Kristiina Koski­luo­malla on lähes 30 vuotta ay-viestintää takanaan. Maail­man­pa­ran­ta­minen kiinnostaa häntä yhä.

 

Kultai­sella 1980-­luvulla eräs Kristiina Koski­luoma ahkeroi apulais­asian­tun­tijana UNESCO:n tyttöjen ja naisten lukutai­to­kam­pan­jassa Bangko­kissa. Sinne hän sai tiedon kiinnos­ta­vasta avoimesta työpai­kasta koti­-Suomessa: Talentia eli silloinen Sosiaa­li­työn­te­kijäin Liitto haki tiedottaja­toimittajaa rivei­hinsä.

− Minulla ei ollut sosiaa­lialan taustaa, vaan olin koulut­tau­tunut historian maiste­riksi. Ennen UNESCO:n töitä olin tehnyt Ylelle aikui­so­pe­tus­oh­jelmia. Arvoni kuitenkin sopivat hyvin yksiin sosiaa­lialan arvojen kanssa ja olin kiinnos­tunut ay­työstä, Kristiina Koski­luoma muistelee.

Tekniikka oli jo tuolloin niin ihmeel­listä, että Koski­luoma saattoi Aasiasta käsin käydä puheli­mitse työhaas­tat­te­lussa. Hän sai pestin ja alkoi vuonna 1988 pyörittää järjestön viestintää.

Koski­luoma kaavaili tekevänsä ay­-hommia pari vuotta. Pesti hieman venähti: ensi keväänä hän jää eläkkeelle Talentian viestin­tä­pääl­likön ja Talentia­lehden päätoi­mit­tajan tehtä­vistään lähes kolmen­kym­menen palve­lu­vuoden jälkeen. Työt Talen­tiassa taisivat maistua?

− Olen pitänyt työstäni hyvin paljon. Ehkä tärkeintä jaksa­mi­selle on ollut juuri se, että olen saanut tehdä omien arvojeni mukaista työtä sosiaa­lisen oikeu­den­mu­kai­suuden, ihmisoi­keuksien ja ihmisarvon puolesta. Se on antanut paljon voimia.

Sosiaa­lisen oikeu­den­mu­kai­suuden vaati­muksen Koski­luoma imi itseensä jo lapsuu­den­ko­dissaan. Äiti oli sosiaa­li­työn­tekijä ja isä muusikko, joka koulutti Joensuun OKL:ssä tulevia musii­kin­opet­tajia.

− Setle­ment­ti­liikkeen aikoinaan Suomeen tuonut Sigfrid Sirenius oli isäni setä. Hän vaikutti aatemaa­il­mallaan vanhem­pieni elämään paljon. Meillä oltiin aina vahvasti heikkojen puolella.

Laman jälkeen alkoi kiire

Moni asia on kolmes­sa­kym­me­nessä vuodessa muuttunut. Kiirettä pitää nykyään sosiaa­lia­lalla, kiitos varsinkin inter­netin ja uusli­be­ra­lismin.

− Vielä 1980-­luvun lopussa raken­nettiin voimak­kaasti hyvin­voin­ti­val­tiota. Sosiaa­lia­lakin kehittyi kohisten, kunnes 1990­-luvun lamassa kaikki muuttui.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen sain jo lapsuudenkodistani.

Sen jälkeen kovien arvojen uusli­be­ra­lismi alkoi vallata Suomessa alaa, Koski­luoma miettii.

− Lamasta lähtien on tuntunut sitä, että käymme alituista puolus­tus­tais­telua kovia arvoja vastaan. Väännämme jatku­vasti sosiaa­lialan ammat­ti­laisten oikeu­desta tehdä työtään, koulu­tuksen säilyt­tä­mi­sestä hyvänä ja käymme palkka­tais­teluja. Se on suoraan sanottuna hyvin, hyvin uuvut­tavaa.

Toki hyviäkin asioita alalla on ajan saatossa tapah­tunut. On saatu ammatin­har­joit­ta­mislaki, ja uudessa sosiaa­li­huol­to­laissa velvoi­tetaan kuntia kaiken­laiseen hyvään. Resursseja niiden toteut­ta­miseen vain ei anneta.

− Tämä on se mahdoton yhtälö. Ammat­ti­lai­silla on suuri tahto ja halu tehdä työnsä hyvin, mutta heille ei yhteis­kunnan puolelta anneta siihen mahdol­li­suutta.

− Liian suuri asiakas­määrä, kiire, jatkuvat organi­saa­tio­muu­tokset, heikkoa johta­mista ja tunne siitä, ettei työtä arvosteta… nämä ovat ne kaikille tutut ongelmat.

Valitet­tavan usein työpaine kuormittaa liikaa, ja ihmiset uupuvat riittä­mät­tö­myyden tunteen alle. Näin on käynyt myös Koski­luo­malle. Uupumuk­sensa vuoksi hän on höllen­tänyt tahtia ja työsken­nellyt tämän vuoden osa-aikae­lä­ke­läisenä.

− Pitkä­kes­toi­sesta Tyk-kuntou­tuk­sesta sain hyvän avun jaksaa. Itseä pitää hoitaa, mutta paine meillä kaikilla on tehdä töitä yli omien rajojemme.

− Viestin­täih­misenä sitä haluaisi kovasti saada järjestön kantoja enemmän näkyviin mediassa. Tiedän, että jäsenetkin toivovat, että heidän työnsä näkyisi paremmin julki­suu­dessa ja sitä kautta sen ymmär­tä­minen ja arvostus nousi­sivat.

Tekniikan ihmeistä internet on muuttanut maailmaa hurjasti viimeisen parin­kym­menen vuoden aikana. Näkyvillä voi nyt olla ja ollaankin 24 tuntia vuoro­kau­dessa.

− Koko ajan pitäisi kuulua ja näkyä monessa paikassa, kanavia on niin paljon. Lisäksi reaktioaika on lyhen­tynyt: aikoinaan saattoi odottaa viikonkin jonkun vastausta kirjeeseen, eikä ollut mitään hätää. Nyt on painetta viikonloppuilta­ nakin kommen­toida tai vaikkapa sammuttaa väärin­kä­si­tysten tulipaloja somessa.

Monipuo­linen Talentia-­lehti

Vuoteen 2002 asti Koski­luoma pyöritti Talentian viestintää yksin. Tällä hetkellä viestin­nässä työsken­telee neljä ihmistä.

− Lehdel­lämme on myös omat resurs­sinsa freelancer­tekijöitä varten. Isot kiitokseni julkai­si­jalle siitä, että lehtemme pystyy käsit­te­lemään sosiaa­lialaa niin monipuo­li­sesti ja journa­lismiin nojaten. Emme ole vain edunval­vonnan tiedo­tus­lehti, vaan myös ammatil­li­sesti kehittävä ja sosiaa­lialan isoja kysymyksiä käsit­televä lehti. Tästä olen erittäin ylpeä.

Vaikka sosiaa­lialan työ ja sen edunval­vonta on näinä päivinä hyvin kulut­tavaa, Koski­luoma ei ole heittänyt toivoaan. Ei ole koskaan heittänyt.

− Uskon vakaasti, että kaikesta aina selvitään. Olen hyvin perus­op­ti­mis­tinen luonne. Uskon, että tämä nykyinen, kova ilmapii­rikin vielä muuttuu, kunhan työsken­te­lemme yhdessä asian puolesta.

Yhdessä tekeminen toistuu Koski­luoman puheessa usein sekä suoraan että rivien välistä. Hän selvästi viihtyy ihmisten parissa: jopa kauno­kir­jal­li­suuden lukuhar­ras­tustaan hän ei harjoita erakkona yksin vaan lukupii­rissä.

Uskon vakaasti, että kaikesta aina selvitään.

− Meillä on ystävieni kanssa nyt uuden ja vanhan venäläisen kirjal­li­suuden lukupiiri. Olen siitä hyvin innoissani!

Sosiaa­lisia verkostoja Koski­luo­malla on myös toimit­ta­ja­pii­reissä. Hän on yksi Sosiaa­li­toi­mit­tajat ry:n perus­ta­ja­jä­se­nistä. Kansain­vä­lisiä suhteitaan hän puolestaan pitää yllä kansain­vä­lisen sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden liiton IFSW:n kautta.

Yhdessä liikkeen puolesta

Yhdessä tekemistä ja vaikut­ta­mista Koski­luoma soisi näkevänsä enemmänkin yhä enemmän indivi­dua­li­soi­tu­vassa maail­mas­samme.

− Toivoisin ammat­ti­jär­jestön tässä mielessä palaavan juurilleen, yhteis­kuntaa muutta­vaksi liikkeeksi. Liiton tarjoama työttö­myys­turva, neuvonta, ohjaus ja laino­pil­linen tuki ovat tietenkin elintär­keitä jäsenille, mutta ehkä se ei yksinään riitä.

− Ammat­ti­jär­jestön kannat­taisi luoda jäsenilleen mahdol­li­suuksia toimia yhteisten tavoit­teiden puolesta ja tuottaa muutosvoi­ maa, jolla yhteis­kunnan raken­teisiin ja työnan­tajiin vaiku­tetaan. Vain siten me voimme kääntää yhteis­kuntaa työnte­ki­jöille ja köyhille ystäväl­li­sem­mäksi.

Ei siis kannata ajatella, että siellä liitossa on jo joku, joka tekee?

− Mukaan vain! Tarjolla on iso yhteisö − kansain­vä­li­sesti jopa kolmen miljoonan sosiaa­li­työn­te­kijän liike.

IFSW:ssä kehitetään paljon sosiaa­lityön yhteisiä linjoja kestävään kehitykseen, ikään­ty­miseen, maahan­muuttoon, lasten­suo­jeluun. Esimer­kiksi ammat­ti­kun­tamme eetti­sillä ohjeilla on tämä globaali pohja. IFSW pitää myös ahkerasti sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden näkemys­maa­ilman puolta YK:ssa ja eri maanosa­jär­jes­töissä.

Vaikka kolmi­mil­joo­nainen yhteisö on jo varsin mukavan kokoinen, myös IFSW:n ongelma on keksiä, miten saada sosiaa­lialan kysymyk­sille lisää näkyvyyttä maail­massa.

Osallistumalla voi todella vaikuttaa joskus isostikin asioiden kulkuun.

Tähän näkyvyyteen Koski­luoma on painanut oman käden­jäl­kensä. Kansain­vä­linen sosiaa­lityön päivä, jota juhlitaan aina maaliskuun kolmantena tiistaina, on syntynyt hänen aloit­teestaan. Päivä näkyy nykyään maailman medioissa jo kiitet­tävän laajasti. Miten ja missä tuo idea syntyi?

− Se syntyi IFSW:n seminaa­rissa Lissa­bo­nissa vuonna 1995. Siellä mietittiin, miten saisimme alaamme paremmin kuuluviin ja näkyviin. Kansain­vä­li­sellä porukalla iltaa viete­täessä mieleeni pälkähti kertoa yhdestä aikai­sem­masta kampan­jas­tamme Suomessa, jossa olimme osoit­taneet mieltä eduskun­ta­talon edessä ja tuoneet esiin sosiaa­lialan kysymyksiä.

− Kyselin sitten, voisimmeko järjestää tällaisen miele­nil­mauksen samana päivänä koko Euroo­passa? Kaikki innos­tuivat heti täysillä mukaan. Ensim­mäisen kerran kansain­vä­listä sosiaa­lityön päivää vietimme vuonna 1997.

Osallis­tu­malla voi siis todella vaikuttaa joskus isostikin asioiden kulkuun. Aikooko Koski­luoma liikuttaa maailmaa myös eläke­päi­vinään? Ei hän ainakaan usko tylsis­ty­vänsä tekemisen puutteeseen.

− Aluksi katson vähän, millaista se elämä on ilman työntekoa. Sitten jotain järjes­tö­toi­mintaa ja yhteis­kun­nal­lista toimintaa… ehkä kirjoitan lehtiinkin. Varmas­tikaan en jätä mieli­pi­teitäni vain omaksi tiedokseni tulevai­suu­des­sakaan.

Työyh­tei­söään Talen­tiassa ja koko tutta­va­pii­riään sosiaa­lia­lalla Koski­luoma totta kai jää kaipaamaan.

− Onneksi teitä ei tarvitse kokonaan jättää. Tapaa­misiin vähin­täänkin somessa. Se hieno puoli sosiaa­li­sessa mediassa todella on, että yhtey­denpito ihmisiin on helpompaa kuin koskaan!

Tapio Ollikainen