Kaisa Yliruokanen

Kaisa Yliruo­kanen on kahden lapsen äiti ja Talentian markki­noinnin ja viestinnän asian­tuntija. Kuva: Veikko Somerpuro

Kerroimme viime joulukuussa Islannin ihmeestä.

 

Islannissa yhtei­sillä kotiin­tu­loa­joilla, päihteiden saata­vuuden rajoit­ta­mi­sella, lasten harras­tusten tukemi­sella ja toimi­joiden yhteis­työllä sekä tiedon keruulla suitsittiin nuorison päihdeon­gelma ja pahoin­vointi. Tulokset vakuut­tivat, ja kymmenet maat eri puolilla maailmaa ottavat nyt saari­val­tiosta mallia.

Myös meillä on halli­tus­oh­jelman tavoit­teena, että jokai­sella lapsella ja nuorella on aito mahdol­lisuus harras­tukseen koulu­päivän yhtey­dessä. Tavoite on tärkeä, sillä harras­tukset ovat suojaava tekijä. Harras­tuk­sissa saa ystäviä, uusia turval­lisia aikuisia, onnis­tu­misen kokemuksia.

Valitet­ta­vasti harras­tus­maksut kuitenkin varmis­tavat, että näistä suojaa­vista tekijöistä pääsevät useim­miten nauttimaan ne hyväosaiset nuoret, joilla on jo valmiiksi enemmän. Vuoden 2017 Nuori­so­ba­ro­metrin mukaan nuorista 40 prosenttia jätti harras­tuksen aloit­ta­matta ja kolmannes joutui lopet­tamaan harras­tuksen rahan puutteen vuoksi.

Lapset ovat eriarvoisessa asemassa myös harrastamisessa.

Jotta halli­tuksen tavoite muuttuu teoiksi, tarvitaan rahaa ja sitä onkin nyt varattu 14,5 miljoonaa euroa. Tosin laskujeni mukaan pelkästään yhden 60 000 lapsen ikäluokan harras­tut­ta­minen maksaa 12 miljoonaa euroa, jos harras­tuksen onnistuu saamaan vuodeksi 200 eurolla.

Jos kaikki perus­kou­lu­laiset halutaan harras­tuksen piiriin, rahaa tarvit­taisiin jo 108 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi Islan­nissa lapsen harras­tustuki on reilu 400 euroa.

Jotta täysi­pai­noiseen Islannin malliin päästään, tulee harras­ta­misen oheen organi­soida kotiin­tu­loaikoja, paikal­li­sesti tutkittua tietoa nuorten tilan­teista, vanhempien tukemista ja ennen kaikkea yhteistä välit­tä­mistä. On myös huoleh­dittava, että palvelut ovat kunnossa niitä lapsia varten, joita harrastus ei voi enää pelastaa.

Kaisa Yliruo­kanen