Netti­si­vulla ruudun laidasta pompsahtaa chat-ruutu ja teksti: ”Sosiaa­li­työn­tekijä Maija tässä hei. Kuinka voin  auttaa?” Chat-ruudun sosiaa­li­työn­tekijä on mieli­ku­vi­tuksen tuotetta, joka saattaa tulevai­suu­dessa muuttua todeksi.

 

Tutkija Camilla Granholm Helsingin yliopis­tosta näkee netti­so­si­aa­li­työssä paljon mahdol­li­suuksia. Granholm tutki tuoreessa sosiaa­lityön väitös­kir­jassaan, miten nuoret käyttävät virtu­aa­li­pal­ve­luita vaikeissa elämän­ti­lan­teissa ja kuinka niitä voisi hyödyntää sosiaa­li­työssä. Tilas­to­kes­kuksen mukaan 87 prosenttia 16−89-vuotiaista suoma­lai­sista käyttää nettiä päivittäin.

− Palve­luoh­jausta voisi hyvin antaa netissä. Kun palvelu alkaa jo siellä, vähentää se asiakkaan menoa väärille luukuille. Näin varsi­nai­sesta kasvok­kai­sesta sosiaa­li­työstä tulee asian­mu­kai­sempaa, Granholm pohtii.

Kehitet­tävää on myös siinä, mitä ja miten sosiaa­lityön asiak­kaille annetaan netissä tietoa. Granholmin mukaan hyvä idea olisi näyttää jotakin tietoa esimer­kiksi videoklippeinä.

− Sitä voisi kokeilla, että työntekijä pitää yhteyttä asiak­kaaseen videon välityk­sellä. Tämä helpot­taisi liikun­ta­ra­joit­teisten ja syrjä­seu­duilla asuvien ihmisten elämää, kun joka kerta ei tarvitsisi tulla tapaamaan sosiaa­li­työn­te­kijää tai toisinpäin.

Netti laajentaa työkaluvalikoimaa

Netti­poh­jaisten palve­lujen suurin etu on se, että niitä voi käyttää kotona. Kaikilla asiak­kailla ei kuitenkaan ole mahdol­li­suutta tai rahaa käyttää näitä palve­luita. Granholm korostaa, ettei sosiaa­li­työtä pidä muuttaa kokonaan virtu­aa­li­seksi. Asiak­kailla ja työnte­ki­jöillä on tarvetta tavata toisensa muutenkin kuin vain tieto­koneen ruudulla.
− Tutki­mukseni nuoret toivoivat saavansa tavata sosiaa­li­työn­te­kijää kasvo­tusten silloin, kun heillä oli jokin vakava fyysinen vaiva tai emotio­naa­linen ongelma, josta he halusivat puhua ammat­ti­laisen kanssa.

Netti antaa ammattilaisille tilaisuuden laajentaa työkaluvalikoimaansa.

Granholmin mielestä sosiaa­lia­lalla on aika miettiä, miten olla asiak­kaalle läsnä niin todel­li­sessa kuin virtuaalielämässä.
− Emme voi enää sulkea silmiä siltä, että virtu­aa­linen ulottuvuus kuuluu kiinteästi ihmisten arkeen. Kannatan sellaista sosiaa­li­työtä, jossa asiakkaan kanssa ollaan tekemi­sissä niin netissä kuin kasvokkain. Tärkeintä on kuitenkin aina ottaa huomioon asiakkaan paras.

Sosiaa­li­työn­te­kijät epäileväisiä

Toistai­seksi lähinnä sosiaa­lialan järjestöt, kuten Mielen­ter­veys­seura ja Manner­heimin Lasten­suo­je­lu­liitto, ovat ottaneet virtu­aa­li­pal­velut käyttöönsä. Ne voivat viral­lisia toimi­joita vapaammin kokeilla erilaisia ratkaisuja. Sosiaa­lityö on asiakas­työtä, jossa arvos­tetaan työnte­kijän ja asiakkaan kohtaa­mista kasvo­tusten. Tämä on vaikut­tanut siihen, että sosiaa­li­työn­te­kijät ovat suhtau­tuneet epäile­västi alan netti­pal­ve­lujen kehittämiseen.

− Monella saattaa olla huonoja kokemuksia asiakastyön dokumen­tointiin käytet­tä­vistä tieto­ko­neoh­jel­mista.  Ohjelmat eivät välttä­mättä toimi halutulla tavalla, mikä vaikeuttaa työntekoa ja aiheuttaa harmia, Granholm sanoo.
− Työnte­ki­jöitä pitäisi ottaa mukaan suunnit­te­lemaan heidän työhönsä sopivia tieto­ko­neoh­jelmia. On tärkeää, että virtu­aa­lisia palve­luita pääsevät kehit­tämään niin asiakkaat kuin työnte­kijät. Näin varmis­tetaan se, että palve­luista saadaan asian­mu­kaiset ja käyttökelpoiset.

Työpai­koilla kamppaillaan lisäksi vanhen­tuneen tekniikan kanssa. Kannet­tavat tieto­koneet ja älypu­he­limet siintävät vain haaveissa, salatuista sähkö­pos­tiyh­teyk­sistä puhumat­takaan. Digita­li­saatio on kuitenkin ajan muotisana, jonka nimeen vannotaan sosiaali- ja tervey­den­huollon palve­lu­ra­ken­ne­uu­dis­tuk­sessa. Tarkoi­tuksena on, että tieto­jär­jes­telmät ja uudet sähköiset palvelut tukevat asiak­kaita ja ammat­ti­laisia mahdol­li­simman hyvin. Toimeen­tu­lotuen uudis­tuk­ses­sakin hakemukset lähetetään sähköi­sesti Kelaan.

− On tärkeää satsata kunnolla uudis­tuksiin. Koneet ja ohjel­mistot pitää saada siihen kuntoon, että niitä voidaan käyttää. Näitä työvä­li­neitä täytyy myös päivittää säännöl­lisin väliajoin, Granholm sanoo.
− Asiakkaan ja työnte­kijän pitää voida luottaa tieto­turvaan. Jos näin ei tehdä ja yritetään vain säästää rahaa, menee työ hukkaan. Loppu­tu­loksena saadaan halpaa makkaraa, jossa mikään ei toimi.

Koneet ja ohjelmistot pitää saada siihen kuntoon, että niitä voidaan käyttää.

Sosiaa­li­työn­tekijä nettisovellukseen

Uudis­tukset ajavat sosiaa­lialan ammat­ti­laisia uuteen rooliin, jossa heidän täytyy tukea asiak­kaita digita­li­saa­tiossa. Tämä olisi otettava huomioon alan koulu­tuk­sessa. Toistai­seksi digita­li­saatio näkyy Granholmin mukaan melko huonosti sosiaa­lityön opetuk­sessa, tosin tilanne on muuttu­massa.  Tästä yhtenä osoituksena on Lapin yliopis­tossa vuosi sitten alkanut eSosi­aa­lityön maisterikoulutus.

− Maail­malla tehdään paljon sellaista, josta meillä voitaisiin ottaa mallia. Esimer­kiksi Yhdys­val­loissa ja muualla Euroo­passa on erilaisia netti­te­ra­pia­pal­ve­luita tarjoavia tahoja. Olisi hienoa, jos pääsi­simme tekemään heidän kanssaan yhteis­työtä ja saamaan ideoita sosiaa­li­työhön, Granholm miettii.

Terveys­pal­ve­luissa muutoksen jo havaitsee. Netistä voi muun muassa ladata sovel­luksia, joissa asiakas pääsee kotoa käsin lääkärin vastaa­no­tolle. Ehkä lähitu­le­vai­suu­dessa asiakas voi kaverilleen kertoa, että kävi juuri sosiaa­li­työn­te­kijän juttusilla – kotona tieto­koneen äärellä. Ja ehkä myös sosiaa­li­työn­tekijä oli kotona tekemässä
etätöitä.

Johanna Merilä