Suomessa kunniaan liittyvän väkivallan muodot vaihtelevat sosiaalisesta rajoittamisesta vakavaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Sosiaalityössä kohdataan perheen tai yhteisön kunnian vuoksi tehtyjä uhkauksia ja väkivallantekoja.

Ihmisoikeusli­iton selvi­tyk­sen mukaan vira­nomaisil­la ja ammat­ti­laisil­la on ”riit­tämät­tömät tiedot kun­ni­aan liit­tyvän väki­val­lan yhteisöl­li­sistä eri­ty­ispi­irteistä ja siihen puut­tumis­es­ta”. Osaami­nen vai­htelee, vaik­ka yksit­täisil­lä viran­halti­joil­la osaamista onkin.

Liit­to tarkastelee ilmiötä yht­enä sukupuolit­tuneen lähisuhde­väki­val­lan muo­tona. Näkökul­maa on korostanut väki­val­tatutk­i­ja, filosofi­an tohtori ja rikosoikeu­den his­to­ri­an dosent­ti Satu Lid­man Turun yliopis­tos­ta.

– Merkit­tävä ero lähisuhde­väki­val­lan ja kun­ni­aan liit­tyvän väki­val­lan välil­lä on se, että ensik­si maini­tun taustal­ta puut­tuu yhteisön tai suvun aiheut­ta­ma sosi­aa­li­nen paine ratkaista tilanne väki­val­loin, sanoo Lid­man.

Lähisuhde­väki­val­taa selit­tävät enem­män yksilön omat häpeän, turhau­tu­misen tai epäon­nis­tu­misen koke­muk­set. Jälkim­mäi­nen kytkey­tyy sel­l­aisi­in kult­tuurisi­in normei­hin ja tapoi­hin, jot­ka ovat pääosin kadon­neet län­si­maid­en kan­taväestö­jen kesku­ud­es­ta.

– Niitä ovat tiivis yhteisöl­lisyys, sukupuoliroolien voimakas eriy­tyneisyys ja sel­l­aiset haitalliset per­in­teet kuin tyt­tö­jen koulu­tuk­sen väheksymi­nen tai neit­syy­den ihan­noin­ti, Lid­man mainit­see.

Medi­as­sa on puhut­tu kun­ni­aan liit­tyvästä väki­val­las­ta tietyn­lais­ten pahoin­pite­ly­jen ja henkirikosten yhtey­dessä. Tek­i­jöik­si on esitet­ty maa­han­muut­ta­jataus­taisia miehiä tai yhteisöjä. Eri­tyis­es­ti mus­lim­ien kun­ni­akäsi­tyk­sien ja sek­suaal­imoraalin on kat­sot­tu johta­neen kon­flik­tei­hin.

Lid­manin mielestä väki­val­lan selit­tämi­nen pelkästään maa­han­muu­tol­la ja islamin-uskol­la vääristää mon­imutkaista todel­lisu­ut­ta. Vaik­ka kon­flik­tien taustal­la vaikut­ta­vat arvot ja niis­sä käyte­tyt toim­intata­vat ovat ris­tiri­idas­sa län­si­maisen oikeusval­tion peri­aat­tei­den kanssa, kyse on kult­tuuri­sista käytän­nöistä eikä uskon­nos­ta.

– Mut­ta väki­val­lan ja kult­tuurin yhdis­tämi­nen arkipuheessa on sekin usein harhaan­jo­htavaa. Väki­val­taa ei voi selit­tää kult­tuuril­la kokon­aisuute­na. Jokaises­sa kult­tuuris­sa on myös myön­teisiä ja rak­en­tavia piirteitä.

Pääsääntönä turvata lapsi

Ihmisoikeusli­iton selvi­tyk­sessä tode­taan kun­ni­aan liit­tyväl­lä väki­val­lal­la pyrit­tävän ”suo­jaa­maan tai palaut­ta­maan per­heen, suvun tai yhteisön kun­ni­aa kun epäil­lään, että henkilö ei nou­da­ta tai ei aio nou­dat­taa sukupuoleen ja sek­suaal­isu­u­teen liit­tyviä käyt­täy­tymis­sään­töjä, arvo­ja ja norme­ja”

Lid­manin mukaan väki­val­taan syyl­listyy tyyp­il­lis­es­ti naista lähel­lä ole­va mies kuten isä, aviomies, veli tai setä. Mies voi käyt­tää henkistä pain­os­tus­ta, kiristää ja uhkail­la. Hän saat­taa vahin­goit­taa naista fyy­sis­es­ti tai sek­suaalis­es­ti.

– Yhteisön näkökul­mas­ta osa väki­val­las­ta ehkäisee häpeää ennal­ta, Lid­man muis­tut­taa mainiten esimerkkeinä pakkoavi­o­li­itot ja tyt­tö­jen sukuelin­ten silpomis­per­in­teen.

Kun­ni­aan liit­tyvä väki­val­ta on suurim­mak­si osak­si henkistä. Nuorten naimat­tomien tyt­tö­jen vapaut­ta rajoite­taan vah­ti­mal­la hei­dän sosi­aal­isia suhteitaan, kän­nykänkäyt­töään ja pukeu­tu­mis­taan. Tyt­tö­jen ja nais­ten lisäk­si myös pojat ja miehet kohtaa­vat kun­ni­aan liit­tyvää pain­os­tus­ta ja väki­val­taa, eri­tyis­es­ti hei­dän kuu­lues­saan sukupuoli- ja sek­suaalivähem­mistöi­hin.

Ihmisoikeusli­iton selvi­tyk­sen poli­isi­asi­akir­ja-aineis­tossa yleisim­mät kun­ni­aan liit­tyväk­si väki­val­lak­si ymmär­re­tyt rikos­nimik­keet ovat pahoin­pite­ly ja laiton uhkaus. Jälkim­mäisessä on useim­miten kyse tap­pouhkauk­ses­ta.

Helsin­gin kaupun­gin vs. las­ten­suo­jelun sosi­aal­i­työn pääl­likkö San­na Teiro ker­too sosi­aal­i­työssä ilmenevän ajoit­tain täl­laisia uhkauk­sia tai väki­val­lanteko­ja.

– Usein ne nou­se­vat esi­in nuoren tytön aloit­taes­sa seu­rustelun tai liikkues­sa koulukave­r­ien kanssa suvun sään­töjä vapaam­min. Yhtey­de­not­to­ja tulee koulus­ta tai nuorelta itseltään. Joskus tyt­tö uhataan lähet­tää pois Suomes­ta.

– Pääsään­tönä meil­lä on tur­va­ta lap­si vaik­ka sijoit­ta­mal­la ja käy­dä keskustelua per­heen kanssa, Teiro sanoo.

Valitet­ta­van usein nuoret peru­vat ker­to­muk­sen­sa per­heen pain­os­tuk­sen alla. Näin rikos­tutkin­nas­ta ei ole apua. Teiron mukaan nuori joutuu otta­maan suuren riskin pitäessään kiin­ni ”suo­ma­lais­es­ta” elämän­tavas­ta. Hän­tä uhkaa hylkäämi­nen.

– Muis­tan use­am­man tilanteen, jos­sa nuori on päätet­ty sijoit­taa, minkä jäl­keen hänen van­hempansa ovat hylän­neet hänet.

– Työntekijöille ei usein jää muuta keinoa turvata lapsi kuin sijoittaa hänet, Sanna Teiro toteaa.

Helsingis­sä las­ten­suo­jelun asi­akkaik­si hakeu­tuu pakkoavi­o­li­it­toa pelkääviä tyt­töjä.
– Työn­tek­i­jöille ei usein jää muu­ta keinoa tur­va­ta lap­si kuin sijoit­taa hänet, San­na Teiro toteaa. Kuva: Veikko Somer­puro

Fadimen kunniamurha

Kun­ni­aan liit­tyvälle väki­val­lalle on antanut pohjo­is­maiset kasvot ruot­salainen kur­di­taus­tainen nainen Fadime Sahin­dal. Hän jou­tui kun­ni­a­murhan uhrik­si Upp­salas­sa vuon­na 2002. Per­he ei hyväksynyt Sahin­dalin suhdet­ta irani­lais-ruot­salaiseen mieheen. Pari jou­tui jatku­vasti piileskelemään ja pelkäämään.

Tytärtä ran­gais­ti­in per­heen kunn­ian täh­den. Rakas­tuneet nuoret pahoin­pidelti­in. Poikaystävän kuole­ma liiken­neon­net­to­muudessa ei pois­tanut moraalit­tomana pide­tyn sek­suaal­isuh­teen häpeää. Sahin­dal oli rohkea ja toi koke­muk­sen­sa julk­isu­u­teen. Osin medi­anäkyvyy­den takia hänen isän­sä ja vel­jen­sä oli tuomit­tu lait­tomista uhkauk­sista ja pahoin­pitelystä. Tytär meni isän­sä este­ly­istä huoli­mat­ta kuolleen poikaystävän­sä hau­dalle. Isä saa­pui paikalle ja ampui hänet kuo­li­aak­si. Isä tuomit­ti­in teosta elinkautiseen vankeu­teen.

Suomes­sa ei vira­nomais­ten tietoon ole tul­lut kun­ni­a­murhak­si määritel­tyä henkirikos­ta. Helsin­gin käräjäoikeus antoi kesäl­lä 2015 tiet­tävästi ensim­mäisen tuomion kun­ni­akäsi­tyk­sil­lä perustel­lun henkirikok­sen valmis­telus­ta. Irak­i­lais­taus­tainen 20-vuo­tias mies oli pahoin­pidel­lyt tois­tu­vasti 16-vuo­ti­as­ta sis­ar­taan ja rajoit­tanut hänen sosi­aal­isia suhteitaan. Sis­aren karat­tua kotoa veli oli lähet­tänyt sis­aren ystävän puhe­limeen lukuisia vieste­jä, jois­sa hän oli van­nonut tap­pa­vansa sis­aren. Veli tuomit­ti­in yli kahdek­si vuodek­si ehdot­tomaan vankeu­teen.

Hov­ioikeudessa syyte törkeän hen­keen tai ter­vey­teen kohdis­tu­van rikok­sen valmis­telun osalta kumot­ti­in. Tek­i­jä sai tuomion vain pahoin­pitelystä. Korkein oikeus vapaut­ti miehen viime heinäku­us­sa lop­ullis­es­ti valmis­telua koske­neesta syyt­teestä. 

KKO korosti ennakkopäätök­sessään, ettei ”pelkkiä paho­ja ajatuk­sia” voi­da krim­i­nal­isoi­da. Yleinen valmius väki­val­lan käyt­töön ei riit­tänyt osoit­ta­maan, että syytet­ty olisi tehnyt yksi­tyisko­htaisen suun­nitel­man sis­aren­sa tap­pamis­es­ta.

Oikeusmin­is­teri Antti Häkkä­nen ker­too, että törkeimpi­en rikosten valmis­telua koske­vat sään­nök­set lisät­ti­in rikoslaki­in vuon­na 2013.

– Törkeimpi­en rikosten valmis­telu­un voidaan puut­tua tehokkaasti, kun valmis­telua on syytä epäil­lä eli esi­tutk­in­takyn­nys ylit­tyy. Sään­te­ly täyt­tää siten tarkoituk­sen­sa, vaik­ka osa valmis­telua koske­vista syyt­teistä tuleekin hylä­tyk­si.

Yli puo­let väki­val­tarikok­sen valmis­telua koske­vista syyt­teistä on vuosi­na 2013–2016 johtanut syyk­si luke­vaan tuomioon. Tilas­tot viit­taa­vat Häkkäsen mielestä siihen, että sään­te­lyä voidaan pitää toimi­vana.

– Tehokasta moni­ammatillista yhteis­työtä on se, että lastensuojelu­viranomaiset ja poliisi yhdessä kehittävät keinoja kunniaan liittyvään väkivaltaan puuttumiseksi, Antti Häkkänen esittää.

– Tehokas­ta moni­ammatillista yhteis­työtä on se, että lastensuojelu­viranomaiset ja poli­isi yhdessä kehit­tävät keino­ja kun­ni­aan liit­tyvään väki­val­taan puut­tumisek­si, Antti Häkkä­nen esit­tää. Kuva: Lau­ra Koti­la, val­tioneu­vos­ton kanslia

Pakkoavioliittoja solmitaan

Helsin­gin yliopis­ton Krim­i­nolo­gian ja oikeus-poli­ti­ikan insti­tu­ut­ti laati viime vuon­na oikeusmin­is­ter­iön pyyn­nöstä selvi­tyk­sen pakkoavi­o­li­it­to­jen esi­in­tymis­es­tä ja ilmi­t­u­losta Suomes­sa.

Selvi­tyk­sen toteut­tanut tutk­i­ja, oikeusti­eteen tohtori Virve-Maria Toivo­nen määrit­telee pakkoavi­o­li­iton tässä yhtey­dessä avi­o­li­itok­si tai sen kaltaisek­si suh­teek­si, ”jos­sa toinen – tai molem­mat puolisoista – ei ole voin­ut itse vaikut­taa avi­o­li­iton solmimiseen tai puoli­son val­in­taan pelkäämät­tä uhkaa tai pain­os­tus­ta per­heen tai suvun tahol­ta”.

Uhka tai pain­os­tus ymmär­retään tapah­tu­vak­si niin fyy­sisenä, psyykkisenä, taloudel­lise­na kuin hen­gel­lisenäkin. Merk­i­tys­tä ei ole sil­lä, tun­nus­taako Suomen lain­säädän­tö pakol­la solmi­tun avi­o­li­iton.

Selvi­tyk­sen tekemiseen kan­nus­ti­vat eri toim­i­joiden havain­not ilmiöstä. Haas­tateltavina kuul­ti­in tois­takym­men­tä virkami­estä ja jär­jestö­jen työn­tek­i­jää, joiden edus­tamista tahoista mainit­takoon pääkaupunkiseudun las­ten­suo­jelu, Las­ten­suo­jelun Keskus­li­it­to, Voimavarakeskus Moni­ka ja Maa­han­muut­tovi­ras­to.

Pakkoavi­o­li­it­toi­hin tör­mätään joitakin kym­meniä ker­to­ja vuosit­tain, mitä määrää haas­tatel­lut pitivät vain ”jäävuoren huip­puna”. Tieto tapauk­sista tai niitä koske­vista epäi­ly­istä voi tul­la uhril­ta itseltään, tämän läheiseltä tai toiselta vira­nomaiselta. Eniten yhtey­de­not­to­ja saadaan toisen asteen oppi­laitok­sis­sa toimivil­ta ammat­ti­laisil­ta.

”Koul­ul­ta tullei­den ilmoi­tusten perus­teena voi olla tytön oma ker­to­mus tai opet­ta­jan huoli kadon­neesta oppi­laas­ta”, Toivo­nen kir­joit­taa selvi­tyk­sessään.

Haas­tatel­lut eivät useinkaan halun­neet nimetä määrät­tyjä aluei­ta tai kult­tuure­ja, joista saa­pu­via ihmisiä pakkoavi­o­li­itot koske­vat. Täl­lä het­kel­lä koros­tu­vat Syyr­ia, Soma­lia, Afgan­istan ja Iran sen takia, että noista maista on tul­lut väkeä Suomeen viime aikoina eniten.

Pakkoavi­o­li­itot eivät juuri näy poli­isi- tai tuomiois­tu­in­ti­las­tois­sa. Pakot­ta­mi­nen tapah­tuu tyyp­il­lis­es­ti läheis- tai luot­ta­mus­suh­teessa, ja se vaikeut­taa asian eten­e­mistä rikospros­es­si­in. Avi­o­li­it­toon suos­tu­va tyt­tö voi pelätä van­hempi­en­sa tai toisen heistä tap­pa­van itsen­sä, jos liit­toa ei solmi­ta.

Pakkoavi­o­li­iton solmimisen taustal­la saat­ta­vat vaikut­taa myös oleskelu­lu­van saami­nen tai taloudel­liset syyt. Jois­sakin tapauk­sis­sa on ollut kyse puh­taasti ihmiskau­pas­ta. Rajan­ve­to ei ole aina help­poa, sil­lä avi­o­li­itoil­la voi olla eri­laisia ja toisi­in­sa nivoutunei­ta moti­ive­ja.

Lasta kuultava myös yksin

Las­ten­suo­jelun asi­akkaik­si on Helsingis­sä hakeu­tunut pakkoavi­o­li­it­toa pelän­neitä tyt­töjä. Tilanne pal­jas­tuu usein vas­ta nuoren tul­tua raskaak­si. Yhtey­de­not­to tulee mon­esti syn­ny­tys­sairaalas­ta, mikäli per­heen osalta on nous­sut esi­in muitakin huole­nai­hei­ta.

– Mei­dän viimeinen ja usein ain­oa keinomme tur­va­ta lap­si on sijoit­taa hänet, pyrk­iä vahvis­ta­maan las­ta vas­tus­ta­maan pakko-avi­o­li­it­toa ja keskustel­la van­hempi­en kanssa, San­na Teiro toteaa.

Pakkoavi­o­li­itos­ta tulee erot­taa jär­jestet­ty avi­o­li­it­to, mis­sä osa­puo­let saat­taa yhteen jokin ulkop­uo­li­nen taho. Liit­to solmi­taan ainakin jos­sain määrin kih­lakump­panien suos­tu­muk­sel­la. Virve-Maria Toivo­nen ker­too jär­jestet­ty­jen avi­o­li­it­to­jen määrän kas­va­neen myös Suomes­sa maa­han­muu­ton lisään­tyessä.

Lap­si­avi­o­li­itol­la taas tarkoite­taan avi­o­li­it­toa tai sen kaltaista suhdet­ta, jos­sa toinen tai molem­mat puolisoista ovat alle 18-vuo­ti­ai­ta. Kan­sain­välis­ten selvi­tys­ten mukaan noin neljännes tai kol­mannes län­si­mais­sa esi­in tule­vista pakkoavi­o­li­itoista on lap­si­avi­o­li­it­to­ja.

Suomes­sa avi­o­li­iton solmimi­nen edel­lyt­tää 18 vuo­den ikää. Oikeusmin­is­ter­iö voi eri­tyis­es­tä syys­tä myön­tää myös alaikäiselle luvan. Tilas­tokeskuk­sen mukaan vuon­na 2015 solmit­ti­in yhteen­sä 22 avi­o­li­it­toa, jois­sa toinen puolisoista oli alaikäi­nen.

”Kaik­ki alaikäis­inä avioituneet oli­vat naisia. Vain yhdek­sässä tapauk­ses­sa molem­mil­la puolisoil­la oli koti­paik­ka Suomes­sa”, Toivo­nen muis­tut­taa selvi­tyk­sessään.

Lap­si­asi­aval­tu­utet­tu Tuo­mas Kurt­ti­la on kat­sonut, ettei poikkeuslu­pamenet­te­ly ole lapsen oikeuk­sien eikä lapsen edun mukaista. Se on käytän­nössä kir­jal­lista eikä las­ta kuul­la. Lapselle annet­ta­va infor­maa­tio ja luot­ta­muk­sel­lisen kuulemisti­laisu­u­den jär­jestämi­nen ovatkin Toivosen mielestä vähim­mäis­vaa­timuk­sia, jot­ta lapseen kohdis­tu­vista mah­dol­li­sista uhista voitaisi­in saa­da riit­tävästi tietoa.

Aikuisen apu ja tuki ovat lapsen kuulemises­sa tärkeitä. Toivo­nen muis­tut­taa, että toisi­naan las­ta on kuitenkin suo­jelta­va van­hem­mil­ta tai muil­ta läheisiltä. Sik­si lapselle on tur­vat­ta­va mah­dol­lisu­us tul­la kuul­luk­si myös yksin.

San­na Teiron mukaan kuulemisti­laisu­udet eivät ole aina ongel­mat­to­mia. Mikäli lapsen suomen kie­len taito on riit­tämätön, on tulkin merk­i­tys ratkai­se­va. Välil­lä on käynyt ilmi, ettei lap­si uskalla puhua tulkin ollessa läs­nä.

– Joskus tulk­ki on kään­tänyt tarkoituk­sel­la väärin. Sosi­aal­i­työn­tek­i­jän on vaikea näitä tilantei­ta huo­ma­ta oman kieli­taidot­to­muuten­sa vuok­si, Teiro selit­tää.

– Lapsen kuulem­i­nen, mut­ta myös luot­ta­muk­sen rak­en­t­a­mi­nen lapseen ovat ehdot­toman tärkeitä. Tämä on resurssikysymys. Varsinkin trau­ma­ti­soituneen lapsen ollessa kyseessä tarvi­taan usei­ta tapaamisia, eikä las­ta voi niis­sä kiire­htiä.

Sukupuolittunutta väkivaltaa

Satu Lid­manin mukaan kun­ni­aan liit­tyvässä väki­val­las­sa yhteisön maine ja kun­nia aset­tuvat yksilön tah­don edelle. Mies on hier­arkkises­ti naisen yläpuolel­la, vaik­ka sosi­aa­li­nen kon­trol­li kos­keekin molem­pia. Naisen kult­tuuri­nen liikku­mati­la on ahdas. Hänen on totelta­va ja elet­tävä siveel­lis­es­ti.

– Miehen rooli­in kuu­luu ran­gaista yhteisön tulkin­nan mukaan siveetön­tä naista. Näin tuote­taan kult­tuuris­es­ti rak­en­tunut­ta sukupuolit­tunut­ta väki­val­taa.

Alis­teiset val­ta­suh­teet ovat omi­naisia patri­arkaal­isille kult­tuureille. Näin oli myös esi­mod­ernissa euroop­palaises­sa yhteiskun­nas­sa. Siel­lä ihanteelli­nen koti­talous muo­dos­tui isän­nästä hal­lit­si­jana ja muus­ta talon­väestä hänen ala­maisi­naan, joi­ta isän­nän oli pidet­tävä kuris­sa ja nuh­teessa.

Kun­ni­aeti­ikan mukaises­sa elämässä, esimerkik­si per­in­teisessä ara­bi- tai kur­dikult­tuuris­sa, naisen on otet­ta­va huomioon, että hänen käytök­sen­sä määrit­tää muiden suh­tau­tu­mista naista lähel­lä ole­vi­in miehi­in.

Naisen häpeäl­lisenä pidet­ty käytös voi viedä mieheltä kaiken merk­i­tyk­sel­lisen. Kon­trol­li ja väki­val­ta naista kohtaan voivat näyt­täy­tyä ain­oana ulospääsynä tilanteesta. Myös homomiehet voivat joutua väki­val­lan kohteek­si, kos­ka he eivät sovi ihanteel­lisen maskuli­in­isu­u­den muot­ti­in.

– Vas­taavia piirteitä on sekä romanikult­tuurin per­in­tei­sis­sä tulkin­nois­sa että jois­sakin kris­til­li­sis­sä pienkult­tuureis­sa kuten van­hoil­lislesta­di­o­laisil­la, Lid­man toteaa.

Virve-Maria Toivosen mukaan turvapaikkaprosesseissa ilmi tuleviin pakkoavioliittoihin voi liittyä myös työ- tai prostituutioperäistä ihmiskauppaa.

Virve-Maria Toivosen mukaan tur­va­paikkapros­es­seis­sa ilmi tule­vi­in pakkoavi­o­li­it­toi­hin voi liit­tyä myös työ- tai pros­ti­tuu­tiop­eräistä ihmiskaup­paa. Kuva: Liisa Takala

Viranomaisille koulutusta

Ihmisoikeusli­it­to kehot­taa selvi­tyk­sessään tar­joa­maan vira­nomaisille koulu­tus­ta kun­ni­akäsi­tyk­sistä ja niihin liit­tyvästä väki­val­las­ta. Ammat­ti­laisille tulisi kehit­tää sekä verkkopo­h­jaisia että mui­ta laa­jasti levitet­täviä toim­intao­hjei­ta ja yhteistyökäytän­töjä. Tarvet­ta olisi moni­ammatil­lisille työ­malleille.

Satu Lid­man suosit­telee kult­tuurisen­si­ti­ivistä työotet­ta, mut­ta väki­val­taan syyl­listynyt­tä tai siitä epäiltyä ei tule kohdel­la silkki­han­sikkain. Työn­tek­i­jöi­den on herk­istyt­tävä pohti­maan, miten kult­tuuri saat­taa vaikut­taa ja raja­ta yksilön toim­intaa.

– Mieheltä saate­taan vaa­tia kon­trol­loin­tia jo lapse­na, kun veljien tehtäväk­si tulee var­tioi­da sisko­jaan. Toisaal­ta naisen voi olla vaikea puhua väki­val­takoke­muk­sista, kos­ka hänel­lä on paine kun­nioit­taa viiteryh­mään­sä.

– Sen­si­ti­ivyys on siis väki­val­lan dynami­ikan ja taus­to­jen ymmärtämistä, ei mis­sään tapauk­ses­sa rikos­vas­tu­un kaven­tu­mista eikä teko­jen hyväksyn­tää, Lid­man täs­men­tää.

Virve-Maria Toivosen kuulemat asiantun­ti­jat peräänku­u­lut­ti­vat myös ohjeis­tuk­sen ja koulu­tuk­sen lisäämistä. Luot­ta­muk­sen rak­en­tamista aut­taisi, jos eri­laisi­in aut­tamis- ja tukiverkos­toi­hin saataisi­in maa­han­muut­ta­jataus­taisia työn­tek­i­jöitä.

Toivosen haas­tat­teluis­sa nousi esi­in myös aja­tus las­ten­suo­jelun työn­tek­i­jöi­den erikois­tu­mis­es­ta. Osaamista voitaisi­in keskit­tää tiety­ille työn­tek­i­jöille, jot­ka sekä tek­i­sivät asi­akastyötä että kon­sul­toisi­vat mui­ta.

San­na Teiron mukaan las­ten­suo­jelu kohtaa Helsingis­sä usein monikult­tuurisu­ut­ta lap­siväestön rak­en­teen vuok­si. Koulu­tus­ta on tar­jol­la monikult­tuurisu­ut­ta, lähisuhde­väki­val­taa ja kun­ni­aan liit­tyvää väki­val­taa koske­vi­in kysymyk­si­in.

Luen­noit­si­jana toimi­vat kaupun­gin omat asiantun­ti­jat, poli­isi tai jär­jestö­jen edus­ta­jat. Helsin­gin kaupun­gin lähisuhde­väki­val­lan ehkäisy­työryh­mä ja Tur­valli­nen Helsin­ki jär­jestävät sään­nöl­lis­es­ti koulu­tus­ta.

Käytössä ei ole eril­lisiä toim­intao­hjei­ta. Teiro ker­too las­ten­suo­jelun työn­tek­i­jöi­den saa­neen kon­sul­taa­tioi­ta asi­akasti­lanteis­sa SOS-kri­isikeskuk­selta, tur­vakodeista, Moni­ka-Nai­sista ja muista jär­jestöistä.

Valmistelukin on rikos

Euroopan neu­vos­ton yleis­sopimus, niin san­ot­tu Istan­bu­lin sopimus, velvoit­taa jäsen­val­tioi­ta krim­i­nal­isoimaan avi­o­li­it­toon pakot­tamisen. Suomen rikoslais­sa ei ole erik­seen täl­laista rikos­nimiket­tä. Oikeusmin­is­teri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan avi­o­li­it­toon pakot­ta­mi­nen on kuitenkin ran­gais­tavaa ihmiskaup­pana, törkeänä ihmiskaup­pana tai pakot­tamise­na.

– Ran­gais­tavaa on pait­si varsi­nainen pakot­ta­mi­nen myös henkilön luovut­ta­mi­nen, kul­jet­ta­mi­nen, vas­taan­ot­ta­mi­nen ja majoit­ta­mi­nen hänen saat­tamisek­seen pakkoavi­o­li­it­toon, Häkkä­nen sanoo.

Pakot­tamisen valmis­telu­akin koske­vat teko­ta­vat ovat siten jo nykyään ran­gais­tavia, samoin avu­nan­to ja muu osal­lisu­us rikok­seen. Lain­säädän­nössä on huomioitu, että tekoon voi osal­lis­tua usei­ta henkilöitä eri rooleis­sa.

– Lain­säädän­tö täyt­tää myös pakkoavi­o­li­it­toa koske­vat kan­sain­väliset velvoit­teet. Nykyisen avi­o­li­it­to­lain mukaan kaik­ki avi­o­li­iton purkamistapauk­set käsitel­lään avio­eroina. Kohtu­ut­to­mia tilantei­ta varten on säädet­ty eri­tyi­nen sovit­telusään­nös omaisu­u­den osi­tus­ta varten.

Häkkä­nen korostaa, että pakkoavi­o­li­it­toi­hin puut­tumises­sa tärkeää on ehkäi­sevä toim­inta. Keskeistä on ilmiön tun­nist­a­mi­nen ja vira­nomaisy­hteistyön toimivu­us. Oikeusmin­is­ter­iö kut­suikin vuo­den 2017 lop­ul­la vira­nomais­ta­ho­ja ajanko­htaiskeskustelu­un pakkoavi­o­li­it­to­jen ehkäisys­tä Suomes­sa.

Min­is­ter­iössä selvitetään myös alaikäisen avi­o­li­it­toa koske­vien sään­nösten uud­is­tus­tarvet­ta. Poikkeuslu­paa hake­van tilanteen selvit­tämistä on kehitet­tävä. On tarkastelta­va, olisiko tätä mah­dol­lisu­ut­ta perustel­tua rajoit­taa säätämäl­lä avi­o­li­iton solmimiselle ehdo­ton alaikära­ja.

– Tulen tekemään lin­jauk­set mah­dol­lis­ten lain­muu­tosten valmis­telus­ta kevään 2018 aikana, Häkkä­nen lupaa.

Virve-Maria Toivosen haas­tat­telemat asiantun­ti­jat pitivät avi­o­li­it­toon pakot­tamisen eril­liskrim­i­nal­isoin­tia tai sen tarpeen selvit­tämistä oikeana. Hei­dän mielestään lain­säädän­nön ollessa selkeää tilaa ei jää tulkin­noille. Pakkoavi­o­li­it­to tulisi nähdä ennen kaikkea ihmisoikeusloukkauk­se­na. Mon­et eivät pitäneet ”ihmiskau­pan” ja ”pakot­tamisen” tun­nus­merk­istöjä sopiv­ina meil­lä tavat­tavi­in tyyp­il­lisi­in tapauk­si­in.

Istan­bu­lin sopimuk­sen mukaan pakkoavi­o­li­itot tulisi voi­da ”mitätöidä, kumo­ta tai purkaa aiheut­ta­mat­ta uhreille kohtu­u­ton­ta taloudel­lista tai hallinnol­lista taakkaa”. Satu Lid­manin mielestä avio­ero ei ole oikea ratkaisu. Parem­pi vai­h­toe­hto on mitätöin­ti. Ero leimaa ja sil­lä on oman­laisi­aan oikeusvaiku­tuk­sia.

– Pakkoavi­o­li­it­to voi jäädä vira­nomaisil­ta myös täysin piiloon, mikäli sitä ei solmi­ta Suomen lain mukaan. Yhteisön hyväksymänä liit­to on osa­puo­lille sito­va ja tosi. Siitä ei pääse irti eroa­mal­la tai mitätöimäl­lä, Lid­man huo­maut­taa.

Silpomisesta on ilmoitettava

Silpomises­sa, jos­ta käytetään myös nim­i­tys­tä ympärileikkaus, on kyse tuhan­sia vuosia van­has­ta, pääosin afrikkalais­es­ta käytän­nöstä, joka sai alkun­sa heimoy­hteisöis­sä. Perin­net­tä har­joit­ta­vat niin mus­lim­it, juu­ta­laiset, kris­ti­tyt kuin ani­mistitkin. Maail­mas­sa on täl­lä het­kel­lä arvi­ol­ta yli 200 miljoon­aa toimen­piteen kohteek­si joutunut­ta naista ja tyt­töä.

Syksyl­lä 2017 julka­isti­in Fenix Helsin­ki ry:n selvi­tys Suomes­sa syn­tynei­den maa­han­muut­ta­jataus­tais­ten tyt­tö­jen sukuelin­ten silpomis­es­ta. Selvi­tyk­seen oli haas­tatel­tu neljää tyt­töä. He oli­vat olleet tapah­tuma­hetkel­lä 6–9‑vuotiaita. Silpomiset oli tehty joko Egyp­tis­sä, Soma­lias­sa, Iranis­sa tai Syyr­i­as­sa.

Epäi­lyjä tapah­tuneista silpomi­sista oli ollut ennen selvi­tys­täkin. Muun muas­sa sairaalois­sa on ollut tapauk­sia, jois­sa tytöille on haet­tu apua silpomisen jälkeisi­in ongelmi­in ja Turun yliopis­tol­lises­sa keskus­sairaalas­sa on tehty avausleikkauk­sia.

Fenix Helsin­gin selvi­tys aiheut­ti julk­isu­udessa keskustelua. Ihme­tys­tä herät­ti se, että niin ter­vey­den­huol­lon ja kouluter­vey­den­huol­lon ammat­ti­laiset kuin opet­ta­jatkin oli­vat olleet tietoisia vas­taav­ista tapauk­sista. He eivät kuitenkaan olleet tehneet las­ten­suo­jeluil­moi­tus­ta tai rikosil­moi­tus­ta.

– Sukuelin­ten silpomi­nen on vaka­va rikos, johon on aina puu­tut­ta­va. Rikoslais­sa on säädet­ty velvol­lisu­us ilmoit­taa poli­isille valmis­teil­la olev­as­ta törkeästä pahoin­pitelystä kuten silpomis­es­ta, sanoo oikeusmin­is­teri Häkkä­nen.

Ilmoi­tusvelvol­lisu­ud­es­ta sääde­tään myös las­ten­suo­jelu­lais­sa. Uskon­nol­la, tra­di­ti­ol­la tai kult­tuuril­la ei voi­da perustel­la tai oikeut­taa vakavia väki­val­lanteko­ja. Min­is­terin mielestä silpomisen ehkäisyssä tärkeim­mässä ase­mas­sa ovat ter­vey­den­huolto ja las­ten­suo­jelu.

Häkkä­nen ei pidä silpomisen eril­liskrim­i­nal­isoin­tia tarpeel­lise­na. Teko on jo säädet­ty ran­gais­tavak­si pahoin­pite­lyrikok­se­na. Lid­man on samoil­la lin­joil­la. Eril­liskrim­i­nal­isoin­ti voi aiheut­taa ilmiön pain­u­misen maan alle, kos­ka se syyl­listää yhteisöjä. Sama ris­ki kos­kee myös pakkoavi­o­li­it­to­ja.

– Tietoa silpomisen ter­veysvaiku­tuk­sista pitää jakaa laa­jalti, myös jo neu­volois­sa las­ten tuleville isille ilman syyl­listämistä, Lid­man ehdot­taa.

Hän muis­tut­taa nais­ten saat­ta­van kokea vain leikatun naisen ole­van säädylli­nen. Se on tapaa ylläpitävis­sä yhteisöis­sä ini­taa­tiori­it­ti, ja hyvän avi­o­li­iton takaa­va puhdis­t­a­mi­nen. Miehet eivät vält­tämät­tä tunne tästä aiheutu­via ter­vey­del­lisiä seu­rauk­sia, jot­ka voivat olla elinikäisiä ja jopa hen­gen­vaar­al­lisia.

– Saat­u­aan tietoa he saat­ta­vat alkaa puhua perin­net­tä vas­taan. Tämä on oleel­lista, kos­ka yksilö ei voi muut­taa näin syvälle juur­tunei­ta tapo­ja. Siihen tarvi­taan kollek­ti­ivi­nen päätös. Naiset pitävät perin­net­tä yllä, mut­ta toimi­vat patri­arkaalisen kult­tuurin ehdoil­la, toteaa Lid­man.

Sosi­aali- ja ter­veysmin­is­ter­iö on myön­tänyt vuo­den 2017 lop­ul­la 80 000 euron määrära­han, jon­ka avul­la laa­di­taan ja toimeen­pan­naan uusi nais­ten ja tyt­tö­jen silpomisen estämisen toim­intao­hjel­ma. Samal­la kehitetään ammat­ti­laisille koulu­tus­ta silpomisen ottamis­es­ta puheek­si ja havait­tuun tekoon liit­tyvästä ilmoi­tusvelvol­lisu­ud­es­ta.

Markku Tasala

Lisäti­etoa Tyt­tö­jen ja nais­ten ympärileikkausten (FGM) ehkäisys­tä THL:n verkko­sivuil­ta: https://urly.fi/Vz1.

 

Läh­teet

Ahmed, Uju­ni & Ylispan­gar, Emmi (2017). Selvi­tys Suomes­sa syn­tynei­den tyt­tö­jen ympärileikkauk­ses­ta. Fenix Helsin­ki ry.

Hansen, Saana, Mai­ja Jäp­pinen, Johan­na Lat­vala & Anni Sams (2016). Kun­ni­akäsi­tyk­set ja väki­val­ta – selvi­tys kun­ni­aan liit­tyvästä väki­val­las­ta ja siihen puut­tumis­es­ta Suomes­sa. Ihmisoikeusli­iton julka­isu.

KKO:n tuomio 5.7.2017. Diaar­inu­mero R2016/245.

Lid­man, Satu (2015). Väki­val­takult­tuurin per­in­tö. Sukupuoli, asen­teet ja his­to­ria. Gaudea­mus.

Toivo­nen, Virve-Maria (2017). Pakkoavi­o­li­it­to­jen esi­in­tymi­nen ja ilmi­t­u­lo Suomes­sa. Krim­i­nolo­gian ja oikeuspoli­ti­ikan insti­tuutin selvi­tys­muis­tio. Helsin­gin yliopis­to.