Jokaisesta ikäluokasta noin kymmenen prosenttia joutuu kiusatuksi koulussa. Nuoren kokemaa masennusta, ahdistusta, syömishäiriötä tai muita mielenterveyden häiriöksi luokiteltavia oireita saatetaan hoitaa lääkkeillä, kun ongelman varsinaista syytä, kiusaamista ei ole tunnistettu.

 

Kouluku­raat­torit, ter­vey­den­hoita­jat ja psykolog­it ovat ker­toneet, että toisel­la asteel­la nuorten ongelmien taustal­ta löy­tyy usein pitkäaikainen perusk­oulus­sa tapah­tunut kiusaami­nen, joka syys­tä tai tois­es­ta oireilee myöhem­min eri­laisi­na ongelmi­na, sanoo

Myös nuorten psyki­a­tri­an puolelta tulee vieste­jä, että mon­et asi­akkaat ovat koke­neet kouluk­iusaamista. Kiusaami­nen kestää usein pitkään, ja trau­ma­ti­soi­tu­mista tapah­tuu tois­tu­vasti ja nopeal­la tem­pol­la.

Kiusaamisen jälkihoitoon ei ole ollut tarjolla hoitomallia.

Vira­nomaisil­la ei ole työkalu­ja tun­nistaa kiusaamisen oire­i­ta. Heiltä puut­tuvat yht­enäi­nen, tarkoituk­sen­mukainen työmenetelmä ja osaami­nen kiusat­tu­jen ihmis­ten
kohtaamiseen.
− Meil­lä ei ole tähän asti ollut liioin selkeää kiusaamisen jälk­i­hoidon mallia, jol­laisen nyt olemme julkaisseet, ker­too erikois­su­un­nit­teli­ja Päivi Hamarus Kes­ki-Suomen elinkeino‑, liikenne- ja ympäristökeskuk­ses­ta.

Kiusaamisella on pitkät jäljet

Hamarus on tutk­in­ut kiusaamista vuodes­ta 1998 läh­tien ja julkaissut sitä koske­via tutkimuk­sia ja oppai­ta. Syksyl­lä 2015 ilmestyi Päivi Hamaruk­sen, Tiina Holm­berg-Kale­niuk­sen ja Sai­ja Salmen kir­joit­ta­ma Opas kiusaamisen jälk­i­hoitoon. Teok­ses­sa esitel­lään ensim­mäistä ker­taa käytän­nölli­nen jälk­i­hoidon malli.

Holm­berg-Kale­nius ja Sal­mi työsken­televät Kiusaamisas­ioiden tuki- ja neu­von­takeskus Val­op­ilkus­sa Lahdessa. Oppaas­sa esitet­ty malli perus­tuu Val­op­ilkun kehit­tämään ver­tais­tuki­malli­in, ja siinä kuvatut kiusaamisilmiön piir­teet,  kiusaamisen vaiku­tuk­set ja jälk­i­hoi­dos­sa käsiteltävät teemat liit­tyvät Päivi Hamaruk­sen tutkimustyöhön.

Vertaistukea ja keskustelua

Lapset ja nuoret eivät mielel­lään ker­ro kiusaamis­es­taan, kos­ka häpeävät sitä.  Jälk­i­hoito voi Hamaruk­sen mukaan alkaa vas­ta sen jäl­keen, kun kiusaami­nen on saatu lop­pumaan. Nuor­ta ei voi kuitenkaan pakot­taa jälk­i­hoitoon, sil­lä kukin tarvit­see oman aikansa siihen, että kyke­nee otta­maan avun vas­taan.

Joskus nuoren ahdis­tuk­sen voi laukaista jotain aiem­paa trau­maat­tista koke­mus­ta muis­tut­ta­va tilanne, eikä nuori pysty jäljit­tämään, mis­tä se johtuu.

− Saate­taan tarvi­ta aut­ta­jan apua ohjaa­maan keskustelu kiusaamiseen. Nuori kyl­lä usein siinä vai­heessa ker­too, Hamarus sanoo.

Ver­tais­tukiryh­mät on todet­tu hyvin toimi­vak­si jälk­i­hoidon mallik­si. Niitä on  jär­jestet­ty muun muas­sa Kiusaamisas­ioiden tuki- ja neu­von­takeskus Val­op­ilkus­sa Lahdessa, mut­ta tänä vuon­na niiden vetäjäk­oulu­tuk­sia tul­laan jär­jestämään eri puo­lil­la Suomea.

Tuki voi olla myös kah­denkeskisiä keskustelui­ta, sil­lä jos kiusat­tu on tois­tu­vasti  kokenut tulleen­sa hyljä­tyk­si nimeno­maan ryh­mään liit­tymisessä, voi ryh­mään meno olla vaikeaa.

Usein kiusat­tu kokee kiusaamisen johtu­van omas­ta syys­tään tai jostain hänen omi­naisu­ud­estaan. Hän kokee siitä syyl­lisyyt­tä ja väärää häpeää, mikä vaikut­taa  itse­tun­toon, minäku­vaan ja sosi­aal­isi­in suhteisi­in. Keskustelus­sa ja tun­tei­den  käsit­telyssä on olen­naista, että tapah­tuneelle luo­daan uuden­lainen merk­i­tys ja ker­to­mus.

Jälkihoidon aikana on tärkeää, että löydetään oivallus, ymmärrys ja omat  vahvuudet.

Ulos toivottomuudesta

Kiusaami­nen saat­taa aiheut­taa katkeru­ut­ta, vihaa ja epälu­ot­ta­mus­ta, jot­ka syn­tyvät siitä epäoikeu­den­mukaisu­u­den koke­muk­ses­ta, että kukaan ei puut­tunut asi­aan. Luot­ta­mus ihmisiä kohtaan hor­juu, eikä kiusat­tu kykene rak­en­ta­maan uusia ihmis­suhtei­ta.

On tarpeen, että kor­jataan toiv­ot­to­muu­den tunne uudek­si toi­vok­si. Viha ei saisi kehit­tyä katkeru­udek­si ja tuhoisak­si aggres­siok­si, vaan nuoren pitäisi käsitel­lä sitä ja jät­tää se lop­ul­ta taak­seen.
− On olen­naista tun­nistaa, tun­nus­taa sekä käsitel­lä koke­muk­set ja tun­teet, ettei niihin jäädä kiin­ni, Hamarus sanoo.

Oppaas­sa tarkastel­laan kiusaamisilmiötä yhteisön näkökul­mas­ta. Sitä voi tapah­tua päiväkodis­sa, armei­jas­sa tai työ­paikalla. Ilmiö on kaikkial­la ole­muk­seltaan sama ja jät­tää samat jäl­jet.
− Me saatamme ajatel­la, että kiusat­un ongel­mat lop­pu­vat, kun hän läh­tee pois ryh­mästä, mut­ta se ei ole niin. Kiusat­tu­jen jälk­i­hoito on tärkeää, jot­ta trau­mat eivät jäisi vaikut­ta­maan koko lop­puelämän ajak­si. Myös kiusaa­jalle olisi hyvä tar­jo­ta
apua väärien vuorovaiku­tus­mall­ien hylkäämisek­si.

Hamarus suosit­telee opas­ta eri­tyis­es­ti sosi­aal­i­työn­tek­i­jöille ja kouluku­raat­tor­eille, jot­ka työssään joutu­vat kohtaa­maan kiusat­tu­ja nuo­ria.
− Opas antaa käytän­nöl­liset ohjeet, kuin­ka hoito­pros­es­sia ohjataan ja aute­taan nuor­ta, ennen kuin tämä hakeu­tuu mie­len­ter­veyspuolelle.

Iita Ket­tunen