Jokaisesta ikäluokasta noin kymmenen prosenttia joutuu kiusatuksi koulussa. Nuoren kokemaa masennusta, ahdistusta, syömishäiriötä tai muita mielenterveyden häiriöksi luokiteltavia oireita saatetaan hoitaa lääkkeillä, kun ongelman varsinaista syytä, kiusaamista ei ole tunnistettu.

 

Kouluku­raat­torit, tervey­den­hoi­tajat ja psyko­logit ovat kertoneet, että toisella asteella nuorten ongelmien taustalta löytyy usein pitkä­ai­kainen perus­kou­lussa tapah­tunut kiusaa­minen, joka syystä tai toisesta oireilee myöhemmin erilaisina ongelmina, sanoo

Myös nuorten psykiatrian puolelta tulee viestejä, että monet asiakkaat ovat kokeneet koulu­kiusaa­mista. Kiusaa­minen kestää usein pitkään, ja trauma­ti­soi­tu­mista tapahtuu toistu­vasti ja nopealla tempolla.

Kiusaamisen jälkihoitoon ei ole ollut tarjolla hoitomallia.

Viran­omai­silla ei ole työkaluja tunnistaa kiusaa­misen oireita. Heiltä puuttuvat yhtenäinen, tarkoi­tuk­sen­mu­kainen työme­ne­telmä ja osaaminen kiusat­tujen ihmisten
kohtaa­miseen.
− Meillä ei ole tähän asti ollut liioin selkeää kiusaa­misen jälki­hoidon mallia, jollaisen nyt olemme julkaisseet, kertoo erikois­suun­nit­telija Päivi Hamarus Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäris­tö­kes­kuk­sesta.

Kiusaamisella on pitkät jäljet

Hamarus on tutkinut kiusaa­mista vuodesta 1998 lähtien ja julkaissut sitä koskevia tutki­muksia ja oppaita. Syksyllä 2015 ilmestyi Päivi Hamaruksen, Tiina Holmberg-Kaleniuksen ja Saija Salmen kirjoittama Opas kiusaa­misen jälki­hoitoon. Teoksessa esitellään ensim­mäistä kertaa käytän­nöl­linen jälki­hoidon malli.

Holmberg-Kalenius ja Salmi työsken­te­levät Kiusaa­mi­s­asioiden tuki- ja neuvon­ta­keskus Valopil­kussa Lahdessa. Oppaassa esitetty malli perustuu Valopilkun kehit­tämään vertais­tu­ki­malliin, ja siinä kuvatut kiusaa­mi­silmiön piirteet,  kiusaa­misen vaiku­tukset ja jälki­hoi­dossa käsitel­tävät teemat liittyvät Päivi Hamaruksen tutki­mus­työhön.

Vertaistukea ja keskustelua

Lapset ja nuoret eivät mielellään kerro kiusaa­mi­sestaan, koska häpeävät sitä.  Jälki­hoito voi Hamaruksen mukaan alkaa vasta sen jälkeen, kun kiusaa­minen on saatu loppumaan. Nuorta ei voi kuitenkaan pakottaa jälki­hoitoon, sillä kukin tarvitsee oman aikansa siihen, että kykenee ottamaan avun vastaan.

Joskus nuoren ahdis­tuksen voi laukaista jotain aiempaa traumaat­tista kokemusta muistuttava tilanne, eikä nuori pysty jäljit­tämään, mistä se johtuu.

− Saatetaan tarvita auttajan apua ohjaamaan keskustelu kiusaa­miseen. Nuori kyllä usein siinä vaiheessa kertoo, Hamarus sanoo.

Vertais­tu­ki­ryhmät on todettu hyvin toimi­vaksi jälki­hoidon malliksi. Niitä on  järjes­tetty muun muassa Kiusaa­mi­s­asioiden tuki- ja neuvon­ta­keskus Valopil­kussa Lahdessa, mutta tänä vuonna niiden vetäjä­kou­lu­tuksia tullaan järjes­tämään eri puolilla Suomea.

Tuki voi olla myös kahden­kes­kisiä keskus­te­luita, sillä jos kiusattu on toistu­vasti  kokenut tulleensa hyljä­tyksi nimenomaan ryhmään liitty­mi­sessä, voi ryhmään meno olla vaikeaa.

Usein kiusattu kokee kiusaa­misen johtuvan omasta syystään tai jostain hänen ominai­suu­destaan. Hän kokee siitä syylli­syyttä ja väärää häpeää, mikä vaikuttaa  itsetuntoon, minäkuvaan ja sosiaa­lisiin suhteisiin. Keskus­te­lussa ja tunteiden  käsit­te­lyssä on olennaista, että tapah­tu­neelle luodaan uuden­lainen merkitys ja kertomus.

Jälkihoidon aikana on tärkeää, että löydetään oivallus, ymmärrys ja omat  vahvuudet.

Ulos toivottomuudesta

Kiusaa­minen saattaa aiheuttaa katke­ruutta, vihaa ja epäluot­ta­musta, jotka syntyvät siitä epäoi­keu­den­mu­kai­suuden kokemuk­sesta, että kukaan ei puuttunut asiaan. Luottamus ihmisiä kohtaan horjuu, eikä kiusattu kykene raken­tamaan uusia ihmis­suh­teita.

On tarpeen, että korjataan toivot­to­muuden tunne uudeksi toivoksi. Viha ei saisi kehittyä katke­ruu­deksi ja tuhoi­saksi aggres­sioksi, vaan nuoren pitäisi käsitellä sitä ja jättää se lopulta taakseen.
− On olennaista tunnistaa, tunnustaa sekä käsitellä kokemukset ja tunteet, ettei niihin jäädä kiinni, Hamarus sanoo.

Oppaassa tarkas­tellaan kiusaa­mi­sil­miötä yhteisön näkökul­masta. Sitä voi tapahtua päivä­ko­dissa, armei­jassa tai työpai­kalla. Ilmiö on kaikkialla olemuk­seltaan sama ja jättää samat jäljet.
− Me saatamme ajatella, että kiusatun ongelmat loppuvat, kun hän lähtee pois ryhmästä, mutta se ei ole niin. Kiusat­tujen jälki­hoito on tärkeää, jotta traumat eivät jäisi vaikut­tamaan koko loppue­lämän ajaksi. Myös kiusaa­jalle olisi hyvä tarjota
apua väärien vuoro­vai­ku­tus­mallien hylkää­mi­seksi.

Hamarus suosit­telee opasta erityi­sesti sosiaa­li­työn­te­ki­jöille ja koulu­ku­raat­to­reille, jotka työssään joutuvat kohtaamaan kiusattuja nuoria.
− Opas antaa käytän­nöl­liset ohjeet, kuinka hoito­pro­sessia ohjataan ja autetaan nuorta, ennen kuin tämä hakeutuu mielen­ter­veys­puo­lelle.

Iita Kettunen