku­loi­vat näi­den jär­jes­tel­mien välissä. Kuka sel­viy­tyen parem­min, kuka huo­nom­min. Sai­raat, toi­meen­tu­lo­tu­kea tar­vit­se­vat ihmi­set ovat yksi haa­voit­tu­vim­massa ase­massa ole­vista.

− Neu­von asiak­kai­tani var­muu­den vuoksi varaa­maan ajan sosi­aa­li­toi­mis­toon täy­den­tä­vän toi­meen­tu­lo­tuen hake­mista var­ten, jos Kelalta tulee­kin hyl­käävä pää­tös. Ihmis­ten pitää saada lääk­keensä ja hoi­to­tar­vik­keensa, tukea Kela-tak­sin oma­vas­tuu­osuuk­siin tai sai­raa­la­mak­sui­hin niin, että rahaa jää vielä ruo­kaan, sanoo Hyk­sin syö­pä­kes­kuk­sen sosi­aa­li­työn­te­kijä Maria Slan­gus-Rosen­berg.

Viral­lis­ten tuki­ka­na­vien rin­nalla on lisäksi epä­vi­ral­li­sia talou­del­li­sen tuen myön­tä­jiä, kuten seu­ra­kun­nat ja kol­mas sek­to­ria. Esi­mer­kiksi syö­pä­po­ti­laille sosi­aa­li­työn­te­ki­jät hake­vat tukea Suo­men Syö­päyh­dis­tyk­seltä tilan­teissa, joissa sekä Kela että kunta ovat anta­neet hyl­kää­vän pää­tök­sen.

Myön­teistä Kela-siir­rossa on se, että lää­kä­rei­den B‑lausunnot näky­vät suo­raan Kelan jär­jes­tel­missä ja Kelan lää­ke­mak­susi­tou­mus näkyy nyt kaik­kien apteek­kien jär­jes­tel­missä. Han­ka­luuk­sia on yhä siinä, saa­vatko asiak­kaat mak­susi­tou­muk­sen hoi­to­tar­vik­kei­siin.

Sairaan kaikki rahat menevät sairastamiseen.

Esi­mer­kiksi iho­tau­deissa ne ovat yhtä vält­tä­mä­tön osa sai­rau­den­hoi­toa kuin lääk­keet.

− Aikai­sem­min hoi­to­tar­vik­keet hyväk­syt­tiin itses­tään sel­västi. Nyt olemme pai­not­ta­neet lää­kä­reille, että hoi­to­tar­vik­keet on kir­joi­tet­tava resep­tiin, jotta poti­las saa ne.

Laki ei muuttunut, silti kaikki muuttui

Toi­meen­tu­lo­tuen myön­tä­mis­pe­rus­teet eivät ole muut­tu­neet uudis­tuk­sen yhtey­dessä. Silti vuo­den alussa toi­meen­tu­lo­tu­kea tar­vit­se­vien tilanne muut­tui dra­maat­ti­sesti. Ruuh­kat, poik­kea­vat pää­tök­set enti­seen ver­rat­tuna, vää­rät pää­tök­set tuli­vat laa­jasti tie­toon.

− Mekin huo­ma­simme, että tuen tarve pitää eri­tellä tar­kasti. Ylei­nen sel­vi­tys ”sai­rau­den hoi­toon” ei enää riitä. Emme saa­neet opas­tusta etu­kä­teen. Kun asiak­kaamme soit­ta­vat meille ker­toen, ettei­vät ole saa­neet pää­töstä tai pää­tös on väärä, pää­simme jäl­jille, ker­too Slan­gus-Rosen­berg.

Ter­veys­so­si­aa­li­työssä alku­talvi aina huh­ti­kuulle asti pai­nit­tiin lukuis­ten ongel­mien parissa, kun käy­tän­nöt enti­seen ver­rat­tuna muut­tui­vat. Slan­gus-Rosen­ber­gin mukaan sai­raa­lan nopea­tem­poi­suus tör­mäsi Kelan ruuh­kiin ja orga­ni­saa­tio­kult­tuu­riin.

− Poti­laita pitää saada kotiu­tet­tua saman päi­vän aikana tai vii­meis­tään seu­raa­vana päi­vänä. Sil­loin pitää olla sel­vyys, saako poti­las mak­susi­tou­muk­sen lääk­kei­siin tai että hänellä on rahaa Kela-tak­siin ja voi tulla hoi­toi­hin. Perus­toi­meen­tu­lo­tuen haku Kelasta toi­mii hyvin niillä, jotka osaa­vat asioida säh­köi­sesti eikä elä­män­ti­lan­teessa ole mitään kovin eri­tyistä.

− Sai­rai­den ihmis­ten tilanne on eri­tyi­nen. Ole­tus, että he jak­sai­si­vat asioida säh­köi­sesti tai mat­kus­taa ja jonot­taa toi­mis­toissa, on väärä.

− Vähä­va­rai­sen ihmi­sen kaikki rahat mene­vät sai­rau­teen, eikä heillä ole varaa tie­to­ko­nei­siin tai tulos­ti­miin. Olemme ohjan­neet heitä kun­nan puo­leen, jos konei­den han­kin­taan saisi tukea.

Nyt ter­veys­so­si­aa­li­työn­te­ki­jöi­den asiointi akuu­teissa tilan­teissa Kelaan sujuu hie­man parem­min, kun käyt­töön saa­tiin viran­omais­pu­he­lin­linja nope­aan asioin­tiin. Alku­kuu­kausina jono­tet­tiin puhe­li­messa pitkä tovi.

− Kerä­simme muis­ta­kin ongel­mista pit­kät lis­tat pala­ve­reita var­ten, joita kävimme Kelan edus­ta­jien kanssa. Kela-siir­ron vuoksi ker­ty­nei­den yli­työ­tun­tien mää­rää ei keh­taa jul­ki­suu­teen edes ker­toa.

Helena Jaak­kola