Köyhät puhuvat ruoasta

Luulitko, että kaikki köyhät syövät makaronia ja tonnikalaa? Eivät syö. Sen sijaan moni on oppinut tekemään halvalla hyvää ruokaa. Jos rahaa olisi enemmän, he haaveilevat, että tekisivät nykyistä enemmän ruokaa laadukkaimmista raaka-aineista, ostaisivat valmisruokaa ja kävisivät ravintolassa. Ruokaa laitettaisiin niin, että ekologinen selkäreppu pysyisi mahdollisimman pienenä.

Maijan (40) lap­suu­den­ko­dissa ei tehty ruo­kaa eikä hän muista, että perhe olisi syö­nyt kos­kaan yhdessä. Isä oli alko­ho­listi, ja kun van­hem­mat ero­si­vat, äiti oli aina töissä.
− Olin pal­jon yksin, hän sanoo.

Maija sanoo syö­neensä lap­sena mitä mil­loin­kin, enim­mäk­seen kei­tet­tyjä peru­noita ja mik­rossa läm­mi­tet­tyjä eineksiä.
− Minulla ei ole ruo­kai­luun liit­ty­viä muis­toja, aina­kaan posi­tii­vi­sia. Lapsuuteni meni selviytymisessä.

Kun hän muutti pois kotoa, hänellä ei ollut pal­joa­kaan tie­toa ruo­an­lai­tosta. Hampurilaisravintoloissa tuli käy­tyä paljon.
− Kun sain lap­sen kuu­ti­sen vuotta sit­ten, halusin tehdä lap­selle ter­veel­listä ruo­kaa. Opettelin ruo­an­lait­toa kokei­le­malla, yri­tyk­sen ja ereh­dyk­sen kautta.

Maija elää tukien varassa. Ruokaan hän käyt­tää noin 30 euroa vii­kossa. Hän tekee keit­toja, kas­vis­pa­toja, kala­ruo­kia ja tomaat­ti­kas­tik­keita spa­ge­tin kanssa. Hän käyt­tää pal­jon papuja ja lins­sejä, jotka ovat edullisia.
− Laitan mie­les­täni hyvää ruo­kaa. Maustan itse kas­vat­ta­mil­lani yrteillä.

Ruokajonossa hän ei ole ollut, mutta voisi mennä, jos raha­ti­lanne menisi nykyistä huonommaksi.

Matias on 27-vuo­tias. Hän luon­neh­tii itse­ään into­hi­moi­seksi kok­kaa­jaksi. Hän on käy­nyt pel­kän perus­kou­lun. Virallisen mää­ri­tel­män mukaan hän on syr­jäy­ty­mis­vaa­rassa oleva nuori, ellei jo ole sitä ikänsä puolesta.

− En pidä itseäni syr­jäy­ty­neenä, mutta kyl­lä­hän se ala­ku­loa luo, jos jou­tuu elä­mään välillä kuu­kausia ilman rahaa.
Hän on pyr­ki­nyt useam­man ker­ran halua­maansa kou­luun, mutta ei ole tois­tai­seksi päässyt.

− Rahojen vähe­tessä monet alka­vat syödä maka­ro­nia ja ton­ni­ka­laa. Itsellänikin oli täl­lai­nen vaihe, hän sanoo.
Lapsen syn­ty­män jäl­keen hän kiin­nos­tui ruoan alku­pe­rästä. Hän on kas­vis­syöjä ja sanoo teke­vänsä koti­ruo­kaa, enim­mäk­seen juu­rek­sista ja vihan­nek­sista seson­gin mukaan. Jalosteita hän val­mis­taa hapattamalla.

− Laitan myös intia­laista ruo­kaa, josta lapsi ei tosin välitä.
Joka toi­nen viikko hän saa luok­seen 5‑vuotias tyt­tä­rensä. Hänestä jokai­sen olisi hyvä tun­tea kehonsa: miten se rea­goi ruoka-ainei­siin; mistä tulee hyvä tai huono olo, mikä kyl­men­tää, mikä lämmittää.

- Jos syö huo­nosti, voi huo­nosti. Hyvä ruoka aut­taa ajat­te­le­maan parem­min, hän sanoo.
Matiaksella on käy­tet­tä­vis­sään 400 euroa kuussa, josta menee noin puo­let ruo­kaan. Välillä hän on Tampereen ruoka-Nyssen asiak­kaana, jos­kus hän dyyk­kaa. Hän tie­tää kau­pan, jossa kaup­pias lait­taa yli­jää­neen ruoan siis­tisti avoi­meen roskikseen.

Ainaista ruoanlaittoa

Köyhistä puhu­taan usein yhte­näi­senä ryh­mänä. Arki on kui­ten­kin eri­laista riip­puen tukien mää­rästä, tur­va­ver­kosta, asun­to­ti­lan­teesta, psyyk­ki­sestä ja fyy­si­sestä ter­vey­destä ja eri­tyi­sesti siitä, onko köy­hyys väliai­kaista vai pysyvää.

Haastattelin yhteensä tois­ta­kym­mentä tukien varassa elä­vää köy­hää siitä, mitä he syö­vät. Haastateltavat oli­vat pää­asiassa yksin­huol­ta­ja­nai­sia sekä nuo­reh­koja per­heet­tö­miä mie­hiä. Useimmat heistä osa­si­vat lait­taa ruo­kaa ja he myös teki­vät sitä mel­kein päivittäin.

Toisaalta se, että on aina pakko tehdä ruo­kaa raaka-aineista asti, väsytti. Esimerkiksi 16-vuo­ti­aan pojan yksin­huol­taja, aka­tee­mi­sen kou­lu­tuk­sen saa­nut, Anu sanoo miet­ti­vänsä raha-asioita jat­ku­vasti. Se masentaa.

− En jak­saisi aina poh­tia, miten tehdä mah­dol­li­sim­man edul­li­sesti ruo­kaa, joka on vie­läpä hyvää ja ter­veel­listä. Haluaisin ostaa jos­kus einek­siä, hakea take away ‑ruo­kaa ja käydä ravin­to­lassa syö­mässä, hän sanoo.

Työttömäksi yli­opis­tolta jää­nyt Anu on pudon­nut perus­päi­vä­ra­halle. Hänelle jää toi­si­naan las­ku­jen jäl­keen vain 20 euroa ruo­ka­ra­haa viik­koa kohden.

− Lidlistä saa maka­ro­ni­pus­sin tar­jouk­sesta 20 sen­tillä. Niitä on tul­lut ostet­tua useita kaap­piin pahan päi­vän varalle.

Einekset ovat kalliita

Heitä, jotka eivät osaa tai halua lait­taa ruo­kaa, on eni­ten eron­neissa ja les­keksi jää­neissä ikään­ty­neissä mie­hissä, mutta on heitä nuo­rem­mis­sa­kin. Esimerkiksi 22-vuo­tias yksin asuva Juha ker­too syö­vänsä kaksi ate­riaa päi­vässä. Toisella ker­taa hän syö maka­ro­nia ja toi­sella ker­taa eineksiä.

− Minulle ei ole suur­ta­kaan mer­ki­tystä ruoan maulla. Syön pysyäk­seni hen­gissä, hän sanoo.

Hän ei syö einek­siä joka päivä, koska se tulisi liian kal­liiksi. Perunoiden keit­tä­mi­nen päi­vit­täin on Juhan mie­lestä taas ajan haas­kausta. Makaronia hän saa pie­nessä kat­ti­las­saan ker­ralla useaksi päiväksi.

Juhalla on myös mah­dol­li­suus syödä rei­lulla kol­mella eurolla lou­nas tukiyh­dis­tyk­sen tiloissa. Tätä mah­dol­li­suutta hän käyt­tää­kin sil­loin tällöin.

Ruoka auttaa jaksamaan

− Terveysvalistus lisää tus­kaa. Kaikki tun­tuu aiheut­ta­van syö­pää, huo­kaa Anu.

Valistusohjeita ter­veel­li­sestä ruo­asta ei useim­pien haas­ta­tel­tu­jen mie­lestä voi ottaa kovin vaka­vasti, koska ne muut­tu­vat koko ajan. Kasviksia ja vihan­nek­sia pidet­tiin kui­ten­kin ilman epäi­lyjä ter­veel­li­senä ruo­kana. Monet sanoi­vat huo­man­neensa, että hyvin syö­mi­nen ja kun­nol­li­nen ruoka, erona pelk­kien kek­sien tai voi­lei­vän syö­mi­seen, vai­kut­taa mie­lia­laan ja jak­sa­mi­seen myönteisesti.

Salaatti oli monelle liian kal­lista, mutta jot­kut kor­va­si­vat sen kaa­lilla tai pork­ka­nalla. Myös Juha pilk­koo kaa­lia jokai­sen maka­roni- ja eine­sa­te­riansa vie­reen. Kaalin sekaan hän lait­taa kurk­kua ja tomaat­tia. Salaattikastiketta hän ei käytä.

Lähes kaikki haas­ta­tel­lut oli­vat hyvin sel­villä punai­seen lihaan liit­ty­västä kes­kus­te­lusta. He halusi­vat itse­kin vähen­tää lihan syön­tiä ympä­ris­tön ja eläin­ten hyvin­voin­nin vuoksi. Käytännössä moni kui­ten­kin söi sitä edelleen.

Muutamien nuor­ten mies­ten tyt­töys­tävä oli vegaani ja mie­het söi­vät hei­dän kans­saan kas­vis­ruo­kaa. Lihaa he lait­toi­vat sil­loin, kun sitä löy­tyi dyykatessa.

Myös einek­siä syövä Juha haluaisi olla omien sano­jensa mukaan ”sun­nun­tai­ve­ge­ta­risti”. Hän har­mit­teli, kun hal­vem­missa einek­sissä on vain vähän kas­vis­vaih­toeh­toja. Vain Matias ei tee liha­ruo­kia ollen­kaan, mutta hän­kin syö lihaa, jos joku tarjoaa.

Jääkaapissa ei valoja

Tilastojen mukaan köy­hyy­dessä elää noin mil­joona suo­ma­laista. Osalle se on väliai­kaista työt­tö­myy­den, opis­ke­lun tai sai­rau­den vuoksi. Pitkittyessään köy­hyys vie ihmi­sestä mehut. On arveltu, että sadalla tuhan­nella suo­ma­lai­sella menee todella huo­nosti. Joissakin per­heissä huono-osai­suus periy­tyy jo suku­pol­velta toiselle.

Mitä syö­vät yhteis­kun­nasta syr­jään jää­neet nuo­ret? Entä mil­laista ruo­kaa on tar­jolla niissä yksin­huol­ta­ja­per­heissä, joissa huol­ta­jan voi­mat ovat tyys­tin lopussa?

Syrjäytyneitä ja masen­tu­neita köy­hiä on vai­kea saada haas­ta­tel­ta­vaksi. Huono-osai­suu­teen liit­tyy lei­mau­tu­mi­sen pel­koa eikä omasta elä­mäs­tään ker­to­mista toi­mit­ta­jalle koeta vält­tä­mättä vai­van arvoiseksi.

Haastattelin kol­mea koti­käyn­tejä teke­vää sosi­aali- ja ter­vey­sa­lan työn­te­ki­jää siitä, mil­laista ruo­kailu on hei­dän näke­mänsä mukaan sil­loin, kun ihmi­nen on pudon­nut tur­va­verk­ko­jen läpi.

− Joillakin nuo­rilla saat­taa olla erit­täin siisti keit­tiö, koska sitä ei käy­tetä ollen­kaan. Korkeintaan voi olla tyhjä pizza­laa­tikko pöy­dällä, sanoo yksi heistä.

− Tavallisempaa on kui­ten­kin kaaos. Jääkaapissa ei ole vält­tä­mättä edes valoja, he sanovat.

Kun työn­te­kijä menee ensi­käyn­nille, keit­tiössä ei usein­kaan pysty teke­mään ruo­kaa, vaikka haluai­si­kin. Hellan pääl­li­nen on täynnä astioita, pul­loja ja ruo­an­täh­teitä. Roskat odot­ta­vat ulos­vie­mistä. Pakastin saat­taa olla niin jäässä, ettei sinne mahdu mitään.

Työntekijä ei voi noin vaan kää­riä hihoja ja sanoa asiak­kaalle, että nyt rai­va­taan tämä. Ensin on saa­tava luottamus.

− Asunto on kui­ten­kin toi­sen koti, he muistuttavat.

Asiakas voi hävetä tilan­net­taan tai hän saat­taa luulla, että työn­te­kijä tuo­mit­see hänet. Luottamusta tar­vi­taan jo sii­hen, että työn­te­kijä edes pää­see asuntoon.

Uloslähtö ei onnistu

Kun elä­mästä on kadon­nut hal­lin­nan tunne, ruo­kaa ei jaksa lait­taa, vaikka osai­si­kin. Työntekijöiden mukaan monet huono-osai­set elä­vät leipä−kahvi-linjalla, nuo­ret suklaalla ja ener­gia­juo­malla. Jos jää­kaa­pissa on jotain, se on useim­mi­ten maka­ro­ni­laa­tik­koa ja ket­sup­pia, nuo­rilla nuget­teja. Hernekeittopurkkeja on kaa­pissa useita. Moni syö pal­jon myös kek­sejä ja karkkia.

− Joillakin kotiinsa hau­tau­tu­neilla nuo­rilla psyyk­ki­nen oireh­dinta voi vai­kut­taa niin, ettei­vät he uskalla läh­teä ulos. Heitä on myös opis­ke­li­joissa. Monilla ei ole yhtään ystä­vää, ja tuki­verkko muu­ten­kin on hyvin pieni, nuor­ten parissa työs­ken­te­levä sanoo.

Osalla on ollut tur­va­ton lap­suus tai muu­ten huo­not kas­vue­del­ly­tyk­set. ADHD, asper­ger tai muu vas­taa­van­lai­nen neu­ro­lo­gi­nen oire saat­taa vai­kut­taa hoi­ta­mat­to­mana niin, että nuori juut­tuu esi­mer­kiksi tois­ta­maan jotain toimintaa.

− Se voi estää ruo­an­lait­toa, var­sin­kin, jos pitää tehdä asioita nopeasti peräk­käin, esi­mer­kiksi pilk­koa vihan­nek­sia, lait­taa hella päälle, täyt­tää kat­tila, seu­rata ruoan kuu­me­ne­mista jne. Myös resep­tien ymmär­tä­mi­sessä voi olla vaikeuksia.

Syödään yhdessä

Kun nuo­reen on luotu luot­ta­mus, työn­te­kijä har­joit­te­lee hänen kans­saan ruo­an­lait­toa. Yhdessä käy­dään myös kau­passa ja jos­kus lou­naalla ulkona, jotta nuori voi totu­tella läh­te­mään kodis­taan ulos. Toisen kanssa tilan­teet on hel­pompi ylittää.

− Usein nuori haluaa, että syön val­mis­ta­mamme ruoan hänen kans­saan. Jotkut eivät ole syö­neet yhdessä toi­sen kanssa ken­ties vuosiin.

Vaikka syr­jäy­ty­neellä syö­mi­nen on usein hei­kolla tolalla, aina näin ei ole.
− Kasvissyöjillä, var­sin­kin vegaa­neilla, on run­saasti tie­toa ruo­asta ja sen ter­veel­li­syy­destä. Itsekin olen oppi­nut heiltä pal­jon ruoka-asioista, työn­te­kijä sanoo.

− Jotkut lait­ta­vat vähät rahansa lähi- ja luo­mu­ruo­kaan. Eräskin nuori käytti vain luomukookosöljyä.

Epärealistiset tavoitteet

− Se, että osaa lait­taa ruo­kaa tai haluaa oppia ruo­an­lait­toa, on val­tava voi­ma­vara, kun arkea lai­te­taan tolpilleen.

Työntekijät sano­vat, että luot­ta­mus­suh­teen raken­ta­mi­nen vie aikaa. Pari tapaa­mista ei tilan­netta vielä kor­jaa. Kotikäyntien on oltava tois­tu­via, jotta var­mis­te­taan, että arki alkaa rullata.

− Esimiehillä saat­taa olla aivan epä­rea­lis­ti­sia tavoit­teita, kuinka monessa per­heessä pitäisi päi­vän aikana käydä, eräs haas­ta­tel­luista työn­te­ki­jöistä sanoo.

Toinen epäi­lee, ettei edes pää­tök­siä teke­villä kun­nan sosi­aa­li­lau­ta­kun­nan jäse­nillä ole aina käsi­tystä siitä, mil­lai­sissa oloissa osa köy­histä elää.

Väärä kysymys?

Mitä tukien varassa elä­vät ostai­si­vat kau­pasta, jos heillä olisi enem­män rahaa? Lähes kaikki vas­ta­si­vat, että teki­si­vät nykyistä enem­män ruo­kaa kalasta ja valit­si­si­vat mui­ta­kin kaloja kuin tarjouslohta.

Juha ostaisi ruo­kaa tava­ra­ta­lo­jen val­mis­ruo­ka­tis­kiltä. Vegaanitaustainen yksin­huol­ta­ja­äiti Saija ostaisi päh­ki­nöitä, sie­me­niä, luo­mu­tuo­re­juo­mia sekä man­te­li­mai­toa aller­gi­selle lap­sel­leen. Eräs äiti valit­sisi laa­duk­kaita maus­teita, olii­viöl­jyjä ja chi­li­kas­tik­keita nykyis­ten hal­pa­ver­sioi­den sijaan.

Kaikki kävi­si­vät ravin­to­loissa syö­mässä, mihin köy­hällä ei ole juuri mahdollisuutta.
− Söisin siellä aamiai­sen­kin, Anu sanoo.

Matiaksen mie­lestä koko kysy­mys on väärä, koska se uhriut­taa köy­hän olet­ta­malla, ettei tämä pysty syö­mään hyvin.

− Vaikka rahaa olisi enem­män, pyr­ki­sin joka tapauk­sessa lait­ta­maan ruo­kani niin, että eko­lo­gi­nen sel­kä­rep­puni pysyy mah­dol­li­sim­man pie­nenä, hän sanoo.

Teksti: Marianna Laiho

Kuvat: Veikko Somerpuro

Lähteenä Semi Purhonen ja työ­ryhmä: Suomalainen maku. Gaudeamus 2014. Kulttuuripääoma, kulu­tus ja elä­män­tyy­lien sosi­aa­li­nen eriytyminen.

Kirjoittaja on tam­pe­re­lai­nen free­lance-toi­mit­taja, joka on haas­ta­tel­lut Jokesilta saa­mal­laan apu­ra­halla tukien varassa elä­viä köy­hiä siitä, miten he puhu­vat ruoasta.