Kouluakäymättömät

Suomessakin on tuhansia lapsia ja nuoria, jotka eivät eri syistä käy koulussa.

Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa on ainakin 4 000 pelkästään yläkouluikäistä nuorta, jotka eivät käy säännöllisesti koulussa.

Poissaolojen syyt voidaan jakaa neljään pääryhmään, kertoo kouluakäymättömiä eri hankkeissa tukenut, Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin asiantuntija Johanna Sergejeff.

– Osalla lapsista ja nuorista on mielenterveydellisiä haasteita kuten ahdistusta, masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Osa on lintsarityyppiä, jolla on motivaatio-ongelmia käydä koulua ja samalla jotain koulua mukavampaa tekemistä kuten pelata tietokoneella kaiket yöt, Johanna Sergejeff sanoo.

Jotkut jäävät kotiin omien vanhempiensa mielenterveys- tai päihdeongelmien vuoksi.

– Nämä lapset jäävät turvaamaan tilannetta kotona. He eivät uskalla lähteä kouluun, ettei sillä välin kotona sattuisi jotain pelottavaa.

Kaikki koulua käymättömät eivät ole lintsareita.

Neljäs ryhmä ovat koulun itsensä syrjäyttämät oppilaat: sellaiset lapset, joilla on isoja käyttäytymisen haasteita ja joiden kanssa opettajilla on vaikeuksia selviytyä koulussa, minkä vuoksi heidän kouluviikkoaan tai ‑päiviään on lyhennetty.

Apu vaihtelee kunnittain

Jos nuori putoaa koulusta pois, hän putoaa myös tärkeän vertaisryhmän ulkopuolelle. Kuulumattomuus yhteisöön horjuttaa itsetuntoa ja kaverisuhteita ja voi tutkitusti johtaa päihteiden väärinkäyttöön, yksinäisyyteen ja työttömyyteen aikuisiässä.

Miten kouluakäymättömiä sitten autetaan pysymään elämän syrjässä kiinni? Hyvin vaihtelevasti, sillä ilmiöön on alettu kiinnittää huomiota vasta viime vuosina, Sergejeff toteaa.

– Valtakunnallinen ohjeistus on vasta hioutumassa. Asiaan puuttuminen on siis kuntien omalla vastuulla.

– Joissakin kunnissa koulujen ja oppilashuoltoryhmien toimintamallit ovat tehokkaat ja selkeät. Monin paikoin poissaoloihin kuitenkin puututaan liian myöhään ja epävarmasti: ei olla varmoja, mikä on kenenkin ammattilaisen rooli asian hoitamisessa.

Lisää interventiomalleja

Kun runsaista poissaoloista huolestutaan koulussa, oppilaan tueksi kootaan monialainen ryhmä tilannetta setvimään. Ryhmässä voivat olla mukana opettaja, vanhemmat, erityisopettaja, oppilaanohjaaja, koulukuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja ja mahdollisesti koulun ulkopuolelta lastensuojelun tai erikoissairaanhoidon asiantuntijoita.

Jos nuori ei halua osallistua eikä ilmesty kuraattorin tai psykologin pakeille, tuki jää helposti riittämättömäksi. Tällaiseen tilanteeseen kouluilla on aika vähän interventiomalleja, Sergejeff harmittelee.

– Tarvittaisiin lisää resursseja ennalta ehkäisevään työhön lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Joissakin kouluissa koulupsykologipalveluja ei käytännössä ole edes saatavilla.

Erityisjärjestelyillä eteenpäin

Kun nuori on paljon poissa, hänen koulunkäyntiään aletaan tukea erilaisin erityisjärjestelyin. Yksi keino yläasteella on siirtää nuori vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen. Silloin häntä ei tarvitse jättää luokalle eikä hänen siten tarvitse seuraavana vuonna tehdä uudestaan jo suorittamiaan opintoja.

Erityisten opetusjärjestelyiden turvin lapsi tai nuori voi myös osin opiskella kotona ja käydä koululla vaikkapa kokeissa. Koronan aikana etäopetuksen hyödyntäminen tuli tutuksi kaikille.

Jos nuorella on vaikkapa mielenterveydellisiä haasteita, jälki-istunto ei auta häntä millään tavoin.

– Etäopetuksesta näyttävät hyötyvän ne, jotka kokevat kiusaamista tai kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kaikille etäopetus ei kuitenkaan sovi, ja tavoite on aina yhdistää etä- ja lähiopetus ja pitää koululaiset niin liki kouluyhteisöä kuin mahdollista.

Laadukas etäopetus vaatii opettajalta paljon aikaa ja uutta lähestymistapaa opettamiseen.

– Ei tietenkään riitä, että laitetaan joku materiaalipaketti verkkoon, vaan oppilasta pitää auttaa tarvittaessa päivittäin ja tehdä tehtäviä yhdessä. Tästähän opettajille kertyi koronan aikana paljon kokemusta ja tietoa.

Nähtäväksi jää, avaavatko koronakokemukset etä- ja verkko-opetusta jollakin tavoin laajempaan käyttöön. Lähiopetus on kuitenkin aina ratkaisuista ykkönen, Sergejeff painottaa.

– Toivottavasti silti tulevaisuudessa meillä on enemmän yksilöllisiä vaihtoehtoja yhdistää etä- ja lähiopetusta niille kouluakäymättömille, joilta lähiopetus ei kerta kaikkiaan onnistu.

– Etäopetus on hyvä kakkosvaihtoehto, jonka avulla yhteys koulumaailmaan voi pysyä.

Tapio Ollikainen

Lisätietoja ja vaativan tuen asiantuntijoiden verkoston löydät sivuilta: vip-verkosto.fi ja valteri.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *