Köyhät puhuvat ruoasta

touko 7, 2016 | 0 Kommenttia

Luulitko, että kaikki köyhät syövät makaronia ja tonni­kalaa? Eivät syö. Sen sijaan moni on oppinut tekemään halvalla hyvää ruokaa. Jos rahaa olisi enemmän, he haavei­levat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa laaduk­kaim­mista raaka-aineista, ostai­sivat valmis­ruokaa ja kävisivät ravin­to­lassa. Ruokaa laitet­taisiin niin, että ekolo­ginen selkä­reppu pysyisi mahdol­li­simman pienenä.

 

Maijan (40) lapsuu­den­ko­dissa ei tehty ruokaa eikä hän muista, että perhe olisi syönyt koskaan yhdessä. Isä oli alkoho­listi, ja kun vanhemmat erosivat, äiti oli aina töissä.
− Olin paljon yksin, hän sanoo.

Maija sanoo syöneensä lapsena mitä milloinkin, enimmäkseen keitettyjä perunoita ja mikrossa lämmi­tettyjä eineksiä.
− Minulla ei ole ruokailuun liittyviä muistoja, ainakaan positii­visia. Lapsuuteni meni selviytymisessä.

Kun hän muutti pois kotoa, hänellä ei ollut paljoakaan tietoa ruoan­lai­tosta. Hampu­ri­lais­ra­vin­to­loissa tuli käytyä paljon.
− Kun sain lapsen kuutisen vuotta sitten, halusin tehdä lapselle terveel­listä ruokaa. Opettelin ruoan­laittoa kokei­le­malla, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Maija elää tukien varassa. Ruokaan hän käyttää noin 30 euroa viikossa. Hän tekee keittoja, kasvis­patoja, kalaruokia ja tomaat­ti­kas­tik­keita spagetin kanssa. Hän käyttää paljon papuja ja linssejä, jotka ovat edullisia.
− Laitan mielestäni hyvää ruokaa. Maustan itse kasvat­ta­millani yrteillä.

Ruoka­jo­nossa hän ei ole ollut, mutta voisi mennä, jos rahati­lanne menisi nykyistä huonommaksi.

”Söin lapsena mitä milloinkin, enimmäkseen keitettyjä perunoita ja mikrossa lämmi­tettyjä eineksiä.”

Matias on 27-vuotias. Hän luonnehtii itseään intohi­moi­seksi kokkaa­jaksi. Hän on käynyt pelkän perus­koulun. Viral­lisen määri­telmän mukaan hän on syrjäy­ty­mis­vaa­rassa oleva nuori, ellei jo ole sitä ikänsä puolesta.

− En pidä itseäni syrjäy­ty­neenä, mutta kyllähän se alakuloa luo, jos joutuu elämään välillä kuukausia ilman rahaa.
Hän on pyrkinyt useamman kerran halua­maansa kouluun, mutta ei ole toistai­seksi päässyt.

− Rahojen vähetessä monet alkavat syödä makaronia ja tonni­kalaa. Itsel­lä­nikin oli tällainen vaihe, hän sanoo.
Lapsen syntymän jälkeen hän kiinnostui ruoan alkupe­rästä. Hän on kasvis­syöjä ja sanoo tekevänsä kotiruokaa, enimmäkseen juurek­sista ja vihan­nek­sista sesongin mukaan. Jalos­teita hän valmistaa hapattamalla.

− Laitan myös intia­laista ruokaa, josta lapsi ei tosin välitä.
Joka toinen viikko hän saa luokseen 5-vuotias tyttä­rensä. Hänestä jokaisen olisi hyvä tuntea kehonsa: miten se reagoi ruoka-aineisiin; mistä tulee hyvä tai huono olo, mikä kylmentää, mikä lämmittää.

- Jos syö huonosti, voi huonosti. Hyvä ruoka auttaa ajatte­lemaan paremmin, hän sanoo.
Matiak­sella on käytet­tä­vissään 400 euroa kuussa, josta menee noin puolet ruokaan. Välillä hän on Tampereen ruoka-Nyssen asiak­kaana, joskus hän dyykkaa. Hän tietää kaupan, jossa kauppias laittaa ylijääneen ruoan siististi avoimeen roskikseen.

”Jos syö huonosti, voi huonosti. Hyvä ruoka auttaa ajatte­lemaan paremmin.”

Ainaista ruoan­laittoa

Köyhistä puhutaan usein yhtenäisenä ryhmänä. Arki on kuitenkin erilaista riippuen tukien määrästä, turva­ver­kosta, asunto­ti­lan­teesta, psyyk­ki­sestä ja fyysi­sestä tervey­destä ja erityi­sesti siitä, onko köyhyys väliai­kaista vai pysyvää.

Haastat­telin yhteensä toista­kym­mentä tukien varassa elävää köyhää siitä, mitä he syövät. Haasta­tel­tavat olivat pääasiassa yksin­huol­ta­ja­naisia sekä nuorehkoja perheet­tömiä miehiä. Useimmat heistä osasivat laittaa ruokaa ja he myös tekivät sitä melkein päivittäin.

Toisaalta se, että on aina pakko tehdä ruokaa raaka-aineista asti, väsytti. Esimer­kiksi 16-vuotiaan pojan yksin­huoltaja, akatee­misen koulu­tuksen saanut, Anu sanoo mietti­vänsä raha-asioita jatku­vasti. Se masentaa.

− En jaksaisi aina pohtia, miten tehdä mahdol­li­simman edulli­sesti ruokaa, joka on vieläpä hyvää ja terveel­listä. Haluaisin ostaa joskus eineksiä, hakea take away -ruokaa ja käydä ravin­to­lassa syömässä, hän sanoo.

Työttö­mäksi yliopis­tolta jäänyt Anu on pudonnut perus­päi­vä­ra­halle. Hänelle jää toisinaan laskujen jälkeen vain 20 euroa ruoka­rahaa viikkoa kohden.

− Lidlistä saa makaro­ni­pussin tarjouk­sesta 20 sentillä. Niitä on tullut ostettua useita kaappiin pahan päivän varalle.

Einekset ovat kalliita

Heitä, jotka eivät osaa tai halua laittaa ruokaa, on eniten eronneissa ja leskeksi jääneissä ikään­ty­neissä miehissä, mutta on heitä nuorem­mis­sakin. Esimer­kiksi 22-vuotias yksin asuva Juha kertoo syövänsä kaksi ateriaa päivässä. Toisella kertaa hän syö makaronia ja toisella kertaa eineksiä.

− Minulle ei ole suurtakaan merki­tystä ruoan maulla. Syön pysyäkseni hengissä, hän sanoo.

Hän ei syö eineksiä joka päivä, koska se tulisi liian kalliiksi. Perunoiden keittä­minen päivittäin on Juhan mielestä taas ajan haaskausta. Makaronia hän saa pienessä katti­lassaan kerralla useaksi päiväksi.

Juhalla on myös mahdol­lisuus syödä reilulla kolmella eurolla lounas tukiyh­dis­tyksen tiloissa. Tätä mahdol­li­suutta hän käyttääkin silloin tällöin.

”Minulle ei ole suurtakaan merki­tystä ruoan maulla. Syön pysyäkseni hengissä.”

Ruoka auttaa jaksamaan

− Terveys­va­listus lisää tuskaa. Kaikki tuntuu aiheut­tavan syöpää, huokaa Anu.

Valis­tus­oh­jeita terveel­li­sestä ruoasta ei useimpien haasta­tel­tujen mielestä voi ottaa kovin vakavasti, koska ne muuttuvat koko ajan. Kasviksia ja vihan­neksia pidettiin kuitenkin ilman epäilyjä terveel­lisenä ruokana. Monet sanoivat huoman­neensa, että hyvin syöminen ja kunnol­linen ruoka, erona pelkkien keksien tai voileivän syömiseen, vaikuttaa mielialaan ja jaksa­miseen myönteisesti.

Salaatti oli monelle liian kallista, mutta jotkut korva­sivat sen kaalilla tai porkka­nalla. Myös Juha pilkkoo kaalia jokaisen makaroni- ja einesa­te­riansa viereen. Kaalin sekaan hän laittaa kurkkua ja tomaattia. Salaat­ti­kas­ti­ketta hän ei käytä.

Lähes kaikki haasta­tellut olivat hyvin selvillä punaiseen lihaan liitty­västä keskus­te­lusta. He halusivat itsekin vähentää lihan syöntiä ympäristön ja eläinten hyvin­voinnin vuoksi. Käytän­nössä moni kuitenkin söi sitä edelleen.

Muutamien nuorten miesten tyttöystävä oli vegaani ja miehet söivät heidän kanssaan kasvis­ruokaa. Lihaa he laittoivat silloin, kun sitä löytyi dyykatessa.

Myös eineksiä syövä Juha haluaisi olla omien sanojensa mukaan ”sunnun­tai­ve­ge­ta­risti”. Hän harmitteli, kun halvem­missa einek­sissä on vain vähän kasvis­vaih­toehtoja. Vain Matias ei tee liharuokia ollenkaan, mutta hänkin syö lihaa, jos joku tarjoaa.

Jääkaa­pissa ei valoja

Tilas­tojen mukaan köyhyy­dessä elää noin miljoona suoma­laista. Osalle se on väliai­kaista työttö­myyden, opiskelun tai sairauden vuoksi. Pitkit­tyessään köyhyys vie ihmisestä mehut. On arveltu, että sadalla tuhan­nella suoma­lai­sella menee todella huonosti. Joissakin perheissä huono-osaisuus periytyy jo sukupol­velta toiselle.

Mitä syövät yhteis­kun­nasta syrjään jääneet nuoret? Entä millaista ruokaa on tarjolla niissä yksin­huol­ta­ja­per­heissä, joissa huoltajan voimat ovat tyystin lopussa?

Syrjäy­ty­neitä ja masen­tu­neita köyhiä on vaikea saada haasta­tel­ta­vaksi. Huono-osaisuuteen liittyy leimau­tu­misen pelkoa eikä omasta elämästään kerto­mista toimit­ta­jalle koeta välttä­mättä vaivan arvoiseksi.

Haastat­telin kolmea kotikäyntejä tekevää sosiaali- ja tervey­salan työnte­kijää siitä, millaista ruokailu on heidän näkemänsä mukaan silloin, kun ihminen on pudonnut turva­verk­kojen läpi.

− Joillakin nuorilla saattaa olla erittäin siisti keittiö, koska sitä ei käytetä ollenkaan. Korkeintaan voi olla tyhjä pizza­laa­tikko pöydällä, sanoo yksi heistä.

− Taval­li­sempaa on kuitenkin kaaos. Jääkaa­pissa ei ole välttä­mättä edes valoja, he sanovat.

Kun työntekijä menee ensikäyn­nille, keittiössä ei useinkaan pysty tekemään ruokaa, vaikka haluai­sikin. Hellan päällinen on täynnä astioita, pulloja ja ruoan­täh­teitä. Roskat odottavat ulosvie­mistä. Pakastin saattaa olla niin jäässä, ettei sinne mahdu mitään.

Työntekijä ei voi noin vaan kääriä hihoja ja sanoa asiak­kaalle, että nyt raivataan tämä. Ensin on saatava luottamus.

− Asunto on kuitenkin toisen koti, he muistuttavat.

Asiakas voi hävetä tilan­nettaan tai hän saattaa luulla, että työntekijä tuomitsee hänet. Luotta­musta tarvitaan jo siihen, että työntekijä edes pääsee asuntoon.

”Valis­tus­oh­jeita terveel­li­sestä ruoasta ei voi ottaa kovin vakavasti, koska ne muuttuvat koko ajan.”

Uloslähtö ei onnistu

Kun elämästä on kadonnut hallinnan tunne, ruokaa ei jaksa laittaa, vaikka osaisikin. Työnte­ki­jöiden mukaan monet huono-osaiset elävät leipä−kahvi-linjalla, nuoret suklaalla ja energia­juo­malla. Jos jääkaa­pissa on jotain, se on useim­miten makaro­ni­laa­tikkoa ja ketsuppia, nuorilla nugetteja. Herne­keit­to­purkkeja on kaapissa useita. Moni syö paljon myös keksejä ja karkkia.

− Joillakin kotiinsa hautau­tu­neilla nuorilla psyyk­kinen oireh­dinta voi vaikuttaa niin, etteivät he uskalla lähteä ulos. Heitä on myös opiske­li­joissa. Monilla ei ole yhtään ystävää, ja tukiverkko muutenkin on hyvin pieni, nuorten parissa työsken­televä sanoo.

Osalla on ollut turvaton lapsuus tai muuten huonot kasvue­del­ly­tykset. ADHD, asperger tai muu vastaa­van­lainen neuro­lo­ginen oire saattaa vaikuttaa hoita­mat­tomana niin, että nuori juuttuu esimer­kiksi toistamaan jotain toimintaa.

− Se voi estää ruoan­laittoa, varsinkin, jos pitää tehdä asioita nopeasti peräkkäin, esimer­kiksi pilkkoa vihan­neksia, laittaa hella päälle, täyttää kattila, seurata ruoan kuume­ne­mista jne. Myös reseptien ymmär­tä­mi­sessä voi olla vaikeuksia.

Syödään yhdessä

Kun nuoreen on luotu luottamus, työntekijä harjoit­telee hänen kanssaan ruoan­laittoa. Yhdessä käydään myös kaupassa ja joskus lounaalla ulkona, jotta nuori voi totutella lähtemään kodistaan ulos. Toisen kanssa tilanteet on helpompi ylittää.

− Usein nuori haluaa, että syön valmis­ta­mamme ruoan hänen kanssaan. Jotkut eivät ole syöneet yhdessä toisen kanssa kenties vuosiin.

Vaikka syrjäy­ty­neellä syöminen on usein heikolla tolalla, aina näin ei ole.
− Kasvis­syö­jillä, varsinkin vegaa­neilla, on runsaasti tietoa ruoasta ja sen terveel­li­syy­destä. Itsekin olen oppinut heiltä paljon ruoka-asioista, työntekijä sanoo.

− Jotkut laittavat vähät rahansa lähi- ja luomu­ruokaan. Eräskin nuori käytti vain luomukookosöljyä.

”Se, että osaa laittaa ruokaa tai haluaa oppia ruoan­laittoa, on valtava voimavara, kun arkea laitetaan tolpilleen.”

Epärea­lis­tiset tavoitteet

− Se, että osaa laittaa ruokaa tai haluaa oppia ruoan­laittoa, on valtava voimavara, kun arkea laitetaan tolpilleen.

Työnte­kijät sanovat, että luotta­mus­suhteen raken­ta­minen vie aikaa. Pari tapaa­mista ei tilan­netta vielä korjaa. Kotikäyntien on oltava toistuvia, jotta varmis­tetaan, että arki alkaa rullata.

− Esimie­hillä saattaa olla aivan epärea­lis­tisia tavoit­teita, kuinka monessa perheessä pitäisi päivän aikana käydä, eräs haasta­tel­luista työnte­ki­jöistä sanoo.

Toinen epäilee, ettei edes päätöksiä tekevillä kunnan sosiaa­li­lau­ta­kunnan jäsenillä ole aina käsitystä siitä, millai­sissa oloissa osa köyhistä elää.

Väärä kysymys?

Mitä tukien varassa elävät ostai­sivat kaupasta, jos heillä olisi enemmän rahaa? Lähes kaikki vasta­sivat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa kalasta ja valit­si­sivat muitakin kaloja kuin tarjouslohta.

Juha ostaisi ruokaa tavara­ta­lojen valmis­ruo­ka­tis­kiltä. Vegaa­ni­taus­tainen yksin­huol­ta­jaäiti Saija ostaisi pähki­nöitä, siemeniä, luomu­tuo­re­juomia sekä mante­li­maitoa aller­gi­selle lapselleen. Eräs äiti valitsisi laaduk­kaita mausteita, oliiviöljyjä ja chili­kas­tik­keita nykyisten halpa­ver­sioiden sijaan.

Kaikki kävisivät ravin­to­loissa syömässä, mihin köyhällä ei ole juuri mahdollisuutta.
− Söisin siellä aamiai­senkin, Anu sanoo.

Matiaksen mielestä koko kysymys on väärä, koska se uhriuttaa köyhän oletta­malla, ettei tämä pysty syömään hyvin.

− Vaikka rahaa olisi enemmän, pyrkisin joka tapauk­sessa laittamaan ruokani niin, että ekolo­ginen selkä­reppuni pysyy mahdol­li­simman pienenä, hän sanoo.

Pizza maistuu kaikille

”Ihan vaan perus­ruokaa”, on yleisin lause, millä suoma­lainen luonnehtii omaa syömistään, sosiaa­li­luokkaan ja sukupuoleen katso­matta. Suoma­lai­sessa ruoka­kult­tuu­rissa ollaan siirty­mässä raskaista ja perin­tei­sistä ruoista kevyempiin, globaa­limpiin ruokiin. Ikä, sukupuoli ja koulu­tustaso näkyvät jonkin verran ruoka­maussa. Nuoret, naiset ja korkeasti koulu­tetut syövät eniten kasviksia ja etnistä ruokaa, kuten kiina­laista ruokaa ja sushia. Työväen­luo­kasta tulevat miehet pitävät edelleen eniten porsaan- ja naudan­li­hasta valmis­te­tuista liharuoista. Heillä saattaa olla epäluuloja ja jopa inhoa eksoot­tisia ruokia kohtaan. Viime­ai­kaisten ruoan kulutus­tut­ki­musten perus­teella näyttää siltä, että pelkkää kasvis­ruokaa syövät kotita­loudet ovat hienoi­sesti kasvamaan päin. Pizzaa sanotaan uudeksi kansal­lis­ruo­ak­semme ja totta on, että pizza ei juuri erottele ikää eikä sosiaa­li­luokkia. Siitä pitää lähes kaikki.

Teksti: Marianna Laiho

Kuvat: Veikko Somerpuro

Lähteenä Semi Purhonen ja työryhmä: Suoma­lainen maku. Gaudeamus 2014. Kulttuu­ri­pääoma, kulutus ja elämän­tyylien sosiaa­linen eriytyminen.

Kirjoittaja on tampe­re­lainen freelance-toimittaja, joka on haasta­tellut Jokesilta saamallaan apura­halla tukien varassa eläviä köyhiä siitä, miten he puhuvat ruoasta.