Köyhät puhuvat ruoasta
Luulitko, että kaikki köyhät syövät makaronia ja tonnikalaa? Eivät syö. Sen sijaan moni on oppinut tekemään halvalla hyvää ruokaa. Jos rahaa olisi enemmän, he haaveilevat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa laadukkaimmista raaka-aineista, ostaisivat valmisruokaa ja kävisivät ravintolassa. Ruokaa laitettaisiin niin, että ekologinen selkäreppu pysyisi mahdollisimman pienenä.
Maijan (40) lapsuudenkodissa ei tehty ruokaa eikä hän muista, että perhe olisi syönyt koskaan yhdessä. Isä oli alkoholisti, ja kun vanhemmat erosivat, äiti oli aina töissä.
− Olin paljon yksin, hän sanoo.
Maija sanoo syöneensä lapsena mitä milloinkin, enimmäkseen keitettyjä perunoita ja mikrossa lämmitettyjä eineksiä.
− Minulla ei ole ruokailuun liittyviä muistoja, ainakaan positiivisia. Lapsuuteni meni selviytymisessä.
Kun hän muutti pois kotoa, hänellä ei ollut paljoakaan tietoa ruoanlaitosta. Hampurilaisravintoloissa tuli käytyä paljon.
− Kun sain lapsen kuutisen vuotta sitten, halusin tehdä lapselle terveellistä ruokaa. Opettelin ruoanlaittoa kokeilemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta.
Maija elää tukien varassa. Ruokaan hän käyttää noin 30 euroa viikossa. Hän tekee keittoja, kasvispatoja, kalaruokia ja tomaattikastikkeita spagetin kanssa. Hän käyttää paljon papuja ja linssejä, jotka ovat edullisia.
− Laitan mielestäni hyvää ruokaa. Maustan itse kasvattamillani yrteillä.
Ruokajonossa hän ei ole ollut, mutta voisi mennä, jos rahatilanne menisi nykyistä huonommaksi.
Matias on 27-vuotias. Hän luonnehtii itseään intohimoiseksi kokkaajaksi. Hän on käynyt pelkän peruskoulun. Virallisen määritelmän mukaan hän on syrjäytymisvaarassa oleva nuori, ellei jo ole sitä ikänsä puolesta.
− En pidä itseäni syrjäytyneenä, mutta kyllähän se alakuloa luo, jos joutuu elämään välillä kuukausia ilman rahaa.
Hän on pyrkinyt useamman kerran haluamaansa kouluun, mutta ei ole toistaiseksi päässyt.
− Rahojen vähetessä monet alkavat syödä makaronia ja tonnikalaa. Itsellänikin oli tällainen vaihe, hän sanoo.
Lapsen syntymän jälkeen hän kiinnostui ruoan alkuperästä. Hän on kasvissyöjä ja sanoo tekevänsä kotiruokaa, enimmäkseen juureksista ja vihanneksista sesongin mukaan. Jalosteita hän valmistaa hapattamalla.
− Laitan myös intialaista ruokaa, josta lapsi ei tosin välitä.
Joka toinen viikko hän saa luokseen 5‑vuotias tyttärensä. Hänestä jokaisen olisi hyvä tuntea kehonsa: miten se reagoi ruoka-aineisiin; mistä tulee hyvä tai huono olo, mikä kylmentää, mikä lämmittää.
- Jos syö huonosti, voi huonosti. Hyvä ruoka auttaa ajattelemaan paremmin, hän sanoo.
Matiaksella on käytettävissään 400 euroa kuussa, josta menee noin puolet ruokaan. Välillä hän on Tampereen ruoka-Nyssen asiakkaana, joskus hän dyykkaa. Hän tietää kaupan, jossa kauppias laittaa ylijääneen ruoan siististi avoimeen roskikseen.
Ainaista ruoanlaittoa
Köyhistä puhutaan usein yhtenäisenä ryhmänä. Arki on kuitenkin erilaista riippuen tukien määrästä, turvaverkosta, asuntotilanteesta, psyykkisestä ja fyysisestä terveydestä ja erityisesti siitä, onko köyhyys väliaikaista vai pysyvää.
Haastattelin yhteensä toistakymmentä tukien varassa elävää köyhää siitä, mitä he syövät. Haastateltavat olivat pääasiassa yksinhuoltajanaisia sekä nuorehkoja perheettömiä miehiä. Useimmat heistä osasivat laittaa ruokaa ja he myös tekivät sitä melkein päivittäin.
Toisaalta se, että on aina pakko tehdä ruokaa raaka-aineista asti, väsytti. Esimerkiksi 16-vuotiaan pojan yksinhuoltaja, akateemisen koulutuksen saanut, Anu sanoo miettivänsä raha-asioita jatkuvasti. Se masentaa.
− En jaksaisi aina pohtia, miten tehdä mahdollisimman edullisesti ruokaa, joka on vieläpä hyvää ja terveellistä. Haluaisin ostaa joskus eineksiä, hakea take away ‑ruokaa ja käydä ravintolassa syömässä, hän sanoo.
Työttömäksi yliopistolta jäänyt Anu on pudonnut peruspäivärahalle. Hänelle jää toisinaan laskujen jälkeen vain 20 euroa ruokarahaa viikkoa kohden.
− Lidlistä saa makaronipussin tarjouksesta 20 sentillä. Niitä on tullut ostettua useita kaappiin pahan päivän varalle.
Einekset ovat kalliita
Heitä, jotka eivät osaa tai halua laittaa ruokaa, on eniten eronneissa ja leskeksi jääneissä ikääntyneissä miehissä, mutta on heitä nuoremmissakin. Esimerkiksi 22-vuotias yksin asuva Juha kertoo syövänsä kaksi ateriaa päivässä. Toisella kertaa hän syö makaronia ja toisella kertaa eineksiä.
− Minulle ei ole suurtakaan merkitystä ruoan maulla. Syön pysyäkseni hengissä, hän sanoo.
Hän ei syö eineksiä joka päivä, koska se tulisi liian kalliiksi. Perunoiden keittäminen päivittäin on Juhan mielestä taas ajan haaskausta. Makaronia hän saa pienessä kattilassaan kerralla useaksi päiväksi.
Juhalla on myös mahdollisuus syödä reilulla kolmella eurolla lounas tukiyhdistyksen tiloissa. Tätä mahdollisuutta hän käyttääkin silloin tällöin.
Ruoka auttaa jaksamaan
− Terveysvalistus lisää tuskaa. Kaikki tuntuu aiheuttavan syöpää, huokaa Anu.
Valistusohjeita terveellisestä ruoasta ei useimpien haastateltujen mielestä voi ottaa kovin vakavasti, koska ne muuttuvat koko ajan. Kasviksia ja vihanneksia pidettiin kuitenkin ilman epäilyjä terveellisenä ruokana. Monet sanoivat huomanneensa, että hyvin syöminen ja kunnollinen ruoka, erona pelkkien keksien tai voileivän syömiseen, vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen myönteisesti.
Salaatti oli monelle liian kallista, mutta jotkut korvasivat sen kaalilla tai porkkanalla. Myös Juha pilkkoo kaalia jokaisen makaroni- ja einesateriansa viereen. Kaalin sekaan hän laittaa kurkkua ja tomaattia. Salaattikastiketta hän ei käytä.
Lähes kaikki haastatellut olivat hyvin selvillä punaiseen lihaan liittyvästä keskustelusta. He halusivat itsekin vähentää lihan syöntiä ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin vuoksi. Käytännössä moni kuitenkin söi sitä edelleen.
Muutamien nuorten miesten tyttöystävä oli vegaani ja miehet söivät heidän kanssaan kasvisruokaa. Lihaa he laittoivat silloin, kun sitä löytyi dyykatessa.
Myös eineksiä syövä Juha haluaisi olla omien sanojensa mukaan ”sunnuntaivegetaristi”. Hän harmitteli, kun halvemmissa eineksissä on vain vähän kasvisvaihtoehtoja. Vain Matias ei tee liharuokia ollenkaan, mutta hänkin syö lihaa, jos joku tarjoaa.
Jääkaapissa ei valoja
Tilastojen mukaan köyhyydessä elää noin miljoona suomalaista. Osalle se on väliaikaista työttömyyden, opiskelun tai sairauden vuoksi. Pitkittyessään köyhyys vie ihmisestä mehut. On arveltu, että sadalla tuhannella suomalaisella menee todella huonosti. Joissakin perheissä huono-osaisuus periytyy jo sukupolvelta toiselle.
Mitä syövät yhteiskunnasta syrjään jääneet nuoret? Entä millaista ruokaa on tarjolla niissä yksinhuoltajaperheissä, joissa huoltajan voimat ovat tyystin lopussa?
Syrjäytyneitä ja masentuneita köyhiä on vaikea saada haastateltavaksi. Huono-osaisuuteen liittyy leimautumisen pelkoa eikä omasta elämästään kertomista toimittajalle koeta välttämättä vaivan arvoiseksi.
Haastattelin kolmea kotikäyntejä tekevää sosiaali- ja terveysalan työntekijää siitä, millaista ruokailu on heidän näkemänsä mukaan silloin, kun ihminen on pudonnut turvaverkkojen läpi.
− Joillakin nuorilla saattaa olla erittäin siisti keittiö, koska sitä ei käytetä ollenkaan. Korkeintaan voi olla tyhjä pizzalaatikko pöydällä, sanoo yksi heistä.
− Tavallisempaa on kuitenkin kaaos. Jääkaapissa ei ole välttämättä edes valoja, he sanovat.
Kun työntekijä menee ensikäynnille, keittiössä ei useinkaan pysty tekemään ruokaa, vaikka haluaisikin. Hellan päällinen on täynnä astioita, pulloja ja ruoantähteitä. Roskat odottavat ulosviemistä. Pakastin saattaa olla niin jäässä, ettei sinne mahdu mitään.
Työntekijä ei voi noin vaan kääriä hihoja ja sanoa asiakkaalle, että nyt raivataan tämä. Ensin on saatava luottamus.
− Asunto on kuitenkin toisen koti, he muistuttavat.
Asiakas voi hävetä tilannettaan tai hän saattaa luulla, että työntekijä tuomitsee hänet. Luottamusta tarvitaan jo siihen, että työntekijä edes pääsee asuntoon.
Uloslähtö ei onnistu
Kun elämästä on kadonnut hallinnan tunne, ruokaa ei jaksa laittaa, vaikka osaisikin. Työntekijöiden mukaan monet huono-osaiset elävät leipä−kahvi-linjalla, nuoret suklaalla ja energiajuomalla. Jos jääkaapissa on jotain, se on useimmiten makaronilaatikkoa ja ketsuppia, nuorilla nugetteja. Hernekeittopurkkeja on kaapissa useita. Moni syö paljon myös keksejä ja karkkia.
− Joillakin kotiinsa hautautuneilla nuorilla psyykkinen oirehdinta voi vaikuttaa niin, etteivät he uskalla lähteä ulos. Heitä on myös opiskelijoissa. Monilla ei ole yhtään ystävää, ja tukiverkko muutenkin on hyvin pieni, nuorten parissa työskentelevä sanoo.
Osalla on ollut turvaton lapsuus tai muuten huonot kasvuedellytykset. ADHD, asperger tai muu vastaavanlainen neurologinen oire saattaa vaikuttaa hoitamattomana niin, että nuori juuttuu esimerkiksi toistamaan jotain toimintaa.
− Se voi estää ruoanlaittoa, varsinkin, jos pitää tehdä asioita nopeasti peräkkäin, esimerkiksi pilkkoa vihanneksia, laittaa hella päälle, täyttää kattila, seurata ruoan kuumenemista jne. Myös reseptien ymmärtämisessä voi olla vaikeuksia.
Syödään yhdessä
Kun nuoreen on luotu luottamus, työntekijä harjoittelee hänen kanssaan ruoanlaittoa. Yhdessä käydään myös kaupassa ja joskus lounaalla ulkona, jotta nuori voi totutella lähtemään kodistaan ulos. Toisen kanssa tilanteet on helpompi ylittää.
− Usein nuori haluaa, että syön valmistamamme ruoan hänen kanssaan. Jotkut eivät ole syöneet yhdessä toisen kanssa kenties vuosiin.
Vaikka syrjäytyneellä syöminen on usein heikolla tolalla, aina näin ei ole.
− Kasvissyöjillä, varsinkin vegaaneilla, on runsaasti tietoa ruoasta ja sen terveellisyydestä. Itsekin olen oppinut heiltä paljon ruoka-asioista, työntekijä sanoo.
− Jotkut laittavat vähät rahansa lähi- ja luomuruokaan. Eräskin nuori käytti vain luomukookosöljyä.
Epärealistiset tavoitteet
− Se, että osaa laittaa ruokaa tai haluaa oppia ruoanlaittoa, on valtava voimavara, kun arkea laitetaan tolpilleen.
Työntekijät sanovat, että luottamussuhteen rakentaminen vie aikaa. Pari tapaamista ei tilannetta vielä korjaa. Kotikäyntien on oltava toistuvia, jotta varmistetaan, että arki alkaa rullata.
− Esimiehillä saattaa olla aivan epärealistisia tavoitteita, kuinka monessa perheessä pitäisi päivän aikana käydä, eräs haastatelluista työntekijöistä sanoo.
Toinen epäilee, ettei edes päätöksiä tekevillä kunnan sosiaalilautakunnan jäsenillä ole aina käsitystä siitä, millaisissa oloissa osa köyhistä elää.
Väärä kysymys?
Mitä tukien varassa elävät ostaisivat kaupasta, jos heillä olisi enemmän rahaa? Lähes kaikki vastasivat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa kalasta ja valitsisivat muitakin kaloja kuin tarjouslohta.
Juha ostaisi ruokaa tavaratalojen valmisruokatiskiltä. Vegaanitaustainen yksinhuoltajaäiti Saija ostaisi pähkinöitä, siemeniä, luomutuorejuomia sekä mantelimaitoa allergiselle lapselleen. Eräs äiti valitsisi laadukkaita mausteita, oliiviöljyjä ja chilikastikkeita nykyisten halpaversioiden sijaan.
Kaikki kävisivät ravintoloissa syömässä, mihin köyhällä ei ole juuri mahdollisuutta.
− Söisin siellä aamiaisenkin, Anu sanoo.
Matiaksen mielestä koko kysymys on väärä, koska se uhriuttaa köyhän olettamalla, ettei tämä pysty syömään hyvin.
− Vaikka rahaa olisi enemmän, pyrkisin joka tapauksessa laittamaan ruokani niin, että ekologinen selkäreppuni pysyy mahdollisimman pienenä, hän sanoo.
Teksti: Marianna Laiho
Kuvat: Veikko Somerpuro
Lähteenä Semi Purhonen ja työryhmä: Suomalainen maku. Gaudeamus 2014. Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen.
Kirjoittaja on tamperelainen freelance-toimittaja, joka on haastatellut Jokesilta saamallaan apurahalla tukien varassa eläviä köyhiä siitä, miten he puhuvat ruoasta.