Suomessa kunniaan liittyvän väkivallan muodot vaihtelevat sosiaalisesta rajoittamisesta vakavaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Sosiaalityössä kohdataan perheen tai yhteisön kunnian vuoksi tehtyjä uhkauksia ja väkivallantekoja.

Ihmi­soi­keus­lii­ton sel­vi­tyk­sen mukaan viran­omai­silla ja ammat­ti­lai­silla on ”riit­tä­mät­tö­mät tie­dot kun­niaan liit­ty­vän väki­val­lan yhtei­söl­li­sistä eri­tyis­piir­teistä ja sii­hen puut­tu­mi­sesta”. Osaa­mi­nen vaih­te­lee, vaikka yksit­täi­sillä viran­hal­ti­joilla osaa­mista onkin.

Liitto tar­kas­te­lee ilmiötä yhtenä suku­puo­lit­tu­neen lähi­suh­de­vä­ki­val­lan muo­tona. Näkö­kul­maa on koros­ta­nut väki­val­ta­tut­kija, filo­so­fian toh­tori ja riko­soi­keu­den his­to­rian dosentti Satu Lid­man Turun yli­opis­tosta.

– Mer­kit­tävä ero lähi­suh­de­vä­ki­val­lan ja kun­niaan liit­ty­vän väki­val­lan välillä on se, että ensiksi mai­ni­tun taus­talta puut­tuu yhtei­sön tai suvun aiheut­tama sosi­aa­li­nen paine rat­kaista tilanne väki­val­loin, sanoo Lid­man.

Lähi­suh­de­vä­ki­val­taa selit­tä­vät enem­män yksi­lön omat häpeän, tur­hau­tu­mi­sen tai epä­on­nis­tu­mi­sen koke­muk­set. Jäl­kim­mäi­nen kyt­key­tyy sel­lai­siin kult­tuu­ri­siin nor­mei­hin ja tapoi­hin, jotka ovat pää­osin kadon­neet län­si­mai­den kan­ta­väes­tö­jen kes­kuu­desta.

– Niitä ovat tii­vis yhtei­söl­li­syys, suku­puo­li­roo­lien voi­ma­kas eriy­ty­nei­syys ja sel­lai­set hai­tal­li­set perin­teet kuin tyt­tö­jen kou­lu­tuk­sen vähek­sy­mi­nen tai neit­syy­den ihan­nointi, Lid­man mai­nit­see.

Mediassa on puhuttu kun­niaan liit­ty­västä väki­val­lasta tie­tyn­lais­ten pahoin­pi­te­ly­jen ja hen­ki­ri­kos­ten yhtey­dessä. Teki­jöiksi on esi­tetty maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia mie­hiä tai yhtei­söjä. Eri­tyi­sesti mus­li­mien kun­nia­kä­si­tyk­sien ja sek­su­aa­li­mo­raa­lin on kat­sottu joh­ta­neen konflik­tei­hin.

Lid­ma­nin mie­lestä väki­val­lan selit­tä­mi­nen pel­käs­tään maa­han­muu­tolla ja isla­min-uskolla vää­ris­tää moni­mut­kaista todel­li­suutta. Vaikka konflik­tien taus­talla vai­kut­ta­vat arvot ja niissä käy­te­tyt toi­min­ta­ta­vat ovat ris­ti­rii­dassa län­si­mai­sen oikeus­val­tion peri­aat­tei­den kanssa, kyse on kult­tuu­ri­sista käy­tän­nöistä eikä uskon­nosta.

– Mutta väki­val­lan ja kult­tuu­rin yhdis­tä­mi­nen arki­pu­heessa on sekin usein har­haan­joh­ta­vaa. Väki­val­taa ei voi selit­tää kult­tuu­rilla koko­nai­suu­tena. Jokai­sessa kult­tuu­rissa on myös myön­tei­siä ja raken­ta­via piir­teitä.

Pääsääntönä turvata lapsi

Ihmi­soi­keus­lii­ton sel­vi­tyk­sessä tode­taan kun­niaan liit­ty­vällä väki­val­lalla pyrit­tä­vän ”suo­jaa­maan tai palaut­ta­maan per­heen, suvun tai yhtei­sön kun­niaa kun epäil­lään, että hen­kilö ei nou­data tai ei aio nou­dat­taa suku­puo­leen ja sek­su­aa­li­suu­teen liit­ty­viä käyt­täy­ty­mis­sään­töjä, arvoja ja nor­meja”

Lid­ma­nin mukaan väki­val­taan syyl­lis­tyy tyy­pil­li­sesti naista lähellä oleva mies kuten isä, avio­mies, veli tai setä. Mies voi käyt­tää hen­kistä pai­nos­tusta, kiris­tää ja uhkailla. Hän saat­taa vahin­goit­taa naista fyy­si­sesti tai sek­su­aa­li­sesti.

– Yhtei­sön näkö­kul­masta osa väki­val­lasta ehkäi­see häpeää ennalta, Lid­man muis­tut­taa mai­ni­ten esi­merk­keinä pak­koa­vio­lii­tot ja tyt­tö­jen sukue­lin­ten sil­po­mis­pe­rin­teen.

Kun­niaan liit­tyvä väki­valta on suu­rim­maksi osaksi hen­kistä. Nuor­ten nai­mat­to­mien tyt­tö­jen vapautta rajoi­te­taan vah­ti­malla hei­dän sosi­aa­li­sia suh­tei­taan, kän­ny­kän­käyt­töään ja pukeu­tu­mis­taan. Tyt­tö­jen ja nais­ten lisäksi myös pojat ja mie­het koh­taa­vat kun­niaan liit­ty­vää pai­nos­tusta ja väki­val­taa, eri­tyi­sesti hei­dän kuu­lues­saan suku­puoli- ja sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töi­hin.

Ihmi­soi­keus­lii­ton sel­vi­tyk­sen polii­sia­sia­kirja-aineis­tossa ylei­sim­mät kun­niaan liit­ty­väksi väki­val­laksi ymmär­re­tyt rikos­ni­mik­keet ovat pahoin­pi­tely ja lai­ton uhkaus. Jäl­kim­mäi­sessä on useim­mi­ten kyse tap­pouh­kauk­sesta.

Hel­sin­gin kau­pun­gin vs. las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn pääl­likkö Sanna Teiro ker­too sosi­aa­li­työssä ilme­ne­vän ajoit­tain täl­lai­sia uhkauk­sia tai väki­val­lan­te­koja.

– Usein ne nouse­vat esiin nuo­ren tytön aloit­taessa seu­rus­te­lun tai liik­kuessa kou­lu­ka­ve­rien kanssa suvun sään­töjä vapaam­min. Yhtey­den­ot­toja tulee kou­lusta tai nuo­relta itsel­tään. Jos­kus tyttö uha­taan lähet­tää pois Suo­mesta.

– Pää­sään­tönä meillä on tur­vata lapsi vaikka sijoit­ta­malla ja käydä kes­kus­te­lua per­heen kanssa, Teiro sanoo.

Vali­tet­ta­van usein nuo­ret peru­vat ker­to­muk­sensa per­heen pai­nos­tuk­sen alla. Näin rikos­tut­kin­nasta ei ole apua. Tei­ron mukaan nuori jou­tuu otta­maan suu­ren ris­kin pitäes­sään kiinni ”suo­ma­lai­sesta” elä­män­ta­vasta. Häntä uhkaa hyl­kää­mi­nen.

– Muis­tan useam­man tilan­teen, jossa nuori on pää­tetty sijoit­taa, minkä jäl­keen hänen van­hem­pansa ovat hylän­neet hänet.

– Työntekijöille ei usein jää muuta keinoa turvata lapsi kuin sijoittaa hänet, Sanna Teiro toteaa.

Hel­sin­gissä las­ten­suo­je­lun asiak­kaiksi hakeu­tuu pak­koa­vio­liit­toa pel­kää­viä tyt­töjä.
– Työn­te­ki­jöille ei usein jää muuta kei­noa tur­vata lapsi kuin sijoit­taa hänet, Sanna Teiro toteaa. Kuva: Veikko Somer­puro

Fadimen kunniamurha

Kun­niaan liit­ty­välle väki­val­lalle on anta­nut poh­jois­mai­set kas­vot ruot­sa­lai­nen kur­di­taus­tai­nen nai­nen Fadime Sahin­dal. Hän jou­tui kun­nia­mur­han uhriksi Upp­sa­lassa vuonna 2002. Perhe ei hyväk­sy­nyt Sahin­da­lin suh­detta ira­ni­lais-ruot­sa­lai­seen mie­heen. Pari jou­tui jat­ku­vasti pii­les­ke­le­mään ja pel­kää­mään.

Tytärtä ran­gais­tiin per­heen kun­nian täh­den. Rakas­tu­neet nuo­ret pahoin­pi­del­tiin. Poi­kays­tä­vän kuo­lema lii­ken­neon­net­to­muu­dessa ei pois­ta­nut moraa­lit­to­mana pide­tyn sek­su­aa­li­suh­teen häpeää. Sahin­dal oli roh­kea ja toi koke­muk­sensa jul­ki­suu­teen. Osin media­nä­ky­vyy­den takia hänen isänsä ja vel­jensä oli tuo­mittu lait­to­mista uhkauk­sista ja pahoin­pi­te­lystä. Tytär meni isänsä este­lyistä huo­li­matta kuol­leen poi­kays­tä­vänsä hau­dalle. Isä saa­pui pai­kalle ja ampui hänet kuo­li­aaksi. Isä tuo­mit­tiin teosta elin­kau­ti­seen van­keu­teen.

Suo­messa ei viran­omais­ten tie­toon ole tul­lut kun­nia­mur­haksi mää­ri­tel­tyä hen­ki­ri­kosta. Hel­sin­gin kärä­jä­oi­keus antoi kesällä 2015 tiet­tä­västi ensim­mäi­sen tuo­mion kun­nia­kä­si­tyk­sillä perus­tel­lun hen­ki­ri­kok­sen val­mis­te­lusta. Ira­ki­lais­taus­tai­nen 20-vuo­tias mies oli pahoin­pi­del­lyt tois­tu­vasti 16-vuo­tiasta sisar­taan ja rajoit­ta­nut hänen sosi­aa­li­sia suh­tei­taan. Sisa­ren karat­tua kotoa veli oli lähet­tä­nyt sisa­ren ystä­vän puhe­li­meen lukui­sia vies­tejä, joissa hän oli van­no­nut tap­pa­vansa sisa­ren. Veli tuo­mit­tiin yli kah­deksi vuo­deksi ehdot­to­maan van­keu­teen.

Hovioi­keu­dessa syyte tör­keän hen­keen tai ter­vey­teen koh­dis­tu­van rikok­sen val­mis­te­lun osalta kumot­tiin. Tekijä sai tuo­mion vain pahoin­pi­te­lystä. Kor­kein oikeus vapautti mie­hen viime hei­nä­kuussa lopul­li­sesti val­mis­te­lua kos­ke­neesta syyt­teestä. 

KKO korosti ennak­ko­pää­tök­ses­sään, ettei ”pelk­kiä pahoja aja­tuk­sia” voida kri­mi­na­li­soida. Ylei­nen val­mius väki­val­lan käyt­töön ei riit­tä­nyt osoit­ta­maan, että syy­tetty olisi teh­nyt yksi­tyis­koh­tai­sen suun­ni­tel­man sisa­rensa tap­pa­mi­sesta.

Oikeus­mi­nis­teri Antti Häk­kä­nen ker­too, että tör­keim­pien rikos­ten val­mis­te­lua kos­ke­vat sään­nök­set lisät­tiin rikos­la­kiin vuonna 2013.

– Tör­keim­pien rikos­ten val­mis­te­luun voi­daan puut­tua tehok­kaasti, kun val­mis­te­lua on syytä epäillä eli esi­tut­kin­ta­kyn­nys ylit­tyy. Sään­tely täyt­tää siten tar­koi­tuk­sensa, vaikka osa val­mis­te­lua kos­ke­vista syyt­teistä tulee­kin hylä­tyksi.

Yli puo­let väki­val­ta­ri­kok­sen val­mis­te­lua kos­ke­vista syyt­teistä on vuo­sina 2013–2016 joh­ta­nut syyksi luke­vaan tuo­mioon. Tilas­tot viit­taa­vat Häk­kä­sen mie­lestä sii­hen, että sään­te­lyä voi­daan pitää toi­mi­vana.

– Tehokasta moni­ammatillista yhteis­työtä on se, että lastensuojelu­viranomaiset ja poliisi yhdessä kehittävät keinoja kunniaan liittyvään väkivaltaan puuttumiseksi, Antti Häkkänen esittää.

– Teho­kasta moni­ammatillista yhteis­työtä on se, että lastensuojelu­viranomaiset ja poliisi yhdessä kehit­tä­vät kei­noja kun­niaan liit­ty­vään väki­val­taan puut­tu­mi­seksi, Antti Häk­kä­nen esit­tää. Kuva: Laura Kotila, val­tio­neu­vos­ton kans­lia

Pakkoavioliittoja solmitaan

Hel­sin­gin yli­opis­ton Kri­mi­no­lo­gian ja oikeus-poli­tii­kan ins­ti­tuutti laati viime vuonna oikeus­mi­nis­te­riön pyyn­nöstä sel­vi­tyk­sen pak­koa­vio­liit­to­jen esiin­ty­mi­sestä ja ilmi­tu­losta Suo­messa.

Sel­vi­tyk­sen toteut­ta­nut tut­kija, oikeus­tie­teen toh­tori Virve-Maria Toi­vo­nen mää­rit­te­lee pak­koa­vio­lii­ton tässä yhtey­dessä avio­lii­toksi tai sen kal­tai­seksi suh­teeksi, ”jossa toi­nen – tai molem­mat puo­li­soista – ei ole voi­nut itse vai­kut­taa avio­lii­ton sol­mi­mi­seen tai puo­li­son valin­taan pel­kää­mättä uhkaa tai pai­nos­tusta per­heen tai suvun taholta”.

Uhka tai pai­nos­tus ymmär­re­tään tapah­tu­vaksi niin fyy­si­senä, psyyk­ki­senä, talou­del­li­sena kuin hen­gel­li­se­nä­kin. Mer­ki­tystä ei ole sillä, tun­nus­taako Suo­men lain­sää­däntö pakolla sol­mi­tun avio­lii­ton.

Sel­vi­tyk­sen teke­mi­seen kan­nus­ti­vat eri toi­mi­joi­den havain­not ilmiöstä. Haas­ta­tel­ta­vina kuul­tiin tois­ta­kym­mentä vir­ka­miestä ja jär­jes­tö­jen työn­te­ki­jää, joi­den edus­ta­mista tahoista mai­nit­ta­koon pää­kau­pun­ki­seu­dun las­ten­suo­jelu, Las­ten­suo­je­lun Kes­kus­liitto, Voi­ma­va­ra­kes­kus Monika ja Maa­han­muut­to­vi­rasto.

Pak­koa­vio­liit­toi­hin tör­mä­tään joi­ta­kin kym­me­niä ker­toja vuo­sit­tain, mitä mää­rää haas­ta­tel­lut piti­vät vain ”jää­vuo­ren huip­puna”. Tieto tapauk­sista tai niitä kos­ke­vista epäi­lyistä voi tulla uhrilta itsel­tään, tämän lähei­seltä tai toi­selta viran­omai­selta. Eni­ten yhtey­den­ot­toja saa­daan toi­sen asteen oppi­lai­tok­sissa toi­mi­vilta ammat­ti­lai­silta.

”Kou­lulta tul­lei­den ilmoi­tus­ten perus­teena voi olla tytön oma ker­to­mus tai opet­ta­jan huoli kadon­neesta oppi­laasta”, Toi­vo­nen kir­joit­taa sel­vi­tyk­ses­sään.

Haas­ta­tel­lut eivät usein­kaan halun­neet nimetä mää­rät­tyjä alueita tai kult­tuu­reja, joista saa­pu­via ihmi­siä pak­koa­vio­lii­tot kos­ke­vat. Tällä het­kellä koros­tu­vat Syy­ria, Soma­lia, Afga­nis­tan ja Iran sen takia, että noista maista on tul­lut väkeä Suo­meen viime aikoina eni­ten.

Pak­koa­vio­lii­tot eivät juuri näy poliisi- tai tuo­miois­tuin­ti­las­toissa. Pakot­ta­mi­nen tapah­tuu tyy­pil­li­sesti läheis- tai luot­ta­mus­suh­teessa, ja se vai­keut­taa asian ete­ne­mistä rikos­pro­ses­siin. Avio­liit­toon suos­tuva tyttö voi pelätä van­hem­piensa tai toi­sen heistä tap­pa­van itsensä, jos liit­toa ei sol­mita.

Pak­koa­vio­lii­ton sol­mi­mi­sen taus­talla saat­ta­vat vai­kut­taa myös oles­ke­lu­lu­van saa­mi­nen tai talou­del­li­set syyt. Jois­sa­kin tapauk­sissa on ollut kyse puh­taasti ihmis­kau­pasta. Rajan­veto ei ole aina help­poa, sillä avio­lii­toilla voi olla eri­lai­sia ja toi­siinsa nivou­tu­neita motii­veja.

Lasta kuultava myös yksin

Las­ten­suo­je­lun asiak­kaiksi on Hel­sin­gissä hakeu­tu­nut pak­koa­vio­liit­toa pelän­neitä tyt­töjä. Tilanne pal­jas­tuu usein vasta nuo­ren tul­tua ras­kaaksi. Yhtey­den­otto tulee monesti syn­ny­tys­sai­raa­lasta, mikäli per­heen osalta on nous­sut esiin mui­ta­kin huo­le­nai­heita.

– Mei­dän vii­mei­nen ja usein ainoa kei­nomme tur­vata lapsi on sijoit­taa hänet, pyr­kiä vah­vis­ta­maan lasta vas­tus­ta­maan pakko-avio­liit­toa ja kes­kus­tella van­hem­pien kanssa, Sanna Teiro toteaa.

Pak­koa­vio­lii­tosta tulee erot­taa jär­jes­tetty avio­liitto, missä osa­puo­let saat­taa yhteen jokin ulko­puo­li­nen taho. Liitto sol­mi­taan aina­kin jos­sain mää­rin kih­la­kump­pa­nien suos­tu­muk­sella. Virve-Maria Toi­vo­nen ker­too jär­jes­tet­ty­jen avio­liit­to­jen mää­rän kas­va­neen myös Suo­messa maa­han­muu­ton lisään­tyessä.

Lap­sia­vio­lii­tolla taas tar­koi­te­taan avio­liit­toa tai sen kal­taista suh­detta, jossa toi­nen tai molem­mat puo­li­soista ovat alle 18-vuo­tiaita. Kan­sain­vä­lis­ten sel­vi­tys­ten mukaan noin nel­jän­nes tai kol­man­nes län­si­maissa esiin tule­vista pak­koa­vio­lii­toista on lap­sia­vio­liit­toja.

Suo­messa avio­lii­ton sol­mi­mi­nen edel­lyt­tää 18 vuo­den ikää. Oikeus­mi­nis­te­riö voi eri­tyi­sestä syystä myön­tää myös alai­käi­selle luvan. Tilas­to­kes­kuk­sen mukaan vuonna 2015 sol­mit­tiin yhteensä 22 avio­liit­toa, joissa toi­nen puo­li­soista oli alai­käi­nen.

”Kaikki alai­käi­sinä avioi­tu­neet oli­vat nai­sia. Vain yhdek­sässä tapauk­sessa molem­milla puo­li­soilla oli koti­paikka Suo­messa”, Toi­vo­nen muis­tut­taa sel­vi­tyk­ses­sään.

Lap­sia­sia­val­tuu­tettu Tuo­mas Kurt­tila on kat­so­nut, ettei poik­keus­lu­pa­me­net­tely ole lap­sen oikeuk­sien eikä lap­sen edun mukaista. Se on käy­tän­nössä kir­jal­lista eikä lasta kuulla. Lap­selle annet­tava infor­maa­tio ja luot­ta­muk­sel­li­sen kuu­le­mis­ti­lai­suu­den jär­jes­tä­mi­nen ovat­kin Toi­vo­sen mie­lestä vähim­mäis­vaa­ti­muk­sia, jotta lap­seen koh­dis­tu­vista mah­dol­li­sista uhista voi­tai­siin saada riit­tä­västi tie­toa.

Aikui­sen apu ja tuki ovat lap­sen kuu­le­mi­sessa tär­keitä. Toi­vo­nen muis­tut­taa, että toi­si­naan lasta on kui­ten­kin suo­jel­tava van­hem­milta tai muilta lähei­siltä. Siksi lap­selle on tur­vat­tava mah­dol­li­suus tulla kuul­luksi myös yksin.

Sanna Tei­ron mukaan kuu­le­mis­ti­lai­suu­det eivät ole aina ongel­mat­to­mia. Mikäli lap­sen suo­men kie­len taito on riit­tä­mä­tön, on tul­kin mer­ki­tys rat­kai­seva. Välillä on käy­nyt ilmi, ettei lapsi uskalla puhua tul­kin ollessa läsnä.

– Jos­kus tulkki on kään­tä­nyt tar­koi­tuk­sella vää­rin. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jän on vai­kea näitä tilan­teita huo­mata oman kie­li­tai­dot­to­muu­tensa vuoksi, Teiro selit­tää.

– Lap­sen kuu­le­mi­nen, mutta myös luot­ta­muk­sen raken­ta­mi­nen lap­seen ovat ehdot­to­man tär­keitä. Tämä on resurs­si­ky­sy­mys. Var­sin­kin trau­ma­ti­soi­tu­neen lap­sen ollessa kyseessä tar­vi­taan useita tapaa­mi­sia, eikä lasta voi niissä kii­reh­tiä.

Sukupuolittunutta väkivaltaa

Satu Lid­ma­nin mukaan kun­niaan liit­ty­vässä väki­val­lassa yhtei­sön maine ja kun­nia aset­tu­vat yksi­lön tah­don edelle. Mies on hie­rark­ki­sesti nai­sen ylä­puo­lella, vaikka sosi­aa­li­nen kont­rolli kos­kee­kin molem­pia. Nai­sen kult­tuu­ri­nen liik­ku­ma­tila on ahdas. Hänen on totel­tava ja elet­tävä siveel­li­sesti.

– Mie­hen roo­liin kuu­luu ran­gaista yhtei­sön tul­kin­nan mukaan sivee­töntä naista. Näin tuo­te­taan kult­tuu­ri­sesti raken­tu­nutta suku­puo­lit­tu­nutta väki­val­taa.

Alis­tei­set val­ta­suh­teet ovat omi­nai­sia pat­riar­kaa­li­sille kult­tuu­reille. Näin oli myös esi­mo­der­nissa euroop­pa­lai­sessa yhteis­kun­nassa. Siellä ihan­teel­li­nen koti­ta­lous muo­dos­tui isän­nästä hal­lit­si­jana ja muusta talon­väestä hänen ala­mai­si­naan, joita isän­nän oli pidet­tävä kurissa ja nuh­teessa.

Kun­niae­tii­kan mukai­sessa elä­mässä, esi­mer­kiksi perin­tei­sessä arabi- tai kur­di­kult­tuu­rissa, nai­sen on otet­tava huo­mioon, että hänen käy­tök­sensä mää­rit­tää mui­den suh­tau­tu­mista naista lähellä ole­viin mie­hiin.

Nai­sen häpeäl­li­senä pidetty käy­tös voi viedä mie­heltä kai­ken mer­ki­tyk­sel­li­sen. Kont­rolli ja väki­valta naista koh­taan voi­vat näyt­täy­tyä ainoana ulos­pää­synä tilan­teesta. Myös homo­mie­het voi­vat jou­tua väki­val­lan koh­teeksi, koska he eivät sovi ihan­teel­li­sen mas­ku­lii­ni­suu­den muot­tiin.

– Vas­taa­via piir­teitä on sekä roma­ni­kult­tuu­rin perin­tei­sissä tul­kin­noissa että jois­sa­kin kris­til­li­sissä pien­kult­tuu­reissa kuten van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­silla, Lid­man toteaa.

Virve-Maria Toivosen mukaan turvapaikkaprosesseissa ilmi tuleviin pakkoavioliittoihin voi liittyä myös työ- tai prostituutioperäistä ihmiskauppaa.

Virve-Maria Toi­vo­sen mukaan tur­va­paik­ka­pro­ses­seissa ilmi tule­viin pak­koa­vio­liit­toi­hin voi liit­tyä myös työ- tai pros­ti­tuu­tio­pe­räistä ihmis­kaup­paa. Kuva: Liisa Takala

Viranomaisille koulutusta

Ihmi­soi­keus­liitto kehot­taa sel­vi­tyk­ses­sään tar­joa­maan viran­omai­sille kou­lu­tusta kun­nia­kä­si­tyk­sistä ja nii­hin liit­ty­västä väki­val­lasta. Ammat­ti­lai­sille tulisi kehit­tää sekä verk­ko­poh­jai­sia että muita laa­jasti levi­tet­tä­viä toi­min­taoh­jeita ja yhteis­työ­käy­tän­töjä. Tar­vetta olisi moniam­ma­til­li­sille työ­mal­leille.

Satu Lid­man suo­sit­te­lee kult­tuu­ri­sen­si­tii­vistä työ­otetta, mutta väki­val­taan syyl­lis­ty­nyttä tai siitä epäil­tyä ei tule koh­della silk­ki­han­sik­kain. Työn­te­ki­jöi­den on her­kis­tyt­tävä poh­ti­maan, miten kult­tuuri saat­taa vai­kut­taa ja rajata yksi­lön toi­min­taa.

– Mie­heltä saa­te­taan vaa­tia kont­rol­loin­tia jo lap­sena, kun vel­jien teh­tä­väksi tulee var­tioida sis­ko­jaan. Toi­saalta nai­sen voi olla vai­kea puhua väki­val­ta­ko­ke­muk­sista, koska hänellä on paine kun­nioit­taa vii­te­ryh­määnsä.

– Sen­si­tii­vyys on siis väki­val­lan dyna­mii­kan ja taus­to­jen ymmär­tä­mistä, ei mis­sään tapauk­sessa rikos­vas­tuun kaven­tu­mista eikä teko­jen hyväk­syn­tää, Lid­man täs­men­tää.

Virve-Maria Toi­vo­sen kuu­le­mat asian­tun­ti­jat perään­kuu­lut­ti­vat myös ohjeis­tuk­sen ja kou­lu­tuk­sen lisää­mistä. Luot­ta­muk­sen raken­ta­mista aut­taisi, jos eri­lai­siin aut­ta­mis- ja tuki­ver­kos­toi­hin saa­tai­siin maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia työn­te­ki­jöitä.

Toi­vo­sen haas­tat­te­luissa nousi esiin myös aja­tus las­ten­suo­je­lun työn­te­ki­jöi­den eri­kois­tu­mi­sesta. Osaa­mista voi­tai­siin kes­kit­tää tie­tyille työn­te­ki­jöille, jotka sekä teki­si­vät asia­kas­työtä että kon­sul­toi­si­vat muita.

Sanna Tei­ron mukaan las­ten­suo­jelu koh­taa Hel­sin­gissä usein moni­kult­tuu­ri­suutta lap­si­väes­tön raken­teen vuoksi. Kou­lu­tusta on tar­jolla moni­kult­tuu­ri­suutta, lähi­suh­de­vä­ki­val­taa ja kun­niaan liit­ty­vää väki­val­taa kos­ke­viin kysy­myk­siin.

Luen­noit­si­jana toi­mi­vat kau­pun­gin omat asian­tun­ti­jat, poliisi tai jär­jes­tö­jen edus­ta­jat. Hel­sin­gin kau­pun­gin lähi­suh­de­vä­ki­val­lan ehkäi­sy­työ­ryhmä ja Tur­val­li­nen Hel­sinki jär­jes­tä­vät sään­nöl­li­sesti kou­lu­tusta.

Käy­tössä ei ole eril­li­siä toi­min­taoh­jeita. Teiro ker­too las­ten­suo­je­lun työn­te­ki­jöi­den saa­neen kon­sul­taa­tioita asia­kas­ti­lan­teissa SOS-krii­si­kes­kuk­selta, tur­va­ko­deista, Monika-Nai­sista ja muista jär­jes­töistä.

Valmistelukin on rikos

Euroo­pan neu­vos­ton yleis­so­pi­mus, niin sanottu Istan­bu­lin sopi­mus, vel­voit­taa jäsen­val­tioita kri­mi­na­li­soi­maan avio­liit­toon pakot­ta­mi­sen. Suo­men rikos­laissa ei ole erik­seen täl­laista rikos­ni­mi­kettä. Oikeus­mi­nis­teri Antti Häk­kä­sen (kok.) mukaan avio­liit­toon pakot­ta­mi­nen on kui­ten­kin ran­gais­ta­vaa ihmis­kaup­pana, tör­keänä ihmis­kaup­pana tai pakot­ta­mi­sena.

– Ran­gais­ta­vaa on paitsi var­si­nai­nen pakot­ta­mi­nen myös hen­ki­lön luo­vut­ta­mi­nen, kul­jet­ta­mi­nen, vas­taa­not­ta­mi­nen ja majoit­ta­mi­nen hänen saat­ta­mi­sek­seen pak­koa­vio­liit­toon, Häk­kä­nen sanoo.

Pakot­ta­mi­sen val­mis­te­lua­kin kos­ke­vat teko­ta­vat ovat siten jo nyky­ään ran­gais­ta­via, samoin avun­anto ja muu osal­li­suus rikok­seen. Lain­sää­dän­nössä on huo­mioitu, että tekoon voi osal­lis­tua useita hen­ki­löitä eri roo­leissa.

– Lain­sää­däntö täyt­tää myös pak­koa­vio­liit­toa kos­ke­vat kan­sain­vä­li­set vel­voit­teet. Nykyi­sen avio­liit­to­lain mukaan kaikki avio­lii­ton pur­ka­mis­ta­pauk­set käsi­tel­lään avio­eroina. Koh­tuut­to­mia tilan­teita var­ten on sää­detty eri­tyi­nen sovit­te­lusään­nös omai­suu­den osi­tusta var­ten.

Häk­kä­nen koros­taa, että pak­koa­vio­liit­toi­hin puut­tu­mi­sessa tär­keää on ehkäi­sevä toi­minta. Kes­keistä on ilmiön tun­nis­ta­mi­nen ja viran­omai­syh­teis­työn toi­mi­vuus. Oikeus­mi­nis­te­riö kut­sui­kin vuo­den 2017 lopulla viran­omais­ta­hoja ajan­koh­tais­kes­kus­te­luun pak­koa­vio­liit­to­jen ehkäi­systä Suo­messa.

Minis­te­riössä sel­vi­te­tään myös alai­käi­sen avio­liit­toa kos­ke­vien sään­nös­ten uudis­tus­tar­vetta. Poik­keus­lu­paa hake­van tilan­teen sel­vit­tä­mistä on kehi­tet­tävä. On tar­kas­tel­tava, oli­siko tätä mah­dol­li­suutta perus­tel­tua rajoit­taa sää­tä­mällä avio­lii­ton sol­mi­mi­selle ehdo­ton alai­kä­raja.

– Tulen teke­mään lin­jauk­set mah­dol­lis­ten lain­muu­tos­ten val­mis­te­lusta kevään 2018 aikana, Häk­kä­nen lupaa.

Virve-Maria Toi­vo­sen haas­tat­te­le­mat asian­tun­ti­jat piti­vät avio­liit­toon pakot­ta­mi­sen eril­lis­kri­mi­na­li­soin­tia tai sen tar­peen sel­vit­tä­mistä oikeana. Hei­dän mie­les­tään lain­sää­dän­nön ollessa sel­keää tilaa ei jää tul­kin­noille. Pak­koa­vio­liitto tulisi nähdä ennen kaik­kea ihmi­soi­keus­louk­kauk­sena. Monet eivät pitä­neet ”ihmis­kau­pan” ja ”pakot­ta­mi­sen” tun­nus­mer­kis­töjä sopi­vina meillä tavat­ta­viin tyy­pil­li­siin tapauk­siin.

Istan­bu­lin sopi­muk­sen mukaan pak­koa­vio­lii­tot tulisi voida ”mitä­töidä, kumota tai pur­kaa aiheut­ta­matta uhreille koh­tuu­tonta talou­del­lista tai hal­lin­nol­lista taak­kaa”. Satu Lid­ma­nin mie­lestä avio­ero ei ole oikea rat­kaisu. Parempi vaih­toehto on mitä­töinti. Ero lei­maa ja sillä on oman­lai­si­aan oikeus­vai­ku­tuk­sia.

– Pak­koa­vio­liitto voi jäädä viran­omai­silta myös täy­sin pii­loon, mikäli sitä ei sol­mita Suo­men lain mukaan. Yhtei­sön hyväk­sy­mänä liitto on osa­puo­lille sitova ja tosi. Siitä ei pääse irti eroa­malla tai mitä­töi­mällä, Lid­man huo­maut­taa.

Silpomisesta on ilmoitettava

Sil­po­mi­sessa, josta käy­te­tään myös nimi­tystä ympä­ri­leik­kaus, on kyse tuhan­sia vuo­sia van­hasta, pää­osin afrik­ka­lai­sesta käy­tän­nöstä, joka sai alkunsa hei­mo­yh­tei­söissä. Perin­nettä har­joit­ta­vat niin mus­li­mit, juu­ta­lai­set, kris­ti­tyt kuin ani­mis­tit­kin. Maa­il­massa on tällä het­kellä arviolta yli 200 mil­joo­naa toi­men­pi­teen koh­teeksi jou­tu­nutta naista ja tyt­töä.

Syk­syllä 2017 jul­kais­tiin Fenix Hel­sinki ry:n sel­vi­tys Suo­messa syn­ty­nei­den maa­han­muut­ta­ja­taus­tais­ten tyt­tö­jen sukue­lin­ten sil­po­mi­sesta. Sel­vi­tyk­seen oli haas­ta­teltu nel­jää tyt­töä. He oli­vat olleet tapah­tu­ma­het­kellä 6–9‑vuotiaita. Sil­po­mi­set oli tehty joko Egyp­tissä, Soma­liassa, Ira­nissa tai Syy­riassa.

Epäi­lyjä tapah­tu­neista sil­po­mi­sista oli ollut ennen sel­vi­tys­tä­kin. Muun muassa sai­raa­loissa on ollut tapauk­sia, joissa tytöille on haettu apua sil­po­mi­sen jäl­kei­siin ongel­miin ja Turun yli­opis­tol­li­sessa kes­kus­sai­raa­lassa on tehty avaus­leik­kauk­sia.

Fenix Hel­sin­gin sel­vi­tys aiheutti jul­ki­suu­dessa kes­kus­te­lua. Ihme­tystä herätti se, että niin ter­vey­den­huol­lon ja kou­lu­ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lai­set kuin opet­ta­jat­kin oli­vat olleet tie­toi­sia vas­taa­vista tapauk­sista. He eivät kui­ten­kaan olleet teh­neet las­ten­suo­je­luil­moi­tusta tai riko­sil­moi­tusta.

– Sukue­lin­ten sil­po­mi­nen on vakava rikos, johon on aina puu­tut­tava. Rikos­laissa on sää­detty vel­vol­li­suus ilmoit­taa polii­sille val­mis­teilla ole­vasta tör­keästä pahoin­pi­te­lystä kuten sil­po­mi­sesta, sanoo oikeus­mi­nis­teri Häk­kä­nen.

Ilmoi­tus­vel­vol­li­suu­desta sää­de­tään myös las­ten­suo­je­lu­laissa. Uskon­nolla, tra­di­tiolla tai kult­tuu­rilla ei voida perus­tella tai oikeut­taa vaka­via väki­val­lan­te­koja. Minis­te­rin mie­lestä sil­po­mi­sen ehkäi­syssä tär­keim­mässä ase­massa ovat ter­vey­den­huolto ja las­ten­suo­jelu.

Häk­kä­nen ei pidä sil­po­mi­sen eril­lis­kri­mi­na­li­soin­tia tar­peel­li­sena. Teko on jo sää­detty ran­gais­ta­vaksi pahoin­pi­te­ly­ri­kok­sena. Lid­man on samoilla lin­joilla. Eril­lis­kri­mi­na­li­sointi voi aiheut­taa ilmiön pai­nu­mi­sen maan alle, koska se syyl­lis­tää yhtei­söjä. Sama riski kos­kee myös pak­koa­vio­liit­toja.

– Tie­toa sil­po­mi­sen ter­veys­vai­ku­tuk­sista pitää jakaa laa­jalti, myös jo neu­vo­loissa las­ten tule­ville isille ilman syyl­lis­tä­mistä, Lid­man ehdot­taa.

Hän muis­tut­taa nais­ten saat­ta­van kokea vain lei­ka­tun nai­sen ole­van sää­dyl­li­nen. Se on tapaa yllä­pi­tä­vissä yhtei­söissä ini­taa­tio­riitti, ja hyvän avio­lii­ton takaava puh­dis­ta­mi­nen. Mie­het eivät vält­tä­mättä tunne tästä aiheu­tu­via ter­vey­del­li­siä seu­rauk­sia, jotka voi­vat olla eli­ni­käi­siä ja jopa hen­gen­vaa­ral­li­sia.

– Saa­tu­aan tie­toa he saat­ta­vat alkaa puhua perin­nettä vas­taan. Tämä on oleel­lista, koska yksilö ei voi muut­taa näin syvälle juur­tu­neita tapoja. Sii­hen tar­vi­taan kol­lek­tii­vi­nen pää­tös. Nai­set pitä­vät perin­nettä yllä, mutta toi­mi­vat pat­riar­kaa­li­sen kult­tuu­rin ehdoilla, toteaa Lid­man.

Sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riö on myön­tä­nyt vuo­den 2017 lopulla 80 000 euron mää­rä­ra­han, jonka avulla laa­di­taan ja toi­meen­pan­naan uusi nais­ten ja tyt­tö­jen sil­po­mi­sen estä­mi­sen toi­min­taoh­jelma. Samalla kehi­te­tään ammat­ti­lai­sille kou­lu­tusta sil­po­mi­sen otta­mi­sesta puheeksi ja havait­tuun tekoon liit­ty­västä ilmoi­tus­vel­vol­li­suu­desta.

Markku Tasala

Lisä­tie­toa Tyt­tö­jen ja nais­ten ympä­ri­leik­kaus­ten (FGM) ehkäi­systä THL:n verk­ko­si­vuilta: https://urly.fi/Vz1.

 

Läh­teet

Ahmed, Ujuni & Ylis­pan­gar, Emmi (2017). Sel­vi­tys Suo­messa syn­ty­nei­den tyt­tö­jen ympä­ri­leik­kauk­sesta. Fenix Hel­sinki ry.

Han­sen, Saana, Maija Jäp­pi­nen, Johanna Lat­vala & Anni Sams (2016). Kun­nia­kä­si­tyk­set ja väki­valta – sel­vi­tys kun­niaan liit­ty­västä väki­val­lasta ja sii­hen puut­tu­mi­sesta Suo­messa. Ihmi­soi­keus­lii­ton jul­kaisu.

KKO:n tuo­mio 5.7.2017. Diaa­ri­nu­mero R2016/245.

Lid­man, Satu (2015). Väki­val­ta­kult­tuu­rin perintö. Suku­puoli, asen­teet ja his­to­ria. Gau­dea­mus.

Toi­vo­nen, Virve-Maria (2017). Pak­koa­vio­liit­to­jen esiin­ty­mi­nen ja ilmi­tulo Suo­messa. Kri­mi­no­lo­gian ja oikeus­po­li­tii­kan ins­ti­tuu­tin sel­vi­tys­muis­tio. Hel­sin­gin yli­opisto.