Helmikuun 24. päivä 2022 pysyy monen suomalaisen muistissa. Venäjä hyökkäsi eteläiseen naapuriinsa Ukrainaan.

 

 

Toivo diplo­maat­ti­sesta rat­kai­susta sam­mui ja Euroopassa alkoi sota. Tiedotusvälineistä olemme seu­ran­neet jär­kyt­ty­neinä kuvia lap­sista, äideistä, van­hoista ihmi­sistä pit­kissä, jopa vuo­ro­kausia kes­tä­neissä pakolaisjonoissa.

Julman hyök­kää­jän koh­teina ovat myös sivii­lit, ihmi­siä aut­ta­vat lai­tok­set, jopa ydin­voi­ma­lat. Totuudella ei ole sijaa sodan motii­vina ja val­lan­pi­tä­jän arvaa­mat­to­muus syn­nyt­tää pel­koa ja vihaa. Kansainväliseen yhteis­työ­hön tämä jät­tää pit­kät jäljet.

Sota ei ole vain kiis­taa maa-alueista. Kysymys on myös yhteis­kun­tien toi­min­nan arvo­poh­jasta, peri­aat­teista ja kan­sa­lais­ten oikeuk­sista. Vastakkain ovat tota­li­taa­ri­nen, auto­ri­taa­ri­sesti hal­littu val­tio ja kan­san­val­taan perus­tuva demo­kraat­ti­nen oikeusvaltio.

Vastakkain ovat väki­valta ja rauha. Sosiaalityöllä ei ole vai­keuk­sia valita paik­kaansa näi­den vaih­toeh­to­jen välillä.

Sota jät­tää jäl­kensä myös Suomeen, vaikka väli­töntä uhkaa meillä ei nyt ole­kaan. Edessä on eri­lai­nen tule­vai­suus kuin mihin olimme – pan­de­mian laan­tuessa – varautuneet.

Kansallinen tur­val­li­suus kaik­kine osa-aluei­neen nousee val­tion asia­lis­tan prioriteetiksi.

Emme vielä tiedä, min­kä­lai­sia seu­rauk­sia on mah­dol­li­silla val­tion tai kan­sa­lais­ten talou­den muu­tok­silla tai tur­vat­to­muu­den koke­muk­silla ja miten ne näky­vät sosi­aa­li­työn asiak­kai­den elämässä.

Sosiaalityö on työtä rauhan hyväksi.

Pakolaisissa on suuri määrä lap­sia, joi­den kas­vuun on tuo­tava tur­val­li­suutta ja jat­ku­vuutta. Kansalaisten suuri aut­ta­mis­halu on vahva myö­tä­voima pako­lais­ten elä­män jat­ku­mi­selle mah­dol­li­sim­man sujuvana.

Sosiaalityö on työtä rau­han hyväksi. Rauhantyössä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöillä on hieno esi­kuva, yhdys­val­ta­lai­nen yhtei­sö­työn ja set­le­ment­ti­liik­keen pio­neeri Jane Addams (1860–1935).

Hän perusti Chicagoon köy­hien maa­han­muut­ta­jien asui­na­lu­eelle maa­il­man­kuu­lun set­le­men­tin, Hull Housen. Addams toimi myös pai­kal­lis­po­li­tii­kassa sekä liit­to­val­tion tasolla sosi­aa­li­po­liit­ti­sena uudis­ta­jana samoin kuin sosi­aa­li­työn­te­ki­jäin kan­sal­li­sen jär­jes­tön puheenjohtajana.

Hän oli pasi­fisti ja femi­nisti, joka perusti Naisten Kansainvälisen Rauhan Kongressin.  Rauhan edis­tä­mi­seksi hän piti yhteyttä ensim­mäi­sen maa­il­man­so­dan molem­piin osa­puo­liin. Pasifistina hän sai osak­seen myös anka­raa kritiikkiä.

Nobelin rau­han­pal­kin­non Addams sai vuonna 1931 yhdessä Columbia yli­opis­ton reh­to­rin Nicholas Murray Butlerin kanssa.

Sosiaalialan ammat­ti­lai­silla on hyvä syy tehdä tun­ne­tuksi rau­han­työn mer­kit­tä­vää edis­tä­jää Jane Addamsia – juuri nyt!

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja