Kiusatun sekä kiusaajan ja hänen vanhempiensa hoito voi auttaa katkaisemaan kiusaamiskierteen, joka traumatisoi uhrinsa vakavasti.

 

 

Koulu­kiusaa­mista pitäisi psy­ko­logi, trau­map­sy­ko­te­ra­pian kou­lut­ta­jap­sy­ko­te­ra­peutti Soili Poijulan mie­lestä tut­kia ja hoi­taa myös psyyk­ki­sen trau­man näkökulmasta.

On rapor­toitu, että 30–40 pro­sen­tille kiusa­tuista lap­sista ja nuo­rista kehit­tyy trau­ma­pe­räi­nen stres­si­häi­riö. Uusimpien tut­ki­mus­ten mukaan uhri­aan vahin­goit­ta­maan pyr­kivä ja jat­kuva kou­lu­kiusaa­mi­nen voi aiheut­taa trau­ma­pe­räistä stres­si­häi­riötä vaka­vam­man moni­muo­toi­sen trau­ma­pe­räi­sen stressihäiriön.

– Kiusaaminen on todettu yhtä vau­rioit­ta­vaksi psyyk­ki­sen trau­man aiheut­ta­jaksi kuin per­he­vä­ki­valta tai sek­su­aa­li­nen hyväk­si­käyttö, Poijula sanoo.

Koulukiusaamista kos­ke­vista tut­ki­muk­sissa on havaittu, että kou­lu­kiusaa­mi­seen on pyritty puut­tu­maan vain kou­lun näkö­kul­masta tavoit­teena saada se lop­pu­maan. Ei ole ymmär­retty, kuinka tär­keää on uhrien ja teki­jöi­den hoito ja auttaminen.

Kiusaaminen on todettu yhtä vaurioittavaksi pyykkisen trauman aiheuttajaksi kuin perheväkivalta tai seksuaalinen hyväksikäyttö.

Lääketieteessä ei ole ennen ollut trau­ma­pe­räi­sen stres­si­häi­riön diag­noo­sin suh­teen yksi­mie­li­syyttä siitä, voiko kou­lu­kiusaa­mista pitää trau­man aiheuttajana.

Suomessa vuonna 2022 käyt­töön otet­ta­vassa WHO:n ICD-tau­ti­luo­ki­tuk­sessa on trau­ma­pe­räi­sen stres­si­häi­riön lisäksi ensim­mäistä ker­taa mukana myös moni­muo­toi­sen trau­ma­pe­räi­sen stres­si­häi­riön diagnoosi.

Vakava, moni­muo­toi­nen trau­ma­pe­räi­nen stres­si­häi­riö syn­tyy pit­kään jat­ku­neessa kou­lu­kiusaa­mi­sessa eli sil­loin, kun lapsi altis­tuu äärim­mäi­sen uhkaa­valle, tois­tu­valle trau­maat­ti­selle tapah­tu­ma­sar­jalle, jota hän ei voi paeta. Sen oirei­siin vai­kut­taa trau­maat­tis­ten tapah­tu­mien vaka­vuus, kesto ja sisältö.

Kiusattujen oireet ovat perin­tei­siä mie­len­ter­veys­häi­riöitä moni­muo­toi­sem­pia. Monimuotoiseen trau­ma­pe­räi­seen stres­si­häi­ri­öön kuu­luu vaka­via tun­tei­den sää­te­lyn ongel­mia, kiel­tei­siä itseä kos­ke­via usko­muk­sia, häpeän, syyl­li­syy­den ja epä­on­nis­tu­mi­sen tun­teita, ker­too Poijula.

– Ihmissuhteissa ja lähei­syy­den tun­tei­den koke­mi­sessa on vai­keuk­sia. Vakavasti trau­ma­ti­soi­tu­neen uhrin toi­min­ta­kyky heik­ke­nee oirei­den takia. Hänen ris­kinsä altis­tua uhriksi muis­sa­kin yhteyk­sissä kas­vaa, sillä hän ei kykene nor­maa­lilla tavalla puo­lus­ta­maan itseään.

Kiusaaminen saatava loppumaan

Ensisijaisinta ja tär­keintä on saada kiusaa­mi­nen lop­pu­maan, Poijula pai­not­taa. Hänen mie­les­tään kai­killa kou­luilla ei puu­tuta kiusaa­mi­seen asian­mu­kai­sesti tai niillä ei ole kykyä hoi­taa kiusaa­mis­ta­pauk­sia tehokkaasti.

Kiusaamisen kat­kai­se­mi­nen edel­lyt­tää, että reh­tori suh­tau­tuu kiusaa­mi­seen vaka­vasti ja myös kaikki opet­ta­jat ja kou­lun hen­ki­löstö ovat sitou­tu­neita kiusaa­mi­sen estämiseen.

Poijulan mie­lestä Kiva koulu ‑mal­lissa kiusat­tu­jen tar­peet sivuu­te­taan ja se on todettu tehot­to­maksi vaka­vissa kiusaamistapauksissa.

– Kiva Koulu ‑malli toi­mii lähinnä sil­loin, kun kysy­myk­sessä ovat perus­ter­veet lap­set, jotka ymmär­tä­vät teh­neensä vää­rin, katu­vat ja pyy­tä­vät anteeksi ja hei­dän käy­tös muut­tuu. Mutta malli ei toimi, jos kiusaa­jalla on isom­pia ongel­mia. Siihen on havah­duttu vasta nyt vaka­vien väki­val­lan teko­jen jälkeen.

Myös kiusaaja vanhempineen tarvitsee interventioita.

Jos kiusaa­mi­seen ei puu­tuta nopeasti, se voi jat­kues­saan ja raa­is­tues­saan muut­tua hengenvaaralliseksi.

– Perusopetuslain mukaan kou­lun pitää taata lap­selle tur­val­li­nen oppi­mi­sym­pä­ristö, mutta käy­tän­nössä sitä ei tur­vata. Välituntivalvontaakin voi­daan lai­min­lyödä, mikä on vir­ka­ri­kos, muis­tut­taa Poijula.

Uhrit eivät saa hoitoa

Poijulan mie­lestä kiusaa­mi­sen lop­pu­mi­seen vai­kut­taisi, jos uhreille ja kiusaa­jille olisi tar­jolla asian­mu­kaista hoitoa.

Poijula toi esille kou­lu­kiusat­tu­jen las­ten trau­ma­ti­soi­tu­mi­sen jo 90-luvun lopulla. Silloin Kiusattujen Tuki ry oli jät­tä­nyt val­tion­ta­lou­den tar­kas­tus­vi­ras­tolle sel­vi­tys­pyyn­nön kou­lu­vä­ki­val­lan ja kou­lu­kiusaa­mi­sen uhrien hoi­dosta. Uhreiksi jou­tu­neita lap­sia toi­mi­tet­tiin psy­kiat­ri­seen hoi­toon sai­raa­loi­hin, vaikka muut hoi­to­muo­dot oli­si­vat Poijulan mukaan hoi­to­tu­lok­sil­taan parem­pia ja hal­vem­pia yhteis­kun­nalle. Hän muis­tutti, että kou­lu­kiusaa­mi­sen aiheut­tama trau­ma­ti­soi­tu­mi­nen pitäisi muis­taa teh­täessä nuo­relle diagnoosia.

Parikymmentä vuotta on kulu­nut, eikä asia ole juuri eden­nyt. Vakavan kiusaa­mi­sen uhrit eivät aina saa hoitoa.

– Koulun krii­si­toi­min­ta­mal­lin tulee sisäl­tää sel­keät ohjeet kou­lun hen­ki­lös­tölle, oppi­las­huol­lolle ja kou­lu­ter­vey­den­huol­lolle kiusaa­mi­sen uhrien ja kiusaa­jien sekä hei­dän van­hem­piensa krii­si­aut­ta­mi­sesta, psy­ko­lo­gi­sen ensia­vun ja kriisi-inter­ven­tioi­den anta­mi­sesta, avun tar­peen arvioin­nista ja suo­si­tel­ta­vista hoi­to­muo­doista sekä päte­vistä avun tar­joa­jista, Poijula painottaa.

Uhreja voi­daan hoi­taa trau­ma­pe­räi­sen stres­si­häi­riön tai moni­muo­toi­sen trau­ma­pe­räi­sen stres­si­häi­riön suo­si­tuk­sien mukai­sella trau­ma­kes­kei­sellä kog­ni­tii­vi­sella psy­ko­te­ra­pialla tai vai­heo­rien­toi­tu­neella pit­kä­kes­toi­sella traumapsykoterapialla.

– Traumatietoisuuteen kou­lu­tuk­sen saa­neen kou­lun opet­ta­jilla on kyky aut­taa trau­ma­ti­soi­tu­neita lap­sia tun­te­maan olonsa tur­val­li­seksi. He tun­nis­ta­vat kiusaa­mi­seen liit­ty­vät reak­tiot ja oireet sekä niitä lau­kai­se­vat trau­mat­rig­ge­rit ja rää­tä­löi­vät oppi­mi­sym­pä­ris­tön trau­ma­ti­soi­tu­neelle oppi­laalle sopi­vaksi moniam­ma­til­li­sen yhteis­työn tuella. He ymmär­tä­vät myös, mil­loin lapsi tar­vit­see ammattiapua.

Kaikkien taitoja tarvitaan

Myös kiusaaja van­hem­pi­neen tar­vit­see inter­ven­tiota. Lasten, nuor­ten ja per­hei­den trau­ma­kes­kei­sestä kog­ni­tii­vi­sesta käyt­täy­ty­mis­te­ra­piasta on kehi­tetty Suomessakin jo pilo­toitu sovel­lu­tus kuri­tus­vä­ki­val­lan ris­kissä ole­vien van­hem­pien ja hei­dän las­tensa auttamiseksi.

– Vanhemmat saa­vat ohjausta väki­val­lan hil­lin­tään, ja lap­set ja nuo­ret elä­mi­seen sel­lai­sessa per­heessä. Tämäntyyppinen hoi­to­malli tar­vit­tai­siin kiusaa­jille ja hei­dän van­hem­mil­leen­kin. Kiusaajien asenne ja käyt­täy­ty­mis­malli ei muutu, jos van­hem­mat eivät saa tukea kas­va­tus­teh­tä­väänsä, Poijula toteaa.

– Mallin pitäisi olla sel­lai­nen, että jos joku kiusaa, ymmär­re­tään, että hänellä on ongelma. Kiusaajan pitää van­hem­pi­neen saada asian­mu­kai­nen arviointi ja hoito.

Empatiataidoille luodaan pohja jo varhaisessa vuorovaikutuksessa.

Kiusaamiseen puut­tu­mi­sessa tar­vi­taan myös koko kou­lun sosi­aa­li­se­mo­tio­naa­li­sia tai­toja. Tunnetason empa­tia on vas­ta­lääke halulle kiusata. Empatiaa sano­taan meka­nis­miksi, jonka avulla ymmär­rämme toisiamme.

– Ihmiset ovat eri­lai­sia empa­tia­tai­doil­taan. Liiallinen stressi ja kuor­mit­tu­nei­suus hei­ken­tää empa­tia­tai­toja, ja ne tuot­ta­vat nega­tii­vista tun­netta ja käyt­täy­ty­mistä. Empatiataitojen perusta on aivo­jen etuo­ta­loh­koissa, jotka kyp­sy­vät vasta var­hai­sai­kui­suu­dessa. Ne sää­te­le­vät impuls­si­kont­rol­lia, Poijula kertoo.

Empatiataidoille luo­daan pohja jo var­hai­sessa vuo­ro­vai­ku­tuk­sessa. Mitä enem­män van­hem­mat kiin­nit­tä­vät huo­miota pie­nen lap­sen ilmei­siin ja poh­ti­vat lap­sen kanssa nii­den takana ole­vaa lap­sen tun­ne­ti­laa, sitä enem­män lap­sen empa­tia­tai­dot voi­vat kehit­tyä. Kiusaamisen ehkäi­syä on se, että empa­tia­tai­toja vah­vis­ta­via teki­jöitä olisi mah­dol­li­sim­man paljon.

– Lähdetään aivan var­hai­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen van­hem­muu­den tai­doista ja ede­tään päi­vä­hoi­don ja kou­lun aikui­siin, jotka ovat poh­jana lap­sen ja nuo­ren empa­tian kyp­sy­mi­selle ja kehittymiselle.

Kiusaamisen uhreista moni on sano­nut, että kunpa olisi ollut edes yksi aikui­nen, joka olisi pysäh­ty­nyt, kysy­nyt, kuun­nel­lut, otta­nut vaka­vasti ja auttanut.

– Ongelma ei ole väki­val­lan uhri, vaan teki­jän käyt­täy­ty­mi­nen. Ongelmaa ei pidä väl­tellä muu­alle kat­soen, Poijula sanoo.

Riitta Ahonen