Perheenjäsenen kuolema on lapselle traumaattinen menetys, jonka käsittelemiseen hän tarvitsee aikuisen tukea. Lapsi käy asiaa läpi ikäkautensa kehitystason mukaisesti omassa tahdissaan.

 

 

Suru läheisen mene­tyk­ses­tä voi kulkea leikkei­hin. Leik­it voivat aikuisen näkökul­mas­ta olla jopa dra­maat­tisia, mut­ta ne pitää sal­lia. Osa lap­sista tart­tuu ark­isi­in toimi­in eikä mene­tys vält­tämät­tä näy ulospäin.

Suomen nuoret les­ket yhdis­tyk­sen toimin­nan­jo­hta­ja Sir­pa Mynt­ti­nen työsken­teli aikaisem­min päiväkodis­sa las­ten­tarhanopet­ta­jana. Hänen mukaansa varhaiskas­vatuk­sen henkilöstölle tulee luon­tev­asti rooli tukea las­ta ja per­het­tä.

– Lap­si viet­tää päivästä suuren osan päiväkodis­sa, joten päiväkoti edus­taa lapselle myös ”lep­opaikkaa” surus­ta, sanoo Mynt­ti­nen.

– Lapsen oloa helpot­taa tieto siitä, mitä voi tehdä, jos alkaa itket­tää. Mis­sä nenäli­inat ovat ja kenelle hän voi men­nä jut­tele­maan surullise­na het­kenä. Ehkä lapsel­la voi olla myös mukanaan pehmolelu, jon­ka voi ottaa kainaloon, jos tulee surulli­nen olo. Las­ta voi rohkaista siihen, että surua ja tun­tei­ta saa ilmaista.

Kuinka voimme auttaa?

Varhaiskas­vatuk­sen työy­hteisöis­sä on hyvä olla sovi­tut menet­te­ly­ta­vat suru­ti­lanteisi­in. Kuka ottaa yhteyt­tä per­heeseen, soite­taanko vai men­näänkö tapa­maan koti­in.

– Suru­valit­telu­iden jäl­keen tärkeä henkilökun­nan kysymys kuu­luu, kuin­ka päiväkodista voidaan aut­taa ja kuin­ka van­hem­mat toivo­vat asi­aa käsiteltävän päiväkodis­sa? Tutkimusten poh­jal­ta tiede­tään, että lapselle on hyvästä rehelli­nen puhumi­nen tapah­tuneesta, jot­ta tieto kuole­mas­ta ei tule ilmi tur­vat­tomas­sa tilanteessa. Meil­lä on myös hyviä las­tenkir­jo­ja, joiden tuel­la mene­tys­tä voi käy­dä läpi.

On kuitenkin tärkeää, että aina kun­nioite­taan per­heen ja van­hempi­en näke­myk­siä ja tehdään yhteistyötä van­hempi­en kanssa.

Usein van­hem­mil­la on huoli siitä, kuin­ka lapset pär­jäävät. Leski­van­hem­mas­ta tun­tuu usein tur­val­liselta, että voi jakaa vas­tu­u­ta lapsen hyv­in­voin­nin seu­ran­nas­ta. Kuu­lu­misia per­heen voin­nista on hyvä kysel­lä myöhem­minkin, kos­ka per­heen­jäse­nen kuole­ma vaikut­taa pitkään.

– Ammat­ti­lais­ten rooli­in voi luon­tev­asti kuu­lua myös se, että per­heelle ker­ro­taan tar­jol­la ole­vista palveluista, tues­ta ja ver­tais­ryh­mistä. Suomen nuoret les­ket yhdis­tyk­sen verkko­sivuille on koot­tu eri taho­jen tuot­ta­maa mate­ri­aalia aiheesta ja myös eri­tyis­es­ti ammat­ti­laisille suun­nat­tu­ja aineis­to­ja.

Kuinka kauan lapsen suru kestää?

Sir­pa Mynt­tisen mukaan surua tai sen kestoa ei tarvitse mita­ta ajas­sa.

– Nyky­isin ajatel­laan, että läheisen kuole­ma tulee osak­si kunkin elämän­tari­naa. Mene­tys muut­taa elämän, ja se kul­kee matkas­sa aina. Vähitellen elämään tulee kuitenkin myös iloisia asioi­ta eikä suru hal­litse elämää.

– Lapsen surulle on tyyp­il­listä, että hän käsit­telee sitä aina uudelleen kasvun eri vai­heis­sa. Lapse­na van­hempansa menet­tänyt kat­soo tapah­tunut­ta toisin koul­u­laise­na tai mur­rosikäisenä.

Hele­na Jaakko­la