Eeva Timonen-Kallio kehitti väitöstutkimuksessaan laitoskasvatuksen henkilöstön osaamisprofiilin.

 

 

Sijais­huol­lon laa­dusta kes­kus­tel­taessa ongel­mien juu­ria on etsitty raken­teista ja vähäi­sistä resurs­seista, mutta kou­lu­tuk­sen puut­teita ei ole nos­tettu esiin.

– Sijaishuollon lai­tos­ten työn­te­ki­jöi­den kou­lu­tus­taus­tat ovat moni­nai­set ja kou­lu­tuk­sen antama osaa­mi­nen työn vaa­ti­vuu­teen näh­den riit­tä­mä­töntä, sanoo yli­opet­taja Eeva Timonen-Kallio. Osaamisen puut­tei­den vuoksi työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus on suurta, mikä vai­keut­taa hei­dän kykyynsä sitou­tua työ­hönsä. Hänen mie­les­tään tämä hei­jas­tuu myös haluun ja kykyyn kehit­tää omaa työtä ja sijais­huol­toa las­ten­suo­je­lun palveluna.

Turun ammat­ti­kor­kea­kou­lussa yli­opet­ta­jana työs­ken­te­levä Eeva Timonen-Kallio väit­teli sijais­huol­lon osaa­mi­sesta vuonna 2019 Itä-Suomen yli­opis­tossa. Hän kehitti tut­ki­muk­ses­saan lai­tos­kas­va­tuk­sen hen­ki­lös­tölle osaa­mis­pro­fii­lin, jota voi­daan hyö­dyn­tää las­ten­suo­je­lun vaa­ti­van sijais­huol­lon moniam­ma­til­li­sen hen­ki­lös­tön perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Timonen-Kallio ker­too, että lai­tos­kas­va­tuk­sen hen­ki­lös­tön riit­tä­mä­tön ja monen­kir­java kou­lu­tus on Euroopan laa­jui­nen ongelma. Suomen sosio­no­mi­kou­lu­tuk­sessa las­ten­suo­je­lu­työn opin­to­jak­son pituus vaih­te­lee ammat­ti­kor­kea­kou­luit­tain hyvin pal­jon. Lyhimmillään se voi olla viisi opin­to­pis­tettä ja par­haim­mil­laan, mutta har­vem­min, jopa 40.

Timonen-Kallio ihmet­te­lee, että las­ten­suo­je­lu­la­kia uudis­tet­taessa hen­ki­lös­tön kou­lu­tuk­sen kehit­tä­mi­nen jäi vähälle huo­miolle, eikä uusissa las­ten­suo­je­lun laa­tusuo­si­tuk­sis­sa­kaan oteta sel­keästi kan­taa lai­tos­muo­toi­sen sijais­huol­lon osaamisvaatimuksiin.

– Laitoskasvatuksen hen­ki­lös­tölle tar­vi­taan ammat­ti­kor­kea­kou­lu­ta­soi­nen tera­peut­ti­nen sosi­aa­li­pe­da­go­giik­kaan perus­tuva lai­tos­kas­va­tuk­sen kou­lu­tus­ko­ko­nai­suus, Timonen-Kallio esittää.

Lastenkoti ei ole työntekijän koti

Timonen-Kallio on työs­ken­nel­lyt sosiaali­alan opet­ta­jana pari vuo­si­kym­mentä ja kuul­lut työs­sään opis­ke­li­joilta tari­noita työstä las­ten­ko­deissa ja sijaishuollossa.

– Minulla heräsi kiin­nos­tus sijais­huol­lon lai­tos­ten todel­li­suu­teen: mitä työ on, mitä sen pitäisi olla ja millä osaa­mi­sella sitä tehdään.

Tietoa tut­ki­muk­sen poh­jaksi kerät­tiin kyse­lyllä sijais­huol­lon lai­tos­ten työn­te­ki­jöille ja fokus­ryh­mä­haas­tat­te­luilla, joita teh­tiin Suomessa ja Euroopassa.

Timonen-Kallio ver­taa väi­tös­kir­jas­saan van­hem­pien kas­va­tus­teh­tä­vää ja amma­til­lis­ten sijais­huol­lon lai­tos­ten kas­vat­ta­jien tehtäviä.

Miten sovittaa yhteen tavallinen elämä ja lapsen tarvitsema erityinen hoito ja huolenpito?

– Kotikasvatukselliseen työ­orien­taa­tioon sisäl­tyy koti­ta­pai­nen van­hem­muus, hoiva ja huo­len­pito, johon kuu­lu­vat spon­taa­nit reak­tiot ja toi­min­ta­ta­vat. Kodinomaisen elä­män luo­mi­nen ei kui­ten­kaan riitä sijais­huol­lon toi­min­tana. Laitoskasvatusorientaatiossa tar­vi­taan amma­til­li­nen osaa­mi­nen ja asiantuntijuus.

Lastenkodin arjessa koti- ja lai­tos­kas­va­tuso­rien­taa­tiot kie­tou­tu­vat toi­siinsa. Lapsen näkö­kul­masta taval­li­suu­den sekä tur­val­li­sen ilma­pii­rin koros­ta­mi­nen on tär­keää. Timonen-Kallio huo­maut­taa kui­ten­kin, että pyr­ki­mys kodin­omai­suu­teen saat­taa hai­tata lai­tos­huol­lon amma­til­li­sia tavoit­teita ja työn teo­reet­ti­sen perus­tan pohdintaa.

– Kun pai­no­te­taan kodin­omai­suutta, häviää kes­kus­te­lusta amma­til­li­suus ja se mitä työtä lai­tok­sessa teh­dään. Esimerkiksi rajoi­tuk­sia saa ja niitä pitää­kin käyt­tää amma­til­li­sen lai­tos­kas­va­tuk­sen kei­noina sil­loin, kun lap­sen tilanne ja etu näin edel­lyt­tä­vät, Timonen-Kallio muistuttaa.

Timonen-Kallion kehit­tä­mässä osaa­mis­pro­fii­lissa lai­tok­sen työn­te­ki­jät ovat ensi­si­jai­sesti ammat­ti­kas­vat­ta­jia ja hei­dän suh­teensa jokai­seen lap­seen ja nuo­reen tulee nähdä peda­go­gi­sena suh­teena kiin­ty­mys­suh­teen koros­ta­mi­sen sijaan.

Metodien käyttö vaihtelee

Sijaishuollon työn­te­ki­jöiltä kysyt­tiin osana väi­tös­tut­ki­musta mene­tel­mien käy­töstä. Esimerkkeinä oli seit­se­män mene­tel­mää: työ bio­lo­gi­sen per­heen kanssa, yhtei­söl­li­nen työ, akti­voin­ti­me­ne­tel­mät, inten­sii­vi­nen hoito, tera­pia, van­hem­muu­den roo­li­kartta ja Umbrella-menetelmä.

Selvisi, että meto­deja käy­te­tään vaih­te­le­vasti tai niitä ei osata käyt­tää. Joissakin tapauk­sissa jopa koet­tiin, että meto­dien käyttö häi­rit­see työtä.

– Sen sijaan, että teh­täi­siin suun­ni­tel­tuja inter­ven­tioita, joita arvioi­daan, doku­men­toi­daan ja rapor­toi­daan, toi­mii jokai­nen työn­te­kijä per­soo­nansa ja kiin­nos­tuk­siensa varassa.  Onnistuminen riip­puu pal­jon työn­te­ki­jän kou­lu­tus­taus­tasta, Timonen-Kallio toteaa.

Ammattikasvattajalla tulee olla pedagoginen suhde lapseen.

Herää myös kysy­mys, miten lai­tok­sissa koh­taa­vat meto­din käyt­tä­jät ja ne, jotka eivät niitä käytä? Tavoitteenahan on, että lai­tok­sen työn­te­ki­jöillä on yhte­näi­nen lähes­ty­mis­tapa ja ymmär­rys amma­til­li­sista aiko­muk­sista ja työn tavoitteista.

Timonen-Kallion kehit­tä­mässä osaa­mis­pro­fii­lissa työn­te­ki­jän tulee osata käyt­tää työ­me­ne­tel­miä ja ‑väli­neitä tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sesti ja osata hyö­dyn­tää koko yhtei­sön kasvatuspotentiaalia.

– Haluan koros­taa osaa­mista ja mel­kein sanoi­sin­kin, että tämä on raket­ti­tie­dettä, Timonen-Kallio sanoo.

Realistiset odotukset kyvystä auttaa

Sijoitetut lap­set ja nuo­ret tar­vit­se­vat usein monia pal­ve­luita. Timonen-Kallio tutki fokus­ryh­mä­haas­tat­te­luissa las­ten­suo­je­lu­yk­si­köi­den työn­te­ki­jöi­den raja­pin­ta­työtä psy­kiat­rian hen­ki­lös­tön kanssa. Hän seu­rasi, kuinka työn­te­ki­jät kes­kus­te­le­vat psy­kiat­rian työn­te­ki­jöi­den kanssa ja kuinka he sanot­ta­vat toi­min­taansa näissä tilanteissa.

Miten vaativat osaamisprofiilit sopivat yksityistyvän sijaishuollon konsepteihin?

– Ilmeni, että odo­tuk­set toi­sen ammat­ti­kun­nan mah­dol­li­suuk­siin aut­taa lasta ovat usein yli­mi­toi­tet­tuja, koska toi­sen ammat­ti­kun­nan työtä ja työ­olo­suh­teita ei tun­neta tar­peeksi. Myös tie­don­kul­kuun koh­dis­tui tyytymättömyyttä.

Näistä havain­noista nousi kaksi osaa­mis­pro­fii­lin osaa: moniam­ma­til­li­sen yhteis­työn osaa­mi­nen ja palveluosaaminen.

Mielenterveyspalveluiden lisäksi muita tyy­pil­li­siä raja­pin­toja, joilla lai­tos­huol­lon ammat­ti­lai­set teke­vät työ­tään, ovat koulu, päih­de­pal­ve­lut ja van­hem­mat. Rajapinnalla työs­ken­tely ja nii­den ylit­tä­mi­nen vaa­ti­vat herk­kyyttä ja yhteistyökykyä.

– Reviirikamppailu ei edistä työn tuloksellisuutta.

Sosiaalipedagogiikasta kasvatuksellinen lisä sosiaalityön orientaatioon

Väitöstutkimuksessa jäsen­ne­tään las­ten­suo­je­lu­lai­tos­ten hoito- ja kas­va­tus­työtä sosi­aa­li­pe­da­go­gi­sena holis­ti­sena ja suh­de­pe­rus­tai­sena työ­ot­teena. Yksilöllisen hyvin­voin­nin takaa­mi­sessa ja kas­va­tus­suun­ni­tel­massa huo­mioi­daan, että lap­set ja nuo­ret kas­va­vat ryh­mässä ja yhtei­sössä. Sosiaalipedagogisen lai­tos­kas­va­tuk­sen ydin on peda­go­gi­sen tera­peut­ti­sen suh­teen luo­mi­nen lap­seen, yhtei­söl­li­sen kas­va­tuk­sel­li­sen voi­man käyt­töön­otto, osal­li­suu­den ja toi­mi­juu­den vah­vis­ta­mi­nen arjessa sekä yhteis­kun­taan kiin­nit­ty­mi­sen ja kan­sa­lai­suu­teen kas­vun tuke­mi­nen. Sosiaalipedagogiikka tuo kas­va­tuk­sel­li­sen lisän sosi­aa­li­työn orientaatioon.

Eeva Timonen-Kallion kehit­tä­mässä sijais­huol­lon hen­ki­lös­tön osaa­mis­pro­fii­lissa tulee näky­viin vaa­ti­van sijais­huol­lon koko­nais­pro­sessi: peda­go­gi­nen suhde lap­seen, mene­tel­mien tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen käyttö, koko kas­va­tusyh­tei­sön poten­ti­aa­lin käyttö, moniam­ma­til­li­suu­den vaa­ti­mus­ten ymmär­tä­mi­nen, pal­ve­lu­jär­jes­tel­män tun­te­mus ja lap­sen osal­li­suus, kiin­nit­ty­mi­nen yhteis­kun­taan ja kas­va­mi­nen kansalaisuuteen.

Timonen-Kallio toi­voo, että työn­te­ki­jöi­den ammatti-iden­ti­teetti vah­vis­tuu, kun näy­te­tään mitä sijais­huol­lon yksi­köissä teh­tävä työ vaa­tii amma­til­li­sena osaamisena.

Verkkokoulutus laitoskasvatuksen ammattilaisille

Vuonna 2018 käyn­nis­tyi Eeva Timonen-Kallion joh­tama EU-hanke ERCCI (Empowering Residential Child Care through Interprofessional Training), jossa ver­ra­taan sijais­huol­lon käy­tän­töjä ja hen­ki­lös­tön osaa­mis­tar­peita Suomessa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Liettuassa ja raken­ne­taan sijais­huol­lon eri­tyis­osaa­mi­sen täydennyskoulutuskokonaisuus.

Kussakin osal­lis­tu­ja­maassa tuo­te­taan omalla kie­lellä kan­sal­li­siin tar­pei­siin sopi­van moduuli. Suomessa kou­lu­tus­ko­ko­nai­suu­den tuot­taa Turun ammat­ti­kor­kea­koulu. Luonnos opin­to­si­säl­löiksi ja kou­lu­tusai­neis­toa raken­ne­taan yhdessä eri sidos­ryh­mien kanssa kulu­van vuo­den aikana.

Sijaishuollon amma­til­li­sen hoito- ja kas­va­tus­työn sisältö on pit­kälti yhte­ne­väi­nen hankemaissa.

Hankkeen tar­koi­tuk­sena on oppia toi­nen toi­sil­taan. Saksasta on Timonen-Kallion mukaan saa­ta­vana hyviä mal­leja ja käy­tän­töjä las­ten­suo­je­lu­lai­tos­ten ja psy­kiat­rian yhteis­työn orga­ni­soi­mi­seksi. Espanjan hoito- ja kas­va­tus­työn arviointi ja eet­ti­nen doku­men­tointi on hyvää ja Italiassa taas reflek­tii­vi­nen ammat­ti­taito ja päi­vit­täi­sen oman toi­min­nan sää­tä­mi­nen lap­sen tar­pei­den mukaan.

– Suomalaisen sijais­huol­lon kehit­tä­mi­seksi on ehdot­to­man tär­keää pereh­tyä mui­den mai­den sijais­huol­lon pal­ve­lui­hin ja hen­ki­lös­tön kokoon­pa­noon, Timonen-Kallio vakuuttaa.
Suomalaisen moduu­lin tee­mat ovat peda­go­gi­sen suh­teen raken­ta­mi­nen, kun­tout­tava yhtei­söl­li­nen arki, sijais­huol­lon per­he­työ, moniam­ma­til­li­nen yhteis­työ psy­kiat­rian kanssa, päi­vit­täis­ra­por­tointi ja eet­ti­nen doku­men­tointi sekä reflek­tii­vi­nen työ­ote ja oma jaksaminen.

Kansainvälinen ERCCI MOOC eli Massive Open Access Course opin­to­ko­ko­nai­suus on kai­kille avoin. EU-rahoit­tei­sena se on myös käyt­tä­jille ilmai­nen. Koulutuskokonaisuuden avulla voi­vat jo työssä ole­vat opis­kella itseoh­jau­tu­vasti lisää ja sitä voi käyt­tää työn­te­ki­jöi­den ja lai­tos­ten joh­ta­jien täydennyskoulutukseen.

– Toivottavasti tällä tavoin voi­daan paran­taa lai­tos­kas­va­tuk­sen ima­goa ja osoit­taa, kuinka tär­keää amma­til­lista kas­va­tus­työtä sijais­huol­lossa teh­dään ja että sii­hen voi opin­noissa suun­tau­tua ja suun­ni­tella siitä itsel­leen työ­uraa, sanoo Eeva Timonen-Kallio.

Iita Kettunen