Köyhät puhuvat ruoasta

touko 7, 2016 | 0 Kommenttia

Luulitko, että kaikki köyhät syövät makaronia ja tonnikalaa? Eivät syö. Sen sijaan moni on oppinut tekemään halvalla hyvää ruokaa. Jos rahaa olisi enemmän, he haaveilevat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa laadukkaimmista raaka-aineista, ostaisivat valmisruokaa ja kävisivät ravintolassa. Ruokaa laitettaisiin niin, että ekologinen selkäreppu pysyisi mahdollisimman pienenä.

 

Maijan (40) lapsuu­den­ko­dissa ei tehty ruokaa eikä hän muista, että perhe olisi syönyt koskaan yhdessä. Isä oli alkoho­listi, ja kun vanhemmat erosivat, äiti oli aina töissä.
− Olin paljon yksin, hän sanoo.

Maija sanoo syöneensä lapsena mitä milloinkin, enimmäkseen keitettyjä perunoita ja mikrossa lämmi­tettyjä eineksiä.
− Minulla ei ole ruokailuun liittyviä muistoja, ainakaan positii­visia. Lapsuuteni meni selviy­ty­mi­sessä.

Kun hän muutti pois kotoa, hänellä ei ollut paljoakaan tietoa ruoan­lai­tosta. Hampu­ri­lais­ra­vin­to­loissa tuli käytyä paljon.
− Kun sain lapsen kuutisen vuotta sitten, halusin tehdä lapselle terveel­listä ruokaa. Opettelin ruoan­laittoa kokei­le­malla, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Maija elää tukien varassa. Ruokaan hän käyttää noin 30 euroa viikossa. Hän tekee keittoja, kasvis­patoja, kalaruokia ja tomaat­ti­kas­tik­keita spagetin kanssa. Hän käyttää paljon papuja ja linssejä, jotka ovat edullisia.
− Laitan mielestäni hyvää ruokaa. Maustan itse kasvat­ta­millani yrteillä.

Ruoka­jo­nossa hän ei ole ollut, mutta voisi mennä, jos rahati­lanne menisi nykyistä huonom­maksi.

”Söin lapsena mitä milloinkin, enimmäkseen keitettyjä perunoita ja mikrossa lämmitettyjä eineksiä.”

Matias on 27-vuotias. Hän luonnehtii itseään intohi­moi­seksi kokkaa­jaksi. Hän on käynyt pelkän perus­koulun. Viral­lisen määri­telmän mukaan hän on syrjäy­ty­mis­vaa­rassa oleva nuori, ellei jo ole sitä ikänsä puolesta.

− En pidä itseäni syrjäy­ty­neenä, mutta kyllähän se alakuloa luo, jos joutuu elämään välillä kuukausia ilman rahaa.
Hän on pyrkinyt useamman kerran halua­maansa kouluun, mutta ei ole toistai­seksi päässyt.

− Rahojen vähetessä monet alkavat syödä makaronia ja tonni­kalaa. Itsel­lä­nikin oli tällainen vaihe, hän sanoo.
Lapsen syntymän jälkeen hän kiinnostui ruoan alkupe­rästä. Hän on kasvis­syöjä ja sanoo tekevänsä kotiruokaa, enimmäkseen juurek­sista ja vihan­nek­sista sesongin mukaan. Jalos­teita hän valmistaa hapat­ta­malla.

− Laitan myös intia­laista ruokaa, josta lapsi ei tosin välitä.
Joka toinen viikko hän saa luokseen 5-vuotias tyttä­rensä. Hänestä jokaisen olisi hyvä tuntea kehonsa: miten se reagoi ruoka-aineisiin; mistä tulee hyvä tai huono olo, mikä kylmentää, mikä lämmittää.

- Jos syö huonosti, voi huonosti. Hyvä ruoka auttaa ajatte­lemaan paremmin, hän sanoo.
Matiak­sella on käytet­tä­vissään 400 euroa kuussa, josta menee noin puolet ruokaan. Välillä hän on Tampereen ruoka-Nyssen asiak­kaana, joskus hän dyykkaa. Hän tietää kaupan, jossa kauppias laittaa ylijääneen ruoan siististi avoimeen roskikseen.

”Jos syö huonosti, voi huonosti. Hyvä ruoka auttaa ajattelemaan paremmin.”

Ainaista ruoanlaittoa

Köyhistä puhutaan usein yhtenäisenä ryhmänä. Arki on kuitenkin erilaista riippuen tukien määrästä, turva­ver­kosta, asunto­ti­lan­teesta, psyyk­ki­sestä ja fyysi­sestä tervey­destä ja erityi­sesti siitä, onko köyhyys väliai­kaista vai pysyvää.

Haastat­telin yhteensä toista­kym­mentä tukien varassa elävää köyhää siitä, mitä he syövät. Haasta­tel­tavat olivat pääasiassa yksin­huol­ta­ja­naisia sekä nuorehkoja perheet­tömiä miehiä. Useimmat heistä osasivat laittaa ruokaa ja he myös tekivät sitä melkein päivittäin.

Toisaalta se, että on aina pakko tehdä ruokaa raaka-aineista asti, väsytti. Esimer­kiksi 16-vuotiaan pojan yksin­huoltaja, akatee­misen koulu­tuksen saanut, Anu sanoo mietti­vänsä raha-asioita jatku­vasti. Se masentaa.

− En jaksaisi aina pohtia, miten tehdä mahdol­li­simman edulli­sesti ruokaa, joka on vieläpä hyvää ja terveel­listä. Haluaisin ostaa joskus eineksiä, hakea take away -ruokaa ja käydä ravin­to­lassa syömässä, hän sanoo.

Työttö­mäksi yliopis­tolta jäänyt Anu on pudonnut perus­päi­vä­ra­halle. Hänelle jää toisinaan laskujen jälkeen vain 20 euroa ruoka­rahaa viikkoa kohden.

− Lidlistä saa makaro­ni­pussin tarjouk­sesta 20 sentillä. Niitä on tullut ostettua useita kaappiin pahan päivän varalle.

Einekset ovat kalliita

Heitä, jotka eivät osaa tai halua laittaa ruokaa, on eniten eronneissa ja leskeksi jääneissä ikään­ty­neissä miehissä, mutta on heitä nuorem­mis­sakin. Esimer­kiksi 22-vuotias yksin asuva Juha kertoo syövänsä kaksi ateriaa päivässä. Toisella kertaa hän syö makaronia ja toisella kertaa eineksiä.

− Minulle ei ole suurtakaan merki­tystä ruoan maulla. Syön pysyäkseni hengissä, hän sanoo.

Hän ei syö eineksiä joka päivä, koska se tulisi liian kalliiksi. Perunoiden keittä­minen päivittäin on Juhan mielestä taas ajan haaskausta. Makaronia hän saa pienessä katti­lassaan kerralla useaksi päiväksi.

Juhalla on myös mahdol­lisuus syödä reilulla kolmella eurolla lounas tukiyh­dis­tyksen tiloissa. Tätä mahdol­li­suutta hän käyttääkin silloin tällöin.

”Minulle ei ole suurtakaan merkitystä ruoan maulla. Syön pysyäkseni hengissä.”

Ruoka auttaa jaksamaan

− Terveys­va­listus lisää tuskaa. Kaikki tuntuu aiheut­tavan syöpää, huokaa Anu.

Valis­tus­oh­jeita terveel­li­sestä ruoasta ei useimpien haasta­tel­tujen mielestä voi ottaa kovin vakavasti, koska ne muuttuvat koko ajan. Kasviksia ja vihan­neksia pidettiin kuitenkin ilman epäilyjä terveel­lisenä ruokana. Monet sanoivat huoman­neensa, että hyvin syöminen ja kunnol­linen ruoka, erona pelkkien keksien tai voileivän syömiseen, vaikuttaa mielialaan ja jaksa­miseen myöntei­sesti.

Salaatti oli monelle liian kallista, mutta jotkut korva­sivat sen kaalilla tai porkka­nalla. Myös Juha pilkkoo kaalia jokaisen makaroni- ja einesa­te­riansa viereen. Kaalin sekaan hän laittaa kurkkua ja tomaattia. Salaat­ti­kas­ti­ketta hän ei käytä.

Lähes kaikki haasta­tellut olivat hyvin selvillä punaiseen lihaan liitty­västä keskus­te­lusta. He halusivat itsekin vähentää lihan syöntiä ympäristön ja eläinten hyvin­voinnin vuoksi. Käytän­nössä moni kuitenkin söi sitä edelleen.

Muutamien nuorten miesten tyttöystävä oli vegaani ja miehet söivät heidän kanssaan kasvis­ruokaa. Lihaa he laittoivat silloin, kun sitä löytyi dyyka­tessa.

Myös eineksiä syövä Juha haluaisi olla omien sanojensa mukaan ”sunnun­tai­ve­ge­ta­risti”. Hän harmitteli, kun halvem­missa einek­sissä on vain vähän kasvis­vaih­toehtoja. Vain Matias ei tee liharuokia ollenkaan, mutta hänkin syö lihaa, jos joku tarjoaa.

Jääkaapissa ei valoja

Tilas­tojen mukaan köyhyy­dessä elää noin miljoona suoma­laista. Osalle se on väliai­kaista työttö­myyden, opiskelun tai sairauden vuoksi. Pitkit­tyessään köyhyys vie ihmisestä mehut. On arveltu, että sadalla tuhan­nella suoma­lai­sella menee todella huonosti. Joissakin perheissä huono-osaisuus periytyy jo sukupol­velta toiselle.

Mitä syövät yhteis­kun­nasta syrjään jääneet nuoret? Entä millaista ruokaa on tarjolla niissä yksin­huol­ta­ja­per­heissä, joissa huoltajan voimat ovat tyystin lopussa?

Syrjäy­ty­neitä ja masen­tu­neita köyhiä on vaikea saada haasta­tel­ta­vaksi. Huono-osaisuuteen liittyy leimau­tu­misen pelkoa eikä omasta elämästään kerto­mista toimit­ta­jalle koeta välttä­mättä vaivan arvoi­seksi.

Haastat­telin kolmea kotikäyntejä tekevää sosiaali- ja tervey­salan työnte­kijää siitä, millaista ruokailu on heidän näkemänsä mukaan silloin, kun ihminen on pudonnut turva­verk­kojen läpi.

− Joillakin nuorilla saattaa olla erittäin siisti keittiö, koska sitä ei käytetä ollenkaan. Korkeintaan voi olla tyhjä pizza­laa­tikko pöydällä, sanoo yksi heistä.

− Taval­li­sempaa on kuitenkin kaaos. Jääkaa­pissa ei ole välttä­mättä edes valoja, he sanovat.

Kun työntekijä menee ensikäyn­nille, keittiössä ei useinkaan pysty tekemään ruokaa, vaikka haluai­sikin. Hellan päällinen on täynnä astioita, pulloja ja ruoan­täh­teitä. Roskat odottavat ulosvie­mistä. Pakastin saattaa olla niin jäässä, ettei sinne mahdu mitään.

Työntekijä ei voi noin vaan kääriä hihoja ja sanoa asiak­kaalle, että nyt raivataan tämä. Ensin on saatava luottamus.

− Asunto on kuitenkin toisen koti, he muistut­tavat.

Asiakas voi hävetä tilan­nettaan tai hän saattaa luulla, että työntekijä tuomitsee hänet. Luotta­musta tarvitaan jo siihen, että työntekijä edes pääsee asuntoon.

”Valistusohjeita terveellisestä ruoasta ei voi ottaa kovin vakavasti, koska ne muuttuvat koko ajan.”

Uloslähtö ei onnistu

Kun elämästä on kadonnut hallinnan tunne, ruokaa ei jaksa laittaa, vaikka osaisikin. Työnte­ki­jöiden mukaan monet huono-osaiset elävät leipä−kahvi-linjalla, nuoret suklaalla ja energia­juo­malla. Jos jääkaa­pissa on jotain, se on useim­miten makaro­ni­laa­tikkoa ja ketsuppia, nuorilla nugetteja. Herne­keit­to­purkkeja on kaapissa useita. Moni syö paljon myös keksejä ja karkkia.

− Joillakin kotiinsa hautau­tu­neilla nuorilla psyyk­kinen oireh­dinta voi vaikuttaa niin, etteivät he uskalla lähteä ulos. Heitä on myös opiske­li­joissa. Monilla ei ole yhtään ystävää, ja tukiverkko muutenkin on hyvin pieni, nuorten parissa työsken­televä sanoo.

Osalla on ollut turvaton lapsuus tai muuten huonot kasvue­del­ly­tykset. ADHD, asperger tai muu vastaa­van­lainen neuro­lo­ginen oire saattaa vaikuttaa hoita­mat­tomana niin, että nuori juuttuu esimer­kiksi toistamaan jotain toimintaa.

− Se voi estää ruoan­laittoa, varsinkin, jos pitää tehdä asioita nopeasti peräkkäin, esimer­kiksi pilkkoa vihan­neksia, laittaa hella päälle, täyttää kattila, seurata ruoan kuume­ne­mista jne. Myös reseptien ymmär­tä­mi­sessä voi olla vaikeuksia.

Syödään yhdessä

Kun nuoreen on luotu luottamus, työntekijä harjoit­telee hänen kanssaan ruoan­laittoa. Yhdessä käydään myös kaupassa ja joskus lounaalla ulkona, jotta nuori voi totutella lähtemään kodistaan ulos. Toisen kanssa tilanteet on helpompi ylittää.

− Usein nuori haluaa, että syön valmis­ta­mamme ruoan hänen kanssaan. Jotkut eivät ole syöneet yhdessä toisen kanssa kenties vuosiin.

Vaikka syrjäy­ty­neellä syöminen on usein heikolla tolalla, aina näin ei ole.
− Kasvis­syö­jillä, varsinkin vegaa­neilla, on runsaasti tietoa ruoasta ja sen terveel­li­syy­destä. Itsekin olen oppinut heiltä paljon ruoka-asioista, työntekijä sanoo.

− Jotkut laittavat vähät rahansa lähi- ja luomu­ruokaan. Eräskin nuori käytti vain luomu­koo­ko­söljyä.

”Se, että osaa laittaa ruokaa tai haluaa oppia ruoanlaittoa, on valtava voimavara, kun arkea laitetaan tolpilleen.”

Epärealistiset tavoitteet

− Se, että osaa laittaa ruokaa tai haluaa oppia ruoan­laittoa, on valtava voimavara, kun arkea laitetaan tolpilleen.

Työnte­kijät sanovat, että luotta­mus­suhteen raken­ta­minen vie aikaa. Pari tapaa­mista ei tilan­netta vielä korjaa. Kotikäyntien on oltava toistuvia, jotta varmis­tetaan, että arki alkaa rullata.

− Esimie­hillä saattaa olla aivan epärea­lis­tisia tavoit­teita, kuinka monessa perheessä pitäisi päivän aikana käydä, eräs haasta­tel­luista työnte­ki­jöistä sanoo.

Toinen epäilee, ettei edes päätöksiä tekevillä kunnan sosiaa­li­lau­ta­kunnan jäsenillä ole aina käsitystä siitä, millai­sissa oloissa osa köyhistä elää.

Väärä kysymys?

Mitä tukien varassa elävät ostai­sivat kaupasta, jos heillä olisi enemmän rahaa? Lähes kaikki vasta­sivat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa kalasta ja valit­si­sivat muitakin kaloja kuin tarjous­lohta.

Juha ostaisi ruokaa tavara­ta­lojen valmis­ruo­ka­tis­kiltä. Vegaa­ni­taus­tainen yksin­huol­ta­jaäiti Saija ostaisi pähki­nöitä, siemeniä, luomu­tuo­re­juomia sekä mante­li­maitoa aller­gi­selle lapselleen. Eräs äiti valitsisi laaduk­kaita mausteita, oliiviöljyjä ja chili­kas­tik­keita nykyisten halpa­ver­sioiden sijaan.

Kaikki kävisivät ravin­to­loissa syömässä, mihin köyhällä ei ole juuri mahdol­li­suutta.
− Söisin siellä aamiai­senkin, Anu sanoo.

Matiaksen mielestä koko kysymys on väärä, koska se uhriuttaa köyhän oletta­malla, ettei tämä pysty syömään hyvin.

− Vaikka rahaa olisi enemmän, pyrkisin joka tapauk­sessa laittamaan ruokani niin, että ekolo­ginen selkä­reppuni pysyy mahdol­li­simman pienenä, hän sanoo.

Pizza maistuu kaikille

”Ihan vaan perus­ruokaa”, on yleisin lause, millä suoma­lainen luonnehtii omaa syömistään, sosiaa­li­luokkaan ja sukupuoleen katso­matta. Suoma­lai­sessa ruoka­kult­tuu­rissa ollaan siirty­mässä raskaista ja perin­tei­sistä ruoista kevyempiin, globaa­limpiin ruokiin. Ikä, sukupuoli ja koulu­tustaso näkyvät jonkin verran ruoka­maussa. Nuoret, naiset ja korkeasti koulu­tetut syövät eniten kasviksia ja etnistä ruokaa, kuten kiina­laista ruokaa ja sushia. Työväen­luo­kasta tulevat miehet pitävät edelleen eniten porsaan- ja naudan­li­hasta valmis­te­tuista liharuoista. Heillä saattaa olla epäluuloja ja jopa inhoa eksoot­tisia ruokia kohtaan. Viime­ai­kaisten ruoan kulutus­tut­ki­musten perus­teella näyttää siltä, että pelkkää kasvis­ruokaa syövät kotita­loudet ovat hienoi­sesti kasvamaan päin. Pizzaa sanotaan uudeksi kansal­lis­ruo­ak­semme ja totta on, että pizza ei juuri erottele ikää eikä sosiaa­li­luokkia. Siitä pitää lähes kaikki.

Teksti: Marianna Laiho

Kuvat: Veikko Somerpuro

Lähteenä Semi Purhonen ja työryhmä: Suoma­lainen maku. Gaudeamus 2014. Kulttuu­ri­pääoma, kulutus ja elämän­tyylien sosiaa­linen eriyty­minen.

Kirjoittaja on tampe­re­lainen freelance-toimittaja, joka on haasta­tellut Jokesilta saamallaan apura­halla tukien varassa eläviä köyhiä siitä, miten he puhuvat ruoasta.