Köyhät puhuvat ruoasta

Luulitko, että kaikki köyhät syövät makaronia ja tonnikalaa? Eivät syö. Sen sijaan moni on oppinut tekemään halvalla hyvää ruokaa. Jos rahaa olisi enemmän, he haaveilevat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa laadukkaimmista raaka-aineista, ostaisivat valmisruokaa ja kävisivät ravintolassa. Ruokaa laitettaisiin niin, että ekologinen selkäreppu pysyisi mahdollisimman pienenä.

Maijan (40) lap­su­u­denkodis­sa ei tehty ruokaa eikä hän muista, että per­he olisi syönyt koskaan yhdessä. Isä oli alko­holisti, ja kun van­hem­mat ero­si­vat, äiti oli aina töis­sä.
− Olin paljon yksin, hän sanoo.

Mai­ja sanoo syöneen­sä lapse­na mitä mil­loinkin, enim­mäk­seen keit­et­tyjä perunoi­ta ja mikrossa läm­mitet­tyjä einek­siä.
− Min­ul­la ei ole ruokailu­un liit­tyviä muis­to­ja, ainakaan posi­ti­ivisia. Lap­suuteni meni selviy­tymisessä.

Kun hän muut­ti pois kotoa, hänel­lä ei ollut paljoakaan tietoa ruoan­laitos­ta. Ham­puri­lais­rav­in­tolois­sa tuli käy­tyä paljon.
− Kun sain lapsen kuutisen vuot­ta sit­ten, halusin tehdä lapselle ter­veel­listä ruokaa. Opet­telin ruoan­lait­toa kokeile­mal­la, yri­tyk­sen ja ere­hdyk­sen kaut­ta.

Mai­ja elää tukien varas­sa. Ruokaan hän käyt­tää noin 30 euroa viikos­sa. Hän tekee keit­to­ja, kasvis­pa­to­ja, kalaruokia ja tomaat­tikastikkei­ta spagetin kanssa. Hän käyt­tää paljon papu­ja ja linsse­jä, jot­ka ovat edullisia.
− Lai­tan mielestäni hyvää ruokaa. Maus­tan itse kas­vat­tamil­lani yrteil­lä.

Ruoka­jonos­sa hän ei ole ollut, mut­ta voisi men­nä, jos rahati­lanne menisi nyky­istä huonom­mak­si.

Matias on 27-vuo­tias. Hän luon­nehtii itseään into­hi­moi­sek­si kokkaa­jak­si. Hän on käynyt pelkän perusk­oulun. Viral­lisen määritelmän mukaan hän on syr­jäy­tymis­vaaras­sa ole­va nuori, ellei jo ole sitä ikän­sä puoles­ta.

− En pidä itseäni syr­jäy­tyneenä, mut­ta kyl­lähän se alaku­loa luo, jos joutuu elämään välil­lä kuukau­sia ilman rahaa.
Hän on pyrkinyt use­am­man ker­ran halu­a­maansa koulu­un, mut­ta ei ole tois­taisek­si päässyt.

− Raho­jen vähetessä mon­et alka­vat syödä maka­ro­nia ja ton­nikalaa. Itsel­länikin oli täl­lainen vai­he, hän sanoo.
Lapsen syn­tymän jäl­keen hän kiin­nos­tui ruoan alku­perästä. Hän on kasvis­syöjä ja sanoo tekevän­sä kotiruokaa, enim­mäk­seen juurek­sista ja vihan­nek­sista sesongin mukaan. Jalostei­ta hän valmis­taa hap­at­ta­mal­la.

− Lai­tan myös intialaista ruokaa, jos­ta lap­si ei tosin väl­itä.
Joka toinen viikko hän saa luok­seen 5‑vuotias tyt­tären­sä. Hänestä jokaisen olisi hyvä tun­tea kehon­sa: miten se reagoi ruo­ka-aineisi­in; mis­tä tulee hyvä tai huono olo, mikä kyl­men­tää, mikä läm­mit­tää.

- Jos syö huonos­ti, voi huonos­ti. Hyvä ruo­ka aut­taa ajat­tele­maan parem­min, hän sanoo.
Mati­ak­sel­la on käytet­tävis­sään 400 euroa kuus­sa, jos­ta menee noin puo­let ruokaan. Välil­lä hän on Tam­pereen ruo­ka-Nyssen asi­akkaana, joskus hän dyykkaa. Hän tietää kau­pan, jos­sa kaup­pias lait­taa yli­jääneen ruoan siis­tisti avoimeen roskik­seen.

Ainaista ruoanlaittoa

Köy­histä puhutaan usein yht­enäisenä ryh­mänä. Arki on kuitenkin eri­laista riip­puen tukien määrästä, tur­vaverkos­ta, asun­toti­lanteesta, psyykkises­tä ja fyy­sis­es­tä ter­vey­destä ja eri­tyis­es­ti siitä, onko köy­hyys väli­aikaista vai pysyvää.

Haas­tat­telin yhteen­sä tois­takym­men­tä tukien varas­sa elävää köy­hää siitä, mitä he syövät. Haas­tatelta­vat oli­vat pääasi­as­sa yksin­huolta­janaisia sekä nuorehko­ja per­heet­tömiä miehiä. Useim­mat heistä osasi­vat lait­taa ruokaa ja he myös tekivät sitä melkein päivit­täin.

Toisaal­ta se, että on aina pakko tehdä ruokaa raa­ka-aineista asti, väsyt­ti. Esimerkik­si 16-vuo­ti­aan pojan yksin­huolta­ja, aka­teemisen koulu­tuk­sen saanut, Anu sanoo miet­tivän­sä raha-asioi­ta jatku­vasti. Se masen­taa.

− En jak­saisi aina pohtia, miten tehdä mah­dol­lisim­man edullis­es­ti ruokaa, joka on vieläpä hyvää ja ter­veel­listä. Halu­aisin ostaa joskus einek­siä, hakea take away ‑ruokaa ja käy­dä rav­in­to­las­sa syömässä, hän sanoo.

Työt­tömäk­si yliopis­tol­ta jäänyt Anu on pudon­nut perus­päivära­halle. Hänelle jää toisi­naan lasku­jen jäl­keen vain 20 euroa ruokara­haa viikkoa kohden.

− Lidlistä saa maka­roni­pussin tar­jouk­ses­ta 20 sen­til­lä. Niitä on tul­lut ostet­tua usei­ta kaap­pi­in pahan päivän var­alle.

Einekset ovat kalliita

Heitä, jot­ka eivät osaa tai halua lait­taa ruokaa, on eniten eron­neis­sa ja leskek­si jääneis­sä ikään­tyneis­sä miehissä, mut­ta on heitä nuorem­mis­sakin. Esimerkik­si 22-vuo­tias yksin asu­va Juha ker­too syövän­sä kak­si ate­ri­aa päivässä. Toisel­la ker­taa hän syö maka­ro­nia ja toisel­la ker­taa einek­siä.

− Min­ulle ei ole suur­takaan merk­i­tys­tä ruoan maulla. Syön pysyäk­seni hengis­sä, hän sanoo.

Hän ei syö einek­siä joka päivä, kos­ka se tulisi liian kalli­ik­si. Perunoiden keit­tämi­nen päivit­täin on Juhan mielestä taas ajan haaskaus­ta. Maka­ro­nia hän saa pienessä kat­ti­las­saan ker­ral­la use­ak­si päiväk­si.

Juhal­la on myös mah­dol­lisu­us syödä reilul­la kolmel­la eurol­la lounas tukiy­hdis­tyk­sen tilois­sa. Tätä mah­dol­lisu­ut­ta hän käyt­tääkin sil­loin täl­löin.

Ruoka auttaa jaksamaan

− Ter­veysval­is­tus lisää tuskaa. Kaik­ki tun­tuu aiheut­ta­van syöpää, huokaa Anu.

Val­is­tu­so­hjei­ta ter­veel­lis­es­tä ruoas­ta ei useimpi­en haas­tatel­tu­jen mielestä voi ottaa kovin vakavasti, kos­ka ne muut­tuvat koko ajan. Kasviksia ja vihan­nek­sia pidet­ti­in kuitenkin ilman epäi­lyjä ter­veel­lisenä ruokana. Mon­et sanoi­vat huo­man­neen­sa, että hyvin syömi­nen ja kun­nolli­nen ruo­ka, erona pelkkien kek­sien tai voileivän syömiseen, vaikut­taa mielialaan ja jak­samiseen myön­teis­es­ti.

Salaat­ti oli mon­elle liian kallista, mut­ta jotkut kor­va­si­vat sen kaalil­la tai porkkanal­la. Myös Juha pilkkoo kaalia jokaisen maka­roni- ja eine­sate­ri­ansa viereen. Kaalin sekaan hän lait­taa kurkkua ja tomaat­tia. Salaat­tikastiket­ta hän ei käytä.

Läh­es kaik­ki haas­tatel­lut oli­vat hyvin selvil­lä punaiseen lihaan liit­tyvästä keskustelus­ta. He halu­si­vat itsekin vähen­tää lihan syön­tiä ympäristön ja eläin­ten hyv­in­voin­nin vuok­si. Käytän­nössä moni kuitenkin söi sitä edelleen.

Muu­tamien nuorten miesten tyt­töys­tävä oli veg­aani ja miehet söivät hei­dän kanssaan kasvis­ruokaa. Lihaa he lait­toi­vat sil­loin, kun sitä löy­tyi dyykates­sa.

Myös einek­siä syövä Juha halu­aisi olla omien sano­jen­sa mukaan ”sun­nun­taiveg­e­taristi”. Hän har­mit­teli, kun halvem­mis­sa einek­sis­sä on vain vähän kasvis­vai­h­toe­hto­ja. Vain Matias ei tee liharuokia ollenkaan, mut­ta hänkin syö lihaa, jos joku tar­joaa.

Jääkaapissa ei valoja

Tilas­to­jen mukaan köy­hyy­dessä elää noin miljoona suo­ma­laista. Osalle se on väli­aikaista työt­tömyy­den, opiskelun tai sairau­den vuok­si. Pitkit­tyessään köy­hyys vie ihmis­es­tä mehut. On arvel­tu, että sadal­la tuhan­nel­la suo­ma­laisel­la menee todel­la huonos­ti. Jois­sakin per­heis­sä huono-osaisu­us periy­tyy jo sukupolvelta toiselle.

Mitä syövät yhteiskun­nas­ta syr­jään jääneet nuoret? Entä mil­laista ruokaa on tar­jol­la niis­sä yksin­huolta­japer­heis­sä, jois­sa huolta­jan voimat ovat tyystin lopus­sa?

Syr­jäy­tyneitä ja masen­tunei­ta köy­hiä on vaikea saa­da haas­tateltavak­si. Huono-osaisu­u­teen liit­tyy leimau­tu­misen pelkoa eikä omas­ta elämästään ker­tomista toimit­ta­jalle koeta vält­tämät­tä vaivan arvoisek­si.

Haas­tat­telin kolmea kotikäyn­te­jä tekevää sosi­aali- ja ter­veysalan työn­tek­i­jää siitä, mil­laista ruokailu on hei­dän näkemän­sä mukaan sil­loin, kun ihmi­nen on pudon­nut tur­vaverkko­jen läpi.

− Joil­lakin nuo­ril­la saat­taa olla erit­täin siisti keit­tiö, kos­ka sitä ei käytetä ollenkaan. Korkein­taan voi olla tyhjä piz­za­laatikko pöy­däl­lä, sanoo yksi heistä.

− Taval­lisem­paa on kuitenkin kaaos. Jääkaapis­sa ei ole vält­tämät­tä edes val­o­ja, he sanovat.

Kun työn­tek­i­jä menee ensikäyn­nille, keit­tiössä ei useinkaan pysty tekemään ruokaa, vaik­ka halu­aisikin. Hel­lan päälli­nen on täyn­nä astioi­ta, pul­lo­ja ja ruoan­tähteitä. Roskat odot­ta­vat ulosviemistä. Pakastin saat­taa olla niin jäässä, ettei sinne mah­du mitään.

Työn­tek­i­jä ei voi noin vaan kääriä hiho­ja ja sanoa asi­akkaalle, että nyt rai­vataan tämä. Ensin on saata­va luot­ta­mus.

− Asun­to on kuitenkin toisen koti, he muis­tut­ta­vat.

Asi­akas voi hävetä tilan­net­taan tai hän saat­taa luul­la, että työn­tek­i­jä tuomit­see hänet. Luot­ta­mus­ta tarvi­taan jo siihen, että työn­tek­i­jä edes pääsee asun­toon.

Uloslähtö ei onnistu

Kun elämästä on kadon­nut hallinnan tunne, ruokaa ei jak­sa lait­taa, vaik­ka osaisikin. Työn­tek­i­jöi­den mukaan mon­et huono-osaiset elävät leipä−kahvi-linjalla, nuoret suk­laal­la ja ener­gia­juo­ma­l­la. Jos jääkaapis­sa on jotain, se on useim­miten maka­roni­laatikkoa ja ket­sup­pia, nuo­ril­la nuget­te­ja. Hernekeit­top­urkke­ja on kaapis­sa usei­ta. Moni syö paljon myös kek­se­jä ja karkkia.

− Joil­lakin koti­in­sa hau­tau­tuneil­la nuo­ril­la psyykki­nen oire­hd­in­ta voi vaikut­taa niin, etteivät he uskalla lähteä ulos. Heitä on myös opiske­li­jois­sa. Monil­la ei ole yhtään ystävää, ja tukiverkko muutenkin on hyvin pieni, nuorten paris­sa työsken­televä sanoo.

Osal­la on ollut tur­va­ton lap­su­us tai muuten huonot kasvuedel­ly­tyk­set. ADHD, asperg­er tai muu vas­taa­van­lainen neu­rologi­nen oire saat­taa vaikut­taa hoita­mat­tomana niin, että nuori juut­tuu esimerkik­si tois­ta­maan jotain toim­intaa.

− Se voi estää ruoan­lait­toa, varsinkin, jos pitää tehdä asioi­ta nopeasti peräkkäin, esimerkik­si pilkkoa vihan­nek­sia, lait­taa hel­la päälle, täyt­tää kat­ti­la, seu­ra­ta ruoan kuumen­e­mista jne. Myös resep­tien ymmärtämisessä voi olla vaikeuk­sia.

Syödään yhdessä

Kun nuoreen on luo­tu luot­ta­mus, työn­tek­i­jä har­joit­telee hänen kanssaan ruoan­lait­toa. Yhdessä käy­dään myös kau­pas­sa ja joskus lounaal­la ulkona, jot­ta nuori voi totutel­la lähtemään kodis­taan ulos. Toisen kanssa tilanteet on helpom­pi ylit­tää.

− Usein nuori halu­aa, että syön valmis­ta­mamme ruoan hänen kanssaan. Jotkut eivät ole syöneet yhdessä toisen kanssa ken­ties vuosi­in.

Vaik­ka syr­jäy­tyneel­lä syömi­nen on usein heikol­la tolal­la, aina näin ei ole.
− Kasvis­syöjil­lä, varsinkin veg­aaneil­la, on run­saasti tietoa ruoas­ta ja sen ter­veel­lisyy­destä. Itsekin olen oppin­ut heiltä paljon ruo­ka-asioista, työn­tek­i­jä sanoo.

− Jotkut lait­ta­vat vähät rahansa lähi- ja luo­mu­ruokaan. Eräskin nuori käyt­ti vain luo­mukookosöljyä.

Epärealistiset tavoitteet

− Se, että osaa lait­taa ruokaa tai halu­aa oppia ruoan­lait­toa, on val­ta­va voimavara, kun arkea laite­taan tolpilleen.

Työn­tek­i­jät sanovat, että luot­ta­mus­suh­teen rak­en­t­a­mi­nen vie aikaa. Pari tapaamista ei tilan­net­ta vielä kor­jaa. Kotikäyn­tien on olta­va tois­tu­via, jot­ta varmis­te­taan, että arki alkaa rul­la­ta.

− Esimiehillä saat­taa olla aivan epäre­al­is­tisia tavoit­tei­ta, kuin­ka mon­es­sa per­heessä pitäisi päivän aikana käy­dä, eräs haas­tatel­luista työn­tek­i­jöistä sanoo.

Toinen epäilee, ettei edes päätök­siä tekevil­lä kun­nan sosi­aalilau­takun­nan jäse­nil­lä ole aina käsi­tys­tä siitä, mil­lai­sis­sa olois­sa osa köy­histä elää.

Väärä kysymys?

Mitä tukien varas­sa elävät ostaisi­vat kau­pas­ta, jos heil­lä olisi enem­män rahaa? Läh­es kaik­ki vas­ta­si­vat, että tek­i­sivät nyky­istä enem­män ruokaa kalas­ta ja val­it­si­si­vat muitakin kalo­ja kuin tar­jous­lo­h­ta.

Juha ostaisi ruokaa tavarat­alo­jen valmis­ruokatiskiltä. Veg­aan­i­taus­tainen yksin­huolta­jaäi­ti Sai­ja ostaisi pähk­inöitä, siemeniä, luo­mu­tuore­juo­mia sekä man­te­limaitoa aller­giselle lapselleen. Eräs äiti val­it­sisi laadukkai­ta maustei­ta, oli­iviöljyjä ja chi­likastikkei­ta nyky­is­ten hal­paver­sioiden sijaan.

Kaik­ki kävi­sivät rav­in­tolois­sa syömässä, mihin köy­häl­lä ei ole juuri mah­dol­lisu­ut­ta.
− Söisin siel­lä aami­aisenkin, Anu sanoo.

Mati­ak­sen mielestä koko kysymys on väärä, kos­ka se uhri­ut­taa köy­hän olet­ta­mal­la, ettei tämä pysty syömään hyvin.

− Vaik­ka rahaa olisi enem­män, pyrk­isin joka tapauk­ses­sa lait­ta­maan ruokani niin, että ekologi­nen selkärep­puni pysyy mah­dol­lisim­man pienenä, hän sanoo.

Tek­sti: Mar­i­an­na Lai­ho

Kuvat: Veikko Somer­puro

Läh­teenä Semi Purho­nen ja työryh­mä: Suo­ma­lainen maku. Gaudea­mus 2014. Kult­tuuripääo­ma, kulu­tus ja elämän­tyylien sosi­aa­li­nen eriy­tymi­nen.

Kir­joit­ta­ja on tam­pere­lainen free­lance-toimit­ta­ja, joka on haas­tatel­lut Joke­sil­ta saa­mal­laan apu­ra­hal­la tukien varas­sa eläviä köy­hiä siitä, miten he puhu­vat ruoas­ta.