Kristiina Koskiluomalla on lähes 30 vuotta ay-viestintää takanaan. Maailmanparantaminen kiinnostaa häntä yhä.

 

Kultai­sella 1980-­lu­vulla eräs Kris­tiina Kos­ki­luoma ahke­roi apu­lais­asian­tun­ti­jana UNESCO:n tyt­tö­jen ja nais­ten luku­tai­to­kam­pan­jassa Bang­ko­kissa. Sinne hän sai tie­don kiin­nos­ta­vasta avoi­mesta työ­pai­kasta koti­-Suo­messa: Talen­tia eli sil­loi­nen Sosi­aa­li­työn­te­ki­jäin Liitto haki tiedottaja­toimittajaa riveihinsä.

− Minulla ei ollut sosi­aa­lia­lan taus­taa, vaan olin kou­lut­tau­tu­nut his­to­rian mais­te­riksi. Ennen UNESCO:n töitä olin teh­nyt Ylelle aikui­so­pe­tus­oh­jel­mia. Arvoni kui­ten­kin sopi­vat hyvin yksiin sosi­aa­lia­lan arvo­jen kanssa ja olin kiin­nos­tu­nut ay­työstä, Kris­tiina Kos­ki­luoma muistelee.

Tek­niikka oli jo tuol­loin niin ihmeel­listä, että Kos­ki­luoma saat­toi Aasiasta käsin käydä puhe­li­mitse työ­haas­tat­te­lussa. Hän sai pes­tin ja alkoi vuonna 1988 pyö­rit­tää jär­jes­tön viestintää.

Kos­ki­luoma kaa­vaili teke­vänsä ay­-hom­mia pari vuotta. Pesti hie­man venähti: ensi keväänä hän jää eläk­keelle Talen­tian vies­tin­tä­pääl­li­kön ja Talentia­lehden pää­toi­mit­ta­jan teh­tä­vis­tään lähes kol­men­kym­me­nen pal­ve­lu­vuo­den jäl­keen. Työt Talen­tiassa tai­si­vat maistua?

− Olen pitä­nyt työs­täni hyvin pal­jon. Ehkä tär­keintä jak­sa­mi­selle on ollut juuri se, että olen saa­nut tehdä omien arvo­jeni mukaista työtä sosi­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den, ihmi­soi­keuk­sien ja ihmi­sar­von puo­lesta. Se on anta­nut pal­jon voimia.

Sosi­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den vaa­ti­muk­sen Kos­ki­luoma imi itseensä jo lap­suu­den­ko­dis­saan. Äiti oli sosi­aa­li­työn­te­kijä ja isä muusikko, joka kou­lutti Joen­suun OKL:ssä tule­via musiikinopettajia.

− Set­le­ment­ti­liik­keen aikoi­naan Suo­meen tuo­nut Sigfrid Sire­nius oli isäni setä. Hän vai­kutti aate­maa­il­mal­laan van­hem­pieni elä­mään pal­jon. Meillä oltiin aina vah­vasti heik­ko­jen puolella.

Laman jälkeen alkoi kiire

Moni asia on kol­mes­sa­kym­me­nessä vuo­dessa muut­tu­nut. Kii­rettä pitää nyky­ään sosi­aa­lia­lalla, kii­tos var­sin­kin inter­ne­tin ja uusliberalismin.

− Vielä 1980-­lu­vun lopussa raken­net­tiin voi­mak­kaasti hyvin­voin­ti­val­tiota. Sosi­aa­lia­la­kin kehit­tyi kohis­ten, kun­nes 1990­-luvun lamassa kaikki muuttui.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen sain jo lapsuudenkodistani.

Sen jäl­keen kovien arvo­jen uus­li­be­ra­lismi alkoi val­lata Suo­messa alaa, Kos­ki­luoma miettii.

− Lamasta läh­tien on tun­tu­nut sitä, että käymme ali­tuista puo­lus­tus­tais­te­lua kovia arvoja vas­taan. Vään­nämme jat­ku­vasti sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten oikeu­desta tehdä työ­tään, kou­lu­tuk­sen säi­lyt­tä­mi­sestä hyvänä ja käymme palk­ka­tais­te­luja. Se on suo­raan sanot­tuna hyvin, hyvin uuvuttavaa.

Toki hyviä­kin asioita alalla on ajan saa­tossa tapah­tu­nut. On saatu amma­tin­har­joit­ta­mis­laki, ja uudessa sosi­aa­li­huol­to­laissa vel­voi­te­taan kun­tia kai­ken­lai­seen hyvään. Resurs­seja nii­den toteut­ta­mi­seen vain ei anneta.

− Tämä on se mah­do­ton yhtälö. Ammat­ti­lai­silla on suuri tahto ja halu tehdä työnsä hyvin, mutta heille ei yhteis­kun­nan puo­lelta anneta sii­hen mahdollisuutta.

− Liian suuri asia­kas­määrä, kiire, jat­ku­vat orga­ni­saa­tio­muu­tok­set, heik­koa joh­ta­mista ja tunne siitä, ettei työtä arvos­teta… nämä ovat ne kai­kille tutut ongelmat.

Vali­tet­ta­van usein työ­paine kuor­mit­taa lii­kaa, ja ihmi­set uupu­vat riit­tä­mät­tö­myy­den tun­teen alle. Näin on käy­nyt myös Kos­ki­luo­malle. Uupu­muk­sensa vuoksi hän on höl­len­tä­nyt tah­tia ja työs­ken­nel­lyt tämän vuo­den osa-aikaeläkeläisenä.

− Pit­kä­kes­toi­sesta Tyk-kun­tou­tuk­sesta sain hyvän avun jak­saa. Itseä pitää hoi­taa, mutta paine meillä kai­killa on tehdä töitä yli omien rajojemme.

− Vies­tin­täih­mi­senä sitä haluaisi kovasti saada jär­jes­tön kan­toja enem­män näky­viin mediassa. Tie­dän, että jäse­net­kin toi­vo­vat, että hei­dän työnsä näkyisi parem­min jul­ki­suu­dessa ja sitä kautta sen ymmär­tä­mi­nen ja arvos­tus nousisivat.

Tek­nii­kan ihmeistä inter­net on muut­ta­nut maa­il­maa hur­jasti vii­mei­sen parin­kym­me­nen vuo­den aikana. Näky­villä voi nyt olla ja ollaan­kin 24 tun­tia vuorokaudessa.

− Koko ajan pitäisi kuu­lua ja näkyä monessa pai­kassa, kana­via on niin pal­jon. Lisäksi reak­tio­aika on lyhen­ty­nyt: aikoi­naan saat­toi odot­taa vii­kon­kin jon­kun vas­tausta kir­jee­seen, eikä ollut mitään hätää. Nyt on pai­netta viikonloppuilta­ nakin kom­men­toida tai vaik­kapa sam­mut­taa vää­rin­kä­si­tys­ten tuli­pa­loja somessa.

Monipuolinen Talentia-­lehti

Vuo­teen 2002 asti Kos­ki­luoma pyö­ritti Talen­tian vies­tin­tää yksin. Tällä het­kellä vies­tin­nässä työs­ken­te­lee neljä ihmistä.

− Leh­del­lämme on myös omat resurs­sinsa freelancer­tekijöitä var­ten. Isot kii­tok­seni jul­kai­si­jalle siitä, että leh­temme pys­tyy käsit­te­le­mään sosi­aa­lia­laa niin moni­puo­li­sesti ja jour­na­lis­miin noja­ten. Emme ole vain edun­val­von­nan tie­do­tus­lehti, vaan myös amma­til­li­sesti kehit­tävä ja sosi­aa­lia­lan isoja kysy­myk­siä käsit­te­levä lehti. Tästä olen erit­täin ylpeä.

Vaikka sosi­aa­lia­lan työ ja sen edun­val­vonta on näinä päi­vinä hyvin kulut­ta­vaa, Kos­ki­luoma ei ole heit­tä­nyt toi­vo­aan. Ei ole kos­kaan heittänyt.

− Uskon vakaasti, että kai­kesta aina sel­vi­tään. Olen hyvin perus­op­ti­mis­ti­nen luonne. Uskon, että tämä nykyi­nen, kova ilma­pii­ri­kin vielä muut­tuu, kun­han työs­ken­te­lemme yhdessä asian puolesta.

Yhdessä teke­mi­nen tois­tuu Kos­ki­luo­man puheessa usein sekä suo­raan että rivien välistä. Hän sel­västi viih­tyy ihmis­ten parissa: jopa kau­no­kir­jal­li­suu­den luku­har­ras­tus­taan hän ei har­joita erak­kona yksin vaan lukupiirissä.

Uskon vakaasti, että kaikesta aina selvitään.

− Meillä on ystä­vieni kanssa nyt uuden ja van­han venä­läi­sen kir­jal­li­suu­den luku­piiri. Olen siitä hyvin innoissani!

Sosi­aa­li­sia ver­kos­toja Kos­ki­luo­malla on myös toi­mit­ta­ja­pii­reissä. Hän on yksi Sosi­aa­li­toi­mit­ta­jat ry:n perus­ta­ja­jä­se­nistä. Kan­sain­vä­li­siä suh­tei­taan hän puo­les­taan pitää yllä kan­sain­vä­li­sen sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den lii­ton IFSW:n kautta.

Yhdessä liikkeen puolesta

Yhdessä teke­mistä ja vai­kut­ta­mista Kos­ki­luoma soisi näke­vänsä enem­män­kin yhä enem­män indi­vi­dua­li­soi­tu­vassa maailmassamme.

− Toi­voi­sin ammat­ti­jär­jes­tön tässä mie­lessä palaa­van juu­ril­leen, yhteis­kun­taa muut­ta­vaksi liik­keeksi. Lii­ton tar­joama työt­tö­myys­turva, neu­vonta, ohjaus ja lai­no­pil­li­nen tuki ovat tie­ten­kin elin­tär­keitä jäse­nille, mutta ehkä se ei yksi­nään riitä.

− Ammat­ti­jär­jes­tön kan­nat­taisi luoda jäse­nil­leen mah­dol­li­suuk­sia toi­mia yhteis­ten tavoit­tei­den puo­lesta ja tuot­taa muutosvoi­ maa, jolla yhteis­kun­nan raken­tei­siin ja työ­nan­ta­jiin vai­ku­te­taan. Vain siten me voimme kään­tää yhteis­kun­taa työn­te­ki­jöille ja köy­hille ystävällisemmäksi.

Ei siis kan­nata aja­tella, että siellä lii­tossa on jo joku, joka tekee?

− Mukaan vain! Tar­jolla on iso yhteisö − kan­sain­vä­li­sesti jopa kol­men mil­joo­nan sosi­aa­li­työn­te­ki­jän liike.

− IFSW:ssä kehi­te­tään pal­jon sosi­aa­li­työn yhtei­siä lin­joja kes­tä­vään kehi­tyk­seen, ikään­ty­mi­seen, maa­han­muut­toon, las­ten­suo­je­luun. Esi­mer­kiksi ammat­ti­kun­tamme eet­ti­sillä ohjeilla on tämä glo­baali pohja. IFSW pitää myös ahke­rasti sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den näke­mys­maa­il­man puolta YK:ssa ja eri maanosajärjestöissä.

Vaikka kol­mi­mil­joo­nai­nen yhteisö on jo var­sin muka­van kokoi­nen, myös IFSW:n ongelma on kek­siä, miten saada sosi­aa­lia­lan kysy­myk­sille lisää näky­vyyttä maailmassa.

Osallistumalla voi todella vaikuttaa joskus isostikin asioiden kulkuun.

Tähän näky­vyy­teen Kos­ki­luoma on pai­na­nut oman käden­jäl­kensä. Kan­sain­vä­li­nen sosi­aa­li­työn päivä, jota juh­li­taan aina maa­lis­kuun kol­man­tena tiis­taina, on syn­ty­nyt hänen aloit­tees­taan. Päivä näkyy nyky­ään maa­il­man medioissa jo kii­tet­tä­vän laa­jasti. Miten ja missä tuo idea syntyi?

− Se syn­tyi IFSW:n semi­naa­rissa Lis­sa­bo­nissa vuonna 1995. Siellä mie­tit­tiin, miten sai­simme alaamme parem­min kuu­lu­viin ja näky­viin. Kan­sain­vä­li­sellä poru­kalla iltaa vie­te­täessä mie­leeni päl­kähti ker­toa yhdestä aikai­sem­masta kam­pan­jas­tamme Suo­messa, jossa olimme osoit­ta­neet mieltä edus­kun­ta­ta­lon edessä ja tuo­neet esiin sosi­aa­lia­lan kysymyksiä.

− Kyse­lin sit­ten, voi­sim­meko jär­jes­tää täl­lai­sen mie­le­nil­mauk­sen samana päi­vänä koko Euroo­passa? Kaikki innos­tui­vat heti täy­sillä mukaan. Ensim­mäi­sen ker­ran kan­sain­vä­listä sosi­aa­li­työn päi­vää vie­timme vuonna 1997.

Osal­lis­tu­malla voi siis todella vai­kut­taa jos­kus isos­ti­kin asioi­den kul­kuun. Aikooko Kos­ki­luoma lii­kut­taa maa­il­maa myös elä­ke­päi­vi­nään? Ei hän aina­kaan usko tyl­sis­ty­vänsä teke­mi­sen puutteeseen.

− Aluksi kat­son vähän, mil­laista se elämä on ilman työn­te­koa. Sit­ten jotain jär­jes­tö­toi­min­taa ja yhteis­kun­nal­lista toi­min­taa… ehkä kir­joi­tan leh­tiin­kin. Var­mas­ti­kaan en jätä mie­li­pi­tei­täni vain omaksi tie­dok­seni tulevaisuudessakaan.

Työyh­tei­söään Talen­tiassa ja koko tut­ta­va­pii­ri­ään sosi­aa­lia­lalla Kos­ki­luoma totta kai jää kaipaamaan.

− Onneksi teitä ei tar­vitse koko­naan jät­tää. Tapaa­mi­siin vähin­tään­kin somessa. Se hieno puoli sosi­aa­li­sessa mediassa todella on, että yhtey­den­pito ihmi­siin on hel­pom­paa kuin koskaan!

Tapio Olli­kai­nen