Tuore kuvakirja vastaa lapsen kysymyksiin, kun läheinen on vankilassa.

 

 

Sosionomi Noora Alanen on kir¬≠joit¬≠ta¬≠nut las¬≠ten¬≠kir¬≠jan, joka k√§sit¬≠te¬≠lee las¬≠ten huo¬≠lia ja arkea per¬≠heess√§, jossa toi¬≠nen van¬≠hem¬≠mista on van¬≠ki¬≠lassa. Alanen toi¬≠mii Kriminaalihuollon tuki¬≠s√§√§¬≠ti√∂ss√§ Ehj√§ perhe ‚ÄĎtoi¬≠min¬≠nassa vas¬≠taa¬≠vana ohjaajana.

Miirun is√§ on van¬≠ki¬≠lassa ‚ÄĎkirja ker¬≠too p√∂r¬≠r√∂¬≠p√§i¬≠sest√§ Miiru-tyt√∂st√§, joka asuu √§idin ja vau¬≠van kanssa ja odot¬≠taa is√§√§ kotiin van¬≠ki¬≠lasta. Teoksen s√§vy on val¬≠loit¬≠ta¬≠van l√§m¬≠min ja poh¬≠ja¬≠vi¬≠reel¬≠t√§√§n posi¬≠tii¬≠vi¬≠nen. Vaikeistakin asioista puhu¬≠taan kui¬≠ten¬≠kin kart¬≠te¬≠le¬≠matta, lap¬≠sen n√§k√∂kulmasta.

‚Äď Idea kir¬≠jaan l√§hti suo¬≠raan tar¬≠peesta, sill√§ tar¬≠vit¬≠simme ty√∂¬≠ka¬≠lun asia¬≠kas¬≠ty√∂¬≠h√∂mme, Alanen kertoo.

Kuvakirja on hyvä apu­vä­line ammat­ti­la­sille ja lap­sen lähei­sille, kun he halua­vat päästä puhei­siin lap­sen kanssa van­hem­man tuomiosta.

‚Äď Se sopii muun muassa p√§i¬≠v√§¬≠ko¬≠tei¬≠hin, las¬≠ten¬≠suo¬≠je¬≠luun ja perhekuntoutusyksik√∂ihin.

Kirjassa kuva­taan, mil­laista on käydä van­ki­lassa tapaa­massa isää. Metallinpaljastin saat­taa pii­pata ja var­tija kur­kata äidin ken­kiin. Isä tava­taan perhetapaamistilassa.

Alanen ker­too, että hän halusi vas­tata nii­hin kysy­myk­siin, joita on per­hei­den kanssa kuullut.

‚Äď Lapsia mie¬≠ti¬≠tyt¬≠t√§√§, miten van¬≠hempi p√§r¬≠j√§√§ siell√§ van¬≠ki¬≠lassa. Huoli on iso. Mit√§ h√§n sy√∂, miss√§ h√§n nuk¬≠kuu? Onko van¬≠hem¬≠malla kaikki hyvin?

Huolen lisäksi lapsi on usein vihainen.

‚Äď H√§n on niin kiuk¬≠kui¬≠nen kai¬≠kille. Ett√§ polii¬≠sit vei¬≠v√§t is√§n. Ja tyh¬≠m√§t var¬≠ti¬≠jat eiv√§t p√§√§st√§ h√§nt√§ kotiin.

Teos antaa lap­selle rat­kai­su­kei­noja näi­hin tun­ne­myrs­kyi­hin. Miiru piir­tää kiu­kun ulos ja lähet­tää hie­non pii­rus­tuk­sen van­ki­laan, missä isä voi lait­taa sen sei­nälle. Niin las­ten van­hem­mat kuin alan ammat­ti­lai­set ovat anta­neet kir­jasta myön­teistä palautetta.

‚Äď Er√§s var¬≠hais¬≠kas¬≠vat¬≠taja ker¬≠toi minulle, ett√§ kir¬≠jaa on ihana lukea t√∂iss√§ lap¬≠sille, my√∂s niille, joita t√§m√§ ei suo¬≠raan kos¬≠keta. Lukeminen laa¬≠jen¬≠taa las¬≠ten ymm√§r¬≠ryst√§ eri¬≠lai¬≠sista perheist√§.

Anne Muhosen kuvi­tus tuo luku­ko­ke­muk­seen raik­kaan kupli­van uuden tason. Lapsi voi selata kir­jaa yksin­kin kuvien avulla. Värikkäissä pii­rus­tuk­sissa riit­tää yksi­tyis­koh­tia löy­det­tä­väksi. Miiru on ilmei­käs, ja arjen esi­neet hel­posti tun­nis­tet­ta­via. Pikkutytön kika­tuk­sen voi mel­keinpä kuulla.

‚Äď Anne oli tuttu aiem¬≠mista kuvi¬≠tus¬≠t√∂is¬≠t√§√§n meille, joten yhteis¬≠ty√∂ oli tosi helppoa.

Kirja ilmes¬≠tyi jou¬≠lu¬≠kuussa, ja nyt siit√§ on tekeill√§ jo toi¬≠nen pai¬≠nos. Suunnitteilla on my√∂s √§√§ni¬≠kir¬≠ja¬≠ver¬≠sio t√§lle kev√§√§lle. Painokset on rahoit¬≠ta¬≠nut STEA, kuten kai¬≠ken muun¬≠kin Kriminaalihuollon tuki¬≠s√§√§¬≠ti√∂n Ehj√§ perhe ‚ÄĎtoi¬≠min¬≠nan. Kirjaa voi tie¬≠dus¬≠tella Noora Alaselta, noora.alanen@krits.fi.

Minna Jerrman