Kuva: Veikko Somer­puro

Kerroimme viime joulukuussa Islannin ihmeestä.

 

Islan­nis­sa yhteisil­lä koti­in­tu­loa­joil­la, päi­htei­den saatavu­u­den rajoit­tamisel­la, las­ten har­ras­tusten tukemisel­la ja toim­i­joiden yhteistyöl­lä sekä tiedon keru­ul­la suit­sit­ti­in nuori­son päi­hdeon­gel­ma ja pahoin­voin­ti. Tulok­set vaku­ut­ti­vat, ja kymmenet maat eri puo­lil­la maail­maa otta­vat nyt saari­val­tios­ta mallia.

Myös meil­lä on hal­li­tu­so­hjel­man tavoit­teena, että jokaisel­la lapsel­la ja nuorel­la on aito mah­dol­lisu­us har­ras­tuk­seen koulupäivän yhtey­dessä. Tavoite on tärkeä, sil­lä har­ras­tuk­set ovat suo­jaa­va tek­i­jä. Har­ras­tuk­sis­sa saa ystäviä, uusia tur­val­lisia aikuisia, onnis­tu­misen koke­muk­sia.

Valitet­tavasti har­ras­tus­mak­sut kuitenkin varmis­ta­vat, että näistä suo­jaav­ista tek­i­jöistä pää­sevät useim­miten naut­ti­maan ne hyväo­saiset nuoret, joil­la on jo valmi­ik­si enem­män. Vuo­den 2017 Nuoriso­barometrin mukaan nuorista 40 pros­ent­tia jät­ti har­ras­tuk­sen aloit­ta­mat­ta ja kol­mannes jou­tui lopet­ta­maan har­ras­tuk­sen rahan puut­teen vuok­si.

Lapset ovat eriarvoisessa asemassa myös harrastamisessa.

Jot­ta hal­li­tuk­sen tavoite muut­tuu teoik­si, tarvi­taan rahaa ja sitä onkin nyt varat­tu 14,5 miljoon­aa euroa. Tosin lasku­jeni mukaan pelkästään yhden 60 000 lapsen ikälu­okan har­ras­tut­ta­mi­nen mak­saa 12 miljoon­aa euroa, jos har­ras­tuk­sen onnis­tuu saa­maan vuodek­si 200 eurol­la.

Jos kaik­ki perusk­oul­u­laiset halu­taan har­ras­tuk­sen piiri­in, rahaa tarvit­taisi­in jo 108 miljoon­aa euroa. Ver­tailun vuok­si Islannis­sa lapsen har­ras­tus­tu­ki on reilu 400 euroa.

Jot­ta täysi­pain­oiseen Islannin malli­in päästään, tulee har­ras­tamisen oheen organ­isoi­da koti­in­tu­loaiko­ja, paikallis­es­ti tutkit­tua tietoa nuorten tilanteista, van­hempi­en tukemista ja ennen kaikkea yhteistä välit­tämistä. On myös huole­hdit­ta­va, että palve­lut ovat kun­nos­sa niitä lap­sia varten, joi­ta har­ras­tus ei voi enää pelas­taa.

Kaisa Yliruoka­nen